Mikä järki hankkia lapsia jos ei ole varaa tarjota niille mitään?

Ei niitä lapsia rahalla kasvateta. Ja köyhäkin ihminen voi olla sivistynyt ja hyveellinen, jonka kuuluisi saada lisääntyä. Minusta tämä hyveellisyys pitäisi olla kelvollisuus lisääntymiseen. Mutta ei se siltä nykyäänkään vaikuta kun liian monet paheelliset tekee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Koska lapset joutuu hankkimaan ollessaan hedelmällisessä iässä, milloin ei vielä tiedä tuleeko vanhempana varakkaaksi. Auttoiko ymmärryksen suhteen?

No jos ajattelee että keskuverto lapsensaanti-ikä on siinä 30v molemmin puolin niin siihen mennessä on kyllä varmaan jo työelämässä kiinni tai sitten tietää että on köyhä. Aika harvalla tilanne enää draamaattisesti muuttuu kolmenkympin jälkeen, ainakaan parempaan suuntaan.

Useimmat ei hanki lapsia siks et haluis antaa niillr hyvän elämän vaan siks et ovat itsekkäitä paskoja jotka vaan haluavat lisääntyä

Vierailija kirjoitti:

Aika moni täällä muistelee omaa lapsuuttaan ja vertaa nykyaikaa siihen. Tämä on tässä keskustelussa ongelma, koska ajat muuttuu. Ysärillä lapsuuteni ei ollut mikään materiantäyteinen eikä reissattu ulkomailla muutamaa Ruotsin risteilyä lukuunottamatta, mutta samaa se oli laman vuoksi pitkälti muillakin. Silloin kun olin lapsi ei ollut kännyköitä tai omia tietokoneita, nyt ne vaaditaan ihan jo opiskelun vuoksi. Merkkivaatteilla ei ollut niin suurta merkitystä mielestäni tuolloin, vaikka toki silloinkin oli vaatteita ja reppuja ym. mitä kaikki käytti. Ne vaatteet vaan ei olleet mitään ökyhintaisia. Nykyajan lapset elää ihan eri maailmassa kuin me aikuiset, kun oltiin lapsia. Se, mikä 30v sitten oli normaalia, ei ole sitä enää. Nykyaika on kovin kulutuskeskeinen ja elämä on kallista, se lapsi jää väkisin paitsi jos vanhemmat ei voi tai halua tarjota mahdollisuuksia mihinkään mikä maksaa rahaa.

No ei se jää. Kun menee Kelaan hakemaan tietokonetta lapselle, saa sen varmasti harkinnanvaraisena, jos se opiskelun kannalta on välttämätön. Vanhoista kauppakuiteista näen, kuinka paljon suhteessa kalliimpaa ruoka ja vaipat olivat esim.-90-luvulla. 

Kulutuskeskeisyys on pelkkä mielentila. Itsekin olen valinnut osa-aikatyön siksi, että on aikaa olla lapsen kanssa ja mielelläni olen se äiti, joka sanoo, että ratsastus on liian kallis harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska lapset joutuu hankkimaan ollessaan hedelmällisessä iässä, milloin ei vielä tiedä tuleeko vanhempana varakkaaksi. Auttoiko ymmärryksen suhteen?

No jos ajattelee että keskuverto lapsensaanti-ikä on siinä 30v molemmin puolin niin siihen mennessä on kyllä varmaan jo työelämässä kiinni tai sitten tietää että on köyhä. Aika harvalla tilanne enää draamaattisesti muuttuu kolmenkympin jälkeen, ainakaan parempaan suuntaan.

Nykyään ei todellakaan ole noin varsinkaan monilla akateemisesti koulutetuilla. Harva alle kolmekymppinen on vielä saanut mitään vakituista vaan sinnitellään erilaisissa projekteissa ja pätkätöissä pienellä palkalla.

Itsekin sain ensimmäisen vakituisen työpaikan 35-vuotiaana. Siinä samalla nousin pienituloisesta varsin hyvätuloiseksi kertaheitolla. Kaikille ei kuitenkaan käy näin hyvin mutta ei sitä voi etukäteen tietää.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheen nettopalkka on n. 5000€/kk, eli olemme ihan normaalituloisia ja meillä on yksi pieni lapsi. Uskon ettei meillä ole varaa kustantaa hienoja tavaroita ja kalliita harrastuksia, koska elinkustannukset ovat niin kalliita.

Tuntuuhan se hassulta ettei meillä ole varaa, vaikka ollaan korkeakoulutettuja ja on hyvät työpaikat, ei tuhlailla ylimääräiseen ja asumuskin on erittäin vaatimaton, silti kaikesta joutuu nipistämään ja helpotusta ei ole näköpiirissä.

Toista lasta on tuskin varaa hankkia

En nyt halua mitenkään teidän elämäntyyliänne arvostella mutta on kyllä aika hankala nähdä miten viiden tonnin nettopalkalla ei olisi varaa kahteen lapseen. Toki jos haluaa väksin asua jossain kaupungin keskustassa niin se voi vaikuttaa asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jotain rajaa näihin aloituksiin, ei se ole vanhempien vika jos perhe on vähävarainen! Kyse on yhteiskunnan rakenteista. Ratkaisu lapsiperheköyhyyden poistamiseen on siis köyhyyttä ylläpitävien rakenteiden korjaaminen eikä se että köyhät jättävät lisääntymättä.

No kyllähän se on yleensä vanhempien vika, jos on vähävarainen. Valitettavasti meillä Suomessa on perheitä, joissa työnteko ei kiinnosta ja ihan nauretaan sille, että Kelasta saa rahaa ja muut raataa. Millaisen kuvan lapset saavat elämästä tällaisessa perheessä? Kyllä ap:llä on ihan pointti tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On paljon harrastuksia jotka eivät maksa mitään. Tämä toki edellyttää sen, että hyväksyy lapselle harrastukseksi myös erilaisen omatoimisen, perhepiirissä tai kaverien kanssa tapahtuvan toiminnan.

Mitä ilmaisia harrastuksia tulee mieleen? Käpylehmä? Puistossa kiikkuminen? Seinään tuijotus?

Oliko kysymys tosissaan? Täysin ilmaista on esim lukeminen.

Kirjoittaminen voi olla harrastus, toki vaatii kynän ja vihkon, mutta sellaiset lapsilla on koulustakin.

Jos on luova ja mielikuvituksekas, niin kirjoittaminen on hieno harrastus. Yksi lapsuudenaikainen ystäväni kirjoitti paljon, ja on nykyään palkittu kirjailija, julkaistu kymmenkunta kirjaa jo. 

Lähes ilmaisia tai tosi edullisia harrastuksia on esim partio tai budolajit. Uinti. Yleisurheilu, suunnistus, 4h-kerho. 

Budolajit eivät ole välineurheilua vaan ovat todella halpoja, lenkkeilykin on kalliimpaa. 

Ihmiset harrastaa vaikka ja mitä. Sukututkimuksesta elokuvien katseluun. Näitä voi tehdä kalliilla tai sitten halvalla. Kansanopistot on täynnä edullisia kursseja. Kaupungit järjestää lapsille edullisia kerhoja ja kursseja. 

Lukeminen ja kirjoittaminen ja vaikka piirtäminen ovat ajanvietteitä, mitkä sopivat toisille paremmin kuin toisille. Kaikki lapset ei ole sitä sorttia, joka pystyy syventymään itsekseen tuollaiseen niin pitkäksi aikaa että sitä voi ihan harrastukseksi kutsua. Nuo on myös jotain, mitä yleensä harrastellaan kaiken muun ohessa jollei nyt pääse vallan hurahtamaan vaikka kirjoittamiseen. Ihan omasta kokemuksesta tiedän, että jos lukeminen tai kirjoittaminen on lapsen ainoita harrastuksia niin syynä voi olla todellisuuden pakoilu, kun omassa elämässä ei paljoa ole mitään muuta. Ei se jälkikäteen ajateltuna mikään hyvä tilanne ollut, vaikka silloin sillä pärjäsi.

Partio ei ole mikään tosi edullinen harrastus. Se on hyvä harrastus kyllä ja siinä on pienet juoksevat kulut, mutta se ei ole edullinen jos lapsen annetaan lähteä mukaan retkille mille tarvitsee oman makuupussin ja rinkan, myös leirimaksut voivat olla melko hintavia köyhälle perheelle. Uintikaan ei ole uimahallimaksujen vuoksi ihan halpa, varsinkaan siinä vaiheessa kun nuori joutuu maksamaan aikuisen hinnan.

Aika harva lapsi harrastaa mitään sukututkimusta ja kurssien saatavuus ja hintakin on ihan paikkakunnasta kiinni.

Useimmat lapset ovat katsos vahinkoja. Sinä ja minä ja kaikki muutkin. Harvaa on etukäteen suunniteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni täällä muistelee omaa lapsuuttaan ja vertaa nykyaikaa siihen. Tämä on tässä keskustelussa ongelma, koska ajat muuttuu. Ysärillä lapsuuteni ei ollut mikään materiantäyteinen eikä reissattu ulkomailla muutamaa Ruotsin risteilyä lukuunottamatta, mutta samaa se oli laman vuoksi pitkälti muillakin. Silloin kun olin lapsi ei ollut kännyköitä tai omia tietokoneita, nyt ne vaaditaan ihan jo opiskelun vuoksi. Merkkivaatteilla ei ollut niin suurta merkitystä mielestäni tuolloin, vaikka toki silloinkin oli vaatteita ja reppuja ym. mitä kaikki käytti. Ne vaatteet vaan ei olleet mitään ökyhintaisia. Nykyajan lapset elää ihan eri maailmassa kuin me aikuiset, kun oltiin lapsia. Se, mikä 30v sitten oli normaalia, ei ole sitä enää. Nykyaika on kovin kulutuskeskeinen ja elämä on kallista, se lapsi jää väkisin paitsi jos vanhemmat ei voi tai halua tarjota mahdollisuuksia mihinkään mikä maksaa rahaa.

No ei se jää. Kun menee Kelaan hakemaan tietokonetta lapselle, saa sen varmasti harkinnanvaraisena, jos se opiskelun kannalta on välttämätön. Vanhoista kauppakuiteista näen, kuinka paljon suhteessa kalliimpaa ruoka ja vaipat olivat esim.-90-luvulla. 

Kulutuskeskeisyys on pelkkä mielentila. Itsekin olen valinnut osa-aikatyön siksi, että on aikaa olla lapsen kanssa ja mielelläni olen se äiti, joka sanoo, että ratsastus on liian kallis harrastus.

Tietokoneen voi saada, mutta lapsi tarvitsee myös sellaisia asioita mihin kela ei useimmiten myönnä harkinnanvaraista tukea ja mitä vanhemmilla on varaa ostaa vain käytettynä tai halvimpana mahdollisena vaihtoehtona. Kulutuskeskeisyys voi olla mielentila, mutta siinä mielentilassa elää valtaosa ihmisistä ja tykkäsit tai et, niin et voi lastasi siitä erkaannuttaa kun lapsi näkee ja kuulee koulussa ja vapaa-ajalla miten muut elävät. Tietenkään kaikkiin trendeihin ei tarvitse lähteä täysillä mukaan, mutta on äärettömän kurjaa jos lapsi ei ikinä pääse mihinkään osalliseksi eikä kyse ole edes merkkivaatteista vaan vaikka siitä, että parhaat kaverit menevät partioon ja kesäleireille, eikä lapsi voi aloittaa harrastusta perheen talouden vuoksi.

Kukaan ei ole vastannut itse kysymykseen. Miksi haluat lapsia, jos et voi heille mitään tarjota? Eli vastaus on ilmeisesti omien tarpeiden tyydyttäminen.

"Minä haluan olla vanhempi, minun kuuluu saada kokea tämä, minun kuuluu saada elää sen kautta että on vanhempi."

Eikä sen kautta että epäitsekkäästi haluaa tarjota toiselle ihmiselle mahdollisuuden kokea elämä ja tarjota sille riittävät puitteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupassa säälittää kun perheen lapset likaisissa ja kuluneissa vaatteissa pyytää euron tarra-arkkia ja vanhemmat sanovat ettei ole rahaa. Nettikirppiksellä mamma kyselee sopiiko kympin ostoksen maksaa vasta lapsilisäpäivänä. Heikosti menee monella.

Mun lapset saattaa olla likaisissa ja kuluneissa vaatteissa kaupassa, jos tullaan vaikka suoraan leikkipuistosta, missä on rymytty huolella. Kotona on kuitenkin riittämiin puhdasta ja ehjää vaihtovaatetta. Rahatilanne on hyvä, raha jää sijoitettavaksi asti eikä meillä ole puutetta mistään. En silti hanki lapsilleni euron tarra-arkkeja, koska en hanki asioita, joita lapset mankuu kaupassa. He saavat kyllä tarroja ja leluja ja kaikenlaista kivaa, mutta suunnitellusti ja harkitusti. Ei se aina ole rahasta kiinni, ettei hanki jotain asiaa x.

Sä et sitten varmaan kaupassa sanokaan, ettei osteta tarroja, koska ei ole varaa?

Vaan ei osteta, koska ei tarvita. Siinä on ero.

Saatan sanoa, että voit ostaa omilla rahoillasi. 

Mutta joo, en perustele sillä, ettei ole varaa. Sekö siis pelastaa? Että säälittää lapset, jotka ei saa euron tarra-arkkia kun äiti perustelee rahalla, mut ei säälitä mun lapset kun ne ei saa euron tarra-arkkia, koska sanon että ei osteta koska ei olla sovittu niin?

On siinä vissi ero, että sen tarra-arkin voi kuitenkin ostaa omilla rahoilla jos haluaa (oletus: lapsella on omaa rahaa!) vs. ei voi ostaa omilla eikä äidin rahoilla koska ei ole euroakaan hukattavaksi. Kyllä se lapsikin aika nopeasti alkaa ymmärtämään, mitä tarkoittaa kun ei vaan pysty vaikka haluaisi sen sijaan, että tarroja ei nyt saa kun ollaan sovittu että tarroja ei osteta tänään. Kummassakin tapauksessa lapsi jää ilman tarroja, mutta tuossa rahattoman äidin tilanteessa se lapsikin varmaan jo tajuaa että sellaista päivää ei ole tiedossa, milloin niitä tarroja voi ostaa. Toki lapsen ikä vaikuttaa ymmärtämiseen, mutta tajusit varmasti pointin.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pienituloinen hoitaja. Elän yksin. En ole löytänyt kumppania, en uskaltanut tehdä lasta yksin, koska en halunnut mahdollisen lapseni joutuvan kiusatuksi köyhyyden vuoksi. Minulla ei olisi ollut varaa ostaa hänelle kaikkia nykypäivän tarvitsemia asioita. Nykyelämä on raakaa, täytyy olla merkkituotteita. En kestäisi sitä, että lastani kiusattaisiin, kun äiti on hoitaja, yksinhuoltaja, asunto vaatimaton, ei varaa autoon, lomiin yms. Parempi olla lapseton ja köyhänä yksin, kuin altistaa lapsensa kiusatuksi.

Mutta kun kirpparit ovat täynnä nimenomaan hienoja lastenvaatteita. Aina niitä katson siellä ja mietin, että missä ovat ostajat. On ihan oma valinta ostaa ne uutena 0,50-10 euron sijasta. Jos ei siihen ole varaa, niin joo sitten on oikeasti elämän kuviot niin pielessä, ettei lapsia tule tosiaankaan hankkia. Silloinhan ei ole varaa oikein mihinkään - ja mihin ne rahat silloin menee? (Ellei kalliiseen asumiseen, joka on aivan oma valinta - moni asia ei ole, mutta se on.)

Jos on työtön, niin on aikaa kiertää kirppareita. Moni perheellinen vaan näyttää olevan haluton tinkimään asioista: vaatteet uusina, en suostu muuttamaan, en halua pienempää asuntoa, haluan lapsilleni ja kotiini tasan samat jutut kuin muilla jne.

Minä leikin käpylehmillä ja tikkupojilla. En itkenyt ja valittanut, vaan seikkailin metsässä ja kävin kalassa ja uimassa ja pelaamassa lentopalloa. Talvisin hiihdin ja laskin mäkeä suksilla ja nuorisoseuran talolla kävin pelaamassa lentopalloa. Minusta kasvoi reipas ja voimakas mies.

T. Esko, 72 vuotta

Rahalla ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on henkinen pääoma tässä asiassa. Kunhan toimeen tulee ja saa lapselle perustarpeet niin tärkeintä näiden päälle on yhdessä vietetty aika.

Se on biologiaa höystettynä kemialla.

Sitten kun on tarpeeksi tietoisuutta, ei antaudu hormonien vietäväksi.

Ja sitten on se kuoleman pelko. Ja usko että muka ne lapset hoitaa sut vanhana. Itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pienituloinen hoitaja. Elän yksin. En ole löytänyt kumppania, en uskaltanut tehdä lasta yksin, koska en halunnut mahdollisen lapseni joutuvan kiusatuksi köyhyyden vuoksi. Minulla ei olisi ollut varaa ostaa hänelle kaikkia nykypäivän tarvitsemia asioita. Nykyelämä on raakaa, täytyy olla merkkituotteita. En kestäisi sitä, että lastani kiusattaisiin, kun äiti on hoitaja, yksinhuoltaja, asunto vaatimaton, ei varaa autoon, lomiin yms. Parempi olla lapseton ja köyhänä yksin, kuin altistaa lapsensa kiusatuksi.

Mutta kun kirpparit ovat täynnä nimenomaan hienoja lastenvaatteita. Aina niitä katson siellä ja mietin, että missä ovat ostajat. On ihan oma valinta ostaa ne uutena 0,50-10 euron sijasta. Jos ei siihen ole varaa, niin joo sitten on oikeasti elämän kuviot niin pielessä, ettei lapsia tule tosiaankaan hankkia. Silloinhan ei ole varaa oikein mihinkään - ja mihin ne rahat silloin menee? (Ellei kalliiseen asumiseen, joka on aivan oma valinta - moni asia ei ole, mutta se on.)

Jos on työtön, niin on aikaa kiertää kirppareita. Moni perheellinen vaan näyttää olevan haluton tinkimään asioista: vaatteet uusina, en suostu muuttamaan, en halua pienempää asuntoa, haluan lapsilleni ja kotiini tasan samat jutut kuin muilla jne.

Puhut kirppareista niin kuin niistä löytäisi aina kaiken tarvitseman. Jollekin pikkulapselle varmasti löytääkin, kun kirpparit pullistelevat äitiyspakkausten sisältöjä ja lastenvaatteet jää nopeasti pieniksi, mutta siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun ja pitäisi löytää sopivan kokoista ja näköistä, niin alkaa tulla jo haasteita. Sillä seitsemänvuotiaallakin pitäisi olla joku sana siihen, ostetaanko punainen vai sininen paita ja tykkääkö lapsi jos paidassa on kukkia tai hörhelöitä. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän on silkkaa tuuria löydetäänkö vaatteita kirpparilta.

Kaikin puolin olisi joissain tapauksissa helpompaa ja nopeampaa käydä kaupassa valitsemassa vaikka sopivan kokoiset kengät ja hoitaa vaateostokset nopeasti, kuin kiertää puoli päivää kirpparilla toivoen että se haettu tuote osuu kohdalle.

Tuntuu olevan helppo vaan sanoa, että muuta pienempään ja halvempaan, mutta ei se muuttaminen ole mikään helppo ratkaisu ja sillä voidaan luoda uusia ongelmia. Voi olla että puolison työmatka pitenee  liikaa, lapset pitää vaihtaa toiseen kouluun, sosiaaliset piirit voi vaihtua jne. Eikä aina ole mahdollisuutta edes vaihtaa pienempään, jos nytkin eletään ahtaasti.

Paikkarin torppaankaan ei olisi lapsia pitänyt tehdä! Mitä hyvää siitä muka seurasi!

Eiku.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pienituloinen hoitaja. Elän yksin. En ole löytänyt kumppania, en uskaltanut tehdä lasta yksin, koska en halunnut mahdollisen lapseni joutuvan kiusatuksi köyhyyden vuoksi. Minulla ei olisi ollut varaa ostaa hänelle kaikkia nykypäivän tarvitsemia asioita. Nykyelämä on raakaa, täytyy olla merkkituotteita. En kestäisi sitä, että lastani kiusattaisiin, kun äiti on hoitaja, yksinhuoltaja, asunto vaatimaton, ei varaa autoon, lomiin yms. Parempi olla lapseton ja köyhänä yksin, kuin altistaa lapsensa kiusatuksi.

Minua on kiusattu kun ei ollut merkkituotteita ym. mutta minulla on aina ollut niin hyvä itsetunto asian suhteen ettei se ole haitannut koska en merkkituotteista itse piittaa. Ei ollut paljoa rahaa mutta olin monessa tekemisessä mukana ja opin jo lapsena monia käden taitojakin. Rikkaampana elämäni olisi varmaan ollut helpompaa ja myös tylsempää ja olisin varmaan aika kädetön monessa asiassa. Että tee se lapsi ja kasvata hälle vahva itsetunto ettei välitä muotipellejen puheista, kavereita kyllä riittää kun on vaan sosiaalinen.

Tulevat sukupolvet epäilemättä sitten kiroavat vauvapalstalla miten isä ja äiti halusivat TARJOTA niille kaiken joten niitä ei koskaan näkynyt kotona kun olisi vain kaivannut vanhempien läsnäoloa. Pelikone oli lastenvahti.

Laatuaikaa vietettiin huvipuistossa karkkiähkyssä ja äippä vain katseli puhelinta. Sitten kun tuli lisää ikää retuutettiin puoliväkisin kymmenissä harrastuksissa koska niitä piti olla kun muutkin harrastaa, samalla itkettiin niiden hintaa.