Lue keskustelun säännöt.
Perintökorut eivät kelpaa nuorille, vaan korut menevät kierrätykseen.
21.05.2023 |
Miksi ihmiset haluavat luopua arvokkaista kultaesineistään?
- Suuret ikäluokat kuolevat ja heitä perivä nuorempi ikäluokka ei arvosta näyttäviä kultakoruja. Heillä ei ole niihin myöskään tunnesidettä, joten niistä on helppo luopua, Siira sanoo.
Hän kertoo iäkkäästä leskirouvasta, joka kävi hiljattain myymässä kultaa.
- Hän kertoi, ettei ainoalle tyttärelle kelvannut kuin yksi kapea kultainen kaulanauha. Kultaesineistä saatu suuri määrä seteleitä laskettiin huolella, ja ne suljettiin kirjekuoreen, Timo Siira kertoo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a477828-3916-4cbb-9294-04f55d7f8925
Kommentit (127)
En tajunnut, miksi leskirouvan piti itse myydä korunsa ja surra sitä, etteivät perilliset käytä niitä. Kai se on perillisten tehtävä muuttaa korut rahaksi eikä perinnönjättäjän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Romukullaksi myyminen on kyllä vihoviimeisintä typeryyttä. Siitä maksetaan niin älyttömän vähän. Nuo kierrätysfirmathan haluavat tietysti tahkoa isoja voittoja.
No, omaapa on omaisuutenne. Todennäköisesti saisitte enemmän rahaa viemällä korut sellaisenaan vaikka panttilainaamoon.
Miksei nämä omaisuuden säästäjät yksinkertaisesti voi vain keskustella jälkikasvunsa kanssa siitä, että mitä jätetään mitä jätetään perinnöksi ja mitkä viedään eteenpäin muualle? Tällä tavalla perinnönjaossa tulee helpompaa, kun on etukäteen sovittu ja jos tulee riitaa, perinnön jättäjä voi halutessaan testamentata riidan haastajan perinnön ulkopuolelle. Tosin lakiosa jää kyllä, mutta tämän pitäisi helpottaa kaikkia osapuolia. Selkeä sopimus ja mieluiten testamenttiin kirjattuna. Ilman testamenttia Anna-Kaisa ja Pirkko-Liisa voivat väittää perinnönjaossa ihan mitä tahansa, vaikka molemmat tietäisivät totuuden vainajan tahdosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä koruja. Miksen saisi niitä muuttaa rahaksi?
Tietenkin saat. Tämä aloitus onkin niille boomereille jotka ajattelevat jättää koruja lahjaksi lapsilleen. Lapset eivät niitä halua, joten myy ne ja käytä rahat itse.
Lapsenlapset voivatkin haluta ne korut jotka erehdyttiin viemään sulatukseen.
Ostin kerran erään vanhan naisen korut vähän kalliimmalla, mitä hänelle luvattiin arvioinnissa. Se kannatti, koska toisessa sormuksessa oli varsin kookas smaragdi ja toisessa rubiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta hieman samankaltaisesta tilanteesta. Eli erään yksineläneen tädin sukulaistytöt eivät halunneet hänen korujaan "riesakseen". Niinpä hän antoi ne mulle, koska rakastan vanhoja antiikkikoruja. Hassuinta tässä kaikessa oli se, että niiden joukossa oli miltei 10000 euron arvoinen tsaarinaikainen koru:)
Noissa kalliissa koruissa on se ongelma, että niitä ei uskalla käyttää, jos ne vaikka häviää eikä niitä näköjään voi myydä, kun ne on perintökalleuksia. Miten niiden säilytys, jossain kaapissa syvälle haudattuna? Eipä niistä paljon iloa ole, enemmän huolt.
Niimpä, mistään ei haluta kantaa vastuuta. Suomalaisista on tullut kuin aikuisia lapsia. Ei haluta kasva aikuisuuteen johon kuuluu lukuisat vastuut ja huolet.
Olen muutamaan otteeseen etsinyt kaverina vahingossa pudonnutta korvista tai ketjua. Aina ei löydy, joten ei se kivalta tunnu minustakaan. Siinä jos kallis perintökoru häviää, niin se se pahalta tuntuukin.
Vierailija kirjoitti:
Romukullaksi myyminen on kyllä vihoviimeisintä typeryyttä. Siitä maksetaan niin älyttömän vähän. Nuo kierrätysfirmathan haluavat tietysti tahkoa isoja voittoja.
No, omaapa on omaisuutenne. Todennäköisesti saisitte enemmän rahaa viemällä korut sellaisenaan vaikka panttilainaamoon.
Mä myin kaikki rikkinäiset ja parittomat kultakorut romukullaksi ja ehjät vein panttilainaamoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omituista, että leskirouva myi korunsa. Tyttären mielihän saattaa muuttua, kun ikää tulee lisää. Olisiko kuitenkin rouvalla itsellä ollut rahantarvetta ja piti vaan keksiä tarina kiittämättömästä tyttärestä.
Itseäni harmittaa suuresti, että mummoni hopeat ja korut meni perinnönjaossa suvun juopoille. Jos olisin ollut aikuinen ja vanhempi, niin olisin vaikka rahalla lunastanut ne itselleni. Nyt niillä ostettiin viinaa, eikä jäänyt muistoja lastenlastenlapsille.
Tässä ketjussa nousee esiin selvä sukupolvi- ja kulttuuriristiriita.
Melkein kaikkien postiluukuista tulee monta kertaa vuodessa, erityisesti lahjajuhlapäivien alla kulta-ja kellosepänliikeketjujen mainoslehtiä. Niissä on sekä vanhemman, klassisen tyylisiä koruja että uusia malleja eri metalleista. Ettekö osta koruja lahjaksi? Onko tämä osa samaa ajattelutapaa, jonka mukaan ylioppilaaksi ja ammatteihin valmistuvat haluavat lahjaksi rahaa korujen ja kellojen sijaan, ajattelen.
Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oli selvää, että korut olivat osa tytön ja naisen pukeutumista, ja kultaiset ketjut ja rannerenkaat saattoivat olla ainoa, isompi lahja, jota vähäkin vanhemmalle naiselle saattoi antaa syntymäpäivälahjaksi.
Muistan, kun 7-vuotislahjaksi sain ensimmäisen oikean koruni hopeisen sydänriipuksen ketjuineen. Siitä eteenpäin nuoreen aikuisuuteen asti sain paljon koruja, arvokkaitakin, ne olivat osa kaunista tapaa huomata tytön kehittymistä. Nyt keski-iässä kannan jo edesmenneen äitini ja tätieni koruja rakkaudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain kuolleelta tädiltä koruja perinnöksi, arvo yli 20000e.
Hienoja ne tietenkin ovat ja arvostan lahjaa. On kuitenkin hieman ongelmia niiden käytössä. Kaikki sormukset ovat liian suuria, meinaavat tippua sormista. Puolet koruista on keltakultaa ja kaikki itse hankimani korut ovat valkokultaa. Suurin ongelma on kuitenkin ettei korujen käytölle löydy hyvää aikaa ja paikkaa. En lähde lähikauppaan timattikaulanauha kaulassa enkä hoida kotiaskareita rubiini cocktail-sormus sormessa. Muutamiin juhliin olen mennyt koru päällä mutta muuten ne lähinnä vain lämmittävät mieltä kun kerran puolessa vuodessa puen niitä ylle ja keikaroin peilin edessä.Sormukset voi pienentää omaan kokoon, ellet tiedä.
Koruliikkeessä sanoivat että pystyvät pienentämään n. puoli numeroa. Sen jäljeen muoto ei ole enää pyöreä. Omani ovat pari numeroa liian suuria.
Kultajousessa vai oikealla kultasepällä?
Kaikki ei tykkää kaikesta, turha hillota kaapin perällä itselle täyttä roskaa olevia romukasoja. Ne saa hävittää miten itse parhaaksi näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Charleskin voisi myydä perintökorut, mitä se niillä tekee. Ostaisi sitten rahoilla itselleen jotain kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta hieman samankaltaisesta tilanteesta. Eli erään yksineläneen tädin sukulaistytöt eivät halunneet hänen korujaan "riesakseen". Niinpä hän antoi ne mulle, koska rakastan vanhoja antiikkikoruja. Hassuinta tässä kaikessa oli se, että niiden joukossa oli miltei 10000 euron arvoinen tsaarinaikainen koru:)
Noissa kalliissa koruissa on se ongelma, että niitä ei uskalla käyttää, jos ne vaikka häviää eikä niitä näköjään voi myydä, kun ne on perintökalleuksia. Miten niiden säilytys, jossain kaapissa syvälle haudattuna? Eipä niistä paljon iloa ole, enemmän huolt.
Niimpä, mistään ei haluta kantaa vastuuta. Suomalaisista on tullut kuin aikuisia lapsia. Ei haluta kasva aikuisuuteen johon kuuluu lukuisat vastuut ja huolet.
Olen muutamaan otteeseen etsinyt kaverina vahingossa pudonnutta korvista tai ketjua. Aina ei löydy, joten ei se kivalta tunnu minustakaan. Siinä jos kallis perintökoru häviää, niin se se pahalta tuntuukin.
Juuri tästä syystä käytän avokoukullisissa korvakoruissa aina silikonitulppia lukkoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä koruja. Miksen saisi niitä muuttaa rahaksi?
Tietenkin saat. Tämä aloitus onkin niille boomereille jotka ajattelevat jättää koruja lahjaksi lapsilleen. Lapset eivät niitä halua, joten myy ne ja käytä rahat itse.
Lapsenlapset voivatkin haluta ne korut jotka erehdyttiin viemään sulatukseen.
No se on voi voi.
Ostakoot itse jos tarvitsevat.
Minä vein kaikki hopealusikat, kynttilänjalat, turhat kultakorut sulatuksen kaapeista ja laatikonperiltä.
En rupea arpomaan kelpaako ne sadan vuoden sisällä jollekin vai vievätkö kierrätykseen.
Rahat mulle ja lapsille vähemmän raivattavaa.
Aiheen sivusta mutta aikoinaan äitini osti minkkiturkin ja vielä kauan puhui miten minä saan sen perinnöksi kun hän kuolee. Joskus vuosia sitten lopulta sanoi ettei arvaa enää itsekään sitä pitää missään ja tietää etten koskaan tule käyttämään. Sama on kyllä korujenkin kanssa ainakin tällä hetkellä. En kuitenkaan lähtisi missään tapauksessa niitä myymään kun äidistä aika jättää. Voihan mieleni muuttua korujen suhteen että haluankin käyttää ja ovat joka tapauksessa äitini korut. Sen minkkiturkin osalta en tiedä mitä teen.
Käyttäkä vanhukset rahat itseenne! ostakaa vaikka siivooja yms.. Tuehaa niitä jätätte muille
Vierailija kirjoitti:
Tyhmät/tyylittömät nuoret. Eihän monilla oikeastikaan ole mitään tyylitajua tai on sellainen totaalisen neutraali basic-tyyli, joten en sen puoleen ihmettele etteivät perintökorut kelpaa, kun eivät ne sovi käyttäjän asuihin ollenkaan.
Tai sitten kun tulee trendiksi käyttää vanhoja koruja, herätään että aijuu ne mummon korut. Sitten niillä on taas yhtäkkiä arvoa.
Vanhat korut on paljon kauniimpia, uudet on rumia, niissä tuntuu olevan pääasia että kunhan kiiltää. Jos käyttäisin koruja suosisin ilman muuta vanhoja.
Saamassani perinnössä oli kultaa 5 x 100g *harkkoa*. Ei ongelmaa.
Eihän tää nyt liittynyt mitenkään tuohon kommenttiin.