Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Tsemppiä Ap:lle. Samojen haasteiden kanssa painivia löytyy. Suosittelen esim facen vertaistukiryhmiä jos et ole niihin vielä löytänyt.

Meille tarjottiin myös perhetyötä avuksi aamuihin, en ottanut kun tiedän ettei oman lapsen kanssa onnistuisi. Lapsi ei ala vieraiden kanssa yhteistyöhön ja kouluunlähdöstä ei tulisi mitään jos täällä olisi aamulla joku vieras kotona. Lapsi hautautuisi peiton alle tai lukittautuisi vessaan jos ei sitten karkaisi ulos asti.

Koulukuormitusta vähentämällä kouluunlähtö onneksi helpottunut ja lapsen sinne paremmin saa. Lapsi ei vain jaksa koulupäiviä ja yrittää suojella itseään burn outilta sillä ettei sinne tahdo mennä.

On siinä silti hommaa kun on ihan ohjattava ja jumittaa, mitään ei tapahdu jos et vieressä ohjaa eikä välttämättä aina silloinkaan. Se on reilun tunnin projekti joka aamu, että lapsen saa valmiiksi ja toimitettua koulua kohti.

Vierailija kirjoitti:

Jahas, nyt tähän ketjuun pesiytyi näemmä joku hyvin vihainen katkerikko, jota suututtaa kun lapsiperheet kehtaavat haluta oikeaa, toimivaa apua. Mikä ihme tällaistakin motivoi?

En ole katkerikko. Peräänkuulutan vanhempien vastuuta. Niin henkistä kuin taloudellista. Se on lapsesi etu.

Vierailija kirjoitti:

Hyvän provon teit. Paljon asiallisia vastauksia, mutta olisit päättänyt nyt edes kumpi se on tyttö vai poika.

Ettekö osaa lukea, "normaalit ihmiset"?

Lapsi on poika ja avustavaa henkilöä kirjoittaja kutsuu tytöksi. Ymmärsin että on aika nuori, kokematon työntekijä, josta ei tunnu olevan apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?

Tämänkaltaisten kommenttien saamat yläpeukut tuntuu vähän naurettavilta, kun on just lukenut sitä kommenttiketjua 70-luvun vanhemmista, jossa itkettiin, kun vanhemmat oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia. Nyt sitten annetaan yläpeukkua kommenteille, jossa annetaan ymmärtää, että ihan hyvin sen nepsylapsen (tai miksei tavallisenkin) voi huutamisella tai väkivallalla saada sieltä sängyn alta pois. Vai miten toi kommentti pitäisi ymmärtää?

No kyllä tällaisissa tapauksissa lapsi kannattaisi opettaa nöyräksi ja pelokkaaksi vaikka sitten huutamalla ja hakkaamalla. Tuskin siitä kovin yhteiskuntakelpoista silläkään lailla tulisi, mutta ainakin helpommin hallittava, kun oma tahto murretaan ajoissa pois.

Siis mitä mä just luin?!?!

Tämä on se entisaikojen tapa, tosin se ei auttanut, vaan vanhemmat joutuivat toteamaan "kaikkensa tehneenä", että rikollinen tai mt-ongelmainen siitä tuli, ja jo lapsesta asti se oli sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Ei ne mitään pue. Siinä vain vieressä töllistelevät ja yrittävät sanallisesti ohjeistaa äitiä ja sanallisesti maanitella lasta. Mitään varsinaista fyysistä tekemistä ne ei tee.

Siis meinaatko että työntekijän pitäisi väkisellä alkaa pukemaan kouluikäistä, vastaan taistelevaa lasta, että hänet saadaan kouluun? Ja kantaa vissiin taksiin, laittaa huutava penska väkisellä turvavöihin, ja taksi kärrää sitten lapsen kouluun? Kuka hemmetti semmoiseen haluaa alkaa? Ja sitten saat parhaassa tapauksessa pahoinpitelysyytteen ja pääset iltasanomien otsikoihin.. No way. Ei kai kukaan työntekijä (yleensä nainen..) niin hullu ole.

Joka tapauksessa lapsen ja perheen kanssa työskentely vaatii aikaa. Kun tullaan jo kriisiytyneeseen tilanteeseen, ei voi lapseltakaan odottaa välitöntä muutosta ja luottamusta uuteen ihmiseen. Monimutkaisten asioiden välitöntä siliämistä. Ei sitä kukaan pysty noin vain kääntämään parilla pikku-ohjeella. Kaikkien olisi hyvä paneutua lapsen asian äärelle, siksi siellä ollaan. Työskentely on yhteinen prosessi, ei mikään halki-poikki-pinoon pikaratkaisu joka tuodaan/pakotetaan ulkopuolelta.

Miten ennenvanhaan hoidettiin nepsylapset? Oliko niitä edes? Mä en vaan käsitä tätä nepsy-lapsi diagnoosia. Miten nykyajan lapset on niin hermona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Olen joskus miettinyt että olisin ilman lasta kuin nepsy-lapsen äitinä... niin rankkaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Koska heilläkin on perheet joiden luona haluavat olla iltaisin. Ja iltalisien yms. maksaminen nostaisi kustannuksia kohtuuttomasti - nostaa veroja. Kirjastot ja museot palvelevat suurempaa joukkoa ja isomman joukon hyvinvointia. Niiden kuuluukin palvella silloin kun asiakkaat palvelu tarvitsevat. Lapsella on kotona vanhemmat, joiden tehtävä on hoitaa heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Miksi pitäisi pitää muuta kuin hätäpäivystystä yllä kalliilla veronmaksajien rahoilla? Jokainen vanhempi hoitakoon lapsensa. Ei se ole syy tuhlata meidän yhteistä pottia, että nepsylapsen vanhemmalla on vähän rankkaa. Järjestät elämäsi niin, että pystyt olemaan sen lapsen tukena. Karsit muita asioita elämästä. Ja jos tarvitset apupalveluita, niin sen kun avaat lompakkosi ja maksat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

Ja keksit sitten lisääntyä itse? Tiedostit omat ongelmasi, mutta et sitä, miten siirrät omat geenisi eteenpäin ja näin aiheutat itsellesi vuosikausien kärsimyksen.. Mistä näitä sikiää-kysymys, on juuri tainnut saada vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sen lapsen tai sillä lailla vanhempienkaan vika että tämä elämä on osalle paljonkin hankalampaa kuin onnekkaammille. Se on genetiikkaa. Se ei muutu. Kannattaa miettiä onko olosuhteissa jotain mitä voisi muuttaa sopivammaksi, mutta sekin voi olla tosi vaikeaa. Lämmöllä sanottua kaunista puhetta voinee aina lisätä, pitäen selkeänä rajat kuitenkin.

Vieraamman ihmisen kanssa joskus onnistuu paremmin, joskus ei. Mutta eipä sosiaalityöntekijöillä mitään sen ihmeempää ole tarjota, huostaanotto ei poista näitä geneettisiä ongelmia myöskään vaikka joskus niinkin kuvitellaan eri tahoilla. Toivottavasti ovat edes hyvin käyneet nepsyvalmennuskoulutuksensa, muuten voi mennä pahasti metsään.

Sossukin voi olla nepsy. Pitkän koulutuksen käyminen ja työssä pärjääminen tietenkin edellyttää, että on löydetty toimivat keinot pärjätä ominaisuuden kanssa.

Tarkoitatko että se sossun nepsyys tarjoaa enemmän sille nepsylapselle? Kyllä se vanhempikin on todennäköisesti nepsy. Ei nepsyt välttämättä ymmärrä tosiaan sen paremmin, varsinkaan jos ovat eri tavalla ja eri oireilla nepsyjä. Eikä nepsyt välttämättä osaa luonnostaan ohjata toista nepsyjä. Nepsyillä herkästi on vääristymää siinä, mikä on normaalia jolloin sekin pitää opetella erikseen.

En tarkoita mitään tuollaista. Kunhan mainitsin, että näinkin voi olla. Mutta koulutettuna ammattiroolissa toimiminen on kuitenkin eri tilanne, kuin vertaistuki. Siinä edellytetään itsereflektointia, eli ei lähdetä neuvomaan muita vain omista kokemuksista käsin. Se ei täytä alan eettisiä perusteita. Ehkä sosiaalityön ei pidä ensisijaisesti lähteä normaalin (?) tavoittelusta, etenkään muiden puolesta tavoitteeksi asetettuna. Vaan yksilöiden ja perheiden tukemisesta heidän lähtökohdistaan. Tarkoitus on vahvistaa heidän omia voimavaroja ja resursseja. Tunnistaa yhteiskunnan rakenteita ja niiden vaikutuksia. Normaaliuden käsite on niistä yksi. Toisaalta kannatteleva, mutta mahdollisesti syrjäyttävä, rakenne.

Erilaiset kokemukset elämässä voivat antaa perspektiiviä, etenkin kun katsotaan melko itsestäänselviksi miellettyjen rakenteiden näkökulmasta.

Ymmärrän. On loistavaa jos perhetyöntekijöillä on perspektiiviä! Erittäin positiivinen poikkeus. Tähän ketjuun vastanneilla perhetyöntekijöillä ja sosiaalityöntekijöillä ei monellakaan näy se perspektiivi tai osaaminen ulosannissaan, valitettavasti.

Meillä on ollut myös onni saada hyviä perhetyöntekijöitä. Niitä on ollu monta, mutta ainoastaan yhdestä on negatiivista sanottavaa. Pyysin meille jotakin taloudellista apua, oliko se nyt lapsen sairaalapäivämaksuihin vai mihin, niin hän katsoi tarpeelliseksi alkaa ripittää minua siitä ja epäili "toimintakyäni arjessa", "kun et edes toimeentulotukea jaksa hakea." Totta vieköön siinä kohdassa olisin vain halunnut pientä helpotusta, kun en olisi millään jaksanutkaan hakea. Oli siinä ennen tyttären osastojaksoa ollut niin sanotusti aika mielenkiintoista kotielämä useamman kuukauden ajan. Lopputulemana hain toimeentulotukea, mutta ikinä en siltä eukolta pyytänyt enää mitään, enkä ikinä maininnut väsymyksestäni vahingossakaan.

Mutta muuten ei ole mitään valittamista, vaikka kyllähän se elämään pientä, omanlaistaan painetta tuo, kun on vähän kuin suurennuslasin alla koko ajan. Mutta vuosi enää ja toinenkin lapsi on täysi-ikäinen.

Ihan asiastahan tuo huomautti, kun perhetyöntekijä ei päätä mistään taloudellisesta avusta. Siitä päättää sosiaalityöntekijä ja kyse on harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta.

Kyllä ihmissuhde- ja kohtaamistyötä voi tehdä myös hyvällä, ystävällisellä asenteella. Jos käytännöllisestikin miettii oman työn tuloksia ja arvoa, onko hyödyllisempää voivotella toisen jaksamista, vai tukea sitä sekä kunnioittavan kohtaamisen kautta, että käytännössä? Jos kerta jaksamista mietitään, miksei myös kokonaisuutta, saavutettavuutta ja ratkaisuja samalla? Itse olisin ehkä ehdottanut, että katsotaanko yhdessä niitä tukia tai tarvittaessa ohjannut taholle joka voi sen tehdä. Kun minulla tieto niistä on jo valmiiksi. Heti 1 toimintakykyä verottava huoli vähemmän tilanteessa, eikä ollut sen työläämpää. Kuulluksi tuleminen on yleisesti ihmisille tärkeää, itsellenikin on. Hurjaa jättää niin yksinkertaisen tehokas työkalu käyttämättä.

jos äiti ei saa lasta pois sängyn alta omatoimisesti, niin lapsi pitäisi sijoittaa asap. miten tälläiset edes hankkii lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Koska heilläkin on perheet joiden luona haluavat olla iltaisin. Ja iltalisien yms. maksaminen nostaisi kustannuksia kohtuuttomasti - nostaa veroja. Kirjastot ja museot palvelevat suurempaa joukkoa ja isomman joukon hyvinvointia. Niiden kuuluukin palvella silloin kun asiakkaat palvelu tarvitsevat. Lapsella on kotona vanhemmat, joiden tehtävä on hoitaa heitä.

Meitä on nepsylasten (ja tavallisten) vanhempia myös esim. kirjastoissa töissä! Molemmat vanhemmat. Iltaisin ja viikonloppuisin. Päivätyöhön ei tuolla perusteella pääse.

Perheneuvola on täälläpäin ainakin ihan kädetön paikka. Pelkkää lässytystä eikä mitään oikeaa asiaa. Ei kohdella lasta ikätasoisesti vaan annetaan esim. 10-vuotiaalle 4-vuotiaan ohjeet jne. tai sitten meille on vain sattunut ammattitaidottomat ihmiset .

Kirjastot ovat kaikille käytettävissä. Sieltä löytyy kirjallisuutta, josta voi hakea apuja omaan tilanteeseen ja kokeilla josko löytyisi oman perheen käyttöön sopivia työkaluja.

Jos tarvitsee apua lastenhoitoon, sitä saa maksamalla hoitajalle. Niin me muutkin joudutaan tekemään, jos tarvitsemme apua. Maksamaan itse.

Saa käyttää.

Ja vielä yksi ihan maksuton vinkki. Jos on jo ennestään yksi lapsi, jonka kanssa ei pärjää, niin älä tee enempää. Se elämä ei helpotu sillä että tekee lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Koska heilläkin on perheet joiden luona haluavat olla iltaisin. Ja iltalisien yms. maksaminen nostaisi kustannuksia kohtuuttomasti - nostaa veroja. Kirjastot ja museot palvelevat suurempaa joukkoa ja isomman joukon hyvinvointia. Niiden kuuluukin palvella silloin kun asiakkaat palvelu tarvitsevat. Lapsella on kotona vanhemmat, joiden tehtävä on hoitaa heitä.

Meitä on nepsylasten (ja tavallisten) vanhempia myös esim. kirjastoissa töissä! Molemmat vanhemmat. Iltaisin ja viikonloppuisin. Päivätyöhön ei tuolla perusteella pääse.

Kannattaa sitten varmaan järjestellä elämänsä lapsen ja oman jaksamisen ehdolla, jos on rankkaa. Vain sinä pystyt tekemään ne muutokset teidän elämässä, jotka auttaa teidän tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Kumma että esim. kunnalliset kirjastot ja museot on illat ja viikonloput avoinna. Miksi sosiaali ja terveys palvelee vain virka-aikaan arkipäivisin (paitsi hätäpäivystys)?

Miksi pitäisi pitää muuta kuin hätäpäivystystä yllä kalliilla veronmaksajien rahoilla? Jokainen vanhempi hoitakoon lapsensa. Ei se ole syy tuhlata meidän yhteistä pottia, että nepsylapsen vanhemmalla on vähän rankkaa. Järjestät elämäsi niin, että pystyt olemaan sen lapsen tukena. Karsit muita asioita elämästä. Ja jos tarvitset apupalveluita, niin sen kun avaat lompakkosi ja maksat.

Tässähän oli kyse virka-aikaan järjestettävistä kursseista, joita ei voi viikonloppuisin järjestää, kun juuri nämä kunnalliset palvelut ovat kiinni. Mielelläni ostan sen Ihmeelliset vuodet -kurssin omilla rahoillani, mutta mistä ja miten?

Oma nepsylapsi olis pienempänä kyllä juosten karannut kaupassa omille teilleen jos en olisi istuttanut kärryyn kännykkä kädessä. Nyt lapsi 6-vuotias ja kännykkää ei juuri katsota koska siitä luopuminen on liian hankalaa lapselle. Kaupassa ei karkaile ja pystyy jossain määrin osallistumaan ruokatarvikkeiden etsintään. Välillä kyllä pyörii, makaa lattialla ja kitisee että osta uusi lelu mutta ei sentään karkaile. Rutiinit tärkeitä ja välillä pitää pikkusen korottaa ääntä että homma etenee. Saan lyöntejä ja kevyestä nyrkistä päivittäin, kiroileeviun suuttuu, mutta on meillä paljon rakkauttakin ja hyvä keskusteluyhteys. Yhdessä touhutaan ja kannustetaan harrastuksiin ja kaverisuhteiden luomiseen. Saa toimintaterapiaa ja pääsee nivelluokalle. Tuntuu siltä että homma hallussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

Ja keksit sitten lisääntyä itse? Tiedostit omat ongelmasi, mutta et sitä, miten siirrät omat geenisi eteenpäin ja näin aiheutat itsellesi vuosikausien kärsimyksen.. Mistä näitä sikiää-kysymys, on juuri tainnut saada vastauksen.

Ihmiset eivät ehkä osaa arvioida omia voimavarojaan oikein. Ja luotetaan liikaa yhteiskunnan apuun. Pitää vaan muistaa, että se lapsi ei koskaan parane aspergerista/adhd:sta, vaan se ominaisuus on ja pysyy. Pitää miettiä ennen lasten tekemistä, että miten hyvin jaksaa sen parikymmentä vuotta kasvattaa nepsylasta. Että miten paljon itsellään on voimavaroja. Sama koskee ihan normojakin. Sinullekin voi syntyä vaikka vaikeasti kehitysvammainen lapsi. Sinun pitää miettiä ennen lasten hankkimista, että oletko siinä elämänvaiheessa, että pystyt huolehtimaan mahdollisesti vammaisesta lapsesta hyvin.