Onko ok katkaista täysin välit vanhempiin?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole OK, mutta joskus on vaan pakko tehdä se, jotta pelastaisi oman elämänsä. Joskus pitää vain valita kahdesta pahasta se pienempi paha, jotta jaksaisi elää. Se pitää vain hyväksyä tosiasiana.

Miksi ei ole OK? Ei sukulaisuus velvoita mihinkään yhteydenpitoon tms

Eli on ihan OK, itse laitoin välit poikki sisaruksen kanssa, hän oli narkki ja rikollinen, ei nähty about 20vuoteen ennen hänen yliannostus-kuolemaansa, en jäänyt suremaan sitä ettei juteltu hänen epäasiallisesta käytöksestään vanhempiamme kohtaan tai siitä miten hän traumatisoi lapsensa jota ei jostain kumman syystä huostaanotettu kuin pätkiksi jne jne

Ei yhtään onnellista muistoa koko ihmisestä

En ole ollut tekemisissä isäni kanssa noin 10 vuoteen. Minulla ei ole yhtään lämmintä muistoa hänestä. En juuri ajattele asiaa.

En ole laittanut välejä poikki mutta olen vähentänyt yhteydenpidon minimiin. En kerro mitään tarkkoja tietoja elämästäni, vastaan kaikkeen mahdollisimman ympäripyöreästi. Muuten äitini puuttuu joka asiaan, arvostelee ja haukkuu. Isä taas on täysi tossukka joka tekee aina kuten äitini käskee.

Vierailija kirjoitti:

En ole laittanut välejä poikki mutta olen vähentänyt yhteydenpidon minimiin. En kerro mitään tarkkoja tietoja elämästäni, vastaan kaikkeen mahdollisimman ympäripyöreästi. Muuten äitini puuttuu joka asiaan, arvostelee ja haukkuu. Isä taas on täysi tossukka joka tekee aina kuten äitini käskee.

Tämä on mielestäni hyvä tapa. Ei kuitenkaan polta siltoja takanaan, vetää vaan omat rajat.

AP, luin ketjun. Joko kerroit, miksi haluat katkaista välit vanhempiisi?

Minun mielestäni vanhempien pitää olla joitain suurrikollisia, murhaajia tms jotta voisin kuvitella että pitäs katkasta välit.

Ei ole normaalia tai normaalien toimintaa katkaista välit täysin.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni vanhempien pitää olla joitain suurrikollisia, murhaajia tms jotta voisin kuvitella että pitäs katkasta välit.

Ei ole normaalia tai normaalien toimintaa katkaista välit täysin.

Kyllä on ihan normaalia aikuisen ihmisen toimintaa katsoa kenen kanssa on tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Siis miksi pitäisi olla heidän seuraansa pakotettuna? :D

(tämä viestini poistettiin)

Sillä mielellähän lisäännytään että saa siten varmasti seuraa. Kavereita ei voi samalla tavoin pakottaa seuraan.

Hirveää kuinka kauan kestää ennen kuin ihminen saa itse päättää seurastaan, ja vielä silloinkin epäröi että saako niin tehdä! 🙄

Luulisi vanhemman miettivän miten ne välit palaisivat, jos niin kova huoli ja rakkaus lapseen on, sen syyllistämisen ja haukkumisen sijaan. Kukaan ei syyttä välejä keneenkään riko. On aika sairasta vanhemmalta ajatella, että välirikko tulisi vain jostain mielen tuulenvireestä. Itse en edes lapsestani niin pahaa kuvittelisikaan. Kyllä kääntäisin vanhempana katseen itseeni ja miettisin mitä tein väärin ja mitä voin muuttaa, että lapseni tulee kohdatuksi ja rakastetuksi hänelle oikealla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteiden normalisointiin auttaa läksytys. Välien katkaisu tulee ennemmin tai myöhemmin kaduttamaan.

Mikä sinä olet sanomaan näin? Mistä tiedät toisen tilanteen? Et mistään.

Mulla on välit poikki turvallisuuteni, henkeni ja terveyteni takia ollut jo 20 v ajan ja KERTAAKAAN ei ole kaduttanut. Väkivalta ei jäänyt lapsuuteen vaan jatkui aikusenakin. Jatkuisi edelleen jos sinne menisin.

Saakeli että ottaa hermoon tällaiset viisastelijat. Tajuatko että joillain on vaaralliset, väkivaltaiset ja hullut vanhemmat? Jos sulla on kivat niin tajuatko että kaikilla ei ole.

Oletan että aloittaja on täysi-ikäinen. Jos vanhempani alkaisivat vaikuttamaan päivittäiseen elämääni enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti joko tarkoituksella tai tyhmyyttään, läksytys pitää antaa. Fyysisen uhan kanssa auttavat poliisit. Aloituksessa ei myöskään tuotu esille, että vanhemmat ovat väkivaltaisia hulluja (aloittaja olisi jo lapsena huostaanotettu), vaan kyseessä olisi kaikkien todennäköisyyksien mukaan pelkästään ylikontrolloivia ja/tai tyhmiä p-skiaisia.

On.

Vasta kun lopetin yhteydenpidon narsistiäidin kanssa niin aloin itse voimaan paremmin. Oli vaan pakko hyväksyä se, että äiti ei rakasta minua eikä ole koskaan rakastanutkaan.

Eikä äiti ole perään itkenyt, ei edes jouluna lähetä hyvän joulun toivotuksia, koska olen niin pahasti hänet pettänyt kun en enää jaksanut taipua kaikkiin vaatimuksiin. Muille sukulaisille tietysti on haukkunut minut, joten olen aivan yksin.

Itse äitinä en ikinä hylkäisi lapsiani, joten kyllähän se tuntuu hirveältä se ajatus, että äiti ei vain välitä.

Näitä lukiessa tuli muisto mieleen.

Pienenä tyttönä näin isäni tekemän arkun varastossa. Pikkusisko kuoli 3 pvän vanhana. Kukaan ei puhunut asiasta, kukaan ei kertonut mitään asiaan liittyvää! Joskus vieläkin näen valkoisesta arkusta unia.

Ja nyt huomaan, että puhumattomuus vaikuttaa edelleen ihmisten välisiin asioihin.

Mikä auttaisi tähän puhumattomuuden kulttuuriin? Se näyttää siltä, että parantuminen ei pääse alkuun ilman että kerrot ao. kokemasi.

Auttaako av palsta ollenkaan? Toivoa sopii vaikka epäilen.

Itsekin katkaissut välit nuorena (3v kesti)

Minkälainen on vanhempi? Ajaako hän lapsensa etua? Jos ei, niin en ihmettele.

Meillä sellainen tilanne, että puolison vanhemmat utelevat, miksi puoliso ei halua pitää yhteyttä. Ja marttyyrin viittaa levittelevät harteilleen kovasti. Kuitenkin puoliso on kertonut aina uuden osoitteen, jos olemme muuttaneet, vanhempia on kutsuttu lapsen ristiäisiin, käymässäkin on joskus käynyt, viimeisten viiden vuoden aikana varmaan kerran vuodessa ehkä ja sukujuhlissa näkevät. Mielestäni se ei ole välien katkaisua, on vain harvaa yhteydenpitoa, johon aikuisella ihmisellä on oikeus.

Jos toinen taho ei lainkaan näe omassa toiminnassaan vikaa eikä siksi halua nähdä etäisten välien syytä, vaikka toivoisikin itse tiiviimpää yhteydenpitoa, ei silti edelleenkään mielestäni ole perusteltua syytellä, että miksi et halua pitää yhteyttä. Koska eiväthän välit katki ole.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän välit voi katkaista, se on jokaisen itse päätettävä. Mieti kuitenkin myös sitä että vanhempasi ovat osa sinun omaa historiaasi, sinun geenejä, sinun kasvua. sinun on helpompi ymmärtää omia ongelmiasi kun tunnet itsesi paremmin. Ja tunnet itsesi paremmin kun ymmärrät kasvuympäristöäsi ja geeniperimääsi paremmin.

Toisinsanoen, pakenemalla vanhempiasi pakenet myös itseäsi.

Sen tiedän että todellakin on ihan takuuvarmasti ärsyttävää, kauheaa, inhottavaa, rasittavaa, raivostuttavaa ja sietämätöntä nähdä kaikki ne virheet mitä itsessä ja sukulaisissa on. Mutta niiden virheiden kanssa voi oppia elämään ja sietämään niitä.

Jos oma vanhempi on sarjamurhaaja tai täysin läpipaha psykopaatti, on ihan ymmärrettävää, ettei vietä aikaa yhdessä ja kontaktit on minimissä. Jos vanhempasi todella vihaavat sinua kaikesta sydämestään, ei varmaan tee hyvää olla tekemisissä.

Välien katkaiseminen vanhempiin tspahtuu yleensä siinä vaiheessa kun niitä vanhempia, geenejä ja kasvuympäristöä on märehditty vuosia.

Paska vanhempi ei märehtimisellä paremmaksi muutu eikä sairas kasvuympäristö terveeksi.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi vanhemman miettivän miten ne välit palaisivat, jos niin kova huoli ja rakkaus lapseen on, sen syyllistämisen ja haukkumisen sijaan. Kukaan ei syyttä välejä keneenkään riko. On aika sairasta vanhemmalta ajatella, että välirikko tulisi vain jostain mielen tuulenvireestä. Itse en edes lapsestani niin pahaa kuvittelisikaan. Kyllä kääntäisin vanhempana katseen itseeni ja miettisin mitä tein väärin ja mitä voin muuttaa, että lapseni tulee kohdatuksi ja rakastetuksi hänelle oikealla tavalla.

(viesti ilmiannettiin)

No nehän just EI MIETI. Vaan mustamaalaa ja kostaa. Mulla on välit poikki vuosikymmenten väkivallan - henkinen ja fyysinen - takia, ja sain vasta siitä 35v iässä katkottua välit kun taas kerran käytiin käsiksi. Silloin tuli viimeinen mitta täyteen, ja tätä edelsi siis se että aikuisuuden ajan olin joutunut pelkäämään vanhempiani. Toimen oli fyysisesti väkivaltainen ja toinen henkisesti.

No katuvatko tai yrittävätkö korjata välejä? Ehei!

Koko suku on käännetty mua vastaan ja minusta on keksitty ihan tajuttomia valheita. Olen hyvätuloinen keskijohdossa työskentelevä ja kunnon kansalainen, ja siksi esim vanhempieni väitteet ja valheet siitä että olen rikollinen ovat ihan absurdeja.

Seuraava temppu oli sitten testamentti jossa jättivät minut perinnöttä, vetoavat kelvottomuuteen - en ole eläissäni edes saanut kuin yhden parkkisakon.

Kohtelevat kuin vihollista, uhkailukirjettä tulee ja kaukaisemmat sukulaiset valjastetaan soittamaan minulle ja haukkumaan heidän keksimillään loukkauksilla.

Eihän nuo terveitä ole. Olen tullut siihen tulokseen että tuo raivokas toiminta tähtää siihen yhteen ainoaan lopputulokseen: he haluavat minut takaisin kiusattavaksi ja alistettavaksi. Sitä eivät halua että välit olisi hyvä ja normaalit. Tämä ehkä voi johtua siitä että eivät edes TIEDÄ mitä tarkoittaa normaali ja hyvä ihmissuhde.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän välit voi katkaista, se on jokaisen itse päätettävä. Mieti kuitenkin myös sitä että vanhempasi ovat osa sinun omaa historiaasi, sinun geenejä, sinun kasvua. sinun on helpompi ymmärtää omia ongelmiasi kun tunnet itsesi paremmin. Ja tunnet itsesi paremmin kun ymmärrät kasvuympäristöäsi ja geeniperimääsi paremmin.

Toisinsanoen, pakenemalla vanhempiasi pakenet myös itseäsi.

Sen tiedän että todellakin on ihan takuuvarmasti ärsyttävää, kauheaa, inhottavaa, rasittavaa, raivostuttavaa ja sietämätöntä nähdä kaikki ne virheet mitä itsessä ja sukulaisissa on. Mutta niiden virheiden kanssa voi oppia elämään ja sietämään niitä.

Jos oma vanhempi on sarjamurhaaja tai täysin läpipaha psykopaatti, on ihan ymmärrettävää, ettei vietä aikaa yhdessä ja kontaktit on minimissä. Jos vanhempasi todella vihaavat sinua kaikesta sydämestään, ei varmaan tee hyvää olla tekemisissä.

Höpöhöpö. Löysin itseni vasta kun pakenin vanhempiani, kun siitä lähtien pystyin tekemään valintoja omasta halustani eikä aina takaraivossa painanut että pitääköhän äiti tästä tukasta tai kelpaakohan tämä koulutus äidilleni Vanhemmilleni kun ei kelvannut mikään. Onneksi löysin puolison, jolle kelpaan tällaisena heikkona ja keskeneräisenä, vaikka vanhempieni mielestä tietenkin hänkin oli väärä kumppani minulle.

Lapsena kaltoinkohtelu on rakas osa, paitsi että lapsuus on pelkoa ja kauhua ja hätää täynnä, niin sitten aikuisuus on tuomitsemista, syyttelyä ja syyllistämistä täynnä. Muut ihmiset syyttää ja syyllistää, ja vielä pitäisi niitä kiusaavia ja alistavia vanhempia sitten vanhoina auttaa ja hyysätä. Reilukerho.

Katson sivusta tilannetta, että ystäväni on laittanut äitiinsä välit poikki jo 15 vuotta sitten. Ystäväni ei ollenkaan osaa ajatella, että hänen äidillään on mielenterveysongelmia eron vuoksi niihin aikoihin, eikä käyttäytynyt fiksusti sen vuoksi. Äiti kärsii kuulemma kovasti tilanteesta, mutta on onneksi saanut elämänsä raiteilleen. Miksi tyttö ei voi lähettää edes joulukorttia kerran vuodessa äidilleen ja pitää laihaa sopua? Olen joskus yrittänyt vihjata, että laiha sopu olisi parempi kuin täysi mykkyys, mutta kai joku haluaa elää noin. Tiedän vierestä katsoneena, että ystäväni äiti oli todella hyvä äiti siihen asti, kun sairastui henkisesti. Isä oli aina pois ja muutenkin surkea, mutta hän saa nyt kaiken ystäväni tuen ja avun. Ei ole minun asiani, mutta ihmettelen vaan.

Kaverini veljen serkku ei suostu enää olemaan miehensä kanssa yhdessä, koska mies oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Oli kuitenkin ollut kunnollinen ennen sitä. En ymmärrä miksi pitää katkaista välit kokonaan. No omapahan on asiansa.