Onko ok katkaista täysin välit vanhempiin?

On täysin OK. Jotkut ihmiset ovat niin tuhoisia, että niistä on parasta pysyä kokonaan erossa. Sillä ei ole mitään väliä, että tuollainen ihminen sattuu olemaan sukua. Jokaisella on täysi vapaus valita, kenen kanssa on tekemisissä ja kenen kanssa ei.

Jos ne haittaa sun päätä, niin on. Suomessa vanhemmat sukupolvet on ihan hukassa.

Se, että kysyt asiaa muilta, kertoo jo aika paljon. Et siis ole ilman muiden neuvoja varma asiasta.

Vanhemmatkin voivat olla hyviä neuvonantajia. Jo aikuiselle lapselleenkin. Koska siis selvästi neuvojakin haluat, niin älä katkaise yhteyttä vanhempiisi. Vaikka nyt olisi huono suhde, ei se tarkoita, että myöhemminkin olisi. Monet lapset ja vanhemmat lähentyvät vasta, kun se lapsikin on vanhempi, perheellinen, ehkä itsekin jo eläkkeellä.

On OK eikä tarvitse valintaansa perustella eikä hakea asialle hyväksyntää ulkopuolisilta.

Olen itse siinä tilanteessa, että lähes täysi-ikäinen nuoreni todennäköisesti harkitsee välien katkaisemista kotoa muutettuaan. Taustalla on monia haasteita, joiden nuori kokee johtuvan meistä vanhemmista: masennusta, ahdistusta, itsetuhoisuutta, päihteitä. Terapia ja lääkitys eivät ole auttaneet, paitsi että niiden kautta selvisi taustalla vaikuttava nepsydiagnoosi.

Olemme parhaamme mukaan yrittäneet auttaa ja saada nuorelle apua, mutta emme ole siinä onnistuneet. Olen hänestä huolissani ja loputtoman surullinen tilanteesta. Rakastan lastani, mutta en voi vaikuttaa hänen valintoihinsa. Hän puolestaan kokee, että meidän vanhempien ei "kuulu" olla hänestä huolissaan, joten hänen ei tarvitse ilmoitella meille itsestään. 

Minä katkaisin isääni, asui n. puolen kilsan päässä, sielläpä asui, oli sairas. Silti joi. Kuoli lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Minä katkaisin isääni, asui n. puolen kilsan päässä, sielläpä asui, oli sairas. Silti joi. Kuoli lopulta.

Ps. Ei ollut minulla minkäänlaisia omantunnon tuskia asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä katkaisin isääni, asui n. puolen kilsan päässä, sielläpä asui, oli sairas. Silti joi. Kuoli lopulta.

Ps. Ei ollut minulla minkäänlaisia omantunnon tuskia asiasta.

Enkä kysellyt lupaa tältä paskapalstalta, ihan itse ratkausin asian.

Tietenkin se on ok jos sinusta siltä tuntuu. Ihan sama kaikkien muidenkin ihmissuhteiden kohdalla. Jos kanssakäyminen on epämiellyttävää niin sitä ei tarvitse olla olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Sukulaistyttö on katkaissut kokonaan välit paitsi omiin vanhempiinsa myös meihin sukulaisiin. Hänellä on ollut nuoresta saakka mielenterveyden kanssa isoja haasteita. On aivan kauheaa kuvitella, mitä kaikkea tälle nuorelle naiselle on mahdollisesti tapahtunut. Missä hän asuu? Millä hän elää? Entä jos joku käyttää häntä hyväkseen?

Nuoren syitä välien katkaisemiseen voimme vain kuvitella. Hänen äitinsä on todella hienotunteinen ja koettanut auttaa nuorta tuppautumatta kuitenkaan liikaa. Ei ole käynyt kylässä vuosiin (koska nuori ei ole halunnut), on vain lähettänyt rahaa tarvittaessa ja koettanut kysellä aika ajoin, miten menee ja tarvitsetko jotakin. Me sukulaiset olemme tunkeneet nuoren elämään tätäkin vähemmän.

Ja silti hän on päättänyt kadota meiltä kaikilta. On muuttanut pois asunnostaan, blokannut meidät puhelimestaan ja sähköposteistaan ja mistään emme saa tietoa siitä, mitä hänelle on tapahtunut.

Voin kertoa että tuon nuoren naisen äidin surun ja huolen määrää on raskas katsoa.

Rajat voi asettaa jos omissa sukulaisissa on jotakin, mitä ei kestä, mutta en kyllä suosittelisi ketään katoamaan läheistensä elämästä noin täydellisesti. Veikkaan, että jonakin päivänä tuokin nuori nainen katuu tekoaan syvästi. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.

Et tiedä kaikkea äidin ja tyttären väleistä. Tiedät vain sen, mitä äiti kertoo. Esim. hienotunteinen vihjailu siitä, että ei ole sitä, mitä äiti haluaisi, on todella kuormittavaa.

Olen miettinyt samaa. Vanhempieni kanssa tekemisissä oleminen tuntuu jotenkin laskevan mielialaa, mutta koska asun lähellä niin olen kokenut kuitenkin jonkinlaiseksi velvollisuudeksi joskus käydä kylässä. "Onhan se oma perhe kuitenkin" ja silleen. Mutta kuitenkin usein haaveilen kauemmas muuttamisesta, ettei tarvitsisi olla tekemisissä.

Miksi osa kokee että olisi väärin katkaista välit sukuun/lapsuuden perheeseen? Kasvatettu kiltiksi? Vai iskeekö huono omatunto ja pelko että heille käy sama?

Välien katkaisemisen ei tarvitse välttämättä olla lopullista. Mutta kerran katkaistuja välejä ei kannata edes yrittää palauttaa samalle tasolle kuin ne oli ennen välien katkaisua. Jos jompi kumpi osapuoli sitä yrittää, siitä seuraa yleensä, että vanhat ongelmat nostavat päätään.

Esim. ns. "pääpirun" kuolema voi antaa tilaisuuden elvyttää välejä sukuun, ainakin jollain tasolla. Ei aina.

Tottakai on.

Joillakin voi oikeasti olla todella kammottavia tai ilkeitä vanhempia.

Eivät rakasta jälkeläisiään vaan ovat jotenkin aivoiltaan rikki.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaistyttö on katkaissut kokonaan välit paitsi omiin vanhempiinsa myös meihin sukulaisiin. Hänellä on ollut nuoresta saakka mielenterveyden kanssa isoja haasteita. On aivan kauheaa kuvitella, mitä kaikkea tälle nuorelle naiselle on mahdollisesti tapahtunut. Missä hän asuu? Millä hän elää? Entä jos joku käyttää häntä hyväkseen?

Nuoren syitä välien katkaisemiseen voimme vain kuvitella. Hänen äitinsä on todella hienotunteinen ja koettanut auttaa nuorta tuppautumatta kuitenkaan liikaa. Ei ole käynyt kylässä vuosiin (koska nuori ei ole halunnut), on vain lähettänyt rahaa tarvittaessa ja koettanut kysellä aika ajoin, miten menee ja tarvitsetko jotakin. Me sukulaiset olemme tunkeneet nuoren elämään tätäkin vähemmän.

Ja silti hän on päättänyt kadota meiltä kaikilta. On muuttanut pois asunnostaan, blokannut meidät puhelimestaan ja sähköposteistaan ja mistään emme saa tietoa siitä, mitä hänelle on tapahtunut.

Voin kertoa että tuon nuoren naisen äidin surun ja huolen määrää on raskas katsoa.

Rajat voi asettaa jos omissa sukulaisissa on jotakin, mitä ei kestä, mutta en kyllä suosittelisi ketään katoamaan läheistensä elämästä noin täydellisesti. Veikkaan, että jonakin päivänä tuokin nuori nainen katuu tekoaan syvästi. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.

Itse olen nelikymppinen ja välillä kadun syvästi, että en ole katkaissut välejä.

Vanhempani aiheuttivat mielenterveysongelmani, jotka eivät kuitenkaan ole sieltä pahimmasta päästä. Siksi ei kiinnosta kovin läheiset välit. Ja vanhemmillani ei ole sarvia päässä. Pitäisit heitä mukavina ihmisinä jos tapaisit heidät. Varsinkin isäni näyttelee normaalia tosi uskottavasti.

En kadu elämässäni mitään niin paljon kuin sitä etten katkaissut välejä aiemmin. Tunnistin narsistin jo alaikäisenä mutten ymmärtänyt mikä merkitys hovilla on ja ettei narsistista pääse eroon jos on hovin kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ok.

Ei kannata ainakaan isoa perintöä odotella jos pistää välit poikki. Mahtaako aloittajalla olla muita sisaruksia?

Perintö on keskimäärin joitakin kymmeniä tuhansia. Uuden auton hinta. Ei sen takia kannata elämäänsä pilata.

Vierailija kirjoitti:

Miksi osa kokee että olisi väärin katkaista välit sukuun/lapsuuden perheeseen? Kasvatettu kiltiksi? Vai iskeekö huono omatunto ja pelko että heille käy sama?

Itse äitinä ajattelen, että olisi elämäni suurin suru, jos lapseni katkaisisi välit minuun. On kauheaa ajatella, että se ihminen, jonka parhaani mukaan kasvatin ja jolle annoin kaiken mitä pystyin, alkaisi syyttää minua sairaaksi ja väittäisi että välien katkaiseminen minuun ratkaisisi hänen ongelmansa.

Tuntuu että äitejä saa syyttää mitä kauheimmilla tavoilla, eikä sellaisia syytöksiä vastaan ole mitään sanomista. Lapsi on ilmeisesti aina oikeassa ja äiti on se hullu ja sairas.

Onneksi meillä tuntuu olevan lasten kanssa kaikki hyvin. Teen kyllä kaikkeni, että olisi tulevaisuudessakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukulaistyttö on katkaissut kokonaan välit paitsi omiin vanhempiinsa myös meihin sukulaisiin. Hänellä on ollut nuoresta saakka mielenterveyden kanssa isoja haasteita. On aivan kauheaa kuvitella, mitä kaikkea tälle nuorelle naiselle on mahdollisesti tapahtunut. Missä hän asuu? Millä hän elää? Entä jos joku käyttää häntä hyväkseen?

Nuoren syitä välien katkaisemiseen voimme vain kuvitella. Hänen äitinsä on todella hienotunteinen ja koettanut auttaa nuorta tuppautumatta kuitenkaan liikaa. Ei ole käynyt kylässä vuosiin (koska nuori ei ole halunnut), on vain lähettänyt rahaa tarvittaessa ja koettanut kysellä aika ajoin, miten menee ja tarvitsetko jotakin. Me sukulaiset olemme tunkeneet nuoren elämään tätäkin vähemmän.

Ja silti hän on päättänyt kadota meiltä kaikilta. On muuttanut pois asunnostaan, blokannut meidät puhelimestaan ja sähköposteistaan ja mistään emme saa tietoa siitä, mitä hänelle on tapahtunut.

Voin kertoa että tuon nuoren naisen äidin surun ja huolen määrää on raskas katsoa.

Rajat voi asettaa jos omissa sukulaisissa on jotakin, mitä ei kestä, mutta en kyllä suosittelisi ketään katoamaan läheistensä elämästä noin täydellisesti. Veikkaan, että jonakin päivänä tuokin nuori nainen katuu tekoaan syvästi. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.

Et tiedä kaikkea äidin ja tyttären väleistä. Tiedät vain sen, mitä äiti kertoo. Esim. hienotunteinen vihjailu siitä, että ei ole sitä, mitä äiti haluaisi, on todella kuormittavaa.

Tai sitten tiedän enemmän kuin uskotkaan.

Entä kuinka kuormittavaa sinusta olisi se, ettet tiedä missä oma lapsesi on? Ettet tiedä edes, onko hän elossa? Että pelkäät tämän joutuneen psykiatriselle osastolle tai jopa vankilaan, mutta sinulla ei ole mitään keinoa saada selville mitään hänen tilanteestaan? Oma lapsi, jota olet rakastanut enemmän kuin mitään. Vaalinut, suojellut, auttanut siivilleen ja omaan elämään, tarjonnut tukea, rahaa, kysellyt varovasti kuulumisia, ollut tuppautumatta ja koettanut olla niin hienotunteinen kuin mahdollista. Ja tuloksena täydellinen katoaminen äidin ja kaikkien muidenkin elämästä.

Onko rangaistus tuon äidin todellisista tai kuvitelluista teoista (esimerkkinä antamasi vihjailut) mielestäsi suhteessa tekojen tuomittavuuteen?

Jokaisella on oikeus kadota ja elää elämäänsä ilman sukuaan, vaikka mamma itkuntuhruisin silmin rääkyisi menneisyydessä.

On varmasti oikeus. Kun noin kauniisti puhut muista ihmisistä ja heidän tunteistaan, ehkä sinullakin on kokemusta hylkäämisestä ja menetyksistä. Itse en sellaista toivoisi edes pahimmalle kiusaajalle.