TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
VILLE MÄKILÄ
JULKAISTU 31.05.2023 | 12:53
PÄIVITETTY 31.05.2023 | 12:58
KOULUTUS
Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS
Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.
Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.
Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.
Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.
Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.
Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.
Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.
Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.
Kommentit (358)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa olisin mennyt sen yliopiston käytäville ja pyytänyt jotakuta vuokraamaan nopeasti oman koneensa, tarjonnut hyvää hintaa.
Kuka ihme lainaa jollekin tuntemattomalle kallista konettaan pariksi tunniksi vaikka siitä muutaman kympin saisikin? Vähän nyt realismia noihin vaihtoehtoihin.
Ihan hyvin voisin itse lainata, jos joku tulisi hädissään vastaan käytävällä. Pyytäisin vaikka ajokortin vakuudeksi
Se vaan taitaa tarvii sitä ajokorttia todistaakseen henkilöllisyytensä kokeessa.
Ei ajokortti kelpaa henkkarina juuri missään, tuskin ainakaan pääsykokeessa.
Ajokortti kelpaa yleensä henkilöllisyystodistuksena sellaisissa paikoissa, missä kansalaisuudella ei ole väliä. Esimerkiksi pääsykokeissa.
No, varmasti tuossa tilanteessa onnistuisi tehdä niin, että hakija todistaisi ajokortillaan henkilöllisyytensä ennen saliin menoa ja antaisi kortin sen jälkeen minulle. Luulisi käyvän kätevästi, jos vaikka koe ei vielä ole alkanutkaan (jos huomaa siinä vaiheessa koneen unohtumisen), ja ihmettelen, jos kokeen valvojalle ei voisi käydä tuollainen järjestely, kun ei vaadi muuta kuin että ajokortin näyttämisen jälkeen antaa sen minulle.
Ja siis ajokortin tilalta kävisi jokin muukin henkilöllisyystodistus totta kai, vaikka passi. Ihan siltä varalta, että minulla on sitten tiedossa lainajaan henkilöllisyys, eikä kyseessä ei ole varas, joka vie koneeni mukanaan.
Henkkarit luetaan myös kokeen jälkeen.
No, jos on yhtään inhimillisyyttä ja ymmärtäväisyyttä kokeen valvojalla (ja luulisin, että tuossa tilanteessa useimmilla on), saisimme asian jotenkin järjestettyä. Vaikka niin, että sovimme valvojan kanssa, että ko. pääsykokeen tekijä jää paikalleen istumaan viimeiseksi, ja tulen kokeen loppumisen aikaan paikalle, annan ajokortin/ muun hlö-todistuksen valvojalle (tulen vaikka salin oven taakse ja valvoja ottaa kortin siitä minulta) ja hän käy sitten niiden henkkareiden kanssa tarkistamassa yhä paikallaan vielä istuvan kokeen tekijän henkilöllisyyden.
Olen melkoisen varma, että asian saisi järjestettyä jotenkin tuossa tilanteessa.
Alapeukuista huolimatta kannustaisin tuollaisessa tilanteessa ainakin yrittämään, jos koneen lainaamisen saisi järjestettyä. Pääsykokeissa paljon käyneenä (jouduin hakemaan monta kertaa, että pääsin opiskelemaan nykyiselle alalleni) tapahtuu aina jotakin yllättävää ja on pientä häslinkiä. Ihan hyvin saattaisi onnistuakin läppärin lainaaminen koetilanteeseen nopealla aikataululla. Kyllä hätä keinot keksii.
Koneensa lainaava voisi vaikka ottaa puhelimellaan kuvan hakijan henkilöllisyystodistuksesta, jos se pitää viedä mukana saliin. Ja vaikka vakuudeksi ottaa haltuunsa vielä hakijan kännykän (sitä ei varmastikaan useimmissa pääsykokeissa saa käyttää): sen kuitenkin saa näyttölukitukselle, eikä henkilökohtaisia tietoja pääsisi kokeen aikana puhelimesta katsomaan. Itse ainakin kokisin riittävän suureksi vakuudeksi koneen lainaamiselle kuvan hlö-kortista ja hakijan kännykän.
Jos joku hädissään oleva hakija tulisi käytävällä vastaan ja kysyisi mahdollisuutta saada läppäriä lainaan, ehdottaisin hänelle esimerkiksi tuollaista järjestelyä. Vaikka olisi kyse huolimattomuudesta, mielelläni auttaisin - tämä elämä nyt vain on sellaista, että kaikki ei aina mene täydellisesti ja ihminen voi tehdä jopa niitä huolimattomuusvirheitä.
Miten näytät qr-koodin valvojalle ilman kännykkää?
Onko älykännykkäkin pakollinen pääsykokeessa? Evätäänkö myös kännykkänsä unohtaneet kokeesta?
Ei ole pakollinen. Ilman qr-koodia opiskelijan tiedot viedään manuaalisesti koneelle eli tiedot kirjoitetaan henkkareista koneelle ylös. Qr-koodi on nopeuttamassa hommaa kun ei tarvitse muuta kuin skannata se koodi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei nyt ihan ymmärrä tilannetta. Meitä on it-tukea paikalla neljä henkilöä, tuhansia hakijoita.
Ei kahvi- eikä lounastaukoja, kirjaimellisesti juostaan paikasta toiseen. Valmistaudutaan viikko. Tää on hakijoille iso juttu, me tsempataan ihan kympillä että mahdollisimman moni onnistuisi.
Ei oikeasti ole yhtään ylimääräisiä resursseja omistettavaksi niille, jotka ei hoitaneet omaa osuuttaan. Ja jossain vaiheessa se läksy kuitenkin pitää oppia, ettei maailmaa kiinnosta sun selityksesi.
Erittäin hyviä pointteja, antaa täällä käytävään keskusteluun lisäarvoa että saadaan myös järjestävän tahon näkökulmaa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni kone rikki edellisenä iltana. Ensi kerralla uudestaan.
töihin ja uusi laadukas kone
Kela/sossu siis nykyään kustantaa uudet läppärit kaikille tukien varassa lojuville nisteille, kun he juuri sinä keväänä päättivät hakea milloin mihinkin? Onpas kätevää!
Vierailija kirjoitti:
Sori Roosa, mutta ei käy sääliksi. itsehän Ostin koneen, jotta voisin mennä pääsykokeisiin. Se koneen hankinta kannattaa myös siksi, että siihen kokeeseen voi harjoitella! Kannattaa lukea ne ohjeet etukäteen ja tarkistaa, että kaikki on mukana! Lisäksi ostin muuten elmukelmua, jotta voin pakata eväät läpinäkyvästi ilman tekstejä. Tässä toinen ilmainen vinkki, niin et jää ilman ruokaa, jos seuraavalla kerralla saat koneen mukaan.
tukevampaan eväät, vesi tärkeä eli juomapullo
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei nyt ihan ymmärrä tilannetta. Meitä on it-tukea paikalla neljä henkilöä, tuhansia hakijoita.
Ei kahvi- eikä lounastaukoja, kirjaimellisesti juostaan paikasta toiseen. Valmistaudutaan viikko. Tää on hakijoille iso juttu, me tsempataan ihan kympillä että mahdollisimman moni onnistuisi.
Ei oikeasti ole yhtään ylimääräisiä resursseja omistettavaksi niille, jotka ei hoitaneet omaa osuuttaan. Ja jossain vaiheessa se läksy kuitenkin pitää oppia, ettei maailmaa kiinnosta sun selityksesi.
No voi että, ihanko joudut töitä tekemään? Kannattiko tehdä noin typeriä uudistuksia? Voisin kuvitella, että paperi + kynä -menetelmä veisi vähemmän resursseja ja olisi vähemmän stressaavaa? Saisitte siellä it-tuessa keskittyä oikeisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että jos on todellakin niin vähävarainen, että ei ole edullisimpankaan mahdolliseen läppäriin varaa, varmasti asia järjestyy jotenkin. Ottaa vaikka etukäteen yhteyttä oppilaitokseen, jos varakoneen saisi järjestettyä jo aiemmin. Ymmärrän hyvin, että koetilanteessa varakoneita ei voi antaa tuossa tilanteessa, koska tietotekniikan kanssa sattuu ja tapahtuu häiriöitä niin usein kuitenkin, että on hyvä pitää tietty määrä koneita varalla niitä varten, joiden oma kone tilttaa pääsykokeessa.
Olen ihan varma, että jokaisella köyhälläkin pääsykokeeseen menijällä olisi mahdollisuus saada läppäri kokeeseen. Varmaan juuri lukion käynyt, voisiko vaikka tutulle opettajalle laittaa viestiä asiasta ja voisiko auttaa? Voin sanoa, että jos jokin asia on itselle tärkeä (kuten itselle oli päästä opiskelemaan), tekee kaikkensa kouluun pääsyn eteen, ja olisin kyllä jostakin muualta hankkinut läppärin lainaan, jos minulla ei olisi itselläni ollut vain varaa minkäänlaiseen koneeseen.
Sinä "uskot" ja "olet ihan varma". Oletkohan koskaan asioinut Kelan kanssa? :D Siinä ei paljoa sinun uskomiset auta.
Olen asioinut Kelan kanssa paljonkin. Mutta olen silti varma, että jos todella haluaa jollekin alalle, näkee vaivaa pääsykokeen eteen. Laittaa vaikka Facebookiin julkaisun asiasta ja pyytää jelppiä, käy kysymässä kirkon diakonia-avusta (joo ei sieltä läppäriä varmaan suoraan saa, mutta osaavat varmasti neuvoa mitä voisi tehdä), kyselee sukulaisilta ja kavereilta ja kaikilta mahdollisilta tuttavilta, etsii vaikka Torista halvan koneen pääsykoetta varten. No, on toki teoreettinen mahdollisuus, että konetta ei vain saa pääsykoetta varten, mutta melko huono tuuri saa silloin sattua.
No laitapas sitten jotain lähteitä väitteesi tueksi. Mieluusti vertaisarvioituja. Todistustaakka on sinulla.
Kyllä, Torista voi löytää edullisesti käytetyn tietokoneen, naapurin koira pissaa puskaan ja pizzeriassa saa yleensä myös valita ananasta pizzaan. Näistä et löydä tutkimuksia, sillä niiden tutkiminen ei ole mielekästä eikä hyödyllistä.
Sen sijaan siitä, kuinka usein koira pissaa ja kuinka koiran sisäelimiä tutkitaan, löytyy tutkimuksia. Kuten löytyy tietokoneiden käytöstä ja liiallisesta rasvaisen ruoan (kuten pizzan) syömisestä.
Lähteiden vaatiminen älyttömistä asioista vain korostaa sitä, ettei vaatija ymmärrä mistään tutkimukseen liittyvästä oikeastaan mitään.
-eri
Joskus ne asiat tulee opittua vain kantapään kautta. Tästä tapauksesta en tiedä sen tarkemmin, mutta yllättävän paljon nykyään on asennetta, että ohjeita ja sääntöjä ei tarvitse noudattaan niin justiinsa ja kaikki aina järjestyy (joku toinen auttaa ja järjestää). Opiskelen amk:ssa ja luokallani on useita nuorempia henkilöitä, joille on ihan normaalia ettei annetuista aikatauluista tarvitse pitää kiinni ja tehtävät voi jättää tekemättä ja siitä huolimatta opettaja sitten joustaa, paimentaa ja päästää kursseista lopulta läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne pääsykoneet kannattaisi järjestää yliopiston tietokoneluokassa, jossa on nettiin liitetyt pöytätietokoneet. Silloin niissä ei voisi edes käyttää omaa kannettavaa tietokonetta. Miten ne kannettavat tietokoneet muuten tarkistetaan että ne eivät sisällä kaikkea mahdollista tenttiin liittyvää aineistoa?
Jotenkin tosi söpöä, kun AV-mamma kuvittelee olevansa niin fiksu, että keksi äkkiseltään sellaisen porsaanreiän, mitä koko Suomen yliopistolaitos ei ole pystynyt havaitsemaan.
Selvästikään ko. henkilö ei vaan tunne yliopiston toimintaympäristöä. Niitä hakijoita on kymmeniä, suotuimpiin koulutusohjelmiin satoja, ja kokeet järjestetään suurissa luentosaleissa. Tietokoneluokkia on, joo, mutta ei niihin mahdu kerralla kuin murto-osa hakijoista. Tässä ei mun mielestä oo yhtään mitään ongelmaa, hakijoille on tiedotettu, mitä pitää olla kokeessa mukana ja aikuinen ihminen vastaa tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa olisin mennyt sen yliopiston käytäville ja pyytänyt jotakuta vuokraamaan nopeasti oman koneensa, tarjonnut hyvää hintaa.
Kuka ihme lainaa jollekin tuntemattomalle kallista konettaan pariksi tunniksi vaikka siitä muutaman kympin saisikin? Vähän nyt realismia noihin vaihtoehtoihin.
Ihan hyvin voisin itse lainata, jos joku tulisi hädissään vastaan käytävällä. Pyytäisin vaikka ajokortin vakuudeksi
Se vaan taitaa tarvii sitä ajokorttia todistaakseen henkilöllisyytensä kokeessa.
Ei ajokortti kelpaa henkkarina juuri missään, tuskin ainakaan pääsykokeessa.
Ajokortti kelpaa yleensä henkilöllisyystodistuksena sellaisissa paikoissa, missä kansalaisuudella ei ole väliä. Esimerkiksi pääsykokeissa.
No, varmasti tuossa tilanteessa onnistuisi tehdä niin, että hakija todistaisi ajokortillaan henkilöllisyytensä ennen saliin menoa ja antaisi kortin sen jälkeen minulle. Luulisi käyvän kätevästi, jos vaikka koe ei vielä ole alkanutkaan (jos huomaa siinä vaiheessa koneen unohtumisen), ja ihmettelen, jos kokeen valvojalle ei voisi käydä tuollainen järjestely, kun ei vaadi muuta kuin että ajokortin näyttämisen jälkeen antaa sen minulle.
Ja siis ajokortin tilalta kävisi jokin muukin henkilöllisyystodistus totta kai, vaikka passi. Ihan siltä varalta, että minulla on sitten tiedossa lainajaan henkilöllisyys, eikä kyseessä ei ole varas, joka vie koneeni mukanaan.
Henkkarit luetaan myös kokeen jälkeen.
No, jos on yhtään inhimillisyyttä ja ymmärtäväisyyttä kokeen valvojalla (ja luulisin, että tuossa tilanteessa useimmilla on), saisimme asian jotenkin järjestettyä. Vaikka niin, että sovimme valvojan kanssa, että ko. pääsykokeen tekijä jää paikalleen istumaan viimeiseksi, ja tulen kokeen loppumisen aikaan paikalle, annan ajokortin/ muun hlö-todistuksen valvojalle (tulen vaikka salin oven taakse ja valvoja ottaa kortin siitä minulta) ja hän käy sitten niiden henkkareiden kanssa tarkistamassa yhä paikallaan vielä istuvan kokeen tekijän henkilöllisyyden.
Olen melkoisen varma, että asian saisi järjestettyä jotenkin tuossa tilanteessa.
Alapeukuista huolimatta kannustaisin tuollaisessa tilanteessa ainakin yrittämään, jos koneen lainaamisen saisi järjestettyä. Pääsykokeissa paljon käyneenä (jouduin hakemaan monta kertaa, että pääsin opiskelemaan nykyiselle alalleni) tapahtuu aina jotakin yllättävää ja on pientä häslinkiä. Ihan hyvin saattaisi onnistuakin läppärin lainaaminen koetilanteeseen nopealla aikataululla. Kyllä hätä keinot keksii.
Koneensa lainaava voisi vaikka ottaa puhelimellaan kuvan hakijan henkilöllisyystodistuksesta, jos se pitää viedä mukana saliin. Ja vaikka vakuudeksi ottaa haltuunsa vielä hakijan kännykän (sitä ei varmastikaan useimmissa pääsykokeissa saa käyttää): sen kuitenkin saa näyttölukitukselle, eikä henkilökohtaisia tietoja pääsisi kokeen aikana puhelimesta katsomaan. Itse ainakin kokisin riittävän suureksi vakuudeksi koneen lainaamiselle kuvan hlö-kortista ja hakijan kännykän.
Jos joku hädissään oleva hakija tulisi käytävällä vastaan ja kysyisi mahdollisuutta saada läppäriä lainaan, ehdottaisin hänelle esimerkiksi tuollaista järjestelyä. Vaikka olisi kyse huolimattomuudesta, mielelläni auttaisin - tämä elämä nyt vain on sellaista, että kaikki ei aina mene täydellisesti ja ihminen voi tehdä jopa niitä huolimattomuusvirheitä.
Oi, empattinen jankutuksesi saa minut niin kuumaksi... Ota minut, sinä ihanan hintelä neitsyt!
Vierailija kirjoitti:
Ohis:
Di-pääsykokeet tehdään kynällä ja paperilla. Taulukkokirjatkaan ei ole sallittu.
Pitää osata laskea. Ilman kaavoja tai tietokoneen apua.
Ja laskut ihan riittävän haastavia.
Selvä linjavalinta. Mutta saa nähdä miten pitkään. Työssään ja opinnoissaan diplomi-insinöörit/teekkarit ovat käyttäneet tietokoneita kymmeniä vuosia.
Aika jännä, että tässä on menty koronan jälkeen takapakkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako näihin kokeisiin tulla pöytäkone (+näyttö, näppis+hiiri kombolla) mukanaan vai lentääkö pihalle? Minä ainakaan rupea mitään läppäriä ostamaan yhtä koetta varten, lol.
No jos pääsee opiskelemaan niin sitä varten se läppäri pitää kuitenkin olla. Kenellä ei ole nykyaikana läppäriä? Itsekin olen lähes 60 v muori ja minulla on pöytäkoneen lisäksi läppäri, tabletti ja kännykkä.
Miten niin tarvii olla? Kyllä meidän yliopisto on ainakin täynnä vapaasti käytettävissä olevia pöytäkoneita. Ja lisäksi jos kotona on vielä pöytäkone? Sitkö pitäis yhtä pääsykoetta varten ostaa läppäri? Kyllä ihmetyttää tuo digiuskovaisten ajatustenkulku.
Minua taas ihmetyttää ajatus, että läppäri on jotenkin digiuskovaisten kone kun taas pöytäkone ei olisi. Miten arvelet että se pöytäkone toimii?

No se pöytäkone sentään on ja pysyy vain siellä kotona. Digiuskovaisten mukaan digidigidigi pitää olla aina ja kaikkialla mukana.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myötätuntoa hakijaa kohtaan, mutta samalla koen, että olisi kannattanut olla huolellisempi. Minulle oli niin tärkeää päästä opiskelemaan halua alleni alalle, että tarkistin varmaan kymmenen kertaa ennen koetta, että kaikki tarvittava oli mukana ja pyysin useaa tuttua soittamaan aamulla varmistuspuhelun, että en vain nukkuisi pommiin.
Totta. Mutta ainakin yläkoulussa nuoret oppivat siihen, että peräseinä ei ikinä tule vastaan. Aina on mahdollista paikata unohtunut juttu ja tehdä uusi koe tai tehdä paketti niistä tunneista, joilta on lintsattu jne.. Mikä lienee meininki lukioissa, annetaanko siellä anteeksi unohduksia yms, en tiedä. t yläkoulun ope
Kuulostaa kyllä uskomattomalta. Jos lähden etäpäivän jälkeen konttorille, kone on se ensimmäisenä mielessä oleva asia, joka otettava mukaan. Se on erittäin kirkkaana mielessä aamulla, ja kyse kuitenkin vain perus työpäivästä. Tuossa jutussa oli kyse noinkin harvinaisesta tapahtumasta kuin pääsykoe, eikä muistanut!
Vierailija kirjoitti:
Siis valtaosan mielestä tämä digipakotus on hieno juttu?
Älä kuule muuta viserrä! Sitä paitsi: käsin kirjoittamalla tapahtuu paljon syvällisempää pohdintaa ja oppimista kuin näppäimistöä näpyttelemällä. Tämä on tutkittu juttu.
ainoa mitä pääsykokeisiin tarvitsee mukaan on kone latureineen, hakijan qr-koodi ja henkkarit, kynän saa tarvittaessa valvojilta. nämä lukee selkeästi useissa ohjeissa. jos tämän vertaa ei halua selvittää etukäteen, ei tarvitse kokeeseen edes tulla.
Onko älykännykkäkin pakollinen pääsykokeessa? Evätäänkö myös kännykkänsä unohtaneet kokeesta?