Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Varakkaiden ihmisten tapa lahjoittaa tai heittää arvokkaita asioita pois sitten, kun niitä ei enää tarvita tai niihin kyllästytään. Minulta usein ovat kysyneet haluanko asian X, kun heillä ei ole sille käyttöä, se vie turhaan tilaa tai aikeissa on ostaa uusi ja parempi (vaikka nykyinenkin on hyvä eikä mikään halpis). Olen itse perheestä, jossa kalliita tavaroita arvostetaan. Olen yleensä kieltäytynyt, koska minusta tuntuu todella pahalta ottaa vastaan kalliita asioita ilman mitään erityistä syytä. Sitten seuraavalla kerralla paljastuu, että heittivät roskiin tilaa viemästä.  Tällä tavoin minulta on mennyt ohi monia melkein käyttämättömiä tavaroita, kuten musiikki-instrumentteja, antiikkisia astiastoja, rolex-kelloja (aitoja!), jne. Esimerkiksi appiukon kuoltua heittivät 8 aitoa rolexia roskiin tilaa viemästä, kun perilliset pitävät eri kellomerkistä. Minulta oli kysytty vielä appiukon eläessä haluanko niitä rolexeja, mutta silloin en kehdannut ottaa vastaan. Sitten oli myöhäistä.

8 aitoa Rolexia roskiin tilaa viemästä? Jep jep.

Se yllätti kuinka ex anoppi oli täysi narsisti. Piinasi jatkuvasti nuorinta tytärtään joka asuu lähellä. Itsensä nosti puheissaan jalustalle ja omat ja keksityt sairaudet pääasiassa. Kaikista ihmisistä puhuu pahaa ja kääntää asiat päälaelleen

Appi ja anoppi tekivät kumpikin 8-tuntista työpäivää ansiotyössä. Kotitöiden suhteen appi ei eväänsä väräyttänyt.  Ulkotöitä ei kerrostalossa ollut, parvekkeelta lumet loi anoppi, ei ollut autoa, ei mitään ns. miesten hommia eikä apella harrastuksia. Kaksi kertaa vuodessa hän sentään rasvasi juhlallisesti ovien saranat pitkänokkaisella pienellä oljykannulla, johon kukaan muu ei saanut koskea. Kai sekin olisi ollut anopin homma, mutta tämä ei 154-senttisenä olisi yltänyt yläsaranoihin. Anoppi toimi pukkinakin, kun vierailimme siellä jouluisin pojan ollessa pieni. 

Kerron entisen puolison suvusta:

- Ruokapöydässä sai keskustella ja keskustelut olivat usein opiskeluun tai politiikkaan liittyviä. Omassa perheessäni ei saanut puhua ruokapöydässä mitään - ja vihasin sitä - mutta en osannut tässä uudessa ruokapöydässä puhua mitään politiikasta.

- Puoliso sai paljon henkistä ja rahallista tukea vanhemmiltaan vielä aikuisiällä. Ise en saanut koskaan tukea ja viikkorahan antaminen loppui kun täytin 18 vuotta. Jouduin jopa yhdessä vaiheessa tukemaan vanhempiani kun heillä oli talouden kanssa isoja ongelmia.

- Puolisoni kehui minua usein, halaili ja kertoi rakastavansa paljon. Pidin siitä, vaikka aluksi vierastin asiaa, koska en aluksi uskonut, että puolisoni on tosissaan. Vanhempani eivät koskaan kehuneet, halanneet tai sanoneet rakastavansa.

Hyvin toimeen tulevia ihmisiä, jotka antavat pikkuisen rikkinäisiä tavaroitaan suurena lahjana, ja ostavat itselleen uuden. Minulla kesti aluksi tosi kauan ymmärtää, että heidän antamansa lahjat eivät ole oikeasti sitä että välittäisivät meistä, vaan jotain outoa jätedumppausta. Olemme saaneet suuren anteliaisuuden osoituksena esim. ylikuumenevan tv:n, rikkinäisiä tuoleja ja likaisen kuluneen paistinpannun. Käsittämätön tapa syytää romua ja roskaa toisten nurkkiin! Omassa suvussani on itsestään selvyys, että lahjat ovat aina priimaa laatua.

Vierailija kirjoitti:

Se, että ollaan koko ajan tekemisissä sukulaisten kanssa. 

Miksi tämä hämmästyttää?

Eikös ole ihan normaalia olla tekemisissä omien sisarusten/vanhempien kanssa,  varsinkin jos asutaan lähekkäin?

Sellainen yleinen lämmön tuntu. Kukaan ei pyri piikittelemään toista arkoihin paikkoihin. Asioita ei salailla turhaan. Toisia kannustetaan ja kehutaan. Mukavia ilman mitään erityistä taka-ajatusta. Nää oli mulle kaikki ihan uutta, oma suku kun on parhaimmillaankin tunnekylmä ja osa suoranaisia sadisteja

Kaikki yli 50v mässyttää.

Eikä mulla ole sitä äänifobiaa, nuorempi sukupolvi osaa syödä nätisti/hiljaa.

Häpy esillä kirjoitti:

Pohjalaispoikana tutustuin yliopistossa savolaistyttöön, nykyiseen vaimooni, ja järkytyin, suoraan sanottuna, kun tytön perheen, itse asiassa koko suvun kesämökillä Saimaan rannalla oltiin koko porukka nakuina, niin sisarusten lapset, appivanhemmat, isoäiti kuin minä silloisen ihanan ja seksikkään tyttöystäväni kanssa. Ja koko päivä siinä kärvistellä paikat paljaana. Ensin hirvitti, sitten kun rauhoituin ja rentouduin, alkoi alkoi aivan hillittömästi panettaa. Ja eikö mitä, kärsiä vaan piti, kunnes keksimme tyttöystäväni kanssa lähteä pienelle souturetkelle. Se oli tervattu, kepeäti keinuva puuvene. Vieläkin tunnen nenässäni sen tuoksun. Vaimo souti etutuhdolta, ilkosillaan, jalat harallaan, minä pidin melaa. Kunnes päästiin suojaiseen poukamaan. Se oli ensimmäinen kerta appivanhempien huvilalla. Mutta ei viimeinen.

Ihan herttainen tarina sinulla, mutta tuskinpa tuo suku olisi sinulta vaatteita päältä repinyt, vaikka olisit ne päälläsi pitänytkin. 

Oliko appiukolla muuten isompi mela, kuin sinulla?

Anoppi todella katkera ihminen ja näyttää sen piikittelemällä ja haukkumalla muita ihmisiä.

Puolisoni sisarus puhuu vain itsestään ja " saavutuksistaan"

Rasittavaa olla heidän seurassaan.

Vierailija kirjoitti:

Jäykkä käytös ja ahneus. Paljon varakkaampia kuin oma sukuni, mutta ei tuliaisia ( meillä useimmiten tuodaan jotain pientä, ainakin lapsille , vaikka kyläillään huomattavasti useammin). Lähtiessä meillä laitetaan kotiinjääneille jotain leivonnaista tms mukaan, heillä ei ole tällaista tapaa.

Eikös olekin sanonta, että köyhä antaa vähästä, rikas ei paljostakaan. Tuon olen kyl itsekin joutunut usein toteamaan.

Ne on kaikki jotenkin sekoja.

Mua ei hämmästytä enää puolison perhe, mutta siskon perhe hämmästyttää. Kaikki viestintä vain oman suvun kesken, samoin kummankin omalle suvulle omat juhlat ja kumpikin hankkii oman sukunsa juhliin syötävät. Sitten tietysti myös lasten lahjojen kanssa on tärkeää, että hankitaan lahjat vain oman suvun lapsille jne.  Varmasti tuossa menee työt pariskunnan välillä toki tasan, mutta mielestäni uskomattoman joustamaton systeemi.

Vierailija kirjoitti:

Appi ja anoppi tekivät kumpikin 8-tuntista työpäivää ansiotyössä. Kotitöiden suhteen appi ei eväänsä väräyttänyt.  Ulkotöitä ei kerrostalossa ollut, parvekkeelta lumet loi anoppi, ei ollut autoa, ei mitään ns. miesten hommia eikä apella harrastuksia. Kaksi kertaa vuodessa hän sentään rasvasi juhlallisesti ovien saranat pitkänokkaisella pienellä oljykannulla, johon kukaan muu ei saanut koskea. Kai sekin olisi ollut anopin homma, mutta tämä ei 154-senttisenä olisi yltänyt yläsaranoihin. Anoppi toimi pukkinakin, kun vierailimme siellä jouluisin pojan ollessa pieni. 

Tää oli kyllä hauska ja näitä näkee. Välillä olisi kiva tietää mikä johtaa mihinkin. Onko tilanne niin, että toinen ei saa tehdä tai ensimmäinen on vaan tosi kerkeäväinen ja sitten tilanteeseen totutaan. Vai onko sitten niin, että toinen ei tee luonnostaan mitään ja ensimmäinen sitten paikkaa.

Lasten nolaaminen ulkopuolisten nähden/kuullen ja sen käyttäminen vielä kasvatuskeinonakin. Kun tulin ensikäynnille silloin vielä kotonaan asuneen puolison luo, hänen pikkuveljensä seisoi parhaillaan olohuoneen nurkassa häpeämässä, kun oli lipsauttanut pari kirosanaa äitinsä kanssa riidellessä. Ja ikää pojalla joku 12, 13 v, eli huono käytös oli murrosiän oire eikä mitään pikkulapsen "tuhmuutta".

Myöhemmin puolison vanhemmat ovat useita kertoja kertoneet omasta mielestään hauskoja juttuja hänen omista lapsuus- ja teiniaikaisista, siis jopa vuosikymmenten takaisista hölmöilyistään, kun keskustelussa on päädytty johonkin niitä sivuavaan aihepiiriin. Ovat naureskelleet niille ja ikään kuin odottaneet, että se on minustakin hauskaa. Olen siinä sitten kiusaantuneesti vääntelehtinyt, kun en ole uskaltanut sanoa, että minun näkökulmastani vanhemmat nolaavat tällaisella lähinnä itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki yli 50v mässyttää.

Eikä mulla ole sitä äänifobiaa, nuorempi sukupolvi osaa syödä nätisti/hiljaa.

Alemmat sosiaaliluokat mässyttävät. Miltei ikään katsomatta. Muut eivät. 

Jos ei hämmästyttänyt niin ainakin kummastutti, miten suurta roolia henkilön kuin henkilön ulkonäkö näytteli ihmisten arvotuksessa vaimon puolen monissa sukulaisissa. Jopa substanssi-ansiot kalpenivat täysin näyttävän ulkonäön tieltä...

Vierailija kirjoitti:

Lasten nolaaminen ulkopuolisten nähden/kuullen ja sen käyttäminen vielä kasvatuskeinonakin. Kun tulin ensikäynnille silloin vielä kotonaan asuneen puolison luo, hänen pikkuveljensä seisoi parhaillaan olohuoneen nurkassa häpeämässä, kun oli lipsauttanut pari kirosanaa äitinsä kanssa riidellessä. Ja ikää pojalla joku 12, 13 v, eli huono käytös oli murrosiän oire eikä mitään pikkulapsen "tuhmuutta".

Myöhemmin puolison vanhemmat ovat useita kertoja kertoneet omasta mielestään hauskoja juttuja hänen omista lapsuus- ja teiniaikaisista, siis jopa vuosikymmenten takaisista hölmöilyistään, kun keskustelussa on päädytty johonkin niitä sivuavaan aihepiiriin. Ovat naureskelleet niille ja ikään kuin odottaneet, että se on minustakin hauskaa. Olen siinä sitten kiusaantuneesti vääntelehtinyt, kun en ole uskaltanut sanoa, että minun näkökulmastani vanhemmat nolaavat tällaisella lähinnä itsensä.

- - - -

Edesmennyt äitini harrasti tuota jo paljon ennen dementioita ja sen sellaisia.

Vanhat arvot!

Appiukko ei ole ikinä laittanut ruokaa, imuroinut tai pessyt pyykkiä. Käy keittiössä vain syömässä.

Anoppi hoitaa kotityöt ja ruoanlaiton. Miehiä pidetään lähtökohtaisesti parempana ovathan he miehiä!

Vävy ehdokkailta ei odoteta mitään. Miniä kokelaat arvostellaan sen mukaan miten ahkerasti jaksaa passata muita ja touhuta askareiden parissa.

Oman puolison kanssa oli seurustelun alkuvaiheessa tiukkaa kädenvääntöä siitä, että molemmat tekevät meillä kotona kotitöitä ja laittaa ruokaa! Appivanhempien luona mies taantuu ihan täysin passattavaksi!

Appivanhempien arvot sotivat vahvasti omien arvojen kanssa ja hyväksyin jo vuosia sitten, että välit miehen sukuun ovat asialliset, kun ei liian usein nähdä. En ole se miniä, joka kliimaksin asti tekee kotitöitä ja ruokaa. Puhumattakaan siitä, että en suostu passaamaan muita!

Vierailija kirjoitti:

Se että kaikesta on kilpailu, kuka on paras rikkain menestyvin etc.

Tää