Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen hyväksikäyttö on pilannut elämäni tietyiltä osin täysin, tunnen itseni vajavaiseksi, kelpaamattomaksi ja hulluksi.

Voi kyynel 😢

V....u miten puuduttavaa lukea noita trollauksia. 

Vierailija kirjoitti:

V....u miten puuduttavaa lukea noita trollauksia. 

Ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä tämän palstan moderointipolitiikkaa. Asiallisia viestejä haihtuu bittiavaruuteen ja luonnevikaiset trollit saavat mellastaa täällä kuukausikaupalla.

Minun elämäni pilattiin aiheuttamalla valemuistoja traumaattisista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Minun elämäni pilattiin aiheuttamalla valemuistoja traumaattisista kokemuksista.

Miten tämä tapahtui ja kenen toimesta? Miten selvisi kyseessä olevan valemuistojen?

HS:

Yhdysvalloissa traumadiagnoosiin ei enää tarvita edes erityisen ahdistavaa tapahtumaa. Riittäisi, että tapahtuman kokee vahingolliseksi.

Kuvaus vastaa pikemminkin stressiä, sanoo Husin psykiatrian ylilääkäi Tanja Laukkala. Hän on johtanut Käypä hoito -suosituksen laatimista traumaperäiselle stressihäiriölle.

Stressikin voi vaatia hoitoa, mutta stressin hoito on erilaista kuin traumaperäisen stressihäiriön. Siksi lääkäreiden täytyy pitää kiinni taudinmäärityksen kriteereistä, Laukkala sanoo.

Suomessa katsotaan nykyisin, että stressihäiriö voi seurata poikkeuksellisen uhkaavasta tapahtumasta, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta kenelle tahansa. Tavallisin stressihäiriön aiheuttaja on miehillä liikenneonnettomuus ja naisilla väkivalta usein seksuaalinen väkivalta.

Laukkalan mukaan kaksi kolmesta ihmisestä selviää tällaisistakin kokemuksista sairastumatta. Yhdelle kolmesta kehittyy yli kuukauden kestäviä oireita. Niihin saa apua perusterveydenhuollosta, työterveydestä ja vaikeissa tapauksissa erityissairaanhoidossa.

Ihmissuhdeongelmat, menetykset ja suru sen sijaan ovat osa jokaisen elämää. Niissä ihminen tarvitsee ennen kaikkea läheisten tukea.

Kaikkia elämän murheita ei pidä käsittää sairauksiksi, Laukkala sanoo.

Eikä itsestään tarvitse etsiä traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

V....u miten puuduttavaa lukea noita trollauksia. 

 

 

Ei voi kuin jälleen kerran ihmetellä tämän palstan moderointipolitiikkaa. Asiallisia viestejä haihtuu bittiavaruuteen ja luonnevikaiset trollit saavat mellastaa täällä kuukausikaupalla.

 

Täsmälleen samaa mieltä.

Nämä trauma-asiat on mun mielestä ristiriitaisia. Vaikeat kokemukset jättävät jälkiä ihmiseen. Mulla esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö aikanaan perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Olen hakenut ja saanut apua, mutta vasta myöhemmällä iällä. Olen huomannut että traumoihin suhtaudutaan joidenkin ihmisten taholta hyvin negatiivisesti. Sanotaan, että olet uhriutunut, selittelet traumoillasi sitä että et kykene johonkin normaaliin asiaan. Käsketään ryhdistäytymään. Mä olen opiskellut ja käyn töissä eli ulkoisesti elämäni on normaalia. Lasta en koskaan halunnut. Koin, että en ole riittävän tasapainoinen äidiksi.

Itsellä traumoja lapsuudesta, mutta semmoisia mitkä on vaikeasti osoitettavissa. Oli paperilla hyvä perhe mutta henkistä väkivaltaa sekä vanhempien kesken että heiltä meitä lapsia kohtaan. Oli kuritusväkivaltaakin. Oli hylätty olo, vanhempia ei kiinnostanut kuin että tottelin ja kävin koulut. Aikuisena ollut vaikeaa ahdistusta ja masennusta, tosi vaikeita ihmissuhteita kun on ollut huono itsetunto eikä yhtään luottamusta tulevaan. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä trauma-asiat on mun mielestä ristiriitaisia. Vaikeat kokemukset jättävät jälkiä ihmiseen. Mulla esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö aikanaan perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Olen hakenut ja saanut apua, mutta vasta myöhemmällä iällä. Olen huomannut että traumoihin suhtaudutaan joidenkin ihmisten taholta hyvin negatiivisesti. Sanotaan, että olet uhriutunut, selittelet traumoillasi sitä että et kykene johonkin normaaliin asiaan. Käsketään ryhdistäytymään. Mä olen opiskellut ja käyn töissä eli ulkoisesti elämäni on normaalia. Lasta en koskaan halunnut. Koin, että en ole riittävän tasapainoinen äidiksi.

 

Minulla aika samanlainen tilanne. Opiskelin ja töissä käyn.

Se vähän särähtää korvaan näissä viime aikaisissa uutisoinneissa, että ikään kuin terapiassa käytäisiin turhaan.

Kas minä itse vähättelin omia juttujani, kunnes tuli ihan totaalinen romahdus, mistä alkoi prosessi, joka johti pitkään terapiaan. Terapeutti sitten piti melkein ihmeenä, että olin pystynyt opiskeluni saattamaan loppuun. Niin no, itsetuhoisuus on myös voimavara.

Mutta eihän tämmöisiä juttuja ymmärrä, jos niitä ei ole itse kokenut. Tähänkin tulee varmaan irvailevia vastauksia ja alapeukkuja. Whatever.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä trauma-asiat on mun mielestä ristiriitaisia. Vaikeat kokemukset jättävät jälkiä ihmiseen. Mulla esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö aikanaan perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Olen hakenut ja saanut apua, mutta vasta myöhemmällä iällä. Olen huomannut että traumoihin suhtaudutaan joidenkin ihmisten taholta hyvin negatiivisesti. Sanotaan, että olet uhriutunut, selittelet traumoillasi sitä että et kykene johonkin normaaliin asiaan. Käsketään ryhdistäytymään. Mä olen opiskellut ja käyn töissä eli ulkoisesti elämäni on normaalia. Lasta en koskaan halunnut. Koin, että en ole riittävän tasapainoinen äidiksi.

 

Minulla aika samanlainen tilanne. Opiskelin ja töissä käyn.

Se vähän särähtää korvaan näissä viime aikaisissa uutisoinneissa, että ikään kuin terapiassa käytäisiin turhaan.

Kas minä itse vähättelin omia jut

Ihmissuhdeongelmat, menetykset ja suru sen sijaan ovat osa jokaisen elämää. Niissä ihminen tarvitsee ennen kaikkea läheisten tukea.

Kaikkia elämän murheita ei pidä käsittää sairauksiksi

Ei. Teillä ei ole traumoja. Te olette somesta nähneet että herkkänahkaisuus on trendi ja itkeminen on hienoa. Se EI ole sitä. 

On traumoja, mutta olen aina tiennyt niiden kuuluvan elämään. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Ymmärrättekö, että kommentoitte sellaisille henkilöille, joita on hyväksikäytetty, ja jotka ovat joutuneet käymään sen takia terapiassa?

On kuulkaas asioita, joihin ei auta läheisten tuki (se läheinen saattaa nimen omaan olla se pahantekijä) eikä ryhdistäytyminen.

Hävetkää.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Teillä ei ole traumoja. Te olette somesta nähneet että herkkänahkaisuus on trendi ja itkeminen on hienoa. Se EI ole sitä. 

Tarkennatko mitä tarkoitat herkkänahkaisuudella? Traumat, kehitykselliset siis varsinkin, saavat aikaan tunteidensäätelyhaasteita, ja traumareaktiothan ovat nimenomaan näitä missä pienetkin triggerit voivat laukaista voimakkaita reaktioita. 

Tietenkään kaikki ei ole traumaa. Voi olla myös sitä että ei ole kasvuaikana saanut sopivalla tavalla ja sietoikkunan puitteissa hieman kuormittavia kokemuksia vaan vanhemmat ovat tasoitelleet elämää liikaa. Ihminen tarvii myös haastavia tilanteita jolloin pystyy oppimaan ongelmanratkaisua ja ahdistuksenkin kanssa toimeentulemista. Näillä jotka pidetään pussissa ja tie tasoitetaan voi tulla ongelmia. Mutta täällä on puhuttu päinvastaisesta, fyysisestä ja emotionaalisesta kaltoinkohtelusta. Se on traumaattista.

Vierailija kirjoitti:

On traumoja, mutta olen aina tiennyt niiden kuuluvan elämään. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Se että elämässä tapahtuu traumaattisia asioita ei tarkoita että ne pitäisi ohittaa ja mitätöidä. Se ei ole itseä eikä muita auttavaa eikä trauman parantamista että todetaan että no näitä sattuu ja kaikki traumatisoituu. Se on todennäköisimmin trauman aikaansaama jähmettymis- ja dissosiaatioreaktio jossa traumat (tai muut vaikeat tunteet) kielletään ja eristetään jotta arkielämä voi jatkua. Mutta trauman vaikutukset todennäköisimmin tuntuvat ja näkyvät silti elämässä.

Miksi näille palstoille tulee aina joku inttäjä? 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Teillä ei ole traumoja. Te olette somesta nähneet että herkkänahkaisuus on trendi ja itkeminen on hienoa. Se EI ole sitä. 

Tämä.on totta. Monet todellakin hakevat huomiota siellä somessa. Kaikesta täytyy syytellä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa mutta itse ei oteta sitä vastuuta. Nämä ihmiset eivät pääse näistä asioistansa yli koskaan. Eivät myöskään myönnä jos itse toimivat väärin eli ovat ilkeitä muita kohtaan, valehtelevat, kieltävät asioita sun muuta. Nämä samaiset ihmiset saavat aika paljon tuhoa aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla olisi kova tarve asialliselle traumavertaistuelle. Nää on niin herkkiä asioita, ettei niitä todellakaan kannata jaella liian yksityiskohtaisesti tänne trollien ja muiden ilkeämielisten hullujen riepoteltaviksi. Erityisesti pahasti traumatisoituneena on tärkeää oppia vetämään rajoja.

Kirjoitan nyt lyhyesti... Tuntuu, että olen traumatisoitumisen takia aivan suunta hukassa. Olen yksinäinen, en osaa olla ihmisten kanssa. Kaipaisin hirveän kovasti edes yhden positiivisen esimerkin ihmisestä, joka on onnistunut parantumaan edes jossain määrin vaikeasta traumatisoitumisesta. Mulle tärkeintä olisi kyetä luomaan sellainen itselle mielekkäältä tuntuva elämä, mielekästä tekemistä ja edes jonkin verran oikeita ystäviä. Nää tuntuu todella kaukaisilta asioilta. Ei ole mitään aavistusta, miten lähtisi etenemään. 

Tsemppiä ja rauhallista joulun odotusta kaikille <3 Pitäkää itsestänne hyvää huolta, se on paras teko, mink

Älä välitä tämän ketjun trolleista.

Olen pystynyt pitkän terapian avulla saamaan hyväksikäytöstä seuraavat ptsd-oireet (koet tapahtuman uudestaan ja uudestaan takaumana) hyväksyttävällä tavalla kuriin. Poissa eivät ole kokonaan.

Yhä edelleen on depressiota ja itsetuhoisuutta, mutta vähemmän kuin aiemmin.

Hyvä traumaterapiaan erikoistunut terapeutti oli minun pelastukseni.

Olen itse vakavasti traumatisoitunut ja terapian avulla olen ymmärtänyt että musiikki auttaa todella paljon. Esim tämä: