Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Pohjalainen suku. On tapana halailla tavatessa (minkä miellän teennäiseksi), mutta sitten osan kanssa ei vaihdeta SANAAKAAN juhlien, sukutapaamisten yms aikana. :D Sitten sellaista piilokettuilua joka vaiheessa.

Tiedän tunteen. Asuin pohjalaismiehen kanssa pohjanmaalla 7 vuotta. Kiinnitin jossain vaiheessa huomiota, kun hän nosti kättä auton ratissa jollekin autolle, tapahtui siis monta kertaa. Joskus huomasin, että se auto on usein parkissa melkein meidän naapurissa. Kysyin, että kuka se on, jolle morjestat. Sain vastauksen, että se on serkku, mutta ei he ole puhuneet sanaakaan lapsuuden jälkeen, kun isä on siskonsa kanssa niin riidoissa.

Ja tuo kertomasi piilokettuilu on myös tuttua. Hän sanoi kioskilla jollekin tutulle, että ootko pelannut ravilähtöjä viime aikoina ja toinen vastasi, että vähemmän tullut pelailua, niin ex-mieheni sanoi, että parempi niin. Se kaveri otti rinnuksista kiinni ja huusi, että anna olla viimeinen kerta, pidä se turpasi kiinni. Olin tietysti aika järkyttynyt, kun päästiin sieltä lopulta autoon. Ex-mies alkoi nauraa! Siis oli saada turpaansa kioskilla ja alkaa autoon päästyään nauraa. Pääsinpä vähän sanomaan, se oli hänen omaa kettuilua jostain, mitä joskus on tapahtunut, mutta minulle ei ikinä selittänyt. Noita tilanteita oli muitakin.

Ja joku mies ja nainen oli ex-mieheni mielestä yksissä kylähäissä niin olevinaan jotain, että niiden kanssa et ala kaveeraamaan, siis sellaiset ohjeet hän minulle antoi. Kauhea tilanne, kun mies alkaa sanella, kenelle saa puhua ja kenelle ei, mutta mitään ei edes selittänyt, miksei.

Entisen avomieheni äiti ei puhunut minulle oikeastaan ikinä mitään. Hän oli minun tulkintani mukaan arka ihminen, sellainen hissukka. Jos yritin jutella niitä näitä, hänellä tuli kiire lähteä laittamaan ruokaa tai siivoamaan parveketta tai mitä tahansa. Ajattelin, että hän on pelkästään pidättyväinen luonne, mutta joku kerta siellä oli muutakin sukua ja se hiljainen nainen puhui ja nauroikin välillä. Yhtäkkiä tajusin, että hetkinen, se ei pidäkään minusta.

Kysyin kotona avomieheltä, onko hän huomannut, että äitinsä on hiljainen, kun minä olen paikalla. Ilmeestä näin, että avomieheni on puhunut minusta jotain äitinsä kanssa ja pakotin paljastamaan. Syy siihen käytökseen oli se, että minä en halunnut lapsia. Hänen oma poikansakaan ei halunnut isäksi, mutta ilmeisesti kuitenkin minä olin se pahis, kun en halunnut lapsia. Ja kerrottakoon vielä, ettei se mikään ehdoton ja lopullinen päätös edes ollut, mutta ei lähivuosina (ja ehkä ei ikinä).

Ihan hirveä anopin puolen suku. Ne on toisten asioista olevinaan iloisia, mutta niitä asioita levitellään ja liioitellaan. Mainittakoon, että appeni suku on erilaista. Ja anoppi ja appi ovat eronneet jo 70-luvussa oltuaan yhdessä muutaman vuoden. Anopin tapa kertoa jutut eteenpäin on järkyttävä. Kun olin raskaana, anoppi oli kertonut kaikille ennen kuin me ehdittiin. Kun sain keskenmenon, sain sairaalaan otan osaa-viestin mieheni veljen vaimolta. Koko suvulle oli kerrottu niin intiimi ja vaikea asia.

Olettavat että lapsi jää aikuisena vanhentuneita vanhempia hotamaan kotiin. Voiko tämmöstä vaatia omilta lapsilta? Surullista.

Se, että välit olivat ihan hyvät ennen kuin mieheni vanhemmat kysyivät mitä minun vanhempani tekevät työkseen, ja tuli ilmi, että he ovat yliopistokoulutettuja ja "hienoissa" töissä, vaikka en olisi tullut kyllä ikipäivänä itse ajatelleeksi niin. (arkkitehti ja lääkäri)

En tiedä mikä siinä sitten on ongelma, välit ihan hyvät ennen tätä? Mieheni sai kuulla jälkikäteen kuittailua siitä miten on nyt niin olevinaan kun on sellaisia uusia sukulaisia, vaikka siis tosiaan ainut kerta kun koko asia tuli esille vain ohimennen kun appivanhemmat kysyivät.

Vierailija kirjoitti:

Se hämmästytti isosti kuinka itsekkäitä kaikki ovat. Olin ennen tuntenut vain mukavia ihmisiä, ja sitten PAM, minäminä suku. Sopeutuminen heihin on vielä pahasti kesken, ehkä en ikinä sopeudukaan.

Samoin!

Itsekkyys suvussa hämmästyttää. En ole aiemmin tuntenut tällaisia ihmisiä.

Nyt yritän sietää tilannetta.

Kuinka katkera perheen lempilapsi on kaikesta, mitä muut saavat. Ja kuinka epäreilu äiti voikaan lapsilleen olla, se lempilapsi saa sen 90% ja loput kaksi loput yhteensä.

Vierailija kirjoitti:

Että lasten annetaan aukoa päätään aikuisille ja sitä pidetään hauskana. Siis täysin alatyylistä p'skaa. Kun itse en nauranut, sain kuulla olevani tosikko.

Että käsiä ei pestä ennen kuin ne ovat selvästi likaiset. Ei edes ruokapöytään tullessa. 

Että kukaan ei tajua pöytätavoista mitään. Sorkitaan ympäriinsä, lapset nuolee ottimia jne.

Opetin mieheni tavoille. Melkoinen metsäläinen olikin! Mutta kehityskelpoinen, onneksi.

Sama. Sekoilevat lapset pitävät valtaa suvussa.

Heidän sekoilujuttujaan Kuunnellaan ja annetaan tila tehdä mitä vain ja heidän typerillekin jutuille nauretaan.

Hirviölapsikuninkaat oikein.

Se että miehen sisko pyörittää koko sukua.

Hän ehdottaa kaiken ja päättää kaiken.

Muut tottelee salamana, sillä muuten miehen sisko suuttuu ja uhriutuu isosti.

Hän puhuu yhtäpaljon kuin muut yhteensä ja päättää puheenaiheet.

Olen miettinyt voiko hän olla jopa narsisti sillä niin erikoista touhu on.

Ja jos hänet suututtaa, hän kostaa. Eikä unohda ikinä.

Hymyilee paljon, mutta oikeasti pelottava.

Se, kuinka eristäytynyttä elämää jotkut ihmiset voivat viettää. 

Omakaan perheeni ei ole mikään suupaltti supersosialisoija, mutta meitä lapsia oli kuitenkin useampia, meillä oli useampia perhetuttuja joiden kanssa kyläiltiin ja vietettiin esim. juhannuksia ja uusia vuosia yhdessä, kesällä serkut vanhempineen tulivat viikonloppukylään, naapurit piipahtivat kahvilla silloin tällöin...

Kun tutustuin mieheni perheeseen, minulle valkeni vähitellen, että he elävät lähes täysin eristäytynyttä elämää. Heillä ei ole ystäväperheitä, he eivät koskaan käy missään kylässä ja sen parinkymmenen vuoden aikana, jonka heidät olen tuntenut, heillä on käynyt kaksi kertaa (!) naapurissa asuva sukulainen kahvilla. Kutsumatta ja yllättäen. Tämä oli tapaus, josta puhuttiin viikkoja. Appiukko joskus soittelee sisarustensa kanssa, mutta he eivät koskaan kyläile tai tapaa toisiaan.

En ole ikinä tiennyt, että ihmiset voivat tai haluavat elää noin eristäytynyttä elämää. Appiukko olisi sosiaalisempi, mutta anopilla on jotakin sosiaalisia vaikeuksia eikä hän halua missään tapauksessa esim. kutsua ketään kotiinsa.

Ovat kyllä erikoinen perhekunta. 

Etäisyys. Mieheni perhe on tällainen puhumaton porukka. Sisarukset eivät ole toisiinsa käytännössä missään yhteydessä, näkevät perhejuhlissa ja ehkä kesälomalla ja/tai joululomalla. Kuulumisia ei kysellä, asioita ei jaeta, tunteista ei puhuta. Isovanhemmat ovat jääneet todella etäisiksi lapsillemme. Se on valtava kontrasti, kun omat vanhempani ovat niin omistautuneita ja höpsähtäneitä isovanhempia ja appivanhemmat - no, kyllä he lastemme nimet taitavat muistaa, mutta ei juuri muuta.

Vierailija kirjoitti:

Eivät keskustele/puhu mitään :O

Itse tulen perheestä ja suvusta, jossa vieraiden (ja omienkin) kanssa jutellaan kaikesta ja juttu luistaa koko ajan tavatessa.

Puolison vanhempien luo mennessä tuli yllätyksenä, että kaikki istuivat hiljaa vaan soffalla. Itse yritin sitten small-talkia pukata johonkin väleihin, koska täysi hiljaisuus oli mielestäni absurdia. Mehän tapasimme ekaa kertaa ja olisi ollut loogista, että vähän tutustutaan.

Puolison sukulainen oli myös tapaamisessa ja hiljaisuuden välttämiseksi kyselin hänen (itse mainitsemastaan) pitkästä reissusta tyyliin "mikä kohde oli vaikuttava" tms. Kotimatkalla puolisoni sanoi, että "olin hyökkäävä kun kyselin asioista" :D

Opin ja seuraavilla kerroilla istuin hiljaa särpien kahvia.

Vähän samanlainen kokemus. Paitsi, että puoliso toteaa huvittuneena visiittien jälkeen, että muut olivat taas katsoneet minua oudosti, kun olin täyttänyt hiljaisuuden höpöttämällä ja kyselemällä kuulumisia. Sanoisin, että puolison perhe on vain hiljaisempaa sorttia ja tulemme kyllä hyvin toimeen. Ei siis mitään pahaa sanottavaa (toivottavasti ei heilläkään, vaikka aluksi ehkä heille vähän outoa kun olen luonteeltani niin erilainen).

Yllättävää oli se, että mieheni suvussa vanhusten luona (vaikka omien ikääntyneiden vanhempien) käymisestä ei otettu kilometrirahaa eikä mistä tahansa pienestä palveluksesta (esim. kaupassakäynnistä) oteta rahallista korvausta. Ja vielä muilta sisaruksilta salaa.

Lukekaa tai kuunnelkaa kirja:SOPIVIA JA Sopimattomia:Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde.

Ex- appivanhemmat tosi epäsosiaalisia (opettajia) kylään mennessä piti luikahtaa nopeasti pihalta ja ovesta ettei kukaan nähnyt, ketään ei saanut tervehtiä. Anoppi "kilpaili" serkkunsa kanssa sairauksista. Koulutusta arvostettiin hyvin, Ex ei valmistunut koskaan mutta muiden pitää olla lääkäri, juristi ja vähintään insinööri hyvässä firmassa. heillä pienet suvut mutta vain menestyneet mainittiin , muualta kuulin kaikki itsemurhat, mielenterveys ongelmat ja alkoholismit, anoppi jäi mukamas hoitamaan miestään joka vakavasti sairastui, totuus oli että hän 50 v jäi eläkkeelle mielenterveys ongelmista. Heillä arvostettiin enemän työtöntä akateemista kuin 5000 eur tienaavaa duunaria.  Lasten takia siedettävä, tosin en ole 15 v käynyt kylässä eikä he käyneet edes kutsusta edes avioliiton aikana.

Se että eivät halaa tai kosketa toisiaan koskaan, osoita hellyyttä. Eivät myöskään osa puhua normaalilla puheäänellä vaan huutavat kilpaa toistensa päälle. 

Miten virallisesti perheenjäsenet puhuu toisilleen.

Jäykkä ja virallinen käytös toisiaan kohtaan. Mistään ei puhuta aviomesti ja suoraan. Vältetään vaikeita ja tärkeitä aiheita.

Ei mikään. Ovat hyviä tyyppejä ja niin omakin suku. Harvemmin sukulaisia tulee edes tavattua, siis muita kuin vanhempia tai sisaruksia.

Täällä on moni maininnut puhumattomuuden tai toisaalta aivan ylenpalttisen sosiaalisuuden, aina tupa täynnä väkeä. Minulla on ex-miehen perheestä erikoinen sekä/että kokemus.

Heillä on siis suku, joka piti mun nähdäkseni tiiviisti yhteyttä esim. aikuiset sisarukset soittelivat ja viestittelivät useita kertoja, aina oli jotakin juhlia ja mökkisaunoja ja nimipäiviä, joihin paikalle tuli ties ketä Pekka-enoa ja Kirsti-serkkua perheineen ja kutsuvaan vielä Maija-tätikin mukaan. Iso ja todella äänekäs, puhelias suku. Olin välillä noista tapaamisista ihan uuvuksissa ja sekaisin, että kuka oli kenenkin serkku.

No, ajan myötä tajusin jossakin vaiheessa, että suku puhuu paljon, mutta ei oikeastaan mitään! Siis se hölinä, mitä mieheni esim. sisarustensa kanssa piti oli oikeasti tosi pinnallista, ns. small talkia, nauraa höröttämistä ties mille höhlille asioille, hölötettiin tv-ohjelmista ja puhuttiin jostain ravintoloista ja ruoka-annoksista ja shoppailusta. Mutta KUKAAN ei KOSKAAN puhunut esimerkiksi papan sairastumisesta syöpään tai siitä, minkä takia sitä yhä tätiä naapurista ei koskaan kutsuttu juhliin mukaan. Kun mieheni mm. sai burn outin töissä tai kun meidän liittomme sitten aikanaan päättyi eroon, niin mieheni ei kertonut kenellekään perheestään näistä asioista. 

Olin aivan järkyttynyt silloin aikoinaan, kun tajusin tuon. Miten voi ihminen olla muka läheinen ja paljon tekemisissä, mutta samaan aikaan kukaan ei todellisuudessa tiedä toistensa asioista juuri mitään eikä mistään vakavasta, negatiivisesta tms puhuta koskaan?!