Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Milloin elämä palaa takaisin hyväksi pienten lasten jälkeen?
20.05.2023 |
Kaksi pientä lasta 5v ja 2v. Elämä on järkyttävää, loputonta työtä ja ikävyyttä. Viikonloppuja ei ole enää olemassa ja lomatkin ovat hyvin ikäviä lasten vuoksi. Kertokaa te, joilla on vanhempia lapsia, että milloin elämä palaa takaisin mukavaksi ja hyväksi? Milloin saa taas nukkua myöhään, kotitöitä taas huomattavasti vähemmän, tehdä asioita milloin huvittaa, mennä minne lystää, matkustella ilman lapsia, ei tarvitse tehdä enää mitään ikäviä lasten juttuja, saa nauttia oikeista asioista eikä mistään lapsiin liittyvistä kuivista ja ikävistä asioista, jne. T. Isä 42
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näitä ulostuloja. Miksi lapsia hankitaan jos kyseessä on tuollainen kärsimys?
Itse en mene kauppaan ja hanki vasaraa, jolla hakkaan päätäni. Miksi lasten tapauksessa noin toimitaan? Luulisi, että aikuiset ihmiset tekevät asioita, joita haluavat tehdä ja joista saavat jotain iloa elämään?
Et voi tietää mitä elämä lasten kanssa on ennenkuin kokeilet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näitä ulostuloja. Miksi lapsia hankitaan jos kyseessä on tuollainen kärsimys?
Itse en mene kauppaan ja hanki vasaraa, jolla hakkaan päätäni. Miksi lasten tapauksessa noin toimitaan? Luulisi, että aikuiset ihmiset tekevät asioita, joita haluavat tehdä ja joista saavat jotain iloa elämään?
Koska ne ihanat asiat voittavat ikävät jutut ihan 6-0.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ainokaiseni osoittautui erityiseksi 16-vuotiaana. Helpotti hänen oltuaan pari vuotta itsenäisesti maailmalla.
Ei erityislapsi lähde kotoa.
Meillä lähti ja toiseen kaupunkiin. Ihan itsenäisesti asumaan, ei mihinkään tuettuun. Hyvin pärjää. Tosin lievä. Minusta silti elämän parasta aikaa oli kun lapset oli pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se helpoin vaihe.
Ap:llä lasten esi- ja murrosikä viellä edessä.
Miksi se olisi vaikeata? Olen vahva fyysisesti ja henkisesti. Dominoin järkevästi argumentoiden helposti. Pennut eivät saa minusta koskaan yliotetta tai rankaisen. En kuitenkaan rankaise koskaan mielivaltaisesti tai itsekkäästi, vaan ainoastaan huonosta käytöksestä ja tällöin ehdoitta.
Sun pentujesi elinpiiri ei enää silloin ole kokonaan halilttavissasi, kuten nyt. Vaihe kestää vuosikaudet, mutta on tarpeellinen itsenäistymisen kannalta. Huolikin on raskas kannettava, muu ryttyily vaan ottaa päähän. -eri
Miksi se on silloin vaikeata? Teen äärimmäisen hyvin selväksi, usein esimerkein, jatkuvasti ja useita kertoja toistaen, että mitkä ovat syyt ja seuraukset jos tekee tyhmiä päätöksiä. Sen jälkeen en aio olla jatkuvasti ja aina huolissaan, että missä pentuni seikkailee, koska olen parhaani tehnyt ja lopulliset päätökset jäävät lapsen omiksi valinnoiksi. Tottakai tulen surulliseksi, jos lapselleni käy elämässä huonosti, mutta en aio sitä kuitenkaan liikaa murehtia enää sen jälkeen, kun elämänohjeet on kerrottu tarkasti.
Mutta onhan se eri asia, kun lapsella alkaa olla oma elämänpiiri, kaikkeen ei voi vaikuttaa. Voi tulla kiusaamista, ikäviä seurustelukumppaneita, onnettomuuksia, joissa ei vanhempi olekaan vieressä auttamassa, urheiluharrastuksissa vauhti ja riskit kasvaa taitojen kanssa, mitä näitä nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän aloittaja kuvittelit elämän lasten kanssa olevan? Luulitko, että ne voi vain dumpata kellariin pois jaloista, kun kyllästyy elämään niiden ehdoilla?
Jos haluaa nukkua myöhään ja muutenkin tehdä, mitä lystää, viimeinen asia, mitä hankkii on lapsi/a. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää jo ennen kuin lapsia tekee, että ne sitovat 24/7/365, kunnes ovat teinejä ja senkin jälkeen lapset on huomioitava tekemisiä ja menemisiä suunnitellessa, kunnes ovat muuttaneet omilleen.
Sitten valvotaankin huolesta myöhään aamuyöhön, että missä teinit viipyy ja onko jotain sattunut.
Hyvä puoli on se, että teinit nukkuu mielellään iltapäivään, joten vanhemmallakin on sama mahdollisuus.
Tämä. Ja vielä lisäksi se, että yöllä tulee puhelu: "Tuu hakemaan minut kotiin." "Missä oot?" "En tiiä, mutta tuu kuitenkin." "Missä olit, kun viimeksi tiesit, missä olet? Mihin suuntaan lähdit sieltä?"
Tämänkin tapainen on koettu. Ensin hain väärästä kaupungista, kun paikkaselostus tuntui täsmäävän. Kun en löytänyt "sovitusta" paikasta, soitin ja sain tarkemmat koordinaatit. - Onneksi täällä eteläisessä Suomessa kaupunkien välit on lyhyitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Missä maassa noin sanotaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Missä maassa noin sanotaan?
Suomessa olen keskustelua kuullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne lapset tärkeintä elämässä, vaikka samalla raskaita. Nyt ne on jo 2 kpl yli 20 v ja yksi teini. Saan jo nukkua aamut. Aika kauankin olen nukkunut, kun nukuin vaan, kun isoin oppi laittamaan muumivideot pyörimään.
Erityislapsi 13 v ja tavislapsi 11 v. Taviksen kanssa kaikki rullaa, toki vääntöä hänenkin kanssaan ja kiukuttelua ja monenlaisia tunnetiloja mutta kaikki tuntuu vaan naurettavan helpolta ja tavalliselta hänen kanssaan. Erityisen kanssa kaikki tuntuu vain vaikeutuvan, mikään ikä ei ole ollut helppo ja olen aivan traumatisoitunut tästä vanhemmuudesta vaikken sitä ääneen sanokaan. En tiedä milloin helpottaa vai helpottaako ikinä. Jos teillä normilapset niin ainakin tämä 10v on kiva ikä. Tosin niin on kaikki iät olleet. Riippuu niin mihin vertaa. Vapautta et saa pikkulapsiaikana, sen nyt varmaan tajuatkin. Koita vuorotella puolison kanssa reissuja kavereiden kanssa, helpottaa kestämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun nuorin on neljä. Koko ajan se pikkuhiljaa kyllä helpottaa.
Mutta jossain vaiheessa elämä pientenkin lasten kanssa muuttuu niin järkeväksi, että esim reissuun lähteminen lasten kanssa alkaa tuntua kivalta ajatukselta eikä turhalta itsensäkiduttamiselta. Siinä vaiheessa kun nuorin oli 2, elämä tuntui aika säätämiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Missä maassa noin sanotaan?
Suomessa olen keskustelua kuullut.
Ok. Mulle ensimmäinen kerta kun kuulen, äitiyttä ja palstaa molempia takana 22+ v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo sen ikäinen että voit alkaa suunnittelemaan eläkepäiviä kun lapsista pääset eroon. Eli käytännössä se elämä oli sitten siinä. Tsemppiä 😁
Kun muuttavat omilleen.
Ehdit vielä kokea peruskoulun "ihanuutta" ja teiniangstin.
Onnea 👌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Missä maassa noin sanotaan?
Suomessa olen keskustelua kuullut.
Ok. Mulle ensimmäinen kerta kun kuulen, äitiyttä ja palstaa molempia takana 22+ v.
No ilmankos kolahti. Kannattaa ehkä hankkia muutakin sisältöä elämää kuin nuo kaksi, et voi takertua enää minuun.
t.lapsesi
Jos olette suorittaja- ja ryhmäpainehenkisiä, niin helpottaa kun (viimeisin) lapsi saa opiskelupaikan. Jos sen sijaan hoksaatte mikä on oleellista ja osaatte tutustua lapseen, kuunnella hänen ajatuksiaan, neuvoa, opettaa, olla reilu ja rento, niin se loppuu nyt. Hössötys, sekoilu ja vänkääminen seis, tilalle leppoisampi tapa katsoa asioita. Itse siis tajusin tämän kun esikoinen oli neljä (nyt 17). Oli jäänyt vauva-ajan hormonihuuruinen suoritus päälle, enkä osannut iloita mistään kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tuollaisia ajatuksia ollut. Lapset on parasta. Elämä alkoi lasten syntymän jälkeen. Toki on väsyttänytkin , mutta en ole koskaan odottanut, että lapset nopeaa kasvaisivat.
Jännä miten sanotaan, että naisen elämä alkaa kun saa lapsen kotiinsa ja lapsen elämä alkaa kun pääsee pois sieltä.
Missä maassa noin sanotaan?
Suomessa olen keskustelua kuullut.
Ok. Mulle ensimmäinen kerta kun kuulen, äitiyttä ja palstaa molempia takana 22+ v.
No ilmankos kolahti. Kannattaa ehkä hankkia muutakin sisältöä elämää kuin nuo kaksi, et voi takertua enää minuun.
t.lapsesi
En tiedä mitä sekoilet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se helpoin vaihe.
Ap:llä lasten esi- ja murrosikä viellä edessä.
Miksi se olisi vaikeata? Olen vahva fyysisesti ja henkisesti. Dominoin järkevästi argumentoiden helposti. Pennut eivät saa minusta koskaan yliotetta tai rankaisen. En kuitenkaan rankaise koskaan mielivaltaisesti tai itsekkäästi, vaan ainoastaan huonosta käytöksestä ja tällöin ehdoitta.
"Dominoin järkevästi"? Tämä isukki on tainnut katsoa vähän liikaa pornoa ja "pennutkin" taitavat olla vain oman mielikuvituksen tuote 😂
Alue: Aihe vapaa
Mulla on yksi kaksivuotias lapsi ja ajattelen, että nyt se on alkanut helpottamaan, kun lapsi jaksaa leikkiä itsekseenkin hetken ja osaa kävellä kunnolla. Inhosin sitä aikaa, kun lapsi osasi ehkä seistä ja vähän kävellä, mutta ei oikein leikkiä tai olla yksin. Unimääräkin oli siinä vaiheessa vähentynyt jo reilusti, joten sitä vieressä seisomista tai istumista tuntui riittävän tuntikausiksi joka päivä. Tuntuu, että elämä helpottuu joka päivä, kun lapsi oppii puhumaan ja ymmärtämään puhetta paremmin. Meidän yhteiset leikitkin on mielenkiintoisempia ja hauskempia.