Lue keskustelun säännöt.
Olen epäonnistunut äitinä, lapsi valitsee asua isän luona
26.04.2023 |
Minulla on hyvät välit nuoreen, olen aina ollut tukena, hoitanut perusarjen, kuskannut ja rahoittanut harrastukset. Olen ollut se, joka on pyydetty mukaan kuraattorille yms, isää ei ole sinne haluttu.
Olen ollut se, kenelle on murheet purettu.
Ja silti lapsi nyt erossa valitsee että haluaa asua isän luona. Käy minun luona vaan harvakseltaan.
Olen todella epäonnistunut äitinä. Tuntuu valtavan pahalle.
Isä on siis kuitenkin ollut parempi, kivempi, mukavampi kasvattaja. Vaikka on haukkunut, arvostellut, antanut kohtuuttomia rangaistuksia, ei ole osallistunut, ei aina ole edes lapsen puhutettaessa vastannut. Aina on omat jutut olleet tärkeämpiä.
Ja silti, hänet valitaan.
Kovasti mietin, mikä on se missä olen epäonnistunut? Olen varmaan ollut arjen paineessa liian äreä. Olen tiukka rajojen suhteen, en ole osannut kuitenkaan olla tarpeeksi läsnä.
Äitiys on mun elämän ykkösasia, ja sen olen mokannut. Että mitäpä tässä on enää jäljellä? Rippeet.
Aikamoinen homma rakentaa identiteetti uudelleen +40v. Koittaa kestää se, että on täysi luuseri.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Niin. Varmaan se on se uhriutuminen. Lapsi on joutunut näkemään eron aikana tosi romuna olleen äidin. Isä on ollut pois, joten hänen olojaan ei ole nähnyt.
Ehkä olen puhunutkin liikaa. Välillä kuormitus vaan on ollut niin isoa, ettei ole voinut olla hiljaa.En oikein tiedä mitä minun pitäisi korjata väleissä lapseen, kun välit on olleet hyvät.
Isällä tietysti on oma huone ja löysemmät säännöt.
Sitä yritän, nousta ylös täältä luuserisuudesta. Yritän olla katkeroitumatta. Tai, olen kyllä katkeroitunut tässä yksinäisten vuosien aikana aika pahasti. Liitto oli huono, se olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aikoja sitten.
Tiedän että yhteydenpito lapseen on minun, aikuisen, vastuulla ja sitä toki teenkin. Olen läsnä lapsen elämässä, vaikkei hän luonani asukkaan. Teen tiedettäväksi että täällä on hänellä koti, mihin on aina tervetullut.
Lapselle on henkisesti hyvin rankkaa nähdä vanhempansa romuna ja erityisesti joutua lapsena kuuntelemaan vanhemman avautumista omista ongelmista. Lapsella/nuorella ei ole kykyä käsitellä ja ratkoa aikuisten ongelmia, joten voi olla että tilanne on vain aivan liian kuormittava myös hänelle ja hän lähtee sitä pakoon isän luo. Ainakin minulla on aika suuretkin traumat siitä, että äitini joskus vakuutteli että me lapset olemme ainoa hyvä asia hänen elämässään. Voi kuinka hienoa olisi ollut nähdä onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen äiti!
Olet selkeästi nyt täysin hukassa, katkera ja suuren elämänmuutoksen äärellä. Sekä sinulle että lapsellesi on parasta, että menet terapiaan/yrität muuten saada oman elämäsi kuosiin, rakennat arjen sellaiseksi että voit olla siihen tyytyväinen ja onnellinen. Ja tuo onnellisuus ei voi tulla lapsen kautta, vaan sinun pitää nyt löytää itsenäinen tapa olla.
Toisekseen, mitään pysyvää ei ole menetetty. Sinulla on vahva side lapseen, joka kyllä kantaa teinivuosien yli. Vaikka lapsi nyt asuisi isänsä luona, teillä on vielä vuosikymmeniä aikaa rakentaa hieno aikuinen suhde. Se kuitenkin vaatii, että sekä sinä että teini itsenäistytte ja yritätte löytää oman identiteetin tuon äiti-lapsi suhteen ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän myös tapauksen, jossa teinityttö muutti isälleen ja laittoi välitkin poikki äitiinsä, mutta muutaman vuoden päästä palasi taas yhteyksiin äitinsä kanssa ja tulivat taas läheisiksi. Teini-ikä on myrskyisää aikaa.
Onko ap:lla siis muitakin lapsia (jotka jäävät hänelle?) vai nukkuuko olohuoneessa? Jos isän luo menemistä puolsi oma huone. Teininä valitsisin ehdottomasti oman tilan ja rauhan kuin riehuvien leikki-ikäisten sisarusten kanssa jaetun huoneen, jossa ei voi tehdä läksyjä eikä tuoda kavereita hengailemaan
Vierailija kirjoitti:
Et ole mokannut, usko pois. Ei noita nuoren mielen liikkeitä tiedä. Itse valitsin jäädä isän luo pääasiassa, vaikka äiti todellakin oli minulle ykkönen. Syy miksi halusin asua isän kanssa oli se, että tiesin hänen olevan viikonloppuisin paljon menossa ja sillä sain itsekin mennä kavereiden kanssa vapaasti. Äitini oli paljon huolehtivaisempi ja olisi koko ajan kysellyt perääni jos olisi tiennyt että olen kaikki illat jossain. Ehkä siellä isän luona on joku juttu, mikä on niin tärkeää lapsellesi - sijainti, oma huone tms? Minä ainakin nuorena aikuisena lähennyin sitten tosi paljon äidin kanssa ja kyläilin yhä useammin, nyt aikuisena näen äitiä paljon useammin kuin isää.
Oma nuori asuu 50/50, mutta tuntuma on että viihtyy isällä paremmin. Isällä on oma vanha koti ja huone. Isällä on enemmän tilaa, on viihde-elektroniikkaa ja hienot autot. Ja ennen kaikkea luulen, että isällä saa olla enemmän rauhassa. Minä kyselen, koitan saada mukaan yhteisiin juttuihin, seuraan koulunkäyntiä ja kotiintuloaikoja. Isällä saa uskoakseni olla enemmän omassa huoneessa luurilla kaikessa rauhassa silloin kun ei ole kylillä. Tämä on valintani, olla kiinnostunut, mukana ja huolehtia koulunkäynnistä & säännöllisist elämäntavoista, vaikka se saattaa johtaakin siihen, että poika jää joku päivä pysyvästi isälle. Koitan pysyä kartalla ja vaikuttaa niin kauan kuin suinkin pystyn.
Vierailija kirjoitti:
Vika on siinä että olet rakentanut identiteettisi äitiyden varaan. Olisit joutunut opettelemaan uuden joka tapauksessa kun lapset muuttavat omaan kotiin.
Älä koskaan rakenna identiteettiäsi jonkun toisen ihmisen varaan.
En ole ap. Varmasti se identiteetti rakentuu äitiyden varaan jos joudut ottamaan aina kaikesta vastuun. Helppo sellaisten huudella joilla on liikkumavaraa ja tukiverkkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On varmasti aika ikävä tunne, mutta keskityt äitiyteen ja sovitte lapsen kanssa tapaamiset.
Omalla kohdalla sovimme, että lapset jäivät isälleen, kun itse lähdin. Olin onnellinen, kun muutaman kuukauden kuluttua lapset halusivat luokseni. Isän luona ilmeisesti oli turvatonta eikä isä ollut läsnä. Tuohon muuttoon isän kiinnostus lapsista loppui. Tapaa erittäin satunnaisesti. Mitenkään ei lapsiin panosta ja elatuskin piti hakea kelasta, kun ei siitäkään huolehtinut.
Ei se mitään merkitse kenen luona viihtyy. Kun lapsi vaihtoi luokseni asumaan exän myönnettyä kyvyttömyytensä huoltajana niin sehän halusi isälleen takaisin raivoisasti huolimatta siitä, että isän luona ei saa muuta ruokaa kuin makaronia, kukaan ei valvo läksyjen tekemistä eikä sitä vaihtaako ikinä vaatteitaan ja käykö pesulla, saatika missä lapsi on. Isänsä ilmoitti, että jos takaisin änkeää niin menee suoraan laitokseen, mutta takaisin ei ole enää pääsyä asumismielessä. Ja olihan lapsen se sitten hyväksyttävä. Äidin luona valvotaan että koulu sujuu, saa 5 kertaa päivässä ruokaa ja katsotaan että hygienia tulee hoidettua. Vaatekaappi on täynnä vaatteita, on oma huone ja tietokone maksaa saman verran kuin isän auto, saa kuukausirahaa ja ihan mitä nyt pyytääkin, mutta sääntöjä noudatetaan. Syy miksi välillä jättää isäkäynnit väliin ei ole isä vaan, että hän on nyt jo aikuisuutta lähestyvä teini ja on yksinkertaisesti vain laiska. Isä on ihan yhtä rakas kuin ennenkin ja paras kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap:lla siis muitakin lapsia (jotka jäävät hänelle?) vai nukkuuko olohuoneessa? Jos isän luo menemistä puolsi oma huone. Teininä valitsisin ehdottomasti oman tilan ja rauhan kuin riehuvien leikki-ikäisten sisarusten kanssa jaetun huoneen, jossa ei voi tehdä läksyjä eikä tuoda kavereita hengailemaan
Itse myös kiinnitin huomiota tähän, ap kirjoitti muutaman kerran että isän luona on oma huone. Kun lapsi on teini-ikäinen, näin yksinkertainen asia saattaa vaikuttaa paljonkin kumman luona asuu
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että olet uhriutunut marttyyriäiti, joka identifioi itsensä pelkästään äitiyden kautta. Mikset voi ajatella asian toista puolta, sinun ei tarvitse kantaa vastuuta jokapäiväisistä asioista kuten ruuanlaitto, pyykkien pesu, läksyt, jne. Voit poimia kirsikat kakusta, käydä teinisi kanssa reissuissa, leffassa, syömässä, shoppailemassa ja viedä sen jälkeen yöksi isänsä luokse. Kuulosta ihanalta!
Sinun elämäsi on muutakin kuin äitiys. Nauti siitä. Lapset muuttaa muutenkin ennemmin tai myöhemmin kotoa ja monet vanhemmat jopa odottaa sitä.
Nyt marttyyriviitta pois ja ala nauttia elämästä. Ei lapsi sinua kuitenkaan kokonaan hylkää.
Mun teini ei ainakaan halua vanhemman kanssa reissuun, shoppailemaan tai elokuviin. Kaupassa lähtee heti omille teilleen koska vanhemman kans esiintyminen on noloa. Ainoa missä häntä näkee on aamupala, iltaruoka ja läksyn kuulustelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika on siinä että olet rakentanut identiteettisi äitiyden varaan. Olisit joutunut opettelemaan uuden joka tapauksessa kun lapset muuttavat omaan kotiin.
Älä koskaan rakenna identiteettiäsi jonkun toisen ihmisen varaan.
En ole ap. Varmasti se identiteetti rakentuu äitiyden varaan jos joudut ottamaan aina kaikesta vastuun. Helppo sellaisten huudella joilla on liikkumavaraa ja tukiverkkoja.
Itse olin jo avioliiton aikana päävastuussa kodista ja lapsista. Mies oli aina vaan niin väsynyt töiden jälkeen. Isä päätti muuttaa suht kauas meistä. Joten lapset eivät häntä niin usein tapaa. Kaikesta tästä huolimatta minulle on aina ollut tärkeää pitää siitä omasta identiteetistä huolta. En ole ikinä halunut olla vain äiti. Paljon työtä se vaatii, mutta on täysin mahdollista
Eihän tuo mitenkään tarkoita että olisit epäonnistunut äitinä. Ei mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole mokannut, usko pois. Ei noita nuoren mielen liikkeitä tiedä. Itse valitsin jäädä isän luo pääasiassa, vaikka äiti todellakin oli minulle ykkönen. Syy miksi halusin asua isän kanssa oli se, että tiesin hänen olevan viikonloppuisin paljon menossa ja sillä sain itsekin mennä kavereiden kanssa vapaasti. Äitini oli paljon huolehtivaisempi ja olisi koko ajan kysellyt perääni jos olisi tiennyt että olen kaikki illat jossain. Ehkä siellä isän luona on joku juttu, mikä on niin tärkeää lapsellesi - sijainti, oma huone tms? Minä ainakin nuorena aikuisena lähennyin sitten tosi paljon äidin kanssa ja kyläilin yhä useammin, nyt aikuisena näen äitiä paljon useammin kuin isää.
Oma nuori asuu 50/50, mutta tuntuma on että viihtyy isällä paremmin. Isällä on oma vanha koti ja huone. Isällä on enemmän tilaa, on viihde-elektroniikkaa ja hienot autot. Ja ennen kaikkea luulen, että isällä saa olla enemmän rauhassa. Minä kyselen, koitan saada mukaan yhteisiin juttuihin, seuraan koulunkäyntiä ja kotiintuloaikoja. Isällä saa uskoakseni olla enemmän omassa huoneessa luurilla kaikessa rauhassa silloin kun ei ole kylillä. Tämä on valintani, olla kiinnostunut, mukana ja huolehtia koulunkäynnistä & säännöllisist elämäntavoista, vaikka se saattaa johtaakin siihen, että poika jää joku päivä pysyvästi isälle. Koitan pysyä kartalla ja vaikuttaa niin kauan kuin suinkin pystyn.
Lisään vielä, että vaikka poika sanoisi ensi viikolla, ettei aio enää muuttaa viikon välein tänne, olisin silti tyytyväinen siihen miten toimin. Poika ei ole sekoillut päihteiden kanssa, on terve, on kavereita, harrastaa jonkun verran liikuntaa ja näyttää vahvasti että sain hänet luotsattua jatko-opintoihin. Olen siis mielestäni onnistunut, vaikka se on saattanutkin tarkoittaa sitä, että olen teini-iässä se vähemmän mieluinen vanhempi. Tämä ajatus lämmittää ja herättää toivoa, en todellakaan ole epäonnistunut vanhemman tärkeimmässä tehtävässä, etkä sinäkään. Ikävä tulee, se on selvä, mutta samalla lailla se tulisi muutaman vuoden myöhemmin.
Vanhemmuus on luopumista. Opin ymmärtämään sen aikoinaan kun oma vanhempani kertoi rakkaan koirani kuollessa, että lemmikki on samaan aikaan suuri onni ja onnettomuus; saat rakastaa jotain niin kovasti, mutta menetys on väistämätön. Silloin lohduttaa ajatus, että tein kaikkeni, että jollain niin rakkaalla oli hyvä elämä. Muistan vieläkin 30v myöhemmin mille koira tuoksui.
Vierailija kirjoitti:
Vika on siinä että olet rakentanut identiteettisi äitiyden varaan. Olisit joutunut opettelemaan uuden joka tapauksessa kun lapset muuttavat omaan kotiin.
Älä koskaan rakenna identiteettiäsi jonkun toisen ihmisen varaan.
Ihmisen identiteetti rakentuu aina suhteessa muihin ihmisiin ja rooliin, jossa heiltä saa positiivista vastetta. Ei kannata laittaa kaikkia munia yhteen koriin, mutta kyllä esimerkiksi vanhemmuus tai puolisona oleminen on aina myös identiteettikysymyksiä ja vaatii pään sisäisiä uudelleenjärjestelyjä tilanteen muuttuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että olet ollut tuollaisen penska-miehen kanssa noin pitkään. Mutta mahtavaa että olet ollut hyvä äiti lapsillesi. He eivät sitä kokonaan unohda. Hoida itseäsi ja tee hauskoja asioita, unohda koko vätys niin hyvin kuin voit. Vihdoinkin vapaa, vai mitä? Nuori tulee takaisin, olen aika varma. Jonkin asian kanssa hänelle tulee ongelma, ja sitten sinä kelpaat. Kerrot vaan sitten hänelle miltä tuntuu, jos kelpaat vain hädässä, ja isä hauskanpidossa.
Juu, lapsen syyllistäminen on varmasti tosi hyvä konsti luoda / palauttaa hyvät välit.
Voi tziisas täällä olevien ohjeiden laatua.
Vierailija kirjoitti:
Teini haluaa vapautta ja saa sitä isänsä luona. Sinulla on säännöt ja rajat, olet kasvattajana parempi. Ainoa asia jota voisi katua on ettei ero tullut pikkulapsivaiheessa. Keskity jatkossa itseesi. Rakenna uusi mieleisesi elämä, uusia harrastuksia jne.
Mistä sinä tiedät, että äiti on kasvattajana parempi? Tunnetko hänet?
Tuskin olet epäonnistunut. Ehkä isällä on pleikkari tjs. Tosissani ehdotan, näin kaveri nuorena valitsi kumman luona halusi asua.
Tietenkin sen, jonka luona voi pitää enemmän hauskaa. Viis jostain terveellisistä ruokavalioista yms. ei nuoret sellaisista välitä :D
Yritä ajatella asiasta niin, että koska olet kantanut pääasiallisen vastuun tähän asti, on ihan oikein, että isä ottaa vetovastuun nyt. Nyt on hänen vuoronsa. Sinä olet tehnyt jo ihan riittävästi. Nyt isä saa maksaa laskut ja sinä voit maksaa elareita pari hunttia kuussa. Pääset vähällä.
🇺🇦🇮🇱
Olen äitipuoli ja tästä on jo vuosia, mutta silloin lapsipuoli olisi halunnut muuttaa meille äidiltään. Kun hän tajusi, että täälläkin käydään koulua ja illalla pitää mennä nukkumaan ym. perusarkea, mieli muuttui. Lapsi oli silloin varmaan pienempi kuin ap:n lapsi, mutta taustalla voi olla jokin aika kypsymätön (normaalia sinänsä) ajatus siitä, että iskän luona on aina hauskaa.
Näen muutamia vaihtoehtoja:
Se oma huone, on todella tärkeä asia teineille. Oma rauha, omat tekemiset, omat ajatukset, omat vieraat. Tämän kaiken helpottaa oma huone.
Ne pleikat: niiden avulla pidetään yhteyttä kavereihin, varsinkin, jos etänä pelaa. On kovaa, jos ero vaikuttaa siihen, että kaveritkin kaikkoaa.
Lapsi lähtee isälleen, koska pelkää/on huolestunut siitä, että muuten suhde isään katkeaa. Todennäköisesti jollakulla luokkatoverilla yms on käynyt näin. On kuitenkin valitettavan yleistä.
Lapsi on huvia haluava teini. Menee sinne, missä on hauskinta ja missä ei velvollisuuksia ole. En sitten tiedä kuinka yleistä tämä on - moni teinikin ymmärtää hoivan ja huolenpidon tärkeyden.
Sinun kanssasi on vaikeaa syystä tai toisesta. Saatat olla marttyyri, isän haukkuja ( vaikkakin syystä), liiallisesti asioihin puuttuva jne.
Todennäköisesti et ole epäonnistunut mitenkään ainakaan sen enempää kuin suurin osa. Lapsellasi on oma tahto ja mieli.
Teini haluaa vapautta ja saa sitä isänsä luona. Sinulla on säännöt ja rajat, olet kasvattajana parempi. Ainoa asia jota voisi katua on ettei ero tullut pikkulapsivaiheessa. Keskity jatkossa itseesi. Rakenna uusi mieleisesi elämä, uusia harrastuksia jne.