Mä oon huomannu mun suht uudessa kumppanissa tietyn käyttäytymismallin.
Ollaan vajaa vuosi nyt seurusteltu. En ole tähän aiemmin aiemmin kiinnittänyt huomiota mutta taas se tapahtui niin aloin oikein pohtimaan että näin käy usein.
Eli siis jos on joku yhteinen kiva meno tai tekeminen mitä ollaan suunniteltu jo pitempään, siis viikko tai kauemmin niin jossain kohtaa hän vesittää meidän suunnitelmat jollain tapaa tyyliin ettei työvuorot annakaan periksi tai että häntä tarvitaan kipeämmin toisaalla just samaan aikaan ym ja minä petyn.
En ole siis koskaan nostanut tästä mitään meteliä ja olenkin aina sanonut, että harmi, mutta mennään joku toinen kerta sitten tai että ok, suunnitellaan sitten uusiksi. Sitten muutaman päivän päästä kaikki sopiikin ja on vähän itseriittoisen oloinen että hän sai pelastettua kaiken.
Tottakai tämä voi siis oikeastikin olla näin, mutta näin on joka kerta. Mun täytyy ensin pettyä ja olla vähän harmissani ja sit hän kuitenkin "pelastaa päivän" sillä että yhtäkkiä kaikki käykin. Toki siitä sitten myös iloitsen.
Nyt on taas tällainen tilanne. Oltiin sovittu ensi viikoksi helatorstaille pieni hotelliloma toiselle paikkakunnalle ja olin siitä innoissani. Nyt äsken ilmoitti ettei pääsekään kun joku jossain, tai jotain..emt. Taas vähän petyin kun olin odottanut pientä irtiottoa, mutta en tehnyt siitä numeroa. Hän kyllä kuuli mun äänestä että harmitti. Taas nyt jännitän että onko oikeasti homma peruttu vai pääseekö sittenkin lähtemään.
Tää kuulostaa varmaan oudolta, mut onko kukaan koskaan törmännyt vastaavaan?
Ja siis painotan vielä, etten suutu näistä peruutuksista, en kiukuttele enkä osoita mieltäni, olen vaan vähän pettynyt.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
On sitä tietysti sellainenkin vaihtoehto, että miehellä tosiaan on kalenteri täynnä ja ensin näyttää, ettei millään pääse, mutta koska haluaa mennä, niin tekee kaikkensa ja raivaa sinne kalenteriin tilaa.
Mutta se vaihtoehto ei tietenkään täällä sovi.
Pirullisempia ne on, jotka sanoo, että joo lähdetään, ja sitten päivää ennen lähtöä ilmoittaa, että ei nyt pääsekään.
Voisi olla vaihtoehto, mutta miksi sitä kalenteria pitää täyttää noin, jos tietää että siinä kohtaa on jo menoa. Hirveää säätämistä vaan. Kyllä tässä on kyse manipuloinnista ja vallankäytöstä ja ap teki ihan oikein, kun ilmoitti miehelle lähtevänsä sitten kaverin kanssa. Olisi kiinnostavaa tietää miten mies reagoi.
Taas on mehevät diagnoosit täällä lyöty tulille, perustuen toisen osapuolen subjektiivisiin tuntemuksiin asiasta.
Sanoisin aloittajan kumppanille että juokse kun vielä kerkeät. Järjestät kiireisestä elämästäsi tilaa tälle ja hän vaan palstalla akkojen kanssa keittelee sinulle diagnooseja.
Mene jo vauhdilla.
Vierailija kirjoitti:
Taas on mehevät diagnoosit täällä lyöty tulille, perustuen toisen osapuolen subjektiivisiin tuntemuksiin asiasta.
Sanoisin aloittajan kumppanille että juokse kun vielä kerkeät. Järjestät kiireisestä elämästäsi tilaa tälle ja hän vaan palstalla akkojen kanssa keittelee sinulle diagnooseja.
Mene jo vauhdilla.
🥱 Aina nää samat kitinät sulta. Muuttelisit edes kirjoitusasua vähän tai jotain
Vastusta ensin manipulaatiota. Sano ettet pidä mitä hän tekee ja löydät kyllä hotellilomalle toisen seuralaisen. Ja sitten toimi johdonmukaisesti ja hommaa toinen hoyellikaveri ja toteuta matka.
Älä suostu siihen että hän peruuttaa ja tuleekin.
Reagoi peruuttamiseen "ok" ja tekemällä välittömästi omia suunnitelmia.
Minun poikaystäväni teki tätä samaa lapsiinsa. Kielsi ja uhkaili, ja sitten antoi. Aina sama juttu. Lapset jotenkin epäterveesti vallassaan kiinni.
Vinksahtanut malli, jossa kukaan ei voi luottaa.
Stockholm syndome.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manipulointia. Haluaa pitää sinua henkisesti hallinnassaan. Neuvon sinua: älä anna hänelle enää päätösvaltaa. Jos johonkin piti mennä, menet sitten ilman häntä. Jääköön mies itse pois. Näin oksinun ei tarvitse pettyä enää yhtään kertaa.
Hän ei sinun menemisestä päätä. Enää.Sä et nyt tainnut ymmärtää.
Hehän ovat aina lopulta päässeet sinne, minne nyt pitikin mennä.
Mies vaan ensin muka ei pääsekkään, tulikin muuta tärkeämpää, mutta viime hetkillä hän pelasti kaiken ja he ovat päässeet juttuunsa.
Löysin tämän ketjun äsken vasta, ja ihmettelen tämän kommentin alapeukkujen määrää. Koska, asiahan on just noin, miten tässä kirjoitetaan. Jos joku alapeukuttaja sattuisi olemaan paikalla, olisi kiva kuulla perusteluja tälle.
On sitä tietysti sellainenkin vaihtoehto, että miehellä tosiaan on kalenteri täynnä ja ensin näyttää, ettei millään pääse, mutta koska haluaa mennä, niin tekee kaikkensa ja raivaa sinne kalenteriin tilaa.
Mutta se vaihtoehto ei tietenkään täällä sovi.
Pirullisempia ne on, jotka sanoo, että joo lähdetään, ja sitten päivää ennen lähtöä ilmoittaa, että ei nyt pääsekään.