Ylen juttu itsekeskeisistä uusista opettajista

Hyvä juttu. Vastaava muutos asenteissa on tapahtunut lääkäreissä. Ennen ammatti oli kunnia asia, nykyään tehdään mukavasti 2-3 päivän työviikkoa joiden aikana yksityisellä otetaan muutama potilas ja pääasia on se hedonismi ja Balilla chillailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Tuo on sinun keksimäsi olkiukko, että täällä vaadittaisiin pelastamaan jokainen lapsi kunnon kansalaiseksi. Lähinnä on kritisoitu sitä, miten jotkut kovin fatalistisesti ennustavat, kuka oppilaista selviytyy elämässä ja kuka ei, kun samanaikaisesti jotkut alansa helmet aina välillä onnistuvat kääntämään jonkun elämän suunnan.

Eräs vanha opettajankouluttaja sanoi jotain sen suuntaista, että tärkeintä opettajan työssä on toivo.

Jos opettajat keskittyvät kalastelemaan ressukoita, ne lahjakkaat ja haasteita kaipaavat oppilaat unohtuvat ja turhautuvat, myöhemmin elämässään masentuvat kun ovat oppineet alisuorittamaan.

Opettajan työssä tärkeintä on resurssit, eli pienet ryhmäkoot ja tarvittavat avustajat kaikenmaailman neurolapsille. (joihin myös itse lukeuduin lapsukaisena) Toivolla voi heittää häränpyllyä, jos juuri ja juuri ehtii oppia valtavien ryhmien oppilaiden nimet.

Tuo lahjakkaiden masentuminen on kyllä aika marginaalinen huoli. Lahjakkaat löytävät haasteita aika hyvin ilman opettajiakin, ainakin ennen löysivät. Toivoa!

Yleinen kuviohan tuo on. Lahjakkaat turhautuvat ja opiskelutaidot jäävät oppimatta kun ei ole haasteita tarjolla.

Vai että ressukoihin pitäisi keskittyä ja lahjakkaat opettakoot itse itseään.. jaahas. Suomi nousuun!

Peruskoulun asiat lahjakas oppii opettamattakin. Lisäksi peruskoulu ei välttämättä edes tunnista lahjakkuuksia, usein tunnollisuutta ja hyvää käytöstä erehdytään pitämään lahjakkuutena.

Toki varmasti on kivempi tehdä töitä itsensä kaltaisten persoonien kanssa.

Miltä veikkaat lahjakkaasta tuntuvan istua 9 vuotta turhaan siellä koulussa? Kyllä lahjakkaallakin tulisi olla oikeus hyvään, tasoiseensa opetukseen jossa oikeasti oppii jotain. Kenekään ei tule joutua opettamaan itse itseään LAPSENA.

Se tutkimustulosten esittelytapa on itseasiassa aivan törkeä niitä, opiskelijoita kohtaan, jotka ovat olleet kohteena. Ovat todennäköisesti hyvinkin tunnollista porukkaa ja ovat uskaltautuneet arvioimaan tulevan työnsä jopa mielekkääksi ja haluavat tavoitella onnellista elämää. Toimittaja ainakin jutussa samaistaa ne motiivit ja ne ihmiset (itsekeskeisiä). On harvinaisen ylimielinen ja tekohuolestunut juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Tuo on sinun keksimäsi olkiukko, että täällä vaadittaisiin pelastamaan jokainen lapsi kunnon kansalaiseksi. Lähinnä on kritisoitu sitä, miten jotkut kovin fatalistisesti ennustavat, kuka oppilaista selviytyy elämässä ja kuka ei, kun samanaikaisesti jotkut alansa helmet aina välillä onnistuvat kääntämään jonkun elämän suunnan.

Eräs vanha opettajankouluttaja sanoi jotain sen suuntaista, että tärkeintä opettajan työssä on toivo.

Jos opettajat keskittyvät kalastelemaan ressukoita, ne lahjakkaat ja haasteita kaipaavat oppilaat unohtuvat ja turhautuvat, myöhemmin elämässään masentuvat kun ovat oppineet alisuorittamaan.

Opettajan työssä tärkeintä on resurssit, eli pienet ryhmäkoot ja tarvittavat avustajat kaikenmaailman neurolapsille. (joihin myös itse lukeuduin lapsukaisena) Toivolla voi heittää häränpyllyä, jos juuri ja juuri ehtii oppia valtavien ryhmien oppilaiden nimet.

Tuo lahjakkaiden masentuminen on kyllä aika marginaalinen huoli. Lahjakkaat löytävät haasteita aika hyvin ilman opettajiakin, ainakin ennen löysivät. Toivoa!

Yleinen kuviohan tuo on. Lahjakkaat turhautuvat ja opiskelutaidot jäävät oppimatta kun ei ole haasteita tarjolla.

Vai että ressukoihin pitäisi keskittyä ja lahjakkaat opettakoot itse itseään.. jaahas. Suomi nousuun!

Peruskoulun asiat lahjakas oppii opettamattakin. Lisäksi peruskoulu ei välttämättä edes tunnista lahjakkuuksia, usein tunnollisuutta ja hyvää käytöstä erehdytään pitämään lahjakkuutena.

Toki varmasti on kivempi tehdä töitä itsensä kaltaisten persoonien kanssa.

Miltä veikkaat lahjakkaasta tuntuvan istua 9 vuotta turhaan siellä koulussa? Kyllä lahjakkaallakin tulisi olla oikeus hyvään, tasoiseensa opetukseen jossa oikeasti oppii jotain. Kenekään ei tule joutua opettamaan itse itseään LAPSENA.

Tylsää se oli, mutta en minä mitenkään luhistunut opettajan huomion puutteesta. Opetuksen kuitenkin kuuluu noudattaa opetussuunnitelmaa.

Miten arvattavaa - aiempaa tutkimusta mm. lähetystyö ja lähetyskasvatus

Eiköhän suurin osa ihmisistä käy töissä ihan vaan palkan takia? Palkan, jolla voi sitten tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa ja mihin se palkka riittää? Eikä suinkaan mistään maailmanparannushypetyksestä. Kannattaisi jo unohtaa käsite "kutsumustyö". Raksaduunarit, bussikuskit, ulosottomiehet, tehdastyöntekijät, koodarit jne eivät ole koskaan tehneet työtään mistään "kutsumuksesta". Tai tukeakseen jotain yhteiskunnallisia päämääriä. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Eiköhän suurin osa ihmisistä käy töissä ihan vaan palkan takia? Palkan, jolla voi sitten tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa ja mihin se palkka riittää? Eikä suinkaan mistään maailmanparannushypetyksestä. Kannattaisi jo unohtaa käsite "kutsumustyö". Raksaduunarit, bussikuskit, ulosottomiehet, tehdastyöntekijät, koodarit jne eivät ole koskaan tehneet työtään mistään "kutsumuksesta". Tai tukeakseen jotain yhteiskunnallisia päämääriä. 

Kyllä aika monilla duunareilla on vanhastaan ollut ammattiylpeys. On haluttu tehdä laatua. Kai sitä voisi toisella nimellä sanoa kutsumukseksi.

Itse näkisin yhteiskuntaa rapauttavaksi ilmiöksi, jos raksaduunarille on sama, seisovatko seinävillat sateessa, opettajaa ei kiinnosta, kiusataanko luokassa, tai siivooja on siivoavinaan, koska tärkeintä on olla onnellinen.

Jotten tässä liikaa marmattaisi nykyajasta, totean vielä että nuori polvi on aivan huikean paljon vanhoja ihmisiä taitavampaa asiakaspalvelutyössä. Yhtä lailla kai sitäkin voi sanoa kutsumukseksi, että tekee asiakaspalvelijana enemmän kuin välttämättömän.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Eiköhän suurin osa ihmisistä käy töissä ihan vaan palkan takia? Palkan, jolla voi sitten tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa ja mihin se palkka riittää? Eikä suinkaan mistään maailmanparannushypetyksestä. Kannattaisi jo unohtaa käsite "kutsumustyö". Raksaduunarit, bussikuskit, ulosottomiehet, tehdastyöntekijät, koodarit jne eivät ole koskaan tehneet työtään mistään "kutsumuksesta". Tai tukeakseen jotain yhteiskunnallisia päämääriä. 

Kyllä aika monilla duunareilla on vanhastaan ollut ammattiylpeys. On haluttu tehdä laatua. Kai sitä voisi toisella nimellä sanoa kutsumukseksi.

Itse näkisin yhteiskuntaa rapauttavaksi ilmiöksi, jos raksaduunarille on sama, seisovatko seinävillat sateessa, opettajaa ei kiinnosta, kiusataanko luokassa, tai siivooja on siivoavinaan, koska tärkeintä on olla onnellinen.

Jotten tässä liikaa marmattaisi nykyajasta, totean vielä että nuori polvi on aivan huikean paljon vanhoja ihmisiä taitavampaa asiakaspalvelutyössä. Yhtä lailla kai sitäkin voi sanoa kutsumukseksi, että tekee asiakaspalvelijana enemmän kuin välttämättömän.

En laittaisi raksamiesten tai opettajien ammattiylpeyden laskemista itsekkyyden piikkiin. Mahdollisuudet tehdä työtä niin, että työn jäljestä voisi olla aidosti ylpeä, heikkenevät koko ajan. Vaatimukset ja työmäärä kasvavat, resurssit, kuten henkilöstön määrä, eivät. Työ on muuttunut sirpaleisemmaksi, mikä näkyy rakennusalalla siinä, että jokainen homma on eri yrityksen vastuulla, ja opetusalalla siinä, että työaika kuluu joutavia raportteja, suunnitelmia ja muita asiakirjoja laatiessa ja kehittämispalavereissa istuessa. Kun ei koe voivansa vaikuttaa työhönsä, on kyynistyminen suojautumismekanismi.

Että joku kehtaakin haluta elää mukavaa elämää!

Kyllä jo ihan luterilaisten oppien mukaan elämän ja etenkin työn tulee olla mahdollisimman kauheaa tuskaa. HYI nuoret!

Jos olisin opettaja, kävisin laittamassa vähän kakkaa tuon tutkijan postiluukusta sisään. Hävytöntä tekstiä!!!!!! Että kenenkään pitäisi yhteiskunnassa mukamas tehdä töitä minkään muun eteen, kuin itsensä!!!!! Siis se on oikea tapa, uhriutuminen täysin väärä ja paska tapa. 

Itsensä eteen töiden tekeminen ei millään tavalla sulje pois yleviä arvoja, joita se i d i o o t t i peräänkuulutti. 

ALoittaisi vain itsestään ensin, palkka pienemmäksi!

Itselläni särähti heti korvaan, että tikunnokkaan nostettiin opettajat.

MUTTA olen sitä mieltä, että työstä nauttii enemmän, jos sen kokee merkitykselliseksi. Työstä nauttiminen puolestaan lisää onnellisuutta. En siis ole sysäämässä vastuuta yksittäisille opettajille, mitä heidän tulisi työstään ajatella, vaan yhteiskunnalle, joka on epäonnistunut tuottamaan työntekijöille olosuhteita, joissa olisi mahdollista toteuttaa realistiselta pohjalta näkemystä, että tekee tärkeää ja merkityksellistä työtä. 

Tämä koskee hyvin monia aloja. Olen itse työssä, jossa koen yhteiskunnan siirtäneen minulle oman tehokkuusajattelunsa. Mieheni taas tekee työtä, joka on toki kiireistä, mutta jossa työntekijällä on paljon enemmän vapauksia toteuttaa työtään omalla tavalla ja joka vastaa hänen käsitystään maailmasta. Mieheni jaksaa paremmin minuun verrattuna. On selvää, että työ, joka tuottaa mielihyvää, iloa ja onnistumisen kokemuksia, on yksilön hyvinvoinnille suotuisampi. Sen sijaan oma työpaikkani vain tuntuu vievän energiaa. Jäljelle jää palkka, jonka siitä saan. 

Yhteiskunnalle olisi kaikin puolin järkevämpää luoda työolosuhteita, joissa työntekijät voivat kokea merkityksellisyyden, onnistumisen ja itasensä toteuttamisen kokemuksia. 

Opiskelijat ovat fiksuja. He tietävät, että yhteiskunta haluaa tällä hetkellä hyötyä heistä antamatta heille itselleen mitään. 

Tavallaan aiheen ulkopuolelta sivuten tämän ketjun toista sivujuonta: olisin todella toivonut että joku opettaja olisi nähnyt minut ja tullut kysymään kuinka voin ja mitä elämääni kuuluu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lukiossa erään kurssin yhteydessä sanoin koko muulle luokalle opettajat mukaan luettuna, että jos saisin päättää, en olisi halunnut syntyä. Ja sanoin senkin, et elämäni on ollut sellaista etten olisi halunnut näitä asioita kokea. Yläasteella puolustin ihmiset vapautta päättää päivänsä ja että se ei ole itsekästä. Itsekästä on vaatia ihmistä elämään joka kärsii. Tämä siis oppitunnilla myös.

Jos itse kuulisin, että joku nuori puhuisi tuollaista, kysyisin edes että mitä sinulle mahtaa kuulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Tuo on sinun keksimäsi olkiukko, että täällä vaadittaisiin pelastamaan jokainen lapsi kunnon kansalaiseksi. Lähinnä on kritisoitu sitä, miten jotkut kovin fatalistisesti ennustavat, kuka oppilaista selviytyy elämässä ja kuka ei, kun samanaikaisesti jotkut alansa helmet aina välillä onnistuvat kääntämään jonkun elämän suunnan.

Eräs vanha opettajankouluttaja sanoi jotain sen suuntaista, että tärkeintä opettajan työssä on toivo.

Jos opettajat keskittyvät kalastelemaan ressukoita, ne lahjakkaat ja haasteita kaipaavat oppilaat unohtuvat ja turhautuvat, myöhemmin elämässään masentuvat kun ovat oppineet alisuorittamaan.

Opettajan työssä tärkeintä on resurssit, eli pienet ryhmäkoot ja tarvittavat avustajat kaikenmaailman neurolapsille. (joihin myös itse lukeuduin lapsukaisena) Toivolla voi heittää häränpyllyä, jos juuri ja juuri ehtii oppia valtavien ryhmien oppilaiden nimet.

Tuo lahjakkaiden masentuminen on kyllä aika marginaalinen huoli. Lahjakkaat löytävät haasteita aika hyvin ilman opettajiakin, ainakin ennen löysivät. Toivoa!

Yleinen kuviohan tuo on. Lahjakkaat turhautuvat ja opiskelutaidot jäävät oppimatta kun ei ole haasteita tarjolla.

Vai että ressukoihin pitäisi keskittyä ja lahjakkaat opettakoot itse itseään.. jaahas. Suomi nousuun!

Peruskoulun asiat lahjakas oppii opettamattakin. Lisäksi peruskoulu ei välttämättä edes tunnista lahjakkuuksia, usein tunnollisuutta ja hyvää käytöstä erehdytään pitämään lahjakkuutena.

Toki varmasti on kivempi tehdä töitä itsensä kaltaisten persoonien kanssa.

Tietysti lahjakas oppii (tai ainakin voi oppia) peruskoulun asiat. Mutta tavoitteena kai on, että lahjakas haluaisi opetella enemmän, eikä turhautuisi tylsän opetuksen takia. Opetusta pitäisi voida ja myös ehtiä eriyttää oppilaan kykyjen mukaan sekä ylös että alaspäin. Tällä hetkellä heikommin pärjääville on tarjolla tukea, mutta lahjakkaat jäävät paljon useammin oman aktiivisuutensa varaan.

Kävin lukemassa niitä alkuperäisiä artikkelita, joihin tuossa Ylen jutussa viitattiin. Tulee aika vahvasti sellainen olo, että ko. tutkija on erehtynyt tulkitsemaan tuloksia paljon jyrkemmin kuin pitäisi. Ongelmia on monessa kohdassa.

1) Englanninkielisessä artikkelissa on käytetty sanaa self-oriented. Se voi tarkoittaa itsekeskeistä, mutta se on selvästi lievempi sana kuin vaikkapa self-centered, jota ennen artikkelin lukemista kuvittelin englanninkieliseksi vastineeksi. Self-oriented on enemmän itseensäsuuntautunut. Osaako tutkija englantia ja suomea, jotta ymmärtää sanojen vivahde-erot, eikä katso pelkkiä sanakirjamerkityksiä?

2) Kysymykset on ymmärtääkseni laadittu aluksi englanniksi ja sitten käännetty suomeksi ja hollanniksi. Käännöksen ovat tehneet ihmiset, jotka ovat olleet äidinkielisiä suomen ja hollannin puhujia, jotka ovat osanneet myös englantia. Mitään mainintaa ei ollut siitä, onko kysymysten käännöksissä konsultoitu varsinaisia kääntäjiä tai kieliasiantuntijoita, jotka tuntisivat myös kulttuurierot ja osaisivat  kääntää kysymykset niin, että vastaajat ymmärtävät ne samoin.

Hollanti on kielenä paljon lähempänä englantia kuin suomi, joten on aivan mahdollista, että ei olekaan oikeasti kysytty samaa asiaa tai että kysymys on ymmärretty eri tavalla siksi, että asiat ilmaistaan suomeksi ja hollanniksi eri tavalla.

3) Kysymykset eivät olleet monivalintakysymyksiä, vaan avoimia kysymyksiä. Vastaajan vastaus on sitten sisällön perusteella tulkittu eri luokkiin. On kysytty (muistaakseni) 'life purposes" eli elämänpäämääriä. On aivan mahdollista, että suomenkieliset ja hollanninkieliset ovat vastanneet eri tavoin. Suomenkieliset ovat antaneet konkreettia tavoitteita ('haluan perheen ja lapsia') kertomatta tarkemmin kasvatustavoitteitaan, kun taas hollantilaiset ovat kertoneet vaikkapa 'haluavansa kasvattaa lapsistaan onnellisia ihmisiä'. Jotain tuollaista kerrottiin artikkelissa esimerkkeinä kahteen eri luokkaan kuuluvista vastauksista.

Tulokset voivat olla ihan totta, mutta on myös mahdollista, että tutkijat ovat epäonnistuneet kysymysten laadinnassa ja sen sijaan, että olisivat löytäneet todellisia eroja suomalaisten ja hollantilaisten opiskelijoiden asenteissa, he ovatkin saaneet tuloksia, jotka kertovat, että kysymykset on ymmärretty eri tavalla.

Jokaisen ihmisille esitettäviin kysymyksiin perustuvia tutkimuksia tekevän pitäisi tietää, että pienetkin erot kysymysten muotoilussa yhdelläkin kielellä tuottavat hyvin erilaisia vastauksia ja siksi kysymysten laadinnassa pitää olla todella tarkkana. Vielä suuremmat riskit ovat silloin, kun kysymykset esitetään eri kielisille ihmisille, koska on hyvin vaikea laatia kysymykset niin, että ne ymmärretään kaikilla kielillä samoin. Nähdäkseni tässä tutkimuksessa tuohon ei ole kiinnitetty riittävää huomiota.