Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Se miten lämminhenkisiä ja hyväntahtoisia ihmiset ovat. Meidän suku on valitettavasti itsekästä minä minä -kansaa äitiäni myöten. Puolisolle tuo äitini itsekkyys on varmaan tullut shokkina, kun on tottunut lämpimämpään tyyliin hoitaa asioita.

Puolison suvussa ihmiset leveilevät julkkiksilla, jotka ovat heidän "ystäviään". Siellä on näitä, joiden tytär on ollut kansanedustajan siskon tyttären kanssa samalla luokalla koulussa, ja nyt tämä kansanedustaja on meidän hyvä ystävämme.

Puhuivat kummallisesti puolikkaalla lauseella. Jos mentiin ex-puolisoni kotiin, siellä saattoi isänsä tai äitinsä sanoa exälleni, että tätis on taas vähän reissannut, ja sen jälkeen pitkä merkitsevä katse. Jos kysyin, missä hän on ollut, siihen ei edes vastattu tai sitten jotain, että Espanjaahan se kiertää. Exän isä sanoi joskus jotain, että mummolla jotain sydämessä. Ex ei kysynyt mitään. Minä tietysti, että hyvänen aika, onko jotain vakavaa. Exän isä piti älyttömän pitkän tauon ja lähes vihaisesti vastasi, että eiköhän ne lääkärit tiedä. Ja siinä kaikki siitä aiheesta. Aihe oli käsitelty. Mummo muuten kuoli pian sen jälkeen sydänvikaan. Kai se olisi pitänyt puolikkaasta lauseesta arvata, että nyt oli vakavaa.

Minä olin aina ulkopuolinen. Jossain vaiheessa kysyin, voinko auttaa keittiössä, kun exän äiti laittoi ruuat aina yksin. Vastaus oli tyyliin: no jos nuo lasit. Sitten piti kuvitella, haluaako hän ne pöytään katettuna jokaiselle vai pöydän keskelle otettavaksi vai mitä. Hirveän vaivalloista tavallinen puhe.

Exäni oli myös perinyt kotoaan tuon kummallisen puhevaikeuden. Mitä vaikeampi asia, sitä vähemmän tuli sanoja.

Se yllätti miten minut otettiin heti osaksi perhettä. Ei ole koskaan ollut niin tervetullut olo kuin anoppilassa. Aivan kuin olisin aina kuulunut tähän perheeseen. Omat sukulaiseni ovet hyvin varautuneita uusia ihmisiä kohtaan eivätkä edes kovin kiinnostuneita tutustumaan.

Se, miten voi olla niin outoa kommunikointia kaikilla. Tavallaan jokainen on kohtelias ja mukava, mutta kuitenkin pinnan alla kytee.

Tätä on niin hankala selittää, mutta perhedynamiikka on sellaista, että vaikeisiin asioihin ei mennä - paitsi niin että keskellä kahvipöytää voi täräyttää aivan oudon, henkilökohtaisen kommentin minulle. Mutta siihen ei puutu kukaan, ja kaikki jatkavat keiton lusikoimista ja siirtyvät puhumaan naapurin Pirjon puutarhasta.

Vuosien aikana olen huomannut, että enemmän he ihmettelevät keskenään muita ihmisiä kuin puhuisivat hyvää muista. Eivät hauku suoraan, mutta eivät myöskään kehu ketään. Aina löytyy jokin piikikäs kommentti toisille, mutta sitten perheenjäsenen jatkuvaan muita ärsyttävään käytökseen ei puututa millään tavalla, vaan asia lakaistaan maton alle.

Joskus ovat hiljaa ja tuijottavat kaikki kun tulen huoneeseen. Se on jotain aika koomista oikeastaan, mutta myös kiusallista. En enää ole varma siitä olenko minä kummajainen vai he. Aluksi syytin itseäni.

Minulla ja miehelläni on molemmilla uskonnollinen tausta ja tavattiinkin aikoinaan seurakunnan opiskelijatouhuissa. Minulla oli silti hämmästys, kuinka vanhoillinen ja todella uskonnollinen mieheni eteläpohjalainen suku on. Kivoja, puheliaita ihmisiä, en valita.

Mutta kyllä itselleni tuli yllätyksenä, että esimerkiksi kaikki perhejuhlat ylioppilasjuhlista mummun synttäreihin ja joulukahveihin ovat uskonnollisia - aina pidetään seurat ja on useita pappeja puhumassa. Appivanhempieni, nyt jo iäkkäitä, suhtautuminen esimerkiksi alkoholiin on todella negatiivinen, edes saunaolutta ei voi juoda. Samoin kaikenlainen rytmimusiikki, pubissa käyminen ja esimerkiksi tanssiminen on appiukon mielestä aivan jumalatonta menoa. Kun mieheni sisko, kolmekymppinen nainen, oli menossa naimisiin ja muutti sulhasensa kanssa yhteen asumaan muutama kuukausi ennen häitä, oli se vanhemmilla todella kova paikka ja suuri häpeän aihe: että asuvat yhdessä ennen vihkimistä!

Kyse ei ole mistään lestadiolaisesta tai helluntailaisesta haarasta, vaan ihan ev.lut.kirkossa käyvät, tosin herännäisyys on alueella voimakasta ollut ainakin aikaisemmin. En tiennyt, että Suomessa on Pohjanmaan maaseutukylissä vielä tällaista.  

Vierailija kirjoitti:

Että adoptoituja lapsia ei pidetä oikeina suvun jäseninä.

Tämä tuli puheeksi, kun mietittiin, mikä sukunimi meidän lapsellemme tulisi. Appi alkoi luetella heidän harvinaisen sukunimensä kantajia, ja puheeksi tuli hänen serkkunsa lapset, joilla on tämä sukunimi. He ja heidän jälkeläisensä eivät ole kuulemma oikeasti sukua, koska heidät on adoptoitu.

Minua oksetti paitsi appiukon asenne niin myös se, että kaikki heidän perheessään hyväksyivät tällaiset ajatukset. Mieheni ja tämän veli vain nyökkäilivät mukana. Mieheni on joskus jopa itse toistellut näitä isänsä puheita, kun on kertonut omasta suvustaan.

Säälitti nämä serkun lapset, vaikken ole heitä koskaan tavannutkaan. Olisikohan tämä adoptio syynä sille, ettei heitä ole ikinä kutsuttu mihinkään suvun juhliin.

Mikä tässä on ihmeellistä? Aivan täysiä tosi asioita appiukkosi ladellut. Tehkää dna testi näille serkun lapsille niin myös sinä huomaat että he eivät tosiaan ole sukua. Se ei ole mielipide vaan tosi asia.

Vierailija kirjoitti:

Puolison suvussa ihmiset leveilevät julkkiksilla, jotka ovat heidän "ystäviään". Siellä on näitä, joiden tytär on ollut kansanedustajan siskon tyttären kanssa samalla luokalla koulussa, ja nyt tämä kansanedustaja on meidän hyvä ystävämme.

Sama. Leveilevät menestyneillä suvun jäsenillä julkkiksilla, joita tuntevat. Eräs entinen kansanedustaja on naapurina ja joka kerta, kun siellä on jotkin juhlat, esim. 60-vuotisjuhlat, sen jälkeen puidaan läpi kaikki, joita on juhlissa nähty. Minusta se ei ole erityinen meriitti, että joku entinen kansanedustaja tunnetaan, ihan tavallinen ihminen. Ministeri oli joskus ollut siellä vierailulla oikein virka-autolla, koska ovat puoluetovereita. Ai että mua hävetti, kun miehen vanhemmat oli tehneet asiaa sinne naapuriin samaan aikaan, ihan kutsumatta. Onpa järkevä leveilyn aihe, kun menevät kuokkimaan naapuriin, kun ministeri on siellä vierailulla. Se on vaan niin noloa.

Vierailija kirjoitti:

Miten katkeria, kateellisia ja toisiaan kyräileviä koko ex-miehen suku on. Ainoa asia mikä merkitsi mitään oli omat tai lasten urheilusuoritukset. Niitä kyllä sitten jaksettiin jopa hääpuheissa levitellä ja muistella (siis esim morsiamen isä toi OMAT nuoruuden saavutuksensa puheessa esiin....).

Näin Etelä-Pohjanmaalla.

Sitä puhetta kuunnellessa, olisi ollut naurussa pidättelemistä. E i tainnut "muumit olla laaksossa" sillä ukolla?

Vierailija kirjoitti:

Yhden lapsen syrjiminen.

Ex vaimoni äiti oli tällainen. Jostain todella oudosta syystä ei ollut puhunut edes pitkäaikaisille työtovereilleen  että hänellä on myös toinen tytär, tämä vaimoni. 

Myös muitakin rivien välistä luettuna olevia juttuja liittyen ex vaimooni.

Jäi mysteeriksi tuo käytös, kun menehtyi syöpään.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin suhtautuminen alkoholiin. Oltiin vuokrattu yhdessä kesämökki/huvila ja appivanhemmat lupasivat hoitaa ruokaostokset. Minä otin mukaan 6 lonkeron pakkauksen ja 6 kaljan pakkauksen. Koko porukalle saunajuomaksi. Olisitte nähneet anopin ilmeen, ihan kuin haamun olisi nähnyt. Appiukko joi yhden saunakaljan ja sanoi, että hän ei kyllä olutta ole kymmeniin vuosiin maistanutkaan, mutta kun miniäntekele pakottaa. Myöhemminkin se on käynyt ilmi, että hyvin pahana pitävät kaikkia juomia.

Ovat myös tarkkoja ja jämptejä. Jos jotain on sovittu, se pitää prikulleen. Toista se on minun suvussa. Meillä myöhästely ja asioiden unohtelu tapahtuu helposti.

Jos teitä oli 4 niin minusta tuossa on kohtuu paljon alkoholia, ellei kyseessä ole etukäteen sovittu että otetaan muutama ja alkoholin käyttö on tiedossa. Silloin tottakai voidaan juoda vaikka reilumminkin, mikäs siinä. Mutta saunajuomiksi mielestäni yksi juoma per henkilö riittää. Alkoholin viemisessä muiden luo kannattaa pitää aina kohtuus ja ajatella esim että 1 annos per henkilö tai max 2. Esim vie viinipullon jos paikalla on 5-6 henkilöä. Mutta jos viekin viinitonkan, saattaa tulla sellainen fiilis, että vieras yrittää ohjata illanviettoa/ajanviettoa runsaamman alkoholinkäytön suuntaan ja tissuttelumeininkiin ja se voi olla painostavaa tai kiusallista, ellei siis erikseen olla sovittu niin.

Vierailija kirjoitti:

Ex miehen suvun arvomaailma oli jotain niin ristiriitaista, että se oli yksi syy 25 vuoden avioliiton hajoamiseen.

Exän vanhemmat arvottivat ihmiset koulutuksen ja varallisuuden mukaan. Ammattikoulu- ja AMK taustaiset eivät olleet oikein edes ihmisiä heille. Akateemisista vain juristit ja lääkärit olivat ystävyyden arvoisia. Kauppatieteiden maistereiden kanssa juttelivat kyllä pinnallisesti, mutta se oli kuulemma ammatti mihin tyydytään. Voitte vaan arvata että oma akateeminen ammattini oli lähes turha heidän mielestään.

Ex appivanhemmat ovat yrittäneet aivopestä lapseni niihin ainoisiin hyväksymiinsä juristin ja lääkärin ammatteihin. Jokaisella lapselleni on joku muu ammatti. Ex mieheni kävi fyysisesti käsiksi yhteen lapsistamme ja syynä oli se kun lapsi päätti opiskella AMK tutkinnon, minkä ex sanoi lapsellemme olevan paska ammatti.

Ex ja hänen vanhempansa ovat kaksinaamaisia. Esitetään niin kristillistä ja uskovaista sekä akateemisesti sivistynyttä. Exäni petti minua toistuvasti avioliitossa ja ex-appeni on pettänyt ex-anoppia.

Heilläkin oli tätä juhlien järjestämistä joka tikun nokasta. Esimerkiksi Itsenäisyyspäivänä piti mennä syömään porukalla paistia anoppilaan ja anoppi oli koristellut koko asunnon sinisellä värillä ja Suomen lipuilla. Appi istui musta puku päällä kravatti kaulassa järsimässä paistia kotona. Anopilla oli korkkarit ja kotelomekko sekä helmet kaulassa. Mä olen tottunut rennompaan elämään.

Appi ja anoppi tulivat meille lupaa kysymättä milloin heitä huvitti. Sekaantuivat joka asiaan. Anoppi antoi mm mulle aina tarkat ohjeet mitä miehen veljen lapsille pitää ostaa synttäri- ja joululahjaksi. No en noudattanut näitä ohjeita.

Kuulostaako normaalilta? Nyt on erottu ja moni vitutusta aiheuttanut tekijä on poistunut elämästäni. Paitsi että ex-appivanhemmat ottivat yhteyttä ja kysyivät voisinko olla vieläkin heidän kanssaan yhteyksissä vaikka olen eronnut heidän pojastaan. Vastasin että mulla on nyt oma elämä, koittakaa pärjätä keskenänne.

Anna kun arvaan: nämä eivät itse ole juristeja tai lääkäreitä?

Puolisoni suku on paljon selkeämmin duunaritaustaista kuin omani. Mukavia tyyppejä yleisesti, mutta välillä kuulin kyllä sivukommenteista, ettei "turhaa lukeneisuutta" oikein arvostettu. No, en ole pistänyt liikaa pahakseni, tunnen paljon akateemisiakin joilla on vaikeuksia ymmärtää duunarien ajatuksia.

Anopissani kummastuttaa se seikka, että hän selvästi pistää ihmiset tiukkaan arvoasteikkoon, ennen kaikkea varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman/näkyvyyden mukaan. Asteikolla alempana olevien ei oikein sovi kritisoida ylempiään, ihan kuin nämä olisivat jotenkin oikeastikin "parempia" ihmisiä. Julkkisten, urheilijoiden tai poliitikkojen tunteminen, vaikka vähän mutkan kautta tutun tuttuna, taas on sosiaalinen meriitti tälle tuntijalle.

Mun on tosi vaikea päästä tuon ajattelun sisään. Meillä kotona korostettiin aina ihmisten tasa-arvoisuutta, siivoojasta presidenttiin. Julkkistutuilla kerskuminen olisi kirvoittanut lähinnä naurut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin suhtautuminen alkoholiin. Oltiin vuokrattu yhdessä kesämökki/huvila ja appivanhemmat lupasivat hoitaa ruokaostokset. Minä otin mukaan 6 lonkeron pakkauksen ja 6 kaljan pakkauksen. Koko porukalle saunajuomaksi. Olisitte nähneet anopin ilmeen, ihan kuin haamun olisi nähnyt. Appiukko joi yhden saunakaljan ja sanoi, että hän ei kyllä olutta ole kymmeniin vuosiin maistanutkaan, mutta kun miniäntekele pakottaa. Myöhemminkin se on käynyt ilmi, että hyvin pahana pitävät kaikkia juomia.

Ovat myös tarkkoja ja jämptejä. Jos jotain on sovittu, se pitää prikulleen. Toista se on minun suvussa. Meillä myöhästely ja asioiden unohtelu tapahtuu helposti.

Jos teitä oli 4 niin minusta tuossa on kohtuu paljon alkoholia, ellei kyseessä ole etukäteen sovittu että otetaan muutama ja alkoholin käyttö on tiedossa. Silloin tottakai voidaan juoda vaikka reilumminkin, mikäs siinä. Mutta saunajuomiksi mielestäni yksi juoma per henkilö riittää. Alkoholin viemisessä muiden luo kannattaa pitää aina kohtuus ja ajatella esim että 1 annos per henkilö tai max 2. Esim vie viinipullon jos paikalla on 5-6 henkilöä. Mutta jos viekin viinitonkan, saattaa tulla sellainen fiilis, että vieras yrittää ohjata illanviettoa/ajanviettoa runsaamman alkoholinkäytön suuntaan ja tissuttelumeininkiin ja se voi olla painostavaa tai kiusallista, ellei siis erikseen olla sovittu niin.

Ei yhdestä viinipullosta riitä viidelle, saatika kuudelle ihmiselle jaettavaksi kuin surkea liru kullekin. Mieluummin kaksi pulloa, tai sitten ei pulloa ollenkaan ja vaikka konvehteja tilalle.

Rahan lainaaminen ja jatkuva muu pummaaminen.

Koko porukka oli kuin pummisymbioosi.

Ensin halusi lainata yksi ja jos näin teki niin tuli muutkin mutta kukin yksitellen.

Ja kun et lainannut niin selitykset muuttui ja taas kokeiltiin.

Se oli taukoamatonta ja ärsyttävää.

Viimeisenä vuotena en nähnyt yhtäkään niistä kertaakaan ilman että yrittivät lainata.

Sitten oli temppuja joissa joku tuotiin kylään viikonlopuksi ja kyydin lähtiessä pois ilmoitti että lainaa sille rahaa.

Maksoivat kyllä aina takaisin mutta se oli jotain täysin uskomatonta miten jalostunut systeemi niillä oli keskenään sen lainailun tekemiseksi.

Tiesi joka kerta mitä puhelu koskee kun puhelin soi.

Täysin uskomatonta porukkaa.

Olin lähdössä ensimmäistä kertaa tuoreen aviomieheni perheen kesäpaikkaan, missä kymmenkunta sukulaista vietti lomaansa. Minua oli varoitettu etukäteen, että tämä sakki on nurkkakuntaista, leuhkaa ja sisäänlämpiävää. Eivät juurikaan hyväksy ulkopuolisia joukkoonsa.

Hämmästykseni oli suuri, kun minut vastaanotettiin sydämellisesti ja toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Sama jatkui koko vierailun ajan, ja on jatkunut jo vuosia. Harvoin tapaa niin ystävällisiä ihmisiä - he ovat aivan toista kuin omat niuhottavat ja epäluuloiset sukulaiseni, jotka kyräilevät ja kadehtivat muita!

Se yllätti, että miehen suvussa kaikki osaavat käyttää alkoholia todella kohtuullisesti. Oma sukuni ei todellakaan osaa, en aina itsekään. 

Minulle oli suuri yllätys kuinka riitainen ja alaluokkainen puolisoni perhe oli. Puolisoni (siinä vaiheessa vielä tuleva puoliso) on sukunsa ensimmäinen akateeminen.

Kun kävin ensimmäisiä kertoja hänen vanhempiensa luona, yhtäkään ruokahetkeä ei ollut, etteikö anoppi ja appiukko olisi alkaneet julkisesti riitelemään ja nimittelemään toisiaan. -Myös huutaminen talon toisesta päästä toiseen, sen sijaan että olisi menty puhumaan toisen luokse, oli minulle järkytys.

Eikä tässä vielä kaikki. Anoppi paljastui kommunistiksi, appiukko oli isänmaallinen sotaveteraani, ja siinä kun nämä kaksi mitään koulua koskaan käymättömät duunarit ottivat mittaa toisistaan mitä alatyylisimmillä ilmauksilla ja ilman mitään asiatietoa mistään, riitti kyllä horror showta katseltavaksi. Telkkaria ei tarvittu. Koko perhe oli kuin jatkuvassa sisällis-sodassa tisiaan vastaan 24/7.

Meillä oli suuri työ tulevan siippani kanssa opetella perhekulttuuri kokonaan uusiksi.

Muuten mukavaan sukuun vävyksi tullut lääkäri oli täysi k-pää. Haukkui kaikkia ja kaikkea, vaati sitten auttamaan ties missä asioissa. Itsekehu oli kovaa, muutoin oli sitten naama myttyrässä ja arvosteli muita.

Vierailija kirjoitti:

Me ei kertaakaan tavattu appivanhempia ilman miehen siskoja.

Siis kertaakaan ei vain me menty käymään vaan sinne kutsuttiin aina myös ne siskot perheineen.

Sitten piti nukkua muhkuraisilla patjoilla tai maksaa hotelli ja koko viikonloppu oli ihan hullunmylly.

Ihmettelen että puhuiko kumpikaan miehen vanhemmista ikinä oikeasti poikansa kanssa mistään. Anoppi ei tiennyt edes poikansa pääainetta eikä tuntunut tuntevan tätä yhtään.

Sama meillä. Kun asutaan kauimpana, niin olo on kuin eläintarhan asukeilla, kun mennään kylään. Kutsutaan samalla kertaa kaikki muutkin, joita nähdään muutenkin viikoittain. No, heidän tavat ja talo. Lapset on onneksi jo sen verran isoja, että minua ei onneksi näillä reissuilla enää tarvita, joten olen jäänyt töiden varjolla kotiin.