Nelikymppinen Seppo haluaisi lapsia mutta kumppani puuttuu

Je Suis Seppo. Itsekin olen 46- vuotias mies ja tuntuu, että perheenperustamisikä menee ohi. 

Viimeisin suhde kesti vain 5 kk. Huomaan alitajuisesti koko ajan tsekkaavani hampaita, ryhtiä, pituutta, painoa, periytyviä tauteja, luonnetta, vaikka ei ole ns. tarkoitus.  Evoluutio.

Huomaan myös viehättyväni 10  -15 vuotta nuoremmista naisista.  Toki olen vapaa aina 60 -v,. asti, mutta joku siinä tökkii - biologia/evoluutio?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla ajattelevia naisiakin on, että ensin nautitaan elämästä sinne +30-vuotiaaksi ja sitten vasta havahdutaan siihen, että hyvänen aika, enhän minä tällaisesta elämäntavasta mitään nauti vaan minä haluankin vakaan parisuhteen, lapsia ja koko helahoidon häineen kaikkineen

Ihan kuin elämän voisi elää kahteen kertaan. Tai siis ainakin nuo vuodet nuoruudesta sinne +30-vuotiaaksi.

Muutenkin erikoinen tämä ajatusmalli, että se nuorena tavattu kumppani ja vakiintuminen olisi jotenkin ei-nautinnollista ja lähinnä vankila tai ainakin rangaistus jota pitää vältellä parhaansa mukaan.

Siinähän on just hyvää aikaa vielä nauttia rauhassa toisistaan ennen perheenperustamista ja kokea yhdessä erilaisia asioita. Ne kaikki yhteiset kokemukset ja muistothan on just se liima jota tarvitaan sitten, kun arki iskee vasten kasvoja ja tulee niitä melko väistämättä eteen osuvia vastamäkiä. Silloin on hyvä, että muistaa kuinka paljon mä tätä rakastankaan ja kuinka hyvä tyyppi tämä toinen oikeasti onkaan ja kuinka kivaa meillä on ollut. 

Tietenkin se puoliso pitääkin valita niin, että on niitä oikeasti yhdistäviä asioita (pelkkä seksi ei riitä) ja tykätään tehdä samankaltaisia asioita eli toinen on aidosti elämänkumppani.

Jostain syystä tuollainen nähdään aivan kauhean ahdistavana ja "liian aikuisena" mutta sen sijaan se sitten onkin ihan ok, että elämästään tuhraa toistuvasti kuukausia/vuosia sellaiseen suhteeseen, jossa toinen ärsyttää käytännössä joka asiassa, mistään ei olla samaan mieltä eikä yhdessä ole edes kivaa. Ja sitten erotaan ja sama ralli alkaa jonkun toisen kanssa, koska eihän sitä nyt nuorena voi vaan yhden kanssa olla.

Tuollaisissa voidaan jopa nähdä jotain omituista potentiaalia tulevaisuuden kannalta ja kokea se jotenkin ei-vankilana ja nautintona toisin kuin parisuhteessa joka ihan oikeasti olisi vakaa ja vakiintunut ihan alusta asti. Sellainen on ihan kauhistus että sitä nyt yhteen sitoutuisi jo parikymppisenä ja siinähän menee nuoruus ihan harakoille.

Harakoille se ei mene lainkaan kun kerta toisensa jälkeen odottaa, että kyllä tästä varmasti vielä joskus hyvä tulee ja samalla kerää vain niitä erittäin huonoja elämänkokemuksia, jotka jättää jälkensä aina.

Nuo väärät kumppanithan on just nimenomaan ne, mitkä pitäisi jo nuorena jättää väliin mutta mitä enempi ylistetään riehakkaan sinkkuelämän ja vaihtuvien kumppanien autuutta niin sitä useampi siinä sirkuksessa itsensä rikkoo ja katkeroituu.

Aivan uskomattoman hieno kirjoitus - kiitos tästä.

Olen itse 50v ja asunut neljän eri naisen kanssa. Todellisuudessa olisin halunnut, että asiat olisivat menneet niin kuin kuvasit.

Oma ongelmani (ja varmaan monen muunkin) nuorena oli sellainen aivan hillitön epäkypsyys, eli itse en osannut olla rakentavasti parisuhteessa enkä kyllä osannut valitakaan oikein kumppaniani. Vasta yli 4-kymppisenä tajusin nämä asiat. No, oli onni että edes yhden lapsen sain, mutta useamman olisin kyllä halunnut.

En tiedä miten superkasvatus pitäisi saada, jotta oikein kumppanin pystyisi valitsemaan jo nuorena...

Neljä avoliittoa olisi itselleni miehessä sellainen hälytysmerkki, etten kuvittelisikaan mitään vakavampaa hänen kanssaan. Neljä seurustelusuhdetta ei olisi ongelma, itsellänikin on kariutuneita ihmissuhteita taustalla, mutta se että on neljä kertaa sitoutunut avoliittoon saakka kertoo, että kovin vähäisellä tutustumisella on valmis tekemään loppuelämän päätöksiä.

Itse en ole ollut koskaan naimisissa, mutta pitkissä parisuhteissa avoliitossa muutaman kerran. En ymmärrä miten tuo on hälytysmerkki. Eihän toista opi tuntemaan ennen kuin asutaan yhdessä. Silloin katsotaan, sovitaanko yhteen. Kyllä se mielestäni on parempi, jos takana on pitkiä avoliittoja kuin kasa 3-8kk suhteita. Se kertoo jo sitoutumiskammosta.

N40

Minä ajattelen päinvastoin. Ajattelen niin, että haluan ehdottomasti tuntea toisen hyvin ennen kuin luovun omasta, rakkaasta kodistani toisen ihmisen takia. Olen ollut kerran avioliitossa ja nyt olen avoliitossa. Yhteen muutimme vasta noin neljän vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen ja uskon, että tämä myös on loppuelämän suhde. Että kannatti luopua omasta kodista, vaikka se pitkään mietitytti ja aika paljon kirpaisikin.

Jos mies olisi muuttanut yhteen oman avioliittonsa jälkeen yhden tai useamman naisen kanssa ennen meidän tapaamistamme, minun olisi ollut aika vaikea uskoa, että hänen sitoutumisensa minuun olisi ollut yhtään sen vahvempaa kuin niihin, joiden kanssa avoliitto kariutui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla ajattelevia naisiakin on, että ensin nautitaan elämästä sinne +30-vuotiaaksi ja sitten vasta havahdutaan siihen, että hyvänen aika, enhän minä tällaisesta elämäntavasta mitään nauti vaan minä haluankin vakaan parisuhteen, lapsia ja koko helahoidon häineen kaikkineen

Ihan kuin elämän voisi elää kahteen kertaan. Tai siis ainakin nuo vuodet nuoruudesta sinne +30-vuotiaaksi.

Muutenkin erikoinen tämä ajatusmalli, että se nuorena tavattu kumppani ja vakiintuminen olisi jotenkin ei-nautinnollista ja lähinnä vankila tai ainakin rangaistus jota pitää vältellä parhaansa mukaan.

Siinähän on just hyvää aikaa vielä nauttia rauhassa toisistaan ennen perheenperustamista ja kokea yhdessä erilaisia asioita. Ne kaikki yhteiset kokemukset ja muistothan on just se liima jota tarvitaan sitten, kun arki iskee vasten kasvoja ja tulee niitä melko väistämättä eteen osuvia vastamäkiä. Silloin on hyvä, että muistaa kuinka paljon mä tätä rakastankaan ja kuinka hyvä tyyppi tämä toinen oikeasti onkaan ja kuinka kivaa meillä on ollut. 

Tietenkin se puoliso pitääkin valita niin, että on niitä oikeasti yhdistäviä asioita (pelkkä seksi ei riitä) ja tykätään tehdä samankaltaisia asioita eli toinen on aidosti elämänkumppani.

Jostain syystä tuollainen nähdään aivan kauhean ahdistavana ja "liian aikuisena" mutta sen sijaan se sitten onkin ihan ok, että elämästään tuhraa toistuvasti kuukausia/vuosia sellaiseen suhteeseen, jossa toinen ärsyttää käytännössä joka asiassa, mistään ei olla samaan mieltä eikä yhdessä ole edes kivaa. Ja sitten erotaan ja sama ralli alkaa jonkun toisen kanssa, koska eihän sitä nyt nuorena voi vaan yhden kanssa olla.

Tuollaisissa voidaan jopa nähdä jotain omituista potentiaalia tulevaisuuden kannalta ja kokea se jotenkin ei-vankilana ja nautintona toisin kuin parisuhteessa joka ihan oikeasti olisi vakaa ja vakiintunut ihan alusta asti. Sellainen on ihan kauhistus että sitä nyt yhteen sitoutuisi jo parikymppisenä ja siinähän menee nuoruus ihan harakoille.

Harakoille se ei mene lainkaan kun kerta toisensa jälkeen odottaa, että kyllä tästä varmasti vielä joskus hyvä tulee ja samalla kerää vain niitä erittäin huonoja elämänkokemuksia, jotka jättää jälkensä aina.

Nuo väärät kumppanithan on just nimenomaan ne, mitkä pitäisi jo nuorena jättää väliin mutta mitä enempi ylistetään riehakkaan sinkkuelämän ja vaihtuvien kumppanien autuutta niin sitä useampi siinä sirkuksessa itsensä rikkoo ja katkeroituu.

Aivan uskomattoman hieno kirjoitus - kiitos tästä.

Olen itse 50v ja asunut neljän eri naisen kanssa. Todellisuudessa olisin halunnut, että asiat olisivat menneet niin kuin kuvasit.

Oma ongelmani (ja varmaan monen muunkin) nuorena oli sellainen aivan hillitön epäkypsyys, eli itse en osannut olla rakentavasti parisuhteessa enkä kyllä osannut valitakaan oikein kumppaniani. Vasta yli 4-kymppisenä tajusin nämä asiat. No, oli onni että edes yhden lapsen sain, mutta useamman olisin kyllä halunnut.

En tiedä miten superkasvatus pitäisi saada, jotta oikein kumppanin pystyisi valitsemaan jo nuorena...

Neljä avoliittoa olisi itselleni miehessä sellainen hälytysmerkki, etten kuvittelisikaan mitään vakavampaa hänen kanssaan. Neljä seurustelusuhdetta ei olisi ongelma, itsellänikin on kariutuneita ihmissuhteita taustalla, mutta se että on neljä kertaa sitoutunut avoliittoon saakka kertoo, että kovin vähäisellä tutustumisella on valmis tekemään loppuelämän päätöksiä.

Itse en ole ollut koskaan naimisissa, mutta pitkissä parisuhteissa avoliitossa muutaman kerran. En ymmärrä miten tuo on hälytysmerkki. Eihän toista opi tuntemaan ennen kuin asutaan yhdessä. Silloin katsotaan, sovitaanko yhteen. Kyllä se mielestäni on parempi, jos takana on pitkiä avoliittoja kuin kasa 3-8kk suhteita. Se kertoo jo sitoutumiskammosta.

N40

Minä ajattelen päinvastoin. Ajattelen niin, että haluan ehdottomasti tuntea toisen hyvin ennen kuin luovun omasta, rakkaasta kodistani toisen ihmisen takia. Olen ollut kerran avioliitossa ja nyt olen avoliitossa. Yhteen muutimme vasta noin neljän vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen ja uskon, että tämä myös on loppuelämän suhde. Että kannatti luopua omasta kodista, vaikka se pitkään mietitytti ja aika paljon kirpaisikin.

Jos mies olisi muuttanut yhteen oman avioliittonsa jälkeen yhden tai useamman naisen kanssa ennen meidän tapaamistamme, minun olisi ollut aika vaikea uskoa, että hänen sitoutumisensa minuun olisi ollut yhtään sen vahvempaa kuin niihin, joiden kanssa avoliitto kariutui.

Eivät ihmiset yleensä eroa siksi että sitoutuminen ei olisi ollut riittävän vahvaa vaan että ei vain ole sovittu yhteen jolloin se halu sitoutua on loppunut kun epäsopivuus on tullut ilmeiseksi.

Naiset myös sivuuttavat aika usean miehen toiveineen. Mutta ilmeisesti mammat kuvittelee, että keskivertojamppa on torjunut monenkin naisen lapsihaaveet nuorena.

Vitsit että kyllästyttää tää iänkaikkinen horina siitä että kaikki naiset saa seuraa jos haluaa - newsflash, ei saa. Mä olisin halunnut seurustella jostain 14-ikäisestä lähtien ja olin yli kaksikymppinen kun seurustelin ekan kerran. Syytä en tiedä, oletan että siksi koska olin socially awkward enkä ulkoisesti mikään pitkähiuksinen fitnessmalli. Lapsia halusin 19v lähtien mutta yhtään sellaista miestä en tavannut joka olisi halunnut sitoutua ja lapsia tehdä. Nyt oon 34v ja parisuhteen puolesta omalta osaltani lapsi saisi tulla mutta onhan se fakta ettei sitä tämänikäisenä enää yhtä hedelmällinen ole kuin nuorempana eikä tiedä tärppääkkö. Mies taas on sitä mieltä että myöhemmin on sopiva aika.

Väitän että em. miehet on yksi syy miksi osa miehistä jää lapsettomiksi eli biologinen kello kulkee eri tahtiin. Naisilla ei ole loputtomiin aikaa vaan päätöksiä on pakko tehdä ja jos odottaa sinne asti että mies kokee olevansa valmis, voi olla liian myöhäistä. Tiedän naisia joiden parisuhde päättyi juuri tästä syystä.

Ressukka mieheksi

Ei Seppo ole mies, Seppo on ruikuttaja

Yksi seikka joka näissä usein ohitetaan on silkka tuuri. Itse olisin helposti voinut olla myös yksi Seppo. Elämä soljui eteenpäin ja potentiaalisia kumppaneita ei juuri tullut eteen. Olisin kyllä halunnut parisuhteen mutta vähän ujo luonne ja yleinen epävarmuus omasta haluttavuudesta naisten silmissä piti huolta että ne vähätkin mahdollisuudet jäivät käyttämättä. Ja kun elämä oli muuten mallillaan niin oli helppo vain mennä päivä kerrallaan eteenpäin.

Mutta sitten kerran vain iski se tuuri minunkin elämääni ja tapasin juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla sen elämäni naisen ja jotenkin sain kakistettua siinä tilanteessa ihme kyllä suustani sen kömpelön aloitteenkin. Ja vielä suuremmalla tuurilla se suhde lähti siitä vaihdikkaastikin eteenpäin ja kaikki meni uskomattaoman helposti. Nyt olen tyytyväisenä perheenisänä ollut jo useita vuosia.

Mutta yhtä hyvin tuo yksi hetki olisi voinut mennä minulta ohi ja olisin edelleen yksin. Vain yksi hetki ja se saattaa määrittää koko elämän suunnan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei Seppo ole mies, Seppo on ruikuttaja

Sepi on huithapeli joka on mennä viilettänyt lapsen tekoajan ohitse että heilahtaa. Valinta tuokin ja en tuomitse onko oikein vai ei, tosin aika noloa tuosta nyt jälkikäteen julkisesti nousta parrasvaloihin.

Mies48

Paha sanoa, ehkä Sepolla on turhan korkeat kriteerit.

Ihan sellainen tilastofakta tähän että miehet herää perheellistymishaaveisiin keskimäärin aika myöhään, just siinä neljän kympin korvilla kun saman ikäisillä naisilla alkaa olla lastentekovuodet jo ohi. Ja kaikille ei vaan siinä vaiheessa enää löydy sitä 10 vuotta nuorempaa kumppania lasten äidiksi. 

Menkää terveet Sepot ja Sepon kaltaiset luovuttamaan sukusoluja klinikalle. Aura klinikka, Felicitas, Dextra ja mitä näitä nyt on.

Teillä on helppo mahdollisuus laittaa geenit jakoon!

Eräs tuttuni(mies) sai ensimmäisen lapsensa 46 -vuotiaana, mutta jälkeenpäin on sanonut ettei olisi halunnutkaan, koska lapsiperhearki on mitä on. Suurin osa yli 40 -vuotiaista lapsettomista ei edes lapsia halua, mutta näyttää nuo silti niitä tekevän.

Vierailija kirjoitti:

Naiset myös sivuuttavat aika usean miehen toiveineen. Mutta ilmeisesti mammat kuvittelee, että keskivertojamppa on torjunut monenkin naisen lapsihaaveet nuorena.

Vitsit että kyllästyttää tää iänkaikkinen horina siitä että kaikki naiset saa seuraa jos haluaa - newsflash, ei saa. Mä olisin halunnut seurustella jostain 14-ikäisestä lähtien ja olin yli kaksikymppinen kun seurustelin ekan kerran. Syytä en tiedä, oletan että siksi koska olin socially awkward enkä ulkoisesti mikään pitkähiuksinen fitnessmalli. Lapsia halusin 19v lähtien mutta yhtään sellaista miestä en tavannut joka olisi halunnut sitoutua ja lapsia tehdä. Nyt oon 34v ja parisuhteen puolesta omalta osaltani lapsi saisi tulla mutta onhan se fakta ettei sitä tämänikäisenä enää yhtä hedelmällinen ole kuin nuorempana eikä tiedä tärppääkkö. Mies taas on sitä mieltä että myöhemmin on sopiva aika.

Väitän että em. miehet on yksi syy miksi osa miehistä jää lapsettomiksi eli biologinen kello kulkee eri tahtiin. Naisilla ei ole loputtomiin aikaa vaan päätöksiä on pakko tehdä ja jos odottaa sinne asti että mies kokee olevansa valmis, voi olla liian myöhäistä. Tiedän naisia joiden parisuhde päättyi juuri tästä syystä.

Kuinka monta suoriin pakkeihin päätynyttä aloitetta teit 14v ja tuon "yli kaksikymppisen" välillä?

Vierailija kirjoitti:

Je Suis Seppo. Itsekin olen 46- vuotias mies ja tuntuu, että perheenperustamisikä menee ohi. 

Viimeisin suhde kesti vain 5 kk. Huomaan alitajuisesti koko ajan tsekkaavani hampaita, ryhtiä, pituutta, painoa, periytyviä tauteja, luonnetta, vaikka ei ole ns. tarkoitus.  Evoluutio.

Huomaan myös viehättyväni 10  -15 vuotta nuoremmista naisista.  Toki olen vapaa aina 60 -v,. asti, mutta joku siinä tökkii - biologia/evoluutio?

Eli vanha äijä taas kuvittelee evoluutioteorioita, jotta ei vaikuttaisi irstailijalta, joka selkeästi on. Juna on mennyt, ellet ota ostovaimoa Aasiasta. Ei kukaan viiskymppisen kanssa alavlapsia laittamaan. Näin se menee.

Vierailija kirjoitti:

Saihan salekin lapsen seitsemänkymppisenä joten mikä ongelma nelikymppisellä?

No onhan sitäkin julkisuudessa ilkeästi räävitty.

Miksi ihmiset tulevat julkisuuteen avautumaan, ei tulisi mieleenkään tulla uikuttamaan ja valittamaan kuinka minä lapsukaisena haaveilin pääseväni prinsessaksi, saavani prinssin ja puolet valtakuntaa.

Olen saanut elämältä paljon, enkä ahnehdi,  tämä riittää minulle olen jopa kiitollinen. Mitä muuten auttaisi jos kutsuisin kamerat kotiini, jossa yhdessä vollottaisimme, toimittaja säälistä ja minä sääliä hakien. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Je Suis Seppo. Itsekin olen 46- vuotias mies ja tuntuu, että perheenperustamisikä menee ohi. 

Viimeisin suhde kesti vain 5 kk. Huomaan alitajuisesti koko ajan tsekkaavani hampaita, ryhtiä, pituutta, painoa, periytyviä tauteja, luonnetta, vaikka ei ole ns. tarkoitus.  Evoluutio.

Huomaan myös viehättyväni 10  -15 vuotta nuoremmista naisista.  Toki olen vapaa aina 60 -v,. asti, mutta joku siinä tökkii - biologia/evoluutio?

Eli vanha äijä taas kuvittelee evoluutioteorioita, jotta ei vaikuttaisi irstailijalta, joka selkeästi on. Juna on mennyt, ellet ota ostovaimoa Aasiasta. Ei kukaan viiskymppisen kanssa alavlapsia laittamaan. Näin se menee.

Paljon mahdollista.

Kyllä nämä nuoremmat naiset tulevat juttelemaan keikan jälkeen, tai skeittaillessa.

Alkossa kysyttiin pari vuotta sitten paperit.  

8 - pack ja tuplamaisteri, pitkät hiukset. 

Haluaisinkin ihan vain perustaa perheen, eikä tunnu löytyvän sopivaa naista.  En erityisemmin viehäty Aasialaisista.  En harrasta nettitreffailua, mutta kai sillekin pitää antaa mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Je Suis Seppo. Itsekin olen 46- vuotias mies ja tuntuu, että perheenperustamisikä menee ohi. 

Viimeisin suhde kesti vain 5 kk. Huomaan alitajuisesti koko ajan tsekkaavani hampaita, ryhtiä, pituutta, painoa, periytyviä tauteja, luonnetta, vaikka ei ole ns. tarkoitus.  Evoluutio.

Huomaan myös viehättyväni 10  -15 vuotta nuoremmista naisista.  Toki olen vapaa aina 60 -v,. asti, mutta joku siinä tökkii - biologia/evoluutio?

Ihan oikeasti, ei se perheenperustamisikä enää tuossa iässä ole menemässä ohi vaan se on mennyt jo ohi. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti, kuinka moni tuntee noita kahden kuukauden seurustelun jälkeen naimisiin menneitä? Onko kyseessä yleinen ilmiö?

Tiedän ainakin yhden parin, jotka muuttivat yhteen kuukauden tuntemisen jälkeen ja menivät kihloihin.

Erosivat kyllä sitten muutaman kuukauden päästä...

Vierailija kirjoitti:

Ihan sellainen tilastofakta tähän että miehet herää perheellistymishaaveisiin keskimäärin aika myöhään, just siinä neljän kympin korvilla kun saman ikäisillä naisilla alkaa olla lastentekovuodet jo ohi. Ja kaikille ei vaan siinä vaiheessa enää löydy sitä 10 vuotta nuorempaa kumppania lasten äidiksi. 

jos seukkaa hyvänmiehen kanssa niin ei pidä odotella milloin se miehen mieli muuttuu ja haluaa kovasti lasta niin hmmm konstit von monet. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttuni(mies) sai ensimmäisen lapsensa 46 -vuotiaana, mutta jälkeenpäin on sanonut ettei olisi halunnutkaan, koska lapsiperhearki on mitä on. Suurin osa yli 40 -vuotiaista lapsettomista ei edes lapsia halua, mutta näyttää nuo silti niitä tekevän.

Lapsiperhe-elämästä haaveilevilta voisi kysyä, että kuinka paljon rakastat tylsiä rutiineja. Koska sitä se lapsiperhe-elämä suurilta osin on. Mukavat ajanviettohetket on nimenomaan hetkiä.

Sen sijaan huonoja unia, ruoanlaittoa, keskeytyksiä, siivoamista, keskeytyksiä, pyykkäystä, keskeytyksiä, vaaterumbaa ympäri vuoden, keskeytyksiä, korvatulehduksia, vatsatauteja, kihomatoja ja keskeytyksiä. Uskomattoman puuduttavaa ja silti on kiire, riittämätön olo ja rahaa palanut.