Lue keskustelun säännöt.
Isä sidottu kiinni sänkyyn
23.05.2023 |
Isä muutti hoitokotiin kevään alusta, taustalla kotona pärjäämättömyyttä, muutamaan kertaan tuotu poliisisaattueellakin kotiin. Tehtiin raskas päätös ja isä sai paikan vähän kauempaa kuin oltaisiin haluttu, mutta se oli ainoa vapaa. Isä ei sinne itse olisi millään halunnut mennä, ja täysin ymmärsin.
Noh, pari kuukautta siellä asumisen jälkeen saatiin tieto että lääkäri oli määrännyt isälle magneettivyö-luvan. Eli isä saataisiin sitoa kiinni koska vaan halutaan. Puhelimessa hoitaja vakuutteli, että kyseessä on vain äärimmäinen varotoimi, eikä käytetä kuin henkeä uhkaavassa tilanteessa.
Eilen oltiin porukalla käymässä, ei ilmoitettu tulosta ja jo ovella hoitaja oli tosi hätääntyneen näköinen kun sanottiin ketä oltiin tulossa tapaamaan. Mentiin huoneeseen ja siellä isä makasi lantiolta ja nilkoista sidottuna. Ihan rauhallinen oli kun tultiin, hoitaja siinä koitti selittää jotain agressiivisuudesta samalla kun siivosi ihan hirveän sotkuista huonetta. Siinä kohtaa menetin kyllä malttini, isä ei ikinä ole ollut uhkaava meitä lapsia kohtaan, kenelläkään ei ole mitään kunnon näyttöä siittä että isä olisi vaaraksi muille siellä asuville.
Ilmoitin heti että teen tästä valituksen. Emme ole muutenkaan tyytyväisiä hoitokodin toimimiseen ja tämä oli viimeinen niitti. Tämän talon piti olla juuri se parempi paikka isälle, kuin kotona olo. Kenen kotona joutuu sänkyyn sidotuksi?
Kommentit (595)
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun ihan erään Attendon hoivakodin vieressä ja minulla on suora näköyhteys sen pihaan. Vanhukset eivät koskaan pääse ulos edes keskellä kauneinta kesää, hoitajat kyllä ravaavat tupakalla ja kännykkää räpläämässä vähän väliä ja heidän kehonkielestään jo näkee, ettei työ vi****kaan kiinnosta.
Toivottavasti en koskaan joudu tuollaiseen paikkaan vaan saan lähteä sitä ennen vaikka sairauskohtauksen muodossa. Jälkeläisiä ei ole eikä tule, omaisuuteni lahjoitan eläintensuojeluun.
Minäkin asun ja tosi paljon näkyvät käyttävän asukkaita ulkona. Kävelyillä lähinnä, mutta myös makkaran grillausta, kukkien istutusta ja lumiukkojen tekoa olen nähnyt. Paljon tuntuu olevan ihmisistä kiinni, pitäisi paremmin valvoa että yhtenäinen linja hoivassa pysyy.
Hoitaja (ainakin eräässä tietyssä hoivakodissa) ei saa poistua rakennuksesta kesken työajan ulkoiluttamaan. Pitää olla omainen tai henkilökohtainen avustaja, joka saa mennä vanhuksen kanssa ulos. Koska alimitoitettu hoitajamäärä ja potilaita useissa kerroksissa.
Tämän takia ajoin usein 200 km suuntaansa hoitamaan vanhuksen asiat, kuten sosiaalitoimeen vietävät paperit, toimiston sijaitessa 50 metriä hoitolaitoksesta ja sosiaalitoimen tuutatessa varattua tai sen ainoan työntekijän ollessa poissa paikalta silloin kun mulla oli vapaata ja pääsin hoitamaan asioita. Talosta lähtivät hoitojakson aikana muualle ne hoitajat, joiden kanssa paperityöt ja muut olisi voinut hoitaa edes niin, että vievät töiden jälkeen paprut sossun postilaatikkoon.
Potilaalla suurin ongelma oli liikuntarajoitteen lisäksi (pääsi kyllä itse sängystä tuoliin ja tuolilla vessaan) se, että ei osannut olla hiljaa talon epäkohdista ja vain katsoa vierestä. Osasi vielä itse piikittää oikeat määrät insuliinia ja tiesi mitä lääkkeitä apteekista hänelle syötetään. Tiesi myös ne rauhoittavat. Olisi voinut pärjätä kotonaankin vielä vuoden tai kaksi, jos olisi kuntoutettu jalat vielä alle. Ennen hoitopaikkaan menoa pääsi vielä rollaattorilla, mutta siellä istutettiin päivät tuolissa.
Siksi onkin parempi, ettei mene hoitokotiin, jos oma tahto tai oma ajattelu vielä pelaa, koska se on yksisuuntainen matka ja taloissa on säännöt, joiden suhteen itse ajattelemaan kykenevä ja omaan vapauteensa kotonaan tottunut voi joutua ristiriitaan ja sitten onkin se hankala potilas, jonka hoito on erilaista kuin muilla. Ne viimeiset ajat tässä elämässä ovat sitten tosi raskaita. Niin itselle kuin hoitajillekin.
Hoitopaikkaa pakon edessä valitsevalle omaiselle suosittelisin ennemmin pientä rivarityyppistä hoivakotia, jossa hoidettava on edes hieman luonnon lähellä kuin suurta kerrostaloa keskeltä cityä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Kotona asuminen ei ole aina se paras vaihtoehto. Vaikka kotihoito käy, voi vanhus usein passivoitua kun ei pääse liikkumaan kunnolla ja vointi heikkenee nopeastikin. Lisäksi yksinäisyys ja turvattomuus on jatkuvasti näiden kotona asuvien vanhusten puheissa läsnä joita tapaan päivittäin.
Ulkomailla noissa ei-psykogeriatrisissa palvelutaloissa pidettiin yllä vanhuksen liikkumiskykyä ja järjestettiin mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä ja seuraa oli tarjolla aina. Ihmiset viihtyivät hyvin. Ja tämä valtion rahoilla.
Kotihoitokin on kallista hoitoa. Palvelutalojen rakennetta ja niihin pääsyä pitäisi helpottaa. Mutta. Rahaa ei näihin asioihin tässä sivistysvaltiossa laiteta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vastikään oli uutisissa kun yksi miesvanhus tappoi toisen vanhuksen. Tämä miesvanhus oli aggressiivinen ja saikin sitten uhrin joka menehtyi. Ihan käsi sydämelle nyt, kuka haluaa että oma omainen vanhuuden sairaana vahingoittaa pahasti toista vanhusta?
Lääkäri on se ammattilainen joka määrää sitomisen. Sitomista koetetaan välttää viimeiseen asti. Ammattilaiseen pitää osata luottaa. Hoitajat ovat myös ammattilaisia jotka näkee vanhuksia koko ajan ja pystyvät arvioimaan milloin tilanne on eskaloitumassa väärään suuntaan. Valitettavasti myös muistilääkkeet voivat lisätä aggressiivisuutta ja muuta häiriökäytöstä.
Puhumattakaan siitä, että muistihäiriöisen tila pahenee rauhoittavista tai unilääkkeistä, koska disorientoituu vielä pahemmin kuin ajan ja paikan taju menee. Ja jos hermostuu siitä, että mitä lääkkeitä nyt hänelle syötetään.
Valitse siinä sitten pakkositomisen tai pakkorauhoittavan välillä. Molempi pahempi :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tarinan voisi kertoa hoitajan näkökulmasta. Dementikko on jälleen aggressiivinen ja väkivaltainen. Useamman hoitajan toimesta on taisteltu, että mies saadaan lääkittyä rauhallisemmaksi ja sidottua kiinni. Mikään järkipuhe ei mene perille täysin sekavalle miehelle. Hoitajat pelkäävät saavansa turpiinsa, pelkäävät myös toisten asukkaiden turvallisuuden puolesta ja miehen itsensä satuttavan itsensä riehumisen aikana. Työaikaa ja useamman hoitajan työpanosta kuluu miehen kanssa painiessa, muut asukkaat odottavat hoitoaan. Juuri kun mies on saatu aisoihin, paikalle pölähtää omaisjoukko, jolla ei ole koskaan mitään muuta sanottavaa kuin valittaminen. Omaiset eivät suostu uskomaan isänsä olevan aggressiivinen vaan hyökkäävät heti hoitajan kimppuun sanallisesti.
Kannattaa ketjun asioita päivittelevän miettiä itselleen tilanne, jossa olet ykskaks tuntemattomien keskellä Big Brother-tyyliin talossa, josta et pääse ulos, ellei omainen satu käyttämään kerran kuussa.
Miten itse toimisit? Tulisitko toimeen, eristäytyisitkö vai olisitko sosiaalinen? Ne omat sairaudet ja elämästään kertomiset olisi äkkiä läpi käyty ja aina olisi samat naamat ympärillä halusit tai et. Aktiviteetit olisivat rajalliset ja televisiostakin tulisi pelkkiä uusintoja ja vieruskaveri ei luovuta kaukosäädintä. Kenties pelkäisit joko ulkona riehuu sota. Näkisit, kuinka toiset asukkaat heikkenevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vastikään oli uutisissa kun yksi miesvanhus tappoi toisen vanhuksen. Tämä miesvanhus oli aggressiivinen ja saikin sitten uhrin joka menehtyi. Ihan käsi sydämelle nyt, kuka haluaa että oma omainen vanhuuden sairaana vahingoittaa pahasti toista vanhusta?
Lääkäri on se ammattilainen joka määrää sitomisen. Sitomista koetetaan välttää viimeiseen asti. Ammattilaiseen pitää osata luottaa. Hoitajat ovat myös ammattilaisia jotka näkee vanhuksia koko ajan ja pystyvät arvioimaan milloin tilanne on eskaloitumassa väärään suuntaan. Valitettavasti myös muistilääkkeet voivat lisätä aggressiivisuutta ja muuta häiriökäytöstä.
Puhumattakaan siitä, että muistihäiriöisen tila pahenee rauhoittavista tai unilääkkeistä, koska disorientoituu vielä pahemmin kuin ajan ja paikan taju menee. Ja jos hermostuu siitä, että mitä lääkkeitä nyt hänelle syötetään.
Valitse siinä sitten pakkositomisen tai pakkorauhoittavan välillä. Molempi pahempi :/
Pakkolääkitseminen on käytännössä luvallista vain tilanteissa jossa se potilas on vaarallinen itselleen tai muille. Ei niitä unilääkkeitä ja rauhoittavia kukaan pakota syömään. Turha siitä on kenellekään muulle hermostua kuin itselleen.
Ihmetyttää monien omaisten outo suhtautuminen muistisairauksiin. Eikö kukaan kuvittele itseään muistisairaan tilalle? Jos sinusta itsestäsi muuttuisi arvaamaton, itsellesi vaarallinen zombi, haluaisitko muka, että sinun annettaisiin hortoilla vapaasti muiden potilaiden joukossa? Haluaisitko, että elämääsi pitkitettäisiin, jos sinun persoonallisuutesi ja inhimillinen kunniasi pyyhkiytyisi pois?
Tuntuu, että kyseessä on enemmän oma haluttomuus hyväksyä kuolema ja omaisen sairastuminen, kuin siitä kärsivästä omaisesta välittäminen.
Toivon, että eutanasia on silloin sallittu jo, jos minä joskus sairastun vakavaan dementiaan. Minä en todellakaan halua elämälleni niin nöyryyttävää päätöstä, enkä halua, että yhteiskunnan resursseja tuhlataan tuon kärsimyksen pitkittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tarinan voisi kertoa hoitajan näkökulmasta. Dementikko on jälleen aggressiivinen ja väkivaltainen. Useamman hoitajan toimesta on taisteltu, että mies saadaan lääkittyä rauhallisemmaksi ja sidottua kiinni. Mikään järkipuhe ei mene perille täysin sekavalle miehelle. Hoitajat pelkäävät saavansa turpiinsa, pelkäävät myös toisten asukkaiden turvallisuuden puolesta ja miehen itsensä satuttavan itsensä riehumisen aikana. Työaikaa ja useamman hoitajan työpanosta kuluu miehen kanssa painiessa, muut asukkaat odottavat hoitoaan. Juuri kun mies on saatu aisoihin, paikalle pölähtää omaisjoukko, jolla ei ole koskaan mitään muuta sanottavaa kuin valittaminen. Omaiset eivät suostu uskomaan isänsä olevan aggressiivinen vaan hyökkäävät heti hoitajan kimppuun sanallisesti.
Ei käy kateeksi.
Miehelle pitäisi selkeästi olla toinen hoitopaikka, jos kaikki muut eivät talossa ole samanlaisia. On se ap:n isä tai kuka vastaava tahansa. Mutta kun nämä "ainoa vapaa" -paikat ovat osa ongelmaa, kun sijoitetaan sitten minne sattuu tilaa löytymään, eikä esim. niin, että omaisetkin voisivat helposti käydä katsomassa ja osaltaan siten helpottaa vanhuksen yksinäisyyttä tai sopeutumattomuutta. Onhan kyseessä joka tapauksessa vieras ympäristö, vaikka hoitokoti olisi naapuritalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Kotona asuminen ei ole aina se paras vaihtoehto. Vaikka kotihoito käy, voi vanhus usein passivoitua kun ei pääse liikkumaan kunnolla ja vointi heikkenee nopeastikin. Lisäksi yksinäisyys ja turvattomuus on jatkuvasti näiden kotona asuvien vanhusten puheissa läsnä joita tapaan päivittäin.
Ulkomailla noissa ei-psykogeriatrisissa palvelutaloissa pidettiin yllä vanhuksen liikkumiskykyä ja järjestettiin mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä ja seuraa oli tarjolla aina. Ihmiset viihtyivät hyvin. Ja tämä valtion rahoilla.
Kotihoitokin on kallista hoitoa. Palvelutalojen rakennetta ja niihin pääsyä pitäisi helpottaa. Mutta. Rahaa ei näihin asioihin tässä sivistysvaltiossa laiteta.
Ei olekaan aina paras vaihtoehto. Suomessa on kuitenkin niin paljon dementikkoja tai muuten kotona pärjäämättömiä, ettei yksinkertaisesti ole paikkoja myös sellaisille, jotka vielä kotihoidon turvin pärjäävät. Onhan meilläkin palvelutaloja, joista vanhus voi ostaa asunnon tai asua vuokralla. Vastaa noita sun kuvailemiasi palvelutaloja. Vanhus myös ostaa itselleen sinne haluamiaan palveluita. Palvelutaloissa on hoitohenkilökunta aina paikalla, mutta ruoka-, siivous- yms palvelut asukas ostaa itse. Nämä vaan ovat usein niin kalliita, ettei suomalaisella eläkeläisellä ole sellaiseen varaa. Ja yhteiskunta ei sellaista maksa, jos kuitenkin vielä pärjäisi kotihoidon turvin omassa kodissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vastikään oli uutisissa kun yksi miesvanhus tappoi toisen vanhuksen. Tämä miesvanhus oli aggressiivinen ja saikin sitten uhrin joka menehtyi. Ihan käsi sydämelle nyt, kuka haluaa että oma omainen vanhuuden sairaana vahingoittaa pahasti toista vanhusta?
Lääkäri on se ammattilainen joka määrää sitomisen. Sitomista koetetaan välttää viimeiseen asti. Ammattilaiseen pitää osata luottaa. Hoitajat ovat myös ammattilaisia jotka näkee vanhuksia koko ajan ja pystyvät arvioimaan milloin tilanne on eskaloitumassa väärään suuntaan. Valitettavasti myös muistilääkkeet voivat lisätä aggressiivisuutta ja muuta häiriökäytöstä.
Sosiaalisessa mediassa on joskus ollut kyselyitä, haluaisiko omasta lapsestaan mieluummin kiusaajan vai kiusatun. Suurin osa vastanneista valitsee mieluummin kiusaajan. Jos ihmisiltä kysyttäisiin, haluaako omasta vanhuksestaan tappajan vai tapetun, suurin osa varmaankin valitsisi tappajan.
En yhtään epäile etteikö ihmiset halua ennemmin olla syöjiä kuin ravintoa :(
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tarinan voisi kertoa hoitajan näkökulmasta. Dementikko on jälleen aggressiivinen ja väkivaltainen. Useamman hoitajan toimesta on taisteltu, että mies saadaan lääkittyä rauhallisemmaksi ja sidottua kiinni. Mikään järkipuhe ei mene perille täysin sekavalle miehelle. Hoitajat pelkäävät saavansa turpiinsa, pelkäävät myös toisten asukkaiden turvallisuuden puolesta ja miehen itsensä satuttavan itsensä riehumisen aikana. Työaikaa ja useamman hoitajan työpanosta kuluu miehen kanssa painiessa, muut asukkaat odottavat hoitoaan. Juuri kun mies on saatu aisoihin, paikalle pölähtää omaisjoukko, jolla ei ole koskaan mitään muuta sanottavaa kuin valittaminen. Omaiset eivät suostu uskomaan isänsä olevan aggressiivinen vaan hyökkäävät heti hoitajan kimppuun sanallisesti.
Ei käy kateeksi.
Miehelle pitäisi selkeästi olla toinen hoitopaikka, jos kaikki muut eivät talossa ole samanlaisia. On se ap:n isä tai kuka vastaava tahansa. Mutta kun nämä "ainoa vapaa" -paikat ovat osa ongelmaa, kun sijoitetaan sitten minne sattuu tilaa löytymään, eikä esim. niin, että omaisetkin voisivat helposti käydä katsomassa ja osaltaan siten helpottaa vanhuksen yksinäisyyttä tai sopeutumattomuutta. Onhan kyseessä joka tapauksessa vieras ympäristö, vaikka hoitokoti olisi naapuritalossa.
Paikkoja on liian vähän. Yleensä omaiset vaativat, että vanhus pitää saada mahdollisimman nopeasti jonnekin laitoshoitoon. Mieluiten eilen. Sosiaalitoimi sitten etsii ensimmäisen vapaan paikan ja vanhus toimitetaan sinne. Jos jäädään odottelemaan, milloin vapautuisi omaisten näkökulmasta kivamukavan läheltä hoitopaikka, vanhus ja omaiset voivat joutua odottamaan vuosia. Eli halutaanko kotona pärjäämätön vanhus hoivakotiin asap vai eikö asialla olekaan mikään kiire?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomea on tässä ketjussa verrattu muihin maihin, mutta meidän tilanteemme on hyvin vaikea, koska Suomessa dementian esiintyvyys ja dementian yleisyys on maailman korkeimpia. Suomi on ylivoimaisesti maailman kärjessä dementian takia menetettyjen terveyden elinvuosien määrässä. Meillä on valtavan paljon dementiapotilaita suhteessa väkilukuun. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten dementia oli Suomessakin harvinainen tauti, koska elinajanodote oli lyhyempi ja vanhusten määrä pieni. Suomalaisista jo viidennes kuolee dementiaan.
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vastikään oli uutisissa kun yksi miesvanhus tappoi toisen vanhuksen. Tämä miesvanhus oli aggressiivinen ja saikin sitten uhrin joka menehtyi. Ihan käsi sydämelle nyt, kuka haluaa että oma omainen vanhuuden sairaana vahingoittaa pahasti toista vanhusta?
Lääkäri on se ammattilainen joka määrää sitomisen. Sitomista koetetaan välttää viimeiseen asti. Ammattilaiseen pitää osata luottaa. Hoitajat ovat myös ammattilaisia jotka näkee vanhuksia koko ajan ja pystyvät arvioimaan milloin tilanne on eskaloitumassa väärään suuntaan. Valitettavasti myös muistilääkkeet voivat lisätä aggressiivisuutta ja muuta häiriökäytöstä.
Puhumattakaan siitä, että muistihäiriöisen tila pahenee rauhoittavista tai unilääkkeistä, koska disorientoituu vielä pahemmin kuin ajan ja paikan taju menee. Ja jos hermostuu siitä, että mitä lääkkeitä nyt hänelle syötetään.
Valitse siinä sitten pakkositomisen tai pakkorauhoittavan välillä. Molempi pahempi :/Pakkolääkitseminen on käytännössä luvallista vain tilanteissa jossa se potilas on vaarallinen itselleen tai muille. Ei niitä unilääkkeitä ja rauhoittavia kukaan pakota syömään. Turha siitä on kenellekään muulle hermostua kuin itselleen.
Ja nyt kuules höpö höpö. Ammattitaidottomuutta sekä lääkärin, että hoitajan kannalta on syötättää väärän diagnoosin perusteella muistisairaan potilaan tilaa pahentavia lääkkeitä. Ja niin monta kertaa on syöttämiset tai hoitotapahtuma vierestä nähty, että kyllä se lääkekuppi tai dosetti pitää napsia tyhjäksi, on siinä mitä lääkkeitä vaan tai hoitsu on ihan vaikeana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Kotona asuminen ei ole aina se paras vaihtoehto. Vaikka kotihoito käy, voi vanhus usein passivoitua kun ei pääse liikkumaan kunnolla ja vointi heikkenee nopeastikin. Lisäksi yksinäisyys ja turvattomuus on jatkuvasti näiden kotona asuvien vanhusten puheissa läsnä joita tapaan päivittäin.
Ulkomailla noissa ei-psykogeriatrisissa palvelutaloissa pidettiin yllä vanhuksen liikkumiskykyä ja järjestettiin mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä ja seuraa oli tarjolla aina. Ihmiset viihtyivät hyvin. Ja tämä valtion rahoilla.
Kotihoitokin on kallista hoitoa. Palvelutalojen rakennetta ja niihin pääsyä pitäisi helpottaa. Mutta. Rahaa ei näihin asioihin tässä sivistysvaltiossa laiteta.
Ei olekaan aina paras vaihtoehto. Suomessa on kuitenkin niin paljon dementikkoja tai muuten kotona pärjäämättömiä, ettei yksinkertaisesti ole paikkoja myös sellaisille, jotka vielä kotihoidon turvin pärjäävät. Onhan meilläkin palvelutaloja, joista vanhus voi ostaa asunnon tai asua vuokralla. Vastaa noita sun kuvailemiasi palvelutaloja. Vanhus myös ostaa itselleen sinne haluamiaan palveluita. Palvelutaloissa on hoitohenkilökunta aina paikalla, mutta ruoka-, siivous- yms palvelut asukas ostaa itse. Nämä vaan ovat usein niin kalliita, ettei suomalaisella eläkeläisellä ole sellaiseen varaa. Ja yhteiskunta ei sellaista maksa, jos kuitenkin vielä pärjäisi kotihoidon turvin omassa kodissaan.
Kotihoitoa on mahdollisuus saada samoin perustein ihan mihin vain myös niihin palvelutaloihin. Usein sitä saa jopa helpommin siellä missä kotihoito voi käydä ilman matkakustannuksia useamma asiakkaan luona. Ruoka- ja siivouspalvelut se vanhus kustantaa itse vaikka asuisi kotona kotona. Tukea siihen saa tietyin perustein yhteiskunnalta.
Harva vain haluaa muuttaa omasta kodistaan minnekään ennenn kuin on ihan pakko. Ja kun se pakko tulee ei ole enää kykenevä päättämään sitä mikä on paras vaihtoehto.
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vastikään oli uutisissa kun yksi miesvanhus tappoi toisen vanhuksen. Tämä miesvanhus oli aggressiivinen ja saikin sitten uhrin joka menehtyi. Ihan käsi sydämelle nyt, kuka haluaa että oma omainen vanhuuden sairaana vahingoittaa pahasti toista vanhusta?
Lääkäri on se ammattilainen joka määrää sitomisen. Sitomista koetetaan välttää viimeiseen asti. Ammattilaiseen pitää osata luottaa. Hoitajat ovat myös ammattilaisia jotka näkee vanhuksia koko ajan ja pystyvät arvioimaan milloin tilanne on eskaloitumassa väärään suuntaan. Valitettavasti myös muistilääkkeet voivat lisätä aggressiivisuutta ja muuta häiriökäytöstä.
Puhumattakaan siitä, että muistihäiriöisen tila pahenee rauhoittavista tai unilääkkeistä, koska disorientoituu vielä pahemmin kuin ajan ja paikan taju menee. Ja jos hermostuu siitä, että mitä lääkkeitä nyt hänelle syötetään.
Valitse siinä sitten pakkositomisen tai pakkorauhoittavan välillä. Molempi pahempi :/Pakkolääkitseminen on käytännössä luvallista vain tilanteissa jossa se potilas on vaarallinen itselleen tai muille. Ei niitä unilääkkeitä ja rauhoittavia kukaan pakota syömään. Turha siitä on kenellekään muulle hermostua kuin itselleen.
Ja nyt kuules höpö höpö. Ammattitaidottomuutta sekä lääkärin, että hoitajan kannalta on syötättää väärän diagnoosin perusteella muistisairaan potilaan tilaa pahentavia lääkkeitä. Ja niin monta kertaa on syöttämiset tai hoitotapahtuma vierestä nähty, että kyllä se lääkekuppi tai dosetti pitää napsia tyhjäksi, on siinä mitä lääkkeitä vaan tai hoitsu on ihan vaikeana.
Kovin ristiriitaista että lääkkeitä syödään että lääkäri tai hoitaja ei pidä siitä että niitä ei syödä, mutta hoitajalle voi kyllä kiukkuilla asiasta. Siitäkö hoitaja pitää?
Ylipäätään se että ymmärtää mistä se aggressiivisuus johtuu ei tarkoita sitä että se pitäisi sallia. Jos ja kun se sallitaan ei hoitoa kohta ole kenellekään. Sekö on toivottava tilanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Kotona asuminen ei ole aina se paras vaihtoehto. Vaikka kotihoito käy, voi vanhus usein passivoitua kun ei pääse liikkumaan kunnolla ja vointi heikkenee nopeastikin. Lisäksi yksinäisyys ja turvattomuus on jatkuvasti näiden kotona asuvien vanhusten puheissa läsnä joita tapaan päivittäin.
Ulkomailla noissa ei-psykogeriatrisissa palvelutaloissa pidettiin yllä vanhuksen liikkumiskykyä ja järjestettiin mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä ja seuraa oli tarjolla aina. Ihmiset viihtyivät hyvin. Ja tämä valtion rahoilla.
Kotihoitokin on kallista hoitoa. Palvelutalojen rakennetta ja niihin pääsyä pitäisi helpottaa. Mutta. Rahaa ei näihin asioihin tässä sivistysvaltiossa laiteta.
Onko tämä yleensäkään sivistysvaltio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa Euroopan maassa on erikseen palvelutalot vanhuksille ja psykogeriatrisille asukkaille. Olen niissä vieraillut ja homma toimii hyvin.
Psykogeriatrisissa palvelutaloissa on ihan eri hoidon taso ja valmius hoitaa esim. dementikkoja. Ns. normaali palvelutaloissa voidaan keskittyä ihan muihin asioihin perushoidon lisäksi esim. asukkaille järjestetään juhlia ym. eikä hoitajien aika mene muutaman dementikon hoitamiseen.
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja rahasta. Mihin sitten kukin maa on valmis satsaamaan. Suomi on ihan takapajula tässä(kin) asiassa.
Suomessa tuollaiset mainitsemiesi palvelutalojen asukkaat asuvat vielä omissa kodeissaan ja tarvittaessa käy kotihoito. Jopa 5 kertaa vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Hoivakoteihin pääsee vasta sitten, jos tuollakaan kotihoitomäärällä ei enää pärjää. Ja varsin usein syy pärjäämättömyyteen on dementia.
Kotona asuminen ei ole aina se paras vaihtoehto. Vaikka kotihoito käy, voi vanhus usein passivoitua kun ei pääse liikkumaan kunnolla ja vointi heikkenee nopeastikin. Lisäksi yksinäisyys ja turvattomuus on jatkuvasti näiden kotona asuvien vanhusten puheissa läsnä joita tapaan päivittäin.
Ulkomailla noissa ei-psykogeriatrisissa palvelutaloissa pidettiin yllä vanhuksen liikkumiskykyä ja järjestettiin mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä ja seuraa oli tarjolla aina. Ihmiset viihtyivät hyvin. Ja tämä valtion rahoilla.
Kotihoitokin on kallista hoitoa. Palvelutalojen rakennetta ja niihin pääsyä pitäisi helpottaa. Mutta. Rahaa ei näihin asioihin tässä sivistysvaltiossa laiteta.
Ei olekaan aina paras vaihtoehto. Suomessa on kuitenkin niin paljon dementikkoja tai muuten kotona pärjäämättömiä, ettei yksinkertaisesti ole paikkoja myös sellaisille, jotka vielä kotihoidon turvin pärjäävät. Onhan meilläkin palvelutaloja, joista vanhus voi ostaa asunnon tai asua vuokralla. Vastaa noita sun kuvailemiasi palvelutaloja. Vanhus myös ostaa itselleen sinne haluamiaan palveluita. Palvelutaloissa on hoitohenkilökunta aina paikalla, mutta ruoka-, siivous- yms palvelut asukas ostaa itse. Nämä vaan ovat usein niin kalliita, ettei suomalaisella eläkeläisellä ole sellaiseen varaa. Ja yhteiskunta ei sellaista maksa, jos kuitenkin vielä pärjäisi kotihoidon turvin omassa kodissaan.
Kotihoitoa on mahdollisuus saada samoin perustein ihan mihin vain myös niihin palvelutaloihin. Usein sitä saa jopa helpommin siellä missä kotihoito voi käydä ilman matkakustannuksia useamma asiakkaan luona. Ruoka- ja siivouspalvelut se vanhus kustantaa itse vaikka asuisi kotona kotona. Tukea siihen saa tietyin perustein yhteiskunnalta.
Harva vain haluaa muuttaa omasta kodistaan minnekään ennenn kuin on ihan pakko. Ja kun se pakko tulee ei ole enää kykenevä päättämään sitä mikä on paras vaihtoehto.
Olet ihan oikeassa, mutta suomalaisella vanhuksella
- ei ole halua muuttaa omasta kodistaan pois
- ei ole varaa muuttaa palvelutaloon, vaikka halua olisikin
Joten niihin palvelutaloihin muuttaa sellaiset vanhukset, joilla on sekä rahaa että halua asua palvelutalossa. Useimmilta puuttuu ainakin jompi kumpi. Suomalainen vanhus siis joutuu kotoaan hoivakoteihin ja niihin vasta sitten, kun kotihoidon 5 krt/vrk käynnit eivät enää riitä. Kyllä Suomessakin on siis vaikka miten kivoja ikäihmisten asumismuotoja, mutta monilla eläke ei vaan riitä sellaisissa asumiseen.
Sosiaalisessa mediassa on joskus ollut kyselyitä, haluaisiko omasta lapsestaan mieluummin kiusaajan vai kiusatun. Suurin osa vastanneista valitsee mieluummin kiusaajan. Jos ihmisiltä kysyttäisiin, haluaako omasta vanhuksestaan tappajan vai tapetun, suurin osa varmaankin valitsisi tappajan.