Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

177 viestiin jatkan vielä. Minua siis kiusattiin paljon. En kuitenkaan saanut mitään apua ja vanhemmille ei voinut edes puhua. Muuten syyllistettiin minua. Ehkä se yksin jääminen ja se etten koskaan ole voinut puhua näistä jutuista sekä muutenkin yksinäinen nuoruus on myös vaikuttanut asiaan. Jos asioita olisi käsitelty matkan varrella ja olisi puhuttu niistä niin ei olisi kasvanut niin isoa taakkaa minulle. Olen ihminen joka tykkää puhua asioista. Pahinta on niiden piilottaminen ja leikkiminen, että kyllä minä vaan pärjään eri tilanteissa. Tämä esim vanhempien kanssa ollessa ja jonnekin mennessä. Itse kerään rohkeutta esim että pystyn johonkin jollekin tavalliseen asioille käymiseen. Silti vanhemmille pitää näyttää rohkeaa joka pystyy mihin vaan. Itse en tykkää edes mennä enää paikkakunnalle missä sain ikävää kohtelua. Silti sinnekin menen vaan niin ettei se hetkauttaisi yhtään, kun pitää tiettyjen juttujen vuoksi joskus käydä.

Tuo on muuten oikeasti kamalaa. Maailma vaatii jatkuvasti enemmän kuin mihin pystyisit. Joudut pakottamaan itsesi esittämään pärjäävää, jottet tulisi hyljeksityksi. Oikeasti tekisi vain mieli käpertyä johonkin nurkkaan ja huutaa että älkää tehkö tätä minulle, älkää taas kerran jättäkö minua aivan yksin kaiken kanssa. En pärjää, en selviä, minä hukun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

177 viestiin jatkan vielä. Minua siis kiusattiin paljon. En kuitenkaan saanut mitään apua ja vanhemmille ei voinut edes puhua. Muuten syyllistettiin minua. Ehkä se yksin jääminen ja se etten koskaan ole voinut puhua näistä jutuista sekä muutenkin yksinäinen nuoruus on myös vaikuttanut asiaan. Jos asioita olisi käsitelty matkan varrella ja olisi puhuttu niistä niin ei olisi kasvanut niin isoa taakkaa minulle. Olen ihminen joka tykkää puhua asioista. Pahinta on niiden piilottaminen ja leikkiminen, että kyllä minä vaan pärjään eri tilanteissa. Tämä esim vanhempien kanssa ollessa ja jonnekin mennessä. Itse kerään rohkeutta esim että pystyn johonkin jollekin tavalliseen asioille käymiseen. Silti vanhemmille pitää näyttää rohkeaa joka pystyy mihin vaan. Itse en tykkää edes mennä enää paikkakunnalle missä sain ikävää kohtelua. Silti sinnekin menen vaan niin ettei se hetkauttaisi yhtään, kun pitää tiettyjen juttujen vuoksi joskus käydä.

Tuo on muuten oikeasti kamalaa. Maailma vaatii jatkuvasti enemmän kuin mihin pystyisit. Joudut pakottamaan itsesi esittämään pärjäävää, jottet tulisi hyljeksityksi. Oikeasti tekisi vain mieli käpertyä johonkin nurkkaan ja huutaa että älkää tehkö tätä minulle, älkää taas kerran jättäkö minua aivan yksin kaiken kanssa. En pärjää, en selviä, minä hukun.

Sitten yksinäsi hukut taas kerran ahdistuksen alle. Maailma ei kuitenkaan näe sitä, vaan sen miten yrität kerätä itsesi kokoon pakon edessä ja taas kerran pakotat itsesi suorittamaan, kun vaihtoehtoa ei ole. Olethan taas kerran yksin eikä kukaan auta sinua, joten mitä muutakaan voit tehdä. Mutta miten ikinä voisit luottaa ihmisiin, koska niin monta kertaa on käynyt selväksi etteivät he välitä sinusta.

Monikin meistä on varmaan miettinyt elämäntöntä elämää. Minulla traumat ovat aina olleet ylimääräinen paino, kuin olisi juossut maratonia kahleet jaloissa. Moni asia on jäänyt kokematta ja olisin voinut antaa paljon enemmän toisille ihmisille. Minä en ole enää katkera, mutta välillä tulee mieleen miten minulla elämä olisi voinut mennä toisin.

Ei kukaan voi tietää muuta kuin trauman aiheuttaja onko lapsi kokenut traumaa varhaislapsuudessa jos hlö ei sitä itse muista. On vaarallista että ihmiselle sanoo ammattilainen että sinä olet kokenut 2-vuotiaana trauman jota et vain muista, etkä pääse siitä ikinä yli. Todella epäreilua. 

Ja tuo osoittelu että sinä tai sinä et ole kokenut traumaa jos pääsit siitä yli on myös loukkaavaa käytöstä. Sama kuin sanoisi että et sitten ole koskaan ollutkaan alkoholisti jos pystyit lopettamaan juomisen.

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Mieheni on ollut suurena tukenani ymmärtäessään, ja on ollut elintärkeää että olen voinut luottaa häneen. Tämä menee kahteen suuntaan, eli hän on itse ollut luotettava, mutta minä olen myös ITSE luottanut häneen.

Vierailija kirjoitti:

Monikin meistä on varmaan miettinyt elämäntöntä elämää. Minulla traumat ovat aina olleet ylimääräinen paino, kuin olisi juossut maratonia kahleet jaloissa. Moni asia on jäänyt kokematta ja olisin voinut antaa paljon enemmän toisille ihmisille. Minä en ole enää katkera, mutta välillä tulee mieleen miten minulla elämä olisi voinut mennä toisin.

Erittäin hyvin kuvattu. Minäkään en koe itseäni katkeraksi, mutta koen tietynlaista surua. En olisi halunnut elämän olevan näin raskasta. Toivon toki tulevaisuuden olevan menneisyyttä parempi, mutta sitä ei voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan voi tietää muuta kuin trauman aiheuttaja onko lapsi kokenut traumaa varhaislapsuudessa jos hlö ei sitä itse muista. On vaarallista että ihmiselle sanoo ammattilainen että sinä olet kokenut 2-vuotiaana trauman jota et vain muista, etkä pääse siitä ikinä yli. Todella epäreilua. 

Mistä tämä oikein tuli? En ole koskaan kokenut ammattilaisten taholta tuollaista käyttäytymistä. Yleensä he kommentoivat hyvin varovasti toisten muistoja jos lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo osoittelu että sinä tai sinä et ole kokenut traumaa jos pääsit siitä yli on myös loukkaavaa käytöstä. Sama kuin sanoisi että et sitten ole koskaan ollutkaan alkoholisti jos pystyit lopettamaan juomisen.

Ihminen voi kokea traumaattisen tapahtuman, mutta kuten jo aiemmin on täällä mainittu, traumatisoituminen on monen asian summa. Kokemus on kokemus riippumatta siitä miten syvät jäljet se jättää.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on ollut suurena tukenani ymmärtäessään, ja on ollut elintärkeää että olen voinut luottaa häneen. Tämä menee kahteen suuntaan, eli hän on itse ollut luotettava, mutta minä olen myös ITSE luottanut häneen.

Hienoa, että sinulla on säilynyt / pystynyt kehittämään kyvyn luottaa ihmisiin. Kaikki eivät vaikeiden kokemusten jälkeen siihen kykene.

Vierailija kirjoitti:

Monikin meistä on varmaan miettinyt elämäntöntä elämää. Minulla traumat ovat aina olleet ylimääräinen paino, kuin olisi juossut maratonia kahleet jaloissa. Moni asia on jäänyt kokematta ja olisin voinut antaa paljon enemmän toisille ihmisille. Minä en ole enää katkera, mutta välillä tulee mieleen miten minulla elämä olisi voinut mennä toisin.

Samaa ajattelen itsekin. Tuntuu etten elä kunnolla, kun kokoajan vältän tekemästä jotain tai osallistumasta johonkin, kun en vaan uskalla mennä tai koen tilanteen liian vaikeana. Siinä elämä kyllä kaventuu paljon. Välillä olen itsekin kyllästynyt tähän kaikkeen. En koe elämäni olevan sellaista mitä halusin. Tuntuu myös, että vedän jotain kivirekeä. Voimat menevät jo tavallisiin päiviin. En jaksa mitään ylimääräistä ja toisaalta se tekee taas elämästä vaikeampaa ja jopa tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin meistä on varmaan miettinyt elämäntöntä elämää. Minulla traumat ovat aina olleet ylimääräinen paino, kuin olisi juossut maratonia kahleet jaloissa. Moni asia on jäänyt kokematta ja olisin voinut antaa paljon enemmän toisille ihmisille. Minä en ole enää katkera, mutta välillä tulee mieleen miten minulla elämä olisi voinut mennä toisin.

Samaa ajattelen itsekin. Tuntuu etten elä kunnolla, kun kokoajan vältän tekemästä jotain tai osallistumasta johonkin, kun en vaan uskalla mennä tai koen tilanteen liian vaikeana. Siinä elämä kyllä kaventuu paljon. Välillä olen itsekin kyllästynyt tähän kaikkeen. En koe elämäni olevan sellaista mitä halusin. Tuntuu myös, että vedän jotain kivirekeä. Voimat menevät jo tavallisiin päiviin. En jaksa mitään ylimääräistä ja toisaalta se tekee taas elämästä vaikeampaa ja jopa tylsää.

Olen itse miettinyt sota-aikaa ja ajatellut miten sen kokeneilla ihmisillä on ollut siinä mielessä asiat toisin, että kaikki tietävät, että muutkin ovat kokeneet jotain vaikeaa. Nykyään kaikki kantavat omat ristinsä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on ollut suurena tukenani ymmärtäessään, ja on ollut elintärkeää että olen voinut luottaa häneen. Tämä menee kahteen suuntaan, eli hän on itse ollut luotettava, mutta minä olen myös ITSE luottanut häneen.

Hienoa, että sinulla on säilynyt / pystynyt kehittämään kyvyn luottaa ihmisiin. Kaikki eivät vaikeiden kokemusten jälkeen siihen kykene.

Ei ole säilynyt, enkä luota ihmisiin. Päätin vain luottaa mieheeni, vaikka olin kymmeniä kertoja joutunut pettymään muihin miehiin.  Joskus pitää päättää kyetä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Tuli vielä mieleen kysymys, että mitä pelkään. Jos mietin asiaa niin moni juttu saa itseni pelkäämään tai ainakin jännittyneeksi. Pelkään uusia ja vieraita tilanteita. Ihmisjoukkoja, aikataulujen muutoksia ja epävarmuutta yleisesti. Ihmisten kanssa puhumista, nolatuksi tulemista sekä epäonnistumisia. Yksinäisyyttäkin varsinkin jos jään jonkun ikävän asian kanssa aivan yksin, miten yleensä käy. Pelkään, että olen joskus aivan yksin, eikä kukaan tunne minua. Tämä on jo lähellä, kun minulla on vaan vanhemmat. He ovat mitä ovat, mutta kuitenkin auttavat välillä. Olisin täysin yksin ilman heitä.

Pelkään sitä, että kun päästän jonkun lähelle niin hän pettää minut tai esim puhuu minusta pahaa. Pelkään myös läheisyyttä, ns avuttomuutta toisen edessä. Ja sitä ettei minusta pidetä ja olen jotenkin ikävä muiden mielestä. Tai että menetän järkeni ja joudun toisten varaan tai avuttomaksi. Minullakin on dissosiaatio ja depersonalisaatio (vai miten se kirjoitettiin) oireita välillä. Mietin, että minua on vaan kiusattu, mutta ehkä olen silti saanut niitä niistä kokemuksista tai sitten jotain muuta kautta. Mietin oikeasti, että moni ihminen on vahva kun selviää elämässään vaikeiden asioiden jälkeen. Häpeästä voisin sitten kirjoittaa oman viestin. Häpeän itseäni, käytöstäni jos esim en osaa puhua mitään tai olen muuten "outo". Häpeän myös elämääni, kun pyörin vaan paikallani. Silti koen, että moni on kokenut paljon enemmän pahaa. Ehkä se riippuu paljon jokaisen persoonasta yms miten selviää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Koska mainitsit täällä toipuneesi hyvin. Se on hienoa. Olen itse elänyt kaikenlaisia vaiheita elämässä. Kiinnostaa tietää millainen jonkun muun polku traumojen kanssa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Koska mainitsit täällä toipuneesi hyvin. Se on hienoa. Olen itse elänyt kaikenlaisia vaiheita elämässä. Kiinnostaa tietää millainen jonkun muun polku traumojen kanssa on.

Lainaatko sen kohdan jossa kirjoitin että olen toipunut hyvin? VAi onko se oma kokemuksesi kirjoituksestani.  Et myöskään kysynyt että millainen oli toipumisen polkuni, vaan kysyit kuinka kauan minulla on ollut olo että olen saanut jätettyä menneet vaikeudet taakseni.

Ihminen on paitsi menneisyytensä summa, niin myös se mitä itse haluaa ja minkä eteen päättää tehdä töitä. Jos kerran mitään ei kukaan voi millekään tehdä, niin sitten tätä mahdollsiuutta ei ole, mutta se on kyllä omissa käsissä, eikä omaa elämää saa koskaan antaa kenenkään toisen käsiin.

Oma elämä otetaan itselle, ja siitä kannetaan itse vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Koska mainitsit täällä toipuneesi hyvin. Se on hienoa. Olen itse elänyt kaikenlaisia vaiheita elämässä. Kiinnostaa tietää millainen jonkun muun polku traumojen kanssa on.

Lainaatko sen kohdan jossa kirjoitin että olen toipunut hyvin? VAi onko se oma kokemuksesi kirjoituksestani.  Et myöskään kysynyt että millainen oli toipumisen polkuni, vaan kysyit kuinka kauan minulla on ollut olo että olen saanut jätettyä menneet vaikeudet taakseni.

Ihminen on paitsi menneisyytensä summa, niin myös se mitä itse haluaa ja minkä eteen päättää tehdä töitä. Jos kerran mitään ei kukaan voi millekään tehdä, niin sitten tätä mahdollsiuutta ei ole, mutta se on kyllä omissa käsissä, eikä omaa elämää saa koskaan antaa kenenkään toisen käsiin.

Oma elämä otetaan itselle, ja siitä kannetaan itse vastuu.

Et vastannut kysymykseeni. Kuinka pitkään sinulla on ollut olo, että sonta on karissut pois? Lainasin nyt viestiäsi kirjaimellisesti. Miten pitkästä ajanjaksosta on kyse? Tuskin tuo voi olla hirveän iso salaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Koska mainitsit täällä toipuneesi hyvin. Se on hienoa. Olen itse elänyt kaikenlaisia vaiheita elämässä. Kiinnostaa tietää millainen jonkun muun polku traumojen kanssa on.

Lainaatko sen kohdan jossa kirjoitin että olen toipunut hyvin? VAi onko se oma kokemuksesi kirjoituksestani.  Et myöskään kysynyt että millainen oli toipumisen polkuni, vaan kysyit kuinka kauan minulla on ollut olo että olen saanut jätettyä menneet vaikeudet taakseni.

Ihminen on paitsi menneisyytensä summa, niin myös se mitä itse haluaa ja minkä eteen päättää tehdä töitä. Jos kerran mitään ei kukaan voi millekään tehdä, niin sitten tätä mahdollsiuutta ei ole, mutta se on kyllä omissa käsissä, eikä omaa elämää saa koskaan antaa kenenkään toisen käsiin.

Oma elämä otetaan itselle, ja siitä kannetaan itse vastuu.

Traumat vaikuttavat toimintakykyyn yksilöllisesti. Ihminen voi olla lähtökohtiinsa nähden tehnyt paljon työtä itsensä kanssa, vaikka jonkun toisen silmissä tulokset näyttäisivät vaatimattomilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin jätin vain kaiken pois. Päätin etten tarvitse enää sitä painolastia. Kyllä siinä aikaa meni mutta kun pysyin päätöksessäni niin ajan mittaan kaikki sonta karisi.

Miten pitkään sinulla on ollut olo, että olet saanut jätettyä menneet vaikeudet taaksesi?

Kerrohan ensin miksi kysyt?

Koska mainitsit täällä toipuneesi hyvin. Se on hienoa. Olen itse elänyt kaikenlaisia vaiheita elämässä. Kiinnostaa tietää millainen jonkun muun polku traumojen kanssa on.

Lainaatko sen kohdan jossa kirjoitin että olen toipunut hyvin? VAi onko se oma kokemuksesi kirjoituksestani.  Et myöskään kysynyt että millainen oli toipumisen polkuni, vaan kysyit kuinka kauan minulla on ollut olo että olen saanut jätettyä menneet vaikeudet taakseni.

Ihminen on paitsi menneisyytensä summa, niin myös se mitä itse haluaa ja minkä eteen päättää tehdä töitä. Jos kerran mitään ei kukaan voi millekään tehdä, niin sitten tätä mahdollsiuutta ei ole, mutta se on kyllä omissa käsissä, eikä omaa elämää saa koskaan antaa kenenkään toisen käsiin.

Oma elämä otetaan itselle, ja siitä kannetaan itse vastuu.

Et vastannut kysymykseeni. Kuinka pitkään sinulla on ollut olo, että sonta on karissut pois? Lainasin nyt viestiäsi kirjaimellisesti. Miten pitkästä ajanjaksosta on kyse? Tuskin tuo voi olla hirveän iso salaisuus.

Vastaan siihen mihin haluan, en ole velvoitettu vastaamaan kenellekään yhtään mitään.  

Jos kysymys on että minä päivänä päätin etten tarvitse enkä halua tämmöistä, niin siitä on nyt 8 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

177 viestiin jatkan vielä. Minua siis kiusattiin paljon. En kuitenkaan saanut mitään apua ja vanhemmille ei voinut edes puhua. Muuten syyllistettiin minua. Ehkä se yksin jääminen ja se etten koskaan ole voinut puhua näistä jutuista sekä muutenkin yksinäinen nuoruus on myös vaikuttanut asiaan. Jos asioita olisi käsitelty matkan varrella ja olisi puhuttu niistä niin ei olisi kasvanut niin isoa taakkaa minulle. Olen ihminen joka tykkää puhua asioista. Pahinta on niiden piilottaminen ja leikkiminen, että kyllä minä vaan pärjään eri tilanteissa. Tämä esim vanhempien kanssa ollessa ja jonnekin mennessä. Itse kerään rohkeutta esim että pystyn johonkin jollekin tavalliseen asioille käymiseen. Silti vanhemmille pitää näyttää rohkeaa joka pystyy mihin vaan. Itse en tykkää edes mennä enää paikkakunnalle missä sain ikävää kohtelua. Silti sinnekin menen vaan niin ettei se hetkauttaisi yhtään, kun pitää tiettyjen juttujen vuoksi joskus käydä.

Tuo on muuten oikeasti kamalaa. Maailma vaatii jatkuvasti enemmän kuin mihin pystyisit. Joudut pakottamaan itsesi esittämään pärjäävää, jottet tulisi hyljeksityksi. Oikeasti tekisi vain mieli käpertyä johonkin nurkkaan ja huutaa että älkää tehkö tätä minulle, älkää taas kerran jättäkö minua aivan yksin kaiken kanssa. En pärjää, en selviä, minä hukun.

Sitten yksinäsi hukut taas kerran ahdistuksen alle. Maailma ei kuitenkaan näe sitä, vaan sen miten yrität kerätä itsesi kokoon pakon edessä ja taas kerran pakotat itsesi suorittamaan, kun vaihtoehtoa ei ole. Olethan taas kerran yksin eikä kukaan auta sinua, joten mitä muutakaan voit tehdä. Mutta miten ikinä voisit luottaa ihmisiin, koska niin monta kertaa on käynyt selväksi etteivät he välitä sinusta.

On mentävä eteenpäin. Itsesääli ei auta. Tiedän että se on vaikeaa!!! On opeteltava luottamaan itseensä ja hyväksyttävä että muihin ei voi aina luottaa. Se voi auttaa kun sisäistää, että muillakin on ongelmansa. Ei odota muilta liikoja. Muilla ei ehkä ole vaikeita traumoja, mutta ei ole kykyä ja herkkyyttä ymmärtää ihmisiä. Moni ei tiedä traumoista mitään. Itsekkyyttä, ymmärtämättömyyttä, välinpitämättömyyttä yms. on ja se ei ole loppumassa maailmasta. Jos aina odottaa muilta liikaa, niin aina pettyy ja ahdistuu lisää.

Muita ei tarvitse miellyttää ja huonossa seurassa ei tarvitse olla. Anna itsellesi lupa lähteä pois heti kun siltä tuntuu. Yksin jääminen kirpaisee, keskity kestämään se. Tee sen kestämisestä itsellesi pakollinen harjoittelu.

Sinä itse olet arvokas, älä anna itsellesi lupaa itsesääliin! Ahdistus on normaali reaktio. Jos se on sietämätöntä niin lääkkeet (minkä avulla pyritään sietämään omaa itseä, ei muita).