Lue keskustelun säännöt.
Aviomies tyytymätön elämäänsä
25.04.2023 |
Meillä on ollut joulusta asti jonkinlainen parisuhdekriisi päällä. Ollaan yritetty selvittää sitä ja tuoda lisää läheisyyttä suhteeseemme, joka oli pahasti väljähtynyt. Lapset on jo aikuisia ja meillä on lapsenlapsikin. Ollaan 5-kymppinen pariskunta.
Käytännössä minä kyselen ja puhun omista tunteistani ja yritän saada miestä puhumaan omistaan. No tänään hän sitten avautui sen verran, että on ollut tyytymätön elämäänsä jo kymmenen (10!) vuotta! Mitään ei ole kuitenkaan asiasta sanonut tänä aikana. Osaltaan on tyytymätön, koska minä olen hankala (haluan puhua tunteista esim) mutta syyttää enemmän itseään, kun on niin saamaton ettei ole tehnyt mitään haaveidensa toteuttamiseksi. Hänellä on ihan tavallisia haaveita, matkustelu, liikunnan harrastaminen esimerkkeinä. Hän on tyytymätön pääasiassa itseensä. Hänen mielestään meillä menee hyvin, kun teemme jotain mukavaa yhdessä ja hän saa olla itsekseenkin.
Vaadinko nyt ihan mahdottomia, kun haluaisin keskustella hänen kanssaan hieman syvällisempiä kuin vaikkapa mitä tehtäisiin ruuaksi? Emme ole kyllä koskaan olleet mitään kovin syvällisiä, mutta haluaisin asian muuttuvan. Minusta tuntuu, etten tunne miestäni enää ollenkaan. En esimerkiksi tiennyt mitään hänen haaveistaan tai millaiseksi hän on kokenut elämänsä. Kuinka voisin tietää, jos hän ei puhu?
Onko miehet yleensäkin samanlaisia? Hän on käytännössä sanonut, että tämmöinen hän on eikä muuksi muutu, hän ei tiedä riittääkö se minulle. En tiedä minäkään. Tuntuu, että mies haluaisi olla enimmäkseen itsekseen koska aina puhuu omasta ajasta. Hän ei ole koskaan asunut yksin, joten nytkö se sitten kostautuu? Ei kuitenkaan halua erota, haluaa olla yhdessä kanssani ja aina ajatellessaan tulevaisuutta näkee minut siinä. Näin sanoi.
Onko tämä nyt 5-kympin kriisiä molemmilla, joka menee ohi ajastaan? Onko kellään ollut samanlaista ja kuinka selvisitte?
Kommentit (396)
Asumusero voisi tehdä gutaa. Minun mielestäni suhde menee yhdessä asuessa aina ennenpitkää pilalle. Toinen muuttuu tylsäksi itsestäänselvyydeksi, jota ei vain jaksa. Väljähtänyt suhde paranee välittömästi, kun muuttaa eri osoitteisiin! Voi olla yhdessä, vaikka ei asukaan yhdessä. Tällöin kumppanin näkeminen on laatuaikaa, jolloin tehdään yhdessä jotain kivaa. Toisen näkee aina parhaimmillaan ja silloin, kun oikeasti haluaa nähdä. Ehtii ikävöidäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä on toinen nainen. Klassinen esimerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista kommenteista, sain paljon ajattelemisen aihetta.
Sovimme miehen kanssa ajanjaksosta, jolloin en rasita häntä kyselyilläni ja hän saa mennä kuten haluaa menoihinsa (on saanut kyllä jo aiemminkin, mutta sanoin ettei minua oikeasti haittaa jos menee kavereilleen tmv). Hän pohtii tänä aikana myös elämäänsä ja mitä voisi tehdä parantaakseen sitä. Kun tuo määrittämämme aika on ohi, istumme alas keskustelemaan. Sanoin toki, että voi hän jo aiemminkin aloittaa keskustelun jos haluaa ja on saanut ajatuksensa järjestykseen, mutta ainakin meillä on viimeinen aikaraja asialle. Miehelle tämä sopi.Tänä aikana teemme myös asioita yhdessä, kuten vaikka käymme kävelyllä tai elokuvissa tai jotain. Läheisyyskään ei ole poissuljettu, mies itse sanoi haluavansa sitä.
Joten katsellaan kuinka asiat etenee. Omakin olo on nyt helpottunut, kun saimme jotain sovittua ja voimme tuon ajan keskittyä elämään eikä kummankaan tarvitse stressata toisesta.
ApItse taitaisin reagoida juuri samoin. Olisin iloinen ja kiitollinen, kun on selvä suunnitelma ja on puhuttu.
Sitten havahtuisin siihen että mies pudotti pommin että hän on ollut tyytymätön 10 vuotta. Ja pommin pudottamisen jälkeen sanelee minulle ehdot: en saa kysellä, en saa häiritä, mies päättää kun keskustellaan. Minä sopeudun ja odotan. Tajuamisen jälkeen alkaisi suomeksi sanottuna vituttaa.
Miettisin sitäkin että kun suhteessa on ongelmana puhumattomuus, miksi ongelmaa hoidetaan kieltämällä puhe. Ja kun molemmat haluavat läheisyyttä, miksi suunnitelmaan kuuluu ottaa etäisyyttä (kaverit, oma aika, keskustelukielto).
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista kommenteista, sain paljon ajattelemisen aihetta.
Sovimme miehen kanssa ajanjaksosta, jolloin en rasita häntä kyselyilläni ja hän saa mennä kuten haluaa menoihinsa (on saanut kyllä jo aiemminkin, mutta sanoin ettei minua oikeasti haittaa jos menee kavereilleen tmv). Hän pohtii tänä aikana myös elämäänsä ja mitä voisi tehdä parantaakseen sitä. Kun tuo määrittämämme aika on ohi, istumme alas keskustelemaan. Sanoin toki, että voi hän jo aiemminkin aloittaa keskustelun jos haluaa ja on saanut ajatuksensa järjestykseen, mutta ainakin meillä on viimeinen aikaraja asialle. Miehelle tämä sopi.Tänä aikana teemme myös asioita yhdessä, kuten vaikka käymme kävelyllä tai elokuvissa tai jotain. Läheisyyskään ei ole poissuljettu, mies itse sanoi haluavansa sitä.
Joten katsellaan kuinka asiat etenee. Omakin olo on nyt helpottunut, kun saimme jotain sovittua ja voimme tuon ajan keskittyä elämään eikä kummankaan tarvitse stressata toisesta.
Ap
Kiva, että saitte asioista sovittua. Toivottavasti kaikki lutviutuu aikalisän ansiosta.
Jos olisin sinä, niin käyttäisin tämän ajan sen pohtimiseen millaista suhdetta ja elämää sinä jatkossa toivot. Mitä vaikutuksia tällä ajalla on sinuun ollut ja miten se on muuttanut sinua ja ajatuksia suhteesta ja miehestäsi sekä avioliitosta. Teidän varmaankin kannattaa keskustella näistä näkymistä sitten yhdessä aikanaan.
Jos miehellä on masennusta, niin se voi pahentua ilman hoitoa. Mutta jos takana on jotain muuta, niin sitten aikalisä voi selkiyttää tilannetta. Ainakin voit itse selvitellä omaa osuuttasi suhteessa, sinullahan on sadan prosentin vastuu omasta 50 prosentin osuudestasi suhteesta ja lisäksi omasta elämästäsi. Paljon vuosia vielä edessä viisikymppisellä, olet vielä nuori.
Kaikkea hyvää sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos hänellä on haaveena matkustelu niin ehdota yhteistä matkaa. Tai vaikka sitäkin että lähtee yksin matkalle. Tai jos teillä on mökki niin lähtee edes sinne yksin saunoamaa, grillaamaan, kalastamaan jne. Saattaa tarvita omaa aikaa jotta pää selkiäisi.
-mies
Hän haluaisi olla nimenomaan kotona, yksin. Mieluusti vaikka koko viikonlopun. Se, että hän on yksin kotona paljon kun minä olen töissä, ei riitä. Hänellä on enemmän vapaapäiviä kuin minulla, joten luonnollisesti hän on enemmän kotonakin kun minä. Mutta lisää pitäisi saada olla. Kun kysyin, mihin sitten menen, hotelliinko, niin ei tietenkään.
Ja tosiaan erota ei halua, vaikka haluaisi olla enemmän yksin. En tajua.
ApMites toi seksielämä? Sehän voi olla aika tärkeää miehelle, että olisi sitä edes silloin tällöin.
Alkaa testosteroni hormoni laskea, alakuloisuuteen ja vanhenemiseen liittyviä juttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista kommenteista, sain paljon ajattelemisen aihetta.
Sovimme miehen kanssa ajanjaksosta, jolloin en rasita häntä kyselyilläni ja hän saa mennä kuten haluaa menoihinsa (on saanut kyllä jo aiemminkin, mutta sanoin ettei minua oikeasti haittaa jos menee kavereilleen tmv). Hän pohtii tänä aikana myös elämäänsä ja mitä voisi tehdä parantaakseen sitä. Kun tuo määrittämämme aika on ohi, istumme alas keskustelemaan. Sanoin toki, että voi hän jo aiemminkin aloittaa keskustelun jos haluaa ja on saanut ajatuksensa järjestykseen, mutta ainakin meillä on viimeinen aikaraja asialle. Miehelle tämä sopi.Tänä aikana teemme myös asioita yhdessä, kuten vaikka käymme kävelyllä tai elokuvissa tai jotain. Läheisyyskään ei ole poissuljettu, mies itse sanoi haluavansa sitä.
Joten katsellaan kuinka asiat etenee. Omakin olo on nyt helpottunut, kun saimme jotain sovittua ja voimme tuon ajan keskittyä elämään eikä kummankaan tarvitse stressata toisesta.
ApItse taitaisin reagoida juuri samoin. Olisin iloinen ja kiitollinen, kun on selvä suunnitelma ja on puhuttu.
Sitten havahtuisin siihen että mies pudotti pommin että hän on ollut tyytymätön 10 vuotta. Ja pommin pudottamisen jälkeen sanelee minulle ehdot: en saa kysellä, en saa häiritä, mies päättää kun keskustellaan. Minä sopeudun ja odotan. Tajuamisen jälkeen alkaisi suomeksi sanottuna vituttaa.
Miettisin sitäkin että kun suhteessa on ongelmana puhumattomuus, miksi ongelmaa hoidetaan kieltämällä puhe. Ja kun molemmat haluavat läheisyyttä, miksi suunnitelmaan kuuluu ottaa etäisyyttä (kaverit, oma aika, keskustelukielto).
Kyllä minäkin lähden siitä, ettei keskustelemattomuus ja etäisyyden ottaminen auta asioiden ratkaisemiseen. Totta sekin, että tuollaisissa tilanteissa, ettei haluta keskustella, vaan etäisyyttä, voi olla takana salasuhde tai ihastuminen toiseen, jolloin aikalisän aikana selviää mihin se suhde on etenemässä.
Mutta aikalisä voi olla hyvä silti, koska voi valmistautua omalta osaltaan suhteen muuttumiseen. Ennalleen suhde ei tällaisen jälkeen jää, vaikkei siellä mitään kolmatta osapuolta olisikaan. Se, ettei pidä toista itsestäänselvänä muuttaa suhdetta merkittävästi, kun ei mennä "automaattiohjauksella".
Ap, voisit varata yksinäsi muutaman vastaanottotunnin pariterapeutille. Niillä on nykyään etävastaanottoja eli ei tarvitse edes mennä paikan päälle. Saisit selviteltyä mitä itse haluat ja onko miehestä potentiaalia täyttämään sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista kommenteista, sain paljon ajattelemisen aihetta.
Sovimme miehen kanssa ajanjaksosta, jolloin en rasita häntä kyselyilläni ja hän saa mennä kuten haluaa menoihinsa (on saanut kyllä jo aiemminkin, mutta sanoin ettei minua oikeasti haittaa jos menee kavereilleen tmv). Hän pohtii tänä aikana myös elämäänsä ja mitä voisi tehdä parantaakseen sitä. Kun tuo määrittämämme aika on ohi, istumme alas keskustelemaan. Sanoin toki, että voi hän jo aiemminkin aloittaa keskustelun jos haluaa ja on saanut ajatuksensa järjestykseen, mutta ainakin meillä on viimeinen aikaraja asialle. Miehelle tämä sopi.Tänä aikana teemme myös asioita yhdessä, kuten vaikka käymme kävelyllä tai elokuvissa tai jotain. Läheisyyskään ei ole poissuljettu, mies itse sanoi haluavansa sitä.
Joten katsellaan kuinka asiat etenee. Omakin olo on nyt helpottunut, kun saimme jotain sovittua ja voimme tuon ajan keskittyä elämään eikä kummankaan tarvitse stressata toisesta.
ApItse taitaisin reagoida juuri samoin. Olisin iloinen ja kiitollinen, kun on selvä suunnitelma ja on puhuttu.
Sitten havahtuisin siihen että mies pudotti pommin että hän on ollut tyytymätön 10 vuotta. Ja pommin pudottamisen jälkeen sanelee minulle ehdot: en saa kysellä, en saa häiritä, mies päättää kun keskustellaan. Minä sopeudun ja odotan. Tajuamisen jälkeen alkaisi suomeksi sanottuna vituttaa.
Miettisin sitäkin että kun suhteessa on ongelmana puhumattomuus, miksi ongelmaa hoidetaan kieltämällä puhe. Ja kun molemmat haluavat läheisyyttä, miksi suunnitelmaan kuuluu ottaa etäisyyttä (kaverit, oma aika, keskustelukielto).
Kyllä minäkin lähden siitä, ettei keskustelemattomuus ja etäisyyden ottaminen auta asioiden ratkaisemiseen. Totta sekin, että tuollaisissa tilanteissa, ettei haluta keskustella, vaan etäisyyttä, voi olla takana salasuhde tai ihastuminen toiseen, jolloin aikalisän aikana selviää mihin se suhde on etenemässä.
Mutta aikalisä voi olla hyvä silti, koska voi valmistautua omalta osaltaan suhteen muuttumiseen. Ennalleen suhde ei tällaisen jälkeen jää, vaikkei siellä mitään kolmatta osapuolta olisikaan. Se, ettei pidä toista itsestäänselvänä muuttaa suhdetta merkittävästi, kun ei mennä "automaattiohjauksella".
Minusta aikalisä auttaa siihen, että toisesta alkaa päästää irti. Jos ihmiset haluavat olla yhdessä, silloin yleensä ollaan yhdessä ja puhutaan yhdessä.
Tai itse ainakin alkaisin valmistautua eroon, jos enää ei ole halua olla tiimi. Joko toisella tai kummallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista kommenteista, sain paljon ajattelemisen aihetta.
Sovimme miehen kanssa ajanjaksosta, jolloin en rasita häntä kyselyilläni ja hän saa mennä kuten haluaa menoihinsa (on saanut kyllä jo aiemminkin, mutta sanoin ettei minua oikeasti haittaa jos menee kavereilleen tmv). Hän pohtii tänä aikana myös elämäänsä ja mitä voisi tehdä parantaakseen sitä. Kun tuo määrittämämme aika on ohi, istumme alas keskustelemaan. Sanoin toki, että voi hän jo aiemminkin aloittaa keskustelun jos haluaa ja on saanut ajatuksensa järjestykseen, mutta ainakin meillä on viimeinen aikaraja asialle. Miehelle tämä sopi.Tänä aikana teemme myös asioita yhdessä, kuten vaikka käymme kävelyllä tai elokuvissa tai jotain. Läheisyyskään ei ole poissuljettu, mies itse sanoi haluavansa sitä.
Joten katsellaan kuinka asiat etenee. Omakin olo on nyt helpottunut, kun saimme jotain sovittua ja voimme tuon ajan keskittyä elämään eikä kummankaan tarvitse stressata toisesta.
ApItse taitaisin reagoida juuri samoin. Olisin iloinen ja kiitollinen, kun on selvä suunnitelma ja on puhuttu.
Sitten havahtuisin siihen että mies pudotti pommin että hän on ollut tyytymätön 10 vuotta. Ja pommin pudottamisen jälkeen sanelee minulle ehdot: en saa kysellä, en saa häiritä, mies päättää kun keskustellaan. Minä sopeudun ja odotan. Tajuamisen jälkeen alkaisi suomeksi sanottuna vituttaa.
Miettisin sitäkin että kun suhteessa on ongelmana puhumattomuus, miksi ongelmaa hoidetaan kieltämällä puhe. Ja kun molemmat haluavat läheisyyttä, miksi suunnitelmaan kuuluu ottaa etäisyyttä (kaverit, oma aika, keskustelukielto).
Kyllä minäkin lähden siitä, ettei keskustelemattomuus ja etäisyyden ottaminen auta asioiden ratkaisemiseen. Totta sekin, että tuollaisissa tilanteissa, ettei haluta keskustella, vaan etäisyyttä, voi olla takana salasuhde tai ihastuminen toiseen, jolloin aikalisän aikana selviää mihin se suhde on etenemässä.
Mutta aikalisä voi olla hyvä silti, koska voi valmistautua omalta osaltaan suhteen muuttumiseen. Ennalleen suhde ei tällaisen jälkeen jää, vaikkei siellä mitään kolmatta osapuolta olisikaan. Se, ettei pidä toista itsestäänselvänä muuttaa suhdetta merkittävästi, kun ei mennä "automaattiohjauksella".
Minusta aikalisä auttaa siihen, että toisesta alkaa päästää irti. Jos ihmiset haluavat olla yhdessä, silloin yleensä ollaan yhdessä ja puhutaan yhdessä.
Tai itse ainakin alkaisin valmistautua eroon, jos enää ei ole halua olla tiimi. Joko toisella tai kummallakaan.
Ajattelen ihan samoin. Ketään ei voi pakottaa puhumaan eikä kertomaan mikä tilanne oikeasti on. Mutta itsestään voi ja kannattaa pitää huolta ja valmistautua myös siihen, että sieltä paljastuu salasuhde.
Aivan vastaavanlaisesti parhaan ystäväni mies toimi jokunen vuosi sitten. Aikalisän jälkeen ilmoitti, että haluaa eron ja että uusi nainen on myös jättänyt eropaperit. Tuo suhde kariutui vuoden kuluttua ja tätä nykyä ystäväni on erittäin tyytyväinen, että erosi, vaikka aluksi se koville ottikin. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla työkavereina ja kavereina on ja on ollut tosi paljon miehiä. Työskentelen ns äijäalalla ja miehet avautuu tosi paljon monista asioista, myös parisuhteistaan. Oon kuullu kaikenlaista. Useimmiten miehillä on jonkinlainen tyytymättömyys itseensä, ja kokevat vaimon, suvun yms vaatimukset liian kovina. Miehillä on myös ulkonäkö- ja suorittamispaineita. Ja jos niistä vaimo kyselee tai haastaa, niin se usein päätyy kommunikaatiokatkokseen.
Aika harvoin miehet tuntuvat olevan tyytymättömiä parisuhteeseensa sillä tapaa, että eivät enää pitäisi vaimostaan. Eivät vaan enää pidä itsestään. Ja vaimo etääntyy, eikä ymmärrä miks tuntuu pahalta kun maha kasvaa eikä energiaa ja testosteronia enää riitä. Ja miks ei enää halita kunnolla. Ja miks ei ole enää seksiä.
Oon varmaan aitiopaikalla kuulemassa näitä miesten tuntoja.
Siis mieskö nyt haluaa olla yksin ja mennä omia menojaan mutta ei halua erota, muuttaa erilleen tai edes keskustella mutta kaikki muut parisuhteen edut kyllä kelpaa?
Enpähän nyt muuta sano kuin että tuossa ei ainakaan mistään masennuksesta ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa aina jotenkin väärältä näissä tämänkaltaisissa se että aina sanotaan sille puheliaammalle/innokkaammalle/yhteisestä ajasta nauttivalle että jätä toinen rauhaan ja keksi omia menoja. Miksi ei niin että sen vetäytyneen kuuluisikin alkaa
aktiivisemmaksi ja ottaa se toinen osapuoli paremmin huomioo. Nojoo, ymmärrän että siksi näin kun yleensä se vetäytynyt osapuoli ei ota näitä puheeksi tai hae mitään neuvoja.
No veit sanat suustani. Miten se on jotenkin etuoikeutetumpaa parisuhteessa saada olla puhumaton ja vetäytyvä sekä usein myös salaileva.
Eikö parisuhteen idea ole olla ja elää yhdessä, jakaa keskenään asioita, puhua keskenään ja olla mahdollisimman avoin.
Jos näitä asioita haluaa niin eihän se väärin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla työkavereina ja kavereina on ja on ollut tosi paljon miehiä. Työskentelen ns äijäalalla ja miehet avautuu tosi paljon monista asioista, myös parisuhteistaan. Oon kuullu kaikenlaista. Useimmiten miehillä on jonkinlainen tyytymättömyys itseensä, ja kokevat vaimon, suvun yms vaatimukset liian kovina. Miehillä on myös ulkonäkö- ja suorittamispaineita. Ja jos niistä vaimo kyselee tai haastaa, niin se usein päätyy kommunikaatiokatkokseen.
Aika harvoin miehet tuntuvat olevan tyytymättömiä parisuhteeseensa sillä tapaa, että eivät enää pitäisi vaimostaan. Eivät vaan enää pidä itsestään. Ja vaimo etääntyy, eikä ymmärrä miks tuntuu pahalta kun maha kasvaa eikä energiaa ja testosteronia enää riitä. Ja miks ei enää halita kunnolla. Ja miks ei ole enää seksiä.
Oon varmaan aitiopaikalla kuulemassa näitä miesten tuntoja.
Varmaan siksi sinulle puhutaan, että olet taatusti myötämielinen kuulija. Mies ei puhu parisuhteessa, koska ei halua ottaa riskiä. Ei halua konfliktia, ei halua kompromisseja. Haluaa että kaikki menee miehen mielen mukaan, mutta vaimo on silti onnellinen ja tyytyväinen. Vaikea yhtälö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mieskö nyt haluaa olla yksin ja mennä omia menojaan mutta ei halua erota, muuttaa erilleen tai edes keskustella mutta kaikki muut parisuhteen edut kyllä kelpaa?
Enpähän nyt muuta sano kuin että tuossa ei ainakaan mistään masennuksesta ole kyse.
Aikamoinen yhteensattuma, että tuossa kertomassani tapauksessa oli myös masennusta. Voihan se tottakin olla, jolloin rakastuminen toiseen ja ero ratkaisee kaikki ongelmat. Ainakin hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa aina jotenkin väärältä näissä tämänkaltaisissa se että aina sanotaan sille puheliaammalle/innokkaammalle/yhteisestä ajasta nauttivalle että jätä toinen rauhaan ja keksi omia menoja. Miksi ei niin että sen vetäytyneen kuuluisikin alkaa
aktiivisemmaksi ja ottaa se toinen osapuoli paremmin huomioo. Nojoo, ymmärrän että siksi näin kun yleensä se vetäytynyt osapuoli ei ota näitä puheeksi tai hae mitään neuvoja.No veit sanat suustani. Miten se on jotenkin etuoikeutetumpaa parisuhteessa saada olla puhumaton ja vetäytyvä sekä usein myös salaileva.
Eikö parisuhteen idea ole olla ja elää yhdessä, jakaa keskenään asioita, puhua keskenään ja olla mahdollisimman avoin.
Jos näitä asioita haluaa niin eihän se väärin.
Silloin syntyy myös ikävä valta-asetelma kun toinen puhuu tunteistaan ja toinen ei. Puhumaton tietää missä mennään, on rauhallinen ja turvassa. Toinen sen sijaan elää jatkuvassa epävarmuudessa ja turvattomuudessa, kun ei ole mitään hajua puhumattoman mielenliikkeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla työkavereina ja kavereina on ja on ollut tosi paljon miehiä. Työskentelen ns äijäalalla ja miehet avautuu tosi paljon monista asioista, myös parisuhteistaan. Oon kuullu kaikenlaista. Useimmiten miehillä on jonkinlainen tyytymättömyys itseensä, ja kokevat vaimon, suvun yms vaatimukset liian kovina. Miehillä on myös ulkonäkö- ja suorittamispaineita. Ja jos niistä vaimo kyselee tai haastaa, niin se usein päätyy kommunikaatiokatkokseen.
Aika harvoin miehet tuntuvat olevan tyytymättömiä parisuhteeseensa sillä tapaa, että eivät enää pitäisi vaimostaan. Eivät vaan enää pidä itsestään. Ja vaimo etääntyy, eikä ymmärrä miks tuntuu pahalta kun maha kasvaa eikä energiaa ja testosteronia enää riitä. Ja miks ei enää halita kunnolla. Ja miks ei ole enää seksiä.
Oon varmaan aitiopaikalla kuulemassa näitä miesten tuntoja.
Varmaan siksi sinulle puhutaan, että olet taatusti myötämielinen kuulija. Mies ei puhu parisuhteessa, koska ei halua ottaa riskiä. Ei halua konfliktia, ei halua kompromisseja. Haluaa että kaikki menee miehen mielen mukaan, mutta vaimo on silti onnellinen ja tyytyväinen. Vaikea yhtälö.
Sehän on hyvin yleinen strategia, että "vaimoni ei ymmärrä minua", minkä varjolla sitten päästään pöksyihin tai rakastutaan siihen ymmärtäväiseen kuuntelijaan, joka ehkä on sen verran naiivi, että ei tajua miehen kertomusten olevan vain yksi puoli asioista.
Itse olen ohjannut nämä puhumaan vaimonsa kanssa, ei minun kanssani. On päivänselvää, että tuollainen ihminen ei vain ole luotettava puheissaan eikä teoissaan, ja joskus olen nähnytkin sen vaimon osan, kun olen pariskunnan tuntenut. Tuollaisen miehen kohdalla kunnioitukseni on puhdas nolla. Omasta vaimosta ja lasten äidistä pahan puhuminen muille ei vain kuulu hyviin käytöstapoihin ja on lisäksi erittäin kieroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, asia ymmärretty. En siis yritä enää ja jätän miehen rauhaan. Eiköhän hän sitten ilmoita minulle, jos hänen ajatuksensa eron suhteen muuttuu. Itse en halua erota, joten jatkossa keskustelen vain normikaupassakäynnit ja ruuanlaitot.
ApOnneksi voi valita sinkkuuden eikä tarvitse kestää elämää missä toinen ei edes halua puhua minulle. Itse ainakin tuntisin ettei minulla ole mitään arvoa jos toinen puhuu minulle vain sanoakseen mitä ruokaa haluaa tänään tai pyytäkseen seksiä.
Minäkin ihmettelen kun jotkut tyytyy siihen mitä mies suvaitsee puhua. Tai mies määrittelee mitä aiheita nainen saa miehen kanssa puhua. Mies arvottaa naisen puhumisen (ja naisen) omalle "tasolleen" sopivaksi.
Että jotkut asiat tai aiheet ovat kiellettyjen listalla. Ja sitten niistä ei puhuta.
Mikä tunne on silloin kun mies sanoo, että seksiä pitäisi saada.
Vai sanooko silloinkaan mitään, nyökkää tai osoittaako vain makkarin suuntaan. Ja nainen tajuaa, että ai jaa, sellaisen puute.Minä en ihmettele. Täällä pyörii enimmäkseen 50+ ihmisiä, ja tuon ikäiset ovat tottuneet pitämään miestä kaiken mittana. Jos mies haluaa jotain, nainen sopeutuu.
Tuohan on vallankäyttöä, että salailee tunteitaan ja ajatuksiaan. Ne vaikuttavat aivan suoraan toiseen ihmiseen, kun ollaan parisuhteessa. Puhumattoman ja salailevan ihmisen puoliso tuntee vaikutukset nahoissaan, vaikka ei ikinä saakaan tietää mikä ne aiheutti.
Siinä sitten onkin dilemma, kun nainen vaistoaa tuon alentuvan asenteen, mutta yhteiskunta valehtelee että miehet nyt eivät osaa puhua. Osaavat kyllä, mutta kunigas ei perustele tekemisiään alamaiselle. Niin miehet näkevät parisuhteen. Se ei ole miesten syytä, vaan tämän yhteiskunnan.
No ei ole kyllä kaikilla naisilla iästä johtuvaa kyllä. Olen tuon ihmettelevän kommentin kirjoittaja ja olen syntynyt 50-luvulla.
On ihmistyypistä, kasvatuksesta yms. kiinni.
Nuoremmat kuin minä, paljonkin, sietävät sellaista miehen käytöstä jota minä en sietäisiSikäli voi olla iästä kiinni, että 50+ ihmiset, etenkin, jos ovat pitkässä suhteessa, jo ymmärtävät, että se suhde on antamista ja saamista. Jos toinen esim. ei kauheasti jaksa olla kälättämässä koko ajan jostain naapurien asioista, ystävien kuulumisista, telkkariohjelmista, poliitikasta (lue: naiiveja kommentteja poliitiikoista) jne mitä täällä onkaan selostettu selostettavan, mutta on mahtava, luotettava tyyppi, jonka kanssa on hauskaa tehdä yhdessä asioita kun yhdessä ollaan, niin voidaan hieman luopua siitä voimaantuneen naisen uhosta, jolla kerrotaan, miten minun kanssa kyllä niin varmasti suhteessa ainoalla tavalla ollaan.
Ei mulla esimerkiksi nyt ole mitään tarvetta selostaa, mitä tänne kirjoitan ja kertoa, vaan voin kirjoitella ja antaa toisen katella hiljaa telkkaria. Sillä on kivempaa nääs niin.
Tuo on aika tyypillistä ikäisillesi naisille, että omia kiinnostuksen kohteita vähätellään. Ajatellaan että ei minulla nyt olekaan mitään väliä. Minä vaan kälätän.
Toki se johtuu siitä kun joutuu 50 vuotta elämään maailmassa joka on tehty miehille, silloin alkaa vähätellä itseään ja näkee sen vähättelyn jotenkin tavoiteltavana.
Todella surullinen ajatus, että jos ymmärtää, että toinen nyt vain on hiljaisempi ja haluaa hiljaisuutta enemmän kuin minä, se tarkoittaa itsensä vähättelyä. Kun ei siitä todellakaan ole kyse, vaan siitä, että en tosiaankaan tunne tarvetta kälättää - juuri niin - niitä omia kiinnostuksen kohteitani jatkuvalla syötöllä toisen korvaan, vaikka näen, että hän nyt todellakin työpäivän jälkeen nauttii täydestä hiljaisuudesta tehdä ihan itsekseen sitä, mitä tekeekin.
Minulla on paljonkin väliä ja jos tahdon keskustella aivan mistä tahansa, totta kai toinen siihen osallistuu. Mutta voitko sinä kertoa, miksi minun tulisi valita juuri se hetki, kun näen, että se toiselle todennäköisesti ei ole mieluisaa? Senkö vuoksi, että voisin itselleni todistaa, että en elä miesten maailmassa tai mikä ikinä tuo vinksahtanut ajatus parisuhteesta onkaan?
Minä todellakin näen tavoiteltavana sen, että mies ei kälätä minulle enkä minä miehelle silloin, kun hiljaisuutta toivotaan. Olen saanut korvallisen kälätystä vuosien varrella töissä ja se tosiaan opetti minulle, minkälaista se on, kun toinen selostaa ja sönköttää, ehdottaa ja arvioi, tuli vaan mieleeni että...oletko ajatellut...hei tässä vois kyllä nyt...mun mielestä...tiesitkö että...mä kuulin että...meillä kotona mökillä pojan kotona....meidän niittu iittu pasi pösi...kun itse tahtoisit nyt vain keskittyä asiaan.
Valitettavasti monet naiset tekevät tuota miehilleen koko ajan, koska heillähän on oikeus olla puheliaita ja räväköitä ja heidän mielipiteillään on väliä. Ajattelin töissä kauhulla, mitä olisi, jos tuo kälätys kuuluisi kotona!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla työkavereina ja kavereina on ja on ollut tosi paljon miehiä. Työskentelen ns äijäalalla ja miehet avautuu tosi paljon monista asioista, myös parisuhteistaan. Oon kuullu kaikenlaista. Useimmiten miehillä on jonkinlainen tyytymättömyys itseensä, ja kokevat vaimon, suvun yms vaatimukset liian kovina. Miehillä on myös ulkonäkö- ja suorittamispaineita. Ja jos niistä vaimo kyselee tai haastaa, niin se usein päätyy kommunikaatiokatkokseen.
Aika harvoin miehet tuntuvat olevan tyytymättömiä parisuhteeseensa sillä tapaa, että eivät enää pitäisi vaimostaan. Eivät vaan enää pidä itsestään. Ja vaimo etääntyy, eikä ymmärrä miks tuntuu pahalta kun maha kasvaa eikä energiaa ja testosteronia enää riitä. Ja miks ei enää halita kunnolla. Ja miks ei ole enää seksiä.
Oon varmaan aitiopaikalla kuulemassa näitä miesten tuntoja.
Varmaan siksi sinulle puhutaan, että olet taatusti myötämielinen kuulija. Mies ei puhu parisuhteessa, koska ei halua ottaa riskiä. Ei halua konfliktia, ei halua kompromisseja. Haluaa että kaikki menee miehen mielen mukaan, mutta vaimo on silti onnellinen ja tyytyväinen. Vaikea yhtälö.
Sehän on hyvin yleinen strategia, että "vaimoni ei ymmärrä minua", minkä varjolla sitten päästään pöksyihin tai rakastutaan siihen ymmärtäväiseen kuuntelijaan, joka ehkä on sen verran naiivi, että ei tajua miehen kertomusten olevan vain yksi puoli asioista.
Itse olen ohjannut nämä puhumaan vaimonsa kanssa, ei minun kanssani. On päivänselvää, että tuollainen ihminen ei vain ole luotettava puheissaan eikä teoissaan, ja joskus olen nähnytkin sen vaimon osan, kun olen pariskunnan tuntenut. Tuollaisen miehen kohdalla kunnioitukseni on puhdas nolla. Omasta vaimosta ja lasten äidistä pahan puhuminen muille ei vain kuulu hyviin käytöstapoihin ja on lisäksi erittäin kieroa.
Siis millä tavalla se on epäluotettavaa, että avautuu hyvälle työkaverille OMASTA pahasta olostaan? Siitä, mitä ITSE tuntee? Millä tavalla se on vaimosta ja lasten äidistä pahan puhumista, että kertoo, miten ITSEÄ harmittaa ja tuskastuttaa OMA lihominen?
Tässä se mammat on, miksi miehet vetäytyvät eivätkä kanssanne keskustele. Koska, kuten tässäkin keskustelussa nähdään, eihän miehellä voi olla mitään omaa pahaa oloa, omia kriisejä, omia itsetunnon ongelmia, omia ulkonäköpaineita, omia pelkoja, omaa väsymistä, ehei, vaan tässä puhutaankin nyt vaimosta ja lasten äidistä (ÄIDISTÄ!!), tai vähintäänkin ollaan pettämässä.
Muusta en tiedä, mutta jos sulla alkaa pöksyissä kutista, kun kuulet, että hyvällä työkaverilla, joka on siis oikeastaan ystävä, on paha olla, eikä oikein tiedä, miten sen kanssa elää, niin älä hyvä nainen yleistä sitä mitä meihin muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos hänellä on haaveena matkustelu niin ehdota yhteistä matkaa. Tai vaikka sitäkin että lähtee yksin matkalle. Tai jos teillä on mökki niin lähtee edes sinne yksin saunoamaa, grillaamaan, kalastamaan jne. Saattaa tarvita omaa aikaa jotta pää selkiäisi.
-mies
Hän haluaisi olla nimenomaan kotona, yksin. Mieluusti vaikka koko viikonlopun. Se, että hän on yksin kotona paljon kun minä olen töissä, ei riitä. Hänellä on enemmän vapaapäiviä kuin minulla, joten luonnollisesti hän on enemmän kotonakin kun minä. Mutta lisää pitäisi saada olla. Kun kysyin, mihin sitten menen, hotelliinko, niin ei tietenkään.
Ja tosiaan erota ei halua, vaikka haluaisi olla enemmän yksin. En tajua.
ApJa yhteinen matka on tulossa, ei halua lähteä matkalle yksin tai kaverin kanssa.
Ap
Ehkäpä tarvitsisitte nimenomaan itsenäistä aikaa ja itsenäisyyttä molemmat. Läheisyys voi tulla sitä kautta, että on ihan se oma elämä ja muutakin kuin se puoliso. Lähde matkalle ja tee muuta, kannusta puolisoasikin lähtemään. Keskustele kiinnostavista asioista muiden halukkaiden kanssa. Jos puoliso ei osaa puhuaa syvällisiä niin silloinhan hän ei kauhean syvällinen ole eikä tunkaaminen muuta asiaa tai sitten hän vasta kehittyy ja sitä prosessia ei voi nopeuttaa - hän opettelee nyt ehkä tuntemaan itseään kun on aikaa siihen lasten aikuistuttua. Jos hän haluaa omaa aikaa yksin niin sitten hänen pitää itse lähteä enemmän muualle, ei ole mielestäni oikein että sinulta vaadittaisiin olemaan poissa "jaloista" ja omasta kodistasi. Toki nyt joskus näinkin voi sopia. Mutta jos hän on ihminen joka tarvitsee tosi paljon itsekseen oloa niin sitten hänen pitää kehittää ratkaisu, kuten matkustus, oma kakkosasunto, mökki tms. Loppujen lopuksi puolisoa ei voi kontrolloida tai yrittää ohjailla hänen henkilökohtaista kehitystään. Voi vain ilmaista sen miltä itsestä tuntuu ja mitä toiveita on parisuhteen osalta. Ei se toinen ole meille velkaa tietynlaista elämää tai parisuhdetta mutta jokaisella on oikeus päättää haluaako olla sellaisessa parisuhteessa mitä se toinen tarjoaa. Ei ne välttämättä mene yksiin enää vuosikymmenien jälkeen.
Itse taitaisin reagoida juuri samoin. Olisin iloinen ja kiitollinen, kun on selvä suunnitelma ja on puhuttu.
Sitten havahtuisin siihen että mies pudotti pommin että hän on ollut tyytymätön 10 vuotta. Ja pommin pudottamisen jälkeen sanelee minulle ehdot: en saa kysellä, en saa häiritä, mies päättää kun keskustellaan. Minä sopeudun ja odotan. Tajuamisen jälkeen alkaisi suomeksi sanottuna vituttaa.