Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vaikutti aluksi ylimielisiltä junteilta mutta paljastuivatkin lopulta mahtaviksi ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla kasvaneena yllätyn usein helsinkiläisten yleissivistyksen tasosta. En tarkoita nyt sitä, että maito tulee oikeasti lehmästä jne. Tarkoitan, että sellainen normaali koulusivistys puuttuu. Välillä ihmettelen, että miten tuntemani ihmiset on voineet edes kirjoittaa ylioppilaaksi kun eivät yksinkertaisesti tiedä mitään. 

Vähän sama, minustakin pk-seudulla on ehkä vähän yllättäen ihan selkeästi heikompi yleissivistystaso kuin maalla.

Sikäli mielenkiintoisia mielipiteitä, että kun itse muutin Helsinkiin 80-luvulla, olin hämmästynyt siitä, miten suvaitsevaista ja fiksua porukkaa täällä oli. Siirryin siis maaseutupikkukaupungista tänne saman alan työpaikkaan. Ihan eri tasolla keskusteltiin ja kohdeltiin ihmisiä kuin siellä maalla. 

:D monet hyvät naurut sai lukiessaan näitä.

Miun anopilla taas erikoinen tapa käydä vaihtamassa lakanat miehen veljen luona pari kertaa kuukaudessa kun "on pesutupavuoro". Ja tää veli on 40v. Veikkaan et haluaa vaan käydä kattomassa et kaikki on kunnossa asunnossa.

Se että pitkässäkin parisuhteessa voi olla todella kylmää, jo sana kosketus oli appivanhemmille tuskaisa. En käsitä kuinka ihminen voi elää toisen kanssa saman katon alla, eikä heitä yhdistä yhtään mikään.

Kylmäävää.

Vierailija kirjoitti:

Se että pitkässäkin parisuhteessa voi olla todella kylmää, jo sana kosketus oli appivanhemmille tuskaisa. En käsitä kuinka ihminen voi elää toisen kanssa saman katon alla, eikä heitä yhdistä yhtään mikään.

Kylmäävää.

Ehkä yhteinen omaisuus ja taloudellinen tilanne.

Ilahduin mieheni perheen tavatessani, että onpa virkistävää porukkaa. Minun suvussani keskusteltiin ja pohdittiin asioita, miehen perheessä kaikki puhe oli hyvin konkreettista, keskusteltiin siitä mitä kukakin teki tai mitä oli tapahtunut, ei mitään sen syvällisempää, esim. miksi jollekin oli mahdollisesti käynyt niin tai mikä syy johti lopputulokseen. Kenenkään talossa ei ollut yhtäkään kirjaa, ja aluksihan tuo oli kovin virkistävää oman sukuni jälkeen.

Mutta kyllä vuosien saatossa tajusi hyvin äkkiä, että ne oli ihan oikeasti älyllisesti heikompia. Koko suvusta kaksi on ylioppilaita, osalla ei ole mitään ammattia. Kukaan ei tosiaan lue kirjoja (tai mitään pitkiä tekstejä, ikinä), ja koska olin tottunut omassa suvussani keskusteluihin, hyvinkin abstraktisiin sellaisiin, niin kyllähän minä ja miehen suku olemme ihan eri tasolla. Ei heissä mitään vikaa ole, he ovat vain hyvin yksinkertaisia ihmisiä, ja puheet liikkuvat hyvin yksinkertaisella tasolla. Minä kaipaan kommunikoinnista erilaista ärsykettä kuin vain keskustelua tupperwaren astioista tai kuinka sekin ihminen on nyt sairaalassa.

Minua hämmästytti, miten etäiset välit heillä on keskenään, vaikka eivät missään riidoissa olekaan ja asuvat lähekkäin. Vaikeneminen on kultaa, mistään omista asioistaan eivät puhu lapset keskenään eivätkä lapset ja vanhemmat toisilleen. Koskettaminen - esimerkiksi halaaminen - on täysi tabu. Karjalaisesta suvusta lähtöisin olevalle he tuntuvat olevan kuin eri planeetalta, vaikka ovat sinänsä ihan mukavia kun heitä tapaa.

Olettaminen. Suoraan ei kysytä, vaan oletetaan kaikki asiat. Kun miehen vanhempien naapuri osti ihan uuden auton, puhuivat, että perintörahoilla ostanut. Kysyin, onko isonkin perinnön saanut ja mieheni vanhemmat alkoivat selittää, että 5 vuotta sitten kuollut naapurin äiti ja olihan sillä talo maalla, vaikka eihän ne arvossaan enää ole. Kysyin, onko se myyty pitkäkin aika sitten ja minulle vastattiin, että varmaan on. Mieheni sanoi kotimatkalla, että älä sitten ihan tosissaan niiden spekulaatioita ota, ei ne mistään tiedä, millä rahoilla naapuri on autonsa ostanut.

Anoppini myös oletti minun olevan työtön, kun tein töitä opettajana pääasiassa iltaopetuksessa. Ei hän edes kysynyt, olenko jäänyt työttömäksi. Jotain juteltiin, että kävin aamulla kaupassa (arkipäivänä) ja että olen käynyt kuntosalilla parina aamupäivänä viikossa ja suosittelin hänellekin, että silloin kannattaa mennä, rauhallinen aika käydä salilla. Siitä hän oli vetänyt oman johtopäätöksensä, että olin työtön. Koko mieheni suku luuli niin.

Alkoholismi ja etäiset, riitaisat välit.

Mikä ei olisi yllättänyt. Puolisollani on serkku, joka on ollut vankilassa 11 kertaa. Miten se edes on mahdollista, en tosiaankaan tiedä. Toisen serkun vaimolla on lapsia 5 eri miehen kanssa (yhteensä 7 lasta). On siinä ehditty vaihtaa miestä tiuhaan tahtiin. Heidän yhteinen lapsi on alakoululainen, muut vaimon lapset taitaa olla jo teini-ikäisiä ja aikuisia.

Mieheni toisen puolen suvun serkut on tyyliin diplomi-insinööri, erikoislääkäri, liikemies.

Mieheni isoäiti jäi leskeksi 3 kertaa, ja oli ensimmäisen leskeksi jäännin jälkeen antanut ensimmäisen lapsensa ottolapseksi ja lähtenyt itse töihin Ruotsiin. Aika rankka asia ollut, mutta hän oli ollut niin rutiköyhä ja syntyisin itärajan takaa Karjalasta, sieltä lähtenyt sotaa pakoon ja tavannut ensimmäisen miehensä, joka siis kuoli nuorena eikä mitään omaisuutta vielä. Mieheni isoäiti ei enää elä, mutta melkoisen elämän oli elänyt. Norjassakin oli asunut, ja toinen aviomieskin oli puoliksi norjalainen, puoliksi ruotsalainen, siis puolisoni isoisä. Jostain kumman syystä ne olivat lähteneet Suomeen, kun lapset oli vielä alaikäisiä. Mieheni isä on kertonut, että hän oli 15, kun tulivat Suomeen, eikä puhunut minkään alueen murretta, vaan puhe oli sekaisin karjalan murretta ja välissä ruotsin sanoja ja jos ei jotain sanaa muistanut, käytti norjaa. Hänen isänsä, siis mieheni isoisä, ei ollut viihtynyt Suomessa kuin muutaman vuoden ja lähti takaisin Norjaan. Isoäiti ja isoisä olivat olleet kuitenkin paperilla naimisissa pitkään, kunnes isoisä yllättäen kuoli. Isoäiti meni vielä kolmannenkin kerran kihloihin ja myös naimisiin ja jäi vanhana leskeksi, olisiko ollut 80-vuotias.

Naiseni sukulaiset ovat  äärettömän koulutettuja; juristi, lääkäri, DI, ekonomi ja sairaanhoitaja samassa suvussa. Minunkin pakko jatkaa lähihoitajasta sairaanhoitajaksi, vaikka kukaan ei sitä painosta, tunnen vaan olevani niin alhaalla koulutuksellisesti,kun perustutkinto vaan ja olen vielä mies. Vappuna olen ainoa ei yo vappulounaalla, on sekin kokemus.    Jännitän valmiksi oman perheeni puolesta ( kun tapaavat kesällä) , olen siis "naimassa sukuun, jos kaikki sujuu"

Epäsosiaalinen luonne. Etenkin puolison vanhemmilla. Ei mitään small talkin heittäjiä todellakaan.

Äitinsä on sitä paitsi niin hidas, että välillä olen tuskastunut, vaikkei usein olla tekemisissä. Kun hän oli meillä viikon koululaisten kanssa viime kesänä, hän liioittelematta osti eväitä junaan kaupasta tunnin. Tiedän, koska olin mukana. Se on sellaista jahkaamista ja tuumailua, jos hänen kanssaan erehtyy kauppaan.

Ravintolaan en niiden kanssa lähde, koska viimeksi hävetti niin paljon, kun vietiin miehen vanhemmat syömään heidän hääpäivänsä kunniaksi. Ei ne osanneet valita listalta ja alkoivat karsia annoksesta pois jotain. En ihan varmaksi muista, oliko rosmariini tai muu yrtti mainittu jonkin annoksen kastikkeessa ja ne yrittivät saada rosmariinin pois. Eihän sitä nyt kastikkeesta saa pois mitään yrttiä, jonka siinä kuuluu olla.

He myös ovat jokseenkin töykeitä. Jos ollaan kahvilassa tai ravintolasta, eivät osaa kiitosta sanoa. Huokuu sellainen asenne, että me tässä maksetaan, mitä meidän kiitellä tarvitsee. Yhden ainoan kerran olen heidän kanssaan ollut ulkomailla, kun meidän lapset oli ihan pieniä. Todella töykeitä olivat siellä kaikille. Näin on siis ollut kaikki nämä yli 20 vuotta, kun olen heidät tuntenut, enkä usko, että luonteet enää kohenee.

Suvun pienuus kun itse isommasta suvusta. Koko suku mahtuu yhden ruokapöydän ympärille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla kasvaneena yllätyn usein helsinkiläisten yleissivistyksen tasosta. En tarkoita nyt sitä, että maito tulee oikeasti lehmästä jne. Tarkoitan, että sellainen normaali koulusivistys puuttuu. Välillä ihmettelen, että miten tuntemani ihmiset on voineet edes kirjoittaa ylioppilaaksi kun eivät yksinkertaisesti tiedä mitään. 

Vähän sama, minustakin pk-seudulla on ehkä vähän yllättäen ihan selkeästi heikompi yleissivistystaso kuin maalla.

Sikäli mielenkiintoisia mielipiteitä, että kun itse muutin Helsinkiin 80-luvulla, olin hämmästynyt siitä, miten suvaitsevaista ja fiksua porukkaa täällä oli. Siirryin siis maaseutupikkukaupungista tänne saman alan työpaikkaan. Ihan eri tasolla keskusteltiin ja kohdeltiin ihmisiä kuin siellä maalla. 

Minun kokemukseni oli myös se että muutin maalta pikkukaupunkiin ja sieltä 6v päästä pääkaupunkiseudulle.

Tulin myös sivistyksessä ja ihmisten keskustelutaidoissa valovuoden eteenpäin. Tämä toki paljon kiinni siitä millasissa ympyröissä liikut, mutta oma havaintoni perustui työpaikkakokemuksiin ja harrastusporukoissa tutustumiini ihmisiin. Panin merkille ihan jopa puhetyylin. Maalla ihmiset viäntää jotain kamalaa murretta, kiroillaan ku mehtäläiset, pääkaupunkiseudulla puhutaan kutakuinkin kirjakieltä, tai ainakin sellaista yleiskieltä eikä ihmiset kiroile normaalisti puhuessaan.... ainakaan niissä koulutettujen aikuisten piireissä joissa minä liikun. Myös työn tekemisen teknologia ja sen osaaminen otti ison harppauksen kun muutin.

Se miten paljon suvussa oli alkoholisteja tai ainakin sitä miten paljon viinaa koko perhe oli käyttänyt, äitiä lukuunootamatta. Sisko ja veli oli aina baarissa ja viina virtasi.

No sitä saa mitä tilaa.

Avomieheni liian runsaasta ja liian usein toistuvasta ryyppäämisestä ja siitä seuranneista lieveilmiöistä eli minun kipuilustani ja tyytymättömyydestä tuohon touhuun johtui meidän erokin.

Lahjojen antamisen kulttuuri on aivan erilainen kuin omassa perheessäni!

Lahjat eivät koskaan ole yllätyksiä, vaan lahjan saajalta kysytään, mitä hän haluaa ja sitten pitää vastata mahdollisimman tarkasti esim. Marimekon Unikkokuosisen mukin, punainen unikko, mukin koko 2,5 dl. Sitten lahjan antaja ostaa prikulleen sen ja saattaa laittaa vielä ennen juhlaa siitä kuvan ja viestinkin, että "tällainen on nyt tulossa, ostin Stockmannilta..."

Joululahjoja ruvetaan kyselemään jo syyskuun lopussa ja nämä "lahjatoiveet" ovat kuin häälahjalistoja tarkkoine kuvailuineen. 

Kesti myös hetken ennen kuin tajusin, että lahjatoiveita kysellessään he toteuttavat joka ikisen toiveen. Siis esim. lasten joulupukinkirjeessä mummu ja pappa ostavat joka ikisen tavaran, mitä 8-vuotiaan listassa on lueteltu ja huolestuneena saattavat kysellä, että ostammehan me nyt sitten varmasti sen "tussin ja värityskirjan", kun sitä he eivät hankkineet ja sekin oli listassa mainittu. Lahjoja annetaankin valtavasti, lapset saattavat saada jouluna isovanhemmilta 16 pakettia.

Ostavat myös kalliita lahjoja, esim. teineille merkkivaatteita, uusimman pleikan, valtavia satojen eurojen lego-paketteja pienemmille. Aikuiset lapsensa saavat myös hyvin avokätisesti rahaa lahjaksi, jouluna esimerkiksi tuhat euroa ei ole mitenkään poikkeus.

En muuten valita, koska jokainen tyylillään, mutta se on ikävää, että kun toisen puolen suku on tällaista, niin väistämättä ne omat, hiukan edullisemmat ja tavallisemmat lahjat eivät tunnu esim. lasten mielestä miltään. Oma äitini osti pojallemme lahjaksi kirjan ja karkkipussin, ja kiva lahja sekin oli, mutta kun toiset isovanhemmat toivat valtavassa paketissa uuden polkupyörän, ison kassillisen merkkivaatteita ja vielä muutaman pienemmän paketin legoja, pelejä jne, niin eipä tuo toisen mummon lahja sitten missään tuntunut :-( 

Ruokarajoittuneisuus sillä tavalla, että mitään vähänkään eksoottista ei voi syödä ja mausteena käytetään vain suolaa, pippuria ja sokeria. Sokeria varsinkin lisätään ihan kaikkeen. Jopa tavallisemmat pastaruuat on ihan outoja ja erikoisia, paitsi makaronilaatikko. Anoppi sanoi, että ei osaa keittää pennepastaa, mutta makaronia kyllä :DDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla kasvaneena yllätyn usein helsinkiläisten yleissivistyksen tasosta. En tarkoita nyt sitä, että maito tulee oikeasti lehmästä jne. Tarkoitan, että sellainen normaali koulusivistys puuttuu. Välillä ihmettelen, että miten tuntemani ihmiset on voineet edes kirjoittaa ylioppilaaksi kun eivät yksinkertaisesti tiedä mitään. 

Vähän sama, minustakin pk-seudulla on ehkä vähän yllättäen ihan selkeästi heikompi yleissivistystaso kuin maalla.

Sikäli mielenkiintoisia mielipiteitä, että kun itse muutin Helsinkiin 80-luvulla, olin hämmästynyt siitä, miten suvaitsevaista ja fiksua porukkaa täällä oli. Siirryin siis maaseutupikkukaupungista tänne saman alan työpaikkaan. Ihan eri tasolla keskusteltiin ja kohdeltiin ihmisiä kuin siellä maalla. 

Minun kokemukseni oli myös se että muutin maalta pikkukaupunkiin ja sieltä 6v päästä pääkaupunkiseudulle.

Tulin myös sivistyksessä ja ihmisten keskustelutaidoissa valovuoden eteenpäin. Tämä toki paljon kiinni siitä millasissa ympyröissä liikut, mutta oma havaintoni perustui työpaikkakokemuksiin ja harrastusporukoissa tutustumiini ihmisiin. Panin merkille ihan jopa puhetyylin. Maalla ihmiset viäntää jotain kamalaa murretta, kiroillaan ku mehtäläiset, pääkaupunkiseudulla puhutaan kutakuinkin kirjakieltä, tai ainakin sellaista yleiskieltä eikä ihmiset kiroile normaalisti puhuessaan.... ainakaan niissä koulutettujen aikuisten piireissä joissa minä liikun. Myös työn tekemisen teknologia ja sen osaaminen otti ison harppauksen kun muutin.

Minulla ihan päin vastoin. Olen kotoisin 10 000 asukkaan pikkukaupungista, jossa ihmisille oli tapana olla kohteliaita. Sieltä lähdin opiskelemaan Jyväskylään, jossa kontaktit rajoittui lähinnä opiskelukavereihin. Sain ensimmäisen työpaikan Helsingistä. Tapasin myös mieheni.

Työpaikalla järkytti, miten ihmiset puhuu toisilleen. Minullekin on sanottu, että etkö sä nyt v***u voi lukea niitä ohjeita, jotka sulla on meilissä. Sellainen yleinen kireys ja välillä joku räjähtää. Liikaa töitä tietysti, mutta voi sitä käytöstä hillitä.

Miehen perheessä taas ihmetyttänyt, mihin niillä on aina kiire. Töihin ja töistä pois ja kauppaan ja jumppaan ja lasilliselle tuttujen kanssa ja taidenäyttelyyn ja parturiin ja sinne sun tänne. Sellainen heti nyt- touhu. Kun niiden kanssa yrittää sopia kyläilyä, tuntuu, että aina niillä on kalenteri täynnä. Kun meille syntyi vauva, mieheni äiti halusi, että hän auttaa ja vie viikonloppuisin vaunulenkeille, että nuoret saa rauhassa lähteä vaikka brunssille jonnekin. Ihan kiva ajatus, mutta kun ei se vauvojen kanssa niin mene, että mummo tulee tasan klo 10 ja lähtee työntämään vaunuja ja me tullaan takaisin omista menoista klo 12. Täydessä rintaruokinnassa oleva vauva. Minä sanoin, että eikö voida tehdä niin, että hän tulee meille ja me ollaan vaan kotona, järjestetään vaikka piknikki omalla parvekkeella ja ollaan lähellä kuitenkin, vaikka miehen äiti olisikin hoitajana. Se toimi ehkä kerran tai kaksi ja sitten hän ilmoitti, että ei me taideta tarvita hoitoapua, kun ollaan vaan kotona. Just tuota minä en ymmärrä, miksi pitää olla niin supertehokasta ja menossa jossain.

Järjetön sotkeminen. Kaikki ulkokalusteet, lelut, urheiluvälineet yms yms jätetään huoltamatta, eli ne voi hyvin jättää vaikka koko talveksi hangen alle. Polkupyörä on kuin uusi kun sen vaan nostaa lumesta! Ei kiinnosta yhtään ostaa lapsillekaan lahjoja, kun nukke löytyy jäätyneenä maahan kiinni ja kaikessa on sellainen maailmanlopun meninki. 

Epäsosiaalisuus ja heikko vieraanvaraisuus.

Menimme esikoisen synnyttyä esittelemään lasta isovanhemmille. He pitivät pari kertaa sylissä, ei ollut mitään kahvitarjoiluja saati lounasta vaan lähtivät toisten lapsenlapsien kanssa ulos leikkimään. Olin enemmän kuin järkyttynyt.

Toinen isovanhemmista on myös sellainen, että hänen kanssaan on haastavaa jutella. Usein hän töksäyttää jotakin (ei pahantahtoisesti) tai poistuu tilanteesta kesken keskustelun. Nykyään en jaksa edes yrittää, joten puhun vain, kun on oikeasti asiaa.

Ihmetyttää myös sinisilmäisyys puolison sisaruksen puolisoa kohtaan. Puhuvat tästä niin hyveellisesti, vaikka henkilö on melko kiero ja ohimennen moittii/arvostelee muita lähipiirin ihmisiä näille vanhemmille. Joka käänteessä puolustelevat tätä henkilöä, kun osaa puhua mustankin valkoiseksi.

Ihan aiheesta olen ottanut etäisyyttä tähän perhepiiriin. En myöskään tiedä/ole tavannut kaikkia lähisukulaisiakaan, koska heitä ei ole esitelty minulle tai lapsellemme koskaan. Kuulema syy on, etteivät he itsekään näe heitä juuri koskaan. Tätä menoa siis ollut n. 10 vuotta