Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikilla ihmisillä suunnilleen yhtä paljon vaikeuksia koko elämän aikana?
07.05.2023 |
Omasta mielestäni ei. Keskustelimme tästä aikoinaan opintoryhmässä, ja minua jäi vaivaamaan, että valtaosa ryhmän jäsenistä vastasi kysymykseen kyllä.
Heidän perustelunsa näytti olevan se että vaikeuksien asteikko (kuinka lievästä tai pahasta vaikeudesta on kyse) on suhteellisesti määrittävä perustuen yksilöiden siihenastisiin kokemuksiin. Toisin sanoen jos jollain on ollut onnellinen lapsuus ja nuoruus, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen pahaksi vaikeudeksi. Kun taas jos joku on lapsuudessaan läpikäynyt juoppojen vanhempien väkivallan, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen suht lieväksi vaikeudeksi.
Ymmärrän näkemyksen, mutta mielestäni ongelmana juuri on asteikon suhteellistamisen ottaminen lähtökohdaksi. Itse olisin pysynyt objektiivisessa lähtökohdassa, mikä johtaa siihen että vastaus otsikon kysymykseen on ei.
Mitä mieltä te olette?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt perjantaina ja 13. päivä.
Tähän saakka kaikki on mennyt päin v*ttua eikä mikään ole onnistunut.
Mä kans! Ja on kyllä ollut aika takkuamista. Joskus mietin onko syntymäpäivällä vaikutusta mutta sitten totean ettei mun syntymäpäivä vaikuta toisiin ihmisiin.
Mulla on siis karma että ihmiset haluavat auttaa ja vaikuttaa elämääni. Näiden perhosten jälkeen olen yleensä kauheassa sopassa ja joudun ponnistelmaan kuukausitolkulla että saan elämäni raiteilleen takaisin. Olen jopa ollut leikkauksessa yhden ihmisen hyväntahtoisuuden vuoksi, eräs ihminen sai melkein minut menettämään kotini, ja nämä ovat vain muutama maininta. En tiedä miksi näin mutta nykyään joka kerta kun joku haluaa auttaa mua, saan melkein paniikin joka kestää useamman vuorokauden.
Narsisteissa on auttajatyyppi, joka etsii avustettavia ja samalla itselleen alistettavia uhreja ja kaikki naamioituu tukemiseen ja hyväntahtoisuuteen. Itsekin menetin 25 000 e tällaisen hyväntekijän vuoksi. Ja terveys heikkeni.
Ihan totta? Voisiko kyse olla jostain tuollaisesta? Olen aina ihmetellyt miten nämä "auttajat" aina löytävät mut, alkavat järjestelmään asioita ja sitten ihan yhtäkkiä huomaan olevani todella pahassa pulassa. Silloin yleensä "auttaja" katoaa kuin tuhka tuuleen ja jään selvittelemään jotain aivan ihmeellistä vyyhteä, jota en olisi itse saanut ikinä aikaan. Tämä on tosi vaikea kuvio selittää, tapahtuu niin pienessä kuin suuressa muodossa (esim olin menettää asuntoni).
Joo. Millainen lapsuuskoti sinulla oli? Oletko kiltti ja joustava ja hyväntahtoinen? Vähän sinisilmäinen?
Nyt huomaa, että huomaat, että nämä ihmiset ovat tulleet elämääsi ja olet päästänyt heidät. Normaalit ihmiset eivät tunge toisten elämään voimalla eivätkä ala säätää sitä. Ja toinen normaali ihminen osaa vetää rajat ja olla päästämättä. Yleensä nämä tulevat, kun kohde on heikoilla jonkun elämäntilanteen vuoksi.
Mun lapsuudenkoti oli raaka. Siellä tapahtui todella paljon pahoinpitelyä kaikilla muodoin. Lisäksi aikuisenakin vanhempani yrittivät puuttua elämääni törkein tavoin. Heillä ei ollut minkäänlaisia rajoja. En pidä heihin mitään yhteyttä.
Olin pitkään todella heikoilla elämäntilanteen vuoksi ja sitä vaihetta kesti pitkään. En tiennyt miksi oirehdin niin vakavasti (en kuitenkaan koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia, olin työssäkäyvä ulkoisin puolin normaali mutta todella hukassa) kunnes monien mutkien jälkeen minulla todettiin dissosiatiivinen amnesia. Osaa lapsuuden asioista en tule koskaan muistamaan mutta se ei haittaa.
Olen kiltti ja hyväuskoinen ja työstän kovasti niitä piirteitä. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut vetämään rajoja ja nyt vasta olen huomannut kuinka rajattomia osa ihmisistä on.
Kyllä tuli pitkä tarina mutta nyt aukesi mulle jokin ihan uusi asia. En ole koskaan ymmärtänyt näitä auttajia ja miksi juuri minut keksitään kaikkien ihmisten seasta mutta nyt se selittyi. Sä aukaisit aika monta asiaa tänä aamuna, kiitos siitä :)
Ole hyvä ja toivottavasti jatkossa sekä sinä että minä osataan laittaa stoppi heti alkuunsa. Itselle on alkanut avautua entistä vahvemmin se, että kun joku tulee elämääsi rytinällä ja voimalla, vaikka se olisi olevinaan ihanaa ja onnellista ja tarkoitus niin ja kaikki näennäisesti hyvin ja toinen on ihana ja auttaa ja tukee niin se ei ole ollenkaan hyvä merkki. Ihmissuhteen pitäisi alkaa rauhassa ja hissukseen ja ilman mitään elämien toisiinsa kietoutumisia tai toisen ylenpalttista auttavuutta.
Omalla kohdallani silmäni avautuivat, kun minun "auttajani" hyökkäsi auttamaan seuraavaa. Näin ulkopuolelta miten väärin ja tunkeilevaa toiminta oli ja että me oltiin vaan pelinappuloita, joista hän sai tyydytystä ja nosti omaa egoaan ja pääsi säätämään hyväntekijänä todella rajattomasti toisten elämiä. Ja tietysti kiitolliset kohteet antoivat hänen tehdä niin, koska hänhän hyvää hyvyyttään auttaa yli äyräiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään ole.
Tausta, vanhempien koulutus varakkuus, äly, terveys, sijainti, tuttavapiiri, oma koulutus, luonne ja ulkonäkö vaikuttavat.
Olen ollut fyysisesti sairas ja saanut syövän vuoksi potkut, mutta elämäni on helpompaa kuin afgaaninaisparoilla tai monilla ukrainalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Niinhän se Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla kirjassa sanotaan
Valitettavasti mielet mukautuvat todellisuuteen eikä toisin päin. Kaikki kykysi onneen katoaa, jos sinut laitetaan kiehuvaan veteen. Jos olisit onnellinen kiehuvassa vesikattilassa, kukaan tuskin väittäisi sinua vahvaksi ihmiseksi - todennäköisemmin sinua pidettäisiin mielenvikaisena.
Mukavuusalueen sijainti olosuhdeasteikolla, sekä mukavuusalueen laajuus, tietenkin vaihtelevat. Mutta niille, joille onni on ensisijaisesti asennekysymys, voi suositella pulahdusta kiehuvaan veteen.
No ketään ei kyllä nykyisin laiteta kiehuvaan vet kyllä apua periaatteessa saa monenlaisiin ongelmiin.
Periaatteessa. Periaatteessa on tässä se merkittävä sana. Käytännössä onkin sitten jo eri juttu. Olet ilmeisesti joko erittäin nuori ja/tai erittäin kokematon, naivi ja lisäksi ymmärtämätön tuon vertauksen suoran tulkintasi kanssa.
Säännöstä on aina poikkeuksia. Esim. Suomessa on olemassa lastensuojelu ja mielenterveyspalveluja. Niiden tehtävä on auttaa lapsia ja ongelmaisia. Olemassa olevilla resursseilla tehdään voitava. Tällöin joku voi jäädä ilman apua, mutta silti ihmettelen näitä tapauksia, joissa on kohtalokkaat seuraukset, muttei se perhe tai läheiset tee mitään. Aina oletetaan ,että joku muu hoitaa ne ongelmat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt perjantaina ja 13. päivä.
Tähän saakka kaikki on mennyt päin v*ttua eikä mikään ole onnistunut.
Mä kans! Ja on kyllä ollut aika takkuamista. Joskus mietin onko syntymäpäivällä vaikutusta mutta sitten totean ettei mun syntymäpäivä vaikuta toisiin ihmisiin.
Mulla on siis karma että ihmiset haluavat auttaa ja vaikuttaa elämääni. Näiden perhosten jälkeen olen yleensä kauheassa sopassa ja joudun ponnistelmaan kuukausitolkulla että saan elämäni raiteilleen takaisin. Olen jopa ollut leikkauksessa yhden ihmisen hyväntahtoisuuden vuoksi, eräs ihminen sai melkein minut menettämään kotini, ja nämä ovat vain muutama maininta. En tiedä miksi näin mutta nykyään joka kerta kun joku haluaa auttaa mua, saan melkein paniikin joka kestää useamman vuorokauden.
Narsisteissa on auttajatyyppi, joka etsii avustettavia ja samalla itselleen alistettavia uhreja ja kaikki naamioituu tukemiseen ja hyväntahtoisuuteen. Itsekin menetin 25 000 e tällaisen hyväntekijän vuoksi. Ja terveys heikkeni.
Ihan totta? Voisiko kyse olla jostain tuollaisesta? Olen aina ihmetellyt miten nämä "auttajat" aina löytävät mut, alkavat järjestelmään asioita ja sitten ihan yhtäkkiä huomaan olevani todella pahassa pulassa. Silloin yleensä "auttaja" katoaa kuin tuhka tuuleen ja jään selvittelemään jotain aivan ihmeellistä vyyhteä, jota en olisi itse saanut ikinä aikaan. Tämä on tosi vaikea kuvio selittää, tapahtuu niin pienessä kuin suuressa muodossa (esim olin menettää asuntoni).
Joo. Millainen lapsuuskoti sinulla oli? Oletko kiltti ja joustava ja hyväntahtoinen? Vähän sinisilmäinen?
Nyt huomaa, että huomaat, että nämä ihmiset ovat tulleet elämääsi ja olet päästänyt heidät. Normaalit ihmiset eivät tunge toisten elämään voimalla eivätkä ala säätää sitä. Ja toinen normaali ihminen osaa vetää rajat ja olla päästämättä. Yleensä nämä tulevat, kun kohde on heikoilla jonkun elämäntilanteen vuoksi.
Mun lapsuudenkoti oli raaka. Siellä tapahtui todella paljon pahoinpitelyä kaikilla muodoin. Lisäksi aikuisenakin vanhempani yrittivät puuttua elämääni törkein tavoin. Heillä ei ollut minkäänlaisia rajoja. En pidä heihin mitään yhteyttä.
Olin pitkään todella heikoilla elämäntilanteen vuoksi ja sitä vaihetta kesti pitkään. En tiennyt miksi oirehdin niin vakavasti (en kuitenkaan koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia, olin työssäkäyvä ulkoisin puolin normaali mutta todella hukassa) kunnes monien mutkien jälkeen minulla todettiin dissosiatiivinen amnesia. Osaa lapsuuden asioista en tule koskaan muistamaan mutta se ei haittaa.
Olen kiltti ja hyväuskoinen ja työstän kovasti niitä piirteitä. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut vetämään rajoja ja nyt vasta olen huomannut kuinka rajattomia osa ihmisistä on.
Kyllä tuli pitkä tarina mutta nyt aukesi mulle jokin ihan uusi asia. En ole koskaan ymmärtänyt näitä auttajia ja miksi juuri minut keksitään kaikkien ihmisten seasta mutta nyt se selittyi. Sä aukaisit aika monta asiaa tänä aamuna, kiitos siitä :)
Ole hyvä ja toivottavasti jatkossa sekä sinä että minä osataan laittaa stoppi heti alkuunsa. Itselle on alkanut avautua entistä vahvemmin se, että kun joku tulee elämääsi rytinällä ja voimalla, vaikka se olisi olevinaan ihanaa ja onnellista ja tarkoitus niin ja kaikki näennäisesti hyvin ja toinen on ihana ja auttaa ja tukee niin se ei ole ollenkaan hyvä merkki. Ihmissuhteen pitäisi alkaa rauhassa ja hissukseen ja ilman mitään elämien toisiinsa kietoutumisia tai toisen ylenpalttista auttavuutta.
Omalla kohdallani silmäni avautuivat, kun minun "auttajani" hyökkäsi auttamaan seuraavaa. Näin ulkopuolelta miten väärin ja tunkeilevaa toiminta oli ja että me oltiin vaan pelinappuloita, joista hän sai tyydytystä ja nosti omaa egoaan ja pääsi säätämään hyväntekijänä todella rajattomasti toisten elämiä. Ja tietysti kiitolliset kohteet antoivat hänen tehdä niin, koska hänhän hyvää hyvyyttään auttaa yli äyräiden.
Ihan totta. Mullakin oli epäluuloinen olo ja sydämessä jotain kaikui että tämä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Nytkun omaa käyttäytymistä miettii niin enhän itsekään järjestele toisten asioita.
Olipa hyvä että pääsit tuosta ihmisestä eroon. Aletaan nyt tarkemmin vartioimaan itseämme ja katsomaan tiukemmin niitä jotka lähelle pyrkivät.
Satutko tuntemaan jotain nettisivuja missä kerrotaan tarkemmin tällaisista "auttajista"? Olisi mielenkiintoista lukea enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmaan on, mutta ihmiset kokee asiat eri tavoin. He, joilta puuttuu psykologinen joustavuus niin eivät osaa sopeutua elämän kriisihetkiin.
Elämän kokemukset vaikuttaa, mutta enemmän se oma suhtautuminen. Esim avioero on joillekin maailmanloppu vaikka suhde olisi ollut huono. Toiset ajattelee eron olevan elämää ja osaavat sopeutua ja jatkaa elämää.
Tämä. Itselläni on ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta olen joustava. Todella moni muu on uhriutunut ja jäänyt ruikuttajaksi samantyyppisillä kokemuksilla. Sellaiset usein kuvittelevat, että kaikki kovia kokeneet ovat masentuneita valittajia eivätkä voisi mitenkään olla tyytyväisiä ja onnellisia. Asenne ja persoonallisuus vaikuttavat todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt perjantaina ja 13. päivä.
Tähän saakka kaikki on mennyt päin v*ttua eikä mikään ole onnistunut.
Mä kans! Ja on kyllä ollut aika takkuamista. Joskus mietin onko syntymäpäivällä vaikutusta mutta sitten totean ettei mun syntymäpäivä vaikuta toisiin ihmisiin.
Mulla on siis karma että ihmiset haluavat auttaa ja vaikuttaa elämääni. Näiden perhosten jälkeen olen yleensä kauheassa sopassa ja joudun ponnistelmaan kuukausitolkulla että saan elämäni raiteilleen takaisin. Olen jopa ollut leikkauksessa yhden ihmisen hyväntahtoisuuden vuoksi, eräs ihminen sai melkein minut menettämään kotini, ja nämä ovat vain muutama maininta. En tiedä miksi näin mutta nykyään joka kerta kun joku haluaa auttaa mua, saan melkein paniikin joka kestää useamman vuorokauden.
Narsisteissa on auttajatyyppi, joka etsii avustettavia ja samalla itselleen alistettavia uhreja ja kaikki naamioituu tukemiseen ja hyväntahtoisuuteen. Itsekin menetin 25 000 e tällaisen hyväntekijän vuoksi. Ja terveys heikkeni.
Ihan totta? Voisiko kyse olla jostain tuollaisesta? Olen aina ihmetellyt miten nämä "auttajat" aina löytävät mut, alkavat järjestelmään asioita ja sitten ihan yhtäkkiä huomaan olevani todella pahassa pulassa. Silloin yleensä "auttaja" katoaa kuin tuhka tuuleen ja jään selvittelemään jotain aivan ihmeellistä vyyhteä, jota en olisi itse saanut ikinä aikaan. Tämä on tosi vaikea kuvio selittää, tapahtuu niin pienessä kuin suuressa muodossa (esim olin menettää asuntoni).
Joo. Millainen lapsuuskoti sinulla oli? Oletko kiltti ja joustava ja hyväntahtoinen? Vähän sinisilmäinen?
Nyt huomaa, että huomaat, että nämä ihmiset ovat tulleet elämääsi ja olet päästänyt heidät. Normaalit ihmiset eivät tunge toisten elämään voimalla eivätkä ala säätää sitä. Ja toinen normaali ihminen osaa vetää rajat ja olla päästämättä. Yleensä nämä tulevat, kun kohde on heikoilla jonkun elämäntilanteen vuoksi.
Mun lapsuudenkoti oli raaka. Siellä tapahtui todella paljon pahoinpitelyä kaikilla muodoin. Lisäksi aikuisenakin vanhempani yrittivät puuttua elämääni törkein tavoin. Heillä ei ollut minkäänlaisia rajoja. En pidä heihin mitään yhteyttä.
Olin pitkään todella heikoilla elämäntilanteen vuoksi ja sitä vaihetta kesti pitkään. En tiennyt miksi oirehdin niin vakavasti (en kuitenkaan koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia, olin työssäkäyvä ulkoisin puolin normaali mutta todella hukassa) kunnes monien mutkien jälkeen minulla todettiin dissosiatiivinen amnesia. Osaa lapsuuden asioista en tule koskaan muistamaan mutta se ei haittaa.
Olen kiltti ja hyväuskoinen ja työstän kovasti niitä piirteitä. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut vetämään rajoja ja nyt vasta olen huomannut kuinka rajattomia osa ihmisistä on.
Kyllä tuli pitkä tarina mutta nyt aukesi mulle jokin ihan uusi asia. En ole koskaan ymmärtänyt näitä auttajia ja miksi juuri minut keksitään kaikkien ihmisten seasta mutta nyt se selittyi. Sä aukaisit aika monta asiaa tänä aamuna, kiitos siitä :)
Ole hyvä ja toivottavasti jatkossa sekä sinä että minä osataan laittaa stoppi heti alkuunsa. Itselle on alkanut avautua entistä vahvemmin se, että kun joku tulee elämääsi rytinällä ja voimalla, vaikka se olisi olevinaan ihanaa ja onnellista ja tarkoitus niin ja kaikki näennäisesti hyvin ja toinen on ihana ja auttaa ja tukee niin se ei ole ollenkaan hyvä merkki. Ihmissuhteen pitäisi alkaa rauhassa ja hissukseen ja ilman mitään elämien toisiinsa kietoutumisia tai toisen ylenpalttista auttavuutta.
Omalla kohdallani silmäni avautuivat, kun minun "auttajani" hyökkäsi auttamaan seuraavaa. Näin ulkopuolelta miten väärin ja tunkeilevaa toiminta oli ja että me oltiin vaan pelinappuloita, joista hän sai tyydytystä ja nosti omaa egoaan ja pääsi säätämään hyväntekijänä todella rajattomasti toisten elämiä. Ja tietysti kiitolliset kohteet antoivat hänen tehdä niin, koska hänhän hyvää hyvyyttään auttaa yli äyräiden.
Ihan totta. Mullakin oli epäluuloinen olo ja sydämessä jotain kaikui että tämä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Nytkun omaa käyttäytymistä miettii niin enhän itsekään järjestele toisten asioita.
Olipa hyvä että pääsit tuosta ihmisestä eroon. Aletaan nyt tarkemmin vartioimaan itseämme ja katsomaan tiukemmin niitä jotka lähelle pyrkivät.
Satutko tuntemaan jotain nettisivuja missä kerrotaan tarkemmin tällaisista "auttajista"? Olisi mielenkiintoista lukea enemmän.
En oikein tiedä. Oma terapeutti ja yksi toinen ystävä avasi silmiä tämän auttajan suhteen. Nämä auttajat sopivat rajattomuutensa kanssa aika hyvin narsistikategoriaan, mikä tulee ilmi siinä vaiheessa, kun homma alkaa levitä käsiin. Läheisriippuvainen, joka tukee ja auttaa yli voimiensa, ei sovi. Dr Ramanilla on videoita narsismista ja ns. communal narcissist'a, joka on se tyyppi, joka on taloyhtiön hallituksessa ja hyväntekeväisyysjärjestöissä ja harrastuspiirin vapaaehtoisvuoroissa ja se hyvä tyyppi, josta kaikki pitävät ja pitävät avuliaana, mutta on oikeasti narsisti ja kohtelee lähimpiään paskasti ja imee heistä voiman.
Ylipäätään narsismiin ja narsistin uhreihin teoriatasolla perehtyminen on auttanut paljon. Suomenkielisistä kanavista voisi mainita Narsisti vs Minä.
Jos katsot youtube-videoita aiheesta, lue aina muiden katsojien kommentteja, niissä on paljon vertaistukea. Narsisti ja uhri ovat molemmat rajattomia. Narsisti haluaa piirtää molempien rajat ja uhri lähtee mukaan, kun on tottunut siihen kuvioon. Onneksi tästä asetelmasta voi opetella pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmaan on, mutta ihmiset kokee asiat eri tavoin. He, joilta puuttuu psykologinen joustavuus niin eivät osaa sopeutua elämän kriisihetkiin.
Elämän kokemukset vaikuttaa, mutta enemmän se oma suhtautuminen. Esim avioero on joillekin maailmanloppu vaikka suhde olisi ollut huono. Toiset ajattelee eron olevan elämää ja osaavat sopeutua ja jatkaa elämää.
Tämä. Itselläni on ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta olen joustava. Todella moni muu on uhriutunut ja jäänyt ruikuttajaksi samantyyppisillä kokemuksilla. Sellaiset usein kuvittelevat, että kaikki kovia kokeneet ovat masentuneita valittajia eivätkä voisi mitenkään olla tyytyväisiä ja onnellisia. Asenne ja persoonallisuus vaikuttavat todella paljon.
On veteen piirretty viiva, onko se onnellisuus onnea vai ei. Itse olen pitänyt itseäni myös tyytyväisenä ja onnellisena ja olen pärjännyt elämässäni ja pystynyt joustamaan ja joustamaan ja joustamaan ja antamaan ja antamaan ja menestymään ja menestymään ja pitämään itsestäni huolta.
Nyt sitten kuitenkin alkaa tuntua siltä, että olen ehkä onnellinen ja tyytyväinen siksi, että rima on täysin eri kohdalla kuin muilla. Se johtuu toki pakottavista syistä, mutta silti.
Todella harva ihminen on kyllä ruikuttaja uhriutujakaan. Jos elämässä tapahtuu kauheita asioita, saa sen kyllä sanoa ja saa siihen reagoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen ihmisen elämässä on ihan liikaa muuttujia, jotta eri ihmisten elämiä voisi vertailla. Tai no, voi vertailla, mutta ei se johda mihinkään eikä siinä ole mitään järkeä.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Millaisella persoonallisuudella syntyy, millaisia asioita joutuu kokemaan, millaiset perusturvallisuuden saa, millaisia kiintymyssuhteita muodostaa, millaisen fyysisen ja psyykkisen terveyden saa, millaisia valmiuksia saa asioiden käsittelyyn, millaista elämä on kotona, miten tuetaan ja kannustetaan, millaisia ihmissuhteita muodostuu ja on olemassa... näitä voisi jatkaa vaikka ja miten.
Vierailija kirjoitti:
Molemmat biologiset vanhempani on kuolleet itsemurhaan ja yliannostukseen. Ensimmäisestä en tosin muista mitään, toisen muistan jotenkuten. Olin silloin 5v.
Koen että minulla on tästä huolimatta ollut ihan hyvä ja suht helppo elämä, koska olen näistä huolimatta aina elänyt tasaista ja kaikin puolin turvattua elämää. Elämässäni on ollut ihmisiä joihin olen voinut tukeutua ja hyvinvoinnistani on huolehdittu erinomaisesti.
Ei elämä ole vain nuo yksittäiset kokemukset, vaan kaikkea sitä muutakin elämää.
Sinä ilmeisesti pääsit noiden tapahtumien jälkeen turvalliseen ympäristöön. Hienoa
Kaikki eivät kuitenkaan pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Niinhän se Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla kirjassa sanotaan
Valitettavasti mielet mukautuvat todellisuuteen eikä toisin päin. Kaikki kykysi onneen katoaa, jos sinut laitetaan kiehuvaan veteen. Jos olisit onnellinen kiehuvassa vesikattilassa, kukaan tuskin väittäisi sinua vahvaksi ihmiseksi - todennäköisemmin sinua pidettäisiin mielenvikaisena.
Mukavuusalueen sijainti olosuhdeasteikolla, sekä mukavuusalueen laajuus, tietenkin vaihtelevat. Mutta niille, joille onni on ensisijaisesti asennekysymys, voi suositella pulahdusta kiehuvaan veteen.
No ketään ei kyllä nykyisin laiteta kiehuvaan vet kyllä apua periaatteessa saa monenlaisiin ongelmiin.
Periaatteessa. Periaatteessa on tässä se merkittävä sana. Käytännössä onkin sitten jo eri juttu. Olet ilmeisesti joko erittäin nuori ja/tai erittäin kokematon, naivi ja lisäksi ymmärtämätön tuon vertauksen suoran tulkintasi kanssa.
Säännöstä on aina poikkeuksia. Esim. Suomessa on olemassa lastensuojelu ja mielenterveyspalveluja. Niiden tehtävä on auttaa lapsia ja ongelmaisia. Olemassa olevilla resursseilla tehdään voitava. Tällöin joku voi jäädä ilman apua, mutta silti ihmettelen näitä tapauksia, joissa on kohtalokkaat seuraukset, muttei se perhe tai läheiset tee mitään. Aina oletetaan ,että joku muu hoitaa ne ongelmat
Minulla olisi lähes kirjan verran esimerkkejä turvaverkosta pudonneista, jotka ovat kyllä itse aktiivisesti hakeneet apua. Kerron tässä muutamia yleisluontoisesti:
Lastensuojelun resurssit eivät todellakaan riitä, pahoinvointia on niin paljon. Tilanne tulee räjähtämään käsiin, eikä seurauksia korjaa enää mikään tuki ja terapia.
Luemme jatkuvasti mediasta, miten mielenterveyspalvelut ovat kriisiytyneet. Jonoa osastollekin olisi, edes suicidaaliset eivät välttämättä pääse hoidon piiriin. Tämä liittyy jo olennaisesti tuohon em. lasten ja nuorten pahoinvointiin.
Vammaiset, vanhukset saavat kelvotonta hoitoa. Resursseja ei ole. Ei ole vitsi, että vankeja kohdellaan paremmin.
Kun esim. aggressiivinen kehitysvammainen, harhainen mt/ päihdeongelmainen läheinen ei saa vuosien taistelun jälkeen hoitoa/ asuntolapaikkaa, omaiset ovat siinä vaiheessa jo niin uupuneita, että lähes tarvitsevat jo itsekin hoitoa. He eivät enää pysty huolehtimaan apua tarvitsevasta läheisestään.
Narsismiin taipuvainen manipuloiva vanhempi myrkyttää koko perheen ilmapiirin, puoliso ei uskalla ottaa eroa, koska ei voi sen jälkeen suojella lapsiaan.
Lapset kasvavat epäterveessä ympäristössä, mikä jättää jälkensä koko loppuelämään.
Läheisesi on skitsofreenikko, eikä suostu syömään lääkkeitään. Hän riehuu harhoissaan, terrorisoi läheisiään, metelöi asunnossaan, saa häädön. Olet seurannut tilannetta vuosien-vuosikymmenien ajan. Mitä teet, miten autat, kuinka kauan jaksat olla tukena (roskasankona), kun kerta toisensa jälkeen riehuva skitso palautetaan osastolta parissa viikossa, ja ralli jatkuu entisenlaisena?
Saat vaikeavammaisen lapsrn, eikä kuntasi järjestä hänelle hoitoa työpäiväsi ajan, koska työaikasi matkoineen on pitkä ja haastava. Jäät lapsesi omaishoitajaksi huikealla 700e/kk nettopalkkiolla. Lapsi on koulupäivän jälkeen kotona, ja tarvitsee 24/7 apua. Teille tulee avioero, koska puoliso.ei enää jaksa yövalvomisia ja hektistä arkea. Jäät yksin lapsesi kanssa, joudutte elämään sosiaalietuuksilla. Puoliso ottaa lapsen vain enintään kerran kuussa luokseen, hänellä on uusi kumppani. Pyydät hoitoapua kunnalta, että pääsisit harrastamaan. Et saa. Alat uupua. Haet lapselle laitospaikkas, jota jonotatte monta vuotta, koska asuinpaikkakunnallasi ei ole niitä riittävästi. Lopulta lapsi pääsee aikuisiän kynnyksellä laitokseen. Et pääse enää työelämään, koska amnattiosaamisesi on ruostunut, ja olet "vanha", lisäksi olet henkisesti uupunut yksinäisten omaishoitovuosien takia, etkä jaksa opiskella uutta ammattia.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole enää 90-luvun laman jälkeen ollut. Ensin sen huomasivat harvat marginaaliryhmien edustajat läheisineen, sitten lastensuojelu ja sosiaalitoimi, 2010 alkaen vanhustyö ja perusterveydenhuolto.
Nyt kun keskivertokansalaisetkin lopulta tajuavat tämän, on myöhäistä korjata asia. Poliittisilla päätöksillä on tilanne ajettu tähän jo 30 vuotta, hallituskokoonpanosta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmaan on, mutta ihmiset kokee asiat eri tavoin. He, joilta puuttuu psykologinen joustavuus niin eivät osaa sopeutua elämän kriisihetkiin.
Elämän kokemukset vaikuttaa, mutta enemmän se oma suhtautuminen. Esim avioero on joillekin maailmanloppu vaikka suhde olisi ollut huono. Toiset ajattelee eron olevan elämää ja osaavat sopeutua ja jatkaa elämää.
Eli esim. ihminen, jota hakattiin vuosikausia lapsena ja sen jälkeen huonon itsetuntonsa takia meni väkivaltaiseen avioliittoon ja menetti kätensä onnettomuudessa on vain psykologisesti joustamattomampi kuin rakastavan lapsuuden ja hyvän avioliiton kokenut, täysin terve ihminen?
Okei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan ole. Kusipäät tekee kaikkensa että muut voisi huonosti, jotta voisivat itse paremmin.
Ei todellakaan ole, mutta ei yllätä tippaakaan, että valtaosa ryhmästä oli tuota mieltä, sillä valtaosa opiskelijoista elää sellaisessa hyvinvoivien ihmisten kuplassa, jonka pohjalta ei normaaliälyinen keskiverrosti turtunut ja laput silmillä elelevä ihminen muuhun kykene.
Älykkyys ja kyky oikeasti laajempaan ajatteluun on harvinainen piirre ihmisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt perjantaina ja 13. päivä.
Tähän saakka kaikki on mennyt päin v*ttua eikä mikään ole onnistunut.
Mä kans! Ja on kyllä ollut aika takkuamista. Joskus mietin onko syntymäpäivällä vaikutusta mutta sitten totean ettei mun syntymäpäivä vaikuta toisiin ihmisiin.
Mulla on siis karma että ihmiset haluavat auttaa ja vaikuttaa elämääni. Näiden perhosten jälkeen olen yleensä kauheassa sopassa ja joudun ponnistelmaan kuukausitolkulla että saan elämäni raiteilleen takaisin. Olen jopa ollut leikkauksessa yhden ihmisen hyväntahtoisuuden vuoksi, eräs ihminen sai melkein minut menettämään kotini, ja nämä ovat vain muutama maininta. En tiedä miksi näin mutta nykyään joka kerta kun joku haluaa auttaa mua, saan melkein paniikin joka kestää useamman vuorokauden.
Narsisteissa on auttajatyyppi, joka etsii avustettavia ja samalla itselleen alistettavia uhreja ja kaikki naamioituu tukemiseen ja hyväntahtoisuuteen. Itsekin menetin 25 000 e tällaisen hyväntekijän vuoksi. Ja terveys heikkeni.
Ihan totta? Voisiko kyse olla jostain tuollaisesta? Olen aina ihmetellyt miten nämä "auttajat" aina löytävät mut, alkavat järjestelmään asioita ja sitten ihan yhtäkkiä huomaan olevani todella pahassa pulassa. Silloin yleensä "auttaja" katoaa kuin tuhka tuuleen ja jään selvittelemään jotain aivan ihmeellistä vyyhteä, jota en olisi itse saanut ikinä aikaan. Tämä on tosi vaikea kuvio selittää, tapahtuu niin pienessä kuin suuressa muodossa (esim olin menettää asuntoni).
Joo. Millainen lapsuuskoti sinulla oli? Oletko kiltti ja joustava ja hyväntahtoinen? Vähän sinisilmäinen?
Nyt huomaa, että huomaat, että nämä ihmiset ovat tulleet elämääsi ja olet päästänyt heidät. Normaalit ihmiset eivät tunge toisten elämään voimalla eivätkä ala säätää sitä. Ja toinen normaali ihminen osaa vetää rajat ja olla päästämättä. Yleensä nämä tulevat, kun kohde on heikoilla jonkun elämäntilanteen vuoksi.
Mun lapsuudenkoti oli raaka. Siellä tapahtui todella paljon pahoinpitelyä kaikilla muodoin. Lisäksi aikuisenakin vanhempani yrittivät puuttua elämääni törkein tavoin. Heillä ei ollut minkäänlaisia rajoja. En pidä heihin mitään yhteyttä.
Olin pitkään todella heikoilla elämäntilanteen vuoksi ja sitä vaihetta kesti pitkään. En tiennyt miksi oirehdin niin vakavasti (en kuitenkaan koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia, olin työssäkäyvä ulkoisin puolin normaali mutta todella hukassa) kunnes monien mutkien jälkeen minulla todettiin dissosiatiivinen amnesia. Osaa lapsuuden asioista en tule koskaan muistamaan mutta se ei haittaa.
Olen kiltti ja hyväuskoinen ja työstän kovasti niitä piirteitä. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut vetämään rajoja ja nyt vasta olen huomannut kuinka rajattomia osa ihmisistä on.
Kyllä tuli pitkä tarina mutta nyt aukesi mulle jokin ihan uusi asia. En ole koskaan ymmärtänyt näitä auttajia ja miksi juuri minut keksitään kaikkien ihmisten seasta mutta nyt se selittyi. Sä aukaisit aika monta asiaa tänä aamuna, kiitos siitä :)
Ole hyvä ja toivottavasti jatkossa sekä sinä että minä osataan laittaa stoppi heti alkuunsa. Itselle on alkanut avautua entistä vahvemmin se, että kun joku tulee elämääsi rytinällä ja voimalla, vaikka se olisi olevinaan ihanaa ja onnellista ja tarkoitus niin ja kaikki näennäisesti hyvin ja toinen on ihana ja auttaa ja tukee niin se ei ole ollenkaan hyvä merkki. Ihmissuhteen pitäisi alkaa rauhassa ja hissukseen ja ilman mitään elämien toisiinsa kietoutumisia tai toisen ylenpalttista auttavuutta.
Omalla kohdallani silmäni avautuivat, kun minun "auttajani" hyökkäsi auttamaan seuraavaa. Näin ulkopuolelta miten väärin ja tunkeilevaa toiminta oli ja että me oltiin vaan pelinappuloita, joista hän sai tyydytystä ja nosti omaa egoaan ja pääsi säätämään hyväntekijänä todella rajattomasti toisten elämiä. Ja tietysti kiitolliset kohteet antoivat hänen tehdä niin, koska hänhän hyvää hyvyyttään auttaa yli äyräiden.
Ihan totta. Mullakin oli epäluuloinen olo ja sydämessä jotain kaikui että tämä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Nytkun omaa käyttäytymistä miettii niin enhän itsekään järjestele toisten asioita.
Olipa hyvä että pääsit tuosta ihmisestä eroon. Aletaan nyt tarkemmin vartioimaan itseämme ja katsomaan tiukemmin niitä jotka lähelle pyrkivät.
Satutko tuntemaan jotain nettisivuja missä kerrotaan tarkemmin tällaisista "auttajista"? Olisi mielenkiintoista lukea enemmän.
Tämä on aika hyvä video.
Tunnen ihmisiä, joille on sattunut kaikki mahdollinen, ja silti he jaksavat hymyillä.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Suurimmat valittajat taitavat olla niitä
kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ole kohdanneet elämässään todellisia vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Viktor E. Franklin mukaan ne selviytivät hengissä keskitysleiristä, joilla oli nämä tai toinen näistä:
1. Joku ihminen jonka vuoksi halusi elää
2. Jokin tehtävä jonka he tahtoivat vielä elämässään tehdä
Eli he näkivät elämässään tarkoituksen.
Tarkoitus on se idea. Haalikaa/rukoilkaa tarkoitus itsellenne. Se on ihan oikeasti niin tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen ihmisiä, joille on sattunut kaikki mahdollinen, ja silti he jaksavat hymyillä.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Suurimmat valittajat taitavat olla niitä
kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät ole kohdanneet elämässään todellisia vastoinkäymisiä.
Olen huomannut saman. Kitisevät pikkuasioista. Toinen vanhempani kuoli kun olin lapsi. Silloin päätin etten enää koskaan kitise pikkuasioista. Se lupaus on pitänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Viktor E. Franklin mukaan ne selviytivät hengissä keskitysleiristä, joilla oli nämä tai toinen näistä:
1. Joku ihminen jonka vuoksi halusi elää
2. Jokin tehtävä jonka he tahtoivat vielä elämässään tehdä
Eli he näkivät elämässään tarkoituksen.
Tarkoitus on se idea. Haalikaa/rukoilkaa tarkoitus itsellenne. Se on ihan oikeasti niin tärkeä.
2. Saattaa psyko.aatti edesvastuuseen vuoden 2016 tapahtumista. Kyllä mä vielä siihen kykenen, toivottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menee enemmän niin kuin elokuvassa Unbreakable -Särkymätön, että jotkut ovat syntyneet todella onnellisten tähtien alla ja universaalina vastavoimana toiset saavat kärsiä epäonnesta jatkuvadti ja läpi elämän.
Jotenkin tämä on helppo uskoa. Tässä sentään on jokin logiikka.
Luonnonlaki?
Mun lapsuudenkoti oli raaka. Siellä tapahtui todella paljon pahoinpitelyä kaikilla muodoin. Lisäksi aikuisenakin vanhempani yrittivät puuttua elämääni törkein tavoin. Heillä ei ollut minkäänlaisia rajoja. En pidä heihin mitään yhteyttä.
Olin pitkään todella heikoilla elämäntilanteen vuoksi ja sitä vaihetta kesti pitkään. En tiennyt miksi oirehdin niin vakavasti (en kuitenkaan koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia, olin työssäkäyvä ulkoisin puolin normaali mutta todella hukassa) kunnes monien mutkien jälkeen minulla todettiin dissosiatiivinen amnesia. Osaa lapsuuden asioista en tule koskaan muistamaan mutta se ei haittaa.
Olen kiltti ja hyväuskoinen ja työstän kovasti niitä piirteitä. Olen ihan vähän aikaa sitten alkanut vetämään rajoja ja nyt vasta olen huomannut kuinka rajattomia osa ihmisistä on.
Kyllä tuli pitkä tarina mutta nyt aukesi mulle jokin ihan uusi asia. En ole koskaan ymmärtänyt näitä auttajia ja miksi juuri minut keksitään kaikkien ihmisten seasta mutta nyt se selittyi. Sä aukaisit aika monta asiaa tänä aamuna, kiitos siitä :)