Milloin elämä palaa takaisin hyväksi pienten lasten jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on sanottu että sitten helpottaa kun ne menee kouluun. Lapset nyt 5 ja 7 joten sitä odotellessa.

Tosin koen, että nytkin on jo helpompaa kun esim 2 vuotta sitten.

Sikäli helpottaa, kun menevät kouluun, että ovat monta tuntia arkipäivinä pois tieltä.

Toisaalta kouluun meneminen tarkoittaa pilalle menemistä. Puolessa vuodessa oppivat hokemaan vittua, ja parin vuoden kuluttua hakkaavat jo ihmisiä ja kymmenvuotiaina polttavat tupakkaa ja vetävät kamaa. Suloisesta viattomasta lapsesta tulee hetkessä rääväsuinen ja röyhkeä nuorisorikollinen.

Kyllä meillä tiukka kuri ja käytöstavat pidetään kouluunmenosta huolimatta.

Se on nähty liian monta kertaa, että koti jää kakkoseksi, kun penskat alkavat viihtyä keskenään steissillä. Kotiväellä ei ole harmainta hajua, missä ja mitä jälkikasvu touhuaa.

30-40 iässä lapset alkavat olla kohtuullisen järkeviä ja helppoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on sanottu että sitten helpottaa kun ne menee kouluun. Lapset nyt 5 ja 7 joten sitä odotellessa.

Tosin koen, että nytkin on jo helpompaa kun esim 2 vuotta sitten.

Sikäli helpottaa, kun menevät kouluun, että ovat monta tuntia arkipäivinä pois tieltä.

Toisaalta kouluun meneminen tarkoittaa pilalle menemistä. Puolessa vuodessa oppivat hokemaan vittua, ja parin vuoden kuluttua hakkaavat jo ihmisiä ja kymmenvuotiaina polttavat tupakkaa ja vetävät kamaa. Suloisesta viattomasta lapsesta tulee hetkessä rääväsuinen ja röyhkeä nuorisorikollinen.

Kouluun mennessä tulee vanhemmille uudestaan peruskoulu käytäväksi, teini-ikäisenä on sitten teinien murheet. Ei se lopullisesti helpota ennen kuin muuttavat kotoa, jos silloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

30-40 iässä lapset alkavat olla kohtuullisen järkeviä ja helppoja.

Niin, jos elävät niin korkeaan ikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on sanottu että sitten helpottaa kun ne menee kouluun. Lapset nyt 5 ja 7 joten sitä odotellessa.

Tosin koen, että nytkin on jo helpompaa kun esim 2 vuotta sitten.

Sikäli helpottaa, kun menevät kouluun, että ovat monta tuntia arkipäivinä pois tieltä.

Toisaalta kouluun meneminen tarkoittaa pilalle menemistä. Puolessa vuodessa oppivat hokemaan vittua, ja parin vuoden kuluttua hakkaavat jo ihmisiä ja kymmenvuotiaina polttavat tupakkaa ja vetävät kamaa. Suloisesta viattomasta lapsesta tulee hetkessä rääväsuinen ja röyhkeä nuorisorikollinen.

Kyllä meillä tiukka kuri ja käytöstavat pidetään kouluunmenosta huolimatta.

Se on nähty liian monta kertaa, että koti jää kakkoseksi, kun penskat alkavat viihtyä keskenään steissillä. Kotiväellä ei ole harmainta hajua, missä ja mitä jälkikasvu touhuaa.

Traaginen esimerkki nähtiin Koskelassa. Tekijät olivat viidentoista korvilla, eikä kotona kai tiedetty mitään.

Tuo on se rankin vaihe, seuraava tulee sitten teini-iässä.

Kyllä se helpottaa eskari-kouluiässä.

Ei ole helpottanut, 12v on pitkäaikaissairas erityislapsi. Nuorempi 7v iisimpi tapaus. 12v sairauden takia joinain öinä herään pahimmillaan kolmesti (eli 2h välein) hoitamaan tilannetta.

Mutta mulle lapset ja lapsiperhe-elämä ei ole ollut ikinä ongelma ja nautin tästä erityisvamhemmuudestakin :)

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helpottanut, 12v on pitkäaikaissairas erityislapsi. Nuorempi 7v iisimpi tapaus. 12v sairauden takia joinain öinä herään pahimmillaan kolmesti (eli 2h välein) hoitamaan tilannetta.

Mutta mulle lapset ja lapsiperhe-elämä ei ole ollut ikinä ongelma ja nautin tästä erityisvamhemmuudestakin :)

Huh, vammaiset lapset olisivat omalla kohdallani ehdottomasti se vihoviimeinen niitti. Jos lapseni olisi todettu ennen syntymää vammaisiksi, niin olisimme yhteismielin tehneet abortit. Tästä olemme jo keskustelleet. Jos vammaisuus olisi selvinnyt myöhemmin, niin olisin vaatinut siirtämistä sosiaalihuollon piiriin tai sitten olisin lopettanut suhteen. Terveissäkin lapsissa on jo liikaa työtä.

Mun elämä helpotti lapsen ollessa 4kk, kun alkoi nukkua yönsä. Sitten helpotti kun oli 6kk, kun osasi istua pyörän istuimessa ja oppi sormiruokailemaan. Taas helpotti kun hän oli 12kk, kun vein päivähoitoon ja menin töihin. Sitten helpottuu lisää kun lapsi oli noin 2-3v ja oppi puhumaan ja pukemaan. Sitten helpottui lisää kun meni kouluun 7v, eikä tarvinnut enää viedä ja hakea päiväkodista. Sen ikäinen osaa myös olla vähän yksin kotona, eli voi aamulla nukkua vaikka lapsi onkin jo hereillä. Pääsee myös omiin harrastuksiin helpommin.

Lisää helpottui kun lapsi oli noin 12-13v, jolloin sen uskalsi jättää yksin yöksi kotiin, kunhan naapurin kanssa oli sovittu tilanteesta, että sinne sai mennä jos tulee hätä. Taas helpottui kun lapsi oli 16v, jolloin lapsella oli jo iso vastuu ruuanlaitosta, pyykeistä ja siivouksesta.

19v muutti pois kotoota toiselle paikkakunnalle ja huolehtii itse omasta elämästään. Soitellaan usein ja autan sen minkä tarvitsee.

Rankinta oli siis ne ekat 4kk, kun yöimetys ym. vei unet, oli terveyshuolia jne. Tunnistan kyllä että mulla on käynyt tuuri kun lapsi on terve ja fiksu, päösi opiskelemaan eikä ole isoihin tyhmyyksiin vielä sekaantunut.

Terveisin yhden lapsen äiti

Itselläni ei lapsia ole, mutta edesmennyt äitini aina sanoi, että ei hän osannut aavistaa ettei äitinä se huolehtiminen lopu koskaan. Jopa pahenee vaan. Vaikka olinkin niin kiltti ja rauhallinen, tai ehkä juuri sen takia?

Sitten kun ne muuttavat pois kotoa.

Ihmettelen aina näitä ulostuloja. Miksi lapsia hankitaan jos kyseessä on tuollainen kärsimys?

Itse en mene kauppaan ja hanki vasaraa, jolla hakkaan päätäni. Miksi lasten tapauksessa noin toimitaan? Luulisi, että aikuiset ihmiset tekevät asioita, joita haluavat tehdä ja joista saavat jotain iloa elämään?

Lasten kanssa elämä on aina kivaa!

Musta lapsen kanssa on aina ollut hauskaa. Vaikka on erityisellä tuella, hirveästi terapiakåyntejä joiden takia jouduin lopettamaan työn enkä ikinä voi hankkia omistusasuntoa. Erot ym. Silti olisin valinnut mun lapsen.

Riippuu suhtautumisesta.

Kun lapsi on teini.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina näitä ulostuloja. Miksi lapsia hankitaan jos kyseessä on tuollainen kärsimys?

Itse en mene kauppaan ja hanki vasaraa, jolla hakkaan päätäni. Miksi lasten tapauksessa noin toimitaan? Luulisi, että aikuiset ihmiset tekevät asioita, joita haluavat tehdä ja joista saavat jotain iloa elämään?

Tyhmä kysymys, jossa et ole selkeästi ajatellut nenääsi pidemmälle. Uskomatonta mustavalkoisuutta. Ymmärrätkö käsitteen KOMPROMISSI? Kaikkea ei voi saada, kärsimättä seurauksia. Tiedän, että lapset tulevat tuottamaan myös erittäin paljon positiivista elämään, mutta eivät juuri nyt ollessaan pieniä. Lapset ovat sijoitus, kun ne hoidetaan oikein.

Mulla on 11- ja 14-vuotiaat lapset. Älykästä ja hauskaa seuraa. Osaavat toima itsenäisesti ja ovat usein omissa menoissaan, mutta viihtyvät hyvin myös minun kanssa. Menestyvät koulussa ja harrastuksissaan. Eivät ihmeemmin aiheuta huolia ja lasten sijainninkin näen koko ajan puhelimesta eli ei tarvitse ihmetellä, missä menevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän aloittaja kuvittelit elämän lasten kanssa olevan? Luulitko, että ne voi vain dumpata kellariin pois jaloista, kun kyllästyy elämään niiden ehdoilla?

Jos haluaa nukkua myöhään ja muutenkin tehdä, mitä lystää, viimeinen asia, mitä hankkii on lapsi/a. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää jo ennen kuin lapsia tekee, että ne sitovat 24/7/365, kunnes ovat teinejä ja senkin jälkeen lapset on huomioitava tekemisiä ja menemisiä suunnitellessa, kunnes ovat muuttaneet omilleen.

Sitten valvotaankin huolesta myöhään aamuyöhön, että missä teinit viipyy ja onko jotain sattunut.

Hyvä puoli on se, että teinit nukkuu mielellään iltapäivään, joten vanhemmallakin on sama mahdollisuus.

Tämä. Ja vielä lisäksi se, että yöllä tulee puhelu: "Tuu hakemaan minut kotiin." "Missä oot?" "En tiiä, mutta tuu kuitenkin." "Missä olit, kun viimeksi tiesit, missä olet? Mihin suuntaan lähdit sieltä?"

Jos ovat isäänsä tulleet, niin ei koskaan.

Kyllä se helpottaa kun lapset tulee kouluikään. 2v on tosi pieni, muutama vuosi ja elämä on jo erilaista. Ellette tee lisää lapsia.

Minusta se pikkulapsiaika oli kamalaa. Nyt isompien lasten kanssa olosta nautin. Tsemppiä!