Lastenkirjojen huonosta kielestä!

Pupu Tupunan lauserakenteet ovat usein omituisia, kun kent taisi kysyä mitä vikaa PT:ssä. Sanajärjestykset käänteisiä ym. Myös jatkuva passiivin käyttö ärsyttää itseäni, ja tämän kaltaiset lauseet " Siinä sitä istuskellaan" . Saman voisi sanoa kyllä paremmallakin suomenkielellä, eli minusta ainakaan tuollainen teksti ei ole mitään hyvää kirjakieltä.



Ja joku (oliko sekin kent?) kyseli niistä pienten Muumi-kirjoista. Mielestäni niissä on tosi tökeröä tekstiä. En tiedä onko koitettu hakea jotain ylimääräistä värikkyyttä tekstiin, mutta niissä tupsahtelee vastaan sellaisia sanoja ja ilmaisuja jotka eivät menisi kyllä läpi koulun ainekirjoituksessa :) " Niiskuneiti on aivan palavissaan juostuaan..." ym. noin yhden mieleenpainuneen mainitakseni.

Olen itsekin kielitieteilijä, joten kieli ja kielet ovat minulle tärkeitä.



Huonoksi en kuitenkaan halua leimata sellaista, mikä vain ei minun makuuni sovi. Minun kriteerini hyvälle lastenkirjalle on, että lapsi tykkää kirjasta (ja ettei se nyt ole aivan täynnä karkeita _virheitä_).



Eipä ole Teletapitkaan minun makuuni...

Kotimainen kirjallisuus on parasta, siinäkin on poikkeuksia.

Mauri Kunnasta en henkilökohtaisesti ole koskaan tykännyt, vaikka nyt aikuisena (3v lapseni sai lahjaksi) huomaankin mikä " jippo" niissä on. Ja kieli on hyvää. Mutta lapseni ei pidä niistä.



Jos kieli ärsyttää, niin kannattaa itse keksiä sanat niihin tarinoihin.

Luenkin usein vaikka juuri niitä Pupu Tupunoita ihan oma keksimillä jutuilla. Kerron asian niinkuin se MINUSTA pitäisi ilmaista oikein. Tätä on tosin vaikea jatkaa pidemmän päälle, kun lapsi oppii lukemaan ja meidänkin jo huomaa, jos puhun jotain muuta kuin tekstissä lukee - korjaa oitis. Ja kyselee, mitä tuossa ja tuossa lukee. Tosin sitten lapsenikin lukee nukelle tarinoita ääneen ihan oma keksimin jutuin, hauska kuunnella sitä. :)



Kirsi Kunnas on minusta aika ykkönen, ei moitteen sijaa kielessä. Sitä ei ollut kai vielä mainittu.

Onhan toki aivan ihania rimmaavia runoja! Siitä esimerkkinä Kirsi Kunnaksen runot, ne kaikki!



Huomatkaa siis; tässä HYVÄNÄ esimerkkinä vaikkapa tämä Tikkalaulu:



" Tikka hakkaa hakkaa hikkaa

hakee hakee tikkalikkaa

tik tik

nokka naputtaa

naputtaa ja taputtaa,

kaikki kolot koputtaa

koputtaa ja hoputtaa:

Tikkalikka likka likka

ala kotiis laputtaa!"



Tässä runossa toimivat niin rytmi, toisto ja riimit, samalla se leikittelee suomenkielen " kolisevuudella" . Kunnas onkin riimittelyn mestari ja taitaa sen monella tavalla.

Kyseinen tikkaruno on tuon meidän alle puolitoistavuotiaan suosikki.



Riimit kunniaan, mutta luopukoot kääntäjät niistä jos eivät riimittelyä osaa!



K

Lokaäiti -taisin kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta samaan aikaan kuin sinä..

Mauri kunnaksen

Seitsemän koiraveljestä

Ruuneperi ja Koiramaen Martta

kokoelmateos jossa 3 koiramäkitarinaa

kirja, jossa pikkutonttu antaa 12 lahjaa joulupukille

Koirien kalevala

Nyt ostin jouluksi sen viikinkikirjan.



Lapsi on todella innoissaan tarinoista ja varsinkin 7 veljeksestä tarinat (impimäki, hiidenkivi jne) ja lauluista.

Meillä esikoinen oli Vau-kirjan jäsen pari vuotta ja piti monista sitä kautta tilaamistani kirjoista. Mutta minua huono kieliasu tosiaan ärsytti. Mukana oli sellaisia käännöksiä, että minä ainakaan en pystynyt niitä lukemaan suoraan, vaan muutin ne lukiessani niin, että lopputuos oli edes jonkinlaista suomea.



Itse ainakin annoin jäsenaikanamme Vau-kirjalle palautetta käännösten huonosta kielestä. Mielestäni olisi tärkeää, että erityisesti lastenkirjoissa käytettäisiin hyvää suomen kieltä, kirjojen kauttahan lapsi oppii kieltä.

Ja kiitos vinkeistä ja varoituksista (emme siis lotkauta korvaamme Vau' kirjan mainoksille - olen jo ehtinytkin manata koko lafkan tuosta typerästä ' -merkistä!!). Varmasti sekin on totta, että osittain kyse on ihan makuasioista. Jonkun mielestä Pupu Tupunan kieli on varmasti hauskaa ja lapsille sopivaa, minua kuten nähtävästi joitakuita muitakin se ärsyttää. " Koko päivä on leikitty aivan väsyksiin asti. Riemulla ei ole ollut rajoja." " Huoneessa oli kissa. Katsottiin edestä ja takaa." Ja kirjan/käännöksen aikakausi vaikuttaa tietenkin myös, mutta ei se todellakaan kaikkea selitä.



Kent kysyi, mikä minusta/meistä sitten on huonoa kieltä. Minusta esim.

-Samassa lauseessa tai kappaleessa on epäloogisesti eri aikamuotoja, esim: " Kissa hyppää pöydälle. Ahaa, maitoa! kissa naukaisi mielissään." " Nyt ollaan perillä ja sireenit lakkasivat soimasta."

-Lauseet alkavat jatkuvasti ja- ja mutta-sanoilla.

-Epäsuomalaiset ilmaukset: " Ei hätää, se on pian autettu!" " Minkä puun lehdet ovat mielestäsi kaikkein kauneimmat?"

-Yleisesti ottaen töksähtelevä kieli, esim. jatkuvasti 3-sanaiset virkkeet. " Tyttö saapui metsään. Se näki talon. Talo oli keltainen. Talon ikkunassa istui kissa. Kissalla oli panta."

-Pupu Tupunan tavaramerkki: omituinen passiivin ja käänteisten sanajärjestysten viljely.



Kun nyt selailen noita Tupunoita ja Tammen kultaisia kirjoja, huomaan, että on kuitenkin aika vaikeaa osoittaa konkreettisesti esimerkkilauseilla, mitä tarkoitan. Usein kyse on vain koko kirjan läpäisevästä epämääräisestä kielenkäytöstä, pilkkuvirheitä siellä, outoja sanvalintoja täällä. Ei yksittäinen kielioppivirhe mitään haittaa. Aika usein sellaiset kirjat, joissa on mielestäni huonoa kieltä, ovat tarinansakin puolesta sitä sun tätä, hyvänä esimerkkinä nuo pienille tarkoitetut Muumi-kirjat.



Olen harrastanut samaa kuin joku tässä aiemmin kertoi, eli lukenut joitakin kirjoja omilla sanoilla. Meidän poika on kuitenkin oppinut lähes ulkoa monia lempikirjojaan ja ihmettelee, jos luen kirjaa eri sanoilla eri kerroilla. Senkin takia haluan lukea hyvää kieltä, kun poika hokee kirjojen fraaseja päivät pitkät omissa leikeissään, eli ne todella jäävät päähän.

En ole niinkään huonoon kieleen kiinnittänyt huomiota, tökeröimpiä tulee toki korjattua jo lukiessa, mutta tusinakirjojen tylsyys on se mikä minua tökkii. Hädin tuskin viitsii kertaalleen lukea.



Joidenkin kirjakerhojen kirjat ovat tosiaan usein tusinatavaraa (disney- tai barbi-tarinat, vau-kirjat ovat useimmiten todella tylsiä, kertalukeminen riittää minulle, klassikkotarinat tietysti poikkeuksia vaikka usein tökerösti lyhennettyjä (tuhkimo, peter pan ym)). Disney-kirjakerhoon en ole koskaan kuulunut, mutta niihin kirjoihin törmää monessa paikassa. Vau-kirjoja olen tilannut todella valikoivasti, vain jos on jokin ylimääräinen jippo (kosketeltavaa, ääniefektejä). Uppo-Nallen kirjakerhossa sen sijaan on paljon klassikoita (Astrid Lindgreniä, Tove Janssonia alkuperäistarinoina, nyt oli Roald Dahliakin, meidän vajaa kolmevuotiaat tykkäsivät siitä krokotiilitarinasta), kirjoja jotka toimivat monella tasolla ja antavat aikuisellekin jotain. Tammen kultaisissa on paljon vaihtelua, meillä esim. Maalarikissat on osin runomuotoinen ja tykätty.



Elsa Beskowin tarinat Eila Kivikk' ahon (menikö oikein) suomentamina kestävät lukemista. Runomuotoiset jäävät päähän ja sopivat jo alle kolmivuoitaille. Suorasanaisissa kertomuksissa on usein todella pitkiä virkkeitä, mutta en ole sitä häiritsevänä kokenut. Marjatta Kurenniemeltä löytyy upeita satuja, tosin ne ovat vähän vanhemmille.

Perinteisissä satukirjoissa (Grimmin sadut, HC Andersen, Anni Swan, suomalaiset perinnesadut) riittää myös lukemista.

Viiru ja Pesonen -sarja on hyvä. Pekka Töpöhäntä ok. Kassu-kirjat (majava joka puuhastelee kaikenlaista). Helmi käy kaupassa, Helmi ajaa pyörällä (pieni ihmismäinen possu). Minttu-kirjoja en aina itse oikein jaksa, mutta lapset tykkää.



Maijan aakkoset (suom Hannele Huovi) tuntui ensin kankealta, mutta kummasti niistäkin riimittelyistä on alkanut tykätä.

Juice Leskisen Räkä ja roiskis -kieli-iloittelua jo vähän vanhemmille, kouluikäisille.



Siinä nyt meillä viime aikoina luettuja.

Hauska että joku muukin on antanut palautetta. :) Minäkin laitoin Vau-kirjalle palautetta kirjojen huonoista ja tökeröistä käännöksistä kun irtisanoin jäsenyyteni kerhosta. Mitään vastausta tähän käännösasiaan en kuitenkaan koskaan saanut. En muuten suosittele kenellekään Vau-kirjan jäsenyyttä, mutta se onkin sitten toinen tarina.

nokko:

Meillä esikoinen oli Vau-kirjan jäsen pari vuotta ja piti monista sitä kautta tilaamistani kirjoista. Mutta minua huono kieliasu tosiaan ärsytti. Mukana oli sellaisia käännöksiä, että minä ainakaan en pystynyt niitä lukemaan suoraan, vaan muutin ne lukiessani niin, että lopputuos oli edes jonkinlaista suomea.

Itse ainakin annoin jäsenaikanamme Vau-kirjalle palautetta käännösten huonosta kielestä. Mielestäni olisi tärkeää, että erityisesti lastenkirjoissa käytettäisiin hyvää suomen kieltä, kirjojen kauttahan lapsi oppii kieltä.

Olen itse kääntäjä ja teiltä inspiksen saaneena pistin myös palautetta vau-kirjan asiakaspalveluun. (Heh, lähinnä siis kyselin töitä...) Sain tietää kuka on kustantaja ja missä käännetään, SEKÄ sen, että uusi kääntäjä olisi jo palkattu =) Ei ne teidän palautteet ihan hukkaan ole menneet!

koska olen itsekin suomentaja, tosin ei kokemusta lastenkirjoista. Intän yhä, että Tammen kultaisia on tosiaan suomennettu 60-70-luvuilla, eli ei parikymmentä vaan jopa neljäkymmentä (ja ylikin) vuotta sitten. Ja jännittävää on, että suomennokset todella vanhenevat, ei alun alkujaan suomeksi kirjoitettu teksti. Tai vanhenevat eri ajassa. Monia 70-luvulla suomennettuja teoksia voidaan hyvin suomentaa jo uudestaan, koska " suomennostekniikka" , tapa suomentaa, on muuttunut. Alkuperäinen teksti on pitkäikäisempää kuin käännös.

Ja sanasta sanaa suomennoksilla en TIETENKÄÄN tarkoittanut, että aikanaan suomennettiin esim. saksasta verbilitaniat putkeen, vaan että monet asiat suomennettiin " väärin" (nykymittapuulla), koska haluttiin olla lojaaleja alkup. tekstille. Joku antoikin ihan hyviä esimerkkejä. Nykyään tekstiä kotimaistetaan enemmän, ajatusta myöten, ja pyritään aina parantamaan alkuperäistä, jos tarpeen.

Ehkä jatkossa myös Vau' kirjalla :)

Vielä HYVISTÄ lastenkirjoista: toivon että kaikki löytävät uudet kotimaiset lastenkirjat, eli kaikki vaan tutkimaan kirjakaupan hyllyjä. Toki vanhat klassikot kunniaan, mutta 2000-luvulla on julkaistu läjäpäin loistavia kotimaisia lastenkirjoja.

Tutkimusmatkan voi aloittaa myös kirjastosta.

Uskallan väittää, että täällä on 99% laatukirjoja

http://www.tammi.net/asp/empty.asp?P=5892&VID=default&SID=9618948721350…

- Assam-tee

arnica:

Hei, ei suomen kielioppi sentään parissakymmenessä vuodessa vanhene!!! Totta, paljon on huonosti kirjoitettua suomea. Palstailussa tuolla ei liene suurtaakaan väliä, mutta kyllä mielestäni on TÄRKEÄÄ, ETTÄ LASTENKIRJAT OVAT OIKEAA SUOMEA.

Sanasta sanaan käännös ei todellakaan tarkoita, että käännös on suomen kieliopin vastainen. Kyllä käännöksen on oltava oikeaa suomea. (Eihän suomen kielessä ole edes futuuria (sama kuin preesens) ja ei saksasta litaniaa verbejä voida kääntää peräkkäin...)

Assam-tee:

KOTIMAISIA lastenkirjoja laadukkailta kustantamoilta. Etenkin uudet kotimaiset lastenkirjat ovat ilo myös vanhemmille.

Joku pettyi Tammen kultaisiin kirjoihin;

Monet Tammen kultaiset kirjat on suomennettu 60-70-luvuilla, sen ajan kielen mukaan. Joistain on tosin tehty uusia suomennoksia. Suomennosten kieli vanhenee, se pitää vain hyväksyä. Mutta Tammen (kustantamon siis) suomentajat ovat ehdottomasti hyviä ja koulutettuja. 70-luvun kieli vain on 70-luvun kieltä. Silloin myös suomentaminen käsitettiin eri tavoin kuin nykyään - silloin suomennettiin enemmän " sanasta sanaan" , nykyään suomentajilla suurempi vapaus muokata tekstiä paremmaksi, jos tarve vaatii.

Huonoimmat kirjat (kieleltään) tulevat erilaisista kirjakerhoista, jotka teettävät suomennosket kenellä sattuu. Kannattaa katsoa, että kirjalla on kustantaja, oikea. Esim. Vau-kirjojen kustantaja on Vau. No vau-vau, mutta olen moneen kirjaan pettynyt (saatu lahjaksi). Samoin pienten muumi-kirjat on pelkkää rahastusta, en suosittele!

Ostakaa oikeiden kirjailijoiden kirjoja! Tästä voisi tehdä kunnon vetoomuksen :) Näin myös tuemme kotimaisia lastenkirjailijoita +++

nimittäin siinä, että käännössuuntaukset ovat muuttuneet. Itse tutustuin opiskelujen parissa Astrid Lindgrenin Eemeli-kirjojen suomennoksiin ja saksannuksiin, nämä ovat myös hyvin vanhoja suomennoksia. Sillon hyvänä käännöksenä pidettiin nimenomaan alkutekstille uskollista käännöstä. Onhan nuo Eemeli-kirjatkin nykypäivän lukijan mielestä melkoisen konkeloista, melkeinpä huonoa kieltä.



Tein kerran opintoihin liittyen pienen tutkimuksen idiomien käännöksestä juuri noissa eemeleissä. Tässäpä teille jotakin:



Exempel 1

sv. göra tabberaset

fi. järjestää tanttaralla



Exempel 2

sv. taga tabberaset

fi. tehdä tanttarallaa



Exempel 3

sv. reta livet ur någon

fi. ärsyttää joku henkihieveriin



Exempel 6

sv. (ta och) skita i något

fi. antaa jollekin pitkät paskat



Exempel 7

sv. hälsa hem

fi. terveisiä kotiin



Esimerkin 6 " skita i något" on kuitenkin ruotsiksi melko yleinen ja huom. lievä lausahdus (joskin se kirjassa on melko vahvana ilmasuna), toisin kun pitkien paskojen antaminen!



Esimerkki seitsemän kuvaa mainosti, kuinka alkutekstille täytyy olla uskollinen. Tutkimuksessani kenellekään suomenkieliselle ei ollut tuttu ilmaus " terveisiä kotiin" siinä merkityksessä kun sitä kirjassa oli käytetty, eli että kaikki on jo menetetty.



Käännökset ovat Aila Meriluodon.

Tässä männä viikollako se oli kun Helsingin Sanomissa kirjoitettiin juuri tuosta Peppi Pitkätossun vanhentuneesta käännöksestä? En nyt aivan muista, olivatko uudet käännökset jo työn alla.

Liisa ihmemaassa -kirjakin on käännetty ainakin kolmeen kertaan, sillä aivan kuten Assam-Tee ja joku muukin mainitsi, käännökset todella vanhenevat.



Kent, kiitokset noista esimerkeistä. Koska itse olen kielistä ja kirjallisuudesta innostunut (sekä asun kaksikielisellä paikkakunnalla), niin valottaisitko vähän vielä tuota viimeistä " hälsa hem" esimerkkiä? Siis millaisessa yhteydessä tuo oli? Menee nyt vähän alkuperäisestä asiasta ohi...

Meilla erityisesti on arsyttaneet juuri nuo pienten lasten muumikirjat. Kieli on koyhaa ja jotenkin omituista, ja tarinat myos kummallisen ohuita ja pelkistettyja. Ei asuta Suomessa, perhe on kolmikielinen ja juuri kirjojen kautta yritetaan lasten suomenkielentaitoa ja oikeakielisyytta kasvattaa, eika nama kirjat juuri sita tee... Itse olen jotenkin taman seurauksena ajatellut etta luetaan sitten vaan (kaannos)klassikkoja, kuten Astrid Lindgrenia ja Elsa Beskowia, jos uudet pienten lasten kirjat ovat kerran noin huonoja. Onneksi isommille lapsille on enemmankin hyvia kirjoja, useimmat niista taitavat olla kylla kaannoksia, mutta hyva kaannos on minusta ihan yhta hyva juttu kuin alkuperainenkin (jotkut suomennokset, esim. L. M. Montgomeryn tyttokirjat ovat jopa osin parempia kuin alkukielella, vaittaisin). Uusista kirjoista meilla on tykatty Tomppa-kirjoista, muuta ei tule nyt mieleen. Pupu Tupunoita meilla ei ole, muistan jo omasta lapsuudestani etta kieliasioista kiinnostunut aitini inhosi niita eika meilla ollut niita edes minun lapsuudessani.

Mina _tykkaan_ niista vanhentuneista kaannoksista. :-) Eli juuri naista Tammen kultaisista kirjoista ja Eemeleista sun muista. Eli toivon tosiaan etta niihin ei kosketa; ne ovat sentaan rikasta ja mielenkiintoista kielta, ja juuri sellaisina kuin ne itse luin lapsena haluan ne valittaa omillekin lapsilleni. Vahan sama juttu raamatun osalta (vaikken uskovainen olekaan): olimme juuri suomalaisissa joulujuhlissa joissa luettiin jouluevankeliumi uuden raamatunkaannoksen mukaan ja kylla mulla ainakin pisti se korvaan kun se ei ollutkaan se jonka olin itse lapsena oppinut. Englanniksikin kannatan King James -versiota enka suinkaan niita uudempia. ;-) Etta tallaisiakin traditionalisteja loytyy. ;-)

Minulla ei valitettavasti ole suomennoksia kotona, mutta tuo alkuperäinen lause kuuluu näin: " Mötte man en sådan varulv i månskenet då kunde man hälsa hem, för värre vilddjur fanns inte." Toivoa ei siis enää ole, mitään ei ole tehtävissä, jos eteen tulee moinen ihmissusi. Suomennos oli kuitenkin jotensakin niin että " Jos sellaisen ihmissuden kohtasi niin terveisiä kotiin vain, sillä kamalampaa villipetoa ei olekaan."



Voi himputti kun mulla on kaikki nuo vanhat omat tutkimukset sellasina dokumentteina tallennettu että en saa auki. Mies voi toivottavasti illalla auttaa...



Muistan kun alotin tutkimusta ja luin sitten Eemeleitä aina kun oli mahdollista, niin jo ekasta sivusta alkaen kummastelin suomennoksen kieltä. Siitä oli luontevuus todella kaukana ainakin näin nykykielen normeissa. Ruotsi meillä on kotikielenä ja toki nuo alkuperäisetkin Emilit poikkeaa nykyruotista jonkin verran, eivät kuitenkaan niin karkeasti kuin suommenokset nykysuomesta.

kyllä mäkin niistä tavallaan tykkään mutta joskus ne ovat minusta jo vähän liian omanlaisiaan. Jos lastenkirjan tarkotus on opettaa lapselle käypää kieltä niin sitähän nämä kirjat eivät tee. Historiallisina opuksina niillä puolestaan on arvonsa. Me siis luemme niitä ruotsiksi lapsille ja kovasti tykkäävät.

Ja erityisesti ilahdutti se, että vau-kirjaan on annettu palautetta muualtakin kuin vain meiltä :) Taso on toisaan sitä, että kuvassa oleva vieteriukko on nimetty laatikkopelleksi... Tosin ko. kerho oli muutenkin erittäin omituinen, joten jäsenyys jäi lyhyeksi muistakin syistä. (Irtisanoin jäsenyyden siinä vaiheessa, kun asiakaspalvelija sanoi minulle puhelimessa " et kai sä luule, että me pystytään tarjoamaan kaikille aina samaa" )



Kunnaksen ja Jukka Virtasen lorut uppoavat meidän puolitoistavuotiaaseen ja minustakin ne ovat mukavia eivätkä tekemällä tehtyjä.

Aivan karmeeta luettavaa. On siis tuhkimoa ja rumaa ankanpoikasta sun muuta... Kukahan ne on tehnyt?