Lue keskustelun säännöt.
Perintökorut eivät kelpaa nuorille, vaan korut menevät kierrätykseen.
21.05.2023 |
Miksi ihmiset haluavat luopua arvokkaista kultaesineistään?
- Suuret ikäluokat kuolevat ja heitä perivä nuorempi ikäluokka ei arvosta näyttäviä kultakoruja. Heillä ei ole niihin myöskään tunnesidettä, joten niistä on helppo luopua, Siira sanoo.
Hän kertoo iäkkäästä leskirouvasta, joka kävi hiljattain myymässä kultaa.
- Hän kertoi, ettei ainoalle tyttärelle kelvannut kuin yksi kapea kultainen kaulanauha. Kultaesineistä saatu suuri määrä seteleitä laskettiin huolella, ja ne suljettiin kirjekuoreen, Timo Siira kertoo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a477828-3916-4cbb-9294-04f55d7f8925
Kommentit (127)
Miten ihmeessä täällä puhutaan arvokkaista ja rakkaista suvun esineistä romukasoina?
Minä valitsin suvun sormuksista oman vihkisormukseni ja minusta on ihanaa kantaa isoisoäitini sormusta ja ajatella häntä ja sitä aikaa (n. 1870-80 lukua)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni on paljon kultakoruja. Tosi mielelläni olen niitä käyttänyt minäkin, erityisesti rannerenkaita joita on 8 samantyylistä yhtäaikaa pidettäväksi. Ne herättävät aina positiivistä huomiota.
Ei tulisi mieleenkään arvostaa jotain rihkama- tai hopeakorua korkeammalle kuin äitini kultakoruja. Jotkut eivät vaan ymmärrä. Monella naisellahan ei välttämättä ole kultaa kahta grammaa enempää ja sekin vasemmassa nimettömässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Myös itsellä kultaa aika lailla mutta ei kelpaa sukulaisille. Vaikea luopua mutta mikä on vaihtoehto?
Kierrätykseen vaan, niistä saa nyt hyvät rahat.
Kullan ostajat huijaavat. Vanhasta korkean pitoisuuden kultakorusta maksavat saman kun vähemmän kultaa sisältävästä uudemmasta
Vierailija kirjoitti:
Turkki on kyllä tosiaan eri asia kuin korut. Turkistarhauksen epäeettisyys ei mietityttänyt muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin harva kehtaa käyttää, vaikka tietysti onkin niin, että sille turkille ei nyt enää mitään voi...
Minä käytän, upea pitkä minkkiturkkini
Juuri nyt ei kannata myydä kultaa, sen arvo on kovassa nousussa. Samoin hopean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhat korut ovat taidokasta kultaseppien käsityötä!
On surku viedä sulatettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa nousee esiin selvä sukupolvi- ja kulttuuriristiriita.
Melkein kaikkien postiluukuista tulee monta kertaa vuodessa, erityisesti lahjajuhlapäivien alla kulta-ja kellosepänliikeketjujen mainoslehtiä. Niissä on sekä vanhemman, klassisen tyylisiä koruja että uusia malleja eri metalleista. Ettekö osta koruja lahjaksi? Onko tämä osa samaa ajattelutapaa, jonka mukaan ylioppilaaksi ja ammatteihin valmistuvat haluavat lahjaksi rahaa korujen ja kellojen sijaan, ajattelen.
Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oli selvää, että korut olivat osa tytön ja naisen pukeutumista, ja kultaiset ketjut ja rannerenkaat saattoivat olla ainoa, isompi lahja, jota vähäkin vanhemmalle naiselle saattoi antaa syntymäpäivälahjaksi.
Muistan, kun 7-vuotislahjaksi sain ensimmäisen oikean koruni hopeisen sydänriipuksen ketjuineen. Siitä eteenpäin nuoreen aikuisuuteen asti sain paljon koruja, arvokkaitakin, ne olivat osa kaunista tapaa huomata tytön kehittymistä. Nyt keski-iässä kannan jo edesmenneen äitini ja tätieni koruja rakkaudella.
Minäkin luulen että tämä on joku sukupuolvien ero. Korvakoruja lukuunottamatta itselleni korut eivät koskaan ole olleet oma juttu vaikka keski-ikäinen jo olenkin, ei vaikka niitä on suvun vanhempien naisten puolelta tuputettu koko lapsuus.
Äidin ja mummon piti aina ostaa joku koru lahjaksi merkkipäivinä ja en nyt oikein voinut kieltääkään. Niitä ei vain sitten tullut käytyä kuin sen kerran pari antajaa ilahduttaakseeni. Joskus toivoin korvakoruja kun niille jopa olisi käyttöä, mutta yleensä niitä ei tullut kun sormus tai ketju on kuulemma parempi. Minusta ketju tuntuu ahdistavalta kaulassa eikä edes sovi lyhyeen kaulaan ja sormukset, jos eivät aivan sileitä, tarttuvat mikä mihinkin. Siellä ne makaavat kaapissa, jos joskus kehtaan myydä pois tai sitten jää perillisten riesaksi. Minä en vain osaa käyttää koruja enkä koe että pitäisi muiden mieliksi niin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan ole koskaan tykännyt koruista ja lähes kaikki saamani korut olen myynyt. Itse olen ostanut sormuksen ja kaulakorun, joita käytän tarvittaessa olla jotenkin arkista hienompi eli harvoin.
Äidilläni on täysin erilainen korumaku kuin minulla, eli ysärin-nollarin Kalevalaa yms keskiluokkaista kamaa. Anopin korut ovat hienoja mutta aivan liian suuria. Vihkisormukseksi sain kylläkin häneltä kivan 60-lukulaisen solkisormuksen, jonka pienentäminen onnistui. Perintö tulee menemään sinne, missä saan sen vaihdettua rahaksi.
Ja ennen kuin joku puuttuu tuohon anopin korut-asiaan niin tarkennan, että asiahan ei mitenkään minulle kuulu. Olemme vaan juuri tyhjentämässä hänen asuntoaan ja mieheni on erittäin hyvillä mielin myymässä kaiken minkä voi. Koruista sentään saa paremman hinnan ja nopeammin kuin kaikesta siitä keramiikasta ja taidelasista.
90-luvulla seurasin, kun tuttavaperhe pisti kuolleen tädin omaisuuden kirppareille ja roskiin ja osa vissiin poltettiin kesämökillä. Oli kuulemma 'rättejä ja rihkamaa', joka ei sitä perhettä kiinnostanut. No, ostin sieltä muutamalla markalla pois mm. Hermesin Birkin-laukun ja pari huivia. Laukku oli huonossa kunnossa, eikä aitoustodistusta löytynyt mistään, mutta kyllä se aito on, sillä tämä täti asui Pariisissa monia vuosia 60- ja 70-luvuilla. Ja sitten pari Balmain -vaatetta ostin . Ne ovat minulla vieläkin.
Koruja en ehtinyt nähdä. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä tämä 'rihkama' olisi pitänyt sisällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vuosikausia ollut provikkapaikka kirppiksellä.
Nytkin saamaani tavaraa on myynnissä kirppiksellä varmaan vuosia .
Kun tavara myydään, ottaa kirppiksen pitäjä puolet ja puolet tulee mulle saldona kirppikselle.
Olen vuosien mittaan saanut vaikka mitä, mutta tällä hetkellä en kaipaa oikein mitään.
Tänä keväänä sinne tuli myyntiin tosi kaunis rintakoru, romuna hinta 250 e, mä ostan sen 300 e, kun saldoa on sen verran.
Romukultanaa vähän kalliimmalla oon ostanut saldollani eniten miesten vihki-/kihlasormuksia. Koruja on tässä n 15 vuodessa kertynyt minigripp pussillinen.
Kulta toimii puskurina, jos joku päivä en voisi maksaa asuntolyhennystäni tai jotain muuta tapahtuisi.
"Milleniaalit pilaavat ihmisten kalliit muistot"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koruthan ovat saattaneet olla naisten ja tyttöjen omaa omaisuutta, sitä vähäistä, mitä heillä monessa maassa on saanut ylipäätään olla. Niin siksikin on annettu ennen aitoja ja kalliita kultakoruja, että siinä on hätätapauksissa jokin vara. Ja tokihan tiedämme historiasta monia tapauksia, jossa henki on pelastunut naisten koruilla.
Olen yli 30 enkä ole käyttänyt koruja juuri ollenkaan. Jopa omat korvissa olevat reiätkin ovat jääneet aika käyttämättömiksi ja pidän niissä samoja korvakoruja silloin tällöin vain jotta ne eivät sulkeudu. Äitini on usein tarjonnut jotain vanhoja koruja mutta ne eivät ole minun tyylisiä ja nekin jotka minulla on, ovat jääneet kaapin pohjalle. Minä kyllä ymmärrän että korut, varsinkin kultaiset, ovat arvokkaita, mutta niitä ei vain jaksaisi hillotta jossain rasioiden pohjilla. Halvoissa koruissa on se hyvä puoli että ei ole väliä meneekö rikki, kun en minä missään cocktail kutsuilla käy kuitenkaan. Ja jos joku arvokoruista saa hyvät rahat tai tulee onnelliseksi niin se ei ole minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin arvostan suvulta tulleita koruja. No, olenkin koruhullu, olen tehnyt itsekin koruja.
Samoin. Olisin ikionnellinen jos perisin vanhoja klassisia koruja. Olenkin elegantti nuori enkä mikään hupparinollari.
Siispä: Eivät korut vie paljon tilaa, eikä niistä saa arvonsa mukaista hintaa, joten malttakaa, jos lapsenne vaikka hyvinkin arvostaisivat ja tykkäisivät käyttää. Sama pätee pöytähopeisiin.
Huutokaupoissa myydään kuolinpesien hopeita, ei ne maksa kuin parikymppiä hopeisista pikkulusikoista, saman saa romuhopeasta.
Aivan turhaa tavaraa.
Myös minulla on kultaisia perintökoruja vaikka ja kuinka. Paitsi äidiltäni niin myös tätieni jäämistöistä sain valita mitä koruja halusin, koska ei niitä kukaan muukaan halunnut. En tee koruilla mitään, mutta Ukrainan sodan alettua keräsin kaikki yhteen ja samaan rasiaan sillä jos kiirelähtö tulee niin sitten ei jouda enää etsiskelemään.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä täällä puhutaan arvokkaista ja rakkaista suvun esineistä romukasoina?
Minä valitsin suvun sormuksista oman vihkisormukseni ja minusta on ihanaa kantaa isoisoäitini sormusta ja ajatella häntä ja sitä aikaa (n. 1870-80 lukua)
Koska kaikille ne korut(rojut) eivät ole kauniita, säilyttämisen arvoisia tai rakkaita. Kenelläkään ei ole velvollisuutta sellaisia säilyttää vaikka sinä ja pari muuta niin tekisitte.
kysyn vaan kenellä on perintönä koruja ja rikkauksia... eliitillä joka on kyninyt rahat muilta häikäilemättä..
Turkki on kyllä tosiaan eri asia kuin korut. Turkistarhauksen epäeettisyys ei mietityttänyt muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin harva kehtaa käyttää, vaikka tietysti onkin niin, että sille turkille ei nyt enää mitään voi...