Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikilla ihmisillä suunnilleen yhtä paljon vaikeuksia koko elämän aikana?
07.05.2023 |
Omasta mielestäni ei. Keskustelimme tästä aikoinaan opintoryhmässä, ja minua jäi vaivaamaan, että valtaosa ryhmän jäsenistä vastasi kysymykseen kyllä.
Heidän perustelunsa näytti olevan se että vaikeuksien asteikko (kuinka lievästä tai pahasta vaikeudesta on kyse) on suhteellisesti määrittävä perustuen yksilöiden siihenastisiin kokemuksiin. Toisin sanoen jos jollain on ollut onnellinen lapsuus ja nuoruus, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen pahaksi vaikeudeksi. Kun taas jos joku on lapsuudessaan läpikäynyt juoppojen vanhempien väkivallan, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen suht lieväksi vaikeudeksi.
Ymmärrän näkemyksen, mutta mielestäni ongelmana juuri on asteikon suhteellistamisen ottaminen lähtökohdaksi. Itse olisin pysynyt objektiivisessa lähtökohdassa, mikä johtaa siihen että vastaus otsikon kysymykseen on ei.
Mitä mieltä te olette?
Kommentit (163)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Viktor E. Franklin mukaan ne selviytivät hengissä keskitysleiristä, joilla oli nämä tai toinen näistä:
1. Joku ihminen jonka vuoksi halusi elää
2. Jokin tehtävä jonka he tahtoivat vielä elämässään tehdä
Eli he näkivät elämässään tarkoituksen.
Tarkoitus on se idea. Haalikaa/rukoilkaa tarkoitus itsellenne. Se on ihan oikeasti niin tärkeä.
2. Saattaa psyko.aatti edesvastuuseen vuoden 2016 tapahtumista. Kyllä mä vielä siihen kykenen, toivottavasti.
Kunhan nyt ensin saataisiin psykopaatti edesvastuuseen vuosien 2022-2023 tapahtumista.
Tässä pitää ehkä huomioida sekin, että onko pahalla ololla jokin raja ? Vai tuleeko ikään kun seinä vastaan, josta se ei voi enää pahentua vaikka mitä hirveää tapahtuisi? Ja millaisia seuraksia pitkäaikainen altistuminen tekee keholle, kehitykselle tai psyykkeelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Viktor E. Franklin mukaan ne selviytivät hengissä keskitysleiristä, joilla oli nämä tai toinen näistä:
1. Joku ihminen jonka vuoksi halusi elää
2. Jokin tehtävä jonka he tahtoivat vielä elämässään tehdä
Eli he näkivät elämässään tarkoituksen.
Tarkoitus on se idea. Haalikaa/rukoilkaa tarkoitus itsellenne. Se on ihan oikeasti niin tärkeä.
2. Saattaa psyko.aatti edesvastuuseen vuoden 2016 tapahtumista. Kyllä mä vielä siihen kykenen, toivottavasti.
Kunhan nyt ensin saataisiin psykopaatti edesvastuuseen vuosien 2022-2023 tapahtumista.
Mene poliisille ja tee rikosilnoitus.
En tiedä onko kaikilla samanverran vastoinkäymisiä elämässä, mutta ainakaan positiivisia sattumuksia ei ole kaikille samaa määrää. Itsellä on erittäin vähän elämässä ollut mitään positiivisia sattumuksia, joten murskaavan ylivoimainen määrä sattumuksista on ollut negatiivisia, se alkaa rasittaa ja myrkyttää mieltä jossain vaiheessa, että ei saatana taasko tällaista paskaa piti sattua, perkele minä en jaksa näitä ainaisia vastoinkäymisiä, yms. :/
Paskan määrä elämässä on jo niin suuri että en ole jaksanut enkä pystynyt reagoimaan niihin kaikkiin, asiat alkaa mennä sitten rempalleen, välinpitämättömyys ja kyynisyys voittaa ylivoimaisen negatiivisuuden alle, ei ole voimavaroja korjata jokaista vastoinkäymistä, olkoot paskana sitten :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitää ehkä huomioida sekin, että onko pahalla ololla jokin raja ? Vai tuleeko ikään kun seinä vastaan, josta se ei voi enää pahentua vaikka mitä hirveää tapahtuisi? Ja millaisia seuraksia pitkäaikainen altistuminen tekee keholle, kehitykselle tai psyykkeelle?
Kyllä voi tulla raja. Nimittäin ihmiselle jolla on ollut erittäin raskas kohtalo, hänelle voi tulla totaalisesti erilainen arvomaailma. Hän on selvinnyt, mutta ei koskaan enää palaa entiseen elämään. Hän on kokonaan eri ihminen. Asennemuutos on niin totaalinen ja peruuttamaton.
Ja luonne. Jotkut muistavat menneisyydestään vain kaikki hyvät asiat. Itse olen sellainen. Olen aina ollut.
Ei mene nallekarkit tasan elämässä kuten sanotaan. Osalla on enemmän vaikeuksia ja haasteita kuin toisilla. Osalla on objektiivisesti ajateltuna pahempia kuin toisilla. Ja niin edelleen. Minulla oli sellainen normaali onnellinen lapsuus, johon toki mahtui kaikenlaisia juttuja. Aikuis-iällä on sitten ollut sellaista kriisistä toiseen tyylistä menoa. Joillakin tuttavillani lapsuus ja aikuisuus ovat sujuneet sillä tavalla tasapaksusti eli ei pahemmin ole ollut vastoinkäymisiä. Sitten taas toisaalta koen olevani onnekkaampi kuin esimerkiksi ihminen, joka on lapsena tai aikuisena joutunut väkivallan uhriksi tai elänyt sota tantereella. Kaikki on suhteellista.
Sitten on se miten suhtautuu niihin vastoinkäymisiin. Jotkut kestää paremmin ja jotkut huonommin, syyt voivat olla moninaiset. Olisin itse esimerkiksi kestänyt kaiken paremmin ja helpommin jos kriisien välissä olisi ollut enemmän aikaa toipua. Mutta kun mennään savotasta toiseen, sitä turtuu ja alkaa vain selviytyä ja lopulta alkaa olla ihan loppu. Joku sellainen, jolla ei ole kummempia ongelmia ollut, voi kestää asian X hyvin taikka sitten romahtaa täysin koska on ensimmäinen iso haaste elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo ei pidä paikkaansa, että paljon kärsinyt ihminen ei ottaisi niin raskaasti vastoinkäymisiä kuin helpon elämän elänyt. Oikeasti ihan päinvastoin. Tuntuu ettei jaksa enää yhtään lisää, kun on koko elämänsä joutunut taistelemaan ja selviytymään. Silloin pieninkin vastoinkäyminen saattaa olla se viimeinen pisara, joka katkaisee kamelin selän.
Mä komppaan tätä. Itselläni on ollut väkivaltainen lapsuudenkoti ja koulukiusaamista ja mielenterveysongelmia koko elämän ajan. Ja olen romahtanut siitä kun appelsiini oli homeessa. Että kun sitä kuormaa tulee ja tulee niin ne voi olla hyvinkin pienet asiat jotka saa aikaan sen lopullisen reaktion. Sitten kun on elämä balanssissa niin katsotaan vaan hermoromahduksen saanutta että jo on kummallinen tyyppi kun yhtäkkiä alkoi vaan pillittämään ilman syytä appelsiini kädessä.
Eräs ihminen sanoi, että hän tekee kaiken sen mukaan mikä on tunne.
Siis elää tunteella. Henkilö kuuluu yhteiskunnassa menestyjiin, mutta hänellä on lievästi sanottuna vaikea luonne.
Uskomattoman hyvä tuuri on kyllä ollut noin heppoisella, siis kevyellä asenteella. Täytyy sanoa, että todellinen varjelus on ollut matkassa. Ei tuota voi muuten selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavalliset elämän kriisit, siirtymävaiheetbja luonnolliset menetykset yhdistävät kaikkia, kuten:
lapsen syntymä
oman vanhemman kuolema
ero
Mutta sitten on ihmisiä, jotka kohtaavat "ylimääräisiä" kriisejä, jopa traumaattisia sellaisia, kuten:
koulukiusaaminen
(seksuaalinen) väkivalta
läheisen kuolema väkivallanteon vuoksi
sota
Eli ei, ihmiset eivät koe kriisejä tai haasteita elämässään yhdenveroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tavalliset elämän kriisit, siirtymävaiheetbja luonnolliset menetykset yhdistävät kaikkia, kuten:
lapsen syntymä
oman vanhemman kuolema
eroMutta sitten on ihmisiä, jotka kohtaavat "ylimääräisiä" kriisejä, jopa traumaattisia sellaisia, kuten:
koulukiusaaminen
(seksuaalinen) väkivalta
läheisen kuolema väkivallanteon vuoksi
sotaEli ei, ihmiset eivät koe kriisejä tai haasteita elämässään yhdenveroisesti.
Ne jotka väittävät, että kaikilla on yhtä paljon kärsimystä/yhtä paljon pahoja asioita tapahtuu, eivät tiedä mistä puhuvat,
Sivuutan aina tällaiset väitteet. Tuota mieltä voi olla vain sellainen ihminen jolla on ollut erittäin hyvä ja onnellinen elämä.
Hyvin vähän, jos ollenkaan, todellisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ihmisiä, joille on sattunut kaikki mahdollinen, ja silti he jaksavat hymyillä.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Suurimmat valittajat taitavat olla niitä
kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ole kohdanneet elämässään todellisia vastoinkäymisiä.Olen huomannut saman. Kitisevät pikkuasioista. Toinen vanhempani kuoli kun olin lapsi. Silloin päätin etten enää koskaan kitise pikkuasioista. Se lupaus on pitänyt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla joko tai?
Molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin lapsi. Silti valitan toisinaan pikkuasioista, koska kyllä ne pilkuasiatkin voi kaikesta huolimatta harmittaa.
Olen fatalisti. Uskon että ihmisen kohtalo on ennalta määrätty.
Ja koska se on ennalta määrätty, mikään muu ei auta, kuin asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ihmisiä, joille on sattunut kaikki mahdollinen, ja silti he jaksavat hymyillä.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Suurimmat valittajat taitavat olla niitä
kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ole kohdanneet elämässään todellisia vastoinkäymisiä.Olen huomannut saman. Kitisevät pikkuasioista. Toinen vanhempani kuoli kun olin lapsi. Silloin päätin etten enää koskaan kitise pikkuasioista. Se lupaus on pitänyt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla joko tai?
Molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin lapsi. Silti valitan toisinaan pikkuasioista, koska kyllä ne pilkuasiatkin voi kaikesta huolimatta harmittaa.
Ei niin pidäkään olla. Minä vain päätin niin enkä ole kitissyt pikkuasioista. Saatan kyllä raivostua, mutta se on eri asia. Eräät itkevät ja huutavat pikkuasioista ihan kuin maailmanloppu olisi tullut. Siis ihan tavallisista arkipäivän asioista.
Ei ole tasapuolisesti vaikeudet, toisilla enemmän ku toisilla . Joku selviää hyvin ja toinen ei selviä koskaan ja siltäväliltä.
Todella tyhmä kysymys. Ei tietenkään ole.
Kyllä meistä osalla on enemmän vaikeuksia kuin muilla ja ne kasautuvat. Se, että on jo lapsena ollut vaikeaa, ei mitenkään saa pitämään uusia vaikeuksia jotenkin lievempinä. Vaikeuksien kokeminen ei karaise ihmistä vaan pikemminkin särkee ja herkistää lisää uusien koittaessa. Nämä tällaiset "ihmiselle ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa" ja "vaikeudet karaisevat" väitteet ovat yksinkertaisesti valheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ihmisiä, joille on sattunut kaikki mahdollinen, ja silti he jaksavat hymyillä.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Suurimmat valittajat taitavat olla niitä
kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ole kohdanneet elämässään todellisia vastoinkäymisiä.Olen huomannut saman. Kitisevät pikkuasioista. Toinen vanhempani kuoli kun olin lapsi. Silloin päätin etten enää koskaan kitise pikkuasioista. Se lupaus on pitänyt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla joko tai?
Molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin lapsi. Silti valitan toisinaan pikkuasioista, koska kyllä ne pilkuasiatkin voi kaikesta huolimatta harmittaa.
Ei niin pidäkään olla. Minä vain päätin niin enkä ole kitissyt pikkuasioista. Saatan kyllä raivostua, mutta se on eri asia. Eräät itkevät ja huutavat pikkuasioista ihan kuin maailmanloppu olisi tullut. Siis ihan tavallisista arkipäivän asioista.
Mitä sitten?
Olen itsekin itkenyt, kun kaikki ei ole sujunut niten olisin halunnut, tapaaminen kaverin kanssa peruuntui, kynsi katkesi, kaupasta oli tietty juttu loppu, sain tentistä vaan 2 jne.
En koe, että niillä asioilla olisi mitään yhteyttä muihin kokemiini vaikeuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tasapuolisesti vaikeudet, toisilla enemmän ku toisilla . Joku selviää hyvin ja toinen ei selviä koskaan ja siltäväliltä.
Samaa mieltä. Jokaisen kohtalo on ennalta määrätty. Niin kauan on toivoa, kuin on elämää.
Ei kannata ikinä menettää toivoaan.
Tee niin.
Ja haali muutakin rakentavaa toimintaa tulevaisuuden varalle.