Mitä tapahtuu kun ei kerta kaikkiaan enää jaksa tätä elämää?

Vierailija kirjoitti:

Maksa vuokra pois kuukausittain. On ainakin katto pään päällä.

Maksakaa te jotka asutte vuokralla mutta minä en asu.

Ap. Kaikki järjestyy aina ja kaikesta selviää aina. Yksi päivä, yksi hyvä juttu. Me kaikki olemme pieniä ja avuttomia. Se asunnoton siellä yömajassa on myös pieni ihminen. Häntä on kuitenkin rakastettu, että ei tarvitse nukkua ulkona. Se on ihmeellistä. Me kaikki saamme kokea ihmeitä joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Olen kerännyt itseni sen sata kertaa, yrittänyt miljoonaa keinoa, toteuttanut elämänmuutoksia, tarkistanut asennetta, ollut sinnikäs mutta ei. Ei lähde, ei onnistu.

Jos luovuttaisi vaan...kai sitten joku sossu ennemmin tai myöhemmin hommaa jonkun sängyn jostain asunnottomien majasta johon voi mädäntyä.

Sinä et halua tänne. Pidä asunnostasi kiinni viimeiseen asti. Jos sinulla on työtä, pidä myös siitä kiinni vaikka hammasta purren. Kun putoat pohjalle, olet toki saavuttanut sen tilanteen, jossa sossu ottaa sinut kiinni, mutta sossulla on hyvin rajalliset mahdollisuudet auttaa.

Sinun täytyy saada ensitilassa apua. Mene lääkäriin. 

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kaikki järjestyy aina ja kaikesta selviää aina. Yksi päivä, yksi hyvä juttu. Me kaikki olemme pieniä ja avuttomia. Se asunnoton siellä yömajassa on myös pieni ihminen. Häntä on kuitenkin rakastettu, että ei tarvitse nukkua ulkona. Se on ihmeellistä. Me kaikki saamme kokea ihmeitä joka päivä.

Älä sössötä. Ihmisiä kuolee joka päivä siihen, että asiat vain eivät järjesty niin, että he pysyisivät elossa. Yömaja ei ole mitään rakastamista, vaan väline, jolla vältetään ruumiiden kerääminen ulkosalta.

Vierailija kirjoitti:

Mene lääkäriin tarvitset apua masennukseesi

Tsemppiä

Mitä luulet että se apu on? Se on juttelua parin kuukauden välein psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa jos hyvä tsägä käy, ja lääkkeiden tuputusta. Aina käsketään hankkia apua ja mennä terapiaan. Entä jos se apu ei riitä, sitä ei saa tai se ei vaan auta? Maailmassa ja omassa elämässä on sen tason ongelmia joita ei mikään poista tai muuta. Olen totaalisen kyllästynyt tähän olemassaoloon, jatkuvaan huonoon oloon vaikka kaikkensa yrittää ja todella pettynyt siihen mitä tämä todellisuus on.

Up tärkeälle vertaistukikeskustelulle.

Vierailija kirjoitti:

Auttasko osastohoitojakso? Sähköshokkihoito?

Kas kun et heti ehdottanut sädesienihoitoa.

Ei osastohoitojakso ratkaise mitään. Ainoastaan, jos on itsetuhoinen, niin osasto saattaa hetkellisesti olla suojapaikkana, mutta muutoin laitostaminen ja turraksi lääkitseminen ei ole avuksi, kuin äärimmäisissä tilanteissa.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lääkäriin tarvitset apua masennukseesi

Tsemppiä

Mitä luulet että se apu on? Se on juttelua parin kuukauden välein psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa jos hyvä tsägä käy, ja lääkkeiden tuputusta. Aina käsketään hankkia apua ja mennä terapiaan. Entä jos se apu ei riitä, sitä ei saa tai se ei vaan auta? Maailmassa ja omassa elämässä on sen tason ongelmia joita ei mikään poista tai muuta. Olen totaalisen kyllästynyt tähän olemassaoloon, jatkuvaan huonoon oloon vaikka kaikkensa yrittää ja todella pettynyt siihen mitä tämä todellisuus on.

Ymmärrän, että sinulla voi olla paljon epäilyksiä koskien mielenterveyden hoitoa. Kannustaisin silti sinua hakemaan ammattiapua. Yritä jaksaa soittaa sinne tk:hon tai minne sinun onkin kätevin ottaa yhteyttä (yths:aan, jos olet korkeakouluopiskelija jne). Ja älä missään nimessä ainakaan vähättele yhtään oireitasi, pikemminkin kerro vähintäänkin ne pahimpien hetkiesi tuntemukset, niin saat varmemmin ja pikaisemmin apua.

Itselläni oli myös suuri kynnys avun hakemiseen, mutta tuli sellainen tilanne elämässä, että oli pakko. En olisi halunnut aloittaa mielialalääkitystäkään, mutta olen iloinen, että ammattitaitoinen lääkäri sai minut kuitenkin aloittamaan myös sen. Koen itse, että se paransi mielialaa ainakin sen verran, että toimintakykyni parani, mikä auttoi toipumista, kun pieniäkin positiivisia asioita kertyi vähitellen (ihan jo se että sai rästiin jääneitä hoitamattomia juttuja pois alta).

Ja kyllä myös keskusteluapu on auttanut itseäni todella paljon. Sen kanssa kannattaa olla kärsivällinen aluksi, koska siitä saatavaa hyötyä ei ehkä heti huomaa, mutta ainakin omalla kohdalla taas jossain vaiheessa hoksasi, miten paljon kuitenkin oli helpottanut oloa saada purkaa asioita vapaasti ulkopuoliselle ihmiselle ja ammattilaiselle.

Vielä - kannusta kun sinua hakemaan apua jo tänään. Yritä jaksaa soittaa edes se yksi puhelu. Tai jos tuntuu että et jaksa edes sitä, olisiko sinulla jotakuta kaveria tai läheistä, joka voisi lähteä kanssasi vaikka päivystykseen/tk:hon ja joka voisi nyt ensi hätään "puhua puolestasi" ja kertoa olotilastasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene lääkäriin tarvitset apua masennukseesi

Tsemppiä

Mitä luulet että se apu on? Se on juttelua parin kuukauden välein psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa jos hyvä tsägä käy, ja lääkkeiden tuputusta. Aina käsketään hankkia apua ja mennä terapiaan. Entä jos se apu ei riitä, sitä ei saa tai se ei vaan auta? Maailmassa ja omassa elämässä on sen tason ongelmia joita ei mikään poista tai muuta. Olen totaalisen kyllästynyt tähän olemassaoloon, jatkuvaan huonoon oloon vaikka kaikkensa yrittää ja todella pettynyt siihen mitä tämä todellisuus on.

Ymmärrän, että sinulla voi olla paljon epäilyksiä koskien mielenterveyden hoitoa. Kannustaisin silti sinua hakemaan ammattiapua. Yritä jaksaa soittaa sinne tk:hon tai minne sinun onkin kätevin ottaa yhteyttä (yths:aan, jos olet korkeakouluopiskelija jne). Ja älä missään nimessä ainakaan vähättele yhtään oireitasi, pikemminkin kerro vähintäänkin ne pahimpien hetkiesi tuntemukset, niin saat varmemmin ja pikaisemmin apua.

Itselläni oli myös suuri kynnys avun hakemiseen, mutta tuli sellainen tilanne elämässä, että oli pakko. En olisi halunnut aloittaa mielialalääkitystäkään, mutta olen iloinen, että ammattitaitoinen lääkäri sai minut kuitenkin aloittamaan myös sen. Koen itse, että se paransi mielialaa ainakin sen verran, että toimintakykyni parani, mikä auttoi toipumista, kun pieniäkin positiivisia asioita kertyi vähitellen (ihan jo se että sai rästiin jääneitä hoitamattomia juttuja pois alta).

Ja kyllä myös keskusteluapu on auttanut itseäni todella paljon. Sen kanssa kannattaa olla kärsivällinen aluksi, koska siitä saatavaa hyötyä ei ehkä heti huomaa, mutta ainakin omalla kohdalla taas jossain vaiheessa hoksasi, miten paljon kuitenkin oli helpottanut oloa saada purkaa asioita vapaasti ulkopuoliselle ihmiselle ja ammattilaiselle.

Vielä - kannusta kun sinua hakemaan apua jo tänään. Yritä jaksaa soittaa edes se yksi puhelu. Tai jos tuntuu että et jaksa edes sitä, olisiko sinulla jotakuta kaveria tai läheistä, joka voisi lähteä kanssasi vaikka päivystykseen/tk:hon ja joka voisi nyt ensi hätään "puhua puolestasi" ja kertoa olotilastasi?

Kannustankin sinua hakemaan apua jo tänään siis!

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran jollain unilääkkeillä päättää päiväni. Surkean epäonnistunut yritys

Olis pitänyt googlata tai kysyä ööverpölkyltä asiantuntijaneuvoa

Älä tee niin. Olet tärkeä ihminen ja toivon sinulle voimia. <3

Vierailija kirjoitti:

Ei osastohoitojakso ratkaise mitään. Ainoastaan, jos on itsetuhoinen, niin osasto saattaa hetkellisesti olla suojapaikkana, mutta muutoin laitostaminen ja turraksi lääkitseminen ei ole avuksi, kuin äärimmäisissä tilanteissa.

Tilanne ei ratkea lääkkeillä eikä pelkällä kivoja lässyttämällä. En sano etteikö puhuminen ja lääkitys auttaisi joillekin, mutta minulle ei. En ole itsetuhoinen.

Se menee ohi. Usko minua. Lupaan sen.

1. Poista somet puhelimesta

2. Mene metsään rauhoittavalle kävelylle kuuntelemaan linnunlaulua

3. Syö ravitsevaa ruokaa

4. Rukoile Jumalalta voimia

Toista tätä kuukausi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksa vuokra pois kuukausittain. On ainakin katto pään päällä.

Maksakaa te jotka asutte vuokralla mutta minä en asu.

Uusi liike, ihmisasuntojen vastustaminen! Minäkään en enää asu ihmisasunnossa enkä käy töissä, enkä myöskään suihkussa. Onneksi järvi- ja merivesi lämpiää kohta, kunhan vaan jäät lähtisivät.

Ei varmaan kauheasti auta mutta tässä myös yksi joka ei vaan jaksa. Lapsen takia yritän sinnitellä päivästä toiseen, usein lasken tunteja kuinka kauan täytyy jaksaa ennen kuin voin hakea hänet koulusta. Paha olla, päätä särkee, oksettaa. Puolisolla monia huolia ja tiukka elämänkatsomus monen sukupolven takaa, tuntuu että vuosien varrella jotenkin vahvistunut. Jaksan vielä olla iloinen lapsen vuoksi että hänellä elämä edessä ja toivottavasti parempi kuin äidillään. Kiukku ja epätoivo vuorottelevat minuutin välein. Nytkin pitäisi lähteä sukulaisvierailulle minne kaikki yösijasta lähtien tarvii roudata mukana. Minä en jaksaisi, lapsi ei jaksaisi. 

En tiedä. Kokeilen tänään alkoholia. Mulla ei ole mitään mt juttuja, olen vaan vähän paljon väsynyt ja elämäntilanteestani johtuen näköalaton ja puhti pois. Onneksi on jo keski-ikäinen niin tässä ollaan vähintään puolessa välissä exittiä.

Vierailija kirjoitti:

Se menee ohi. Usko minua. Lupaan sen.

Hetkellisesti menee ohi mutta palaa aina takaisin.