Lue keskustelun säännöt.
Puolison kuolleen vanhemman kaikki tavarat 50 neliön kaksiossa
26.04.2023 |
Puolisoni äiti kuoli ja jotenkin kaikki hänen irtaimistonsa päätyi kuolinpesän tyhjäyksen yhteydessä meidän kotiimme. Tottakai olin aluksi sitä mieltä että ne voi tuoda, käydä läpi meillä ja sukulaiset tulevat hakemaan mitä hakevat ja hoidamme sellaiseen kierrätykseen mitä kukaan ei halua. Ajattelin että eikai siinä lopulta niin kauan mene ja kaikki varmasti haluavat hoitaa asian mahdollisimman pian selvemmäksi.
Nyt yli puoli vuotta myöhemmin nämä tavarat ovat meidän pienen pienessä asunnostammeja varastoissamme yhä koskematta ja alan olla suoraan sanottuna aika väsynyt siihen että meillä ei ole omaa kotia täällä, vaan sukulaisen tavaroiden museo. Ahdistaa ihan hirveästi. En voi siivota kunnolla enkä laittaa kotia kesäkuntoon.
Tilanne on tietenkin puolisolle vaikea, mutta pakko tästä asiasta on puhua ja hoitaa tilannetta - mutta joka kerta kun mainitsenkin asiasta alkaa ihan hirveä raivokohtaus. Vaikka miten kiltisti ja ystävällisesti ja ratkaisukeskeisesti yrittäisin toimia tilanteessa.
Neuvoja? Onko muilla ollut samaa tilannetta? Tämä roinamäärä kotona alkaa olla liikaa enkä tykkää olla kotona kun tämä ei tunnu omalta kodilta Olenko ihan kohtuuton ihminen kun haluaisin hoitaa tavarat eteenpäin, olenko tunteeton? Ristiriitainen olo
Kommentit (125)
Fitun hamsteri tää sun mies. Hanki parempi mies tai ainakin uusi kämppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa ihmettelen. Jos on jo puoli vuotta kulunut niin on pitänyt pyytää perunkirjoitukseen lykkäystä. Tai muuten mennyt jo aika yli.
Onko joku asia vielä kesken, miksi ei tehty?
Oletko yhtään selvillä mikä on tilanne? Vai ovatko kaikki vaan yhtä saamattomia ja kukaan ei saa suutaan auki yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja se piti lisätä, että onko muita perillisiä kuin miehesi? Ilmeisesti ei leskeä?
Nimittäin jos ei ole, koko pesä siirtyy suoraan hänen omistukseensa eikä kukaan muu kuin hän voi hoitaa pesän asioita.
Mun mielestä itseasiassa aika erikoinen asenne nyt sulla, että peset kätesi koko jutusta.
Puolisosi voi huonosti, mutta et yritä auttaa häntä mitenkään konkreettisesti. Voi olla, että sun on yksinkertaisesti otettava ohjat, koska miehesi todennäköisesti vaan ahdistuu lisää niistä kamoista,koska kaikki tuntuu kaatuvam päälle.
Erikoinen kommentti, olen kyllä yrittänyt auttaa kaikin keinoin miten vain pystyn, ihan konkreettisesti ja henkisesti. Sukulaisia on koko liuta, sisaruksia, ex-puoliso, lapsia jne. Pitäisin vähän kummallisena jos minä kaikista näistä ihmisistä hoitaisin minulle täysin tuntemattoman ihmisen perunkirjoitus yms asioita.
Voi huonosti kyllä, mutta käy esimerkiksi töissä ja harrastuksissa ihan normaalisti, viettää aikaa ystävien kanssa jne. Ei hän niin huonosti voi että olisi täysin toimintakyvytön. Ja kuten aikaisemmin jo ketjussa kerroin, olen käynyt kuolinpesän tavaroita läpi niin pitkälle kuin vain voin.
Silti et tiedä kuka oikeasti hoitaa kuolinpesän asioita asioita vai hoitaako kukaan. On varmasti laskuja ollut, veroilmoitus pitää tehdä, verottajaan olla yhteydessä. Kämpänkin siis joku irtisanonut. Kuolleen perilliset eli lapset näitä hoitaa, eihän kukaan muu ilman testamenttia edes peri mitään. Nyt selvität vastuukysymykset, jotta voit auttaa myös puolisoasi. Et tietenkään ala tehdä mitään kuolinpesän asioille tai hoitaa perunkirjoitusta,mutta halusit tai et, ne kamat on teidän kodissa ja niiden kohtalo riippuu myös perukirjasta ja perinnön jakamksesta. Ei niitä oikein voi edes jakaa juridisessa mielessä ennenkuin perukirja on valmis ja perintöä oikeasti aletaan jakaa.
Sun miehesi sitäpaitsi on se joka kärsii jos esimerkiksi perunkirjoituksen myöhästymisestä tulee korotettuja veroja sun muuta.
Se, että niitä tavaroita olet käynyt läpi,on toki hieno asia.
Puolisosi on kokenut ison surun joka kuormittaa. Kaverit ja työt voi ollakin sellainen asia joka tuo jotain iloa. Kun joku asia ahdistaa se muuttuu möröksi jonka äärellä menee hermot ja ärsytyskynnys on nollassa vaikka muuten arki sujuisi. Ja todennäköisesti kaikki äidin kuolemaan liittyvä on nyt sellaista.
Eihän tää tilanne ole sun syy, mutta kyllä mä parisuhteessa aina ajattelen, että se tekee kuka pystyy ja vetovastuu vaihtelee, aiheesta riippumatta.
En vain tiedä miten voin ottaa vastuuta perunkirjoitusasiasta jota jo hoitavat hänen sukulaisensa? Miten minä siihen itseni tungen mukaan ja millä juridisella oikeudella? Olen yrittänyt ottaa asiasta vastuuta ja hoitaa tilannetta parhaani mukaan, mutta yksin on vaikeaa toimia kun en voi tehdä tälle tavaralle mitään.
No irtaimistohan ei lopulta ole kovin iso, kun se mahtuu teidän omien tavaroiden lisäksi teidän pienehköön asuntoon ja kellariin. Siitä laatikkoa laittamaan auton kyytiin ja seuraavalle sisarukselle. Kertomasi mukaan olettekin valinneet jo päältä mieluisimmat esineet, kirjat ja kuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on tullut hyviä neuvoja koskien määräaikaista vuokravarastoa ja sen sellaista. Itse voin lähettää myötätuntoa ja kertoa, että olen tahtomattani joutunut ihan vastaavaan tilanteeseen, tosin meillä on sentään omakotitalo. Pian seitsemän vuotta anopin tavarat ovat olleet meillä ja takavuosien useat rakentavat yritykset tavaroiden jakamiseen/käsittelyyn yms. aiheuttivat aina riidan. Olen sitten itsekseni siivoillut anopin jäämistöä kerros kerrokselta. Aluksi tavaroihin koskeminen tuntui pahalta, koska hän oli minullekin rakas henkilö ja toisaalta kun ne kamat eivät kuuluneet minulle. Sittemmin päätin, että voin ottaa niitä omaan käyttöön, laittaa roskiin ja kierrätykseen ja enää niitä ei ole niin paljoa, että haittaisivat. En ymmärrä, miksi mies ja hänen sukulaisensa käyttäytyivät niin typerästi, mutta ymmärrän täysin, että tilanteesta on vaikeaa päästä eroon. Tsemppiä ap:lle, hanki vuokravarasto ja yritä käyttäytyä määrätietoisesti mutta ystävällisesti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja se piti lisätä, että onko muita perillisiä kuin miehesi? Ilmeisesti ei leskeä?
Nimittäin jos ei ole, koko pesä siirtyy suoraan hänen omistukseensa eikä kukaan muu kuin hän voi hoitaa pesän asioita.
Mun mielestä itseasiassa aika erikoinen asenne nyt sulla, että peset kätesi koko jutusta.
Puolisosi voi huonosti, mutta et yritä auttaa häntä mitenkään konkreettisesti. Voi olla, että sun on yksinkertaisesti otettava ohjat, koska miehesi todennäköisesti vaan ahdistuu lisää niistä kamoista,koska kaikki tuntuu kaatuvam päälle.
Erikoinen kommentti, olen kyllä yrittänyt auttaa kaikin keinoin miten vain pystyn, ihan konkreettisesti ja henkisesti. Sukulaisia on koko liuta, sisaruksia, ex-puoliso, lapsia jne. Pitäisin vähän kummallisena jos minä kaikista näistä ihmisistä hoitaisin minulle täysin tuntemattoman ihmisen perunkirjoitus yms asioita.
Voi huonosti kyllä, mutta käy esimerkiksi töissä ja harrastuksissa ihan normaalisti, viettää aikaa ystävien kanssa jne. Ei hän niin huonosti voi että olisi täysin toimintakyvytön. Ja kuten aikaisemmin jo ketjussa kerroin, olen käynyt kuolinpesän tavaroita läpi niin pitkälle kuin vain voin.
Silti et tiedä kuka oikeasti hoitaa kuolinpesän asioita asioita vai hoitaako kukaan. On varmasti laskuja ollut, veroilmoitus pitää tehdä, verottajaan olla yhteydessä. Kämpänkin siis joku irtisanonut. Kuolleen perilliset eli lapset näitä hoitaa, eihän kukaan muu ilman testamenttia edes peri mitään. Nyt selvität vastuukysymykset, jotta voit auttaa myös puolisoasi. Et tietenkään ala tehdä mitään kuolinpesän asioille tai hoitaa perunkirjoitusta,mutta halusit tai et, ne kamat on teidän kodissa ja niiden kohtalo riippuu myös perukirjasta ja perinnön jakamksesta. Ei niitä oikein voi edes jakaa juridisessa mielessä ennenkuin perukirja on valmis ja perintöä oikeasti aletaan jakaa.
Sun miehesi sitäpaitsi on se joka kärsii jos esimerkiksi perunkirjoituksen myöhästymisestä tulee korotettuja veroja sun muuta.
Se, että niitä tavaroita olet käynyt läpi,on toki hieno asia.
Puolisosi on kokenut ison surun joka kuormittaa. Kaverit ja työt voi ollakin sellainen asia joka tuo jotain iloa. Kun joku asia ahdistaa se muuttuu möröksi jonka äärellä menee hermot ja ärsytyskynnys on nollassa vaikka muuten arki sujuisi. Ja todennäköisesti kaikki äidin kuolemaan liittyvä on nyt sellaista.
Eihän tää tilanne ole sun syy, mutta kyllä mä parisuhteessa aina ajattelen, että se tekee kuka pystyy ja vetovastuu vaihtelee, aiheesta riippumatta.
En vain tiedä miten voin ottaa vastuuta perunkirjoitusasiasta jota jo hoitavat hänen sukulaisensa? Miten minä siihen itseni tungen mukaan ja millä juridisella oikeudella? Olen yrittänyt ottaa asiasta vastuuta ja hoitaa tilannetta parhaani mukaan, mutta yksin on vaikeaa toimia kun en voi tehdä tälle tavaralle mitään.
Olen myös itse kysynyt kun hautaisjärjestelyjä hoidettiin ja kuolinpesä tyhjennettiin että voinko auttaa perunkirjoituksessa (tai missään muussa) jotenkin - ja minulle kerrottiin että asiaa hoitavat mieheni sisarukset. Koen siinä kohtaa tehneeni mitä voin, kun tarjoudun hoitamaan ja selvittämään asiaa tuolloin. Enempää en voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkiudu eroon niistä.
Kierrätyskeskukset yleensä hakevat käypää roipetta eikä maksa paljoa.
Niin houkutteleva ajatus kyllä, mutta nämä ovat tavaroita joihin minulla ei ole mitään omistusta, vaan ne omistavat mieheni ja hänen sukulaisensa. En missään nimessä voi paperilappustakaan hävittää lupaa kysymättä.
Miehesi ja hänen sukunsa vuokraa varaston tavaroille ja tietysti maksavat myös vuokran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
No miksi ei voi kysyä, että missä nyt mennään?
Olen kysynyt mutta asia nostaa riidan, samoin kuin kysymykset tavaroihin liittyen. Enkä jaksa tapella asiasta joka ei minulle suoranaisesti kuulu, heillä on sukua koko liuta jotka asiaa kai hoitavat.
Kuolinpesän selvitys on ihan virallinen tapahtuma, ja siihen on joku henkilö määrätty/ sovittu, ja asian täytyy hoitua ihan lain puitteissa. Kerrot tarinaa, joka on ollut auki jo yli puoli vuotta. Tarinaa keskiviikon ratoksi.
On tosi hienoa että täällä on perunkirjoitukseen vihkiytyneitä henkilöitä, minä en ole sellainen ihminen enkä perunkirjoitusta hoida tässä tilanteessa vaan sitä hoitavat mieheni sisarukset.
Tässä kuolinpesän tavaran säilyttämisessä ja huolehtimisesssa ja mieheni tukemisessa on ollut minulle tarpeeksi tällä hetkellä, töiden ja opiskelun ohella. Asia on varmasti heillä hoidossa vaikka juuri minä en asian yksityiskohdista tiedä sen enempää.
Jos tietäisin niin kertoisin, tämä aloitukseni koskee ahdinkoa liittyen tähän tavaramäärään jonka keskellä nyt elän. Puolisoni äiti oli täysin varaton irtaimistoa lukuunottamatta, joten kenties perunkirjoituksen lisäaika liittyy siihen- en tiedä. Minulle riittää nyt ahdistusta riittävästi tästä tavara-asiasta, enkä haluaisi ottaa vielä lisää ahdistusta puimalla perunkirjoitusta jota hoitavat muut kuin minä.
Kun sanoin että yli puoli vuotta saatoin liioitella, aikaa on kulunut kohta puoli vuotta, tarkistin kalenterista. Tuntuu vuosilta, ottaen huomioon tämän tilanteen täällä kotona.
No hyvä. Voit siis totaalisesti omalta osaltasi jättää mielestäsi nuo perunkirjoitusasiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Puolisosi ilmoittaa sisaruksilleen päivämäärän, mihin mennessä heidän on haettava haluamansa tavarat. Ja sen jälkeen loput tavarat kärräätte pois.
Et kai tarkoita kaatopaikkaa?
Reilua olisi vuokrata niille varasto.
Kaatopaikalle kaatopaikkakama ja kierrätyskeskukseen kierrätyskelpoinen kama. Varaston vuokraaminen on ihan ok, mutta vain tilapäisesti. Koska jos varasto vuokrataan pitkäksi aikaa, ei kukaan hae sieltä yhtään mitään. Jos niissä ap:n anopin tavaroissa olisi ollut jollekin perilliselle jotain tarpeellista, ne tarpeelliset tavarat olisi käyty hakemassa jo. Tarpeetonta tavaraa ei kukaan kotiinsa halua ja jos irtaimistossa on kyse vain jostain tunnesiteestä, niin kaikille taitaa sopia, että ne tavarat on varastossa vielä vuonna 2060.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos jäämistössä ei ole mitään yltiöarvokasta tai yksittäistä tavaraa, mikä olisi jollekin nimenomaisesti testamentattu, niin kodin irtaimiston voi kyllä "hävittää"/jakaa ennen perunkirjoitusta. Perukirjassa se kuitataan vain tavanomaisena kodin irtaimistona, mille ei määritellä erillistä arvoa. Ja rehellisesti kun miettii, niin olishan sellaisen randomkaman myyminen aikamoista showta ja tuskin siinä kauheasti voitolle jäisi, uupumuksen kyllä voi saada. Miehesi on nyt vain liian itsekäs ja menee surun ja agression taakse piiloon ja kuvittelee, että näin pääsee tilannetta pakoon.
Kiitos, tosiaan mitään testamenttia ei ole olemassa ja tavaroissa ei ole mitään oikeasti arvokasta tavaraa, vaan irtaimistoa, valokuvia, huonekaluja, kirjoja ja niin edelleen. Täytyy nyt ottaa ryhtiliike itse tämän tavara-asian hoitamisen kanssa, minulla alkaa mielenterveys rakoilla muutoin.
Ehkä noita valokuvia voi säilyttää, eivät viene hirveästi tilaa ja niitä näyttämällä voinee rauhoitella myöhemmin niiden mieliä joiden mielestä olisi pitänyt sittenkin säilyttää vielä enemmän krääsää 'muistona'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolinpesälahjoitukset Konttiin & suurten tavaraerien lahjoittaminen
Varastotilanteen salliessa otamme vastaan ja noudamme maksuttomasti myös suuria tavaraeriä, esimerkiksi kuolinpesän irtaimistoa. Sovithan kuolinpesän tai tavallista suuremman tavaramäärän lahjoittamisesta etukäteen. Löydät yhteystiedot myymälän omalta sivulta.
Autat Suomessa ja maailmalla. Kontin tulos jaetaan Suomen Punaisen Ristin auttamistyöhön ja katastrofirahastoon (josta myös tarvittaessa osoitetaan varoja kotimaan apuun). Punaisen Ristin piirien ja osastojen vapaaehtoiset tekevät todella tärkeää työtä paikallisesti ja katastrofirahastosta tuetaan yllättävissä kriiseissä niin Suomessa kuin maailmallakin. Mitä enemmän katastrofirahastoon kertyy, sitä nopeammin ja kustannustehokkaammin Punainen Risti voi auttaa, ja tämä tietysti näkyy pitkällä aikavälillä koko yhteiskunnan säästöinä.
Säästät maailmaa tuleville sukupolville. Meidän jokaisen täytyy tehdä päätöksiä kuluttamisen suhteen ja käytettyjen vaatteiden suosio kasvaa jatkuvasti. Tiesitkin jo varmasti, että yksien uusien farkkujen valmistaminen kuluttaa n. 10 000 litraa vettä. Vanhoille farkuillesi löytyy siis varmasti joku, joka vielä käyttää niitä vuosia. Ostamalla käytettyä säästät myös rahaa. Käytä se palveluihin, paikallisten pienyrittäjien tukemiseen ja omaan hyvinvointiisi.
Olet osa Punaisen Ristin avun ketjua. Kiitos – sinä olet tärkeä!
https://sprkontti.fi/nain-lahjoitat-konttiin
P.S. Ensin pitää tietenkin saada lupa lahjoittamiseen perikunnan jäseniltä.
Vierailija kirjoitti:
Mun taannoin kuolleen sukulaisen kotona oli siististi mapitettu kaikki asiat. Ja kun sanon kaikki, niin tarkoitan kaikki. Esimerkiksi vuosien ajalta autojen, jo ajat sitten myytyjenkin jokainen huoltokuitti, kaikki kuitit ruokaistoksista, parturikäynneistö, vaatteista, ihan kaikesta, vanhat pankkikirjat, työtodistukset 1960-luvulta, rengasliikkeen tarjouskuoungit, lehtileikkeet... Kaikki piti plärätä läpi, että löytyi esimerkiksi asunnon osakekirjat. Niitä mappeja oli semmonen 80.
Tämä sama meno päti kaikkeen. Ja siivottavana 170 neliön talo, ulkovarasto, pihavarasto ja autotalli.
Kyllä me lopulta myytiin se kuolinpesiä realisoivaan yritykseen, koska ei vaan jaksettu vaikka niin luultiin.
Näin tarkka kirjanpito saattaisi olla jonkun arkiston tai historiantutkijan mielestä kiinnostava, kun se ei ole vain sekalaista roskaa vaan ikään kuin selkeä kokonaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkiudu eroon niistä.
Kierrätyskeskukset yleensä hakevat käypää roipetta eikä maksa paljoa.
Niin houkutteleva ajatus kyllä, mutta nämä ovat tavaroita joihin minulla ei ole mitään omistusta, vaan ne omistavat mieheni ja hänen sukulaisensa. En missään nimessä voi paperilappustakaan hävittää lupaa kysymättä.
No miehesi sukulaisineen vuokraa varaston ja he vievät, sinä et osallistu, ne romut sinne varastoon.
Tekstiviesti miehelle ja muille: viimeinen mahdollisuus xx. Xx. Xxxxx päivänä noutaa haluamanne tavarat x:n jäämistöstä. Ja seuraavaksi päiväksi noutaja muille tavaroille.
Jos joku urputtaa niin a) luuri korvaan, b) ovi kiinni ja c) miehelle: tästä ei enää meillä puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei ole oikeutta hävittää tavaroita. Vain miehesi sisarruksineen voi tehdä asialle jotain.
Miksi ne tavarat eivät ole niillä sisaruksilla?
Koska halusin olla hyväntahtoinen ja auttaa suostumalla siihen että tavarat tulevat hetkeksi meille kun kuolinpesä oli meidän kotiamme lähimpänä. Typerä homma jo sinänsä kun meillä on ehkä kaikista pienin asunto koko joukosta, mutta tilanne oli aika akuutti tuolloin enkä ajatellut että vielä puoli vuotta jälkikäteen tilanne olisi aivan seis.
Puoli vuotta mennyt aikaa, eikä peruja ole vielä kirjoitettu? Kolme kuukautta on se laillinen aika.
Minun tädin kohdalla perunkirjoitus tehtiin yli vuoden kuluttua kuolemasta. DVV:llä on ruuhkaa, lisäksi osa perillisistä asuu ulkomailla. Se on suorastaan ihme, jos perunkirjoituksen ehtii tehdä määräajassa. Lisäaikaa saa helposti ihan pyytämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei ole oikeutta hävittää tavaroita. Vain miehesi sisarruksineen voi tehdä asialle jotain.
Miksi ne tavarat eivät ole niillä sisaruksilla?
Kuka nyt kotonaan toisten romuja säilyttää, se on muiden velvollisuus.
Roinat yhteen huoneeseen ja puolisollesi sinne oleskelu ja majoitus. Keittiö ja pesutilat yhteiset. Toisen huoneen sisustat omaa viihtymistäsi ja virkistäytymistäsi varten kodikkaaksi ja viihtyisäksi. Puoliso voi sitten vierailla siistillä puolella ja näkee millaista olisi hänelläkin, jos suostuisi heittämään turhat roinat veks. Onhan se vaikeaa. Mutta jos roinat mahtuu kaksioon, ei tavaraa kovin paljon ole. Eikä kaikkeen voi olla 100 %:n tunnesuhde. Meidän vanhemmat jätti 3 isoa taloa täynnä roinaa perinnöksi. Toistaiseksi olen säästännyt herkimmät vanhat muistoesineet yms.
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Jos on jo puoli vuotta kulunut niin on pitänyt pyytää perunkirjoitukseen lykkäystä. Tai muuten mennyt jo aika yli.
Onko joku asia vielä kesken, miksi ei tehty?
Oletko yhtään selvillä mikä on tilanne? Vai ovatko kaikki vaan yhtä saamattomia ja kukaan ei saa suutaan auki yms.
Mistä te sen tiedätte ettei ole pyydetty lykkäystä? Ihme oletuksia asiassa.
Puoli vuotta mennyt aikaa, eikä peruja ole vielä kirjoitettu? Kolme kuukautta on se laillinen aika.