Etääntyminen parisuhteessa, mikä pelastaa?

Vuorovaikutus, asia pitäisi puhua missä oikeasti mennään.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että puhuminen on hyvä ja hyödyllinen neuvo, mutta tosiaan, se on todella vaikeaa.

Vaikka yritän puhua niin etten syyttele toista, silti puhe kuulostaa siltä. Vaikka sanon että minusta tuntuu tältä, niin se sisältää syytöksen koska sinä käyttäydyt näin.

Siihen mies vastaa että niin sinäkin aina sitä ja tätä.

Kierre on valmis. Eikä puhe johda mihinkään.

Ei niin johda!!! 
Kannattaa mieluummin muuttaa pikkuhiljaa omaa käytöstään ystävällisemmäksi -ei siirapiksi!  Hymyillä enemmän, jutella myönteisistä asioista, naurahdella ukon jutuille, kehua hiukan jostain asiasta, tehdä hyvää kotiruokaa ja katella sitä urheiluakin :( yhdessä!  Toimii muuten hyvin!!!! 
Välillä toki täytyy mennä vessaan nauramaan itelleen tai pakoon ulos, ettei töppää.
 

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutus, asia pitäisi puhua missä oikeasti mennään.

Varmasti, mutta kun on täysin hiljaa. Ehkä jossain vaiheessa alkaa kiroilla ja syyttää jankuttamisesta. Tottahan se siltä vaikuttaa, kun joutuu kysymään uudestaan samaa asiaa. Vastaisi, niin en jankuttaisi. 

Kun neuvojien mukaan aloitan "Minusta tuntuu pahalta jne." aiheuttaa se irvailun: "Niinhän sinusta taas tuntuu jne". Ei auta meillä. Auttaako muka jollain?

loittonemiskielto auttaapi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että puhuminen on hyvä ja hyödyllinen neuvo, mutta tosiaan, se on todella vaikeaa.

Vaikka yritän puhua niin etten syyttele toista, silti puhe kuulostaa siltä. Vaikka sanon että minusta tuntuu tältä, niin se sisältää syytöksen koska sinä käyttäydyt näin.

Siihen mies vastaa että niin sinäkin aina sitä ja tätä.

Kierre on valmis. Eikä puhe johda mihinkään.

Ei niin johda!!! 
Kannattaa mieluummin muuttaa pikkuhiljaa omaa käytöstään ystävällisemmäksi -ei siirapiksi!  Hymyillä enemmän, jutella myönteisistä asioista, naurahdella ukon jutuille, kehua hiukan jostain asiasta, tehdä hyvää kotiruokaa ja katella sitä urheiluakin :( yhdessä!  Toimii muuten hyvin!!!! 
Välillä toki täytyy mennä vessaan nauramaan itelleen tai pakoon ulos, ettei töppää.
 

Ei nyt sentään valheellisuutta omaltakaan puolelta.

Valheista ja salailuista olisikin kertomista erikseen!

Läheisyys ruokkii läheisyyttä, joten kannattaa vaan alkaa lähentelemään.

Ehkä hänellä on "kampanja" jossa yrittää saada minut romahtamaan ja eroamaan. Itse ei siihen pysty. Mutta sitä iloa en anna. Onhan tässä edes sellainen tunne jäljellä. 

Vierailija kirjoitti:

Läheisyys ruokkii läheisyyttä, joten kannattaa vaan alkaa lähentelemään.

Kyllä muuten, mutta kun itsetuntoa ei siinä asiassa enää ole. Silloin olisi nettinaiset toisella mielessä, ellei oikeatkin. 

Ota toinen suunta ja kohti uusia seikkailuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että puhuminen on hyvä ja hyödyllinen neuvo, mutta tosiaan, se on todella vaikeaa.

Vaikka yritän puhua niin etten syyttele toista, silti puhe kuulostaa siltä. Vaikka sanon että minusta tuntuu tältä, niin se sisältää syytöksen koska sinä käyttäydyt näin.

Siihen mies vastaa että niin sinäkin aina sitä ja tätä.

Kierre on valmis. Eikä puhe johda mihinkään.

Ei niin johda!!! 
Kannattaa mieluummin muuttaa pikkuhiljaa omaa käytöstään ystävällisemmäksi -ei siirapiksi!  Hymyillä enemmän, jutella myönteisistä asioista, naurahdella ukon jutuille, kehua hiukan jostain asiasta, tehdä hyvää kotiruokaa ja katella sitä urheiluakin :( yhdessä!  Toimii muuten hyvin!!!! 
Välillä toki täytyy mennä vessaan nauramaan itelleen tai pakoon ulos, ettei töppää.
 

No mitä miehen sitten pitää tehdä? Nainen ku nuolee varpaanvälitkin.

Olla möllöttää?

Meillä on ollut etäinen suhde jo useamman vuoden, kaikki intiimiys sekä puhumisen että fyysisyyden osalta melko olematonta. Aina välillä puhuttiin ja puhuttiin, mutta kun mitään toimintaa ei kumpikaan saanut muutettua, niin ei mikään muuttunutkaan. Olemme molemmat 50+ ja mieheni useamman vuoden minua vanhempi.
Jokin aika taaksepäin koko avioliitto alkoi tuntua kivireen vetämiseltä ja ajatuksissani valmistauduinkin jo eroon, mutta sitten mies sairastui vakavasti. Siinä hämmennyksen, pelon ja hädän keskellä lähennyimme toisiamme aidosti. Puhuimme aluksi paljon pitkästä aikaa, mutta tilanteen tasaannuttua palasimme suhteessa samoihin vanhoihin kaavoihin, lisäksi arjessa on nyt mukana vielä se kolmas pyörä eli miehen parantumaton sairaus.
Olen aivan loppu, mutta koen etten voi nyt häntä jättääkään, jokin velvollisuudentunto pitää minut jämähtäneenä tähän. Elinaikaa hänellä voi olla vuosi tai useampikin, nykyinen toimintakyky olosuhteisiin nähden ihan ok. Minusta tuntuu, että näivetyn ja elämäni valuu hukkaan kämppäkaveruudeksi muuttuneessa avioliitossa. Eli näinkin voi käydä, kannattaa tehdä ratkaisuja ajoissa.

Usein auttaa pienikin lämmin ele, pienikin osoitus että itse välittää, rakastaa ja haluaa yhteistä elämää. Anna, niin saat. 

Vierailija kirjoitti:

joskus pitää vaan todeta, että se oli siinä.

Sitten on hyvä puhua aukia, että mikä oli siinä.

Uskaltaa avata suunsa. Tältä minusta tuntuu.

Puhua puhua puhua kuunnellla. Puhua uudelleen ne omasta mielestä pienimmätkin asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutus, asia pitäisi puhua missä oikeasti mennään.

Varmasti, mutta kun on täysin hiljaa. Ehkä jossain vaiheessa alkaa kiroilla ja syyttää jankuttamisesta. Tottahan se siltä vaikuttaa, kun joutuu kysymään uudestaan samaa asiaa. Vastaisi, niin en jankuttaisi. 

Kun neuvojien mukaan aloitan "Minusta tuntuu pahalta jne." aiheuttaa se irvailun: "Niinhän sinusta taas tuntuu jne". Ei auta meillä. Auttaako muka jollain?

No, tuossa tapauksessa, kun kunnioitusta ei molemmin puolin ole, niin erilleen lähtö on hyvä ratkaisu.

Oon huomannut, että jotkut puhuvat ja jotkut tekevät. Toisen arvostaminen on mielestäni avain, eikä väliä sillä miten sen haluaa ilmaista. Johtopäätöksenä tästä on se, että pitää ymmärtää toista sen verran hyvin, että huomaa puhumattomat viestit - opetelkaa siis tuntemaan oikeasti kumppaninne! Mulle sopii kumppanilta vaikka pikku hymy, kun se on oikein ajoitettu. Se kertoo enemmän kuin sanat pystyvät kertomaan ja yhteys kohdallaan. Mitä pienillä eleillä voikaan saada aikaan....kumpaankiin suuntaan ;) Tsemppiä ja oikeaa yritystä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

joskus pitää vaan todeta, että se oli siinä.

Sitten on hyvä puhua aukia, että mikä oli siinä.

Uskaltaa avata suunsa. Tältä minusta tuntuu.

Puhua puhua puhua kuunnellla. Puhua uudelleen ne omasta mielestä pienimmätkin asiat.

Mies sanoo: Sinä puhut liikaa. Minä en jaksa kuunnella!

Ero 

Vierailija kirjoitti:

Usein auttaa pienikin lämmin ele, pienikin osoitus että itse välittää, rakastaa ja haluaa yhteistä elämää. Anna, niin saat. 

Tämä on totta. Teen itse usein sitä että jos huomaan että miehen tekemiset, olemus, joku asia hänessä ärsyttää tai kiristää hermojani tai tuntuu etäiseltä tai viileältä, niin katson itseäni peiliin ja mietin että miten voin itse juuri nyt tänään tehdä jotain hyvää meidän suhteelle ja omille fiiliksilleni. Sitten teen miehelle vaikka voileivän, kehun kivaa vaatetta, muistelen jotain hauskaa yhteistä juttua ääneen hänelle, tuon lempisuklaata kaupasta tai jotain tuollaista ystävällistä ja kivaa. En odota häneltä mitään vastapalveluksia, vaan teen vaan itse jotain pientä kivaa hänelle. Seuraavana päivänä jotain muuta. Tai voi olla että joku päivä hän vuorostaan ehdottaakin hartiahierontaa tai kehuu että näytänpä kivalta.