Mitä tapahtuu kun ei kerta kaikkiaan enää jaksa tätä elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ajatellut sen niin, että jos otan tosta lähimmän exitin, ja jälleen syntyminen on totta, niin saatan syntyä naiseksi johonkin lähi-idän maahan eikä mulla ole mitään itsemääräämisoikeutta enää ja pitää käydä lapsuus taas lävitse. Nyt mulla on näillä tiedoilla, iällä ja ymmärryksellä mahdollisuus vaikuttaa elämääni aika pitkälti.

Ja jos se on niin, että tänne synnytään aina uudelleen tarkoituksena kasvaa ihmisenä mahdollisimman paljon, niin sinnittelen ja yritän oppia tässä elämässä mahdollisimman paljon.

Siitä huolimatta olen ilmeisesti syntynyt jotenkin raskaalla mielenlaadulla ja aika iso osa tästä elämästä on ollut yhtä kivireen vetämistä, ja se lähin exit on käynyt monesti mielessä. Välillä on mennyt vuosia että tuntui siltä että päivässä on viisitoista minuuttia ilman tuskaa. Joskus tuntuu epäreilulta kun näyttää siltä että osa täällä vaan viheltelee ja nauttii elämästään ilman huolen häivää. Tiedän että jos olemme täällä oppimassa, niin se kuuluu asiaan että meillä on erilaiset elämät, mutta silti, joskus vaan tuntuu siltä että näille tunteille ei voi mitään.

Näin itsekin näen, että ollaan täällä oppimassa ja kärsimässä.

Kuka tällaisen järjestelmän on laatinut ja kuka sitä valvoo?

Tähän olisi kiva saada vastaus. Jollei vastausta ole, kyseessä on vain hyvänmielensatu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kaikki järjestyy aina ja kaikesta selviää aina. Yksi päivä, yksi hyvä juttu. Me kaikki olemme pieniä ja avuttomia. Se asunnoton siellä yömajassa on myös pieni ihminen. Häntä on kuitenkin rakastettu, että ei tarvitse nukkua ulkona. Se on ihmeellistä. Me kaikki saamme kokea ihmeitä joka päivä.

Älä sössötä. Ihmisiä kuolee joka päivä siihen, että asiat vain eivät järjesty niin, että he pysyisivät elossa. Yömaja ei ole mitään rakastamista, vaan väline, jolla vältetään ruumiiden kerääminen ulkosalta.

Typerää olla noin töykeä tuolle kirjoittajalle, joka yrittää vaan auttaa.

On typerää lässyttää tuiki tuntemattomille ihmiselle ihmeistä ja rakastamisista. Yhtä typerää on lässyttää anonyymilla palstalla, että "sinäkin olet tärkeä" ja "sinä olet arvokas", kun itse on niin turvallisen kaukana, ettei ole mitään vaaraa joutua vastaamaan valheistaan ja herravarjele tekemään jotain näyttääkseen, että tarkoittaa niitä.

Kaikkein idioottisinta "ajatusten ja rukousten" lisäksi on väittää, että kaikki järjestyy. Se on emävale ja loukkaus.

Ja miten se pitäisi muka näyttää? Ihmistä voi rakastaa, vaikka ei haluaisi edes olla tekemisissä hänen kanssaan. Rakastan esim isääni, mutten halua olla hänen seurassaan paljoa, koska hän on niin negatiivinen. Se, että rakastat ihmisiä, ei tarkoita että sinulla on jotain vastuita häntä kohtaan.

Väitätkö sinä tosissasi rakastavasi ihmistä, johon ainoa kontaktisi on yksi kirjoitus keskustelupalstalle? Et rakasta, mutta haluat saada itsellesi hyvän mielen, että sanot niin.

Täällä toinen, joka väittää tosissaan rakastavansa jokaista ihmistä. Lähimmäisen rakkaus on sitä, että toivoo ja haluaa hyvää toiselle, eikä tee mitään pahaa, (ainakaan tietoisesti,) toista kohtaan. Minä toivon jokaiselle ihmiselle kaikkea hyvää. Jokainen ihminen on kaiken hyvän arvoinen.

Niin, ja kyllä, tämä tuntuu hiton hyvälle. Rakastaminen.

Niinpä, se tuntuu oikeasti hyvältä jollain tapaa :)  Tuolla äkäisellä yksilöllä täällä on vielä paljon opittavaa maailmasta :D

Jos kirjoitan itsestäni niin olen ikävästi oppinut sen, että monet ihmiset ovat ikäviä. Siinä mielessä minusta on väärin aliarvioida kenenkään elämää ja kokemuksia. Jos itse olisin oppinut jotain elämästä niin ihmiset olisivat silmissäni hirviöitä. Se on myös syy miksi jännitän ihmisten kanssa oloa. Olen tosin vielä sen verran hölmö, että yritän nähdä jotain hyvääkin. Harvoin toisaalta sitä pystyy todistamaan jotain oikein hyviä hetkiä tai jonkun ihmisen hyvää toimintaa. Näin voi sanoa, että ihmiset ja heidän ilkeytensä on tehnyt minustakin äkäisen. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kaikki järjestyy aina ja kaikesta selviää aina. Yksi päivä, yksi hyvä juttu. Me kaikki olemme pieniä ja avuttomia. Se asunnoton siellä yömajassa on myös pieni ihminen. Häntä on kuitenkin rakastettu, että ei tarvitse nukkua ulkona. Se on ihmeellistä. Me kaikki saamme kokea ihmeitä joka päivä.

Älä sössötä. Ihmisiä kuolee joka päivä siihen, että asiat vain eivät järjesty niin, että he pysyisivät elossa. Yömaja ei ole mitään rakastamista, vaan väline, jolla vältetään ruumiiden kerääminen ulkosalta.

Typerää olla noin töykeä tuolle kirjoittajalle, joka yrittää vaan auttaa.

On typerää lässyttää tuiki tuntemattomille ihmiselle ihmeistä ja rakastamisista. Yhtä typerää on lässyttää anonyymilla palstalla, että "sinäkin olet tärkeä" ja "sinä olet arvokas", kun itse on niin turvallisen kaukana, ettei ole mitään vaaraa joutua vastaamaan valheistaan ja herravarjele tekemään jotain näyttääkseen, että tarkoittaa niitä.

Kaikkein idioottisinta "ajatusten ja rukousten" lisäksi on väittää, että kaikki järjestyy. Se on emävale ja loukkaus.

Ja miten se pitäisi muka näyttää? Ihmistä voi rakastaa, vaikka ei haluaisi edes olla tekemisissä hänen kanssaan. Rakastan esim isääni, mutten halua olla hänen seurassaan paljoa, koska hän on niin negatiivinen. Se, että rakastat ihmisiä, ei tarkoita että sinulla on jotain vastuita häntä kohtaan.

Väitätkö sinä tosissasi rakastavasi ihmistä, johon ainoa kontaktisi on yksi kirjoitus keskustelupalstalle? Et rakasta, mutta haluat saada itsellesi hyvän mielen, että sanot niin.

Täällä toinen, joka väittää tosissaan rakastavansa jokaista ihmistä. Lähimmäisen rakkaus on sitä, että toivoo ja haluaa hyvää toiselle, eikä tee mitään pahaa, (ainakaan tietoisesti,) toista kohtaan. Minä toivon jokaiselle ihmiselle kaikkea hyvää. Jokainen ihminen on kaiken hyvän arvoinen.

Niin, ja kyllä, tämä tuntuu hiton hyvälle. Rakastaminen.

Tietysti on hyvä jos pystyy kirjoittamaan näin. Itse en enää jaksa välittää. En oikein itsestäni enkä muistakaan. Toisaalta olen silti empaattinen ihminen. Minua surettaa esim lastenkodeissa jossain ulkomailla olevat nuoret, sairastuneet lapset tai esim kaikki kodittomat eläimet. En jaksa silti enää montakaan kertaa välittää muista. Ehkä se on sekin mitä kohtelua itse saat. Joku joka saa hyvää, antaa myös muille jotain hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kaikki järjestyy aina ja kaikesta selviää aina. Yksi päivä, yksi hyvä juttu. Me kaikki olemme pieniä ja avuttomia. Se asunnoton siellä yömajassa on myös pieni ihminen. Häntä on kuitenkin rakastettu, että ei tarvitse nukkua ulkona. Se on ihmeellistä. Me kaikki saamme kokea ihmeitä joka päivä.

Älä sössötä. Ihmisiä kuolee joka päivä siihen, että asiat vain eivät järjesty niin, että he pysyisivät elossa. Yömaja ei ole mitään rakastamista, vaan väline, jolla vältetään ruumiiden kerääminen ulkosalta.

Typerää olla noin töykeä tuolle kirjoittajalle, joka yrittää vaan auttaa.

On typerää lässyttää tuiki tuntemattomille ihmiselle ihmeistä ja rakastamisista. Yhtä typerää on lässyttää anonyymilla palstalla, että "sinäkin olet tärkeä" ja "sinä olet arvokas", kun itse on niin turvallisen kaukana, ettei ole mitään vaaraa joutua vastaamaan valheistaan ja herravarjele tekemään jotain näyttääkseen, että tarkoittaa niitä.

Kaikkein idioottisinta "ajatusten ja rukousten" lisäksi on väittää, että kaikki järjestyy. Se on emävale ja loukkaus.

Ja miten se pitäisi muka näyttää? Ihmistä voi rakastaa, vaikka ei haluaisi edes olla tekemisissä hänen kanssaan. Rakastan esim isääni, mutten halua olla hänen seurassaan paljoa, koska hän on niin negatiivinen. Se, että rakastat ihmisiä, ei tarkoita että sinulla on jotain vastuita häntä kohtaan.

Väitätkö sinä tosissasi rakastavasi ihmistä, johon ainoa kontaktisi on yksi kirjoitus keskustelupalstalle? Et rakasta, mutta haluat saada itsellesi hyvän mielen, että sanot niin.

Täällä toinen, joka väittää tosissaan rakastavansa jokaista ihmistä. Lähimmäisen rakkaus on sitä, että toivoo ja haluaa hyvää toiselle, eikä tee mitään pahaa, (ainakaan tietoisesti,) toista kohtaan. Minä toivon jokaiselle ihmiselle kaikkea hyvää. Jokainen ihminen on kaiken hyvän arvoinen.

Niin, ja kyllä, tämä tuntuu hiton hyvälle. Rakastaminen.

Niinpä, se tuntuu oikeasti hyvältä jollain tapaa :)  Tuolla äkäisellä yksilöllä täällä on vielä paljon opittavaa maailmasta :D

Jos kirjoitan itsestäni niin olen ikävästi oppinut sen, että monet ihmiset ovat ikäviä. Siinä mielessä minusta on väärin aliarvioida kenenkään elämää ja kokemuksia. Jos itse olisin oppinut jotain elämästä niin ihmiset olisivat silmissäni hirviöitä. Se on myös syy miksi jännitän ihmisten kanssa oloa. Olen tosin vielä sen verran hölmö, että yritän nähdä jotain hyvääkin. Harvoin toisaalta sitä pystyy todistamaan jotain oikein hyviä hetkiä tai jonkun ihmisen hyvää toimintaa. Näin voi sanoa, että ihmiset ja heidän ilkeytensä on tehnyt minustakin äkäisen. Sivusta.

Minä, minä, minä ja minä. "Harvoin toisaalta sitä pystyy todistamaan" sairasta narsistia.

En tiedä, jos uskaltaisi niin tekis itsemurhan, mitään syytä elää ei ole ja voimat ihan lopussa.

Mä välillä luovutan. En tee mitään muuta kuin välttämättömät, siivoan just ja just mitä jaksan ja alisuoriudun työssä.

Hyväksyn sen että näin on välillä ja teen sen hyvällä omallatunnolla. Varsinkin kevät on vaikea mulle.

Sit mulla on varasuunnitelma että jos työt menee, erakoidun ja keskityn yhteen ilmaiseen harrastukseeni. Downshiftaan, menen asumaan halpaan kämppään, en välitä enää pätkääkään yhteiskunnan odotuksista. Käyn jossain vapaaehtoistyössä sen verran että pysyy pieni sosiaalisuus.

Tämä "haave" pitää mussa yllä toivoa että jaksan vielä räpistellä.

Up

ylöös

Ylös

Totaalinen burnoutti on tapahtunut siinä vaiheessa jos noin tunnet ja ajattelet.

Jotta et päätyisi pohjalle niin älä jätä laskuja maksamatta, lepää, hengitä ja ota aikaa itsellesi.

Rukoilen teidän kaikkien puolesta <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei osastohoitojakso ratkaise mitään. Ainoastaan, jos on itsetuhoinen, niin osasto saattaa hetkellisesti olla suojapaikkana, mutta muutoin laitostaminen ja turraksi lääkitseminen ei ole avuksi, kuin äärimmäisissä tilanteissa.

Tilanne ei ratkea lääkkeillä eikä pelkällä kivoja lässyttämällä. En sano etteikö puhuminen ja lääkitys auttaisi joillekin, mutta minulle ei. En ole itsetuhoinen.

Onko sulla ongelmia ihan perusarjen hallinnassa? Siis että ihan tavalliset arkiset asiat kuormittaa ja väsyttää niin paljon, että et saa tehtyä, tai jos teet, ne vie kaikki voimat? Onko aina ollut niin, vai onko tilanne muuttunut jossain vaiheessa? Jos on muuttunut, niin mitä tapahtui? Saatko liitettyä vointisi huononemisen tiettyyn asiaan/ asioihin? Silloin ehkä löydät juurisyyn, johon pitäisi löytää jollain keinolla muutos. Jos taas sinulla on aina ollut vetämättömyyttä ja vaikeuksia toiminnanohjauksessa, niin voi olla diagnosoimaton add. Ehkä olet pystynyt tiettyyn rajaan asti kompensoimaan oireita fiksuudella, pärjännyt läpi koulun, mutta sitten aikuisuudessa, kun ihan kaikesta on vastattava itse tulee jaksamisessa raja vastaan. Vielä sekin tulee mieleen, että olisko hyvä ottaa peruslabrat (myös kilpirauhasarvot), ja ehkä vitamiinipitoisuuksia/ rauta-arvoja tutkia vähän tarkemminkin. Jos löytyykin jotain jaksamisen vaikeutta selittävää puutostilaa, niin olisi helposti hoidettavissa.

Elämä on nykyään ihan älyttömän raskasta. Moni sinnittelee jaksamisen äärirajoilla.

Riippuu tilanteesta ja ihmisestä.

Voi tulla jonkin asteinen romahdus, lamaantuminen, periksianto, tyhjyys, sairastuminen.

Ei vain jaksa enää, voimat loppuu. Jokin pakottaa pysähtymään.

Tämä saattaa olla osa jonkunlaiseta muutoksen tarpeesta elämässä verrattavissa nykyiseen.

Täälä sama tilanne, ei vaan jaksaisi enää elää. Elämä pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Ei mitään odotettavaa tulevaisuudelta...yksin elän ja yksin kuolen.

Samaa mietin voimat loppu ei jaksa eikä pakkojaksakaan. En pysty olemaan tekopirteä ja tänään paloi yksin ollessa hermot.

Keskellä tätä. Tili on nollilla. Ulosotossa enemmän kun ehdin loppuelämässäni tienata. Jos olis töitä. Kuukauden sähkölaskut rästissä 1900€. Puhelimen sain just hoidettua kun sain äsken sen viimeisen vipin.

Ens kuun vuokraa hoidin pihatöillä. Satanen jäi maksettavaa. Ei ole. Mitään ei ole tulossa. Kela antoi mitä antoi enempää ei tule.

Täytin 50v. Tajusin ettei ole enää mitään annettavaa, ei saatavaa.

Kauppojen hyllyt tyhjenee. Omat hyllyt on olleet tyhjiä jo kauan. Bensaa on neljännestankkia. Auto ei ole oma. Saan ajaa sillä kun kunnostin sitä. 

Selkä petti ja kuulemma lonkasta nivelpinta mennyttä. Kivut ihan järjettömät. Aiemmin oli vain tuo olkapää hajalla. Nyt on kaikki. 

Tulisi nyt vielä se yksi kunnon pakkanen yöksi. Voisi mennä oikeasti nyt tuonne hankeen makaamaan. Tai voisi ja voisi. Menen. Ei mul muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että olen ansassa sekoavan pääni kanssa, mistään lääkäreistä, lääkkeistä tai jutteluista ei tunnu olevan apua. Ei vaan enää aivot kestä tätä elämää.

Irrottaudu jostakin. Sinulla on liikaa. Suoritat elämää.

löysää- olet tottunut oravanpyörään. Tuttu tunne meille monelle.

Lepää, mene luontoon. Mene johonkin ryhmään mukaan tai vapaaehtoistoimintaa. Saat muuuta ajateltavaa kuin omat jutut.  Niihin helposti jumittuu.

Itse ajattelen niin, että mitä tehdä, jos ei enää jaksa elää. Jos takana on yli 20 vuotta kroonista väsymysoireyhtymää, vaihtelevine ja aaltoilevine jaksoineen. Eikä ole saanut tähänkään päivään mennessä terveydenhuollosta mitään apua, tukea, tai hoidosta puhumattakaan. Kyse lienee myös siitä, että uskotaanko terveydenhuollossa sitä henkilö, joka kertoo omista oireistaan, vaan ne tulkitaan kaikki mt-ongelmiksi. Siihen vielä päälle toimintakyvyn alenemista, masennusta, uupumista, väsymystä ja yksinäisyyttä. Tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne siihen vielä kaiken päälle. Jos ei saa ympäristöstä, lähipiiristä, tai terveydenhuollosta ymmärtämystä ja tukea, niin kyllä se aika matalaksi mielen vetää. Itse olen "toivonut" kuolemaa, tai poispääsemistä jo monen vuoden ajan. Elämä on pelkkää kärsimystä. Eutanasian laillistamiselle olisi tarvetta.