40+: Harmittaako vanheneminen ja ulkonäön rapistuminen?

Kropan rapistuminen hämmentää, ja yllätyn jatkuvasti siitä ettei kroppani enää pysty kaikkeen. Mutta se ei harmita, kroppa on kuitenkin kestänyt hienosti kaiken tähän saakka: loukkaantumiset, krooniset sairaudet, raskaudet ja synnytykset.

Mutta harmittaa kun naamasta olen niin rupsahtanut. En ryppyinen ja kuivunut, vaan nimenomaan alaspäin valahtanut ja rupsahtanut. Näytän koko ajan väsyneeltä ja surulliselta vaikka en ole!

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita, koska 15-35 vuotiaana olin todella kaunis, mutta se sai minusta kiinnostumaan aivan hirvittävät psykopaatit ja persoonallisuushäiriöiset hullut. En oikeasti kohdannut normaaleja kunnon miehiä kuin vasta yli 40+, ja nyt 46v olen onnellisempi kuin koskaan.

Ja lisäksi ammatillisesti minut otetaan nyt vakavasti ja olen muutakin kuin vain se miltä näytän. Ystävyyssuhteet myös tasaisempia, eikä niissä ole sellaista nuoruuden kateutta/kilpailua, mitä joskus kohtasi parikymppisenä.

Ulkonäöstä on myös haittaa.

Nuoruuden kateutta ja kilpailua. Tähän ikävä kyllä alkaa törmätä +50 alkaen, kun ihmiset nyt vaan vanhenee niin eritahdilla kuka mistäkin syystä. Samaa "skannailua" on mitä nuorena.

ihmettelijä

Vierailija kirjoitti:

Mua luullaan jatkuvasti parikymppiseksi! Vastauksena kysymykseen ei harmita kun en ole todistetusti ainakaan ulkonäöltä vanhentunut tippaakaan.

N 42

Mites sitten kun kun viestittelyn jälkeen luonnossa tapaatte, niin onko vastapuolen järkytys kovakin kun keski-ikäinen paljastuu niiden pissiviestien lähettäjäksi kun parikymppiseksi niiden perusteella kuvitteli?

Kyllä harmittaa. Olin todella kaunis nuorena, ehkä olen edelleenkin, mutta jotenkin sitä omaan silmään pistää vain ne ikääntymisen merkit ja vertaa itseään siihen kakskyt jotain vuotiaaseen itseensä. Lisäksi on tullut kaikenlaista kremppaa. Pakko käydä salilla vähintään kolme kertaa viikossa, että pysyy kropan toimintakyky hyvänä ja silti saa ravata kirolla.

Naisia harmittaa

Miehiä ei harmita

Kertoo paljon siitä, että kumpi vanhenee paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iän tuomat muutokset ulkonäkööni ovat toistaiseksi olleet lähinnä positiivisia.  Isäni suvun miehet ova näyttäneet aina ikäistään reilusti nuoremmilta ja se ei ole mikään etu silloin kun olet 30 tai alle ja näytät 16-vuotiaalta. Voisi sanoa että naama alkoi miehistyä vasta tuossa 35v jälkeen. Saa nähdä koska se rapistuminen negatiivisessa mielessä alkaa - isälläni selkeämmin vasta eläkkeellä pikkuhiljaa ja isoisäni näytti jonnekin päälle 80i hoivakotinsa nuorimmalta asukilta - ja välillä vierailijat luulivat että hän on henkilökuntaa - mutta viimeiset viisi vuotta on kyllä vanhentunut kiihtyvällä tahdilla. Veljensä kuoli viime vuonna 94-vuotiaana ja pappa vinoilee että ei ole veljelleen ennenkään missään hävinnyt, joten eiköhän tuo jonnekin sinne asti vielä kuitenkin sinnittele kun on ajoittaisia selkävaivoja lukuunottamatta terve kuin pukki.

M48

Miehet ja naiset ei oo ihan samalla viivalla tässä asiassa. Itse naisena huomaan, että monet miehet on komeimmillaan siinä 30-50 ikäisenä. Nainen taas on kauneimmillaan mun mielestä 20-30v.

Niinhän se luonto on luonut, että siinä missä naisten parasta ennen päiväys loppuu, eli kolmekympppisenä, niin silloin vasta miesten parhaat päivät alkavat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita. Olen tajunnut ettei minun tarvitse miellyttää muutakuin itseäni.

M47

Onko terve nuori keho ja kimmoisa iho siis vain muiden miellyttämistä varten?

Se on välillä hauskaa lukea, kun jotkut jopa lesoilee rypyillään ja kulahtamisillaan. Iho on ihmisen suurin elin ja sen kunto on aivan yhtä tärkeä, kuin muidenkin elinten. Kuinka moni menisi kehumaan, vaikkapa kulahtaneella maksallaan, sanoen että kantaa sitä ylpeänä ja että se on vain merkki eletystä elmästä? Tai muusta kulahtaneesta elimestä. Onko vajaatoiminen sydänkin vain merkki eletystä elämästä ja ylpeilyn aihe? No ok, ovathan nuo huonokuntoiset maksat, munuaiset ja sydän usein merkkejä eletystä elämästä, mutta harvoin mitään ylpeilyn aiheita. Jotkut alkkikset niilläkin kehuskelee, vaikka syytä ei olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Naisia harmittaa

Miehiä ei harmita

Kertoo paljon siitä, että kumpi vanhenee paremmin.

Miehiäkin alkaa harmittamaan, jos tuollaisen harmillisen naisen taakakseen saavat!

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita (vielä), ikää 46 ja vielä ei ole tullut rupsahdusta (ryppyjä, roikuvaa ihoa tms) olen pysynyt hoikkana. Enemmän harmittaa terveyden ongelmat, sukurasitteet pukkaa nyt päälle ja geneejä ei pääse pakoon vaikka kuinka terveellisesti eläisi.

Geenejä ei pääse pakoon, mutta kaikkia niitä ei ole pakko aktivoida. Kuten epigenetiikka määrittelee, niin geenit voivat olla aktiivisia ja päällä, tai inaktiivisia ja pois päältä vaikuttamassa. Elämäntavat, liikkuminen ja erityisesti ruokavalio, määrittelevät erittäin suuressa määrin tämän monien geenien aktivoitumisen. Sen verran voi todeta, että iltapäivälehtien tyrkyttämät "lautasmallit", täynnä siemenöljyjä, viljatuotteita ja hiilihydraatteja, ei ole millään muotoa se optimaallisin ruokavalio, mitä tulee terveyteen, päinvastoin!

Harmittaa. Tukka lähti jo 30 vuotiaana.

Itsetunto sai murskauksen 40 vuotiaana.

Ei harmita, nyt tuntuu että näyttää vihdoin naiselta ja saa pukeutua kuin nainen. Nuorempana tuntui kuin esittäisi vanhempaa tai arvokkaampaa kuin on.

Ei vaikuta loppukiihtyvyyteen. Hyvä ikä ja hauskaa pidetään.

Joo, mut onneksi on keinoja.

Vartalo ei ole paljo rapistunut. Vähän harmittaa vanheneminen.

53v.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei harmittanut yhtään nelikymppisenä.

Olin hoikimmillani pitkään aikaan, ryhdikäs, hyvä iho, paksut hiukset ym. Elin muutenkin hyvää elämää, sain työn jossa hyvä palkka ja etuudet, muutin tuliterään asuntoon jossa upea merimaisema. Elämä kukoisti. Olin tyytyväinen itseenikin siltäosin kun nyt ikinä siihen voin olla.

48 oli se kohta jossa aloin tätimäistyä, lihoa (aika reippaasti), naama alkoi roikkua, kauniit täyteläiset huulet ja pitkät tuuheat miltei mustat ripset lyheni ja harveni, leukalinja pyöristyi ja kaulalle tyli kurttuja.

Voi kääk.

Jossain vaiheessa korona-ajan kotoilua lähes 2v 24/7 kotivaatteissa tukka kiinni sutaistuna ja meikittömänä 20kg lihoneena olo oli hirveä.

Ja eteenkin valokuvissa näytin ihan karseelta, en edes tunnistanut itseäni.

Mitä minulle on tapahtunut?

Tuosta ajasta on nyt 1.5 v ja olen saanut 10 kg painoa pois, käyn salilla ja kroppani on jäntevöitynyt. Olen taas löytänyt itsestäni ryhdikkään ja huolitellun 52v naisen vaikka vielä ois toiset 10-15 kiloo pudotettava. Jaksan ja viitsin taas panostaa omaan ulkoiseen habituksern ja itseasiassa kun katson keskiverrosti oman ikäisiäni, niin olen ehkä nuoremman oloinen ihan vaan sen ansiosta että pidän ulkonäöstäni edes jotenkin huolta, minulla ei ole harmaita hiuksia (joka vanhentaa) ja kannan itseni ryhdikkäästi.

Mä luulen että ikä on enemmänkin asenne. Viis rypyistä naamassa ja ylimääräisistä kiloista.

Kyllä. Sitä se nimenomaan on. Itsensä hyväksyvää asennetta.

Sairastukaapa vakavasti, niin loppuu turhamaisuus ulkonäön suhteen...

U

Vierailija kirjoitti:

Naisia harmittaa

Miehiä ei harmita

Kertoo paljon siitä, että kumpi vanhenee paremmin.

Syytä luontoa (tai uskovaisena jumalaa) siitä, että lisääntymiskyvyn hiipuminen näkyy naisen kropasta.

Vierailija kirjoitti:

Joo, mut onneksi on keinoja.

"Keinot" ei silti muuta todellisuutta toiseksi.

Josko sitä hoikentuisi, aikaa se tulee viemään. Toisessa asuinpaikassa voisi olla enemmän kävelyreittejä. Kuoleman jälkeen vanhana ja seuraavassa elämässä ihminen on taas nuori ja sileä, tuurilla. Astraalissakin unen aikana, ellei näe siellä itseään "vanhana". Sielujen matka. On hullua tämä kroppien "vanheneminen", ei siinä mitään järkeä ole, paitsi ei nyt samalta voi näyttää kuin 20v.