40+: Harmittaako vanheneminen ja ulkonäön rapistuminen?

Tuolla päässä alkaa näkyä miten on elänyt, syönyt, liikkunut, sairastellut. Ja erot ihmisten välillä.on isoja.

Lisään vielä geenit, joilla on iso vaikutus ikääntymisessä.

Pakko myöntää, että harmittaa MUTTA:

Seisoin yhtenä päivänä masentuneena peilin edessä surkuttelemassa itseäni ja rumaa vanhenevaa naamaani (olin nuorempana varsin nätti). Yhtäkkiä tajusin, että kaikista pahimman näköiseksi ihmisen tekee juuri se masennus ja surkeus. Iloiset ja nauravaiset ihmiset on kauniita ikään katsomatta. 

Nyt yritän siis elämänasenteella kompensoida iän tuomia muutoksia ja todella keskittyä hyvään oloon ja mukavaan tekemiseen. Onhan se ihan turhaakin surkutella omaa ulkomuotoa, kun elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita!

Iän tuomat muutokset ulkonäkööni ovat toistaiseksi olleet lähinnä positiivisia.  Isäni suvun miehet ova näyttäneet aina ikäistään reilusti nuoremmilta ja se ei ole mikään etu silloin kun olet 30 tai alle ja näytät 16-vuotiaalta. Voisi sanoa että naama alkoi miehistyä vasta tuossa 35v jälkeen. Saa nähdä koska se rapistuminen negatiivisessa mielessä alkaa - isälläni selkeämmin vasta eläkkeellä pikkuhiljaa ja isoisäni näytti jonnekin päälle 80i hoivakotinsa nuorimmalta asukilta - ja välillä vierailijat luulivat että hän on henkilökuntaa - mutta viimeiset viisi vuotta on kyllä vanhentunut kiihtyvällä tahdilla. Veljensä kuoli viime vuonna 94-vuotiaana ja pappa vinoilee että ei ole veljelleen ennenkään missään hävinnyt, joten eiköhän tuo jonnekin sinne asti vielä kuitenkin sinnittele kun on ajoittaisia selkävaivoja lukuunottamatta terve kuin pukki.

M48

Vierailija kirjoitti:

Iän tuomat muutokset ulkonäkööni ovat toistaiseksi olleet lähinnä positiivisia.  Isäni suvun miehet ova näyttäneet aina ikäistään reilusti nuoremmilta ja se ei ole mikään etu silloin kun olet 30 tai alle ja näytät 16-vuotiaalta. Voisi sanoa että naama alkoi miehistyä vasta tuossa 35v jälkeen. Saa nähdä koska se rapistuminen negatiivisessa mielessä alkaa - isälläni selkeämmin vasta eläkkeellä pikkuhiljaa ja isoisäni näytti jonnekin päälle 80i hoivakotinsa nuorimmalta asukilta - ja välillä vierailijat luulivat että hän on henkilökuntaa - mutta viimeiset viisi vuotta on kyllä vanhentunut kiihtyvällä tahdilla. Veljensä kuoli viime vuonna 94-vuotiaana ja pappa vinoilee että ei ole veljelleen ennenkään missään hävinnyt, joten eiköhän tuo jonnekin sinne asti vielä kuitenkin sinnittele kun on ajoittaisia selkävaivoja lukuunottamatta terve kuin pukki.

M48

Miehet ja naiset ei oo ihan samalla viivalla tässä asiassa. Itse naisena huomaan, että monet miehet on komeimmillaan siinä 30-50 ikäisenä. Nainen taas on kauneimmillaan mun mielestä 20-30v.

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita. Olen tajunnut ettei minun tarvitse miellyttää muutakuin itseäni.

M47

Onko terve nuori keho ja kimmoisa iho siis vain muiden miellyttämistä varten?

Harmittaa osittain, olen ulkonäöltäni vanhentunut selkeästi viimeisen 5 vuoden aikana. Ulkonäköä tärkemmäksi tässä iässä nousee terveys.

50v. sitä niittää, mitä on kylvänyt. Huonot elintavat näkyvät monella vyötärölihavuutena, verenpaineena, kohonneina verensokeriarvoina jne. Itellä noita ei ole, liikun paljon ja muutenkin huolehdin terveydestäni.

Ei. Kaikki vanhenevat.

Vierailija kirjoitti:

Ei neljäkymppisellä pitäisi vielä näkyä mitään ikämuutoksia kropassa. Kyllä ne rupsahdukset ovat raskauksien, lihomisen tai auringonoton aiheuttamia. Vasta 50++ eli vaihdevuosien jälkeen alkaa kroppaan tulla muutoksia iän takia.

Itse asiassa oot väärässä. Biologinen vanheneminen on jo käynnissä 40-vuotiaalla.

Ei harmita, koska 15-35 vuotiaana olin todella kaunis, mutta se sai minusta kiinnostumaan aivan hirvittävät psykopaatit ja persoonallisuushäiriöiset hullut. En oikeasti kohdannut normaaleja kunnon miehiä kuin vasta yli 40+, ja nyt 46v olen onnellisempi kuin koskaan.

Ja lisäksi ammatillisesti minut otetaan nyt vakavasti ja olen muutakin kuin vain se miltä näytän. Ystävyyssuhteet myös tasaisempia, eikä niissä ole sellaista nuoruuden kateutta/kilpailua, mitä joskus kohtasi parikymppisenä.

Ulkonäöstä on myös haittaa.

Ei. Kaikki me vanhenemme. Itsevarmuus on lisääntynyt minulla vanhemmiten. Ei ole tarvetta miellyttää muita. Olen ikäisekseni hyvässä kunnossa. Ryppyjä toki vähän on.

N47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei neljäkymppisellä pitäisi vielä näkyä mitään ikämuutoksia kropassa. Kyllä ne rupsahdukset ovat raskauksien, lihomisen tai auringonoton aiheuttamia. Vasta 50++ eli vaihdevuosien jälkeen alkaa kroppaan tulla muutoksia iän takia.

Itse asiassa oot väärässä. Biologinen vanheneminen on jo käynnissä 40-vuotiaalla.

Biologinen vanheneminen on käynnissä 1-vuotiaalla. Kyse oli siitä milloin se _näkyy_.

Harmittaa. Olen muutenkin kyllä masentunut ja vielä sinkku. En varmaan kelpaa kellekään.

Kyllä harmittaa!! Alle 35v olin vielä kaunis ja tiimalasivartaloinen ja näytin ikäistäni paljon nuoremmalta. Nyt 44v ryhävalas ja näytän +50v....

Ei vielä harmita, koska edelleen olen ihan kivannäköinen, mutta kaikenmaailman limanuljaskat eivät enää katsele inhottavasti kuin jotain mahdollista saalista. Alistavan katseen kyllä tunnistaa, eikä sellainen tunnu yhtään hyvältä.

En näe minkäänlaista järkeä harmitella asiaa, jolle kukaan ei voi mitään eli ikääntymistä. Ikääntymisen vaihtoehtona olisi kuolema, ja minä ainakin olen mieluummin elossa kuin kuollut. Terveys ja mahdollisuus elää aktiivista, onnellista elämää ovat minulle tärkeitä asioita - ei ikuisen nuoruuden tavoittelu.

N48

Minua ei harmittanut yhtään nelikymppisenä.

Olin hoikimmillani pitkään aikaan, ryhdikäs, hyvä iho, paksut hiukset ym. Elin muutenkin hyvää elämää, sain työn jossa hyvä palkka ja etuudet, muutin tuliterään asuntoon jossa upea merimaisema. Elämä kukoisti. Olin tyytyväinen itseenikin siltäosin kun nyt ikinä siihen voin olla.

48 oli se kohta jossa aloin tätimäistyä, lihoa (aika reippaasti), naama alkoi roikkua, kauniit täyteläiset huulet ja pitkät tuuheat miltei mustat ripset lyheni ja harveni, leukalinja pyöristyi ja kaulalle tyli kurttuja.

Voi kääk.

Jossain vaiheessa korona-ajan kotoilua lähes 2v 24/7 kotivaatteissa tukka kiinni sutaistuna ja meikittömänä 20kg lihoneena olo oli hirveä.

Ja eteenkin valokuvissa näytin ihan karseelta, en edes tunnistanut itseäni.

Mitä minulle on tapahtunut?

Tuosta ajasta on nyt 1.5 v ja olen saanut 10 kg painoa pois, käyn salilla ja kroppani on jäntevöitynyt. Olen taas löytänyt itsestäni ryhdikkään ja huolitellun 52v naisen vaikka vielä ois toiset 10-15 kiloo pudotettava. Jaksan ja viitsin taas panostaa omaan ulkoiseen habituksern ja itseasiassa kun katson keskiverrosti oman ikäisiäni, niin olen ehkä nuoremman oloinen ihan vaan sen ansiosta että pidän ulkonäöstäni edes jotenkin huolta, minulla ei ole harmaita hiuksia (joka vanhentaa) ja kannan itseni ryhdikkäästi.

Mä luulen että ikä on enemmänkin asenne. Viis rypyistä naamassa ja ylimääräisistä kiloista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nyt helppoa tämän suhteen: en ole koskaan ollut hyvännäköinen/ kaunis, joten ei ole mitään mitä menettää.

Itseäni harmittaa silti. Kumppanin löytäminen vaikeutuu vuosi vuodelta kun naama valahtaa entisestään ja tulee juonteita ja ryppyjä

N47

Joo ja ei. Ystäväpiirissä alkaa olla iän/elintapojen mukanaan tuomia terveysongelmia kuten verenpainetta, diabetesta, liikuntaelinvaivoja ja muutamaa eri vakavaa pitkäaikaissairautta, joten olen kiitollinen terveydestäni, vaikka naama on rupsahtanut. T. N50

Ei harmita (vielä), ikää 46 ja vielä ei ole tullut rupsahdusta (ryppyjä, roikuvaa ihoa tms) olen pysynyt hoikkana. Enemmän harmittaa terveyden ongelmat, sukurasitteet pukkaa nyt päälle ja geneejä ei pääse pakoon vaikka kuinka terveellisesti eläisi.