Lue keskustelun säännöt.
Puolison kuolleen vanhemman kaikki tavarat 50 neliön kaksiossa
26.04.2023 |
Puolisoni äiti kuoli ja jotenkin kaikki hänen irtaimistonsa päätyi kuolinpesän tyhjäyksen yhteydessä meidän kotiimme. Tottakai olin aluksi sitä mieltä että ne voi tuoda, käydä läpi meillä ja sukulaiset tulevat hakemaan mitä hakevat ja hoidamme sellaiseen kierrätykseen mitä kukaan ei halua. Ajattelin että eikai siinä lopulta niin kauan mene ja kaikki varmasti haluavat hoitaa asian mahdollisimman pian selvemmäksi.
Nyt yli puoli vuotta myöhemmin nämä tavarat ovat meidän pienen pienessä asunnostammeja varastoissamme yhä koskematta ja alan olla suoraan sanottuna aika väsynyt siihen että meillä ei ole omaa kotia täällä, vaan sukulaisen tavaroiden museo. Ahdistaa ihan hirveästi. En voi siivota kunnolla enkä laittaa kotia kesäkuntoon.
Tilanne on tietenkin puolisolle vaikea, mutta pakko tästä asiasta on puhua ja hoitaa tilannetta - mutta joka kerta kun mainitsenkin asiasta alkaa ihan hirveä raivokohtaus. Vaikka miten kiltisti ja ystävällisesti ja ratkaisukeskeisesti yrittäisin toimia tilanteessa.
Neuvoja? Onko muilla ollut samaa tilannetta? Tämä roinamäärä kotona alkaa olla liikaa enkä tykkää olla kotona kun tämä ei tunnu omalta kodilta Olenko ihan kohtuuton ihminen kun haluaisin hoitaa tavarat eteenpäin, olenko tunteeton? Ristiriitainen olo
Kommentit (125)
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi tämä paljon parjattu ja boomereiden toimesta naureskeltu kuolinsiivous olisi poikaa jokaiselle, viimeistään kun jää eläkkeelle, ei tarvita työvaatteita, yli 20v vanhat tilinauhamapit voi kanssa hävittää etc. Toi on hirveä urakka jälkeläisille käydä myöhemmin läpi. Astiastoja ei tarvitse olla erillisiä joka ikiseen juhlapyhään. Petivaatteita ei myöskään tarvita 10 yövieraalle etc. Itsekin vähän yli 40v yksinasujana tulee välillä katsottua kotia sillä silmällä, että jos "äkkilähtö" tulisi ettei omaisille jää viikon työleiriä tänne. Eikä tämä tarkoita superminimalismia vain oikeaa realismia, että mitä käyttää ja sitten muutama "kiva" esine silmäniloksi. Kirjojakaan harvempi satoja tarvitsee ja vanhemmat ihmiset eivät välttis näe lukeakaan kunnolla eli silloin ääni/e-kirja palvelu voi tuottaa enemmän iloa kun pölyä keräävä kirjavuori.
Mun taannoin kuolleen sukulaisen kotona oli siististi mapitettu kaikki asiat. Ja kun sanon kaikki, niin tarkoitan kaikki. Esimerkiksi vuosien ajalta autojen, jo ajat sitten myytyjenkin jokainen huoltokuitti, kaikki kuitit ruokaistoksista, parturikäynneistö, vaatteista, ihan kaikesta, vanhat pankkikirjat, työtodistukset 1960-luvulta, rengasliikkeen tarjouskuoungit, lehtileikkeet... Kaikki piti plärätä läpi, että löytyi esimerkiksi asunnon osakekirjat. Niitä mappeja oli semmonen 80.
Tämä sama meno päti kaikkeen. Ja siivottavana 170 neliön talo, ulkovarasto, pihavarasto ja autotalli.
Kyllä me lopulta myytiin se kuolinpesiä realisoivaan yritykseen, koska ei vaan jaksettu vaikka niin luultiin.
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
Vierailija kirjoitti:
Siksi tämä paljon parjattu ja boomereiden toimesta naureskeltu kuolinsiivous olisi poikaa jokaiselle, viimeistään kun jää eläkkeelle, ei tarvita työvaatteita, yli 20v vanhat tilinauhamapit voi kanssa hävittää etc. Toi on hirveä urakka jälkeläisille käydä myöhemmin läpi. Astiastoja ei tarvitse olla erillisiä joka ikiseen juhlapyhään. Petivaatteita ei myöskään tarvita 10 yövieraalle etc. Itsekin vähän yli 40v yksinasujana tulee välillä katsottua kotia sillä silmällä, että jos "äkkilähtö" tulisi ettei omaisille jää viikon työleiriä tänne. Eikä tämä tarkoita superminimalismia vain oikeaa realismia, että mitä käyttää ja sitten muutama "kiva" esine silmäniloksi. Kirjojakaan harvempi satoja tarvitsee ja vanhemmat ihmiset eivät välttis näe lukeakaan kunnolla eli silloin ääni/e-kirja palvelu voi tuottaa enemmän iloa kun pölyä keräävä kirjavuori.
Boomerit on vielä sitä sukupolvea, joka ajattelee "tätä voi vielä tarvita". Ja siksi tavaroista ei luovuta. Toisaalta...itsekin olen monia kertoja huomannut heittäneeni pois tavaroita, joita sitten hetken päästä olisinkin tarvinnut. Turhaa rahanmenoa, kun menee ostamaan uuden pois heitetyn tilalle. Mutta esim noissa petivaatteissa yms olen aika samaa mieltä. Omilla vanhemmillani on aika jäätävä määrä tavaraa, mutta meillä hyvä puoli on se, että mun siskonpoikani haluaa ostaa heidän asuntonsa. Siis sitten, kun vanhempani ovat kuolleet. Joten siellä tulee olemaan hetken aikaa avoimet ovet, jolloin perilliset voivat käydä hakemassa haluamaansa irtaimistoa ja sen jälkeen siskonpoika vuokraa pakettiauton, jolla kärrää kaiken lopun kierrätykseen tai kaatopaikalle päästäkseen perheineen muuttamaan vanhempieni asuntoon. Kenenkään meistä ei tarvitse alkaa varastoida vanhempieni irtaimistoa.
Keskustelet asianosaisten kanssa ystävällisesti. Kerro vaikka, että kesä on tulossa ja nyt pitäisi saada koti tyhjemmäksi. Kyllä he varmasti havahtuvat hoitamaan asian. Läheisen menettäminen on raskasta ja heiltä on sitten vähäksi aikaa unohtuneet äitinsä tavarat. Aloita juttelemalla miehesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottaisin, että kyselet naapureilta, vuokraat vaikka puoleksi vuodeksi häkkikomeroita tai jonkun varaston ja viet tavarat sinne. Mies saattaa olla pahana, mutta on todennäköisesti sillekin helpotus.
Tuntuu olevan aivan lamaantunut, joten sun on vaan pakko nyt toimia. Myös miehesi hyvinvoinnin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
Jos olisin itse asioita hoitamassa niin olisin hoitanut kaikki hommat kerralla kuntoon, hautaisjärjestelyt, perunkirjoituksen, kuolinpesän tavaroiden jaon ja niin edelleen, mutta olen tässä asiassa aivan jäävi - jotenkin sellaisessa osassa että en voi auttaa vaikka haluaisin. Ei tulisi mieleenkään itse sukulaisena antaa tämmöisen määrän tavaraa vaan olla jonkun asunnossa näin pitkää aikaa, mutta meitä on niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Tehkää nyt ensiksi se perunkirjoitus, ja jos jo myöhässä niin nöyrästi pyytämään verottajalta lisäaikaa ja muutenkin kiireesti toimeksi sen suhteen.
Niin ja se piti lisätä, että onko muita perillisiä kuin miehesi? Ilmeisesti ei leskeä?
Nimittäin jos ei ole, koko pesä siirtyy suoraan hänen omistukseensa eikä kukaan muu kuin hän voi hoitaa pesän asioita.
Mun mielestä itseasiassa aika erikoinen asenne nyt sulla, että peset kätesi koko jutusta.
Puolisosi voi huonosti, mutta et yritä auttaa häntä mitenkään konkreettisesti. Voi olla, että sun on yksinkertaisesti otettava ohjat, koska miehesi todennäköisesti vaan ahdistuu lisää niistä kamoista,koska kaikki tuntuu kaatuvam päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko perunkirjoitus jo tehty?
Tuo tilanne on aivan hirveä. Et voi elää kuolleen anopin tavaroiden keskellä. Ihan oikeasti tuollainen tavaramäärä, ja vielä se etteivät ole omia, vaikuttaa mielenterveyteen ja viihtymiseen todella paljon. Tiedän ihmisiä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa jopa masentuneet ja jotenkin aivan menettäneet elämänhalun / -hallinnan tunteen, ja heillä sentään on ollut neliöitä esim. yksi huone kodissa varattuna tälle sukulaisten kamalle.
Minä tekisin niin, että puhuisin ihan vakavasti puolison kanssa asiasta. Sitten laittaisin kaikille perillisille viestiä, että viikonloppuina xx ja xx saa tulla hakemaan pois muistoesineitä yms, joita haluaa. Sen jälkeen soitto kierrätyskeskukseen ja he hoitavat loput.
Kyllä sinun täytyy saada kotisi ja oma tilasi takaisin!
Kiitos viestistäsi!
Perunkirjoitusta ei ole tehty vielä ja se monimutkaistaa asioita aika tavalla.
Olen kanssasi samaa mieltä, tämä vaikuttaa sekä puolisoni mielenterveyteen - koska hän ei pääse surussaan eteenpäin, että omaani todella huonolla tavalla. Minusta tuntuu että elämämme on pysähtynyt siihen kohtaan jossa hän sai uutisen äitinsä kuolemasta. Mitään ei ole tapahtunut sen jälkeen. Tunnelma kotona on vaikea ja ankea ja asiasta puhuminen aiheuttaa saman tien riidan. Minua surettaa että ennen niin iloinen kotimme on nyt musta ja pimeä. Ei minun kotini.
Tunnistan että tässä on monta asiaa, sekä suru tilanteesta, jonkinlainen alkava tai jo päällä oleva masennus (johon hän ei halua apua) sekä miehen työstressi joka on kestänyt jo useamman vuoden.
Olen ihan hyvissä väleissä suvun kanssa, joten lienee mielekästä ottaa heihin yhteyttä itse ja yrittää hoitaa asiaa heidän kanssaan. Asumme kerrostalossa jossa on paljon tyhjiä häkkivarastoja- voisin kysyä joltain naapurilta voisiko häkkivaraston tilapäisesti vuokrata, näin tavarat olisivat lähellä mutta eivät meillä kotona.
Onko perikunnalla jatkoaikaa perukirjoitukselle? Normi luonnollinen henkilö, perukirjoitus täytyy tehdä 3kk mennessä kuolemasta.
Kaamea tilanne, mutta ei sinun auta muu kuin ottaa puheeksi uudestaan ja ilmoittaa että SINÄ et voi enää elää anoppisi jäämistön keskellä. Kuolinsiivous on välttämätön jokaisessa surussa. Kaihdan sellaisia ilmauksia kuin surussa eteenpäin meneminen, koska suru on surua, mutta tavaroista luopuminen on tärkeä osa suremista. Melko lapanen kyllä olet, kun et tiedä edes perunkirjoituksesta, vaikka se ei sinulle suoranaisesti kuulukaan. Epäsuorasti se näköjään kuuluu. Viime kädessä voit muuttaa pois ja jättää puolison sinne kuolinpesään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko perunkirjoitus jo tehty?
Tuo tilanne on aivan hirveä. Et voi elää kuolleen anopin tavaroiden keskellä. Ihan oikeasti tuollainen tavaramäärä, ja vielä se etteivät ole omia, vaikuttaa mielenterveyteen ja viihtymiseen todella paljon. Tiedän ihmisiä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa jopa masentuneet ja jotenkin aivan menettäneet elämänhalun / -hallinnan tunteen, ja heillä sentään on ollut neliöitä esim. yksi huone kodissa varattuna tälle sukulaisten kamalle.
Minä tekisin niin, että puhuisin ihan vakavasti puolison kanssa asiasta. Sitten laittaisin kaikille perillisille viestiä, että viikonloppuina xx ja xx saa tulla hakemaan pois muistoesineitä yms, joita haluaa. Sen jälkeen soitto kierrätyskeskukseen ja he hoitavat loput.
Kyllä sinun täytyy saada kotisi ja oma tilasi takaisin!
Kiitos viestistäsi!
Perunkirjoitusta ei ole tehty vielä ja se monimutkaistaa asioita aika tavalla.
Olen kanssasi samaa mieltä, tämä vaikuttaa sekä puolisoni mielenterveyteen - koska hän ei pääse surussaan eteenpäin, että omaani todella huonolla tavalla. Minusta tuntuu että elämämme on pysähtynyt siihen kohtaan jossa hän sai uutisen äitinsä kuolemasta. Mitään ei ole tapahtunut sen jälkeen. Tunnelma kotona on vaikea ja ankea ja asiasta puhuminen aiheuttaa saman tien riidan. Minua surettaa että ennen niin iloinen kotimme on nyt musta ja pimeä. Ei minun kotini.
Tunnistan että tässä on monta asiaa, sekä suru tilanteesta, jonkinlainen alkava tai jo päällä oleva masennus (johon hän ei halua apua) sekä miehen työstressi joka on kestänyt jo useamman vuoden.
Olen ihan hyvissä väleissä suvun kanssa, joten lienee mielekästä ottaa heihin yhteyttä itse ja yrittää hoitaa asiaa heidän kanssaan. Asumme kerrostalossa jossa on paljon tyhjiä häkkivarastoja- voisin kysyä joltain naapurilta voisiko häkkivaraston tilapäisesti vuokrata, näin tavarat olisivat lähellä mutta eivät meillä kotona.
Jos päädyt vuokraamaan häkkivaraston joltain naapuriltasi, älä tee mitään toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta vaan täsmällinen päivämäärä, milloin vuokrasopimus päättyy. Ja se päivämäärä tiedoksi suvulle, että siihen asti tavarat säilyy ja sitten ne lähtee. Nimittäin on aika tavallista, että kukaan suvusta tuskin tarvitsee niitä tavaroita yhtään mihinkään, joten suvulle riittää, että joku säilyttää niitä maailman tappiin asti.
Kiitos! Kerron miehelleni että seuraavan kahden viikon sisällä teemme suunnitelman tavaroiden osalta ja jos mitään ei tapahdu teen määräaikaisen varastosopimuksen päivään x ja vien tavarat sinne. Päivään x mennessä sukulaiset saavat ottaa tavaran haltuun tai jatkaa varaston sopimusta mihin asti haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
No miksi ei voi kysyä, että missä nyt mennään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
Jos olisin itse asioita hoitamassa niin olisin hoitanut kaikki hommat kerralla kuntoon, hautaisjärjestelyt, perunkirjoituksen, kuolinpesän tavaroiden jaon ja niin edelleen, mutta olen tässä asiassa aivan jäävi - jotenkin sellaisessa osassa että en voi auttaa vaikka haluaisin. Ei tulisi mieleenkään itse sukulaisena antaa tämmöisen määrän tavaraa vaan olla jonkun asunnossa näin pitkää aikaa, mutta meitä on niin erilaisia.
Ethän sinä tuossa ole jäävi, pikemminkin ulkopuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja se piti lisätä, että onko muita perillisiä kuin miehesi? Ilmeisesti ei leskeä?
Nimittäin jos ei ole, koko pesä siirtyy suoraan hänen omistukseensa eikä kukaan muu kuin hän voi hoitaa pesän asioita.
Mun mielestä itseasiassa aika erikoinen asenne nyt sulla, että peset kätesi koko jutusta.
Puolisosi voi huonosti, mutta et yritä auttaa häntä mitenkään konkreettisesti. Voi olla, että sun on yksinkertaisesti otettava ohjat, koska miehesi todennäköisesti vaan ahdistuu lisää niistä kamoista,koska kaikki tuntuu kaatuvam päälle.
Erikoinen kommentti, olen kyllä yrittänyt auttaa kaikin keinoin miten vain pystyn, ihan konkreettisesti ja henkisesti. Sukulaisia on koko liuta, sisaruksia, ex-puoliso, lapsia jne. Pitäisin vähän kummallisena jos minä kaikista näistä ihmisistä hoitaisin minulle täysin tuntemattoman ihmisen perunkirjoitus yms asioita.
Voi huonosti kyllä, mutta käy esimerkiksi töissä ja harrastuksissa ihan normaalisti, viettää aikaa ystävien kanssa jne. Ei hän niin huonosti voi että olisi täysin toimintakyvytön. Ja kuten aikaisemmin jo ketjussa kerroin, olen käynyt kuolinpesän tavaroita läpi niin pitkälle kuin vain voin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
No miksi ei voi kysyä, että missä nyt mennään?
Olen kysynyt mutta asia nostaa riidan, samoin kuin kysymykset tavaroihin liittyen. Enkä jaksa tapella asiasta joka ei minulle suoranaisesti kuulu, heillä on sukua koko liuta jotka asiaa kai hoitavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
No miksi ei voi kysyä, että missä nyt mennään?
Olen kysynyt mutta asia nostaa riidan, samoin kuin kysymykset tavaroihin liittyen. Enkä jaksa tapella asiasta joka ei minulle suoranaisesti kuulu, heillä on sukua koko liuta jotka asiaa kai hoitavat.
Kuolinpesän selvitys on ihan virallinen tapahtuma, ja siihen on joku henkilö määrätty/ sovittu, ja asian täytyy hoitua ihan lain puitteissa. Kerrot tarinaa, joka on ollut auki jo yli puoli vuotta. Tarinaa keskiviikon ratoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten perunkirjoitus on tekemättä vielä puolen vuoden jälkeen?
Minulta ei kannata asiaa kysyä, tätä hoitavat mieheni ja hänen sukunsa. En minä.
Kysäise mieheltäsi, että ovatko muistaneet hakea verottajalta lisäaikaa, kun tuo perunkirjoitus pitäisi tehdä kolmessa kuukaudessa. Nythän saa sen sukuselvityksenkin ajoissa, minkä takia jossain vaiheessa useimmat joutuivat hakemaan lisäaikaa.
-ohis-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja se piti lisätä, että onko muita perillisiä kuin miehesi? Ilmeisesti ei leskeä?
Nimittäin jos ei ole, koko pesä siirtyy suoraan hänen omistukseensa eikä kukaan muu kuin hän voi hoitaa pesän asioita.
Mun mielestä itseasiassa aika erikoinen asenne nyt sulla, että peset kätesi koko jutusta.
Puolisosi voi huonosti, mutta et yritä auttaa häntä mitenkään konkreettisesti. Voi olla, että sun on yksinkertaisesti otettava ohjat, koska miehesi todennäköisesti vaan ahdistuu lisää niistä kamoista,koska kaikki tuntuu kaatuvam päälle.
Erikoinen kommentti, olen kyllä yrittänyt auttaa kaikin keinoin miten vain pystyn, ihan konkreettisesti ja henkisesti. Sukulaisia on koko liuta, sisaruksia, ex-puoliso, lapsia jne. Pitäisin vähän kummallisena jos minä kaikista näistä ihmisistä hoitaisin minulle täysin tuntemattoman ihmisen perunkirjoitus yms asioita.
Voi huonosti kyllä, mutta käy esimerkiksi töissä ja harrastuksissa ihan normaalisti, viettää aikaa ystävien kanssa jne. Ei hän niin huonosti voi että olisi täysin toimintakyvytön. Ja kuten aikaisemmin jo ketjussa kerroin, olen käynyt kuolinpesän tavaroita läpi niin pitkälle kuin vain voin.
Silti et tiedä kuka oikeasti hoitaa kuolinpesän asioita asioita vai hoitaako kukaan. On varmasti laskuja ollut, veroilmoitus pitää tehdä, verottajaan olla yhteydessä. Kämpänkin siis joku irtisanonut. Kuolleen perilliset eli lapset näitä hoitaa, eihän kukaan muu ilman testamenttia edes peri mitään. Nyt selvität vastuukysymykset, jotta voit auttaa myös puolisoasi. Et tietenkään ala tehdä mitään kuolinpesän asioille tai hoitaa perunkirjoitusta,mutta halusit tai et, ne kamat on teidän kodissa ja niiden kohtalo riippuu myös perukirjasta ja perinnön jakamksesta. Ei niitä oikein voi edes jakaa juridisessa mielessä ennenkuin perukirja on valmis ja perintöä oikeasti aletaan jakaa.
Sun miehesi sitäpaitsi on se joka kärsii jos esimerkiksi perunkirjoituksen myöhästymisestä tulee korotettuja veroja sun muuta.
Se, että niitä tavaroita olet käynyt läpi,on toki hieno asia.
Puolisosi on kokenut ison surun joka kuormittaa. Kaverit ja työt voi ollakin sellainen asia joka tuo jotain iloa. Kun joku asia ahdistaa se muuttuu möröksi jonka äärellä menee hermot ja ärsytyskynnys on nollassa vaikka muuten arki sujuisi. Ja todennäköisesti kaikki äidin kuolemaan liittyvä on nyt sellaista.
Eihän tää tilanne ole sun syy, mutta kyllä mä parisuhteessa aina ajattelen, että se tekee kuka pystyy ja vetovastuu vaihtelee, aiheesta riippumatta.
Minä olen tehnyt samanlailla ja minulla on monta lasta. Toiset eivät vain ole kiinnittyneitä tavaraan niin paljon. Otin ainoastaan jotkut kirjeet, valokuvat, yhden kannun ja omat ensikenkäni.