Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen yhteiskuntaelämä ei ole ihmiselle luontaista. Yleisesti ihmiset voivat todella huonosti, ja vain murto-osa hakee apua tai päätyy tilastoihin. Elämä on pelkkää suorittamista ja työtä. Aamuruuhkassa ihmisillä on tyhjä katse, robottimaisesti saman kaavan mukaan työpaikalle missä pitää taas viettää yli puolet hereilläoloajasta.
Elämä on varmasti pelkkää suorittamista ja työtä, jos koittaa täyttää jotakin menestymisen normia. Onko niin pakko tehdä? Miksi ei valitse toisin? Suomessa on työaikalait ja tehdään keskimäärin 40 h/viikko töitä eli viikossa eli ihmisillä on yleensä kaksi vapaapäivää viikossa ja ainakin neljä viikkoa lomaa vuodessa. Jotkut pärjäävät osa-aikatyölläkin, kun asuvat vaatimattomammin tai pystyvät jollain muulla keinolla hankkimaan lisätuloja tai pienentämään elämisensä kuluja.
Minulla voi olla tyhjä katse aamubussissa, koska en ole aamuihmisiä, mutta minulle ei tuota ylikäyviä ongelmia täyttää tuo 8 h päivittäinen velvollisuus, kun työni on sellaista, etteivät työt seuraa minua kotiin, kun olen painanut työpaikan oven perässäni kiinni. Jos voittaisin lotossa, en menisi päiväksikään töihin, koska varsinainen elämäni on muualla. En kuitenkaan näe tarvetta uhrautumiselle. Jos miettii entisajan ihmisiä, he tekivät paljon enemmän töitä ja toimeentulo oli silti epävarmempaa. Meillä on nyt asiat keskimäärin paljon paremmin. Jos "nykyihminen" kokee vaatimustason olevan liikaa, kannattaisi kerätä rohkeutta ja hypätä pois oravanpyörästä. Tuo toki tietää monesti myös myös muutoksia elintapoihin, eikä esim. monen harrastamat vuosittaiset etelänmatkat ja kaupunkilomat enää onnistu, kuten ei välttämättä myöskään auton pitäminen, omistusasunto isossa kaupungissa, lasten kalliit harrastukset ym., mutta nuo eivät ole välttämättömiä ihmiselle. Vaan valinnaisia asioita.
Itselläni kun traumat olivat häiritsevässä vaiheessa, se työn ylläpito vei voimat niin, ettei ollut voimia edes miettiä mitään etelänmatkoja tai kaupunkilomia tai ystävyyssuhteiden ylläpitoa mistään lisääntymisestä ja parisuhteesta puhumattakaan. Tällä hetkellä nyt en jaksa sitten työtäkään enää. Jaksamiseni on kuin joku keksi, jota on nakerrettu joka kulmasta. Se on käynyt pienemmäksi ja pienemmäksi vuosien ja vuosikymmenten saatossa, kun niitä lataavia tekijöitä ei ole ollut -> lapsia, joita viedä harrastuksiin tai etelänlomia vaan kaikki voima on mennyt arjessa rämpimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seitsemän sivua puhdasta paska jauhantaa ja ruikutusta. Teidän pitäis tehdä itellenne Endlösung.
Juu juu. Taitaa kalikka kalahtaa, kuulostat kovasti ihmiseltä, joka niitä traumoja muille aiheuttaa.
Ärsyttävintä tai surullisinta on, kun ystävät vuodesta toiseen valittavat, että kun en ehdi ja jaksa osallistua heidän rientoihinsa ja elämäänsä. Eli en jaksa tehdä asioita heidän tai heidän perheidensä kanssa, asioita, joita he haluaisivat. Sitten uhriutuvat tyyliin, että "he jaksavat kyllä odottaa, osallistu sitten kun jaksat", mutta eivät halua asettua rinnalle tähän todelisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ajattelin kompensoivani traumattisia kokemuksia saavuttamalla hienoja asioita, jonka jälkeen en enää tuntisi itseäni avuttomaksi tai voimattomaksi. Luulin sen olevan tie, joka johdattaa pois traumojen vallasta.
Niin ajattelin minäkin. Tosin se on varmaan aika yleinen ajattelutapa traumoja kokeneiden keskuudessa päätellen siitä, miten paljon muusikoissa, näyttelijöissä ja viihdealan ihmisissä on (ollut) rikottuja sieluja. Ikävä kyllä menestys ja suosio eivät ole lääkinneet vanhoja haavoja, vaan jotkut ovat alkaneet lääkitä niitä mm. päihteillä ja osa on päättänyt poistua elämän estradilta omasta aloitteestaan. Menestys ja julkisuus myös monesti aktivoivat vanhoja traumoja esimerkiksi riittämättömyyden tunteen muodossa. Niiden kääntöpuolena tuleva ihmisten avoin halveksinnan osoittaminen ja jopa suoranainen vainoaminen ei sekään tee hyvää. Etenkään, kun julkisuuden henkilöstä ajatellaan, että hänen pitää ottaa kaikki loka tappouhkauksia myöten niskaansa, koska on itse ammattinsa valinnut.
Olet varmaan tässä oikeassa. Olen saanut asioita käyntiin, mutta ahdistuksen takia en ole kyennyt pitkäjänteisesti hoitamaan asioita alusta loppuun. Traumojen takia jaksaminen on mitä on ja näissä tilanteissa olen silloin vain tarttunut seuraavaan oljenkorteen.
Heikkouksien esiin tuomiseen suhtaudutaan yleensä kielteisesti. Työt olivat sellaisia, joissa ei ollut mahdollista sanoa, että koen taas kerran ajavani päin seinää, kun nämä ja nämä asiat vievät liikaa voimia.
Töiden rinnalla on vain kerta kaikkiaan ollut liikaa kaikkea. Harmittaa, että asiat ovat jääneet uupuneena puolitiehen. Ja jos vaikeuksista voisi puhua avoimemmin, olisi ehkä löytynyt jotain muita ratkaisuja kuin sinkoilu sinne tänne.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä tai surullisinta on, kun ystävät vuodesta toiseen valittavat, että kun en ehdi ja jaksa osallistua heidän rientoihinsa ja elämäänsä. Eli en jaksa tehdä asioita heidän tai heidän perheidensä kanssa, asioita, joita he haluaisivat. Sitten uhriutuvat tyyliin, että "he jaksavat kyllä odottaa, osallistu sitten kun jaksat", mutta eivät halua asettua rinnalle tähän todelisuuteen.
Hienoa, että sinulla kuitenkin on ystäviä. Monelle niiden löytäminen ja ystävyyssuhteiden säilyttäminen on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmoittakaa nuo im-kehotukset plus muut vastaavat asiattomiksi. Ei anneta tämän hyvän ja asiallisen keskustelun mennä pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä tai surullisinta on, kun ystävät vuodesta toiseen valittavat, että kun en ehdi ja jaksa osallistua heidän rientoihinsa ja elämäänsä. Eli en jaksa tehdä asioita heidän tai heidän perheidensä kanssa, asioita, joita he haluaisivat. Sitten uhriutuvat tyyliin, että "he jaksavat kyllä odottaa, osallistu sitten kun jaksat", mutta eivät halua asettua rinnalle tähän todelisuuteen.
Mitä toivoisit heidän tekevän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittakaa nuo im-kehotukset plus muut vastaavat asiattomiksi. Ei anneta tämän hyvän ja asiallisen keskustelun mennä pilalle.
Mutta älkää alkako ilmoittelemaan liikaa.
Jättäkää huomiotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä tai surullisinta on, kun ystävät vuodesta toiseen valittavat, että kun en ehdi ja jaksa osallistua heidän rientoihinsa ja elämäänsä. Eli en jaksa tehdä asioita heidän tai heidän perheidensä kanssa, asioita, joita he haluaisivat. Sitten uhriutuvat tyyliin, että "he jaksavat kyllä odottaa, osallistu sitten kun jaksat", mutta eivät halua asettua rinnalle tähän todelisuuteen.
Mitä toivoisit heidän tekevän?
He ovat ehkä niitä ystäviä, jotka terapian myötä saavat mennä tai suhde muuttuu tuttavuudeksi. Pitäisi jaksaa tehdä ja toimia heidän ehdoillaan, elää jaksavamman ihmisen elämää ja osallistua heidän juttuihinsa täysin voimin. Mutta kertaakaan eivät ole tulleet jeesaamaan minua, että saisin edes hetken kevennystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on DID ja cptsd. R a i s kattu kuusikertaa, yksi törkeä. Hakattu vuosia. Seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena. Kyseessä olleet ns tavalliset,perheelliset miehet.
Olen yrittänyt lähteä maailmasta useita kertoja. Silloin tehään yksi elämän isoimmista päätöksistä, että poistuu täältä. Olen tuntenut kun keho taistelee selvitäkseen samalla kun vuodan kuiviin. Se on hyvin rajua. Kun tietää kuolevansa.
Minusta on tullut aggressiivinen. Jos joku yrittää vahingoittaa minua niin lyön.
Haluisin jo lepoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on DID ja cptsd. R a i s kattu kuusikertaa, yksi törkeä. Hakattu vuosia. Seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena. Kyseessä olleet ns tavalliset,perheelliset miehet.
Olen yrittänyt lähteä maailmasta useita kertoja. Silloin tehään yksi elämän isoimmista päätöksistä, että poistuu täältä. Olen tuntenut kun keho taistelee selvitäkseen samalla kun vuodan kuiviin. Se on hyvin rajua. Kun tietää kuolevansa.
Minusta on tullut aggressiivinen. Jos joku yrittää vahingoittaa minua niin lyön.
Haluisin jo lepoon.
<3 Toivoisin sinulle levon ja rauhan, vielä ihan tässäkin elämässä. Toivottavasti se olisi jotenkin mahdollinen.
Ja hyvä, todellakin lyö, jos joku yrittää vahingoittaa sinua. Ja jos joku yrittää käyttää muutenkin hyväkseen, vihastu ja vedä raja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on DID ja cptsd. R a i s kattu kuusikertaa, yksi törkeä. Hakattu vuosia. Seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena. Kyseessä olleet ns tavalliset,perheelliset miehet.
Olen yrittänyt lähteä maailmasta useita kertoja. Silloin tehään yksi elämän isoimmista päätöksistä, että poistuu täältä. Olen tuntenut kun keho taistelee selvitäkseen samalla kun vuodan kuiviin. Se on hyvin rajua. Kun tietää kuolevansa.
Minusta on tullut aggressiivinen. Jos joku yrittää vahingoittaa minua niin lyön.
Haluisin jo lepoon.
<3 Toivoisin sinulle levon ja rauhan, vielä ihan tässäkin elämässä. Toivottavasti se olisi jotenkin mahdollinen.
Ja hyvä, todellakin lyö, jos joku yrittää vahingoittaa sinua. Ja jos joku yrittää käyttää muutenkin hyväkseen, vihastu ja vedä raja.
Kiitos sinulle :´( <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvästä keskustelusta, ketjua on ollut mielenkiintoista seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.
Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.
Sitten se ei ole trauma.
Mikä lasketaan traumaksi?? Raiskaus, väkivalta, henkinen väkivalta??
On paljon ihmisestä kiinni miten traumansa käsittelee.
Ihailen suuresti omaa kuopustani joka on käsitellyt traumansa heti ja itsenäisesti. Toki hänellä on taustalla vain vakava sairastuminen loppuiäksi 12 vuotiaana, koulukiusaaminen ja kiusaaminen pelikaverin vanhempien osalta mutta olen kuullut että jotkut traumatisoituvat noistakin loppuelämäksi. Itse selvisin koulukiusaamisesta sillä että kasvatin itselleni teflonpinnan ja näytin mihin pystyn. Sisuunnuin ja olen pärjännyt paljon paremmin kuin kiusaajani.
Oma tyttäreni otti sairastumisensa puheeksi koulussa 5 päivää toteamisen jälkeen, kertoi ystävilleen ja opettajilleen miten selviää kaikesta ja sai heidät puolelleen ja tuekseen sen sijaan että olisi jäänyt yksin kärsimään. Ei ole missään vaiheessa antanut sairauden määritellä itseään tai tekemisiään. Nyt jo nuori aikuinen maailmalla.
Hän myös aikoinaan urheili joukkueessa jossa yhdet vanhemmat ottivat hänet silmätikukseen vaikka hän ei ollut epäillyssä tilanteessa edes paikalla. 3 kuukaudessa saivat kiusattua tytärtäni niin pahasti että tämän oli lopetettava rakas harrastus kokonaan. Sen sijaan että olisi lamaantunut tytär antoi näille vanhemmille anteeksi tyhmyytensä ja on hyvä ystävä heidän tyttärensä kanssa edelleenkin. Vanhemmat eivät ole pyytäneet koskaan käytöstään anteeksi.
Koulussa oli pari helvetillistä vuotta kun osa entisistä kavereista liittoutui yhden ilkiön taakse. Aina kun tyttärelläni oli joku ystävä tämä jengi tuli väliin ja vei ystävän. Pyysin tytärtäni kokeilemaan erästä keinoa - koska hän on pitkä hän saattoi ihan konkreettisesti katsoa tätä kiusaajaa alaspäin, säälien ja harmitella miten paha olo tällä varmasti oli kun joutui turvautumaan niin paskoihin keinoihin saadakseen ystäviä itselleen painostamalla. Pari viikkoa ja tämä osui ja upposi. Tyttäreni sai olla rauhassa ja pitää parhaat ystävänsä.
Ensimmäisessä työpaikassaan opiskelun ohessa säikähti kun esimies huusi pää punaisena asiasta mitä hän ei ollut tehnyt, syyllisti siitä että oli murtanut jalkansa ja jätti työpaikan pulaan! Surin kovasti sitä että sai näin huonon alun työelämälleen, tuollaisia hetkiä ei unohda ikinä.
Kaikki kuitenkin pyöri mielessä vielä opiskelemaan lähtiessä ja hän menikin sitten oppilaitoksensa psykiatrin vastaanotolle muistaakseni 3-4 käyntiä. Sanoi että hänen täytyy nyt kertoa kaikki ikävä ulos että pääsee asiassa eteenpäin. Ja kertoi kaiken ja psykiatri vain kuunteli. Kiitti ja lähti, soitti kotiin ja kertoi että nyt on kaikki ikävät asiat purettu eikä enää häiritse elämää. Pomokin on edelleen sama mutta tyttö on näyttänyt tälle paikkansa hyvänä työntekijänä ja ansainnut arvostuksen, enää hänelle ei huudeta turhasta!
Tuosta kaikesta joku olisi voinut jäädä kotiin makaamaan ja itkemään loppuelämäksi mutta tyttäreni päätti siis toisin. Hän tulee selviämään aina.
Ei, nuo eivät todellakaan ole syitä jäädä loppuiäksi kotiin makaamaan. Teidän lapsenne on varmaankin kokenut turvallisen lapsuuden ja olette tukeneet häntä niin, että hänelle on kehittynyt normaali itsetunto. Veikkaan ettei hän ole pienestä pitäen joutunut kantamaan kaikki murheensa yksin, koska on vanhemmiltaan saamansa kohtelun takia luullut olevansa niin huono, että ansaitsee kaiken huomiotta jättämisen ja huonon kohtelun, minkä osakseen saa. Moni lapsi ei pysty kertomaan koulukiusaamisesta kenellekään, koska kokee uhriksi joutumisen johtuvan hänen omasta huonoudestaan. Hyvä itsetunto on kaiken a ja o elämän vastoinkäymisistä selviämiseen. Sisukas tyttö teillä kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
KYLLÄ, sitten minut vielä oli laitettu Lähiomaisesksi tädilleni vaikka hänellä On vielä veljensä elossa joka vielä muistaa asioita.
Niin tuo täti on perheetön ei lapsia.
Niin kaiken kukkuraksi minun pitää jaksaa Muostisarassta tödistäni enkä ole lähellä häntä olen usean sadan kilometrin päässä hänestä.
Omat asiani elämäni ei ole raiteillaan , Lainkaan!
Ei perhettä , eikä kunnon työtä kuten jo 50: n naisen olevan Hyvin
Luulisi , että on saavuttanut paljon ja on perheen hyvän ,
Ammatin odottaisi jo kuulevan , sanovan Aikuiselta lapseltaan , tätä lausetta " Äiti, sinusta tulee mummo , saamme lapsen Solmun kanssa.
Mutta Ei koskaan en saa kokea Äityttä! Se on minulta pois .
Eli elämä on tramojen vuoksi PILALLA.
Eli on kohtalo tovereita aloittajalle tässä yksi.
Perheettömäksi jääminen ilman omaa tahtoa on tosi surullista, osanotot siitä. Minä löysin puolisoni lähes nelikymppisenä ja hän on ainoa seurustelukaverini. Vertailua muiden elämiin kannattaa välttää viimeiseen asti ja yrittää keskittyä niihin hyviin asioihin, joita on omassa elämässä ja joita voi vielä tavoitella. Uhrin asennetta kannattaa vältellä ja koittaa sen sijaan ottaa oma elämä haltuun siinä määrin, kuin suinkin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYLLÄ, sitten minut vielä oli laitettu Lähiomaisesksi tädilleni vaikka hänellä On vielä veljensä elossa joka vielä muistaa asioita.
Niin tuo täti on perheetön ei lapsia.
Niin kaiken kukkuraksi minun pitää jaksaa Muostisarassta tödistäni enkä ole lähellä häntä olen usean sadan kilometrin päässä hänestä.
Omat asiani elämäni ei ole raiteillaan , Lainkaan!
Ei perhettä , eikä kunnon työtä kuten jo 50: n naisen olevan Hyvin
Luulisi , että on saavuttanut paljon ja on perheen hyvän ,
Ammatin odottaisi jo kuulevan , sanovan Aikuiselta lapseltaan , tätä lausetta " Äiti, sinusta tulee mummo , saamme lapsen Solmun kanssa.
Mutta Ei koskaan en saa kokea Äityttä! Se on minulta pois .
Eli elämä on tramojen vuoksi PILALLA.
Eli on kohtalo tovereita aloittajalle tässä yksi.
Perheettömäksi jääminen ilman omaa tahtoa on tosi surullista, osanotot siitä. Minä löysin puolisoni lähes nelikymppisenä ja hän on ainoa seurustelukaverini. Vertailua muiden elämiin kannattaa välttää viimeiseen asti ja yrittää keskittyä niihin hyviin asioihin, joita on omassa elämässä ja joita voi vielä tavoitella. Uhrin asennetta kannattaa vältellä ja koittaa sen sijaan ottaa oma elämä haltuun siinä määrin, kuin suinkin mahdollista.
On hyvä asia antaa tunteiden tulla sen sijaan että pyrkisi tukahduttamaan niitä ajattelemalla että vieläkin huonomminkin voisi mennä tms. Suru lähtee pois suremalla. Traumatisoituneiden harvoin annetaan surra tarpeeksi menetyksiään. Yhteisö ei kestä nähdä tuskaa, vaan yrittää pakottaa ihmiset pakkopositiivisuuteen. Kipu ei kuitenkaan helpota ellei sitä ole valmis kohtaamaan.
Vauvapalsta on hyvä paikka saada ja antaa vertaistukea. Traumoista puhutaan yhä aivan liian vähän. Helposti niistä puhuvaa pidetään kiittämättönä uhriutujana, joka ei arvosta elämää. Elämää voi arvostaa, vaikka siinä olisikin ollut paljon vaikeita kipupisteitä. Traumojen käsittely alkaa siitä, että kokemusten vaikutus elämään tunnustetaan. Jonain päivänä kipu on vähäisempää, kun kaikki tunteet eivät ole yhtenä möykkynä.
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalsta on hyvä paikka saada ja antaa vertaistukea. Traumoista puhutaan yhä aivan liian vähän. Helposti niistä puhuvaa pidetään kiittämättönä uhriutujana, joka ei arvosta elämää. Elämää voi arvostaa, vaikka siinä olisikin ollut paljon vaikeita kipupisteitä. Traumojen käsittely alkaa siitä, että kokemusten vaikutus elämään tunnustetaan. Jonain päivänä kipu on vähäisempää, kun kaikki tunteet eivät ole yhtenä möykkynä.
Ennen terapiaa en useinkaan osannut sanoa mikä kaikki minua ahdistaa ja paniikkikohtaukset olivat todella pitkiä. Nykyään niiden kesto on murto-osa entisestä, kun tiedostan mikä asia kulloinkin ensisijaisesti tuntuu pahalta ja mitä muita tuntemuksia ahdistukseen liittyy. Tämä on helpottanut elämää paljon.
En koe elämääni noin. Rehellisesti sanottuna, sinulla vaikuttaa olevan isompia ongelmia kuin minulla. Osanottoni asian johdosta. Toivottavasti joskus voit paremmin.