Etääntyminen parisuhteessa, mikä pelastaa?

Eros rakkaus kestää niin kauan kuin nautinto ja kulutus tottumukset pysyy yllä. Kun ne loppuu täytyy hakea uutta kiksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikea on puhua, kun kaikki minä-viestitkin ovat toiselle syytöksiä. Ylipäätään kaikki tunteista puhuminen on ikäänkuin jokin syytös. Eli kun täällä vinkiksi puhumattomuuteen vastataan että pitää puhua, niin jos voisi puhua, niin eihän täällä olisikaan puhumattonuudesta "valittamassa". Eli kukapa osaisi vinkata, miten pitäisi kohdella kumppania joka ei vaan puhu. Olla itsekin hiljaa ja antaa etäisyyttä - viekö etäisyyden antaminen toisen kauemmaksi vai antaako tilaa ajatella ja tulla sitten itse toista lähemmäksi? Vai jos aktiivisempi lopettaa puhumisyritykset, niin suhde etääntyy ja etääntyy kunnes päättyy? Jos puhumattonuudesta kärsivällä on tunne tyhjiö, miten sen voisi täyttää niin, että ei "vaadi" kumppanilta jotain? Entä te puhumattomat, miksi te ette puhu? Voiko vielä tänä päivänä olla olemassa aidosti niin urpoja ihmisiä, että kuvittelevat että ilman puhetta kaikki vaan soljuu?

Yrittäisin olla hiljaa ja huomaamaton, jos tässä olisin toisen osapuolen tanssikengissä, enkä jostain syystä haluaisi erota. Tulee vaikutelma koko ajan höpöttävästä, kaiken tilan vievästä, tunteita ja tekoja kontrolloivasta tyypistä, joka pätee ihan koko ajan.

Minä -viestintä ei muuten ole tätä: "Minua harmittaa kun et koskaan puhu mitään. Minua suututtaa kun et tee mitään ja minua ärsyttää kun olet niin urpo, ja minua loukkaa kun sanot että syyttelen ja nalkutan koko ajan". Myös äänensävy vaikuttaa siihen, miten toinen ymmärrää viestit. Puhu aikuiselle kuin teinille, jota kasvatat ja jonka kanssa meinaa hermo mennä > viestisi ei varmasti mene perille.

Miten pitäisi kohdella kumppaniaan (höpöttävää tai puhumatonta urpoa)?  Kauniisti, rakastavasti, kunnioittavasti. Tehdä asioita toisen mieliksi. Lopettaa toisen "tunnetyhjiöstä" huolehtiminen ja keskittyä huolehtimaan omista tunteistaan. Keskittyä siihen, että toisella on hyvä olo. Ei miettiä miten saisi itselleen enemmän. Pyytää, ei käskeä ja vaatia. Hyväksyä se, että toinen voi silti ajatella ja tehdä omalla tavallaan, tai olla tekemättä.

Itse yrittäisin pitää omalta osaltani huolta siitä, että vaalin rakkautta. Miettisin, olenko täydellinen kumppani, vai onko minussa jotain, mitä minun pitäisi kehittää. Miettisin miten voin itse olla parempi toiselle. Ajattelisin miten rakastava ihminen kohtelee kumppaniaan. Opettelisin tekemään niin.

Jos en haluaisi tehdä itse asennemuutosta "kun ei toikaan tee", se olisi ihan oma valinta. Sitten olisi kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa itsensä ja toisen rassaamista tai eroaa. 

Täällä yksi etääntyjä.

Saatan etääntyä parisuhteessa ilman että olen lakannut rakastamasta.

Yksi mahdollinen syy on, että olen jatkuvasti yrittänyt ottaa puheeksi jonkin loukkaavan asian, mutta toinen ohittaa sen (esim. yhdessä nuoruudensuhteessani jatkuva flirttailu muiden naisten kanssa juhlissa, joissa minäkin olin paikalla, jopa ihan vieressä). Silloin menen jotenkin lukkoon ja olen kestoloukkaantunut. En mene lukkoon tahallani, se vain tapahtuu minulle ja saatan huomata sen itse vasta paljon myöhemmin.

Toinen, parisuhteeseen liittymätön on suru läheisen kuolemasta tai hyvin suuri huoli (esim. perheenjäsenen vakava sairaus, konkurssin uhka). Silloinkin menen lukkoon enkä osaa puhua vaikka muuten olen hyvä puhumaan tunteistani ja yleensäkin keskustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Puhumalla, keskustelkaa auki kaikki mikä vaivaa. Ei syyttelemällä vaan niin että kerrotte toiselle miltä tuntuu ja mitä konkreettisia toimia itse tarvitsette toiselta.

Kerropa miten keskustella kivipatsaan kanssa?  Sellainen tilanne oli meillä ennenkuin hain eron.

Olisihan sitä voinut puhua ja keskustella yksistään maailman tappiin, mutta kun en halunnut haaskata ainoaa elämääni siihen vaan halusin myös elää.

Täysin ilmeetön mykkä kivipatsas josta ei saanut ulos tavuakaan keskustelun suuntaan.  Koko olemus torjuva ja vetäytyvä. Katkera oli erosta mutta mitään mieltä ei ollut jatkaakaan. Itse en jaksa elää samassa huushollissa puhumattoman ja kuin vieraan kivipatsaan kanssa.

Nyt vuosia jäleenpäin otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Ei kertonut miksi niin käyttäytyi enkä halua enää siihen asiaan palata. Sanoin että jatka elämää, kaunaa en kanssa. Tuntui helpottavan joten  hyvä niin.

Jos kipinä ja vetovoima on sammunut niin vaikea on sitä elvyttää. Läheisyyttä voi kokeilla, mutta jos se jomman kumman tai molempien mielestä on epämiellyttävää tai ei tunnu miltään niin ei sitä voi väkisin pakottaa syttymään. Joskus myö keskustelu ja puhuminen on loppunut koska ei kiinnosta kun ei ole enää oikein mitään yhteisiä juttuja ja tunteita. 

Jos tunteita ja läheisyyttä on niin on myös toivoa. Mutta joskus on suhde vain tullut tiensä päähän. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on seurausta fyysisen läheisyyden puutteesta. Seksi on parisuhteen liima. Jos se jää pois, niin puolisot etääntyvät pikku hiljaa toisistaan. Joistan tulee kuin kavereita, toisista tulee kämppiksiä ja joidenkin kohdalla laskeutuu sellainen viileyden sekä välttelyn verho siihen välille. Toki aiheesta on hyvä keskustella, kuten aikuiset ihmiset konsanaan ja sellaita liirumlaarumia. Todellisuudessa se mitä tarvitsette on rivoa ja rietasta seksiä. Vakiovastaus on: "mutta ku ei se halua". Ja niinhän se tuossa tilanteessa tosiaan on. Etkä halua sinäkään, mikäli rehellinen itsellesi olet. Kun tilanne on päässyt liian pitkälle, siinä loppuu se seksuaalinenkin mielenkiinto. Siksipä tilannetta ei koskaan pitäisi päästää liian pitkälle. Mutta kyllä se seksuaalinen kipinä sieltä lähtee. Jos se vaatii vähän pakottamista, niin pakottakaa. Kokeilkaa jotain erilaista mitä ette ole tehneet ennen. Hän ei sitä ehdota, niin ehdota sinä. Puhutte ensin ne asiat

Mä kyllä väitän, että tää menee toisin päin.

Seksi loppuu, kun pari etääntyy. Tai toinen yleinen on se ettei miestä kiinnosta pitää huolta naisen nautinnosta seksissä=nainen jää aina ilman. Se on sama asia kuin pihtaaminen. Siksi seksi loppuu.

Neuvotte puhumaan. Meillä mies puhuu tauotta. Hän ei juurikaan voi olla läsnä tilanteessa muuten kuin niin, että on itse äänessä koko ajan.

Jos minä yritän sanoa jotain, tulen keskeytetyksi noin kahden sanan jälkeen. Jos en, ilmoittaa mies, hänellä on kiire, töitä tai jotain muuta, jolla pääsee poistumaan tilanteesta.

Mies ei halua keskusteluun mitään ylimääräistä; esim munakelloa, jolloin minä saisin puhua. Tai että puheenvuoro olisisillä, joka pitää kukkaa tms kädessään. Pariterapeutillakin on käyty.

Tunnen itseni ja ajatukseni tylsiksi miehen silmissä. Toisaalta kysymys ehkä siitä, että mies muutenkin tylsistyy moneen asiaan nopeasti.  Ei kuitenkaan omaan puheeseensa.

Vinkit tervetulleet.

Jäin miettimään sitä, voiko etääntymistä tapahtua, vaikka kumpikaan osapuoli ei sitä halua tai ole tyytymätön. Itselläni on kokemusta siitä, että olin se osapuoli, joka ajatteli kaiken olevan ihan hyvin etääntymisestä huolimatta. Meillä oli kaksi pientä lasta pienellä ikäerolla, paljon sairasteluja, mies teki käytännössä kahta työpäivää, ja olimme aivan äärirajoillamme. Yhteistä aikaa ei pariin vuoteen juurikaan ollut (no seksiä ehkä kerran kuukaudessa), mikä harmitti, mutta hyväksyin olosuhteet ja ajattelin, että kyllä se siitä taas, kun elämäntilanne helpottaa. Molemmilla meillä oli noina aikoina kyllä hermot kireällä. Mies oli koko ajan vihaisempi ja ärtyneempi, minkä ajattelin johtuvan siitä valtavasta stressistä ja paineesta, jonka alaisena hän oli. Jossain vaiheessa huomasin, että mies alkoi viettämään jokaisen vähäisen vapaa-ajan hetkensä mieluiten yksin tai kavereiden kanssa. Tästä ei mennyt kauaa, niin mies alkoi eräänä päivänä avautua: hän syytti minua siitä, että minä olen laiminlyönyt suhteemme. Hän avautui, miten paljon häntä loukkasi, kun minä en halua häntä, ja pidän häntä itsestäänselvyytenä. Hän arvosteli ominaisuuksiani ja elämänvalintojani omasta mielestäni hyvin epäreilulla tavalla (en minä hänen kokemustaan tietenkään voi suorilta käsin mitätöidä), ja sanoi, että tarvitsee toisenlaisen kumppanin. 

Olin tietysti valtavan järkyttynyt (koska olin kuvitellut kaiken olevan periaatteessa hyvin), ja reagoin hyvin voimakkaasti. Mies vannoi, että haluaa yrittää, kun tivasin, että haluaako hän sitten erota. Mitään merkittäviä ponnisteluja suhteen parantamiseksi hän ei kuitenkaan ole tehnyt vielä tänäkään päivänä. No, hän on yleisesti raivonnut vähemmän, mutta ei ole juurikaan satsannut yhteiseen aikaan. Omasta mielestäni hän pitää minua itsestäänselvyytenä, ihan kuten hän syytti minun tekevän hänelle. Olen yrittänyt ehdottaa yhteistä tekemistä, harvoin hän innostuu, aina on jotain tärkeämpää. Ehkä voisin ehdottaa vielä enemmän, ilahduttaa ja yllättää, mutta tunnen oloni hyvin loukatuksi erityisesti minuun henkilönä kohdistuneen säälimättömän arvostelun vuoksi. Kun on saanut kuulla, ettei ole riittävä kumppani toiselle, niin tuntuu vaikealta olla se avoin ja tunteensa osoittava osapuoli. Sitä refleksinomaisesti sulkeutuu ja suojelee itseään. 

Meidän tapauksessamme puhuminen tulehdutti pahasti tilanteen, jossa toinen oli periaatteessa tyytyväinen, mutta toinen ei. Välillemme kasvoi yhdessä päivässä valtava muuri. Toki en tiedä, miten vaikeana mies oli tilanteen aiemmin kokenut, ja minkälainen helpotus asiasta avautuminen oli hänelle. Mutta neuvoisin, että jos haluat puhumalla lähentää etääntynyttä suhdetta, niin asettele sanasi ja tekosi niin, että ilmaiset selkeästi tavoittelevasi lähentymistä. Itselleni tuli mieheni sanoista ja käytöksestä sellainen olo, että hän ei oikeastaan edes halua sitä.

Tästä kokemuksesta huolimatta itse uskon, että toisiaan rakastava pariskunta voi olosuhteiden vuoksi etääntyä toisistaan, vaikka suhteessa ei sinänsä olisi mitään vikaa. Joskus ihmiset vaan ajautuvat aivan äärirajoille itsestään riippumattomien olosuhteiden takia. Silloin kummaltakin vaaditaan kärsivällisyyttä ja kypsyyttä. Uskon, että henkisesti tasapainoiset ihmiset ymmärtävät sen, miten olosuhteet voivat suhteeseen vaikuttaa, milloin vika on olosuhteissa ja milloin itse suhteessa. 

Joskus teot auttaa paremmin kuin puhuminen. Halaukset, suukot, kehut, kannustukset,... ei vain silloin tällöin vaan tietoisesti iso lisäys. Yllättäkää toisianne ja järjestäkää kahdenkeskistä aikaa. Edes joskus. Ei tarvii olla kallista tai ihmeellistä.

88 jatkaa:

Meillä mies myös kokee, etten arvosta häntä tarpeeksi. Olen koettanut osoittaa arvostusta. Mutta tuntuu, vaikka miten koettaisin lapioida arvostusta, on miehen arvostuksen kaipuu kuin jokin pohjaton kaivo. Vaikka miten lapioin, ei sillä ole juuri mitään vaikutusta.

Tuntuu, saisin arvostaa miestä koko maailman puolesta. Tai ainakin kaikkien suomalaisten puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on seurausta fyysisen läheisyyden puutteesta. Seksi on parisuhteen liima. Jos se jää pois, niin puolisot etääntyvät pikku hiljaa toisistaan. Joistan tulee kuin kavereita, toisista tulee kämppiksiä ja joidenkin kohdalla laskeutuu sellainen viileyden sekä välttelyn verho siihen välille. Toki aiheesta on hyvä keskustella, kuten aikuiset ihmiset konsanaan ja sellaita liirumlaarumia. Todellisuudessa se mitä tarvitsette on rivoa ja rietasta seksiä. Vakiovastaus on: "mutta ku ei se halua". Ja niinhän se tuossa tilanteessa tosiaan on. Etkä halua sinäkään, mikäli rehellinen itsellesi olet. Kun tilanne on päässyt liian pitkälle, siinä loppuu se seksuaalinenkin mielenkiinto. Siksipä tilannetta ei koskaan pitäisi päästää liian pitkälle. Mutta kyllä se seksuaalinen kipinä sieltä lähtee. Jos se vaatii vähän pakottamista, niin pakottakaa. Kokeilkaa jotain erilaista mitä ette ole tehneet ennen. Hän ei sit

Mä väitän, että olette molemmat oikeassa. Ensimmäinen vastaaja kertoi syyn, seuraukset ja ratkaisuehdotuksen. Toinen käytännössä kertoi miksi se ei onnistu.

Väitän että seksi tuo fyysistä ja psyykkistä läheisyyttä, jotka ovat parisuhteen liima. Pieleen voi mennä monestakin syystä. Kumpi tahansa voi olla estynyt tai piittaamaton. Kumpi tahansa voi alkaa pitää seksiä vastikkeellisena. Kummalla tahansa voi olla stressiä, työuupumista, ahdistusta, masennusta,  läheisiin tai terveyteen liittyviä huolia. Harvemmin kumpikaan on epäitsekäs. 

Seksuaalisuus on hyvin haavoittuvainen sekä miehillä että naisilla. Ehkä on sukupuoleen liittyviä tapoja suhtautua asiaan. Todennäköisesti molemmilla on haasteita, toisen haasteet näkee helpommin kuin omat. Harvemmin kumpikaan on "huono", paitsi jos tulee aina valinneeksi kumppanikseen juuri sen, jota ei kannattaisi. Silloin saa aina sen, jota ei haluaisi.

Kosketus, puhuminen, kuuntelu. Yhteinen tekeminen.

Pesin eilen kylppäriä tunnin

Mies tuli ja sanoi pelottavalla äänellä

Patterin alla on pölyä, kaakelinsaumassa on punahometta

Miksi et siivoa kunnolla

Sanoin että hinkkasin ihmesienellä koko suihkun ja otin kaikki pinnat kostealla käsin, en siivoa enää

Mies alkoi huutamaan

Miksi juttelet kaupungilla tuntemattomille???

Sulla ei oo yhtään ystävää

Vähän kyllä sääliksi käy

Oot ottamassa kalliin hammasimplantin

Väität että väännät naamaas koska hammas puuttuu

Väännät sitä koska oot h.ullu.

Jähmetyin...

Mies pyysi anteeksi aamulla.

Vierailija kirjoitti:

Pesin eilen kylppäriä tunnin

Mies tuli ja sanoi pelottavalla äänellä

Patterin alla on pölyä, kaakelinsaumassa on punahometta

Miksi et siivoa kunnolla

Sanoin että hinkkasin ihmesienellä koko suihkun ja otin kaikki pinnat kostealla käsin, en siivoa enää

Mies alkoi huutamaan

Miksi juttelet kaupungilla tuntemattomille???

Sulla ei oo yhtään ystävää

Vähän kyllä sääliksi käy

Oot ottamassa kalliin hammasimplantin

Väität että väännät naamaas koska hammas puuttuu

Väännät sitä koska oot h.ullu.

Jähmetyin...

Mies pyysi anteeksi aamulla.

Tarkistin muuten kylppärin, oli ihan puhdas

Minulle tulee paha olo siivouspäivänä etukäteen.

Minun pitäisi siivota esim wctä 1,5 tuntia.

Mikään ei riitä

Mies ei ole koskaan itse siivonnut kylpyhuonetta

Huusi vielä: et hakenut minulle leikettä kaupasta, aamiaiseni on nyt huono.

Yritän rauhoittua.

Näissä tarinoissa toistuu aina sama kaava. Ennen niin puhelias ja tunteista avoimesti puhuva mies lopettaa omista tunteistaan puhumisen. Miehen näkökulmahan näissä tarinoissa jää aina vajaaksi, mutta itse epäilen että sitä miehen tunnepuhetta ei ole arvostettu, sitä on pidetty itsestäänselvyytenä tai kaikkea miehen sanomaa on käytetty myöhemmässä riidassa häntä vastaan. Monella naisella on täälläkin tapana lukea miesten kommentteja kuin piru raamattua ja löytää rivien välistä sivumerkityksiä. Näin on myös monesti parisuhdekeskusteluissa, joissa nainen reagoi tunteellisesti esimerkiksi miehen äänensävyyn tai johonkin yksittäiseen sanaan ja miehen sanoma ei koskaan tavoita kuuntelijaa. Tämä tunneflipperiksi kutsumani käytös vaan pahenee, jos asia on naiselle arka ja näin keskusteluista tulee miehen kannalta miinakentällä kävelyä. Parisuhteen kestäessä näitä miinakenttiä (ja kyseistä naista triggeröiviä sanoja ja aiheita) oppii välttelemään, kun on muutaman kerran niihin itsensä telonut. Valitettavasti joillakin naisilla on loputon kyky loukkaantua ihan kaikesta, joten heillä on parisuhteissa melko lyhyt odote ja mitä vähemmän mies puhuu, niin sen pitempään suhde kestää alkuhuuman jälkeen. Eli nämä miehet ovat ikäänkuin puun ja kuoren välissä ja ovat valinneet puhumattomuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesin eilen kylppäriä tunnin

Mies tuli ja sanoi pelottavalla äänellä

Patterin alla on pölyä, kaakelinsaumassa on punahometta

Miksi et siivoa kunnolla

Sanoin että hinkkasin ihmesienellä koko suihkun ja otin kaikki pinnat kostealla käsin, en siivoa enää

Mies alkoi huutamaan

Miksi juttelet kaupungilla tuntemattomille???

Sulla ei oo yhtään ystävää

Vähän kyllä sääliksi käy

Oot ottamassa kalliin hammasimplantin

Väität että väännät naamaas koska hammas puuttuu

Väännät sitä koska oot h.ullu.

Jähmetyin...

Mies pyysi anteeksi aamulla.

Tarkistin muuten kylppärin, oli ihan puhdas

Minulle tulee paha olo siivouspäivänä etukäteen.

Minun pitäisi siivota esim wctä 1,5 tuntia.

Mikään ei riitä

Mies ei ole koskaan it

Riittääkö että mies pyysi anteeksi?

Olemme olleet 35 v yhdessä

Hammasimplantin haluan, koska toiset hampaat ovat alkaneet lohjeta liikakäytöstä

Lisäksi ajatuksissani väännän leukaa jossa tyjää tilaa..asia vaivaa

Mies sanoo , olet h.ullu ja väännät siksi, et tarvitse implanttia

En pystynyt näyttämään itseäni alasti aamulla, nukuin vaatteet päällä

En pysty kosketukseen

Mies myös sanoo että olen lihava 67kg/170cm

88 miehellä toinen nainen? 

Ketju jäi lukematta, mutta äkkiä kerron oman tarinan tiivistettynä... Meillä asiaan auttoi ero. Puoli vuotta asuttiin erillään, palattiin yhteen, kumpikaan ei ollut kenenkään muun kanssa eron aikana, vaikka kyseessä oli siis ihan ero eikä mikään kokeilu tai tauko. Kun palattiin yhteen, oli kuin oltaisiin vastarakastuneita. Kumpikin on sitoutunut pitämään suhteesta parempaa huolta ja tämä on oikeasti toiminut. Meillä selvästi siis molemmilla rakkautta riitti, mutta ei vaan osattu hoitaa suhdetta ennen tuollaista kunnon herätystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesin eilen kylppäriä tunnin

Mies tuli ja sanoi pelottavalla äänellä

Patterin alla on pölyä, kaakelinsaumassa on punahometta

Miksi et siivoa kunnolla

Sanoin että hinkkasin ihmesienellä koko suihkun ja otin kaikki pinnat kostealla käsin, en siivoa enää

Mies alkoi huutamaan

Miksi juttelet kaupungilla tuntemattomille???

Sulla ei oo yhtään ystävää

Vähän kyllä sääliksi käy

Oot ottamassa kalliin hammasimplantin

Väität että väännät naamaas koska hammas puuttuu

Väännät sitä koska oot h.ullu.

Jähmetyin...

Mies pyysi anteeksi aamulla.

Tarkistin muuten kylppärin, oli ihan puhdas

Minulle tulee paha olo siivouspäivänä etukäteen.

Minun pitäisi siivota esim wctä 1,5 tuntia.

 

Oot hampaaton läski?

Et käy kaupassa, etkä osaa siivota?

Sulla ei ole ystäviä?

Vääntelet näämaasi???

Huh huh

Hyh hyh

Kuulostaa monella tavalla tutulta. Vaikka tietenkin suhteen eteen piti tehdä töitä, varoitan siitä ettet ala olemaan liikaa mieliksi ja muutu lopulta katkeraksi. Itsellä on tapana yrittää katsoa konfliktitilanteissa peiliin, ja miettiä mitä voisin tehdä paremmin. Tällä tavalla sainkin tekohengitettyä tulehtuneen suhteemme uuteen eloon. Pyrin korjaamaan asiat, mihin toinen ei ollut tyytyväinen, olin huomaavainen, ymmärtäväinen, hellä. Kehitin meille läheisiä, mukavia, hauskoja hetkiä, ja koko perheelle myös sellaista tekemistä, mikä toisellekin olisi mieluisaa. Annoin omaa aikaa, kuuntelin, kyselin kuulumisia. En nalkuttanut juurikaan. Otin enemmän kotitöitä ja lasten outoa kontolleni, jos hänellä oli työstressiä. Pidin huolta itsestäni, halusin näyttää hyvältä hänen silmissään. En pihdannut. Kaikki alkoi sujua hyvin. Kunnes oma olo alkoi tuntua ontolta. Ja rasittuneelta. Tajusin pyörittäväni yksin koko hommaa, enkä saanut itse mitään samankaltaista huomiointia takaisin. Päinvastoin, toinen oli edelleen usein naama nurinpäin, vihainen ja saattoi puhua rumasti. Ei ottanut minun toiveitani parisuhteen/elämänlaadun parantamisesta huomioon, ja jos auttoi joskus jossain, piti marttyyrimäistä meteliä siitä, ja muistutteli pitkään. Hän ei muuttanut mitään tapojaan. Kokoajan oloni oli kurjempi. Tuntui, että yritän ja yritän, mutta toinen ei edes välitä. Tyytyväinen hän kuitenkin vaikutti olevan, valituksestaan huolimatta. Se asenne ja ne ilkeät sanat kuitenkin onneksi lopulta havahdutti tajuamaan, että ei minun tarvitse kestää tällaista.