Etääntyminen parisuhteessa, mikä pelastaa?

Peräsuoliseksi saattaa tuoda uutta näkökulmaa ja vipinää, tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

joskus pitää vaan todeta, että se oli siinä.

 

Juu, mutta joskus voi myös jäädä harmittamaan, jos ei tosissaan yrittänyt korjata tilannetta. Rakkaus toiseen ei katoa ihan niin helposti, kuin voisi kuvitella, vaikka suhteessa ongelmia olisikin.

Ensinnäkin tarvitaan, että molemmat haluavat korjata tilanteen ja tosiaan tehdä töitä sen eteen. Toiseksi, rakkaus ei yksin riitä vaan pitää olla muutakin yhteistä kuten samantyylinen elämäntapa ja elämänkatsomus. Jos ollaan ihan eri mieltä esim. raha-asioista, perheen perustamisesta tai elämäntavat poikkeavat hurjasti toisistaan niin silloin on kovin vaikea saada suhdetta toimimaan vaikka olisi kuinka rakkautta. Mutta tosiaan, molemmista pitää löytyä se halu yrittää ja jos se puuttuu niin sitten se kyllä on oli siinä. 

Ei mitenkään. NOpea ero on parempi kuin vuosien ulínasi lukeminen tällä miesvihapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että joku nostanut vuosi sitten tekemäni aloituksen? Tilannepäivitys teille. Erohan siitä tuli. 

Minä nostin sen, kun yritän saada perpektiiviä omaan tilanteeseeni.

Pystytkö kommentoimaan, että millaista teillä oli etääntyminen ennen eroa verrattuna tähän? Ja miten teillä ero tuli, haitko sinä sitä? Miten mies suhtautui? Kertoiko hän lopulta, miksi oli etääntynyt? 

Minun puolisoni ei ole pariin vuoteen halunnut enää seksiä, eikä puoleen vuoteen ole halunnut oleskella samassa huoneessa. Esimerkiksi jos katson televisiota olohuoneessa, niin puoliso katsoo televisiota kännykästään toisessa huoneessa, eikä voi tulla katsomaan sitä edes samaan olohuoneeseen. Mitään ei olla tänä aikana tehty yhdessä, eikä päivän aikana vaihdeta montaa sanaa ja nekin 'on ilmoja pidellyt'-tyyppisiä.

Tällä hetkellä olen niin vihainen, että jos kotona olisi printteri, varmaan täyttäisin erokaavakkeen heti. Mutta olisi hyvä saada perspektiiviä tähän tilanteeseen, jos muut ovatkin onnistuneet korjaamaan tällaisen suhteen vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Kehottaisin sinua ihan ensiksi kiinnittämään huomion myös omaan käytökseesi. Oletko 'nalkuttaja'? Kuljet miehen perässä ja valitat kokoajan siitä mitä hän on taas jättänyt tekemättä ja sinä saat tehdä kaiken. Vaikka valitus olisi aiheellista se syö parisuhdetta ja pikkuhiljaa etäännyttää toisen. Mitä enemmän nalkutat sitä enemmän mies etääntyy ja haluaa olla yksin. Ehkä ahdistuu käytöksestäsi ja miettii eroa mielessään. Tässäkin vaihtoehdossa en usko liiton pelastuva. Miestä ei selvästi kodin siisteys kiinnosta ja sekös vaimoa ymmärrettävästi harmittaa. Jos mies alkaa enemmän siivoamaan hän tekee sen vain välttääkseen riidan eikä siksi, että haluaa kodin pysyvän siistinä.

Miten tälläinen ongelma mielestäsi sitten korjataan jos miehen herkkää mieltä ei saa järkyttää kertomalla että on jäänyt omien jälkien korjaaminen väliin?

Vetäytyvä ja puhumaton voi olla myös masentunut.. 

Turha siinä vaatia parantamaan parisuhdetta, koska voimia siihen ei ole. Eikä haluakaan, koska ei tunnu miltään.

Up

Pitäisi tietää kiinnostaako toista olla yhdessä vai ei. Tykkääkö että ei kosketa vai voi koskea, miten. Ettei sorki tai häiritse. Ja onko yhteistä kiinnostuksen aihetta tai puheenaiheita, onko iloa. Ja aikaa. Meneekö aika muualle ettei jaksa vai on aikaa hieman, vai enemmän. Mitä odotuksia kummallakin on, kohtaavatko ne. Eletäänkö hetki kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhukaa asiasta! Varmasti toinen huomannut saman. Tehkää yhdessä jotain mukavaa ja ottakaa se tavaksi.

 

Taattua av:ta. Joku valittaa parisuhteen puhumattomuutta ja heti paikalle ilmestyy joku ehdottamaan puhumista.

Se on AV:TÄ HEL...VETIN IDIOOTTI.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että puhuminen on hyvä ja hyödyllinen neuvo, mutta tosiaan, se on todella vaikeaa.

Vaikka yritän puhua niin etten syyttele toista, silti puhe kuulostaa siltä. Vaikka sanon että minusta tuntuu tältä, niin se sisältää syytöksen koska sinä käyttäydyt näin.

Siihen mies vastaa että niin sinäkin aina sitä ja tätä.

Kierre on valmis. Eikä puhe johda mihinkään.

Tämä

Ei voi välttää, se aiheuttaa pidemmän päälle patoutumia ja se ei ole henkiselle puolelle hyvä asia, uuvut, kiusaannut ja lopulta olet masennuksen kanssa tekemisissä. Meillä sama homma meneillään, mies on täysin pihalla ja kujalla lähes kaikesta, ihan helvetillinen tilanne. Päivä päivältä, minuutti minuutilta tajuan, että minähän inhoan häntä enempi kuin itse edes olen tajunnut. Hänen varjonsakin on jo punainen vaate!

Vierailija kirjoitti:

Vaikea on puhua, kun kaikki minä-viestitkin ovat toiselle syytöksiä. Ylipäätään kaikki tunteista puhuminen on ikäänkuin jokin syytös. Eli kun täällä vinkiksi puhumattomuuteen vastataan että pitää puhua, niin jos voisi puhua, niin eihän täällä olisikaan puhumattonuudesta "valittamassa". Eli kukapa osaisi vinkata, miten pitäisi kohdella kumppania joka ei vaan puhu. Olla itsekin hiljaa ja antaa etäisyyttä - viekö etäisyyden antaminen toisen kauemmaksi vai antaako tilaa ajatella ja tulla sitten itse toista lähemmäksi? Vai jos aktiivisempi lopettaa puhumisyritykset, niin suhde etääntyy ja etääntyy kunnes päättyy? Jos puhumattonuudesta kärsivällä on tunne tyhjiö, miten sen voisi täyttää niin, että ei "vaadi" kumppanilta jotain? Entä te puhumattomat, miksi te ette puhu? Voiko vielä tänä päivänä olla olemassa aidosti niin urpoja ihmisiä, että kuvittelevat että ilman puhetta kaikki vaan soljuu?

Ihan ekana antaisin hetken omaa aikaa puhumattomalle. Sitten yrittäisin herätellä kauniisti puhumalla avautumaan ilman syyllistämistä asioista, jotka harmittaa suhteessa tai muuten. Sitten toisen arvostamista, huomioimista ja romantiikkaa. Seksi seuraa sitten perästä, jos on seuratakseen. varsin usein se toinen herää vasta, kun hänelle tulee pelko sinun menettämisestä. Yrittäisin kuitenkin baby stepsein oikeaan suuntaan. Voit myös itse yrittää mennä toisen asemaan ja miettiä, että mikä sinussa mahdollisesti on voinut kumppaniasi ärsyttää. On myös mahdollista, että taustalla on uusi ihastus. Yritä etsiä mahdollisia merkkejä tästä paljastamatta kuitenkaan korttejasi. Jos kumppani on äkäinen, varjelee puhelintaan ja on paljon epämääräisissä menoissa, niin silloin kannattaa valpastua. Silloin kannattaa vetäytyä ja sanoa, että annan sinun jatkaa elämääsi uuden ihastuksesi kanssa. Kunnioitan tätä valintaasi. Kenties paradoksaalisesti vetäytyessäsi hän jättääkin ihastuksensa ja haluaa jatkaa sinun kanssa. Herättelyä lempeästi kehiin ja selvittelyä mistä kyse on minun paras ohjeeni tähän tilanteeseesi.

Ap tule päivittämään taannehtivasti teidän suhteenne lopunajoista

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. NOpea ero on parempi kuin vuosien ulínasi lukeminen tällä miesvihapalstalla.

Tämäpä se oli rakentava kommentti. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lähteä matkalle yhdessä. Kaukana kotiympyröistä on helpompi puhua.

Asia on aivan päinvastoin. Tuntuu entistä yksinäisemmältä vieraissa ympyröissä.

Mulla ja miehelläni oli tapahtunut tuollainen etääntyminen, oltiin toisillemme itsestäänselvyyksiä. Seksiä ei ollut useampaan vuoteen, oltiin ihan kämppäkavereita. Mutta, teimme edelleen erilaisia asioita yhdessä eikä riitoja ollut. Kun siis otin asian esille ja sanoin haluavani suhteemme paranevan, mieskin halusi sitä. Kysyin häneltä suoraan,  rakastaako enää ja haluaako edelleen olla kanssani. Koska vastaus molempiin kysymyksiin oli kyllä, pystyimme alkaa yhdessä parantaa suhdettamme.

Tuo, ettei mies voi olla edes samassa huoneessa, kuulostaa todella pahalta. Tuollaisessa tilanteessa menisin miehen luo ja kysyisin suoraan, onko hänellä enää haluja olla kanssani parisuhteessa. Sanoisin, etten enää halua elää näin. Valitettavasti tuo käytös kuulostaa jopa siltä, että miehellä saattaa olla toinen nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. NOpea ero on parempi kuin vuosien ulínasi lukeminen tällä miesvihapalstalla.

 

Tämäpä se oli rakentava kommentti. 

Ottaako totuus koville? 

Kokeile rehellisyyttä joskus, voi olla virkistävää.

Niin meilläkin, ja läheisyys kosketukset/seksi myös puuttuu. Ei vain enää jaksa pitkään itsekään osoittaa, tunteitaan, sekä yrittää lähestyä/ehdottaa mitään yhteistä. Aiemmin vei työt ja arki liikaa omaa aikaa/itse pakenin kaikkeen puuhaan, tätä läheisyys/ seksin vähyys ym suhteen ongelmia, mutta kummiskin huomiota yritin antaa useinkin. Näemmä ei naisille, kelpaa ahkera ja tunnollinen mies joka vielä kykenee keskustelemaan asiasta, kuin asiasta, vaikka ei ihan helppoa ole kaikesta aloittaa keskustelua/löydä oikeita sanoja tms. Uskollisena olen pysynyt, enkä ole ns kiristys keinoa käyttänyt, kuten moni tuntuu käyttävän näissä ongelmissa, että haenpa sitten seksin muualta tyyliin painostetaan toista osapuolta. Ulkoinen olemus molemmilla ok, ettei mitään tällaista taustaa, tai etteikö touhut sujuisi, milloin siihen harvoin meneekään. Nyt on alkanut tuntua, että jtn on tapahduttava asioissa muutosta, tai loppusuora saattaa olla muuten hyvinkin lähi aikojen asia. En vaan voi antaa itsestäni toiselle, ja jäädä paitsi 1.rakkauden/parisuhteen tärkeimmistä osa alueista, eli läheisyys, ja toisen huomioon ottaminen. Tuntuu että annan itsestäni kaiken, mutta murusia saan vain takaisin. Ehkäpä en ole toiselle tarpeeksi tärkeä, tai liian hyväluontoinen vain olen. Yleensä kun hyväluontoisuus loppuu, niin se tulee sitten oikeastaan kerrasta, ja itsepäisenä pidän pääni sitten loppuun asti,

"Näemmä ei naisille, kelpaa ahkera ja tunnollinen mies joka vielä kykenee keskustelemaan asiasta"

Aikuisena ihmisenä varmaan kuitekin ymmärrät että parisuhteeseen ei riitä se että toinen on ahkera ja tunnollinen. Parisuhde on aina ensisijassa tunnesuhde jossa tärkeää on se rakkaus. Kukaan ei rakastu toiseen vain koska hän on ahkera ja tunnollinen koska niin on iso osa muistakin ihmisistä.

Meillä (oli) jonkinlaista suhteen väljähtymistä havaittavissa. Yhdessä oltu nyt 13v, naimisissa niistä 8v. Meillä myös reilu 2v tyttö pitämässä arjessa vauhtia.

Meillä arki on sujunut koko ajan ihan ok. Viimeisen 6kk aikana seksiä ollut 1-5 x kk. Miehen kosketukset ovat välillä tuntuneet enemmän raivostuttavalta, kuin ihanalta.

Palasin töihin ja opiskelin samalla oppisopimuksella itselleni tutkinnon. Kotona vapaa-aika on mennyt kiireisenä lapsiperhearkena. Stressiä jne. En siis ihmettele, että on ollut etääntymistä.

Paha tilanne meillä ei sinällään kerennyt olemaan, mies otti puheeksi asian ja keskusteltiin asiat. Enemmän arjen läheisyyttä on kuitenkin helppo sujauttaa arkeen lisää, vaikka olisi kuinka väsynyt. Minulla siinä oppimisen paikka ollut.

Oma neuvoni on, että mahdollisimman pian, kun huomaa etääntymistä, ottaa asian rohkeasti puheeksi. Silloin asialle on jotain helpommin tehtävissä, jos on halua muutokseen.