Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.
Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.
Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.
Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.
Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.
Kommentit (849)
Vierailija kirjoitti:
Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, eikä autoa. Kiva pieni jo oma rivitalo kaksio ja joka kuu jää toista tonnia säästöön.
- lähihoitaja
Mutta tyhjä ankea elämä.
No mutta teillähän on omistusasunto! Sehän on kaiken onnen autuus ja sillä tavoin maksaa itselleen ja on niin ihanaa kun rahaa riittää kaikkeen kun ei tarvitse maksaa vuokraa.
T. vuokaralainen, jonka vuokra nousi 39 euroa. Täytyy pihistellä kaikesta kun ei ole sitä ihanaa omistusasuntoa.
Samanlainen paniikki oli 90-luvun lamassa silloin tosin korot huiteli 16-17 prosentissa ja markaka laitettiin kellumaan eli devalvoitiin ja kaikki halusi eroon asunnoista ja kiinteästä omaisuudesta hinnalla millä hyvänsä ja ne kenellä oli pätäkkää ostivat halvalla ja myivät paniikin jälkeen kalliilla pois =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.
No eipä noussut paljoa.
Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.
Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.
Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.
Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki tyhjenee. Noin viikko sitten julkaistiin suomen sisäinen muuttovoitto ja tappio- kaupungit. Suurin muuttotappiokunta oli helsinki. Voittoa taisi olla eniten tampereella.
Eli jos ei riitä tulot hesassa asumiseen, niin kannattaa katsella asuntoa muualta suomesta.
Tosin onhan ne hesan hinnat aika järkyttävät, maalta saa omakotitalon 100.000 euron hintaan. Nykyään kun on nämä nopeat nettiyhteydet niin ei kai se etätyön tekeminen ole ongelma sieltä maaseudultakaan käsin.
Kyllä, mutta et saa koskaan rahojasi pois siitä talosta jos joskus tarvitsisikin muuttaa. En ikinä ostaisi maalta taloa tuosta syystä.
Miksi siitä tarvitsisi rahojaan pois saada?
Jos ostat maaseudulta talon 100k ja se menettää arvoaan puolet eli 50k, olet maksanut asumisestasi 50 tuhatta euroa.
Jos ostat kaupungista asunnon 500k ja se menettää laman yhteydessä arvostaan ihan pikkuisen, vaikkapa viidesosan eli 100k, olet maksanut asumisestasi 100 tuhatta euroa, ja todennäköisesti vielä aika paljon lainakuluja.
Kumpi onkaan parempi?
Ei se sama henkilö osta sadan tonnin tai viidensadan tonnin kämppää. Ja kuka idiootti myy silloin kun hinnat ovat alhaalla? Maalta pitää muuttaa pois jos töitä ei löydy mutta PKS töitä kyllä löytyy aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?
Sitten sinulla on aivan liikaa velkaa jos et kykene maksamaan velkaasi pois nopeasti. Te ketkä otatte pitkän laina-ajan niin te olette pankeille parhaita asiakkaita koska makselette korkoja ihan älyttömästi sille pankille.
Viisas ihminen maksaa velkansa mahdollisimman äkkiä pois koska silloin korkoja tarvii maksella vähemmän.Niitähän lainoja tosiaan vaan otetaan ja ehdot niille vaan valitaan! :D sulla ei varmaan omaa asuntoa olekaan jos olet noin kujalla. Stressitesti esim keskituloisilla usein määrittää tulevan kk erän suuruuden, ja se taas laina-ajan. Viisas ja viisashan se vaan myös maksaa, eiköhän jokainen halua ja maksa niin paljon ja nopeaan kuin pystyy, mutta tällaiset korkotällit eivät esimerkiksi helpota asiaa, joten ihan turhaa itsestäänselvyyksien jakelua tuokin, jokainen varmasti tekee parhaansa omassa tilanteessaan ihan ilman jonniin joutavia neuvojasikin.
Ymmärrä jo että sulla on taloustaidot hukassa, velasta maksat aina korkoa ja mitä pidempää velkaasi maksat pois niin sitä enemmän maksat korkoja pankille. Pankki perii aina sen marginaalikoron, ei pankki niitä lainoja myönnä ihmisille hyvyyttään vaan pankki tekee rahaa niillä, lyhennysvapaat paisuttaa entisestään pankkien kassoja.
Vierailija kirjoitti:
Samanlainen paniikki oli 90-luvun lamassa silloin tosin korot huiteli 16-17 prosentissa ja markaka laitettiin kellumaan eli devalvoitiin ja kaikki halusi eroon asunnoista ja kiinteästä omaisuudesta hinnalla millä hyvänsä ja ne kenellä oli pätäkkää ostivat halvalla ja myivät paniikin jälkeen kalliilla pois =)
Kun veri virtaa kadulla ja tulevaisuus näyttää epätoivoiselta silloin ostetaan halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?
Sitten sinulla on aivan liikaa velkaa jos et kykene maksamaan velkaasi pois nopeasti. Te ketkä otatte pitkän laina-ajan niin te olette pankeille parhaita asiakkaita koska makselette korkoja ihan älyttömästi sille pankille.
Viisas ihminen maksaa velkansa mahdollisimman äkkiä pois koska silloin korkoja tarvii maksella vähemmän.Niitähän lainoja tosiaan vaan otetaan ja ehdot niille vaan valitaan! :D sulla ei varmaan omaa asuntoa olekaan jos olet noin kujalla. Stressitesti esim keskituloisilla usein määrittää tulevan kk erän suuruuden, ja se taas laina-ajan. Viisas ja viisashan se vaan myös maksaa, eiköhän jokainen halua ja maksa niin paljon ja nopeaan kuin pystyy, mutta tällaiset korkotällit eivät esimerkiksi helpota asiaa, joten ihan turhaa itsestäänselvyyksien jakelua tuokin, jokainen varmasti tekee parhaansa omassa tilanteessaan ihan ilman jonniin joutavia neuvojasikin.
Ei vaan aivan väärin. Ensin valitaan laina-aika, sittten kuukausierä ja sitten katotaan miten suureen lainaan on varaa...
Ja sitten käykin ilmi ettei mihinkään markkinoilla olevaan ole varaa. Niin mulle ainakin olisi silloin käynyt. Venyttämällä laina-aikaa ei taas tarvinnut ostaa edes sitä huonointa eikä halvinta, mahtava logiikka sinulla, onnittelut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ehkäpä olet oikeassa, mutta kaikilla ei vaan ole mahdollisuutta maksaa lainaa pois 15 vuodessa.
Liian suuri velka tuloihin nähden sitten jos ei kykene. Jos maksat lainasi pois 25 vuodessa pois niin olet maksellut korkoja huomattavasti paljon enemmän kuin se joka maksaa velkansa pois 15 vuodessa. Teet siinä tappiota kymmeniä tuhansia euroja.
Jotkut vaan haluaa asua isommassa asunnossa lasten kanssa, kuin kerrostalokaksiossa, ja sitä varten joutuvat ottamaan enemmän lainaa. Tiedän kyllä, että siitä tulee tappiota, eikä se ole "fiksua", mutta olen ihan sinut sen kanssa.
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Lol. Eihän ole, ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.
Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?
Sitten sinulla on aivan liikaa velkaa jos et kykene maksamaan velkaasi pois nopeasti. Te ketkä otatte pitkän laina-ajan niin te olette pankeille parhaita asiakkaita koska makselette korkoja ihan älyttömästi sille pankille.
Viisas ihminen maksaa velkansa mahdollisimman äkkiä pois koska silloin korkoja tarvii maksella vähemmän.Niitähän lainoja tosiaan vaan otetaan ja ehdot niille vaan valitaan! :D sulla ei varmaan omaa asuntoa olekaan jos olet noin kujalla. Stressitesti esim keskituloisilla usein määrittää tulevan kk erän suuruuden, ja se taas laina-ajan. Viisas ja viisashan se vaan myös maksaa, eiköhän jokainen halua ja maksa niin paljon ja nopeaan kuin pystyy, mutta tällaiset korkotällit eivät esimerkiksi helpota asiaa, joten ihan turhaa itsestäänselvyyksien jakelua tuokin, jokainen varmasti tekee parhaansa omassa tilanteessaan ihan ilman jonniin joutavia neuvojasikin.
Ei vaan aivan väärin. Ensin valitaan laina-aika, sittten kuukausierä ja sitten katotaan miten suureen lainaan on varaa...
Juuri näin. Ensimmäinen oma asuntoni oli ankea ja pieni neukkukerrostalokuutio halvalta alueelta. Se kun oli maksettu pois, oli mahdollisuus päästä rivitaloon vähän paremmalta alueelta. Kun taas rivitaloasunnon lainaa oli enää ihan vähän jäljellä, oli se hyvä vipu omakotitaloon. En asunut omakotitalossa 25-vuotiaana, mutta eipähän ollut missään vaiheessa sellaisia lainoja, etteikö olisi parista lamasta korkopiikkeineen selvitty. Ja jos olisi työt mennyt. ei olisi kaatuneet lainat päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä virhe on se pääkaupunkiseudulla asuminen. Asun samankokoisen perheen kanssa omakotitalossa Pohjois-Savossa ja palkkakin on suunnilleen samaa kuin ap:llä. Kuitenkin asumisessa on iso ero. Meillä on omakotitalo, joka maksoi alle 250 000 euroa ja siitä kaikki lainanhoitokulut, myös kohonnut lyhennys on alle 600 euroa.
Kaikki ei voi asua jossain pohjois-savossa.
Tai todellakaan halua.
Tuossa teidän kuviossa täysin ylimääräistä on jo mökkilaina. Miksi ostitte mökin, kun teillä oli jo entuudestaan runsaasti asuntolainaa?
MItä jos möisitte sen mökin ja vuokraisitte mökkiä jostain pari kertaa vuodessa? Ette voi sanoa, että nipistätte "kaikesta", jos kuitenkin edelleen pidätte kakkosasuntoa.
Vierailija kirjoitti:
No mutta teillähän on omistusasunto! Sehän on kaiken onnen autuus ja sillä tavoin maksaa itselleen ja on niin ihanaa kun rahaa riittää kaikkeen kun ei tarvitse maksaa vuokraa.
T. vuokaralainen, jonka vuokra nousi 39 euroa. Täytyy pihistellä kaikesta kun ei ole sitä ihanaa omistusasuntoa.
Saatko asuntosi vuokran 4 €/neliö hintaan ja onko se alle 10 vuotta vanha? Onko sinulla 1/4 asunnon kokoinen terassi ja mukavasti pihaa tuolla 4 €/neliö hinnalla? Kyllä, on ihana tämä mistusasunto.
Teen opettajana toista työtä, josta saan bruttona noin tonnin kk. Melkein pakko, että pärjää. Koska kustannukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki tyhjenee. Noin viikko sitten julkaistiin suomen sisäinen muuttovoitto ja tappio- kaupungit. Suurin muuttotappiokunta oli helsinki. Voittoa taisi olla eniten tampereella.
Eli jos ei riitä tulot hesassa asumiseen, niin kannattaa katsella asuntoa muualta suomesta.
Tosin onhan ne hesan hinnat aika järkyttävät, maalta saa omakotitalon 100.000 euron hintaan. Nykyään kun on nämä nopeat nettiyhteydet niin ei kai se etätyön tekeminen ole ongelma sieltä maaseudultakaan käsin.
Kyllä, mutta et saa koskaan rahojasi pois siitä talosta jos joskus tarvitsisikin muuttaa. En ikinä ostaisi maalta taloa tuosta syystä.
Miksi siitä tarvitsisi rahojaan pois saada?
Jos ostat maaseudulta talon 100k ja se menettää arvoaan puolet eli 50k, olet maksanut asumisestasi 50 tuhatta euroa.
Jos ostat kaupungista asunnon 500k ja se menettää laman yhteydessä arvostaan ihan pikkuisen, vaikkapa viidesosan eli 100k, olet maksanut asumisestasi 100 tuhatta euroa, ja todennäköisesti vielä aika paljon lainakuluja.
Kumpi onkaan parempi?
No mietipä hetki. Menetät työpaikkasi tai tulee avioero. Mahdottomia tilanteita?
Niin, ja sellaisessa tapauksessa 100 tuhannen euron tappio on paljon pahempi kuin 50 tuhannen euron tappio. Vai mitä oikein yrität sanoa? Sitäkö, että avioero tulee varmemmin, jo asuu halvemmalla alueella?
Minusta vuotuinen koron nousu, tekee 350 000 euron lainalle, 1 108 euroa kuukaudessa ylimääräistä..
Asuminen on liian kallista lainarahalla.
Onneksi teillä ei riskit ole muut realisoituneet. Olette terveitä ja onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Lol. Eihän ole, ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Ei sen lainan koon valtavuus riipu siitä missä asuu. 350.000 on valtava laina otti sen Helsingissä tai Lapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.
Tästä näkee, että asuntojen ja talojen hinnat ovat järjettömät. Ennen saattoi duunaripariskuntakin hankkia ok-talon. Miten nyt onnistuu. Keskituloinen lapseni osti puolisonsa kanssa ok-talon Turun läheltä, 105 000 e. Pelottavan riskaabelia.
Joo, jostain landelta saakin sadalla tonnilla ok-talon, mutta ei pääkaupunkiseudulta edes yksiötä.
Toki jokainen valitsee ihan itse, missä haluaa asua ja tiedostaa silloin, millaiset ovat sen alueen asuntomarkkinat.
Väärin.
Nimenomaan ostaja valitsee asunnon hinnan.
Ostajaehdokas tekee tarjouksen, jonka myyjäehdokas sitten joko hyväksyy tai hylkää. Kukaan ei voi pakottaa ostajaehdokasta sitovaa tarjousta tekemään.