Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka miehen vanhemmat eläkkeelle jäätyään eivät enää tehneet muuta kuin makasivat tvtä katsoen. Edes lehteä ei jaksettu hakea postilaatikosta.

Mä myös ihmettelen, kun puolison vanhemmat molemmat ovat nuoria eläkeläisiä, nippanappa 65v että miten voikin olla niin passiivisia? Nukkuvat puolille päivin ja katsovat samoja mustavalkoisia suomifilmejä.

Toivoisin, että kun jään eläkkeelle, olisi minulla sellaiset miniät ja vävy, jotka rakastaisivat minua ja minä heitä, emmekä arvostelisi tai kummeksuisi toistemme tapoja elää. Se on pelottavaa. Mitä jos ihminen nauttii eläkkeellä pitkään nukkumisesta,rauhaisasta elämästä ja niistä musta alkoiausta elokuvista tai mistä vain, kotoilusta? Pelottava ajatus, että joku katsoisi silloin nyrpeästi.

Kai luit ketjun otsikon? Ja silti tulit tänne pahoittamaan mielesi? Höhlä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ei puhu mistään. Kaikki vaikeat asiat vaietaan.

Anoppi ei juuri koskaan tullut syömään muiden kanssa, passasi kuin joku apulainen ja söi muiden jälkeen.

Ehkei tykkää syödä muiden edessä. Joillakin vain on niin. 

Tuohan on etenkin maaseudulla vanhempien naisten tapa eli ei istuta pöytään vaan syödään esim. tiskipöydän kulmalla. Näin on aina valmiina jos pöydästä puuttuu jotain/joku haluaa jotain.

 

On myös miellyttävämpää nousta tarjoilemaan siitä tiskipöydältä kuin ruokapöydässä niin, että koko pöytä kenties tutisee. Siihen päälle ilmavaivat ja kosteus, joka pakkautuu usein reisien väliin ja tuoliin, näkyen isona märkänä läikkänä tuolilla, hameen/housujen yrittäessä ensin takertua tuoliin noustessa.=)

"Kai luit ketjun otsikon? Ja silti tulit tänne pahoittamaan mielesi? Höhlä!"

Itse olet höhlä ja sivistymätön. Et sitten tiedä, että keskustelua syntyy jase on elämän suola.

Nudismi yllätti suvun mökillä Saimaan saaressa. Siihen oli pakko mennä vävynä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ylianalyyttisyys ja se että asiat pitää selittää tosi auki jotenkin ja asioille pitää olla joku syy. Siis arkisille jutuille, jos vaikka olen väsynyt ja näytän siltä, niin sitä sitten tiedustellaan että miksi, onko ollut rankkaa töissä, enkö nuku tarpeeksi, juonko kahvia illalla, auttaisikohan painopeitto, onko pimentävät verhot jne. Tai jos kerron vaikka että en tykkää oliiveista, niin sitten tiedustellaan että enkö lapsenakaan tykännyt ja enkö tykkää kummankaan värisistä tai olenko maistanut oliiveja aidossa kreikkalaisessa salaatissa, ne vasta hyviä ovat. Entäs oliivi pizzassa??

On tuollainen analyytikko-neuvoja suvussa. Ärrsyttävää, kun ei se lopeta millään.

Väsymyskysymyksiin kannattaa ainakin yrittää vastata, että on niin aktiivinen seksielämä öisin, mikä sitten väsyttää päivälläkin.

BMW kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan pienillekin lapsille haluttiin antaa suklaata.

 

Mitä outoa siinä on ?

Esim. vauvoille ei sovi, eikä aina vähän isommillekaan.

Minuun loukkaannuttiin, kun en antanut 8-kuisen syödä mausteista joulupiparia.

Lapsen iho reagoi herkästi jo siihen, mitä minä söin, kun imetin vielä tuolloin.

 Se että silloin  siinä suvussa  olivat matalasti koulutettuja, omassa suvussa  maisteri- insinööri-ihmisiä

Jääkylmiä ja ylimielisiä hölmöjä. 

Konservatiivista porukkaa. 

Puhuivat tavatessaan vain politiikasta, historiasta ja taloudesta. Ei mistään henkilökohtaisesta. Kovin etäisiltä tuntuivat toisilleen. No niin oli tämä mun mieskin etäinen ja itseriittoinen suhteessamme. On ex nykyään.

Tohveliperhe. Eteisessä kengät riisutaan ja ihan pakonomaisesti heti tohvelit jalkaan. Muissa suvun perheissä samaa tohvelikansaa. 

Isä tehnyt itsarin, äiti ylikiltti suorittaja ja kaiken dokaamisen mahdollistaja, sisko ja vanhempi veli umpijuoppoja. 

Ja niin oli avopuolisonikin hyvää vauhtia silloin nuorena alkoholisoitumassa. Onneksi joku pelasti hänet - minä en olisi siihen ehkä pystynyt.

Se kuinka hyväntahtoisia mieheni vanhemmat ja sisarukset olivat ja ovat edelleen. En ollut tottunut sellaiseen huomiointiin ja hyväksyntään. 

Puoliso oli "kirjolla", omanlaisensa outo - nykyään ex kun en enää jaksanut pinttyneitä tapoja, jumittumista ja pakkotoistoa. Se, miten neuro oireilevaa koko hänen sukunsa oli - se järkytti. Oikea friikkisirkus.

Minua ihmetytti miten läheisiä miehen suku on keskenään. Serkkujen, tätien, setien kanssa ollaan usein yhteydessä, vieraillaan ja juhlitaan juhlia, autetaan toisia jne. Ja heitä on paljon. Sain naimakaupalla ison ja lämpimän suvun itselleni. Omaa sukua mulla on vähän eikä heidän kanssaan olla juuri missään tekemisissä.

Miehen perheen kanssa ihmetytti miten rennosti ruokapöydässä keskusteltiin kaikista nuorten asioista, naurettiin ja juteltiin. Perheen vanhemmatkin olivat jutuissa mukana ja tiesivät paljon nuorisokulttuurista, sen ajan ilmiöistä, artisteista, leffoista ja muusta arkipäiväisistä ajankohtaisista asioista. Oma perheeni oli vähän takakireä, isää kiinnosti vain uutiset ja toinen maailmansota, ei ollut paljon yhteistä puhuttavaa ja mielenkiinnon kohteita vanhempien kanssa.

Se hämmästytti että anoppi joka oli ihan suomalaisen näköinen olikin lapsena adoptoitu ulkomailta. En tiennyt että mieheni oli puoliksi (PIIP)lainen.

Ei siinä mitään ongelmaa ole mutta yllätti vaan kun ei tullut ennen puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetytti miten läheisiä miehen suku on keskenään. Serkkujen, tätien, setien kanssa ollaan usein yhteydessä, vieraillaan ja juhlitaan juhlia, autetaan toisia jne. Ja heitä on paljon. Sain naimakaupalla ison ja lämpimän suvun itselleni. Omaa sukua mulla on vähän eikä heidän kanssaan olla juuri missään tekemisissä.

Miehen perheen kanssa ihmetytti miten rennosti ruokapöydässä keskusteltiin kaikista nuorten asioista, naurettiin ja juteltiin. Perheen vanhemmatkin olivat jutuissa mukana ja tiesivät paljon nuorisokulttuurista, sen ajan ilmiöistä, artisteista, leffoista ja muusta arkipäiväisistä ajankohtaisista asioista. Oma perheeni oli vähän takakireä, isää kiinnosti vain uutiset ja toinen maailmansota, ei ollut paljon yhteistä puhuttavaa ja mielenkiinnon kohteita vanhempien kanssa.

Meillä toisinpäin. Omassa perheessäni soitellaan säännöllisesti kuulumisia ja istutaan yhdessä nätisti katettuun joulupöytään. Laajahko suku jossa kuitenkin tiedetään mitä läheisille kuuluu.

Minä sen sijaan olen jo pari vuosikymmentä ihmetellyt puolison sukua. Näennäisesti käyvät kylässä toisillaan hyvin satunnaisesti, soittelevat harvakseltaan. Kun näemme tätä puolison sukua niin lapsemmekin ovat lähinnä vaivaantuneita siitä valittamisesta ja negatiivisesta ympäristöstä. Kaikki on aina huonosti, kunnan ja valtion päätökset typeriä ja huonoja- taloyhtiön asiat huonosti, naapurikin ärsyttää- siitä pitää joka kerta keksiä jotakin rumaa sanottavaa, samoin siitä lähikaupan kassasta jne. Pääasia että ikinä ei sanota mistään mitään hyvää tai positiivista.

Yritin viime tapaamisella ohittaa kaikki negatiiviset keskusteluaiheet- istuin siis koko vierailuajan hiljaa ja niin istui lapseni ja puolisonikin lähes koko ajan.

Jos yritin puhua jostakin kivasta aiheesta niin anoppi käänsi sen keskustelun hänen ihannoimaansa aiheeseen...

Eipä tarvitse mennä pitkään aikaan sinne- ei vaan jaksa. Onneksi asuvat kaukana.

Sukhu niin laaja ja sio ettei kaikkia voi  tunteee, serkkuja miehellä  varmaan toista sataa, ja rikkautta ja rakkautta on. Kun kaksi  tosikirasta ihmistä kohtaa, ei siitä voi tulla kun   rikkausrakkausrikkaus tarina.

Alkoholin käyttö. Alkoholi kuuluu joka juhlaan, usein arkeenkin ja siihen on aina joku muka hyvä syy. Eikä kitata mitään keskikaljaa, vaan viinejä sun muita hienompia juomia, jatkuvasti tyrkyllä. 

Omassa suvussa kun on ollut sellaisia kunnon rapajuoppo-alkoholisteja, ja jos ei ole sitä lajia, niin juhliin ja kyläilyihin ei ole kuulunut alkoholi ollenkaan. 

Puolison äiti on kuollut aiemmin ja isän ja hänen puolisonsa olen nähnyt 15 vuoden aikana ehkä 5 kertaa. Ei kutsu minua kylään, eikä tule meille kylään. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, joten ei todennäköisesti pidä minua ja lapsiani kiinnostavina. Mieheni käy isällään vähintään pari kertaa viikossa. Minun sukuni ja ystäväni on kyllä ottanut mieheni tervetulleeksi, joten pidän mieheni isän toimintaa vähintäänkin outona, jopa loukkaavana.