Vinkkejä miten 2-vuotias poika " vieroitetaan" äidistä?
Meillä on 2-vuotiaat kaksoset (tyttö ja poika) ja elämä on melko hankalassa vaiheessa. Molemmilla tietenkin reipas uhmaikä, mutta lisäksi poika on järkyttävän riippuvainen äidistä.
Äidin pitää olla koko ajan näköetäisyydellä; nukahtamiset eivät onnistu, ellei äiti pidä kädestä kiinni ja silittele; jos äiti on kaupassa tms. niin poika nyyhkyttää koko ajan ja hokee " äiti tulee" .
Poika on tähän asti ollut se reippaampi ja omatoimisempi, mutta nyt kaikki tekemiset täytyy tehdä äidin kanssa. Kerhoissa poika roikkuu vain sylissä, vaikka ennen kirmaili iloisena leikkimässä. Itkee nykyään heti surkeasti, jos äiti ei ole koko ajan paikalla, eikä edes kylässä isovanhemmilla suostu leikkimään, jollei äiti istu vieressä.
Olemme mieheni kanssa lähdössä joulukuussa viikonloppulomalle,
ja poika pitäisi siihen mennessä saada siksi iloiseksi pojaksi, joka oli ennenkin. Yökyläily isovanhemmilla kun uhkaa mennä pelkäksi itkuksi.
Tätä vaihetta on nyt kestänyt pari-kolme kuukautta. Väsyttävää ja rasittavaa, kun ei voi mitään tehdä " ilman lasta" . Ja jos lähtee yksin kauppaan, niin tulee syyllisyys, kun tietää, että lapsi itkee perään ja hylkii isäänsä. Ei ole isällekään helppoa, kun lapsi ei rauhoitu kuin äidin syliin.
Mitä ihmettä tässä voisi tehdä?
Kommentit (4)
...mutta niitä kaipaisin minäkin!
Meillä 2,5v poika, jolla tämä tiivis " äitivaihe" kestänyt nyt ehkä kuukauden todella voimakkaana. Tiedän, kuuluu kehitykseen, mutta jotain vinkkiä erotilanteiden helpottamiseen olisi mukava saada.
meilläkään isi ei kelpaa juuri mihinkään. Äiti auttaa, äiti lukee, äiti leikkii jne. jne. Kun lähden pois kotoa hetkeksikin, alkaa sydäntä raastava itku ja kirkuminen " äiti ei mene" . Ennen jäi hoitoon mielellään, mutta nyt pusitaaan, halitaan ja poika tihrustaa itkua jalassa kiinni roikkuen. Jopa illalla havahtuu unesta ja kyselee äitiä ja ellen ole kuulolla, ryntää liki hysteerisenä ovelle kirkumaan äitiä.
Mikä olisi hyvä keino ohjata lasta pehmeästi isin suuntaan vai onko sellaista? Meillä on vähän sekin ongelma, että mies luovuttaa tosi helpolla, kun huomaa, että poika vaatii vain äitiä :(
Sanottakoon vielä, etten ole ikinä " ominut" poikaa, vaan on kyllä saanut viettää paljon aikaa isänsä kanssa niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin.
No, meillä on kokeiltu joskus esim. " yliannostusta" eli olen ollut lasten kanssa heihin keskittyen oikein ylenpalttisesti. Tämä on toisinaan auttanut siihen lahkeessa roikkumiseen. Eli mitä innokkaammin yrittää päästä eroon niin sitä enemmän roikutaan. Sitten kun on jonkin aikaa vain ja ainoastaan lapsen kanssa niin tilanne on helpottanut. On siis joskus toiminut.
Toinen mitä meillä tehdään, on se että isä ei ota moisia kommentteja kuuleviin korviinsa vaan jatkaa hommaa. Jos ei isä kelpaa niin ei tule äitikään. Meillä tämä tulee käytännön pakosta eli kaksosten kanssa äiti ei ole pystynyt ratkeamaan joka paikaaan vaan isä on ollut aktiivisesti mukana.
Kolmas mikä meillä on auttanut on se että äiti on enemmän poissa ja isä ainoana lasten kanssa olijana. Yleensä tämmöisen tilanteen jälkeen isä on hetken aikaa ollut se pop ja äiti on ollut vasta se toinen vaihtoehto.
Toisaalta nämä asiat menevät myös kausittain ja niihin täytyy jollakin tasolla vain koettaa sopeutua.
Meillä tosin eron näkee luonteissakin. Toinen on pienestä pitäen ollut enemmän kiinni vanhemmissa kuin toinen. Esim. nukuhtaminen vauvani sujui toiselta ilman suurempaa numeroa ja toinen (hieman kärjistäen) itki itsensä uneen.
Eli jos äiti on lähdössä johonkin niin sitten äiti kanssa lähtee ja kertoo lapselle mistä on kyse. Tyyliin " menen käymään kaupassa, isä on kotona kanssasi sen aikaa, tulen pian takaisin" . Toimii ehkä paremmin hiukan isomman kanssa, mutta tarkoitan kuitenkin sellaista säännönmukaisuutta, ettei lähtöä venytä sen takia että yrittää lohduttaa lasta.
...(joka on nyt 2 v. 8 kk) tuli joskus kahden vuoden jälkeen äitivaihe, joka jatkuu edelleen. Äidin pitää laittaa nukkumaan, äidin pitää käyttää vessassa jne. Poika kysyy pitkin päivää " äiti, missä olet?" , vaikka olisin siinä ihan vieressä. Jumpassa poika istui sylissä ja parkui.
Kuitenkin silloin, kun lapsi on ollut isovanhemmilla hoidossa tai isän kanssa kahdestaan, homma on sujunut hyvin.
Vinkkejä ei juuri ole... Itse olen ajatellut, että kyseessä on kehitysvaihe, joka menee aikanaan ohi, niin kuin se alle 1-vuotiaana ollut eroahdistuskin, joka meillä oli tosi vahva.