Onko ok katkaista täysin välit vanhempiin?

Pitää miettiä kyllä tarkkaan, ennen kuin panee välit poikki vanhempiin lopullisesti. He ovat myös teidän lastenne isovanhemmat. Jätätte lapsillenne todella vaikean esimerkin sukupolvien välisestä kanssakäymisestä. Jos on joku pienikin juttu, vaikka joulukortin lähettäminen niin siitä kannattaa pitää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Pitää miettiä kyllä tarkkaan, ennen kuin panee välit poikki vanhempiin lopullisesti. He ovat myös teidän lastenne isovanhemmat. Jätätte lapsillenne todella vaikean esimerkin sukupolvien välisestä kanssakäymisestä. Jos on joku pienikin juttu, vaikka joulukortin lähettäminen niin siitä kannattaa pitää kiinni.

Pyh. Muodollisilla sovinnaistavoilla ei ole mitään merkitystä.

Jos suhde on haitallinen ja mietit, että pitäisikö eikä omaa halua ole tai suhde aiheuttaa kipua ja syynä on lähinnä vain velvollisuudentunto tai yhteiskunnan paine niin siihen on varmasti peruste. Välien katkaisu ei ole aina helppo ratkaisu mutta se voi olla pakollinen, että pystyy lopulta elämään omaa elämäänsä johon jokaisella on täysi oikeus. Päätöksen tekoon auttaa kun miettii mitä positiivista sinulle jää käteen vs.mitä se vie tai vaikuttaa sinuun negatiivisesti. Vanhemman kanssa muodostuu aina side vaikka vanhempi olisi miten surkea, joten välien katkaisu vie voimia. Kyseessä on kuitenkin henkilö jonka olisi kaiken järjen mukaan tarjota sellaisia asioita joita ihminen tarvii elämässää jotta olisi valmis itsenäiseen elämään.Välien katkaisu voi helpottaa oloa hetken. Mutta se ei vielä korjaa kaikkea. Kun välit on katkaistu tulee suru, itsesyytökset,miettii onko tehnyt väärän ratkaisun,kyseenalaistaa päätöksensä...Järjellä kuitenkin kun miettii voi perustella päätöksensä. Lastaan satuttava vanhempi ei ole vanhempi vaan lapsi toimii vanhemmalle omien syiden toteuttajana. Se voi olla tiedostamatonta tai täysin tietoista. Lopputuloksena on kuitenkin se, että lapsi kärsii. Mieti myös mikä muuttuisi jos jäät väleihin. On luonnollista toivoa että haitallinen suhde muuttuu yhtäkkiä korjaavaksi mutta se voi olla toteutumaton tilanne. Lapsen tehtävä ei ole toimia vanhempansa vanhempana ja ohjata tätä muutokseen. Lapsen velvollisuus ja oikeus taas on pitää itsestä huolta, välittää, hyväksyä ja antaa pyytteetöntä rakkautta itselleen. Vähitellen voi alkaa antamaan anteeksi myös vanhemmilleen ja päästää irti menneestä kun surutyö on käyty. Siinä voi mennä aikaa ja vaatia paljon työtä, mutta se on mahdollista.

Täällä moni syyllistäjä taitaa tietää tehneensä jotain joka voi joku päivä vielä tehdä sen ettei välejä lapseen enää ole. Paljon korostuu se mitä vanhempi on lapsensa eteen tehnyt. Ei oman lapsen kasvattamisen pitäisi minusta perustua siihen että vanhemman tekemät asiat olisivat jokin mitattava asia jonka tulos palkitaan vaan sen pitäisi olla itsestään selvyys että vanhempi haluaa antaa lapselleen kaiken parhaan luonnollisesti koska tätä aidosti rakastaa.  Jos vanhempi painottaa lapsensa kasvattamisessa oleelliseksi mitä hän on tehnyt ja puhuu kuin tuo olisi häneltä vaatinut sellaisia asioita mitä lapselle luonnollisesti kuuluu, on suhteessa oleellista se mitä vanhempi suhteelta odottaa eikä itse lapsi tai hänen parhaansa.Ei lapsen tulisi olla vanhemman perustehtävän hoitamisesta vanhemmalle jossain kiitollisuuden velassa. Jos suhde on hyvä lapsi osoittaa sen sillä että olet osa hänen elämäänsä ja arvostaa sinua sillä että haluaa olla tekemisissä. Jos lapsesi on katkaissut välit on aika mennä itseensä. Sen sijaan että kiellät asian, hyväksy se. Itsesyytösten tai lasta syyllistämisen sijaan mieti missä on mennyt vikaan. Hyväksy se. Jos haluat korjata välit sinun pitää muuttua, mutta hyväksy se että mikäli olet satuttanut lastasi vakavasti henkisesti,fyysisesti tai seksuaalisesti, sinun on vihdoin aika päästää lapsesi vapaaksi ja antaa hänen vihdoin parantua. Jos jotain vähemmän pahaa on tapahtunut, voi olla että lapsi joskus palaa. Kunnioita lapsesi päätöstä ja tee vihdoin se mitä et osannut aiemmin-ajattele vihdoin lastasi itsesi sijaan. Kun teet oikein, voit antaa itsellesi anteeksi ja ottaa sellaisen suunnan elämässä että olisit itsekin lopulta ehjempi. 

On ok. Itse en varsinaisesti katkaissut välejä, mutta äiti teki selväksi kun soittelin opiskelupaikkakunta kotiin että ei tarvitse soitella. Lakkasin soittelemasta, ei nähty edes 10 vuoden aikana. Soitti 2 kertaa koko elämänsä aikana mulle tuon puhelun jälkeen, isoäitini kuoli ja toinen puhelu kun tavarani oli varastettu kotoa. Että katkaise välit jos se tuo sinulle paremman olon.

Jos vanhempi ei kunnioita lapsen välien katkaisua, voi vanhemmallekin hakea lähestimyskieltoa ym. Rajoja oikeusteitse.

Isäni hakkasi minua ja äitiäni, kun olin lapsi. Murrosikään tultuani lopetti, mutta henkinen väkivalta jatkui ja äitiäni löi edelleen joskus. Olen yli 30v ja tähän asti on ollut pakko olla vieläkin tekemisissä kyläilyjen yhteydessä, sillä äitini ei uskalla taloudellisten syiden takia erota. Mutta viime vierailulla isäni uhkaili ja haukkui minut lopulta niin rumasti (ilman syytä, kuten yleensä), että nyt riitti. Lähdin ovet paukkuen äidin kanssa omaan kotiini (junamatkan päässä). Sanoin äidilleni, että nyt en kyllä ole sen äijän kanssa tekemisissä enää yhtään. Ja jos äiti haluaa tavata, niin tulkoon minun luokseni. En erikseen kerro isälle, että katkon välit. Siinähän sitten jossain vaiheessa ihnettelee, kun minua ei enää näy. Kuolisi jo pois. Hitto, kun siitä syövästäänkin parantui.