TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
VILLE MÄKILÄ
JULKAISTU 31.05.2023 | 12:53
PÄIVITETTY 31.05.2023 | 12:58
KOULUTUS
Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS
Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.
Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.
Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.
Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.
Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.
Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.
Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.
Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.
Kommentit (358)
Entäs sitten?
Ensi kerralla muistaa ottaa koneen mukaan, jos mieli päästä yliopistoon
Säännöt on säännöt. Kun ei ollut lukenut tarpeeksi tarkkaan sääntöjä ei voi muuta kuin valittaa.
Älykkyystesti?
Lue ohjeet > ota kone mukaan > ei ota > hylätty.
Kaikenlaiset sitä yliopistoon pyrkiikin.
No ihan oikein. Ei sinne mitään muuta pitänyt muistaakaan ja se ainutkin unohtui.
Mitenkähän ne opiskelut olis sujuneet.
En kehtais naamaani näyttää ja varsinkaan mennä lehtiin vinkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyystesti?
Lue ohjeet > ota kone mukaan > ei ota > hylätty.
Kyllä, ensimmäinen testi läpäisyyn ja hylsy tuli.
Ja eikö muka yliopistolla ollut koneita lainaksi? Muuten vaan salit täynnä niitä.
Suoranaista vitttuilua.
Voi kyynel. Pitääkö nyt sytyttää kynttilä?
Kuinka moni ei tajua tallettaa pääsykokeessa kysyttäviä asioita omalle koneelleen? 2 vai 10%, ?
Siis menee pääsykokeisiin ja siellä vasta hoksaa että kone unohtui. Siis mitäh??!
Ei ollut nyt päiväkoti kyseessä. Ensi vuonna pyytää sitten äitiä pakkaamaan repun.
Muistaapa tyttönen srvalla kerralla lukea sisäänpääsy kokeiden ohjeet kunnolla.
Ja ottaa sen läppärinsä mukaan.
Huolettomia nämä tämän ajan nuoret.
On ihan oikein ettei voinut osallistua pääsykokeeseen,
samat ohjeet koskee kaikkia yliopistoihin pyrkiviä.
Tyttö voi syyttää vain itseään. Ei ketään muita.
Vierailija kirjoitti:
Säännöt on säännöt. Kun ei ollut lukenut tarpeeksi tarkkaan sääntöjä ei voi muuta kuin valittaa.
Ei vaan kun ei ollut lukenut tarpeeksi tarkkaan sääntöjä, silloin on myös ihan turha valittaa.
Voi kun pelottaa, että nuoret vievät työt meiltä keski-ikäisiltä. Liittyy aiheeseen:
Vierailija kirjoitti:
Siis menee pääsykokeisiin ja siellä vasta hoksaa että kone unohtui. Siis mitäh??!
Ei noin.
Vaan tyttö sanoi, ettei hän ollut lukenut pääsykoe ohjeita kunnolla, eikä tiennyt, että pitää olla oma tietokone mukana.
Ei tiennyt, vaikka sama ohjeistus valtakunnallinen ja koskea kaikkia yliopistojen valintakokeita.
Itsekö nämä ilmoittavat hölmöilyistään lehtiin ja syyttävät muita? Just eilen oli se lentolipputapaus.
En tiedä olenko itse jotenkin poikkeuksellinen, mutta tähän mennessä olen syyttänyt omista mokista vain itseäni, eikä tulisi mieleenkään julkistaa niitä lehdissä!
Shit happens. Ei siitä kuitenkaan kannata lehdille huudella, jos on itse sen koneen unohtanut.
Tulee mieleen että omistikohan laisinkaan konetta ja yritti päästä tuolla selityksellä tekemään kokeen koulun koneella. Vahinkoja sattuu mutta onhan tuo aikamoinen unohdus.
Aa, siis luuli että koneen saa lainattua koululta. Okei.. Sehän selvensi asiaa.
Ja mitä sitten?