Lastenkirjojen huonosta kielestä!

Heip. Taisit kysellä tuolla ammoisissa aluissa, mikä niissä M&M ja PT -kirjoissa on huonoa tekstiä. En nyt voi suurin surminkaan mennä kaivelemaan niitä kirjoja hyllystä (kyllä, meillä ON niitä, koska poika tykkäsi niistä pienempänä, keskimmäiseltä (3 v) olen ne piilottanut...), mutta joku on jo maininnutkin huonosta kielestä esimerkkejä aiemmin. Itselleni tulee niiden lisäksi mieleen myös sellainen ällöttävä tekopirteä tanttamainen läpäläpäopetus " kun-olet-kiltti-ja-autat-aina-kavereita-niin-saat-kultaisen-sulan-hattuusi" . Yöööök. Etenkin tämä tökkii PT-kirjoissa. No, se on tekstin luonnetta eikä kielioppia, mutta huonoa tekstiä yhtä kaikki. Samoin jonkun aiemmin mainitsema eri aikamuotojen sekoittaminen väärin tekstissä saa minut näkemään punaista. (Itse en voi lukea esim. Juha Nummisen dekkareita, koska ne on kirjoitettu preesensissä, vaikkakin ihan oikein ja järjestelmällisesti...) Ja onhan noita muitakin esimerkkejä huonosta tekstistä.



Mainioita käännöksiä on mielestäni juuri Viiruissa ja Pesosissa (kirjoittanut Sven Nordqvist, suomentanut Kaija Pakkanen) ja Mimmi-lehmä -kirjoissa. Ote on sellainen sopivan rempseä ja räväkkä, niin kuin tekstin luonteeseen sopiikin. (Suosittelen näitä kaikille kääntäjille oppimateriaaliksi ;))



Hauskaa keskustella suomen kielestä ihmisten kanssa, joilla on jotain sanottavaa :)) (Ja miten tuokin lause oikeasti kuuluisi sanoa suomeksi, kun " joilla" -sanan edessä pitäisi olla " ihmisten" , mutta " kanssa" ei yksin saisi jäädä päälauseen toisen osan loppuun....)



Terv. Kolli ja pähkinä ;)

Hauskaa keskustella suomen kielestä ihmisten kanssa, joilla on jotain sanottavaa :)) (Ja miten tuokin lause oikeasti kuuluisi sanoa suomeksi, kun " joilla" -sanan edessä pitäisi olla " ihmisten" , mutta " kanssa" ei yksin saisi jäädä päälauseen toisen osan loppuun....)



Niinpa! ;-) Minakin mietin vahan etta millaista kielta omaan viestiini kirjoittaisin, mutta sitten ajattelin etta " ah, antaa menna" . Oma oikeakielisyyskin kun on vahan karsinyt kun olen ollut yli 15 vuotta poissa Suomesta... Mutta kiitos samoin, minustakin tama on mielenkiintoisin keskustelu nailla palstoilla aikoihin. :-)

Luulin jo seonneeni, kun näin tämän ketjun. Ihmettelin, että missä välissä olen tällaisenkin aloittanut. Käytän nimittäin monilla muilla palstoilla tuota njoammil-nimimerkkiä, enkä tietenkään älynnyt heti, että täällä se on jonkun toisen hallussa. :)



Minäkin olen tuskaillut huonon kielen kanssa. Muumikirjoissa (erityisesti siinä, jossa on monta lyhyttä tarinaa - kai niitä samoja, joita on julkaistu omina kirjasinaankin) on aivan surkeaa tekstiä. Tuorein kauhistukseni on poikani lempikirja Autot. Välillä piilotan sen muitten kirjojen taakse, kun en kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että joutuisin sen lukemaan. Korjailen kieltä usein lukiessani, koska en kykene sanomaan ääneen niitä hirveitä lauseita.

Menee vähän asian vierestä, mutta kun joku niistäkin kommentoi - niin olen samaa mieltä -kauheita - olen aina kammonnut niitä; Kuvat rumia ja teksit konservatiivisiä ja Sulo-eno Suomen pahin juntti-sovinisti :-)

Harmi, että ovat ainoita Suomessa helposti saatavavilla olevia lasten kuunnelmia (sen takia niitä sinne Saksaankin asti on kulkeutuntut:-) ja meillekin on niitä muutama lahjaksi siunaantunut). Kieli on sinänsä ihan ok.

Kielestä vielä; juuri niin halpiskirjat on yleesä huonoja, kirjakerhoja en ole koskaan ymmärtänyt. Rakastan kirjastoja ja kirjakauppoja.

Jostain kuulin tai luin, että Peppi-kirjoista on suunnitteilla uudt käännökset, kun vanhat ovat kuulemma vanhentuneet.

Ja tuosta M&M-kirjojen konservatiivisuudesta ja sovinismista sujuvasti Pupu Tupuna -kirjojen sukupuolirooleihin, vaikka nyt meneekin jo ihan ohi ap aiheesta. PT ja leikkimökki -kirjassa äitipupu ilmestyy mukaan kuvioihin seuraavissa tilanteissa: puhaltamaan PT:n sormeen, kun se iskee siihen vasaralla, tuomaan (isäpupun käskystä) evästä rakentajille, vahtimaan että piha siivotaan rakennusjätteistä sekä ripustamaan verhoja leikkimökin ikkunaan. Muut ajat sivuilla esiintyy isäpupu ja äiti lymyää näkymättömissä suorittaen ilmeisimmin näkymättömiä äitipupujen hommia.



Entä sitten ällö tapa, jolla eläimiä tungetaan ihmismaailman muotteihin, esim. kirjassa Mihin menet, PT? PT on tutustunut kissan kanssa ihmisten taloon ja hyppää lopussa sänkyyn - " mutta väärin, pää on peiton alla ja pörröinen häntä tyynyllä" . Kissan opastuksen jälkeen se asettuu sänkyyn " sievästi pää tyynyllä ja tassut peiton alla" ja nukahtaa. Siis inhimillistetäänhän eläimiä tietty kaikissa lasten jutuissa, mutta pliis, jotain rajaa.



Ei, kyllä nuo meidän PT:t taitaa nyt mystisesti kadota kirjahyllystä. Eivät kuulu onneksi edes pojan suosikkeihin, joten ei ole kohtuuton menetys.

En olekaan yksin ärsytysteni kanssa :)



Luin muistaakseni juuri tältä palstalta varoituksen, että kirjakerhoissa Lasten Parhaat Kirjat ja ... öh... Paras Kirjakerho (tai jotain sinnepäin) on huonolaatuisia kirjoja, joten meidän Toukkamme liittyi Uppo-Nallen kirjakerhoon. Se on osoittautunut tosi hyväksi valinnaksi, vaikka sieltä tuleekin tarjolle paljon sellaista, mitä meillä on jo omasta lapsuudesta hyllyssä. Parhaita ovat olleet sellaiset uudet satukirjat, mitähän ne nyt olivatkaan nimiltään - toisessa oli kehystarina sammakosta ja noitakokelaasta, joiden piti kerätä päivän aikana tarinoita pussiin; toinen on pitkä kertomus (tyttö)merirosvoista. Erittäin hyvin suuhun istuvia ja miellyttäviä lukea, ja Toukkakin 2,5-vuotiaana kuunteli ensi istumalla puolet siitä paksusta tarinankeräyssatukirjasta. Ylipäätäänkin Toukka tuntuu pitävän hyvästä suomesta; vaikka prinsessainen aihepiiri muuten kiehtoo, hän ei jaksa kauaa kerralla kuunnella esim Disneyn " satuja" (itse tykkään Disneyn elokuvista ja ihmettelen, miten joistain fiksuista, rohkeista sankarittarista on saatu niin pliisuja prinssienperäänhuokailijoita). Tosin Toukka pitää myös Aino-, Emma- ja Minttu-kirjoista, joista viimeistään viimeksimainitut saavat minut takomaan otsaa pöydänreunaan.



Kaikkein kauhein lukukokemus (mahdollisesti Arielin leikkihäistä kertovan kirjan jälkeen) on eräs selvästi saksalainen pahvikirja. Siinä ei ole päätä ei häntää. Tarina ei ala alusta (apina on löytänyt ison munan ja etsii nyt sen omistajaa - löytämistä emme ikinä näe) eikä siinä muutenkaan ole logiikkaa (kuka kumma sen strutsinmunan on kärrännyt toiselle puolen eläintarhaa ja miksi?). Piirrokset ovat aivan hirvittäviä, leijonat näyttävät nalleilta ja niin näyttävät myös hylkeet; seeprat näyttävät raidallisilta nalleilta. Kieli on - on - no tällaista: " Timi jatkaa etsimistä. Välttyäkseen joutumasta enää naurunalaiseksi Timi päättää kysyä kirahveilta, kenen puoleen hänen kannattaisi kääntyä saadakseen selville salaperäisen munan oikean emon." Huom., kirjassa on siis pahvisivut, ja se on ilmeisesti tarkoitettu n. 1-2-vuotiaille - kyllä meni muuten kieli solmuun meikäläisellä soveltaessani tuota äskeistä lausetta taaperon kielelle. No joo, 1-vuotiaalle lukiessa tarinaa ei tarvitse noudattaa vaan voi vain katsella kuvia. Ongelma tämän kirjan kanssa oli vain siinä, että ensimmäinen kuva kirjassa täytyy selittää sanomalla: " Tuossa on apina, jolla on iso muna."



Ja sitten on kolikon kääntöpuoli: itse rakastin pienenä Pupu Tupunoita yli kaiken (äitini inhosi...) ja opin niistä lukemaankin.

Ihanaa saivartelua!



Kieli, äidinkieli eritoten on muutakin kuin pelkkää viestintää ja asioiden nimeämistä. Se on tunnekieli johon sisältyy paljon sivumerkityksiä. Ne viittaavat tämänhetkiseen (ja menneeseen) ympäristöömme -siis kulttuuriin, arkeen, historiaan jne. Niinpä 60-luvulla käännetty teksti ei välttämättä pysty tähän enää, onhan kieli siitä kehittynyt ja muuttunut (puuttumatta siihen onko kieli parempaa). Siksikin kirjoitettu kieli vanhenee, ei vain koska käännössuositukset muuttuisivat.



Hei, jonkun mainitsema Timo Parvela palkittiin juuri kulttuuriuutisten mukaan kirjastaan Keinulauta (unohtamatta kuvittaja Virpi Talvitietä). Siinä lukuvinkkiä!



Hih, KENT, olipas tosiaan aika hassu käännös!

Olisihan se toki suotavaa, että kääntäjä osaisi kääntämänsäkin kielen niin perin pohjin että ymmärtäisi tuollaiset sananparret. Noin karahti karille tuonkin lauseen merkitys. Kiitos vaan kun selvensit.





T. Kilkatus (miettien kuumeisesti onko " perin pohjin" yhdyssana -suokaamme, kaikki kielipoliisit, tosillemme anteeksi täällä verkossa tapahtuvat virheet :))

Kaikkiahan sitten kirjoitamme SUOMEN KIELI ja SUOMEN KIELELLÄ erikseen. : )



Muakin kieli kiinnostaa. Luen kuitenkin lapselleni Miinoja ja Manuja ja Pupunoita, kun lapsi niistä pitää. Kieltä ei voi kahlita tiettyyn muottiin. Jos joku kirja sisältää äidin mielestä huonoa kieltä, joku toinen sitten parempaa. Voi itku, tästä aiheesta olisi kiva kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta vauvamme saa raivarin, kun näpyttelen.

Olen itse täysin samaa mieltä Miina ja Manu -kirjoista. Ne ovat jotenkin kökköjä. Saimme kyseisiä kirjoja lahjaksi, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että ei varmasti lapsi tällaisista pidä. Kuinkas sitten kävikään. Lapsi piti, joten luemme sitten kyseisiä kirjoja aika ajoin.



Kielen kahlitsemisella tarkoitin vain sitä, että kieltä nyt on erilaista. kökköä, ei-kökköä, värikästä, tylsää, kuivaa, rehevää...Itsekin luen erilaisia tekstejä ja kirjoitan erityylisiä tekstejä. Nettikirjoitukseni ovat välillä todella huonoja noin kielellisesti. Virallisemmat asiatekstit, kirjeet, hengen tuotokset tms. tietysti ovat erilaisia. En usko, että lapsi kärsii noista mainituista kirjoista, kun niiden kieli ei ole sitä ainoaa lapsen kuulemaa kieltä. Eri asia sitten on äidin ärystys, jota nyt ei tietenkään voi väheksyä... : )



Meidän 3-vuotias muuten rakastaa Koiramäen talossa -kirjaa. Täytyisipä hankkia tuo Seitsemän koiraveljestä. Voisi tykätä. Kiitos vinkistä.

Ihanaa, etten ole ainoa kielipoliisi!

Lastenkirjoissa ärsyttää:



- Huono riimittely (esim. Viia-kirjoissa riimit saattavat olla kohdallaan, mutta kieli on kankeaa ja ilmaisuköyhää); tämän takia meillä luetaan ainoastaan Kirsi Kunnaksen runoja



- Naurettavat tarinat; usein kerromme kuvien perusteella ihan omia tarinoita 2-vuotiaalle tytöllemme



- Poikapäähenkilöt; kahden tytön äitinä kiinnitän huomiota siihen, kuinka naishahmot ovat sivurooleissa lähes kaikissa kirjoissa.

Esim. Myyrä-kirjojen toiminnalliset hahmot ovat poikia. 2-vuotias ei nyt vielä tietenkään mieti eläinten sukupuolta, mutta minkäs teet, kun äiti miettii! Myyrä ja kaupunki -kirjassa vilisee erilaisia työmiehiä ja remonttireiskoja. Ainoa nainen on siivooja!!! Myyrä ja Kotka -kirjassa lääkärit ovat miehiä ja fysioterapeutti ja hoitaja taas naisia. Mielestäni tyttölasten äitien kannattaa kiinnittää epätasaiseen sukupuolijakaumaan huomiota ja etsiä kirjoja, joissa tytöt saavat toiminnallisempia rooleja. Esim. Peppi Pitkätossu on mainio anarkisti. Joku poliitikko/yritysjohtajahan juuri kehotti kasvattamaan tytöistä villikkoja, jotta heitä ei poljeta aikuisina. Tytöille on aika vähän villikkoroolimalleja, kun monissa kirjoissa tytöille lankeaa hoivaajan rooli. Esim. Nalle Puhin ainoa naishahmo on Kengu, joka toimii yksinomaa Ruun huoltajana.



Tästä vuodatuksesta tulikin mieleeni: OSAISIKO joku vinkata hyviä tyttösankarikirjoja???????? Muita kuin Peppi.

Hei!



Ei minusta voi tyrmätä Pupu Tupunoita ja vanhoja käännöksiä sillä, että ne nykymittapuulla ovat outoja, sisältävät käänteisiä sanajärjestyksiä tai hirveästi passiivia (eri asia on sitten se, jos aikamuodot pomppiia samassa lauseessa ees taas).



Suomen kieli on valtavan rikas, ilmaisuvoimainen ja sanajärjestykseltään hyvin vapaa. Oudohkokaan sanajärjestys ei välttämättä ole kieliopillisesti väärin. Samallahan lapsi oppii myös kielen rikkautta ja monenlaisia ilmaisutapoja.



Ja sehän on suorastaan ihanaa, jos passiivia käytetään ja sitä käytetään OIKEIN! Minusta on aivan satumaisen ärsyttävää, kun passiivia ei enää osata käyttää. Passiivin on korvannut tämä ihana englannista kopioitu " SINUTTELU" . (" Jos sää meet sinne niin sitte siellä on sillai ja totanoin..." --> vaikka puhutaan ihan yleisesti eikä puhuja tarkoita että kuuntelija olisi menossa mihinkään)



Pari muuta ärsytyksen kohdetta (jotka eivät tosin liity lastenkirjoihin).



- ilmaisut " tänä syksynä metsissä oli puolukoita kolme kertaa vähemmän kuin viime vuonna" --> mitä hittoa se tarkoittaa? mikä ihmeen määrä on " kolme keraa vähemmän?"



- myynnissä on perunaa ja mansikkaa (onko jossain joku jättipottu, josta saa ostaa palasen, luulisin että myytävänä on perunoita ja mansikoita).



- Se kun kirjaimia sanotaan englanniksi tai muuten vaan väärin: eli Yrjö Puskan (George W. Bush) nimessä kaksoisween sanoo toimittaja double... vaikkei muuten englantia puhutakaan. Tai konsonantteja sanotaan " el" " em" " en" eikä äl äm än tarkoitettaessa kirjaimia L M N.



- ja sitten ilmaisun " puolet enemmän" käyttäminen päin mäntyä. Jos sanotaan, että " uusi sänky on puolet leveämpi kuin entinen" , niin yleensä sillä tarkoitetaan, että sänky on TUPLATEN leveämpi kuin entinen vaikka kieliopillisesti ilmaisu tarkoittaa, että se on 50 prosenttia alkuperäistä leveämpi. Tätä käytetään jatkuvasti niin päin mäntyä, ettei ikään enää voi olla varma, josko puhuja/kirjoittaja on loppujen lopuksi käyttänytkin ilmaisua toisinaan ihan oikeinkin!



:) Onnannaa, johan helpotti!

Olen miettinyt monesti nimenomaan MiinaManuja lapsille lukiessa tai lasten niitä kuunnellessa, että voi elämä, olenko ainut aikuinen, jonka mielestä Miinamanut ovat melkein alta arvostelun. Manu-reppana on aina niin tosikko ja hömelö, munaa itsensä jatkuvasti ja Sulo-eno nauraa raikuvasti päälle. Siis nauraa toisen virheille ja saa tämän nolostumaan? Ja Miina sitten! Ei voi olla rasittavampaa kuin hänen kaikkitietävyytensä ja opettava tanttamaisuutensa. Siis eikö miinan ja manun pitäisi olla suurin piirtein saman ikäisiä. Miina on kyllä suurimman osan ajasta 40-50-luvun opettavainen äitimuori sormi pystyssä kaakattamassa manun mokista.



Minua inhottaa ja puistattaa kirjojen antama malli pojile ja tytöile, joka mielestäni on, että tytöt osaavat ja tietävät kaiken, mutta pojat eivät osaa eivätkä tiedä mitään. Ja aikuinen saa ja hänen pitää nauraa lapsen ajatus- ja toimintavirheile.



Kielivirheitä en ole edes ajatellut, kun koko kirjojen maailmankuva ärsyttää niin kovin. Täytyy myöntää, että lapsemme pitivät niistä 3-5-vuotiaina, mutta eivät enää sen jälkeen.



t.tuleva " kirjastonuttura"

http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/luettelo.htm



Sivuilla on monin eri tavoin jaoteltuja kirjoja. Etsi mielikirjasi!

Ei minustakaan siinä ole mitään pahaa, jos kieli on vanhaa, mutta jos se on uutta ja huonoa, kuten halpiskirjojen kieli... Olen kyllä sitä mieltä, että jos jotain paperille painetaan pitää se olla hyvää kieltä. Kyllähän tätä käyttökieltä opitaan ihan tarpeeksi joka päivä puheessa ja vaikka tällaisissa vapaamuotoisissa nettikirjoituksissa.

Lasten kirjojen kielenhän on tarkoitus olla monipuolista, sillä suurin hyöty kirjojen lukemisesta (huvin lisäksi) on lasten sanavaraston ja ilmaisujen karttuminen.

Myöskään se, että vanhoissa kirjoissa sukupuoliroolit ovat vanhanaikaiset ei ole niin paha (Myyrähän täytti juuri 50 v) nehän ovat aikansa kuvia. Mutta se että Miina ja Manu -kirjat ovat uusia. Miten ne onkin saaneet sellaiset monopolin markettien hyllyillä? Pitäs varmaan aloittaa joku boikotti.

Eli kun lukee monipuolisesti vanhoja ja uusia kirjoja, ja kun kotonakin sukupuoliroolit on tasa-arvoiset kasvaa lapsista varmaan ihan tasa-arvoisesti ajattelevia. Mun suosikeihin kuuluu muuten mm. Mikko Mallikas -kirjat, joissa Mikkoa siis asuu kahdestaan yksinhuoltaja isänsä kanssa kerrostalossa (ruotsalaiset osaa ton nykyajankin kuvaamisen :-)) Myös Mikko Mallikas - videot on ihania Heikki Määttäsen selostuksin - suosittelen.

Kyllähän noissa uudemmissa kirjoissa on varmasti paljon tyttösankareita. Nyt tulee mieleen vaan Heinähattu ja Vilttitossu-kirjat. Sekin muuten elokuvana aivan ihana ja ihan koko perheelle sopiva - suosittelen.

Tuli vaan noi videot mieleen kun tässä pari päivää sitten oli vissiin AV:lla keskustelu tyyliin, että ihan on pakko näyttää liian pienille isoille tarkoitettuja Disney-elokuvia, kun eihän muuta ole tarjolla :-)

on ainakin Aino- ja Minttu-kirjoissa. Timo Parvelalla on Ella-sarja. Sitten on Havukaisen&Toivosen Veera-sarja ja Nopolan siskosten Siiri-kirjat ja Heinähattu ja Vilttitossu. Ainkin tällaisia sarjoja.

Tuleekohan yksittäisiä kirjoja mieleen, hmmm. Ronja Ryövärintytär tietysti, ja Peppi. Hmm. No, itselläni on vasta vajaa 2-v poika, eli ei ole tullut vielä itselle hakuun tällaiset kirjat. Tässä oli ne, jotka äkkiseltään tuli mieleen.



Onkos se parjattu pupu Tupuna muuten " tyttö" ? Itse en ole niitä lukenut, pienenäkään, koska äitini ei niitä hankkinut/lainannut kirjastosta.



Näissäkin voi muuten muistaa kirjan kirjoitusajankohdan: myyrät on tehty tsekkoslovakiassa 1960-luvulla. Minusta on ihan ymmärrettävää, että nainen näkyy vain siivoojana. Voihan sitä selittää lapsillekin, maailma muuttuu? Ja hankkia uutta lastenkirjallisuutta vastapainoksi.



Aika usein taitaa olla niin, että naiskirjailijat laittavat tyttöjä pääosiin (poikkeus esim. Timo Parvelan Ella). Eli kannattaa ehkä katsella naisten kirjoittamia kirjoja sillä silmällä?



Tässä vielä yksi hyvä linkki

http://www.nuorisokirjailijat.fi/

esikoista on kuitenkin alkanut niissä ihmetyttämään

a) miksi isällä on AINA piippu suussa

b) miksi isä on NIIN kiltti, että tekee kaiken mitä Alfons haluaa, eikä hermot mene koskaan

c) mitä Alfonsin äidille ja kaikille sen puolen sukulaisille on tapahtunut (kun siellä vaan käy kylässä farmorit ja fasterit jne)



Muuten Mikoissa on kyllä hauskoja juttuja ja kummitustarina on kaikkien lasten suosikki!

esim. siinä kirjassa kun pitäisi aamulla lähteä ja Mikkoa vaan keksii koko ajan juttuja , mitä pitäisi tehdä ja sanoo aina " minä vaan ensin..."

Ja isä suuttuu ja toteaa : " ensin ja ensin. Hulluksihan tässä tulee kaikkien kakaroiden kanssa " . Vai olikohan tuo toinen lause jostain toisesta kohtaa ?... No joka tapauksessa Heikki Määttäsen vihainen ääni tulee mieleen :-)

Sitä piippua meidänkin lapset ovat ihmetelleet, kun eivät kuuna päivänä ole sellaista luonnossa nähneet :-)

Tuli vaan tuosta kummituskirjasta mieleen, että isä kiltisti hakee Mikolle kaiken mitä hän tarvitsee: unilelun, potan, juotavaa. Isä vaihtaa lakanat kun Mikko tahallaan kaataa vedet siihen, isä tarkistaa kaikki leijonta kaapista, lähtee etsimään nallea, jota ei ilmeisestikään ole kovin helppo löytää. Eli tuossa kirjassa Mikko pompottaa isäänsä kyllä pahan kerran.



Sitä äidin puuttumista ihmetellään kovasti (ei siis ollenkaan sitä, että Mikko asuu isänsä kanssa kaksin, vaan sitä että äiti ja äidin sukulaiset ovat ikäänkuin olemattomia)

Juuri tuosta kirjasta, kun on aamulla kiire: luulen että meidän keskimmäine (3v) on siitä oppinut, että mitä tahansa hänen täytyisi tehdä niin alottaa " men men men, jag måste bara, men jag ska bara" eikä ole koskaan valmis.

Eiks se pitäis ymmärtää just silleen, että on vähän liioiteltu juttu, eli ei pidä tulkita ihan niin kirjaimellisesti. Mikko käyttää samana iltana ne kaikki mahdolliset temput, kun ei halua nukkua. Ja lopuksi isä on niin väsynyt että kuukahtaa itse lattialle :-)

Meidän lapset muuten menevät ihan nukuttamatta nukkumaan, vaikka totakin kirjaa on luettu (viitaten toiseen keskuteluun).

Meidän poika taas toistaa just sitä videolta opittua kommenttia: ensin ja ensin hulluksihan tässä tulee kaikkien kakaroiden kanssa. - Se on hänestä niin hauska.

Ja se on varmaan kirjailijan tietoinen valinta, ettei äitiä mainita kirjoissa kerrotaan vaan Mikon ja Isän yhteiselosta. Suomeksihan ei sen tarkemmin selviä onko Mummo Mormor vai Farmor ja kenen sisko se Fiffi-täti on :-)

Eli halusin tuoda kirjat esiin hyvänä erilaisena esimerkkinä, kun yleensä lastenkirjojen ja -ohjelmien perheissa on isä ja äiti ja tyttö ja poika, jotka asuvat omakotitalossa :-)

Ja tän palstan keskustelujen mukaanhan vanhempien kuuluisi olla koskaan menettämättä hermojaan ja edelleen tältä palstalta (toisin kuin elävästä elämästä) olen myös oppinut, että sellaisia mallivanhempia on paljon olemassa :-)

Mutta Mikon isähän on ihan inhimillinen; ei anna kutsua synttäreille koko päiväkotia vaan tietyn lapsimäärän. Haluaa lukea lehteä rauhassa, jolloin Mikko ei sa häiritä. Ja helikopteriajelulta pitää tulla takaisin, kun iltauutiset alkaa ja isä haluaa TV:n ääreen.

Eli kirjathan ovat taidetta ja huumoria.... eli ei niitä pidä turhan tiukkapipoisesti lukea :-)