Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelle nepsylle sopisi paljon paremmin erityisluokka tai kotiopetus. Aivan liian monet haluavat nepsy-lapsensa väkisin tavalliseen luokkaan, vaikka siellä oleminen selvästikin kuormittaa häntä ja altistaa kiusatuksi joutumiselle eikä henkilökunnalla ole juurikaan ymmärrystä ja tietämystä erityispiirteistä.

On totta, että monelle nepsylle sopii erityisluokka tai kotiopetus paremmin kuormitumuksen vuoksi, mutta harva lapsensa haluaa inkluusion voimin tuoda tavalliseen luokkaan vaan päinvastoin paikoista tapellaan. Nepsyt, jotka tarvitsitsivat pienluokkaa joutuvat yleisopetukseen tavallisille luokille, koska yksinkertaisesti tiloja ei ole riittävästi kaikille.

Kouluissa toteutettava inkluusion on valitettavan usein vain integraatiota. https://www.klique.com.sg/exclusion-segregation-integration-and-inclusi…

Käytännössä se valitettavan usein tarkoittaa sitä, että integoiduilla lapsille on oikeus ja velvollisuus mennä kouluun kiusattaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tätä nepsyä korostetaan liikaa ja joka tuutista tulee, kuinka vaikeita ihmisiä he ovat. Ovat kai kun tottuvat, ettei mikään kosketa heitä. Moni lapsi heiluttaa koulussakin nepsykorttia, "ei mun tarvitse tehdä, kun olen olen adhd". Ei näin, vaan sen adhd:n pitää tehdä enemmän kuin muut, että oppii saman.

Jos lapsi on adhd tai asperger, niin ihan samalla tavalla pitää käydä koulua ja osata käyttäytyä. Niska-perse-otteella ipana kouluun. Ei tarvitse liikaa ymmärtää.

Höpö höpö. Ei sitä korostetaan liikaa, kun kyseessä on todellinen, muuttumaton asia näiden ihmisten elämässä. En tiedä, mitä tarkoittaa liika ymmärtäminen, asiat joko ymmärretään tai sitten ei. Yleensä ei. Sinunkin kommentti kertoo ymmärtämättömyydestä, kuten monen muun. Miten sitä on liikaa, kun sitä tuskin on lainkaan? Ihmiset vaan sotkevat asioita toisiinsa. Paapominen ja ymmärtäminen ovat eri asioita. Huono lopputulos tulee siitä, kun ei ymmärretä mitään ja sitten puuhastellaan jotain. Aito ymmärrys perustuu realiteetteihin ja silloin asian huomioimisen keinotkin ovat adekvaatteja, eivät liikaa, liian vähän tai aivan asian vierestä.

Saa käyttää aivoja, kun niiden kerta pitäisi toimia silleen oikein ja hyvin.

Olen nepsylapsen äiti, ja minustakin sitä korostetaan välillä liikaa. Ja varsinkin sitä loputonta positiivisen kautta yrittämistä ja ennakoimista. Toki ne on tärkeitä, mutta joskus on tilanteita joissa se rääkyvä lapsi on vaan puettava väkisin ja otettava kantoon tai muiden kimppuun käyvää lasta pidettävä kiinni. Aina ei voi jäädä loputtomiin neuvottelemaan joka asiasta ja lopputuloksena se että lapsi hakkaa toista leikkijunalla tai lapsella ei ole talvella hanskoja kun ei se halunnut laittaa. Myös nepsyllä on oltava rajat ja säännöt. Oma lapsi toimii huonommin sellaisessa ympäristössä, jossa kaikesta joustetaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä. Ei sellaista vastuuta voi laittaa terveellekään lapselle, nepsystä puhumattakaan.

Ymmärtämisestä kyllä samaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että nepsyongelmia liikaa korostava ympäristö nimenomaan ei ymmärrä lasta, vaan kuvittelee että kaikki ratkeaa sillä että lapsi saa tehdä mitä huvittaa.

Tuo toimii pienten lasten kanssa, mutta ei enää itseäsi isomman teinin kanssa. Tai lapsen, joka osaa itse riisua ne lapaset.

Pahinta on nepsyhaasteiden ohittaminen fyysisesti, eli juurikin lapsen kainaloon nappaaminen, väkisin pukeminen ja myös aggression taltutus fyysisesti rajoittamalla. 

Olemme eroperhe ja toisen vanhemman on mahdollista käyttää fyysisiä keinoja nepsyn kanssa, ja hänen mukaansa mitään ongelmia ei ole! Ongelmat siis johtuvat minusta, kun en pysty enää 10v lasta nappaamaan kainaloon ja kantamaan pois.

Tuo eroperhehomma on sikäli validi pointti tässä vielä, että monet erityislapsiperheet ajautuvat eroon, koska arki on kuormittavaa ja monilla isillä on itselläänkin niitä nepsypiirteitä. Jos homma on nepsylapsen (tai kahden kanssa) mahdotonta, niin nepsypuoliso räjäyttää pakan viimeistään alakouluvaiheesssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat nykyään nepsyjä. Täysin keksittyjä juttuja. Pentu vaan pihalle niskavilloista kantaen.

Ruumiillinen kuritus takaisin.

No, kun heihin ei oikein tehoa rangaistukset. Ei edes ruumillinen kuritus.

No sitten jätetään huoneeseen ilman ruokaa ja juomaa päiväksi niin eiköhän nöyrry ja opi.

Luulet vain.

Voit ottaa lapselta vaikka kaiken pois ja jättää istumaan ilman vaatteita ja ruokaa betonilattialle, eikä hän nöyrry. Oppii kyllä vihaamaan sinua.

Rangaistukset ja palkkiot eivät vaikuta näihin lapsiin. Heitä täytyy oikeasti kasvattaa. Ei taitaisi sinulta onnistua kun heti olet vain rangaistuksia jakamassa. Se ei ole kasvattamista. Se on laiskuutta.

Luulisi vaikuttavan kun ovat niin älykkäitä. Älykäs eläinkin ymmärtää syy-seuraussuhteen.

muttakun nepsy näkee siinä tilanteessa sen kasvattajan virheet. Että tähän tilanteeseen päädyttiin, koska äiti ei kuunnellut minua silloin, kun yritin selittää miksi toimin näin. Nepsylle se rangaistus on siis serausta siitä, että äiti/isä/kasvattaja toimi väärin, ei siitä, että hän teki väärin, koska ei hän tehnyt väärin.

olen itse adhd ja naapurillani on adhd lapsi. joka aamu kuulen miten lapsi herätetään karjumalla, että nyt ylös ja sitten noin 2 minuuttia ennen lähtöä karjutaan, että minähän sanoin jo puoli tuntia sitten, että vaatteet päälle ja kirjat reppuun!!!!  (tuo siis esimerkki). Tuo äiti ei tajua eikä usko, vaikka olen monta kertaa hänelle sanonut, että lapsesi kanssa aamu pitää aloittaa jo illalla, niin onnistuu. Ei- Kun äiti haluaa, että perheen arki menee siten miten äiti kokee, että se on hänelle parhaaksi (lapsesta viis, lapsen pitää osata sopeutua).

eipä siinä mitään, toki äiti saa noinkin päättää, mutta kyllä käy lasta sääliksi.

tuskin sitä lasta herätetään karjumalla mutta oma ei jaksa noust vaan vetelehtii sängyssä niin kauan että on taas kerran helvetillinen kiire. Sitten alkaa se hilluminen että missä on se ja se asia koska vaikka ne on laitettu reppuun edellisenä iltana. ne on menty sieltä repimään pois. Ja pipo on heitetty jonnekin lelujen sekaan, ei sen paikalle. Sitten etsitään sitä. Jos hetkeen et pysty ohjaamaan lasta alkaa täysi sekoilu. Vaatteita ei osata pukea itse (osaa oikeasti), kitistään apua, halutaankin eri vaatteet jne. Siinä vaiheessa alkaa hermo kiristää varmaan sinun naapurillasikin kun tietää taas myöhästyvänsä töistä.

vanhemman tehtävä on varmistaa se, että reppu on illalla valmis. Jos nepsy repii tavarat pois repusta, niin vanhempi varmistaa, että ne laitetaan sinne takaisin. Jos ei jaksa nousta aamulla ylös, niin sitten aletaan mennä aikaisemmin nukkumaan. Kun kaikki on tehty illalla valmiiksi, ei haittaa. jos lapsi haluaakin torkkua vielä 15 minuuttia.  Tuossa on kyse rutiinista ja siitä, että kun samaa rutiinia toistetaan tarpeeksi monta kertaa, niin aivot alkavat automaattisesti toistaa sitä. Siksi joukossamme on myös aikuisia nepsyjä, joille ei aikaiset aamut ole ongelma (koska on opeteltu rutiini ja sitä sitten toistetaan). lapsella rutiinit on vielä erityisen tärkeitä, koska aivot ovat kehittymässä. Se tekee hyvää. 

Ei se kuule mene tarkkaamattoman kanssa niin. Lapsi saattaa sen täysin valmiiksi pakatun repun unohtaa johonkin. Koska on saattanut kävellä jostain oudosta syystä kylpyhuoneeseen ja miettiä, sopiiko reppu kokonaisena kuivausrumpuun. Lapsi sovittaa sitä sinne ja pyörittää muutaman kerran. Sitten alakerrasta tullut kehotus pukea ulkovaatteet (jotka on illalla katsottu valmiiksi) sotkee kuvion, lapsi lähtee pukemaan ulkovaatteita ja reppu jää kuivausrumpuun. No, lähtiessä sitten ihmetellään, missä reppu on! Lapsi ei enää muista kuivausrumpua ja reppua. Seuraa kaaos, jonka aikana lapsikin lähtee yläkerrasta etsimään reppua. Mutta muistaa, ettei ulkokengillä saa mennä yläkertaan, muttei niitä voi riisua portaiden juurenkaan. Lapsi riisuu kengät ja ottaa ne kainaloon, mutta laskee samalla hanskat olohuoneen lipastolle. Yläkerrassa lapsi laskee kengät puolapuiden alle, koska huomasi niiden yläosassa aikaa sitten kadonneen perhoskoristeen.

Äiti huutaa alakerrasta, ja lapsi tulee ja kertoo löytäneensä kadonneen perhoskoristeen. No, hieno juttu! Reppu, kengät ja hanskat ovat kuitenkin jossain hukassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tätä nepsyä korostetaan liikaa ja joka tuutista tulee, kuinka vaikeita ihmisiä he ovat. Ovat kai kun tottuvat, ettei mikään kosketa heitä. Moni lapsi heiluttaa koulussakin nepsykorttia, "ei mun tarvitse tehdä, kun olen olen adhd". Ei näin, vaan sen adhd:n pitää tehdä enemmän kuin muut, että oppii saman.

Jos lapsi on adhd tai asperger, niin ihan samalla tavalla pitää käydä koulua ja osata käyttäytyä. Niska-perse-otteella ipana kouluun. Ei tarvitse liikaa ymmärtää.

Höpö höpö. Ei sitä korostetaan liikaa, kun kyseessä on todellinen, muuttumaton asia näiden ihmisten elämässä. En tiedä, mitä tarkoittaa liika ymmärtäminen, asiat joko ymmärretään tai sitten ei. Yleensä ei. Sinunkin kommentti kertoo ymmärtämättömyydestä, kuten monen muun. Miten sitä on liikaa, kun sitä tuskin on lainkaan? Ihmiset vaan sotkevat asioita toisiinsa. Paapominen ja ymmärtäminen ovat eri asioita. Huono lopputulos tulee siitä, kun ei ymmärretä mitään ja sitten puuhastellaan jotain. Aito ymmärrys perustuu realiteetteihin ja silloin asian huomioimisen keinotkin ovat adekvaatteja, eivät liikaa, liian vähän tai aivan asian vierestä.

Saa käyttää aivoja, kun niiden kerta pitäisi toimia silleen oikein ja hyvin.

Olen nepsylapsen äiti, ja minustakin sitä korostetaan välillä liikaa. Ja varsinkin sitä loputonta positiivisen kautta yrittämistä ja ennakoimista. Toki ne on tärkeitä, mutta joskus on tilanteita joissa se rääkyvä lapsi on vaan puettava väkisin ja otettava kantoon tai muiden kimppuun käyvää lasta pidettävä kiinni. Aina ei voi jäädä loputtomiin neuvottelemaan joka asiasta ja lopputuloksena se että lapsi hakkaa toista leikkijunalla tai lapsella ei ole talvella hanskoja kun ei se halunnut laittaa. Myös nepsyllä on oltava rajat ja säännöt. Oma lapsi toimii huonommin sellaisessa ympäristössä, jossa kaikesta joustetaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä. Ei sellaista vastuuta voi laittaa terveellekään lapselle, nepsystä puhumattakaan.

Ymmärtämisestä kyllä samaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että nepsyongelmia liikaa korostava ympäristö nimenomaan ei ymmärrä lasta, vaan kuvittelee että kaikki ratkeaa sillä että lapsi saa tehdä mitä huvittaa.

Tuo toimii pienten lasten kanssa, mutta ei enää itseäsi isomman teinin kanssa. Tai lapsen, joka osaa itse riisua ne lapaset.

Pahinta on nepsyhaasteiden ohittaminen fyysisesti, eli juurikin lapsen kainaloon nappaaminen, väkisin pukeminen ja myös aggression taltutus fyysisesti rajoittamalla. 

Olemme eroperhe ja toisen vanhemman on mahdollista käyttää fyysisiä keinoja nepsyn kanssa, ja hänen mukaansa mitään ongelmia ei ole! Ongelmat siis johtuvat minusta, kun en pysty enää 10v lasta nappaamaan kainaloon ja kantamaan pois.

Tuo eroperhehomma on sikäli validi pointti tässä vielä, että monet erityislapsiperheet ajautuvat eroon, koska arki on kuormittavaa ja monilla isillä on itselläänkin niitä nepsypiirteitä. Jos homma on nepsylapsen (tai kahden kanssa) mahdotonta, niin nepsypuoliso räjäyttää pakan viimeistään alakouluvaiheesssa. 

Totta. Sen nepsyn kanssa on tärkeää oppia kommunikoimaan silloin kun hän on vielä pieni. Sitten kun nepsy on 180 cm ja painaa enemmän kuin sinä, niin fyysiset keinot eivät enää toimi. Silloin ollaan pulassa jos asioista ei saa selvitettyä puhumalla tai vaikka niillä kuvakorteilla.

Itse olen mennyt aina pehmeillä keinoilla, ja pärjään nyt hyvin myös isokokoisen teinin kanssa. Hän käyttäytyy nykyään minua kohtaan samalla tavalla kuin itse käyttäydyin häntä kohtaan hänen ollessa pikkuinen. Tekee sen ilmeisesti vitsillä, sillä nauraa niille tilanteille itsekin.  Fyysisesti en olisi hänelle pärjännyt enää moneen vuoteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Hövelit lääkärit ovat antaneet nuo diagnoosit, koska se on nykyisin muotia jokaisen käytöshäiriöisen penskan kohdalla. Totuus on kuitenkin se, että olet huono kasvattaja.

Esimerkiksi neuropsykiatrisessa valmennuksessa lisäksi käydään läpi suurelta osin ihan perusasioita, mitkä pätevät kaikkiin lapsiin. Keskustelu nepsyjen haasteista siirtymätilanteissa ja siitä miten he kaipaavat arjen struktuuria ja ennakointia kuulostaa välillä täysin naurettavalta. Meidän Miksu on niin spesiaali, että se tarvitsee nukkumaanmenoajat -tyylisesti. Ei ihme, että nepsyt ovat yliedustettuna lastensuojelun asiakkaina.

Miten noita sävyeroja on niin vaikea tajuta, en ymmärrä. Perusasioiden painotus voi tuntua naurettavalta vain ihmiselle, jonka pärjääminen ei ole niistä riippuvaista. Jos haaste siirtymätilanteessa kuulostaa naurettavalta, ei varmaan itsellä/läheisillä ole haasteita siirtymätilanteissa. Ei kaikilla ole. Hyvä niin, mitä sitten. Elä sitä omaa elämääsi helppoine siirtymisineen. Ja kun perusasiat sujuvat ilman, että niihin tarvitsee kiinnittää huomiota, mieti miten paljon enemmän sulle jää aikaa kehittyä ihmisenä. Käytä viisaasti.

Oli siirtymätilanteet miten vaikeita tahansa, myös niin kutsuttuihin nepsylapsiin toimii aivan samat kasvatuskeinot kuin muihinkin lapsiin. Erityisesti nepsylapsiin toimii johdonmukaisuus, toisto, aikuisjohtoisuus ja jämäkkyys. Se yleensä myös puuttuu monilta nepsylasten vanhemmilta. Sitten ihmetellään, että miten se huoneeseen hautautunut Petteri ei 15-vuotiaana uskalla lähteä ovesta ulos eikä suostu menemään kouluun, kun sille on vuosikausia annettu periksi aivan perusasioissa. Myös huonot ja sopeutumiselle haitalliset tavat ovat tottumuksia ja rutiineja, joista ei enää murroiässä luovuta. Eivät ne ole mitään neurobiologisia erityispiirteitä, vaan rutiineja. 

Paitsi sitten PDA-tyyppisille ne rutiinit ei toimi. Eli älä yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen että todellakin ei kannata lapsia hankkia enää kenenkään jos tosiaan noin monella on näitä nepsy ym. lapsia.

Jospa Suomen matala syntyvyys on eduksi, kun kerta joka toinen suomalainen lapsi enemmän tai vähemmän sairaampi. Suomessa syntyy enemmän koiranpentuja kuin vauvoja. Mielelläni sen koiranpennun otan kuin ihmislapsen, vaikken koe vihaavani lapsia, ja itse ajatellut, että voisin olla yhden lapsen vanhempi, mutta en tiedä olisiko minulla resursseja tarjota sitä kohtuullista pohjaakaan lapselle, edes sille terveellekään. Olen vain entistä ylpeämpi vapaaehtoisesti lapsettomana.

Ymmärrän, että tilanne voi olla hyvin haastava. On tärkeää, että saatte tarvitsemanne tuen. Suosittelen keskustelemaan tilanteesta suoraan perhetyöntekijän kanssa ja ilmaisemaan huolenne siitä, ettei sovittuja tukitoimia ole toteutettu. Voitte myös ottaa yhteyttä koululääkäriin tai lasuun ja kertoa tilanteesta, jotta he voivat tarvittaessa puuttua asiaan. On tärkeää löytää ratkaisuja, jotka helpottavat aamujen sujumista perheessänne.