Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Minun 13 v nepsy oppi ohittamaan kaikki pelirajoitukset, joita joka vehkeeseen asennettiin. Kuulin tästä vasta vuosia myöhemmin.

Vähän sama asia, että poika karkaili 16-vuotiaana öisin. Lähti parvekkeen kautta, ja oli aamulla kotona. Tämän hän kertoi 18-vuotta täytettyään. Mistäs vanhemmat olisivat siitä tienneet, kun me nukuimme.

Kyllä erityislapsen kanssa oleminen vaatisi työvuoroa. Se ei toimi, jos joutuu itse käymään töissä tai nukkumaan.

Täällä kiersi laiterajoitukset 9-vuotiaana. Pitäisi se tietotekninen taitavuus kääntää eduksi ja toivoa kädet ristissä, että jospa siitä ura aikuisena urkenee. Siihen asti pitäisi saada jostain muustakin innostumaan. (puhun nyt omasta lapsestani)

Oliko se Tanskassa yritys, joka palkkasi vain autisteja. Joku tietotekniikan firma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Miksi pitäisi pitää muuta kuin hätäpäivystystä yllä kalliilla veronmaksajien rahoilla? Jokainen vanhempi hoitakoon lapsensa. Ei se ole syy tuhlata meidän yhteistä pottia, että nepsylapsen vanhemmalla on vähän rankkaa. Järjestät elämäsi niin, että pystyt olemaan sen lapsen tukena. Karsit muita asioita elämästä. Ja jos tarvitset apupalveluita, niin sen kun avaat lompakkosi ja maksat.

Voitko tarkentaa? Olisiko mielestäsi syytä kehittää järjestelmää niin, että lapsen haasteiden vuoksi kotiin jääminen olisi taloudellisesti mahdollista? Miten ajattelet, että onnistuisi 'elämän järjesteleminen' eli kai tässä työttömyyttä ehdotat ja kuitenkin myös maksaminen? Millä rahalla siis?

Sitä hän varmaan tarkoittaa, että neosyjen vanhempien pitäisi jäädä työttömiksi. Moni jääkin, sillä lapselle ei muuten saa riittävästi tukea.

Niin tein itsekin. Onneksi silloin ei ollut mitään työpaikkojen pakkohakua. Sen verran kävin töissä, että sain pidettyä oikeuden ansiosidonnaiseen.

Töistä pois jääminen on aina suuri riski. Jos tilanne on vuosikaudet sellainen että perhe taistelee yksinään selviytymisestä, käy helposti niin että koko perhe syrjäytyy. Niitä tapauksia on useita. Yhden apua tarvitsevan sijasta onkin yhtäkkiä koko perheen verran syrjäytyneitä. Se on todella surullista eikä palvele kenenkään etua. Ei perheen eikä yhteiskunnan.

Tätä mietin, että onnistuuko edes käytännössä, kun pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä. Ja sitten nuo seurannaisvaikutukset, kun monelle työ on kuitenkin kannatteleva tekijä muutenkin kuin arjessa. Äkkiseltään tuntuisi, että olisi edullisempaa yhteiskunnan järjestää lapsiperheille sellaisia palveluita ja sellaiseen aikaan, kuin on tarve jos tämä on sitten se toinen vaihtoehto. Kyllähän ne työttömyyspäivärahatkin jotain maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

En yritä ilkeillä, mutta miksi ihmeessä olet hankkinut lapsen jos olet itse viettänyt vuosia sängyssä? Miten jaksamisetasi auttaa se, että nyt sama rumba edessä oman lapsen kanssa?

"En yritä ilkeillä, mutta..." Öhöm..

En yhtään ymmärrä näitä "miksi hankit lapsia, kun sinulla on joskus teini-iässä ollut hankaluuksia" -kommentteja.

Kiusaamista tämäkin. Aina jaksaa ihmetyttää, mitä te saatte lyömällä lyötyä?

T. Eri

Mutta kyllä sitä kannattaa tarkkaan miettiä, miten selviän jos lapsi on samanlainen kuin minä, millä keinoin selviän ja saa nuoren kouluun sieltä sängyn alta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näitä tukitoimia "tarjotessa" ei tunnuta koskaan aidosti miettivän, mikä lisää perheen kuormitusta ja mikä sitä vähentää? Tuntuu, että "avun" määrääminen on pelkkää sokkona räiskimistä. Esim meille tarjottu apua iltapuuhiin, vaikka ne ei ole meillä ongelma. Mutta kun joku vieras meillä koskaan käymätön pm päättänyt että ne on, niin silloin pitää tulla jonkun niitä patsastelemaan.

Oikeasti lapsi tarvitsisi lääkäriä, psykologia, nepsykuntoutusta ja todennäköisesti lääkitystä. Vanhemmat tämän sirkuksen jälkeen terapiaa. Näiden kanssa saakin sitten tapella että mikään etenee eikä siltikään välttämättä apua tule.

Palvelua saa ostettua rahalla, jos se mitä tarjotaan ei kelpaa.

Kerrotko suuressa viisaudessasi, mistä sitä rahaa tulle ylenmäärin kaikkiin palveluihin tavallisella perheellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

tämä on totta. Olen itse tuollainen kyvykäs nepsylapsi (tai entinen lapsi toki). suomessa kaikki ovet suljettiin lähinnä heti, kun kuultiin, että olen adhd. mikään koulu ei halunnut ottaa oppilaaksi. yliopistoon pääsin. sitten menin ulkomaille ja teki mieli itkeä, kun kehittyneemmissä maissa minua kehuttiin ja kerrotiin, että ihanaa, että saadaan taas yksi innovaatiokykyinen adhd joukkoon. Olin alussa ihan wtf!?, että suomessa olin oppinut olemaan neuropsykologisesti kehitysvammainen (Sellainen asenne edelleen jollain tutkijoilla suomessa on), nyt uudessa kotimaassani ajatellaan, että aivan mahtavaa

lapseni on myös adhd ja luokiteltiin jo joskus 10-vuotiaana erityislahjakkaaksi, siitä aukeni suurinpiirtein valmiiksi pedattu väylä yliopistoon.

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh, kaiken maailman maanantaikappaleisiin tämäkin yhteiskunta saa hirveän määrän rahaa kulutettua, ja käsi ojossa vaan mangutaan lisää, kun se oma C-luokan tuotos ei osaa edes nousta sängystä itse.

Sulla taitaa itselläsi olla vakavia ongelmia. Älä tuhlaa aikaasi kirjoittelemalla tuollaisia räksytyskommentteja palstoilla, vaan hae apua siihen pahaan oloon, joka saa sut tekemään moista.

asioin tässä viime viikolla erään virkahenkilön luona ja totesin aika lailla heti kohtaamisemme aikana, että tuo on asperger. Oli kyllä valinnut työnsä täsmälleen oikein: hän sai tehdä pikkutarkkaa työtä tarkasti rajatussa työjärjestyksessä ja hänestä tuli selville, että osaa koko oman alansa lakipykälät ulkoa etu- ja takaperin. Itselle tuli ihana rauhan tunne siinä hänen kanssaan asioidessa, adhd:na olen suomalaisten virkamiesten kanssa aina vähän "enjaksanäitä", mutta tuon kanssa kaikki oli helppoa.  Teki mieli kysyä vielä hältä, että oletkohan asperger, mutta ei toisen diagnooseja sovi kysellä. Toivottavasti pysyy työtehtävissään ikuisesti, yritän nimittäin jatkossakin aina päästä samalle virkailijalle.

Kyllä nykykoulussa on osa syy kaikkien lasten ongelmiin.

Omalla kouluajallani opettaja määräsi, mitä milloinkin tehdään ja kyllä minun luokallani oli niitä ihan selviä nepsyjä, mutta pårjäsivöt ihan hyvin, kun kaikki hommat oli selvästi strukturoitu.

Olin 70 - luvun alussa töissä Ruotsissa ja kielikurssi järjestettiin peruskoulussa työaikana.

Silloin pääsin seuraamaan sitä menoa ja meininkiä.

Olin kauhuissani, kun ajattelin, että Suomessa ollaan iskemässä kourat samaan sontaan.

Opettajat jahtasivat muksuja pitkin käytäviä ja tutkivat reppuja ja huuto ja mekastus oli kamala.

Pelkäsin tulevien lasteni puolesta.

Koko lähipiirini normaalien lasten ja nepsyjen vanhemmat ovat todenneet, että nykyinen järjestelmä ja muka itseohjautuvuus eivät ole hyväksi.😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Minun 13 v nepsy oppi ohittamaan kaikki pelirajoitukset, joita joka vehkeeseen asennettiin. Kuulin tästä vasta vuosia myöhemmin.

Vähän sama asia, että poika karkaili 16-vuotiaana öisin. Lähti parvekkeen kautta, ja oli aamulla kotona. Tämän hän kertoi 18-vuotta täytettyään. Mistäs vanhemmat olisivat siitä tienneet, kun me nukuimme.

Kyllä erityislapsen kanssa oleminen vaatisi työvuoroa. Se ei toimi, jos joutuu itse käymään töissä tai nukkumaan.

Täällä kiersi laiterajoitukset 9-vuotiaana. Pitäisi se tietotekninen taitavuus kääntää eduksi ja toivoa kädet ristissä, että jospa siitä ura aikuisena urkenee. Siihen asti pitäisi saada jostain muustakin innostumaan. (puhun nyt omasta lapsestani)

Oliko se Tanskassa yritys, joka palkkasi vain autisteja. Joku tietotekniikan firma.

Suomessakin toimii yksi norjalainen yritys samalla periaatteella. Unicus Finland palkkaa pelkästään autisteja. Kun aloitti Suomessa muutama vuosi sitten, sanoi palkkaavansa pelkästään as-diagnoosin saaneita, mutta se diagnoosi kuuluu nykyään autismikirjoon. Myös SAP ja Microsoft palkkaavat autisteja, mutta myös neurotyypillisiä.

Nyt ei painoteta sosiaalista tai hyvää tyyppiä It-yritys etsii työntekijöitä uudella tavalla: Huomio erilaisiin vahvuuksiin https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006125287.html

Ohjelmistoyhtiö etsii autisteja haluaa palkata 650 lähivuosina https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001796909.html

Autisteja palkataan maailmalla tarkkuutta vaativiin tehtäviin Suomessa vaatimus sosiaalisuudesta haittaa työllistymistä: https://www.hs.fi/ura/art-2000002846332.html?share=f01de3c1739eef3f876b…

Vierailija kirjoitti:

Trolli, autistinen ja ADHD eivät osu yhteen lapseen, ovat täysin vastakkaisia diagnooseja. Jokin perustavanlaatuinen virhe tullut erikoislääkärillä, kun tämmöisen diagnoosin saaneet aikaiseksi. Toisekseen miksi perhetyöntekijä tulee kotiin houkuttelemaan lasta kouluun? Tuontyyppiset erityislapset käyvät Valterissa, eikä peruskoulussa ja asuvat myös ko. yksikössä arkipäivät, jos on pidempi kotimatka.

Kyllä se virhe nyt tapahtui ihan sinun päässäsi.

Adhd on jossain vaiheessa ajateltu olevan jopa osa autismin kirjoa, niin paljon niissä on samaa. Adhd on (elämänlaatua häiritsevä) keskittymisen vaikeus, ja sehän voi olla kellä tahansa; autistilla, kehitysvammaisella tai muutoin "tavallisella" ihmisellä.

Prosentteja yleisyydestä miten usein ovat samalla ihmisellä, voit lukea vaikka Käypähoito-sivuilta

https://www.kaypahoito.fi/nix00918'

Valteriinkaan niin vain päästä. Läheskään kaikki vammaiset lapset eivät pääse sinne, ei vaikka olisi täysin näkyvä selkeä fyysinen vamma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

tämä on totta. Olen itse tuollainen kyvykäs nepsylapsi (tai entinen lapsi toki). suomessa kaikki ovet suljettiin lähinnä heti, kun kuultiin, että olen adhd. mikään koulu ei halunnut ottaa oppilaaksi. yliopistoon pääsin. sitten menin ulkomaille ja teki mieli itkeä, kun kehittyneemmissä maissa minua kehuttiin ja kerrotiin, että ihanaa, että saadaan taas yksi innovaatiokykyinen adhd joukkoon. Olin alussa ihan wtf!?, että suomessa olin oppinut olemaan neuropsykologisesti kehitysvammainen (Sellainen asenne edelleen jollain tutkijoilla suomessa on), nyt uudessa kotimaassani ajatellaan, että aivan mahtavaa

lapseni on myös adhd ja luokiteltiin jo joskus 10-vuotiaana erityislahjakkaaksi, siitä aukeni suurinpiirtein valmiiksi pedattu väylä yliopistoon.

 

Esim. Italiassa tehdään vähemmän adhd-diagnooseja kuin Suomessa (kulttuurierot vilkkauden sietämisessä?). Suomessa taas loppuvuonna syntyneet pojat saavat helpommin tämän diagnoosin (melkein vuoden ero kehittyneempiin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Miksi pitäisi pitää muuta kuin hätäpäivystystä yllä kalliilla veronmaksajien rahoilla? Jokainen vanhempi hoitakoon lapsensa. Ei se ole syy tuhlata meidän yhteistä pottia, että nepsylapsen vanhemmalla on vähän rankkaa. Järjestät elämäsi niin, että pystyt olemaan sen lapsen tukena. Karsit muita asioita elämästä. Ja jos tarvitset apupalveluita, niin sen kun avaat lompakkosi ja maksat.

Voitko tarkentaa? Olisiko mielestäsi syytä kehittää järjestelmää niin, että lapsen haasteiden vuoksi kotiin jääminen olisi taloudellisesti mahdollista? Miten ajattelet, että onnistuisi 'elämän järjesteleminen' eli kai tässä työttömyyttä ehdotat ja kuitenkin myös maksaminen? Millä rahalla siis?

Sitä hän varmaan tarkoittaa, että neosyjen vanhempien pitäisi jäädä työttömiksi. Moni jääkin, sillä lapselle ei muuten saa riittävästi tukea.

Niin tein itsekin. Onneksi silloin ei ollut mitään työpaikkojen pakkohakua. Sen verran kävin töissä, että sain pidettyä oikeuden ansiosidonnaiseen.

Töistä pois jääminen on aina suuri riski. Jos tilanne on vuosikaudet sellainen että perhe taistelee yksinään selviytymisestä, käy helposti niin että koko perhe syrjäytyy. Niitä tapauksia on useita. Yhden apua tarvitsevan sijasta onkin yhtäkkiä koko perheen verran syrjäytyneitä. Se on todella surullista eikä palvele kenenkään etua. Ei perheen eikä yhteiskunnan.

Tätä mietin, että onnistuuko edes käytännössä, kun pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä. Ja sitten nuo seurannaisvaikutukset, kun monelle työ on kuitenkin kannatteleva tekijä muutenkin kuin arjessa. Äkkiseltään tuntuisi, että olisi edullisempaa yhteiskunnan järjestää lapsiperheille sellaisia palveluita ja sellaiseen aikaan, kuin on tarve jos tämä on sitten se toinen vaihtoehto. Kyllähän ne työttömyyspäivärahatkin jotain maksaa.

No siitähän se riemu repeää, jos työttämäksi jää! Mitähän siitä sanottaisiin täällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

tämä on totta. Olen itse tuollainen kyvykäs nepsylapsi (tai entinen lapsi toki). suomessa kaikki ovet suljettiin lähinnä heti, kun kuultiin, että olen adhd. mikään koulu ei halunnut ottaa oppilaaksi. yliopistoon pääsin. sitten menin ulkomaille ja teki mieli itkeä, kun kehittyneemmissä maissa minua kehuttiin ja kerrotiin, että ihanaa, että saadaan taas yksi innovaatiokykyinen adhd joukkoon. Olin alussa ihan wtf!?, että suomessa olin oppinut olemaan neuropsykologisesti kehitysvammainen (Sellainen asenne edelleen jollain tutkijoilla suomessa on), nyt uudessa kotimaassani ajatellaan, että aivan mahtavaa

lapseni on myös adhd ja luokiteltiin jo joskus 10-vuotiaana erityislahjakkaaksi, siitä aukeni suurinpiirtein valmiiksi pedattu väylä yliopistoon.

 

Tästä voisikin näppärästi jatkaa siihen aiheeseen, että miksi suomalaiset yritykset eivät menesty kovin hyvin. Miksi meillä talouskasvu on heikompaa kuin muualla Euroopassa.

Ehkä se on mysteeri jota kukaan ei koskaan voi selvittää..

Nyt vaalien jälkeen on kyllä käynyt mielessä, että Orpoon voisi olla yhteydessä tästä asiasta. Jos arvaisi keskustelua raha edellä, niin saattaisi kiinnostua. Häntä nyt ainakin talouskasvun kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

En yritä ilkeillä, mutta miksi ihmeessä olet hankkinut lapsen jos olet itse viettänyt vuosia sängyssä? Miten jaksamisetasi auttaa se, että nyt sama rumba edessä oman lapsen kanssa?

"En yritä ilkeillä, mutta..." Öhöm..

En yhtään ymmärrä näitä "miksi hankit lapsia, kun sinulla on joskus teini-iässä ollut hankaluuksia" -kommentteja.

Kiusaamista tämäkin. Aina jaksaa ihmetyttää, mitä te saatte lyömällä lyötyä?

T. Eri

Mutta kyllä sitä kannattaa tarkkaan miettiä, miten selviän jos lapsi on samanlainen kuin minä, millä keinoin selviän ja saa nuoren kouluun sieltä sängyn alta.

Tosi harva näyttää miettivän ennen lapsentekoa, että sillä lapsellahan tulee hyvin todennäköisesti olemaan samanlainen luonne ja samanlaisia haasteita, mitä vanhemmilla itsellään oli lapsuusaikoina. Odotetaan, että sieltä syntyä pullahtaa joku täydellinen neropatti päivänpaiste, vaikka itse olisi ollut lapsena raivopäinen koulusta kieltäytyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

tämä on totta. Olen itse tuollainen kyvykäs nepsylapsi (tai entinen lapsi toki). suomessa kaikki ovet suljettiin lähinnä heti, kun kuultiin, että olen adhd. mikään koulu ei halunnut ottaa oppilaaksi. yliopistoon pääsin. sitten menin ulkomaille ja teki mieli itkeä, kun kehittyneemmissä maissa minua kehuttiin ja kerrotiin, että ihanaa, että saadaan taas yksi innovaatiokykyinen adhd joukkoon. Olin alussa ihan wtf!?, että suomessa olin oppinut olemaan neuropsykologisesti kehitysvammainen (Sellainen asenne edelleen jollain tutkijoilla suomessa on), nyt uudessa kotimaassani ajatellaan, että aivan mahtavaa

lapseni on myös adhd ja luokiteltiin jo joskus 10-vuotiaana erityislahjakkaaksi, siitä aukeni suurinpiirtein valmiiksi pedattu väylä yliopistoon.

 

Esim. Italiassa tehdään vähemmän adhd-diagnooseja kuin Suomessa (kulttuurierot vilkkauden sietämisessä?). Suomessa taas loppuvuonna syntyneet pojat saavat helpommin tämän diagnoosin (melkein vuoden ero kehittyneempiin).

Adhd ei ole vilkkauden häiriö, vaan keskittymiskyvyn häiriö. Jos vilkas lapsi kykenee toimimaan annetun ohjeen mukaan edes auttavasti, hänellä tuskin on adhd. 

Adhd sen sijaan ei kykene keskittymään edes siihen, että kuuntelisi ohjeen loppuun. Adhd-lapsi ei keskity, ei oikein mihinkään. Saatika että toimisi sen mukaan edes jotenkuten, kun ei edes kuunnellut ohjetta.

Ero on ihan selvä, ei sitä tietenkään parissa minuutissa vieraista lapsista näe, mutta jonkun aikaa jos seuraa vaikka eskariryhmää, niin huomaa kuka on vain vilkas, kenellä taas on häikkää keskittymisessä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te vanhemmat haluatte, jotka ette ymmärrä miksi teidän nepsyt pitäisi saada kouluun? Haluatteko te, että heistä tulee ikuisia laitosasukkeja? Ei edes yritystä selvitä omillaan aikuisena?

Minä kyllä ymmärrän, että lapsen tulee käydä koulua ja parhaani teen, että se onnistuisi. Lapsi on fiksu ja taitava ja hänestä voi tulla isona vaikka mitä haasteista huolimatta.

Suurimpana toiveena ja haasteena on se, että lapsi selviäisi peruskoulusta läpi ilman suurempia mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta.

Aikuisena on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä niin, että jaksaa paremmin eikä kuormitu liiikaa. Nykykoulussa on käytännössä mahdotonta saada riittävää tukea ja helpotuksia opillisesti taitavalle aistiyliherkälle autistille. Hänen olisi parempi olla pienryhmässä, mutta niihin ei pääse ilman ongelmia oppimiskyvyssä tai käytöksessä.

Yhteiskunnassamme on nykyään sellainen hauska malli, että syrjäytetään kognitiivisesti kyvykkäät nepsyt. He ovat niitä ihmisiä, jotka voisivat työelämässä tehdä paljon kaivattuja innovaatioita jos vaan olisivat työkykyisiä. Peruskoulu ja tukitoimien (tai edes rauhallisen oppimisympäristön) puute pitävät huolen heidän syrjäytymisestään.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nämä lapset menestyivät koulussa rauhallisen oppimisympäristön ansiosta.

tämä on totta. Olen itse tuollainen kyvykäs nepsylapsi (tai entinen lapsi toki). suomessa kaikki ovet suljettiin lähinnä heti, kun kuultiin, että olen adhd. mikään koulu ei halunnut ottaa oppilaaksi. yliopistoon pääsin. sitten menin ulkomaille ja teki mieli itkeä, kun kehittyneemmissä maissa minua kehuttiin ja kerrotiin, että ihanaa, että saadaan taas yksi innovaatiokykyinen adhd joukkoon. Olin alussa ihan wtf!?, että suomessa olin oppinut olemaan neuropsykologisesti kehitysvammainen (Sellainen asenne edelleen jollain tutkijoilla suomessa on), nyt uudessa kotimaassani ajatellaan, että aivan mahtavaa

lapseni on myös adhd ja luokiteltiin jo joskus 10-vuotiaana erityislahjakkaaksi, siitä aukeni suurinpiirtein valmiiksi pedattu väylä yliopistoon.

 

Tästä voisikin näppärästi jatkaa siihen aiheeseen, että miksi suomalaiset yritykset eivät menesty kovin hyvin. Miksi meillä talouskasvu on heikompaa kuin muualla Euroopassa.

Ehkä se on mysteeri jota kukaan ei koskaan voi selvittää..

Nyt vaalien jälkeen on kyllä käynyt mielessä, että Orpoon voisi olla yhteydessä tästä asiasta. Jos arvaisi keskustelua raha edellä, niin saattaisi kiinnostua. Häntä nyt ainakin talouskasvun kiinnostaa.

Suomalaisilla ei ole rohkeutta, toivoa, kannustusta, innovoimista. Täällä elää kurjistamisen, kyttäämisen ja arvostelun kulttuuri. Alkaen ihan meidän päättäjien tekemistä linjauksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat nykyään nepsyjä. Täysin keksittyjä juttuja. Pentu vaan pihalle niskavilloista kantaen.

Ruumiillinen kuritus takaisin.

No, kun heihin ei oikein tehoa rangaistukset. Ei edes ruumillinen kuritus.

Nepsylapset ovat siis vauvan tasolla, kun eivät osaa yhdistää saatua rangaistusta tehtyyn kiellettyyn tekoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat nykyään nepsyjä. Täysin keksittyjä juttuja. Pentu vaan pihalle niskavilloista kantaen.

Ruumiillinen kuritus takaisin.

No, kun heihin ei oikein tehoa rangaistukset. Ei edes ruumillinen kuritus.

No sitten jätetään huoneeseen ilman ruokaa ja juomaa päiväksi niin eiköhän nöyrry ja opi.

Luulet vain.

Voit ottaa lapselta vaikka kaiken pois ja jättää istumaan ilman vaatteita ja ruokaa betonilattialle, eikä hän nöyrry. Oppii kyllä vihaamaan sinua.

Rangaistukset ja palkkiot eivät vaikuta näihin lapsiin. Heitä täytyy oikeasti kasvattaa. Ei taitaisi sinulta onnistua kun heti olet vain rangaistuksia jakamassa. Se ei ole kasvattamista. Se on laiskuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat nykyään nepsyjä. Täysin keksittyjä juttuja. Pentu vaan pihalle niskavilloista kantaen.

Ruumiillinen kuritus takaisin.

No, kun heihin ei oikein tehoa rangaistukset. Ei edes ruumillinen kuritus.

Nepsylapset ovat siis vauvan tasolla, kun eivät osaa yhdistää saatua rangaistusta tehtyyn kiellettyyn tekoon?

Ei, vaan sillä ei ole heille merkitystä.

Vain hyvillä perusteilla on heille merkitystä. Säännöt pitää pystyä perustelemaan heille. Perusteeksi ei riitä "koska minä niin sanon".

Hyvä peruste voi olla lakiin tai tieteeseen vetoaminen. Mutta niiden perusteiden on oltava totta. Jos kerran valehtelet, ei lapsi usko sinua enää koskaan.