Ylen juttu itsekeskeisistä uusista opettajista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jutussa sanottu, että nuoret olisivat hakeutuneet lomien vuoksi opettajankoulutukseen, vaan että on heille esimerkiksi se että työ mahdollistaa esimerkiksi perheen perustamisen ja ihan tavallisen elämän on tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

Eikö melkein mikä tahansa työ mahdollista perheen perustamisen? Ehkä lentokapteenina on hieman hankalaa hakea lapsia päiväkodista. Moni työtönkin perustaa perheen.

Kuulostaahan se hieman masentavalta, jos opettajan usean vuoden akateemiseen koulutukseen hakeudutaan vain siitä syystä, että voidaan elää tavallista elämää. Eikö jokin suorittava työ riittäisi noiden tavoitteiden saavuttamiseen?

Mikä siinä tavallisessa elämässä on masentavaa?

Masentavaa on, jos valitsee työn, jossa oikeasti voisi muuttaa maailmaa, mutta haluaa sen työn vain rahoittaakseen elämäänsä.

Olen minäkin elänyt tavallista elämää, mutta samalla saanut rahoittaa sen työllä kutsumusammatissa, maailmaa omalta osaltani muuttaen.

Jos haluat muuttaa maailmaa, lähde politikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

No mutta tottahan se on. Aina on tietysti poikkeuksia eikä ennustus osu, mutta 95 prosentin todennäköisyydellä sen kyllä nuorista huomaa kuka menee minnekin. Tämä on karu fakta eikä sille voi mitään. Vuosikymmenet eri ikäluokkia kyllä harjaannuttaa silmää. Siinä olen samaa mieltä, että ääneen tätä ei tietenkään saa sanoa, mutta ajattelu ei ole rikos.

Vähän väliä saa lukea sankaritarinoita, kuinka opettaja on onnistunut näkemään nuoressa kyvyt ja kääntänyt huligaanin tien urheilu-uralle tai startup-yrittäjäksi tai näyttelijäksi.

Eihän tietenkään jokaisesta tule suuruuksia, mutta jotenkin olisi suotavaa että opettaja käyttäisi energiaansa kääntääkseen näitä omatekoisia ennustuksia parempaan, kun hänelle siihen jossakin määrin mahdollisuudet on.

Niinhän noissa sinun esimerkeissäsi opettaja juuri on tehnyt! Opettaja on nähnyt potentiaalin ja tukenut oppilasta. Kehotat opettajia tekemään jotain, mitä he jo tekevät. Se, että joku opettaja näkee jossain kaltoin kohdellussa nuoressa tulevan elämäntaparikollisen, ei tarkoita, etteikö hän voisi nähdä toisessa vastaavia kokemuksia läpikäyneessä nuoressa potentiaalia pärjätä elämässä. Vaikka olisi kaikki sosiaalityön, opetusalan, nuorisotoimen ja terveydenhuollon resurssit käytössä, joku silti syrjäytyy. Opettaja väsyttää vain itsensä, jos asettaa tavoitteeksi kaikkien lasten ja nuorten pelastamisen.

Kukaan ei voi pelastaa kaikkia nuoria. Mutta on paljon opettajia, jotka eivät pelasta yhtäkään. Ja sitten taas joitakin, jotka pelastavat monia.

Opettaja ei ole sosiaalihuolto. Opettajan tehtävä on opettaa ja kasvattaa. Nykyään kuulemma tosin heidän pitää tehdä terveysarvioitakin.. mitä järkeä siinä on?

Jos haluat pelastaa nuoria, varmasti on nuorisotaloja jotka etsivät vapaaehtoisia.

Vierailija kirjoitti:

Kaipa se aika puuduttavaa työtä voi olla. Vuodesta toiseen yläasteella ja samat kolme ikäluokkaa läpi vuodesta toiseen. Väitän, että aikanaan kuka tahansa leipääntyy tähän ja suorittaa vain välttämättömän. Toki joskus vastaan voi tulla joku nero, mikä virkistää ja jää mieleen, mutta suurin osa nuorista on ihan tavallisia eikä mitenkään erikoisia. Ja se on normaalia ihmisyyttä se.

Nämä tavalliset nuoret voivat kiusata toisiaan hyvinkin raaasti, ja jos opettaja ei tee asioiden selvittämiseksi kuin välttämättömän, siinä ennen pitkää tuhoutuvat nämä tavalliset, normaalit, puuduttavat nuoret ihmiselämät.

Ja onneksi nykyisin kaikki on suunniteltu ja pureksittu toisten toimesta valmiiksi, niin opettaja voi vain tehdä tuon opetuksen toteutuksen rasittamatta päätään sen kummemmalla omakohtaisella missiolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jutussa sanottu, että nuoret olisivat hakeutuneet lomien vuoksi opettajankoulutukseen, vaan että on heille esimerkiksi se että työ mahdollistaa esimerkiksi perheen perustamisen ja ihan tavallisen elämän on tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

Eikö melkein mikä tahansa työ mahdollista perheen perustamisen? Ehkä lentokapteenina on hieman hankalaa hakea lapsia päiväkodista. Moni työtönkin perustaa perheen.

Kuulostaahan se hieman masentavalta, jos opettajan usean vuoden akateemiseen koulutukseen hakeudutaan vain siitä syystä, että voidaan elää tavallista elämää. Eikö jokin suorittava työ riittäisi noiden tavoitteiden saavuttamiseen?

Mikä siinä tavallisessa elämässä on masentavaa?

Masentavaa on, jos valitsee työn, jossa oikeasti voisi muuttaa maailmaa, mutta haluaa sen työn vain rahoittaakseen elämäänsä.

Olen minäkin elänyt tavallista elämää, mutta samalla saanut rahoittaa sen työllä kutsumusammatissa, maailmaa omalta osaltani muuttaen.

Jos haluat muuttaa maailmaa, lähde politikkaan.

Kiitos, mutta minulla on ilo jo muuttaa maailmaa työssäni. En usko, että minulla olisi politiikassa tarvittavia taitoja.

Missä ja miten sinä muutat maailmaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa se aika puuduttavaa työtä voi olla. Vuodesta toiseen yläasteella ja samat kolme ikäluokkaa läpi vuodesta toiseen. Väitän, että aikanaan kuka tahansa leipääntyy tähän ja suorittaa vain välttämättömän. Toki joskus vastaan voi tulla joku nero, mikä virkistää ja jää mieleen, mutta suurin osa nuorista on ihan tavallisia eikä mitenkään erikoisia. Ja se on normaalia ihmisyyttä se.

Nämä tavalliset nuoret voivat kiusata toisiaan hyvinkin raaasti, ja jos opettaja ei tee asioiden selvittämiseksi kuin välttämättömän, siinä ennen pitkää tuhoutuvat nämä tavalliset, normaalit, puuduttavat nuoret ihmiselämät.

No ehkä vanhemmat voisivat kasvattaa lapsensa niin, etteivät ne kiusaisi. Miksi kaikki ulkoistetaan opettajalle? Tietysti se on opettajan tehtävä pitää huoli, että järjestys säilyy ja on oppimisrauha, mutta ei opettaja yksinkertaisesti ehdi vahtia satoja nuoria koko ajan. Syyt on muualla ja ne on perheessä. Ja se on sitten jo sossujen aluetta.

Itsekkyys ei sovi opettajalle. Olet siellä toisia varten. Minusta tuossa nostettiin enemmän sitä näkökulmaa, että noilla motiiveilla opettaja ei jaksa, eikä voi hyvin.

Hyvä opettaja innostuu ja innostaa. Häntä kiinnostaa oppiminen ja opettaminen. Hän ymmärtää tekevänsä työtä oppilaiden tulevaisuuden hyväksi. Hän haluaa, että jokainen löytää vahvuutensa ja paikkansa yhteiskunnassa. Opettajan palkka ei ole niin hyvä, että pelkästään sen avulla jaksaisi. Kyllä siihen jonkinlainen kutsumus tarvitaan. T.vihervassarisuvakkiope, enkä ainoa sellainen

Se opettaja on ihan tavallinen ihminen, joka työkseen opettaa lapsille asioita. Älkää hyvät ihmiset kasatko opettajien niskaan kaiken maailman odotuksia lasten ja maailman pelastamisesta, vaan hoitakaa itse osanne. Kasvattakaa lapsenne ja katsokaa vähän naapurinkin pentujen perään. Ei se opettaja ehdi kuin välttämättömän, luokassa 30 lasta ja ihana inkluusio. Siinä lähinnä selviydytään päivästä. Hyvä vaan jos opettajalla on onnellinen vapaa-aika ja terveet odotukset, tyytyväinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

No mutta tottahan se on. Aina on tietysti poikkeuksia eikä ennustus osu, mutta 95 prosentin todennäköisyydellä sen kyllä nuorista huomaa kuka menee minnekin. Tämä on karu fakta eikä sille voi mitään. Vuosikymmenet eri ikäluokkia kyllä harjaannuttaa silmää. Siinä olen samaa mieltä, että ääneen tätä ei tietenkään saa sanoa, mutta ajattelu ei ole rikos.

Vähän väliä saa lukea sankaritarinoita, kuinka opettaja on onnistunut näkemään nuoressa kyvyt ja kääntänyt huligaanin tien urheilu-uralle tai startup-yrittäjäksi tai näyttelijäksi.

Eihän tietenkään jokaisesta tule suuruuksia, mutta jotenkin olisi suotavaa että opettaja käyttäisi energiaansa kääntääkseen näitä omatekoisia ennustuksia parempaan, kun hänelle siihen jossakin määrin mahdollisuudet on.

Niinhän noissa sinun esimerkeissäsi opettaja juuri on tehnyt! Opettaja on nähnyt potentiaalin ja tukenut oppilasta. Kehotat opettajia tekemään jotain, mitä he jo tekevät. Se, että joku opettaja näkee jossain kaltoin kohdellussa nuoressa tulevan elämäntaparikollisen, ei tarkoita, etteikö hän voisi nähdä toisessa vastaavia kokemuksia läpikäyneessä nuoressa potentiaalia pärjätä elämässä. Vaikka olisi kaikki sosiaalityön, opetusalan, nuorisotoimen ja terveydenhuollon resurssit käytössä, joku silti syrjäytyy. Opettaja väsyttää vain itsensä, jos asettaa tavoitteeksi kaikkien lasten ja nuorten pelastamisen.

Kukaan ei voi pelastaa kaikkia nuoria. Mutta on paljon opettajia, jotka eivät pelasta yhtäkään. Ja sitten taas joitakin, jotka pelastavat monia.

Opettaja ei ole sosiaalihuolto. Opettajan tehtävä on opettaa ja kasvattaa. Nykyään kuulemma tosin heidän pitää tehdä terveysarvioitakin.. mitä järkeä siinä on?

Jos haluat pelastaa nuoria, varmasti on nuorisotaloja jotka etsivät vapaaehtoisia.

Jos opettajan tehtävä on kasvattaa, on se kyllä varsin kokonaisvaltainen tehtävä. Hatunnosto niille, jotka tekevät sen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Taas yksi esimerkki siitä, että kasvatustiede on uskomatonta potaskaa. Tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jos tutkimustulokset ovat ristiriidassa ideologian kanssa, ne kiistetään tai vaietaan kuoliaaksi, kuten koko ajan lisääntyvä tieto itseohjautuvien menetelmien haitallisuudesta oppilaille. Tässäkin on ollut taustalla ideologinen käsitys, millainen opettajan pitäisi olla. Opettajuus on palkkatyö ja sen voi tehdä hyvin ilman, että päällimmäisenä mielessä on mitään yhteiskunnallisia tavoitteita.

T. Aineenopettaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jutussa sanottu, että nuoret olisivat hakeutuneet lomien vuoksi opettajankoulutukseen, vaan että on heille esimerkiksi se että työ mahdollistaa esimerkiksi perheen perustamisen ja ihan tavallisen elämän on tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

Eikö melkein mikä tahansa työ mahdollista perheen perustamisen? Ehkä lentokapteenina on hieman hankalaa hakea lapsia päiväkodista. Moni työtönkin perustaa perheen.

Kuulostaahan se hieman masentavalta, jos opettajan usean vuoden akateemiseen koulutukseen hakeudutaan vain siitä syystä, että voidaan elää tavallista elämää. Eikö jokin suorittava työ riittäisi noiden tavoitteiden saavuttamiseen?

Mikä siinä tavallisessa elämässä on masentavaa?

Masentavaa on, jos valitsee työn, jossa oikeasti voisi muuttaa maailmaa, mutta haluaa sen työn vain rahoittaakseen elämäänsä.

Olen minäkin elänyt tavallista elämää, mutta samalla saanut rahoittaa sen työllä kutsumusammatissa, maailmaa omalta osaltani muuttaen.

Jos haluat muuttaa maailmaa, lähde politikkaan.

Kiitos, mutta minulla on ilo jo muuttaa maailmaa työssäni. En usko, että minulla olisi politiikassa tarvittavia taitoja.

Missä ja miten sinä muutat maailmaa?

Miksi oletat että intoilen maailman muuttamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Ja sit ihmetellään kun nää milleniaaliopet ns.opettaa ja Pisa-tulokset syöksyy ja kaikki voi pahoin luokassa.

Olet oikeassa. Ainoa toivo saada Suomi taas nousuun on löytää pian jostain armeija harmaisiin kolttuihin pukeutuvia naimattomia nunnia opettamaan ja uhrautumaan loputtomalle kärsimykselle elämässään. Nämä eläköön ankeaa elämää luostareissa työajan ulkopuolella, tyytyköön naimattomuuteen, yksinkertaisiin koreilemattomiin hameisiin ja yksinkertaiseen ruokaan. Huviksi riittäköön rukoileminen ja raamatun lukeminen silloin kun ei ole siivoustöitä ja polttopuiden hakkaamista iltojen iloksi. Kerran vuodessa voi vuoden kohokohtana osallistua vasemmistopuolueiden vappumarssille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Tuo on sinun keksimäsi olkiukko, että täällä vaadittaisiin pelastamaan jokainen lapsi kunnon kansalaiseksi. Lähinnä on kritisoitu sitä, miten jotkut kovin fatalistisesti ennustavat, kuka oppilaista selviytyy elämässä ja kuka ei, kun samanaikaisesti jotkut alansa helmet aina välillä onnistuvat kääntämään jonkun elämän suunnan.

Eräs vanha opettajankouluttaja sanoi jotain sen suuntaista, että tärkeintä opettajan työssä on toivo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sit ihmetellään kun nää milleniaaliopet ns.opettaa ja Pisa-tulokset syöksyy ja kaikki voi pahoin luokassa.

Olet oikeassa. Ainoa toivo saada Suomi taas nousuun on löytää pian jostain armeija harmaisiin kolttuihin pukeutuvia naimattomia nunnia opettamaan ja uhrautumaan loputtomalle kärsimykselle elämässään. Nämä eläköön ankeaa elämää luostareissa työajan ulkopuolella, tyytyköön naimattomuuteen, yksinkertaisiin koreilemattomiin hameisiin ja yksinkertaiseen ruokaan. Huviksi riittäköön rukoileminen ja raamatun lukeminen silloin kun ei ole siivoustöitä ja polttopuiden hakkaamista iltojen iloksi. Kerran vuodessa voi vuoden kohokohtana osallistua vasemmistopuolueiden vappumarssille.

Älä unohda olkiukkojen rakentelun iloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jutussa sanottu, että nuoret olisivat hakeutuneet lomien vuoksi opettajankoulutukseen, vaan että on heille esimerkiksi se että työ mahdollistaa esimerkiksi perheen perustamisen ja ihan tavallisen elämän on tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

Eikö melkein mikä tahansa työ mahdollista perheen perustamisen? Ehkä lentokapteenina on hieman hankalaa hakea lapsia päiväkodista. Moni työtönkin perustaa perheen.

Kuulostaahan se hieman masentavalta, jos opettajan usean vuoden akateemiseen koulutukseen hakeudutaan vain siitä syystä, että voidaan elää tavallista elämää. Eikö jokin suorittava työ riittäisi noiden tavoitteiden saavuttamiseen?

Mikä siinä tavallisessa elämässä on masentavaa?

Masentavaa on, jos valitsee työn, jossa oikeasti voisi muuttaa maailmaa, mutta haluaa sen työn vain rahoittaakseen elämäänsä.

Olen minäkin elänyt tavallista elämää, mutta samalla saanut rahoittaa sen työllä kutsumusammatissa, maailmaa omalta osaltani muuttaen.

Jos haluat muuttaa maailmaa, lähde politikkaan.

Kiitos, mutta minulla on ilo jo muuttaa maailmaa työssäni. En usko, että minulla olisi politiikassa tarvittavia taitoja.

Missä ja miten sinä muutat maailmaa?

Miksi oletat että intoilen maailman muuttamisesta?

En oleta, mutta toivon sitä kaikille, koska se on erittäin voimaannuttavaa. Tutkimuksien mukaan vaikuttamisen kokemus suojaa esimerkiksi työuupumukselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni on aineenopettaja ja hän ei todellakaan ole mikään idealisti. En tiedä onko koskaan ollut, mutta varmaan työelämä on karsinut turhan tunteellisuuden pois. Hän puhuu oppilaista kuin leipuri leivästä: tästä tulee hyvä, tällä ei tee mitään jne. Ja kuulemma osuu aika hyvin ennustukset. Kai siinä silmä kehittyy. Silti kaikkia on kärsivällisesti opetettava ja suljettava yksityiset ajatukset sisälle kuten ammattilaisen kuuluukin.

Opettajat vois kyllä jättää kokonaan pois ton tästä ei tule ikinä mitään ajattelun. Tuskin auttaa ketään vaikka ajattelis ihan salaa vaan. Ja pösilöimmät sanoo tuon ääneen lapselle. Kuka sen edes määrittelee mitä oppilaasta pitäisi tulla ollakseen jotain?

Miten itsestään vuorovaikutustilanteissa syntyvät mielikuvat "jätetään pois"? Opettajat eivät ole mitään tunteettomia robotteja vaan tekevät muista havaintoja ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Jos joku vaikkapa valehtelee ja manipuloi jatkuvasti, aika vaikea on olla muodostamatta tästä mielikuvaa epärehellisestä ihmisestä. Ammattitaitoinen opettaja ei anna oppilaiden herättämien mielikuvien vaikuttaa työhönsä. Vaatimus siitä, että mitään mielikuvia ei saisi edes muodostua, on kuitenkin älytön.

Kyllä mutta toi sana ikinä kalskahtaa niin korvaan. Kun ikinä ei voi olla aivan varma :p Tuskin se opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta ainakaan heikentää jos sille vähiten mieluisellekin sählääjälle antaa mielessään pienen mahdollisuuden.

Tämä on anonyymi netin keskustelupalsta, jolla sanotaan ääneen ajatuksia, joita ei muualla sanota. Se, että nämä ajatukset häiritsevät sinua, on sinun oma tunteesi, josta opettajat eivät ole vastuussa. Opetus- ja hoitotyöhön suhtautuminen ensisijaisesti työnä näyttäisi ottavan ulkopuolisilla koville enemmän kuin muilla aloilla. Ei kestetä, että omiin vanhempiin hoivakodissa tai omiin lapsiin koulussa suhtaudutaan asiakkaina, joista osan kanssa on sujuvaa ja osan kanssa raskasta työskennellä. Tietty etäisyys "asiakkaisiin" ja realismi on säilytettävä, jotta työtä jaksaa. Sitähän vain pettyy kerta toisensa jälkeen, jos sinnikkäästi uskottelee itselleen, että kun vain riittävästi kannustan ja tuen, kaikista näistä minun opettamistani lapsista tulee kunnon kansalaisia. Eihän lääkärikään voi ajatella pelastavansa jokaisen potilaan henkeä.

Tuo on sinun keksimäsi olkiukko, että täällä vaadittaisiin pelastamaan jokainen lapsi kunnon kansalaiseksi. Lähinnä on kritisoitu sitä, miten jotkut kovin fatalistisesti ennustavat, kuka oppilaista selviytyy elämässä ja kuka ei, kun samanaikaisesti jotkut alansa helmet aina välillä onnistuvat kääntämään jonkun elämän suunnan.

Eräs vanha opettajankouluttaja sanoi jotain sen suuntaista, että tärkeintä opettajan työssä on toivo.

Jos opettajat keskittyvät kalastelemaan ressukoita, ne lahjakkaat ja haasteita kaipaavat oppilaat unohtuvat ja turhautuvat, myöhemmin elämässään masentuvat kun ovat oppineet alisuorittamaan.

Opettajan työssä tärkeintä on resurssit, eli pienet ryhmäkoot ja tarvittavat avustajat kaikenmaailman neurolapsille. (joihin myös itse lukeuduin lapsukaisena) Toivolla voi heittää häränpyllyä, jos juuri ja juuri ehtii oppia valtavien ryhmien oppilaiden nimet.

Vierailija kirjoitti:

Kaipa se aika puuduttavaa työtä voi olla. Vuodesta toiseen yläasteella ja samat kolme ikäluokkaa läpi vuodesta toiseen. Väitän, että aikanaan kuka tahansa leipääntyy tähän ja suorittaa vain välttämättömän. Toki joskus vastaan voi tulla joku nero, mikä virkistää ja jää mieleen, mutta suurin osa nuorista on ihan tavallisia eikä mitenkään erikoisia. Ja se on normaalia ihmisyyttä se.

Armeijassa kapiainen, ilmeisesti krapulassa, sanoi meille että ette te ole mitään erikoista kukaan, sitä samaa massaa vaan jota tänne lappaa kaksi kertaa vuodessa ja jotka menee aikanaan portista ulos. Ja sitten uusi kierros ja sama juttu. Kuulemma kaikki tyypitkin on valmiina kapiaisen "ohjekirjassa", eikä ne muutu ikinä. Ne tulee ja sitten menee, sitten tulee taas ja menee jne. Pidä siinä sitten yllä motivaatiota, kun kaikki pellet vaihtuu mutta sirkus jää.

Ymmärrän opettajiakin, vaikka esimerkkini oli graavimpi. Tiedän myös, että potilastyypit sairaaloissa on hekin hoitajille tuttuja, eikä ne muutu.

Miksi on tutkittu opintojen alkuvaiheessa olevien ajatuksia? Eihän heillä ole oikeasti edes mitään käsitystä siitä, mitä opettaminen työnä käytännössä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jutussa sanottu, että nuoret olisivat hakeutuneet lomien vuoksi opettajankoulutukseen, vaan että on heille esimerkiksi se että työ mahdollistaa esimerkiksi perheen perustamisen ja ihan tavallisen elämän on tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

Eikö melkein mikä tahansa työ mahdollista perheen perustamisen? Ehkä lentokapteenina on hieman hankalaa hakea lapsia päiväkodista. Moni työtönkin perustaa perheen.

Kuulostaahan se hieman masentavalta, jos opettajan usean vuoden akateemiseen koulutukseen hakeudutaan vain siitä syystä, että voidaan elää tavallista elämää. Eikö jokin suorittava työ riittäisi noiden tavoitteiden saavuttamiseen?

Mikä siinä tavallisessa elämässä on masentavaa?

Masentavaa on, jos valitsee työn, jossa oikeasti voisi muuttaa maailmaa, mutta haluaa sen työn vain rahoittaakseen elämäänsä.

Olen minäkin elänyt tavallista elämää, mutta samalla saanut rahoittaa sen työllä kutsumusammatissa, maailmaa omalta osaltani muuttaen.

Jos haluat muuttaa maailmaa, lähde politikkaan.

Kiitos, mutta minulla on ilo jo muuttaa maailmaa työssäni. En usko, että minulla olisi politiikassa tarvittavia taitoja.

Missä ja miten sinä muutat maailmaa?

Miksi oletat että intoilen maailman muuttamisesta?

En oleta, mutta toivon sitä kaikille, koska se on erittäin voimaannuttavaa. Tutkimuksien mukaan vaikuttamisen kokemus suojaa esimerkiksi työuupumukselta.

Minulla on taito nauttia elämästä ja tehdä työni sopivan ja riittävän hyvin. Ei ole ollut pelkoa uupumisesta, erittäin onnellinen olen elämääni. Voimaantumisia en kaipaa.