Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun olen tavannut miehen jonkun enon tai tädin, tämä on ollut sinkku, ja paluumatkalla tapaamisesta olen kysynyt mieheltä, että mites tädillä/enolla ei puolisoa ole. Vastaus on muistin mukaan joka kerta ollut, että oli kyllä mutta kuoli jo kymmeniä vuosia sitten ihan äkillisesti aortan repeämään. Mun on kyllä pakko muistaa jotenkin väärin onhan se pakko olla niin että edes joku kuolemista oli joku muu syy, mutta väitän että ainakin kaksi aorttakeissiä on ollut.

Eikös se voi olla perinnöllistä, muistelen? Kannattaisi ehkä sun miehen käydä ultrassa tarkistuttamassa, ettei hänen aortassaan piile pullistumaa. Jos sellainen löytyy sitä seurataan, ja kun/jos se kasvaa tietyn kokoiseksi se leikataan, ettei repeäisi.

Eikö tuossa ollut kyse miehen sukulaisten puolisoista, ei verisukulaisista? Miksi heidän terveysongelmansa periytyisivät miehelle itselleen?

Se, ettei heidän suvussaan ole alkoholisti-heittiöitä, toisin kuin omassa suvussani

Sukupuolten epätasa-arvo. Omat vanhempani ovat minua 40 vuotta vanhempia ja silti meillä oli kotona aika tasan jaettu kotityöt. Äitini vieläpä tienasi enemmän kuin isäni. Meillä kumpikin vanhemmista teki ruokaa ja siivosi sekä hoiti lapsia. 

Miehen vanhemmat olivat lähes 20 vuotta nuorempia kuin omani, mutta ihan kuin olisi pakitettu takaisin 50-luvulle. Appi oli tehnyt näkyvän uran ja anoppi huolehtinut kodista sekä ollut myyjänä jossain sokkarilla. Appi oli perheen ehdoton auktoriteetti anopin hoitaessa lapset ja huushollin. Anoppi oli fiksu ja todella lämminsydäminen, mutta auttamatta kynnysmatto. 

Koko perheellä lisäksi oli tapana vinoilla anopille "hyväntahtoisesti" tyyliin äidin takki on genuiininnahkaa, ja naureskella miten tyhmä höpsö tuo meidän äiti onkaan. Mieheni yritti tätä samaa väheksyvää tapaa myös minuun, mutta palautin hänet takaisin maanpinnalle sekä annoin tulla mielipiteeni siitä miten he puhuttelivat äitiään. 

Mies oli vilpittömästi hämmästynyt. Ei ollut koskaan havainnut perheessään epätasa-arvoa eikä todellakaan ollut tiedostanut kuinka ikävästi puhuivat äidilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Se että perheenjäsenet tulevat toimeen ja pitävät toisistaan.

Viihtyvät toistensa seurassa, eivätkä hauku ja kettuile. Myös huolehtivst tousistaan ja ovat avoimesti kiinnostuneita toistensa elämästä ja jaksamisesta. Myös kannustavat toisiaan.

Itselläni lapsuudenperhe täysin päinvastainen. Ja elämä oli heidän kanssaan yhtä helvettiä. En olisi itse uskonut että perhettä itse perustan, mutta niin kävi ja meillä on mieheni kanssa nyt 10v poika.

Lapsuudenperheen vihoineen ja katkeruuksineen olen sulkenut pois elämästäni. Eivät ole edes lastani nähneet.

Hämmästyin aikanaan mieheni perheen käytöstavoista, tai ennemminkin puutteesta. Epäsuoraa piikittelyä ja nolaamista, suoranaista vittuilua sopivan tilaisuuden tullen. Perheenjäsenien puolisoista ja yleensäkin kaikista puhutaan pahaa kun kyseinen henkilö ei ole paikalla. Udellaan ihmisten asioita, pilkataan ja nöyryytetään esim. ylipainoa pilkkaamalla. Viimeinen tikki oli tahattomasta lapsettomuudesta kritisointi, tai pikemminkin appiukko syytti suoraan etten ole tarpeeksi yrittänyt vaikka syy oli tiedossa miksi lapsia ei ole kuulunut. Siitä kun mieheni myöhemmin mainitsi äidilleen että sellainen käytös ei ole sopivaa, tuli appiukko meidän kotiimme raivoamaan minulle, vaikka näki että olen itku kurkussa ja kyyneleet valuu. Kun ukko vihdoin lähti, en ole heitä enää tavannut. Katkaisin välit koko perheeseen, en enää jaksa olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Olen kuullut toisaalta, että paskan puhuminen selän takana on jatkunut. 

Vierailija kirjoitti:

Miten juntteja kaupungissa asuvat, töissä käyvät, ei-alkoholisoituneet perus ihmisetkin voivat olla. Ihme kiljukauloja, aina mielipiteitä kaiken maailman pohjamutiin. Lehtenä on IS tai seiska, tvstä tulee tapparaa tai lastenohjelmia. Ne jotka välittävät pukeutumisesta, pukeutuvat nistin tai nollarin välimaastoon. En tajua mikä asia heille antoi ylpeyttä mihinkään, odotan päivää milloin pääsen pois tekemisistä tämän suvun kanssa. Ja minä vielä tykkään melkein kaikista ihmisistä, mutta tämä perhe Olisivatkin vain perus normoja ilman tuota typeryyttä.

Ja sulla tietolähteenä vauva.

Kuinka paljon appivanhemmat auttaa lapsiaan. Tarkoitan ihan taloudellista apua esimerkiksi asuntojen ostoon. Myös remonteissa löytyy aina apua kaikessa, mitä vaan itse tehdä saa. Työkaluja ja taitoa löytyy. Appiukko on ollut jokaisen lapsensa muutossa mukana ja konnut kirjahyllyt. Jotenkin on ollut ihana ollut mukava saada itsekin osaksi tällaista apua ja välittämistä. Nyt puolison sisarusten lapsista ensimmäiset on menossa autokouluun ja appivanhemmat ilmoitti maksavansa. Oudointa tässä on se, että ovat vaatimattomia ihmisiä ja varallisuus ei näy mitenkään päälle päin.

Miehen veli oli tavallinen duunari! Erosin omasta miehestäni, sillä en halua sukuuni alemman tason ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään. Aika samankaltainen suku kuin omani. Tavallisia ihmisiä tavallisine ongelmineen. Osa tosi mukavia ja muutama hankalampi tapaus mahtuu tietysti joka sukuun.

Miksi sitten kirjoitit tähän ketjuun?

Ketjupoliisiko se siellä taas?

Ei mikään, ollaan kummatkin karattu narsistien vaikutusvallan alta, kaikki sekopäiset tarinat oli ihan tuttua kauraa.

Onneks löydettiin toisemme, välillä vähän surettaa et emäntä tai muksu ei pääse kokeen normaaleja sukulaissuhteita kummankaan puolelta mut minkäs teet, onneks ei jääty kokonaan yksin, voin meinaan kertoa et pärjääminen tässä maassa ilman perhettä tai kenenkään tukea on aivan 'tun mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Olen maalaisperheestä kotoisin ja suvun ensimmäinen ylioppilas. Meillä suurin osa suvusta käynyt vain pakollisen peruskoulun. Muutama ammattikoulun käynyt. Kuitenkin kaikki sisarukseni ovat elättäneet itsensä yrittäjinä ja sijoittavat osakkeisiin ym ja seuraavat politiikkaa, ymmärtävät todella paljon yhteiskunnan asioista.

Miehen vanhemmat opettajia. Yllätyin siitä että äitini eläkkeellä olevana maatilan emäntänä seuraa maailman menoa enemmän mitä eläkkeellä oleva opettaja. Molemmat tekevät sudokuja sanomalehdestä. Anoppi helpoimman ja äitini vaikeimman. Anoppi on ahkera tekijä ja oikein mukava ihminen. Mutta kun olen tottunut että perheessämme on yleistietoa aika paljon niin välillä yllätyn anopin kanssa. Sanoin anopille että lapsi allergisoitunut riisille niin anoppi tarjosi lapselle riisipuuroa koska en ollut sanonut että lapsi allerginen myös riisipuurolle. Vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Mutta kaikesta huolimatta esim anoppini on oikein mukava ihminen. Ajatustapamme on vain välillä aika erilainen.

Eli koulutus ei todellakaan takaa parempaa yleistietoa ym.

Näin on. Oma edesmennyt appeni oli vain peruskoulun käynyt, mutta yleissivistyksellisesti erittäin valveutunut henkilö. Loppuun asti seurasi yhteiskunnan ja maailman kehitystä monista tietolähteistä, osasi keskustella erittäin hyvin melkein kaikesta maan päällä. Kirjallisuuden suhteen oli lukeneempi kuin oikeastaan kukaan tuntemani maisteri. Arvostin tätä hänen uteliasta mielenlaatuaan erittäin paljon ja oikein odotin aina, että pääsisin keskustelemaan kanssaan.

Vastaavasti tunnen sitten myös mm. lääkäreitä ja dippainssejä, jotka ovat omasta tahdostaan todella pihalla ympäröivästä maailmasta ja kiinnostuneita ainoastaan omista pienistä ammattiympyröistään.

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla kasvaneena yllätyn usein helsinkiläisten yleissivistyksen tasosta. En tarkoita nyt sitä, että maito tulee oikeasti lehmästä jne. Tarkoitan, että sellainen normaali koulusivistys puuttuu. Välillä ihmettelen, että miten tuntemani ihmiset on voineet edes kirjoittaa ylioppilaaksi kun eivät yksinkertaisesti tiedä mitään. 

Vähän sama, minustakin pk-seudulla on ehkä vähän yllättäen ihan selkeästi heikompi yleissivistystaso kuin maalla.

Appiukko oli mennyt vaimon kuoltua uudelleen avioliittoon, vaikka uusi vaimo oli lapseton eikä saanut lapsia uudessakaan liitossa. 

Alkoholismin sietäminen useassa sukupolvessa. Mieskään ei tuota ymmärrä, ei ole absolutisti, mutta joskus ottaa yhden tai kaksi. Puolison suvun miesten touhua katsoessa ja putken kestäessä useita viikkoja en vaan voi ymmärtää. Itse en katsoisi jos ei mitään halua itse edes yrittää lopettaa juomista ja siitä seuraavaa epäasiallista käytöstä kaikkia muita kohtaan. Toistaa samaa kaavaa joka juhlapyhä/viikonloppu. Töistäkin otetaan saikkua tai palkatonta (en tiedä tarkalleen) että voi jatkaa dokaamista.

Se, miten jotenkin hiljaisia ja ilmeettömiä miehen perhe on. Ja se, että miehen perhe ei ainakaan tapaa suvustaan ketään kuin suunnilleen kerran vuodessa. Ja siihen ei kuulemma mitään syytäkään ole. Samoin outoa on myös, että mieheni pikkuveli asui kotona noin 30v asti, koska perhe halusi ylihuolehtia hänestä, kun aikoinaan (18v) sai ruohon poltosta psykoosin, mihin liittyvä hoito käsittääkseni jo ohi. Jäi kuitenkin sellaiseksi hiljaiseksi, ilmeettömäksi, passiiviseksi... Voi ajaa kyllä autoa ja tehdä yksinkertaisia uokohommia pätkätöinä. Muutti lopulta perheen omistamaan sivuasuntoon...

Outoa on myös, etteivät juuri mitään tunteita näytä... Kaikki on vaan "juu, sopii". Aha, okei. Tuutteko syömään, hyvä nähdään-tyyppistä. Esim. ainoan kerran kuin pyysin kärräämään 2kk esikoistamme sen aikaa, että voimme kummilapsemme kastetoimituksen olla ilman häntä huutokeskeytyksen pelossa, vastaus oli vaan "joo, voidaan, noniin.." ja jotain ilmeetöntä mutinaa ja sitten jo lähti kärräämään. Itse jäin vähän monttu auki. Tollasia toiminnan ihmisiä, jotka eivät turhia juttele eikä tunteita näytä...

Varmaan se, että he ovat niin hiljaisia. Mieheni on aika äänekäs ja puhelias.

Minua hämmästytti se, että vaikka anoppi on sairaanhoitaja, niin anoppilassa on aina tiskiharja ja riepu todella likaisia ja vanhoja ja wc-pytyt sottaisia.

Yllätti miehen vanhempien selkeä kylmäkiskoisuus ja ylimielinen asenne minua kohtaan heti ensitapaamisella. Minua ei tervehditty ja oltiin järkyttyneen näköisiä. Myöhemmin kun kerrottiin perheenlisäyksen tulemisesta, ei onniteltu. Möllötettiin vain ja tuijotettiin. Jäätävää. Nämä jääneet mieleen, mutta tottakai muutenkin annettiin ymmärtää, että minun olisi syytä olla hiljaa. Oma sukuni otti miehen lämpimästi vastaan ja hänelle annettiin suunvuoro siinä, missä muillekin. Miehen isän suku on keskenään tukevasti riidoissa, enkä ihmettele. Hyvin hankalaa ja erikoista sakkia.

Maria_A kirjoitti:

Miehen veli oli tavallinen duunari! Erosin omasta miehestäni, sillä en halua sukuuni alemman tason ihmisiä.

Älä muuta sano! Vitsi kun veli olis ilmoittanut duunari-statuksestaan ennen häitä. Olisit voinut käyttää nekin rahat seuraavan kandidaatin sukuselvitykseen. Haittaako jos samassa sukuhaarassa on duunari esim. 3 sukupolven takana? Tyhmä kysymys. No tottakai haittaa! 

Nykyisen puolisen perheen tavatessa, ällistyin, miten he tuntuivat heti omilta tyypeiltä.

Aikaisemman puolisoni perhe oli etäisempi. Minun oli vaikea tottua valkoviinilasin (juon kyllä valkoviiniä silloin tällöin, mutta asiayhteys) äärellä politiikasta ja maailmanmenosta keskusteluun. Koko ajan piti puhua, tarttua päivän polttaviin asioihin ja perustella. Koskaan emme keskustelleet, mitä teimme viime viikolla tai mitä syömme ruuaksi vaan keskustelu liittyi pelkästään yhteiskuntaan, työelämään ja itsensä kehittämiseen. Jälkeenpäin olen miettinyt omia ennakkoluulojani ja keskustelutapoja, joihin olen itse tottunut.

Tuntuu uskomattomalta sanoa näin, mutta vanhempani ja nykyisen puolisoni vanhemmat edustavat samaa yhteiskuntaluokkaa ja uskon tämän vaikuttavan keskustelunaiheisiin.  Toki en väitä, että työväenluokkaan kuuluva ei voisi käydä sivistyneitä keskusteluita tai että puhe politiikasta olisi jotenkin vähempiarvoisempaa kuin keskustelu siitä, kuinka sauvakävelysauvasta irtosi eilen iltapäivällä milloin mikäkin nupukka ja nappula. Luontevuuteen hengailla nykyisen puolisoni perheen kanssa tuntuu vain vaikuttavan se, että he ovat suht samanlaisia kuin lapsuuden perheeni on. Toisin kuin vanhempani tai sukuni, olen korkeakoulutettu. Tästäkin huolimatta oletan/koen mukavuusalueelleni helpoimpana, että perheen kanssa käytävät keskustelunaiheet liittyvät säähän, villasukkiin ja jonkun sukulaisen loputtomiin velkoihin. Toki on sitten eri kysymys, että kannattaisiko minun vähän laajentaa omaa näkemystäni aiheesta ja johdatella keskustelunaiheita uusiin ulottuvuuksiin. Eipä se maailma mene eteenpäin, jos aina puhutaan siitä, mitä naapurin Tuomaalle kuuluu.

Vasta tavattuani nykyisen puolisoni perheen, ymmärsin, että epämääräinen ahdistukseni aikaisemman puolisoni perheestä liittyi perheessä vallitsevaan keskustelukulttuuriin. Jotenkin vaan niin ihanaa, kun on puhtaasti sellainen olo, että voin olla oma itseni, pölistä jonninjoutavia ja toinen vieressä sanoo "niinpä, sellasta se on", "ota nyt lisää niitä lettuja" tai "siis kyllä se meidän Salmekin osas niin vaan aina semmosta ja tämmöstä". Hiljaiset hetket eivät tunnu enää poissulkevilta tai painostavilta. Riippumatta siitä, että nykyisen puolisoni perheessä on esiintynyt päihderiippuvuuksia ja rahasta on aina pulaa, olen enemmän kotonani tässä sekamelskassa kuin valkoisilla sohvilla viinilasi tanassa ja henki kurkussa keksimässä sulavaa jatkoa edelliselle keskustelulle.

Olen ollut ymmälläni kokemukseni kanssa ja saanut itseni kiinni ajatuksesta, olenko täysin kiittämätön, kun ei viini ja Hesarin kotimaanosaston kuulumiset kelpaa. Jopa olen miettinyt, onko tämä pohdiskelu täysin etuoikeutettua ja turhaa. Monelle tämä varmasti sellaisena näyttäytyykin ja se on ymmärrettävää. Toki kysymys on myös osin ollut itsetunnollinen eli oma epävarmuus, onko riittävä kaikenlaisten keskustelijoiden seurassa. Jos joku löytää tästä tarttumapintaa ajatuksilleen niin hyvä juttu. 

Aurinkoista kevättä kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsin naimisiin rikkaan pojan kanssa ja minulle tuli yllätyksenä ettei heistä kukaan käy töissä koko suvusta. Eivät ole olleet töissä kolmeen sukupolveen.ovat perineet paljon omaisuutta 150 vuotta sitten.

Mielenkiintoista, olen päätynyt samanlaiseen sukuun ja tää porukka ei koskaan jää eläkkeelle. Kaikki on tehneet pitkän työuran tai ovat edelleen töissä, lapset koulutetaan nimenomaan työelämään, ei joutenoloon eli löytyy lääkäreitä, professoreja, erilaisia rahoitusalan toimijoita jne. Omaisuus kun ei säily, jos siitä ei huolehdi ja varainhoitajat aika harvoin katsovat suvun etuja.

No ei tuo toinen oikeasti ole rikkaaseen sukuun nainut. Jos olisi, tietäisi että suuresta omaisuudesta huolehtiminen käy päivätyöstä.

Totta. Ihmettelin vaan sen ketä lainasit mielipidettä kouluttautumisesta työelämöän, oli proffaa, lekuria. Minulla varakas suku ja emännällä myös mutta lapset on kouluttautuneet lähäriksi, katsastusinsinööriksi... yksi likoista on puuseppä. Kaikista ylpeä mut eniten ylpeä fyysisen työn työntekijöistä. En itse arvosta rahaa pyörittäviä mkl. Itseni. Vanhemmalla iällä rupesin taloaki remppaamaan. Ne ketkä tekee ihmisten kanssa töitä myös plussat sinne.