Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä jaksaa kun tulee vastoinkäymisiä jatkuvasti?
26.04.2023 |
Niin terveyden, lasten, talouden kuin töidenkin kanssa. En jaksa selittää enempää, mutta vaikka taatusti yritän parhaani, niin silti esteitä ja vaikeuksia ollut aivan riittämiin. Tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja jäädä makaamaan kuin masentuneet ja jättää kaikki toisten vastuulle, mutta minusta ei siihen ole. Sen sijaan olen ollut huonosti nukkuva, väsynyt, katkeroitunut raato.
Enkä halua olla tälläinen. Mistä voimia päästä eteenpäin?
Kommentit (7)
Todellakin tuttu tunne.
Todella vaikea avioero missä kaikki, aivan kaikki menee vaikeimman kautta. Eikä mikään suju suunnitellusti.
Tulee kuormaa kuorman päälle.
Teinistä iso huoli.
Taloudesta iso huoli. Toista työtä suunnittelen.
En vaan jaksa enää. Tää on yks askel eteen ja 5 taakse, paikallaan tässä suossa tarpomista.
Eikö voisi jo helpottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miten jaksaa.
Ympäriltäni ihmiset lakoaa pienemmistäkin vastoinkäymisistä ts. maataan sairauslomilla ja annetaan olla.
Minulle se ei ole ratkaisu, vaan hajoittaisi loputkin palat. Ei ole miestä joka korjaisi kaiken, eikä ketään joka rahottaisi sitten laskut. Muttakun ei jaksa.
Minua kiinnostaisi, miten jotkut voi tässä tilanteessa vain luovuttaa? Sen tietää että kaikki menee vaan pahemmaksi siten. Vaikka ajatus, että saisipa vaan olla, on houkuttavampi kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi, miten jotkut voi tässä tilanteessa vain luovuttaa? Sen tietää että kaikki menee vaan pahemmaksi siten. Vaikka ajatus, että saisipa vaan olla, on houkuttavampi kuin koskaan.
Näitä näkee, mutta useimmiten heillä on puoliso joka maksaa kaikki kulut
Teillä neljällä edellä kirjoittaneella tuntuu olevan vielä töitä ja asunto ja ikää alle viisikymppiä. Siinä vaiheessa, kun töitä ei enää saa ja asunto menee alta, luovuttaminen ei ole enää vaikea valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää hampaat irvessä jaksaa. Olin kova stressaamaan ja sitten tuli todella pahoja ihmisiä elämääni ja tekivät tuhoja. Psykopaateiksi ja luonnehäiriöisiksi heitä voi kutsua. Luovutin. Ja se on ollut elämäni paras päätös. Mulla on tosin taloudellinen tilanne sellainen, että pärjään, mutta töihin en aio enää koskaan mennä. Ei siitä palkita että teet työsi hyvin, vain narsistit pärjäävät hyvin ja jos sattuu kiva työpaikka missä on terveitä yksilöitä töissä. Pahat ovat irvailleet siitä, eka saivat mut pois töistä ja nyt haukutaan lusmuksi. Tosin en saa tukia. Mutta nauttikaa nyt kiusaajat, saitte yhden pois veroja maksamasta, tehkää tuplasti nyt töitä, minunkin edestä. Ei se luovuttaminen siis ole maailmanloppu, päinvastoin on vapauttavaa. Vastaan taisteleminen joka vie kaikki voimat voivat aiheuttaa lopullisen burn outin jolloin et ole koskaan enää kykeneväinen mihinkään.
Tuttu tunne.
Yöunet menneet, kahta työtä pitää jaksaa, kun talous ei muuten kestä.
Jatkuvaa sairastelua tai muuta vastoinkäymistä, suuria hankaluuksia teinin kanssa.
En oikeasti tiedä miten eteenpäin. Tuntuu toivottomalta.
Luovuttaminen pilaisi sen vähänkin mitä jäljellä.