Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään epätoivottu raskaus ei alkaisi, jos miehet ei olisi niin huolimattomia siementensä kanssa.
Eikä yksikään epätoivottu raskaus alkaisi jos nainen pitäisi jalat yhdessä
Ei siitä jalkojen yhdessäpitämättömyydestä kukaan tule raskaaksi. Kyllä siihen aina se miehen hukkaama siittiö tarvitaan.
Onko bilsa vähän hakusessa?
Taas luetunymmärtämiesestä pulaa?
Sitäpä juuri taitaa siellä olla.
No mitenpäs se miehen hukkaamat siittiöt aluillaankan pääsis sinne reikään jos nainen ei anna (pitää jalat kiinni) työntää sitä siitintä sinne reikään? Eikö juuri sitä tässä haettu?
Eihän siittiöiden hukkaaminen ole mikään automaattinen seuraus siittimen työntämisestä mihinkään. Siittiöt voi pitää hallussaan jopa seksiä harrastaessa.
Vai lurahteleeko pippelistä jotenkin itsestään?
Eli miehen anatomia ei ole sinulle tuttua.
Nainen voi tulla raskaaksi siitä huolimatta, että mies varsinaisesti "laukeaa" naisen sisälle.
Miehen siitin, kun on erektiossa niin siinä erittyy kokoaika siemennestettä joksikin pienissä määrin. Eli pelkästään ns "touhutipat" voi voi aiheuttaa naisen hedelmöittymisen ihan samanlailla, kuin itse huipentuma eli orgasmin aiheuttama siemensyöksy. Kokeilkaapas tietämättömät niiden miestenne kanssa, että tuleeko peniksen kärkeen erektiossa siemennestettä vaikka vain käsittelisitte käsin sitä penistä alkuun. Se toimii ikäänkuin liukasteena mutta on samanlailla petollista. Siksi se ei auta, että jos pistää ilman kumia ja vetää peniksen pois juuri ennen, kuin laukeaa.O'rly?
Miesten pippelin lurautteluthan on vain ja ainoastaan miesten itsensä ongelma ja vastuulla. Vai nytkö jo naiset on vastuussa miesten pippelien lörähtelyistäkin?
Kannattaa tosiaan perehtyä siihen biologiaan ihan itse ja opetella, miten olla hukkaamatta siittiöitään.
Se, että nainen pitää jalat kiinni niin on edelleenkin ratkaisu tähän.
En ole ikinä ymmärtänyt sellaisen naisen ajatuksen juoksua joka ajattelee oikeesti niin, että ainoastaan mies on vastuussa raskaudesta ja ehkäisystä? Ovatko näin ajattelevat naiset niitä just niissä tilastoissa jotka saavat niitä sukupuolitauteja ja sairastuvat esim aidsiin?
Itse en naisena ole niin tyhmä, että näinkin tärkeessä asiassa jättäisin vastuuden miehelle.
Kai nyt kaikki järkevät naiset tietää sen, että jokainen mies tekee ja valehtelee kaikkensa siinä vaiheessa, kun on saamassa pil** ja ajattelee vain kullinsa nupilla. Mies harvemmin välittää siinä vaiheessa onko kumia vai ei. Et voi syyttää, kuin vain itseäsi jos uskottaudut siihen valheeseen, että se on nyt miehen vastuulla. Naisen pitää ottaa ite vastuu omista teoistaan. Varsinkin sellaisessa joka saattaa pilata loppuelämän.Kyllä se mies on ihan yksin syypää siittiöiden hukkaamiseen. Jokainen ajatteleva ihminen tiedostaa, että ehkäisykään ei täysin poissulje raskauden riskiä.
Mies voi pitää pippelin housuissa, jos ei tahdo riskiä raskaudesta, ja edelleen elatusvelvollisuudesta.
Tämä on yhtä älykästä keskustelua kuin sanoa, että nainen voi tehdä kohdunpoiston. Tietysti mies voi naida naista syvälle perseeseen tai kurkkuun, niin eipähän tule raskaaksi.
Mies voi myös ottaa toiselta mieheltä syvälle perseeseen tai kurkkuun, eikä kumpikaan varmasti tule raskaaksi 😇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.

Kai nyt kaikki järkevät naiset tietää sen, että jokainen mies tekee ja valehtelee kaikkensa siinä vaiheessa, kun on saamassa pil** ja ajattelee vain kullinsa nupilla. Mies harvemmin välittää siinä vaiheessa onko kumia vai ei. Et voi syyttää, kuin vain itseäsi jos uskottaudut siihen valheeseen, että se on nyt miehen vastuulla. Naisen pitää ottaa ite vastuu omista teoistaan. Varsinkin sellaisessa joka saattaa pilata loppuelämän.Ahaa, eli mies on syyntakeeton. Eiköhän poisteta miehiltä äänioikeus ja oikeus toimia vastuullisissa viroissa sekä hallita itse omaisuuttaan. Mikään muu ei auta, kun pillu aiheuttaa noin holtittoman käytöksen. Oi voi.
No mutta oma päätöshän se on, että haluaako kärsiä. Pääasia on se, että sit pääsee itkemään kavereille, kun on raskaana ja elämä pilalla. Ei sillä, että tämäkin olisi ollut helposti vältettävissä, kun ottaisi myös itsekkin vastuun asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?

Ja kuinka monet tosiasiassa tällaisen sopimuksen tekisivät esim kännissä baari-illan jälkeen? Eli käytännössä kaikki vastuu naisille. Naisten pitää siis olla niitä jotka joka seksikerran yhteydessä vaativat sopimusta vahinkoraskauden varalle jos elatusoikeus ei ole automaattinen. Eikö se jo riitä että nainen joutuu aina olemaan vastuussa ja kärsimään vahinkoraskauden johdosta? Vielä enemmän vastuita naisille ja vähemmän miehille
No älä sitten pane kännissä baari-illan jälkeen, jos et hyväksy raskauden riskiä. Ei tämä nyt niin vaikeaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään epätoivottu raskaus ei alkaisi, jos miehet ei olisi niin huolimattomia siementensä kanssa.
Eikä yksikään epätoivottu raskaus alkaisi jos nainen pitäisi jalat yhdessä
Ei siitä jalkojen yhdessäpitämättömyydestä kukaan tule raskaaksi. Kyllä siihen aina se miehen hukkaama siittiö tarvitaan.
Onko bilsa vähän hakusessa?
Taas luetunymmärtämiesestä pulaa?
Sitäpä juuri taitaa siellä olla.
No mitenpäs se miehen hukkaamat siittiöt aluillaankan pääsis sinne reikään jos nainen ei anna (pitää jalat kiinni) työntää sitä siitintä sinne reikään? Eikö juuri sitä tässä haettu?
Eihän siittiöiden hukkaaminen ole mikään automaattinen seuraus siittimen työntämisestä mihinkään. Siittiöt voi pitää hallussaan jopa seksiä harrastaessa.
Vai lurahteleeko pippelistä jotenkin itsestään?
Eli miehen anatomia ei ole sinulle tuttua.
Nainen voi tulla raskaaksi siitä huolimatta, että mies varsinaisesti "laukeaa" naisen sisälle.
Miehen siitin, kun on erektiossa niin siinä erittyy kokoaika siemennestettä joksikin pienissä määrin. Eli pelkästään ns "touhutipat" voi voi aiheuttaa naisen hedelmöittymisen ihan samanlailla, kuin itse huipentuma eli orgasmin aiheuttama siemensyöksy. Kokeilkaapas tietämättömät niiden miestenne kanssa, että tuleeko peniksen kärkeen erektiossa siemennestettä vaikka vain käsittelisitte käsin sitä penistä alkuun. Se toimii ikäänkuin liukasteena mutta on samanlailla petollista. Siksi se ei auta, että jos pistää ilman kumia ja vetää peniksen pois juuri ennen, kuin laukeaa.O'rly?
Miesten pippelin lurautteluthan on vain ja ainoastaan miesten itsensä ongelma ja vastuulla. Vai nytkö jo naiset on vastuussa miesten pippelien lörähtelyistäkin?
Kannattaa tosiaan perehtyä siihen biologiaan ihan itse ja opetella, miten olla hukkaamatta siittiöitään.
Se, että nainen pitää jalat kiinni niin on edelleenkin ratkaisu tähän.
En ole ikinä ymmärtänyt sellaisen naisen ajatuksen juoksua joka ajattelee oikeesti niin, että ainoastaan mies on vastuussa raskaudesta ja ehkäisystä? Ovatko näin ajattelevat naiset niitä just niissä tilastoissa jotka saavat niitä sukupuolitauteja ja sairastuvat esim aidsiin?
Itse en naisena ole niin tyhmä, että näinkin tärkeessä asiassa jättäisin vastuuden miehelle.
Kai nyt kaikki järkevät naiset tietää sen, että jokainen mies tekee ja valehtelee kaikkensa siinä vaiheessa, kun on saamassa pil** ja ajattelee vain kullinsa nupilla. Mies harvemmin välittää siinä vaiheessa onko kumia vai ei. Et voi syyttää, kuin vain itseäsi jos uskottaudut siihen valheeseen, että se on nyt miehen vastuulla. Naisen pitää ottaa ite vastuu omista teoistaan. Varsinkin sellaisessa joka saattaa pilata loppuelämän.Kyllä se mies on ihan yksin syypää siittiöiden hukkaamiseen. Jokainen ajatteleva ihminen tiedostaa, että ehkäisykään ei täysin poissulje raskauden riskiä.
Mies voi pitää pippelin housuissa, jos ei tahdo riskiä raskaudesta, ja edelleen elatusvelvollisuudesta.
Tämä on yhtä älykästä keskustelua kuin sanoa, että nainen voi tehdä kohdunpoiston. Tietysti mies voi naida naista syvälle perseeseen tai kurkkuun, niin eipähän tule raskaaksi.
Mies voi myös ottaa toiselta mieheltä syvälle perseeseen tai kurkkuun, eikä kumpikaan varmasti tule raskaaksi 😇
Nainen voi myös ottaa hevoselta ykköseen. Ei julmalauta että täällä on tyhmää porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Tässä mallissa lapsi sitten kärsisi taloudellisesti ja taloudellinen vastuu jäisi yhteiskunnan eli veronmaksajien harteille. Vaikka nykysysteemi olisi epäreilu niin tuo olisi vielä epäreilumpaa. Miehen oikeudet eivät koskaan tule menemään lapsen edun edelle.
Mistä ihmeen kärsimisestä puhut? Nykyisenkaltainen 'hyvinvointiyhteiskunta' on maailmanlaajuisesti katsottaessa suorastaan harvinaisuus. Kyllä ne lapset kasvaa ilman toisten ihmisten rahojakin.
Mistä miehen oikeudesta nyt puhut? Laki nimenomaan luotaisiin siten, että mitään oikeutta lapseen ei ole, ennen kuin sen kirjallisesti itselleen ottaa.
Lapsen ei tule joutua kärsimään taloudellisesti siitä että toinen vanhempi ei häntä halunnut vaan olla sen suhteen tasavertaisessa asemassa muiden lasten kanssa. Miehen oikeus harrastaa seksiä ilman vastuuta elatuksesta ei tule koskaan olemaan suurempi oikeus kuin lapsen oikeus elatukseen. Oikeudet menevät tässä järjestyksessä: kehollinen itsemääräämisoikeus, lapsen oikeudet ja vasta viimeisenä miehen oikeudet. Tämä järjestys on kaikkein oikeudenmukainen vaikka se epäreilulta tuntuisi.
Eli lapsettomuushoidot yksineläville kielletään? Lapsen hankkiminen yksin kielletään? Mikä ihme oikeus lapsella on kaksiin tuloihin? Yhden suurituloisen tulot voivat olla paljon suuremmat kuin kahden pienituloisen, tämä on ihmisoikeusrikkomus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?
Näinhän se menee, mutta täällä jotain peräkammarin yksinäistä hiertää se, että päätöksen tekee se joka synnyttää kun hän vain haluaisi (varsin teoreettisesti) panna menemään ilman vastuuta tekemisistään, jos se epätodennäköinen vahinko sattuukin kohdalle. Silloin selibaatti on ihan kaikkien kannalta paras ja oikeastaan myös ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?
Niin, miksei esimerkiksi miehet opettele käyttämään kondomia huolellisemmin tai hanki vielä varmempaa vasektomiaa?
Ehkäisy kuntoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään epätoivottu raskaus ei alkaisi, jos miehet ei olisi niin huolimattomia siementensä kanssa.
Eikä yksikään epätoivottu raskaus alkaisi jos nainen pitäisi jalat yhdessä
Ei siitä jalkojen yhdessäpitämättömyydestä kukaan tule raskaaksi. Kyllä siihen aina se miehen hukkaama siittiö tarvitaan.
Onko bilsa vähän hakusessa?
Taas luetunymmärtämiesestä pulaa?
Sitäpä juuri taitaa siellä olla.
No mitenpäs se miehen hukkaamat siittiöt aluillaankan pääsis sinne reikään jos nainen ei anna (pitää jalat kiinni) työntää sitä siitintä sinne reikään? Eikö juuri sitä tässä haettu?
Eihän siittiöiden hukkaaminen ole mikään automaattinen seuraus siittimen työntämisestä mihinkään. Siittiöt voi pitää hallussaan jopa seksiä harrastaessa.
Vai lurahteleeko pippelistä jotenkin itsestään?
Eli miehen anatomia ei ole sinulle tuttua.
Nainen voi tulla raskaaksi siitä huolimatta, että mies varsinaisesti "laukeaa" naisen sisälle.
Miehen siitin, kun on erektiossa niin siinä erittyy kokoaika siemennestettä joksikin pienissä määrin. Eli pelkästään ns "touhutipat" voi voi aiheuttaa naisen hedelmöittymisen ihan samanlailla, kuin itse huipentuma eli orgasmin aiheuttama siemensyöksy. Kokeilkaapas tietämättömät niiden miestenne kanssa, että tuleeko peniksen kärkeen erektiossa siemennestettä vaikka vain käsittelisitte käsin sitä penistä alkuun. Se toimii ikäänkuin liukasteena mutta on samanlailla petollista. Siksi se ei auta, että jos pistää ilman kumia ja vetää peniksen pois juuri ennen, kuin laukeaa.O'rly?
Miesten pippelin lurautteluthan on vain ja ainoastaan miesten itsensä ongelma ja vastuulla. Vai nytkö jo naiset on vastuussa miesten pippelien lörähtelyistäkin?
Kannattaa tosiaan perehtyä siihen biologiaan ihan itse ja opetella, miten olla hukkaamatta siittiöitään.
Se, että nainen pitää jalat kiinni niin on edelleenkin ratkaisu tähän.
En ole ikinä ymmärtänyt sellaisen naisen ajatuksen juoksua joka ajattelee oikeesti niin, että ainoastaan mies on vastuussa raskaudesta ja ehkäisystä? Ovatko näin ajattelevat naiset niitä just niissä tilastoissa jotka saavat niitä sukupuolitauteja ja sairastuvat esim aidsiin?
Itse en naisena ole niin tyhmä, että näinkin tärkeessä asiassa jättäisin vastuuden miehelle.
Kai nyt kaikki järkevät naiset tietää sen, että jokainen mies tekee ja valehtelee kaikkensa siinä vaiheessa, kun on saamassa pil** ja ajattelee vain kullinsa nupilla. Mies harvemmin välittää siinä vaiheessa onko kumia vai ei. Et voi syyttää, kuin vain itseäsi jos uskottaudut siihen valheeseen, että se on nyt miehen vastuulla. Naisen pitää ottaa ite vastuu omista teoistaan. Varsinkin sellaisessa joka saattaa pilata loppuelämän.Kyllä se mies on ihan yksin syypää siittiöiden hukkaamiseen. Jokainen ajatteleva ihminen tiedostaa, että ehkäisykään ei täysin poissulje raskauden riskiä.
Mies voi pitää pippelin housuissa, jos ei tahdo riskiä raskaudesta, ja edelleen elatusvelvollisuudesta.
Tämä on yhtä älykästä keskustelua kuin sanoa, että nainen voi tehdä kohdunpoiston. Tietysti mies voi naida naista syvälle perseeseen tai kurkkuun, niin eipähän tule raskaaksi.
Mies voi myös ottaa toiselta mieheltä syvälle perseeseen tai kurkkuun, eikä kumpikaan varmasti tule raskaaksi 😇
Nainen voi myös ottaa hevoselta ykköseen. Ei julmalauta että täällä on tyhmää porukkaa.
Jotkut jonnet ylilaudalta trollailee ja haaveilevat vasta pill***
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?
Niin, miksei esimerkiksi miehet opettele käyttämään kondomia huolellisemmin tai hanki vielä varmempaa vasektomiaa?
Ehkäisy kuntoon!
No tätä just yritän tässä kokoaika sanoa. Se vastuu kuuluu sekä miehelle, että naiselle.
Ei pelkästään miehelle. Muuten te just vahvistatte sitä mielikuvaa, että nainen on vain mälliautomaatti ja "babymakker".

Miksi naiset ei opettele käyttämään pessaaria huolellisemmin tai hanki vielä varmempaa kohdunpoistoa?
Miksi ette vaan suostu tässä asiassa tasa-arvoiseen päätöksentekoon?

Miehethän täällä itkevät sitä pientä todennäköisyyttä että saavat epätoivotun lapsen kaikista ehkäisykeinoista huolimatta? En ole naisten nähnyt siitä itkevän, mutta toki jos kaikki vastuu on yksin naisella niin kyllä se muuttaa suhtautumista seksiin. Itse en voisi aborttia tehdä joten vaikka todennäköisyys raskautumiseen olisi pieni, olisin helvetinmoisessa pulassa jos joutuisin yksin elättämään vahinkolapsen.

Tää on tää nykynaisten ajatustapa, että miehen yksin pitää tehdä kaikki ehkäisytoimepiteet ja naisen ei tarvitse, kuin vain nauttia ja unohtaa vastuu seksistä? Vaikka vastuullinen seksi on nimenomaan sitä, että molemmat osapuolet tekee oman osansa ehkäisystä. Enkä nyt tarkoita, että naisien pitää ottaa e pillerit (vastustan e pillereitä terveydellisien jälki ongelmien takia). Vaan vastuu tarkoittaa sitä, että sitä toosaa ei kannata jakaa jos tulee pienikin epäilys, että nyt ei ehkäisy ole kunnossa vasta puolella.
Kertokaapas hyvät naiset, että minkäs sille voitte, kun olet yhdenillan jutun jälkeen (et tiedä kuka on siittäjä) raskaana juuri sen vuoksi, kun periaate on tämä, että miehen kuuluu hoitaa ehkäisy? vahinko kävi ja toisenlailla toimimalla tämänkin olisi voinut estää? Mitä se miehen vastuu siinä enää auttaa jos se mies ei ollutkaan vastuullinen sen ehkäisyn (kun et itse piitannut asiasta) suhteen ja katos, kuin pieru saharaan laukeamisen jälkeen?
Kuukauden päästä lääkäri kertoo, että sait värisuoran, tippuri, kuppa, aids, kondylooma ja herpes ja olet viellä kaupan päällisiksi raskaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?
Miehethän täällä itkevät sitä pientä todennäköisyyttä että saavat epätoivotun lapsen kaikista ehkäisykeinoista huolimatta? En ole naisten nähnyt siitä itkevän, mutta toki jos kaikki vastuu on yksin naisella niin kyllä se muuttaa suhtautumista seksiin. Itse en voisi aborttia tehdä joten vaikka todennäköisyys raskautumiseen olisi pieni, olisin helvetinmoisessa pulassa jos joutuisin yksin elättämään vahinkolapsen.
Jos sinulle tasa-arvo merkitsee mitään, niin sitten pidättäydyt seksistä jos abortti on täysin mahdoton ajatus.

Se on ainoastaan miehen vastuulla. "Mut hetkinen minähän ne jälkiseuraukset tässä kärsin eikä se mies?" :O

Naisen logiikka.
Palstalla lukee useassa eri kirjoituksessa tämä ajatus: Sekä Miehen, että naisen pitäisi yhdessä ottaa vastuu siitä seksistä.
Seuraava vastaus: "En ole naisten nähnyt siitä itkevän, mutta toki jos kaikki vastuu on yksin naisella niin kyllä se muuttaa suhtautumista seksiin"
Eli: Naisen aivot suodattaa luetun: "Vain naisella on vastuu seksistä ei miehellä ollenkaan".
Kertokaa mitä pitäisi kirjoittaa ja missä muodossa, että menisi sanoma perille? Molemmilla on ihan yhtä suuri vastuu siitä seksistä. Sekä miehellä, että naisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään niin typerää kommenttia ei olekaan, kuin että älkää harrastako seksiä, niin ei tarvitse miettiä lapsia. Vähän sama kun sanoisi, että lihavuusongelmista päästään kun ei vain anneta ihmisten syödä liikaa.
Ihmiset syövät, juovat, hengittävät ja harrastavat seksiä.
Kysymys on nyt siitä, että miten vastuu näissä pitäisi jakaa. Yksi ihan varteenotettava ajatus on, että elatusvelvollisuus ei synny mitenkään automaattisesti, vaan siitä tehdään ennen yhdyntään, tai abortointiaikana kirjallinen sopimus, puolin ja toisin. Muuten elatusvelvollisuutta ei ole.
Tässä mallissa naisten pitää miettiä haluavatko he pitää lapsen yksin tai kumppanin kanssa, myöskin se on mahdollista, että mies pitää lapsen ja nainen vain synnyttää, mutta ei ole koskaan ottanut elatusvelvollisuutta. Luonnollisesti koska abortti on naisen päätös, niin ilman mitään sopimusta hän saa elatusvelvollisuuden automaattisesti abortointiajan päätyttyä.
Eli naiset jotka eivät voi tehdä aborttia, eivät voi harrastaa seksiä ollenkaan? Tässä siis sanotaan naisille juuri ne samat sanat joita miehille heidän mukaansa ei saa sanoa kun käsketään naista pysymään ikänsä selibaatissa. Onko se oikeasti kohtuullista ja toivovatko miehet todella että naiset lopettavat täysin seksin harrastamisen? Suurimman osan on se lopetettava, koska useimmat naiset eivät voi tietää etukäteen onko abortti hänen kohdallaan mahdollinen vai ei.
Suurin osa on kykenevä rationaaliseen riskiarvioon ja ymmärtää millä todennäköisyydellä mistäkin toiminnasta on seurauksena lapsi. Ja on myös valmis kantamaan vastuunsa, jos epätodennäköinenkin riski realisoituu. Selibaattiin jää vain ne, joilta tällainen normaalia elämää helpottava kyky ymmärtää syitä, seurauksia ja vastuita puuttuu.
Kyllä, ja nykyiselläänhän riskiarvio on ihan eri koska vastuu jaetaan vahingon sattuessa. Tässä olikin puhe siitä että jos vastuu olisi yksin naisella, riskiarvio muuttuisi monen kohdalla pakostakin
Miehet toki voivat tehdä ihan saman riskiarvion ja jäädä selibaattiin jos ajatus pienestä todennäköisyydestä isyyteen on liikaa.
Oikeesti? Kaikkea sitä saa lukea nykyaikana jolloin on olemassa miljoonia erilaisia raskauden ehkäisykeinoja ja raskauden keskeytys tapoja, että suojattu seksi olisi niin kova riski, että kannattaa elää selibaatissa? Olisiko helpompi vain pitää siitä ehkäisystä huolta ja jos vahinko käy niin järjestää asian niin, että keskeyttää raskauden jos ei halua synnyttää. Miten kärpäsestä tehdään härkänen?
Niin, miksei esimerkiksi miehet opettele käyttämään kondomia huolellisemmin tai hanki vielä varmempaa vasektomiaa?
Ehkäisy kuntoon!Miksi naiset ei opettele käyttämään pessaaria huolellisemmin tai hanki vielä varmempaa kohdunpoistoa?
Miksi ette vaan suostu tässä asiassa tasa-arvoiseen päätöksentekoon?
Huoh.
Pessaari on huonoimpia ehkäisyjä.
Kohdunpoisto ei edelleenkään ole mikään ehkäisymenetelmä.