Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.
Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.
Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.
Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.
Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.
Kommentit (849)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Pankkihan sen sanelee mitä tarjoavat.
Pankkeja on enemmän kuin yksi. Jos yksi pankki ei tarjoa sitä mitä haluat niin joku muu kyllä tarjoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?
Sitten sinulla on aivan liikaa velkaa jos et kykene maksamaan velkaasi pois nopeasti. Te ketkä otatte pitkän laina-ajan niin te olette pankeille parhaita asiakkaita koska makselette korkoja ihan älyttömästi sille pankille.
Viisas ihminen maksaa velkansa mahdollisimman äkkiä pois koska silloin korkoja tarvii maksella vähemmän.Niitähän lainoja tosiaan vaan otetaan ja ehdot niille vaan valitaan! :D sulla ei varmaan omaa asuntoa olekaan jos olet noin kujalla. Stressitesti esim keskituloisilla usein määrittää tulevan kk erän suuruuden, ja se taas laina-ajan. Viisas ja viisashan se vaan myös maksaa, eiköhän jokainen halua ja maksa niin paljon ja nopeaan kuin pystyy, mutta tällaiset korkotällit eivät esimerkiksi helpota asiaa, joten ihan turhaa itsestäänselvyyksien jakelua tuokin, jokainen varmasti tekee parhaansa omassa tilanteessaan ihan ilman jonniin joutavia neuvojasikin.
Ymmärrä jo että sulla on taloustaidot hukassa, velasta maksat aina korkoa ja mitä pidempää velkaasi maksat pois niin sitä enemmän maksat korkoja pankille. Pankki perii aina sen marginaalikoron, ei pankki niitä lainoja myönnä ihmisille hyvyyttään vaan pankki tekee rahaa niillä, lyhennysvapaat paisuttaa entisestään pankkien kassoja.
Mitä jankkaat vielä samaa? Johan sulle on kahdesti vastattu että ei se ole samperi mikään valinta useimmille se lyhennystahti. Korkokuluja se tietysti pienentää mitä nopeammin lainan maksaa, mutta vielä kerran kaikki kyllä varmaan tietää sen mutta silti jokainen maksaa maksukykynsä mukaisesti, eikä se turhilla neuvoillasi nopeudu silti mennekään, ja talous on ihan mallillaan, kiitos vaan, saan kai silti osallistua keskusteluihin.
Lyhennystahti nimenomaan on jokaisen oma valinta, ei kukaan sun puolesta määrittele sitä lyhennystahtia.
Maksukyky sen lopulta sanelee, ja siihen vaikuttaa kulloinenkin elämäntilanne töineen ja muine menoineen.
Eli täysin oma valinta, velan määrä on myös täysin oma valinta. Se lyhennätkö velkasi 10 vuodessa tai 30 vuodessa pois on täysin sinun oma valintasi.
Vierailija kirjoitti:
Rakennuksilla uudet kohteet on lakkautettu jo
Lama on täällä
Teksti tv:ssä oli että Espoossa nyt valmistunut uudistuotanto riittää näillä myyntiluvuilla kolmeksi vuodeksi =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Olet VÄÄRÄSSÄ. Se on PANKIN kannalta järkevä lainatyyppi, koska sillä maksimoidaan PANKIN tuotot.
Lisäksi siinä nimenomaan KUSTANNUKSET liikkuvat koron mukana, mitä korkeampi korko sen suuremmat kustannukset per kuukausi (ja sitä pienempi LYHENNYS per kuukausi) Lyhennys ei ole kustannus.

Sinun valintasi taasen näkyy olla mustavalkoinen tomppeli, joten antaapahan olla, mun elämään ja maksukykyyn on ainakin kerennyt kyllä vuosien varrella tulla yhtä sun toista lainoihinkin vaikuttavaa muuttujaa, turhaa jankkausta ei jaksa.

Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.
Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.
Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.
Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.
Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.
Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.

Niin?
Kolme kertaa olen asuntolainan ottanut, ja kolmasti se on ollut tasaerälaina. Ehkä kyseessä on ollut se, etten ole ottanut velkaa yli varojeni, mutta en muista yhdenkään pankin koskaan kieltäytyneen antamasta tasaerälainatarjousta.
Kannattaa elää varojensa mukaan.
No ei tietenkään kieltäydy. Sehän on HEILLE paras laina (korkotuotto paras).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.
Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.
Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.
Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.
Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.
Hohhoh, sellanen fantasia sieltä sitten. XD
Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Olet VÄÄRÄSSÄ. Se on PANKIN kannalta järkevä lainatyyppi, koska sillä maksimoidaan PANKIN tuotot.
Lisäksi siinä nimenomaan KUSTANNUKSET liikkuvat koron mukana, mitä korkeampi korko sen suuremmat kustannukset per kuukausi (ja sitä pienempi LYHENNYS per kuukausi) Lyhennys ei ole kustannus.
Se maksimoi pankin tuotot vain jos korkotaso on nousussa. Jos korkotaso laskee lainanottohetkestä niin laina-aika lyhenee eli lainaa lyhennetään suunniteltua nopeammin jolloin myös pankin saamat korot vähenevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.
Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.
Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.
Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.
Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.
Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.
Että sellainen fantasia sieltä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.
Tästä näkee, että asuntojen ja talojen hinnat ovat järjettömät. Ennen saattoi duunaripariskuntakin hankkia ok-talon. Miten nyt onnistuu. Keskituloinen lapseni osti puolisonsa kanssa ok-talon Turun läheltä, 105 000 e. Pelottavan riskaabelia.
Ei ole kyllä kovin lähella Turkua tai sitten on ostettu purkukuntoinen talo vain tontin hinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Otin 2010 pitkälti päälle sadan tonnin lainan, kun maksoin puolison pois. Matalan koron aikana laitoin joka kuun lopussa kaiken yli jääneen rahan lainaan, vaikka korkoni oli lopulta vain 0.3 prosenttiyksikköä (sen aikaisissa lainoissa ei korkoa oltu vielä lukittu marginaaliin, joten miinusmerkkinen 3 kk Euribor vei koron todella alhaalle). Kaverit sanoivat että hullu, kun maksat lainaa vaikka siitä tulee alle kymppi korkoa kuukaudessa. Maksoin viimeisen erän pois toissavuonna. Nyt ei enää kukaan naureskele.
Ei pidä ottaa lainaa, jota ei ole vara maksaa.
Minä taasen nauran sinulle. Olet idiootti. Ennemmin olisi kannattanut SIJOITTAA ne ylimääräiset rahat. Nyt olisit voinut ottaa sitten rahat pois sijoituksista, ja maksaa lainan kerralla pois ja jäljelle olisi jäänyt sijoituksiin mukava summa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.
Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.
Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.
Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.
Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.
Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.
Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.
No jos sinulla on kristallipallo joka kertoo milloin se korkotaso kääntyy nousuun ja milloin sijoitusten arvo on suurimmillaan niin onnea sinulle. Kaikilla ei moista tietoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on. Vaikuttaa joskus siltä, että tavallisilta ihmisiltä oikein imetään rahat pois kaikenlaisilla talousheilahteluilla. Jotain varainsiirtoa tämäkin ja kuka tästä hyötyy? Joku aina käärii hillot liiveihinsä. Itsekin pienituloinen eläkeläinen ja ruoan hintojen nousu kismittää kun menee ahnaitten kauppiaiden taskuihin. Kauppojen hintanousun piti kattaa nousseet kustannukset mm polttoaineiden ja sähkönhinnan takia, mutta voittoihin ne on menneet.
Britanniassa tilanne on mennyt niin pahaksi kaupan kohtuuttomien hinnankorotusten vuoksi, että jopa oikeasti oikeistolainen konservatiivihallitus harkitsee hintasäännöstelyä peruselintarvikkeille. Tällaista on ollut viimeksi sodan jälkeen 50-luvulla siellä. Meillä ei vastaavaa edes tulla harkitsemaan, vaikka kilpailu toimii paljon huonommin täällä.
Britannia aiheutti ongelmansa itse
Rahaa upotetaan kuninkaallisiin ja sen takia talous kärsii
Minä otin 80 000 asuntolainaa, olisin saannut lainaa 150 000e. Halusin ottaa mahdollisimman vähän asuntolainaa koska haluan maksaa sen lainan mahdollisimman nopeasti pois.
Olen elänyt nyt kohta 8 vuotta todella nuukasti jotta saan asuntolainan maksettua pois.
Lähes kaiken ylimääräisen rahan mitä olen saannut niin ne olen käyttänyt lainan lyhentämiseen. Korkoja en maksele enää pahemmin koska velkaa on enää 15 000e.
Sitten kun olen velaton niin mihän elelen herroiksi silloin!
Miten jotkut oikein onnistuu tunaroimaan nää asuntolaina asiatkin? :D
Niin. Voidaan sitten keskustella siitä, että mikä on järkevää kuluttamista, mikä luksusta, millaisista tuloista olisi pitänyt pystyä säästämään puskuria? Onko ulkomaanmatkat Ok? Onko penskojen harrastettava kalleimpia lajeja? Onko teinillä pakko olla merkkivaatteet ja mönkkäri? Onko nämä välttämättömiä ja voidaanko väittää, että niihin olisi jokin oikeus?
Vierailija kirjoitti:
Minä otin 80 000 asuntolainaa, olisin saannut lainaa 150 000e. Halusin ottaa mahdollisimman vähän asuntolainaa koska haluan maksaa sen lainan mahdollisimman nopeasti pois.
Olen elänyt nyt kohta 8 vuotta todella nuukasti jotta saan asuntolainan maksettua pois.
Lähes kaiken ylimääräisen rahan mitä olen saannut niin ne olen käyttänyt lainan lyhentämiseen. Korkoja en maksele enää pahemmin koska velkaa on enää 15 000e.
Sitten kun olen velaton niin mihän elelen herroiksi silloin!
Miten jotkut oikein onnistuu tunaroimaan nää asuntolaina asiatkin? :D
Toiset taas haluavat elää ihan normaalia elämää, vaikka maksavatkin asuntolainaa.
Eli eivät käytä ihan joka senttiä lainaan, vaan käyttävät sitä esim. perheensä hyvinvointiin ja huvituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?
Sitten sinulla on aivan liikaa velkaa jos et kykene maksamaan velkaasi pois nopeasti. Te ketkä otatte pitkän laina-ajan niin te olette pankeille parhaita asiakkaita koska makselette korkoja ihan älyttömästi sille pankille.
Viisas ihminen maksaa velkansa mahdollisimman äkkiä pois koska silloin korkoja tarvii maksella vähemmän.Niitähän lainoja tosiaan vaan otetaan ja ehdot niille vaan valitaan! :D sulla ei varmaan omaa asuntoa olekaan jos olet noin kujalla. Stressitesti esim keskituloisilla usein määrittää tulevan kk erän suuruuden, ja se taas laina-ajan. Viisas ja viisashan se vaan myös maksaa, eiköhän jokainen halua ja maksa niin paljon ja nopeaan kuin pystyy, mutta tällaiset korkotällit eivät esimerkiksi helpota asiaa, joten ihan turhaa itsestäänselvyyksien jakelua tuokin, jokainen varmasti tekee parhaansa omassa tilanteessaan ihan ilman jonniin joutavia neuvojasikin.
Ymmärrä jo että sulla on taloustaidot hukassa, velasta maksat aina korkoa ja mitä pidempää velkaasi maksat pois niin sitä enemmän maksat korkoja pankille. Pankki perii aina sen marginaalikoron, ei pankki niitä lainoja myönnä ihmisille hyvyyttään vaan pankki tekee rahaa niillä, lyhennysvapaat paisuttaa entisestään pankkien kassoja.
Mitä jankkaat vielä samaa? Johan sulle on kahdesti vastattu että ei se ole samperi mikään valinta useimmille se lyhennystahti. Korkokuluja se tietysti pienentää mitä nopeammin lainan maksaa, mutta vielä kerran kaikki kyllä varmaan tietää sen mutta silti jokainen maksaa maksukykynsä mukaisesti, eikä se turhilla neuvoillasi nopeudu silti mennekään, ja talous on ihan mallillaan, kiitos vaan, saan kai silti osallistua keskusteluihin.
Lyhennystahti nimenomaan on jokaisen oma valinta, ei kukaan sun puolesta määrittele sitä lyhennystahtia.
Maksukyky sen lopulta sanelee, ja siihen vaikuttaa kulloinenkin elämäntilanne töineen ja muine menoineen.
Eli täysin oma valinta, velan määrä on myös täysin oma valinta. Se lyhennätkö velkasi 10 vuodessa tai 30 vuodessa pois on täysin sinun oma valintasi.
Sinun valintasi taasen näkyy olla mustavalkoinen tomppeli, joten antaapahan olla, mun elämään ja maksukykyyn on ainakin kerennyt kyllä vuosien varrella tulla yhtä sun toista lainoihinkin vaikuttavaa muuttujaa, turhaa jankkausta ei jaksa.
Maksele sinä vaan niitä korkojasi ja velkojasi pois kun me viisaat ihmiset keksimme rahoillemme parempaakin käyttöä.
Ei mitään hätää jos on "ylimääräisiä" rahareikiä mitä poistaa kunhan ei ole konkurssissa.
Sama kun putosin työmarkkinatuelle. Koko entinen elämä jäi kun ei siihen ollut varaa.
Ai ei vai? Tultiinko ihan haulikolla uhkaamaan että just nyt otat tällaisen lainan? Ja itse asiassa silloinkin on mahdollisuus valita.