Miten arvostaa ihan tavallista miestä ja suhdetta?

Olen itse miehenä alkanut oikeastaan kadehtia sellaisia miehiä, joiden vaimo kaipaisi hellyyttä ja arjen romantiikkaa.

Olen parisuhteessa, jossa on todella vähän hellyyttä. Asiasta on puhuttu monet kerrat. Puolisoni on kokenut aiemmissa suhteissaan tarvetta hellyydelle ja jäänyt vaille sitä, ja hänen viimeisin exänsä satutti häntä niin julmalla tavalla, että hänen oli sen suhteen jälkeen enää vaikeaa luottaa miehiin ollenkaan. Kun kohtasimme hänen kanssaan, hän päätti että tämä on viimeinen kerta kun hän enää antaa kenellekään miehelle mahdollisuutta, mutta osoittauduinkin luottamuksen arvoiseksi ja suhteemme on sittemmin vakiintunut.

Puolisoni on vaikeaa hakea kanssani läheisyyttä, ja on kertonut sen avoimesti. Ja kun itse lähestyn häntä, se ei aina tunnu hänestä hyvältä. Hän on puhunut mm. menettämisen pelosta ja siitä ettei uskalla kiintyä minuun, kun pelkää pahinta. Ja että yksi hänen isoimmista peloistaan on, että minä torjuisin hänet silloin kun hän hakee läheisyyttä kanssani.

Kun keskustelemme tästä ja kun hän on noin avoin omista peloistaan, minulla on valtavasti myötätuntoa häntä kohtaan ja tahdon antaa hänelle aikaa. Mutta asiasta tekee entistä vaikeamman se, että hän on todella harvoin noin avoin minua kohtaan, mikä varmaan johtuu juuri samoista syistä. Itse ahdistun siitä, kun käymme näitä keskusteluja ja saatamme sen jälkeen olla fyysisestikin lähekkäin, mutta jo seuraavana päivänä puolisoni saattaakin olla henkisesti taas todella etäällä. Ja kun hän on etäällä minusta ja yritän kertoa hänelle, että kaipaisin häntä lähelleni, hän menee puolustuskannalle ja sanoo, etten saisi rakentaa identiteettiäni hänen varaan, että hän ei halua olla 24/7 kanssani tekemisissä vaan haluaisi omaakin aikaa, ja että minun pitäisi työstää itsekseni tätä puolta etten kestä erillisyyttämme. Ja minä ymmärtäisin kyllä nämä kommentit silloin jos olisin jotenkin takertuvainen tai läheisriippuvainen, mutta vaikka olen kuinka tutkiskellut omaa toimintaani, en löydä itsestäni taipumusta takertuvaisuuteen tai läheisriippuvaisuuteen. Minulle on täysin ok ettemme näe toisiamme joinakin arkipäivinä kuin aamulla ennen töihin lähtöä ja illalla ennen nukkumaan menoa, emmekä juuri viestittele toisillemme tällaisen päivän aikana. Kaipaisin vaan näihin päiviin sitä, että ennen töihin lähtöä voitaisiin edes vaihtaa nopeat heippahalaukset ilman että toinen ahdistuu, ja että illalla ennen nukkumaan menoa toivotettaisiin edes hyvät yöt toisillemme, mutta tällainenkään ei onnistu. Puoliso on ehdottanut ratkaisuksi että hän alkaisi mekaanisesti kehua minua päivittäin ja tulisi halaamaan minua vaikka se ei tunnu hänestä hyvältä, mutta olen sanonut suoraan että en minä sellaista halua.

Olen miettinytkin, kuinka saisin turrutettua itsestäni tarpeen millekään läheisyydelle. Eniten tässä vain arveluttaa, tuleeko minusta silloin juuri sellainen mies joka torjuu kaiken puolisoltakin tulevan läheisyyden, jolloin se hänen suuri pelkonsa toteutuu: se, että kun hän itse on valmis tulemaan lähelleni, minä torjunkin hänet.

Siksi toivoisin, että jokainen mies, jolle puoliso sanoo kaipaavansa läheisyyttä, tarttuisi siihen ja nauttisi siitä arkiromantiikasta. Meillä on suhteessa moni asia todella hyvin ja arvostan niitä, ja se ei tule minulle kysymykseenkään että jättäisin puolisoni tämän ongelman takia, vaikka tämä niin kovasti sattuukin. Mikäli tästä joskus päästään eteenpäin, tulen silloin olemaan kiitollinen siitä että jaksoin olla kärsivällinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse miehenä alkanut oikeastaan kadehtia sellaisia miehiä, joiden vaimo kaipaisi hellyyttä ja arjen romantiikkaa.

Olen parisuhteessa, jossa on todella vähän hellyyttä. Asiasta on puhuttu monet kerrat. Puolisoni on kokenut aiemmissa suhteissaan tarvetta hellyydelle ja jäänyt vaille sitä, ja hänen viimeisin exänsä satutti häntä niin julmalla tavalla, että hänen oli sen suhteen jälkeen enää vaikeaa luottaa miehiin ollenkaan. Kun kohtasimme hänen kanssaan, hän päätti että tämä on viimeinen kerta kun hän enää antaa kenellekään miehelle mahdollisuutta, mutta osoittauduinkin luottamuksen arvoiseksi ja suhteemme on sittemmin vakiintunut.

Puolisoni on vaikeaa hakea kanssani läheisyyttä, ja on kertonut sen avoimesti. Ja kun itse lähestyn häntä, se ei aina tunnu hänestä hyvältä. Hän on puhunut mm. menettämisen pelosta ja siitä ettei uskalla kiintyä minuun, kun pelkää pahinta. Ja että yksi hänen isoimmista peloistaan on, että minä torjuisin hänet silloin kun hän hakee läheisyyttä kanssani.

Kun keskustelemme tästä ja kun hän on noin avoin omista peloistaan, minulla on valtavasti myötätuntoa häntä kohtaan ja tahdon antaa hänelle aikaa. Mutta asiasta tekee entistä vaikeamman se, että hän on todella harvoin noin avoin minua kohtaan, mikä varmaan johtuu juuri samoista syistä. Itse ahdistun siitä, kun käymme näitä keskusteluja ja saatamme sen jälkeen olla fyysisestikin lähekkäin, mutta jo seuraavana päivänä puolisoni saattaakin olla henkisesti taas todella etäällä. Ja kun hän on etäällä minusta ja yritän kertoa hänelle, että kaipaisin häntä lähelleni, hän menee puolustuskannalle ja sanoo, etten saisi rakentaa identiteettiäni hänen varaan, että hän ei halua olla 24/7 kanssani tekemisissä vaan haluaisi omaakin aikaa, ja että minun pitäisi työstää itsekseni tätä puolta etten kestä erillisyyttämme. Ja minä ymmärtäisin kyllä nämä kommentit silloin jos olisin jotenkin takertuvainen tai läheisriippuvainen, mutta vaikka olen kuinka tutkiskellut omaa toimintaani, en löydä itsestäni taipumusta takertuvaisuuteen tai läheisriippuvaisuuteen. Minulle on täysin ok ettemme näe toisiamme joinakin arkipäivinä kuin aamulla ennen töihin lähtöä ja illalla ennen nukkumaan menoa, emmekä juuri viestittele toisillemme tällaisen päivän aikana. Kaipaisin vaan näihin päiviin sitä, että ennen töihin lähtöä voitaisiin edes vaihtaa nopeat heippahalaukset ilman että toinen ahdistuu, ja että illalla ennen nukkumaan menoa toivotettaisiin edes hyvät yöt toisillemme, mutta tällainenkään ei onnistu. Puoliso on ehdottanut ratkaisuksi että hän alkaisi mekaanisesti kehua minua päivittäin ja tulisi halaamaan minua vaikka se ei tunnu hänestä hyvältä, mutta olen sanonut suoraan että en minä sellaista halua.

Olen miettinytkin, kuinka saisin turrutettua itsestäni tarpeen millekään läheisyydelle. Eniten tässä vain arveluttaa, tuleeko minusta silloin juuri sellainen mies joka torjuu kaiken puolisoltakin tulevan läheisyyden, jolloin se hänen suuri pelkonsa toteutuu: se, että kun hän itse on valmis tulemaan lähelleni, minä torjunkin hänet.

Siksi toivoisin, että jokainen mies, jolle puoliso sanoo kaipaavansa läheisyyttä, tarttuisi siihen ja nauttisi siitä arkiromantiikasta. Meillä on suhteessa moni asia todella hyvin ja arvostan niitä, ja se ei tule minulle kysymykseenkään että jättäisin puolisoni tämän ongelman takia, vaikka tämä niin kovasti sattuukin. Mikäli tästä joskus päästään eteenpäin, tulen silloin olemaan kiitollinen siitä että jaksoin olla kärsivällinen.

Minulla on reilu 100kg mörssäri vaimo jonka käsitys romantiikasta ja esileikistä on kysymys pannaanko. Toisaalta toimii melko hyvin tuokin järjestely

Vierailija kirjoitti:

Olen itse miehenä alkanut oikeastaan kadehtia sellaisia miehiä, joiden vaimo kaipaisi hellyyttä ja arjen romantiikkaa.

Olen parisuhteessa, jossa on todella vähän hellyyttä. Asiasta on puhuttu monet kerrat. Puolisoni on kokenut aiemmissa suhteissaan tarvetta hellyydelle ja jäänyt vaille sitä, ja hänen viimeisin exänsä satutti häntä niin julmalla tavalla, että hänen oli sen suhteen jälkeen enää vaikeaa luottaa miehiin ollenkaan. Kun kohtasimme hänen kanssaan, hän päätti että tämä on viimeinen kerta kun hän enää antaa kenellekään miehelle mahdollisuutta, mutta osoittauduinkin luottamuksen arvoiseksi ja suhteemme on sittemmin vakiintunut.

Puolisoni on vaikeaa hakea kanssani läheisyyttä, ja on kertonut sen avoimesti. Ja kun itse lähestyn häntä, se ei aina tunnu hänestä hyvältä. Hän on puhunut mm. menettämisen pelosta ja siitä ettei uskalla kiintyä minuun, kun pelkää pahinta. Ja että yksi hänen isoimmista peloistaan on, että minä torjuisin hänet silloin kun hän hakee läheisyyttä kanssani.

Kun keskustelemme tästä ja kun hän on noin avoin omista peloistaan, minulla on valtavasti myötätuntoa häntä kohtaan ja tahdon antaa hänelle aikaa. Mutta asiasta tekee entistä vaikeamman se, että hän on todella harvoin noin avoin minua kohtaan, mikä varmaan johtuu juuri samoista syistä. Itse ahdistun siitä, kun käymme näitä keskusteluja ja saatamme sen jälkeen olla fyysisestikin lähekkäin, mutta jo seuraavana päivänä puolisoni saattaakin olla henkisesti taas todella etäällä. Ja kun hän on etäällä minusta ja yritän kertoa hänelle, että kaipaisin häntä lähelleni, hän menee puolustuskannalle ja sanoo, etten saisi rakentaa identiteettiäni hänen varaan, että hän ei halua olla 24/7 kanssani tekemisissä vaan haluaisi omaakin aikaa, ja että minun pitäisi työstää itsekseni tätä puolta etten kestä erillisyyttämme. Ja minä ymmärtäisin kyllä nämä kommentit silloin jos olisin jotenkin takertuvainen tai läheisriippuvainen, mutta vaikka olen kuinka tutkiskellut omaa toimintaani, en löydä itsestäni taipumusta takertuvaisuuteen tai läheisriippuvaisuuteen. Minulle on täysin ok ettemme näe toisiamme joinakin arkipäivinä kuin aamulla ennen töihin lähtöä ja illalla ennen nukkumaan menoa, emmekä juuri viestittele toisillemme tällaisen päivän aikana. Kaipaisin vaan näihin päiviin sitä, että ennen töihin lähtöä voitaisiin edes vaihtaa nopeat heippahalaukset ilman että toinen ahdistuu, ja että illalla ennen nukkumaan menoa toivotettaisiin edes hyvät yöt toisillemme, mutta tällainenkään ei onnistu. Puoliso on ehdottanut ratkaisuksi että hän alkaisi mekaanisesti kehua minua päivittäin ja tulisi halaamaan minua vaikka se ei tunnu hänestä hyvältä, mutta olen sanonut suoraan että en minä sellaista halua.

Olen miettinytkin, kuinka saisin turrutettua itsestäni tarpeen millekään läheisyydelle. Eniten tässä vain arveluttaa, tuleeko minusta silloin juuri sellainen mies joka torjuu kaiken puolisoltakin tulevan läheisyyden, jolloin se hänen suuri pelkonsa toteutuu: se, että kun hän itse on valmis tulemaan lähelleni, minä torjunkin hänet.

Siksi toivoisin, että jokainen mies, jolle puoliso sanoo kaipaavansa läheisyyttä, tarttuisi siihen ja nauttisi siitä arkiromantiikasta. Meillä on suhteessa moni asia todella hyvin ja arvostan niitä, ja se ei tule minulle kysymykseenkään että jättäisin puolisoni tämän ongelman takia, vaikka tämä niin kovasti sattuukin. Mikäli tästä joskus päästään eteenpäin, tulen silloin olemaan kiitollinen siitä että jaksoin olla kärsivällinen.

Parisuhdeterapia olisi teilla varmaan hyvä ratkaisu. Kuulostaa siltä että kumppanillasi on sellaisia ongelmia joista hän ei omin voimin pääse eteenpäin ja ne heijastuvat aika paljon myös suhteeseenne.

Vierailija kirjoitti:

Jaha, se olet sinä taas...

...niin monen vuoden jälkeen muistatko mua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä siis tarkoitat suhdetta jossa nainen ei saa mitään kaipaamiaan asioita ja mies saa kaikki ne kaipaamansa plus vielä sen säännöllisen seksin?

Käydäänpä läpi "kaikki" ne asiat mitä mies kaipaa elämässä ja parisuhteessa:

1. ruoka

2. seksi

3. oma rauha omiin puuhasteluihin silloin tällöin pihalla/autotallissa/vajassa

4. saunakaljat rauhassa silloin tällöin

--> mies on tyytyväinen eikä enempää voisi pyytää

Käydäänpä sitten läpi asiat joita keskiverto suomimies (ei cityvihreä eikä peräkammarin työtön poika vaan siis ihan oikea keskiverto 30-50v taajamamies) tarjoaa naiselle elämässä ja parisuhteessa:

1. taloudellinen turva (ainakin kustantaa oman osuutensa menoista eli sen 50% talouden menoista)

2. apu kodin ja arjen pyörittämisessä (kaupassa käynnit, siivoukset, kotitalon korjaukset ja ylläpito, autojen fiksaukset, lasten hoitaminen jne jne omalta osuudeltaan)

3. seksi (aina saa jos kysyy)

4. tyttöjen illat ja omat menot järkevissä puitteissa

5. miehellä ei alkoholismia, ei käytä väkivaltaa

6. lomareissut, sukulaisvierailut jne. joustavasti ja yhdessä sopien

7. ajoittaiset huomionosoitukset (lahjat, hellyyttä jne) koska tietää että ne on toiselle tärkeitä

---> ei riitä, nainen ei tyytyväinen, valittaa elämän surkeutta, romantiikan puutetta, toinen ei keskustele, toinen ei osoita huomiota, jne jne jne.

Huomaako kukaan muu tässä epäsuhtaa?

Kumpi on realistisempi näkemyksissään?

Kumman tulisi miettiä omia tuntemuksiaan ja vaatimuksiaan enemmän?

Ja ihan turha vetää tähän sitä väsynyttä "mies ei tee kotona mitään" -korttia.

Ehkä joo 1950-luvulla.

Merkittävän iso osa ikäluokkani miehistä hoitaa kotona sen oman osuutensa kotitöistä ja lasten hoidosta.

Jossain asioissa se on sitten 30%, joissain 50% ja joissain 70%, mutta kyllä, suomalainen mies tekee nykyään kotona siivoushommia ja vaipanvaihtoa ihan ilman ragea, koska tietää että se on reilu peli ja kuuluu molempien vastuulle. Jos olet valinnut oman miehesi siitä katoavasta vässykkävähemmistöstä, joka ei osaa omaa ruokaansa laittaa tai pyykkejä pyykätä niin voi voi, en osaa tuntea sääliä.

Enemmänkin nykyään tuntuu olevan naisilla sitä että "miesten hommat on miesten hommia, tietenkin", mutta sitten ne naisten hommat on nykyään "yhteisiä hommia". Tai jos mies toteaa naiselle että voisitko välillä hoitaa hajulukon putsauksen tai takan lämmityksen, niin sitten nainen hoitaa sen soittamalla paikalle ammattimiehen 60e tuntihinnalla ja syö loppukuun ruokatilin saldon sillä peliliikkeellä. Mutta joo, hoitihan nainen sen homman tehdyksi. Bravo.

Mielestäni noista kahdesta esimerkistä kumpikaan ei ole realistinen. Toimiva suhde voi olla kumpi vaan, kunhan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, mutta veikkaan että nykyisin ihmiset haluavat enemmänkin tuota jälkimmäistä, eli tuota minkä kuvasit miehen "tarjoavan" naiselle. Aika harva mieskään haluaa suhteeltaan vain pelkkää seksiä, ruokaa ja saunakaljaa, ja muuten sitten erillistä elämää.

Tuosta sinun listastasi tosin puuttui yhteenkuuluvuuden tunne, yhteiset jutut ja henkinen yhteys. Sanoisin itse, että kun se toteutuu, ja sen lisäksi tuo sinun listasi (joskaan itselleni ei ole sukulaisvierailut olennaisia), niin se on jo aika hyvä kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Eli nainen on olemassa seksiä ja kotitöitä varten.

Tulevaisuudessa varmaan robotit hoitavat tuon puolen.

Sitä päivää toiveikkaana odotellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä siis tarkoitat suhdetta jossa nainen ei saa mitään kaipaamiaan asioita ja mies saa kaikki ne kaipaamansa plus vielä sen säännöllisen seksin?

Käydäänpä läpi "kaikki" ne asiat mitä mies kaipaa elämässä ja parisuhteessa:

1. ruoka

2. seksi

3. oma rauha omiin puuhasteluihin silloin tällöin pihalla/autotallissa/vajassa

4. saunakaljat rauhassa silloin tällöin

--> mies on tyytyväinen eikä enempää voisi pyytää

Käydäänpä sitten läpi asiat joita keskiverto suomimies (ei cityvihreä eikä peräkammarin työtön poika vaan siis ihan oikea keskiverto 30-50v taajamamies) tarjoaa naiselle elämässä ja parisuhteessa:

1. taloudellinen turva (ainakin kustantaa oman osuutensa menoista eli sen 50% talouden menoista)

2. apu kodin ja arjen pyörittämisessä (kaupassa käynnit, siivoukset, kotitalon korjaukset ja ylläpito, autojen fiksaukset, lasten hoitaminen jne jne omalta osuudeltaan)

3. seksi (aina saa jos kysyy)

4. tyttöjen illat ja omat menot järkevissä puitteissa

5. miehellä ei alkoholismia, ei käytä väkivaltaa

6. lomareissut, sukulaisvierailut jne. joustavasti ja yhdessä sopien

7. ajoittaiset huomionosoitukset (lahjat, hellyyttä jne) koska tietää että ne on toiselle tärkeitä

---> ei riitä, nainen ei tyytyväinen, valittaa elämän surkeutta, romantiikan puutetta, toinen ei keskustele, toinen ei osoita huomiota, jne jne jne.

Huomaako kukaan muu tässä epäsuhtaa?

Kumpi on realistisempi näkemyksissään?

Kumman tulisi miettiä omia tuntemuksiaan ja vaatimuksiaan enemmän?

Ja ihan turha vetää tähän sitä väsynyttä "mies ei tee kotona mitään" -korttia.

Ehkä joo 1950-luvulla.

Merkittävän iso osa ikäluokkani miehistä hoitaa kotona sen oman osuutensa kotitöistä ja lasten hoidosta.

Jossain asioissa se on sitten 30%, joissain 50% ja joissain 70%, mutta kyllä, suomalainen mies tekee nykyään kotona siivoushommia ja vaipanvaihtoa ihan ilman ragea, koska tietää että se on reilu peli ja kuuluu molempien vastuulle. Jos olet valinnut oman miehesi siitä katoavasta vässykkävähemmistöstä, joka ei osaa omaa ruokaansa laittaa tai pyykkejä pyykätä niin voi voi, en osaa tuntea sääliä.

Enemmänkin nykyään tuntuu olevan naisilla sitä että "miesten hommat on miesten hommia, tietenkin", mutta sitten ne naisten hommat on nykyään "yhteisiä hommia". Tai jos mies toteaa naiselle että voisitko välillä hoitaa hajulukon putsauksen tai takan lämmityksen, niin sitten nainen hoitaa sen soittamalla paikalle ammattimiehen 60e tuntihinnalla ja syö loppukuun ruokatilin saldon sillä peliliikkeellä. Mutta joo, hoitihan nainen sen homman tehdyksi. Bravo.

Mielestäni noista kahdesta esimerkistä kumpikaan ei ole realistinen. Toimiva suhde voi olla kumpi vaan, kunhan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, mutta veikkaan että nykyisin ihmiset haluavat enemmänkin tuota jälkimmäistä, eli tuota minkä kuvasit miehen "tarjoavan" naiselle. Aika harva mieskään haluaa suhteeltaan vain pelkkää seksiä, ruokaa ja saunakaljaa, ja muuten sitten erillistä elämää.

Tuosta sinun listastasi tosin puuttui yhteenkuuluvuuden tunne, yhteiset jutut ja henkinen yhteys. Sanoisin itse, että kun se toteutuu, ja sen lisäksi tuo sinun listasi (joskaan itselleni ei ole sukulaisvierailut olennaisia), niin se on jo aika hyvä kokonaisuus.

Ai niin ja lisään: jos jompi kumpi osapuoli kaipaa romantiikkaa, täytyisi sitä kyllä tietenkin olla. Romantiikka on vähän kuin seksi, eli senkin osalta pitäisi olla kumppaneiden aika samanhenkisiä. Joten kannattaa etsiä sellainen kumppani, jonka kanssa se toteutuu.

t. sama

Varmasti kaikki nämä "mieht nyt vain ovat tällaisia" kirjoittajat varmaan tarkoittavat hyvää. Mutta tajuatteko ollenkaan että tuo teidän kuvanne miehestä kuulostaa siltä että se keskivertomies on joku lapsen tasolla oleva idiootti joka ei pysty millään tajuamaan toisen ihmisen tarpeita silloin kun ne erovat yhtään hänen omistaan? En nyt ihan jaksa uskoa että se keskivertomies on ihan noin tyhmä ja kykenemätön yhtään korkeampaan aivotoimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli nainen on olemassa seksiä ja kotitöitä varten.

Tulevaisuudessa varmaan robotit hoitavat tuon puolen.

Sitä päivää toiveikkaana odotellen.

Fleshlight + vr lasit, robotti imuri, tiskikone 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on reilu 100kg mörssäri vaimo jonka käsitys romantiikasta ja esileikistä on kysymys pannaanko. Toisaalta toimii melko hyvin tuokin järjestely

kuulostaa melko työläältä ja pitkältä lämmittelyltä.

ettekö voisi vaan suoraviivaistaa jotenkin hommaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on reilu 100kg mörssäri vaimo jonka käsitys romantiikasta ja esileikistä on kysymys pannaanko. Toisaalta toimii melko hyvin tuokin järjestely

kuulostaa melko työläältä ja pitkältä lämmittelyltä.

ettekö voisi vaan suoraviivaistaa jotenkin hommaa?

Ollaan yritetty, joku lyhyempi koodisana vois toimia

Vierailija kirjoitti:

Tuosta sinun listastasi tosin puuttui ... henkinen yhteys.

booooriiiiiingggggggg

Vierailija kirjoitti:

Fleshlight + vr lasit, robotti imuri, tiskikone 

Mihin sitä fleshlighttia nyt tarvi jos on jo robotti-imuri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fleshlight + vr lasit, robotti imuri, tiskikone 

Mihin sitä fleshlighttia nyt tarvi jos on jo robotti-imuri?

Se pyörivä karvatela kutittaa samalla tavalla kun pulisongit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hienoa että teette. Vielä kun ymmärtäisitte että se ei vielä ole mikään erityinen suuri uhraus teiltä vaimojanne kohtaan vaan ihan se miten asioiden pitääkin mennä. Teidän ei siis pidä odottaa että vaimonne ovat onnesta sykkyrällä ja tekevät kaikkensa teidän eteenne kun niin jalosti suostutte tekemään puolet kotihommista.

Ei olekaan uhraus. Ei sitä ole yritetty väittääkään.

Useimmiten se on nainen joka uhriutuu kun "joutuu pyykkäämään, tiskaamaan...."

vaikka nykyään se pyykinpesu on napin painallus ja tiskaaminen on toisen napin painallus.

Itse en ainakaan niistä kovin paljoa työllisty tai stressaannu mutta kovasti emännät palstoilla kitisevät kun nekin hommat vie tuntikausia joka päivä ym. Totta kai se aika on pois aina tärkeästä somettamisesta ja selfieiden otosta sekä voimaantumisharjoituksista.

Pointti on vaan se että naisilla on paljon moninaisemmat, suuremmat ja loputtomat vaatimustasonsa miehille, että voisivat kokea olonsa tyytyväisiksi, itsevarmoiksi blaablaablaa.

Ja sitten kun asiat on hyvin, niin auta armias jos naistenlehdestä tai instasta näkee että sillä toisella onkin kotonaan vielä kivemmat verhot ja tosi rouhea könsikäs vieressä suklaarasian kanssa niin alkaa uusi upgreidattu vaatimuskierros ja koskaan ei ole mikään hyvin.

Nyt ei ole puhuttu mitään kotitöistä eikä tämän ketjun aloittajakaan ole tiettävästi mitenkään valittanut mistään niihin liittyvistä.

Kannattaa muistaa että parisuhde on tunnesuhde. Se kaikki arkeen liittyvä kotityö on vain pakollista kuorrutusta joka siihen vääjäämättä arjessa tulee. Se ei kuitenkaan siitä huolimatta ole sen parisuhteen sisältö vaan se miten ne puolisot toisensa ihan henkilökohtaiset tarpeet näkevät ja täyttävät. Parisuhde on se miten sitä toista kohdellaan, miten hänelle puhutaan ja mitä hänen kanssaan tehdään siksi että hän on se kumppani eikä vain kämppis.

Jos ei enää ole mitään halua huomooida sitä toista kumppanina niin kyllä siitä arjesta varmasti löydetään monta herkullista vääntöä kuten kuvasitkin. Mutta aika usein se on vain se oire siitä että niitä muita tarpeita ei oikein ole nähty.

Juuri näin! Tuntuu, että joillekin parisuhde tuntuu olevan vain jonkinlainen käytännönjärjestely, josta puuttuu varsinainen ihmissuhde kokonaan. Seksi on ehkä ainoa, joka viittaa heillä ihmissuhteeseen, mutta siinäkään ei nouse esiin vetovoima, kipinä, intohimo.

Vierailija kirjoitti:

 siinäkään ei nouse esiin vetovoima, kipinä, intohimo.

Vetovoimaa tarjoaa Maapallo, kipinää sytkäri ja intohimoa naapurin Eila.

I'm good.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hienoa että teette. Vielä kun ymmärtäisitte että se ei vielä ole mikään erityinen suuri uhraus teiltä vaimojanne kohtaan vaan ihan se miten asioiden pitääkin mennä. Teidän ei siis pidä odottaa että vaimonne ovat onnesta sykkyrällä ja tekevät kaikkensa teidän eteenne kun niin jalosti suostutte tekemään puolet kotihommista.

Ei olekaan uhraus. Ei sitä ole yritetty väittääkään.

Useimmiten se on nainen joka uhriutuu kun "joutuu pyykkäämään, tiskaamaan...."

vaikka nykyään se pyykinpesu on napin painallus ja tiskaaminen on toisen napin painallus.

Itse en ainakaan niistä kovin paljoa työllisty tai stressaannu mutta kovasti emännät palstoilla kitisevät kun nekin hommat vie tuntikausia joka päivä ym. Totta kai se aika on pois aina tärkeästä somettamisesta ja selfieiden otosta sekä voimaantumisharjoituksista.

Pointti on vaan se että naisilla on paljon moninaisemmat, suuremmat ja loputtomat vaatimustasonsa miehille, että voisivat kokea olonsa tyytyväisiksi, itsevarmoiksi blaablaablaa.

Ja sitten kun asiat on hyvin, niin auta armias jos naistenlehdestä tai instasta näkee että sillä toisella onkin kotonaan vielä kivemmat verhot ja tosi rouhea könsikäs vieressä suklaarasian kanssa niin alkaa uusi upgreidattu vaatimuskierros ja koskaan ei ole mikään hyvin.

Nyt ei ole puhuttu mitään kotitöistä eikä tämän ketjun aloittajakaan ole tiettävästi mitenkään valittanut mistään niihin liittyvistä.

Kannattaa muistaa että parisuhde on tunnesuhde. Se kaikki arkeen liittyvä kotityö on vain pakollista kuorrutusta joka siihen vääjäämättä arjessa tulee. Se ei kuitenkaan siitä huolimatta ole sen parisuhteen sisältö vaan se miten ne puolisot toisensa ihan henkilökohtaiset tarpeet näkevät ja täyttävät. Parisuhde on se miten sitä toista kohdellaan, miten hänelle puhutaan ja mitä hänen kanssaan tehdään siksi että hän on se kumppani eikä vain kämppis.

Jos ei enää ole mitään halua huomooida sitä toista kumppanina niin kyllä siitä arjesta varmasti löydetään monta herkullista vääntöä kuten kuvasitkin. Mutta aika usein se on vain se oire siitä että niitä muita tarpeita ei oikein ole nähty.

Juuri näin! Tuntuu, että joillekin parisuhde tuntuu olevan vain jonkinlainen käytännönjärjestely, josta puuttuu varsinainen ihmissuhde kokonaan. Seksi on ehkä ainoa, joka viittaa heillä ihmissuhteeseen, mutta siinäkään ei nouse esiin vetovoima, kipinä, intohimo.

Tässähän tämä ongelma on hienosti muotoiltuna.

Pelkään, että miesystäväni on juuri tuollainen ihminen. Ja yhdessä ollaan oltu vasta pari vuotta. Parisuhteen alussa hän oli kiinnostunut ja huomioiva, mutta nykyisellään tuntuu, että olen pakollinen velvollisuus, joka pitää välillä hoitaa pois kiinnostavampien hommien (omat harrastukset ja kaverit) alta.

Pitäisi osata erottaa tyytymättömyys tai tylsistyminen omassa elämässään yleensä tyytymättömyydestä parisuhteeseen. Ehkä tarvitsisit elämääsi jotain muuta sisältöä, ja se parisuhdekin alkaisi tuntua paremmalta, kun et enää odottaisi sen täyttävän kaikkia, ihan parisuhteeseen liittymättömiäkin tarpeitasi.

Voi - samaistun tähän NIIN paljon vaikka olenkin vasta 29v. Oma kumppani on ihan samanlainen. Meillä ei ole vielä lapsia ja mietin pitäisikö nostaa kytkintä ennen kuin tulee mitään vakavampaa.

Meilläkin mies pitää pakottaa matkoille (ja nekin suunnataan korkeintaan jonnekin lähelle eikä yhtään eksoottisempiin paikkoihin.) Mies olisi mielellään kaiken ajan kotona ja ei kaipaa muualle. Se hänelle suotakoon mutta itse tylsistyn suunnattomasti jos olen koko ajan vain kotona. Häntä ei saa oikein ulos ravintoloihinkaan ja jos jonnekin lähdetään niin se on vaan kommentointia siitä miten kallista kaikki on.

Hänet saa seuraksi lähinnä kävelylenkeille ja silloinkin tuntuu ettei ole oikein mitään keskusteltavaa. Mies ei vaan osaa keskustella. Hänen perheensä on ihan samanlaisia tuppisuita ja eivät hekään poistu juurikaan oman pikkukaupunkinsa ulkopuolelle.

Tuntuu jatkuvasti siltä että ollaan kämppiksiä. Henkistä yhteyttä ei ole. Jos yritän ehdottaa yhteistä tekemistä, hän valitsee usein omat projektinsa ennemmin kuin yhteisen ajan. Asiasta ollaan keskusteltu mutta silti tuntuu että viikon jälkeen ollaan palattu samaan tilanteeseen.

Eipä tähän suhteeseen varmaan ole mitään järkeä jäädä jos tuntuu ettei siitä saa mitään irti.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa että parisuhde on tunnesuhde. Se kaikki arkeen liittyvä kotityö on vain pakollista kuorrutusta joka siihen vääjäämättä arjessa tulee. Se ei kuitenkaan siitä huolimatta ole sen parisuhteen sisältö

Juujuu.

Eli kun työttömänä makoilen kotona enkä tee mitään kotihommiakaan, mutta kunhan lirkuttelen eukolle ja ylläpidän henkistä yhteyttä niin jo vain asiat luistaa.

Pitänee herätellä sisäinen Tabermann ja jättäytyä ansiosidonnaiselle voimaantumaan.