Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole alkuunkaan totta, ettemme me autismikirjon henkilöt kiintyisi ihmisiin tai kokisi empatiaa. Usein kirjolla olevat juuri kiintyvät voimakkaasti niihin harvoihin, joihin kiintyvät, ja ovat heille todella lojaaleja. Lisäksi autismikirjon henkilöt kyllä tuntevat empatiaa, mutta eivät välttämättä osaa osoittaa sitä neurotyypillisille ominaisilla tavoilla, jolloin tulkitaan väärin, etteivät he muka koe lainkaan empatiaa. Sekään ei ole tavatonta, että (jotkut) autistit kokevat toisen tunteet vahvasti - samalla tavoin kuin aistiärsykkeet, toisen kokemukset saatetaan kokea suodattamatta, jolloin ne ovat yksinkertaisesti liikaa. Tämä on yksi syy, miksi itselleni toisen silmiin katsominen on usein liikaa ja aiheuttaa fyysistä epämukavuutta, kun toisen tunteet (vaikkei niitä osaa nimetä tai tulkita) tarttuvat. Ei pitäisi edes lukea näitä kirjokeskusteluja, kun ahdistavia harhakäsityksiä on niin paljon. Kiitos kaikille, jotka niitä jaksavat oikoa - niin nettikeskusteluissa kuin tosielämässä.

Minulla on kokemus rakkaussuhteesta Asperger-ihmisen kanssa. Hän keskittyi vain minuun, minä olin hänen ihmisensä, ja hänen lojaalisuutensa loputon - siihen saakka kun itse ryssin asiat sekoilemalla. En ole koskaan ollut niin rakastettu, tuskin tulen koskaan olemaankaan.

Ei, vaan olit pakkomielteen kohde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme näistä ylioppilaita. Älyssä ei mitään vikaa. Jotenkin älyttömän herttaisia, kaikkia kiusattu, kertoo ihan juuri siitä, kuinka huonosti meillä siedetään yhä vain erilaisuutta.

Voi herranen aika. Miksi heillä olisi "älyssä vikaa". Paljonpa ihmiset tietää aspergereista. Heidän älykkyytensä on päinvastoin normaalia korkeampaa kuten sinulla. Esim Alber Einstein, Anthony Hopkins, Robin Williams, Juice Leskinen, Dan Akroyd, Herra Ylppö  jne jne.

Asperger ei takaa älykkyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Täysin päinvastainen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Täysin päinvastainen kokemus.

Minustakin tuntuu, että monelle asperger-henkilölle parisuhde on vain sitä, että nyt ollaan parisuhteessa. Se on raksi ruutuun ja elämä jatkuu entisellään, ja toinen voi tuntea olevansa hänelle aivan itsestäänselvyys. Tietysti, jos juuri parisuhteeseen liittyvät asiat sattuisivat olemaan erityinen mielenkiinnonkohde, voisi tilanne olla aivan toisinpäin ja kiinnostusta olla ahdistavuuteen asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Täysin päinvastainen kokemus.

Minustakin tuntuu, että monelle asperger-henkilölle parisuhde on vain sitä, että nyt ollaan parisuhteessa. Se on raksi ruutuun ja elämä jatkuu entisellään, ja toinen voi tuntea olevansa hänelle aivan itsestäänselvyys. Tietysti, jos juuri parisuhteeseen liittyvät asiat sattuisivat olemaan erityinen mielenkiinnonkohde, voisi tilanne olla aivan toisinpäin ja kiinnostusta olla ahdistavuuteen asti.

Eikä pelkkä parisuhde, vaan myös ystävyys. Enkä nyt puhu syvästi autistisista. Ja vaikka asiaa yrittää avata, että on aika kurjaa kun otat yhteyttä vain kun tarvitset jotakin/sinulla on asiaa/haluat apua, mutta muulloin et edes vastaa viesteihisi, ei mene jakeluun. Kun ei se _häntä_ häiritse. Jos en tietäisi, väittäisin sekä ilkeäksi että vaikeasti narsistiseksi.

Topin sisko Sointu onkin kova nainen. Sanoi siinä yhdessä jaksossa, miten on lapsesta saakka joutunut ottamaan roolin veljen suojelijana kun sitä on kiusattu. Sointu on kysynyt kuka kiusasi ja marssinut kiusaajan luokse selvittämään asiat. Arvostan. Ei jättänyt veljeään haikaloille, vaan kovetti itsensä ja taisteli veljensä puolesta. 

Julius näyttää ihan Red Hot Chili Peppersin nuorelta Anthony Kiedikseltä. Ja tämä on kehu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä menee mielestänne raja siinä, että kuinka paljon autismin kirjon henkilöä voi vaatia toimimaan neurotyypillisten tavoilla? Onko esim. oikein patistaa häntä hankkimaan ystäviä/kavereita, jos hän viihtyy mieluummin itsekseen? Tai kuinka paljon häneltä voi edellyttää mm. aistiärsykkeiden tai nopeatempoisten, yllättävien ja yhtäkkisten tilanteiden sietämistä?

Ei ketään nyt pitäisi pakottaa olemaan koko ajan sosiaalinen, eihän sitä jaksaisi moni neurotyypillinenkään. Mutta jos autismikirjon henkilöllä on tavoitteena saada ystäviä, siihen toki kannattaa kannustaa.

Aistipoikkeavuuksia tai stressiherkkyyttä ei oikein voi valita, mutta niidenkin kanssa voi oppia tulemaan toimeen esim. apuvälineillä ja suunnitelmallisuudella.

Mutta jos kirjon henkilö ei kaipaa ystäviä, niin onko oikein patistaa häntä hankkimaan sellaisia, vai tulisiko hänen antaa olla rauhassa omissa oloissaan?

Hänen tulisi antaa olla rauhassa.

Ihan hullu ajatus, että tieten tahtoen joku lisää autistin ahdistusta tunkemalla hänelle sosiaalista kanssakäymistä.

Jos myöhemmin mieli muuttuu, ehtii niitä kavereita saada silloinkin.

Esim. sarjan Juliuksella on ollut näin. Hänen ekat kaverinsa tulivat vasta hissikanavan myötä. Ja selkeästi Topille riittää oma perhe, perheenjäsenet. Näin on hyvä.

Ovatko tyypillisesti ahdistuneita sosiaalisesta kanssakäymisestä vai liittyisikö enempi erityisherkkyyteen? Vähän nurinkurista että tulisi ahdistuneeksi sellaisesta mitä ei itse noteeraa kuten sanaton viestintä vuorovaikutustilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Topin sisko Sointu onkin kova nainen. Sanoi siinä yhdessä jaksossa, miten on lapsesta saakka joutunut ottamaan roolin veljen suojelijana kun sitä on kiusattu. Sointu on kysynyt kuka kiusasi ja marssinut kiusaajan luokse selvittämään asiat. Arvostan. Ei jättänyt veljeään haikaloille, vaan kovetti itsensä ja taisteli veljensä puolesta. 

Eli suomeksi -- kantoi liian isoa vastuuta ja taakkaa ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden. Lapsella on oikeus olla lapsi, eikä kenenkään hoivaaja/holhoaja/peräänkatsoja. Ilmanko on ns.kova nainen. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä kuvattiin autismia aika yksipuolisesti ja stereotyyppisesti.

Itselläni on jo pienenä diagnosoitu asperger, käyn normaalisti töissä ja olen opiskellut useamman ammatin, teen töitä vieläpä ihmisläheisellä alalla ja koskaan ei ole ollut haasteita työllistyä.

Olen muutoinkin täysin oikeustoimikelpoinen aikuinen, ainoa ongelmani on heikko toiminnanohjaus ja hieman erikoiset mielenkiinnonkohteet ja harrastukset.

Erityisesti naisten autismista annetaan mediassa usein huono kuva.

Sama täällä. Olen ollut täysin normaalisti työelämässä ja olen suorittanut mm. kaksi yliopistollista loppututkintoa sekä yhden ammattikoulututkinnon ja yhden opistotasoisen tutkinnon. Olin ihan "tavallinen" lapsi ja nuori. Sain asperger-diagnoosin vasta yli nelikymppisenä kun oireilin neurologisesti (sain riesakseni tinnituksen, joka ei ole meluperäinen) ja jouduin kartoittamaan terveydentilaani. Minulla myös erikoisia ja ns. kapea-alaisia mielenkiinnonkohteita, jotka viittaaavat vahvasti aspergerin syndroomaan.

Mahtavaa, hyvä! Minä tiedän asperger-henkilöstä päinvastaisen kuvan. Nainen, elämäntapatyötön, ei opiskele, ei mitään tutkintoja. Matkustelu, kaverit, shoppailu ja baarit kiinnostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen biletys ja kaverit sai Kirin energiseksi, mutta kaikki muu uuvutti?

Niinpä tietenkin. Työssäkäynti ja opiskelu on rankkaa, mutta biletys hauskaa.. Kuulostaa normiteiniltä. Autismista pääosin tulee mulle mieleen, että siinä eletään vain ikuista teini-ikää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Topin sisko Sointu onkin kova nainen. Sanoi siinä yhdessä jaksossa, miten on lapsesta saakka joutunut ottamaan roolin veljen suojelijana kun sitä on kiusattu. Sointu on kysynyt kuka kiusasi ja marssinut kiusaajan luokse selvittämään asiat. Arvostan. Ei jättänyt veljeään haikaloille, vaan kovetti itsensä ja taisteli veljensä puolesta. 

Eli suomeksi -- kantoi liian isoa vastuuta ja taakkaa ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden. Lapsella on oikeus olla lapsi, eikä kenenkään hoivaaja/holhoaja/peräänkatsoja. Ilmanko on ns.kova nainen. Surullista.

No kyllä kouluikäisille on ihan normaalia vastuuta ja kehitystasoon sopivaa toimintaa puolustaa kiusattua sisarusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä, tää keskustelu taas on jotenkin mennyt siihen, että nainen on jotenkin vääränlainen tai vaan laiska, tai epävakaa (ennen vanhaan ois varmaan sanottu hysteerinen) ja häntä hyysätään tarpeettomasti. Miehiä ymmärretään, he käyttäytyvät kuten ''kunnon'' autistin kuuluukin, tai ainakin sillä lailla mikä suuren yleisön käsitys autistista on.

Minä en ole huomannut tuollaista asettelua täällä keskustelussa lainkaan. Jos jossakin kohtaa suhtautuminen poikkeaa, niin se on kyllä ihan tämän sarjan tekijöiden kädenjälkeä. Onko miehet vahingossa kuvattu innovatiivisina ja pärjäävinä erityisyksilöinä ja nainen vähän ressukkana, jolle ei mikään kelpaa ja joka vain makaa sohvalla?

Varmasti tekijätiimi tietää paremmin. Lieneekö kaikkia edes kuvannut sama porukka vai onko kaikkia jo lähtökohtaisesti katsottu vähän eri perspektiivistä?

Luitko koko ketjua?

sivulla 3: - Siitä naisesta ei olisi huomannut, että hänellä on asperger tai mitään muutakaan erityistä.

- Ehkä tosiasiassa vain epävakaa, itsemurhatematiikkaa ym. Barbiharrastus ihan normaali, olihan siellä kutsuillakin paljon keräilijöitä.

sivulla 4:  - Huomasi kyllä sen että kaikki muu uuvutti (jopa sohvan petaaminen" paitsi rimpsalla käynti ja barbinukkejen tilaaminen.

- Ohjelman nuorella naisella on iäkkäät kiltit vanhemmat, jotka passaavat. Suisidaalisuus ym. ei oikein aspergeriin viittaa. Kaikissa muissa ohjelman päähenkilöissä autistisuus on ilmiselvää. Ihania ihmisiä.

Lisäänpä vielä tuossa ylempänä olevan kommentin

- Siitä tytöstä tuli mieleen Andersenin satu Todellinen prinsessa.

Sarjan miehiä kehutaan ihaniksi ja ymmärretään heidän haasteitaan, mutta naista pidetään yliherkkänä hemmoteltuna prinsessana. Ihmiset on aika sokeita näille asenteille.

Nooh, sarjan miehet mm. opiskelivat ja tekivät töitä, eivät keskittyneet bilettämiseen ja matkusteluun tai turhan tavaran hankkimiseen. Nainen ei jaksanut edes lukea ruokalistaa.

Ovatko autistimiehet pääosin ahkerampia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen biletys ja kaverit sai Kirin energiseksi, mutta kaikki muu uuvutti?

Multa meni kyllä tämä biletys kyllä ohi, missä kohtaa oli bilettämässä? Moninkertaisella itsari riskillä onkin aika hyvä jos on niitä kavereita ja ihmekään jos nauttii niistä, kaikilla ei ole sitäkään, kiitos mm kaltaistesi törppöjen

En ole tuon viestin kirjoittaja, johon kommentoit, mutta en ymmärrä miksi nimität kirjoittajaa "törpöksi"? Pelkän kysymyksen vuoksiko? Minäkin hämmästelin sitä, että Kiri tunsi itsensä energiseksi kavereiden ja biletyksen parissa, koska minusta juuri ne seikat olisivat elämässä kaikkein uuvuttavimpia.

No se olisi sinusta uuvuttavinta, tämmöisenkirin tuntevana, heillä kuitenkin on tylsääkin ja purkamatonta energiaa, ilman jalkoja ei kuitenkaan voi juosta näitä purkamassa siellä työelämässä vaikka useimmat haluaisi, mutta sosiaalinen kanssakäyminen sopivassa määrin ei vaadi niin paljoa kuin kokonainen työelämä, ihan itsestäänselvä asia, kuten sekin että ihmissuhteista saa voimaa. Semmoinen nippelitieto vielä juuri noiden diagnoosien yhdistelmän hankaluudesta, että ADHDt on monesti tosi sosiaalisia ja autistit vetäytyviä ja ujoja, joten tuo jaksaminen ja sosiaalinen elämä ei ole heillä yleensä ihan helppoa eikä yksiselitteistä

"Sosiaalinen kanssakäyminen sopivassa määrin ei vaadi niin paljoa kuin kokonainen työelämä, ihan itsestäänselvä asia, kuten sekin että ihmissuhteista saa voimaa". 

Siis tuohan pätee normi-ihmisiinkin, ja ei ole mikään autismin erityispiirre. Nää on lähinnä normaaleja eroavaisuuksia, että kuka tykkää enemmän arjesta kuka juhlasta... Eikä jokin "häiriö", että tykkää esim. vapaa-ajan vietosta ja myös ihmissuhteet ovat tärkeitä, ja sekään ei ole häiriö ettei niin tykkää juhlinnasta ja haluaa olla kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse autisti ja ystäväpiirissäni on monia samankaltaisia. Yksi aspergereille hyvin merkittävä ominainen piirre, joka on lähestulkoon jokaisella meistä, on se, että suoriudumme huomattavasti paremmin sellaisista tehtävistä ja asioista, jotka kiinnostavat meitä kuin niistä, jotka eivät kiinnosta. Voin kertoa esimerkin. Minua ei kiinnostanut koulussa matematiikka eikä ruotsin kieli. En nähnyt niiden eteen juuri vaivaa. Todistuksessa matikka oli aina viitonen tai parhaimmillaan kuutonen, ja niin oli myös ruotsin numeroni. Englanti ja ranska olivat ne mielenkiintoisimmat aineet, ja niissä sitten menestyinkin kiitettävästi, ja toki myös näin vaivaa niiden oppimiseen.

Eli toisinsanoen kuka tahansa voi viitata autismiin, kun ei kiinnosta opiskella jotain epäkiinnostavaa ainetta? 

Onpa tuolla AS-kirjoittajalla "hyvä esimerkki" :D Siis tämähän voisi olla kuka tahansa ihminen maapallolla! "Ei kiinnostanut bilsa, en jaksanut lukea." "Kiinnosti kemia ja olin siinä hyvä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse autisti ja ystäväpiirissäni on monia samankaltaisia. Yksi aspergereille hyvin merkittävä ominainen piirre, joka on lähestulkoon jokaisella meistä, on se, että suoriudumme huomattavasti paremmin sellaisista tehtävistä ja asioista, jotka kiinnostavat meitä kuin niistä, jotka eivät kiinnosta. Voin kertoa esimerkin. Minua ei kiinnostanut koulussa matematiikka eikä ruotsin kieli. En nähnyt niiden eteen juuri vaivaa. Todistuksessa matikka oli aina viitonen tai parhaimmillaan kuutonen, ja niin oli myös ruotsin numeroni. Englanti ja ranska olivat ne mielenkiintoisimmat aineet, ja niissä sitten menestyinkin kiitettävästi, ja toki myös näin vaivaa niiden oppimiseen.

Eli toisinsanoen kuka tahansa voi viitata autismiin, kun ei kiinnosta opiskella jotain epäkiinnostavaa ainetta? 

Onpa tuolla AS-kirjoittajalla "hyvä esimerkki" :D Siis tämähän voisi olla kuka tahansa ihminen maapallolla! "Ei kiinnostanut bilsa, en jaksanut lukea." "Kiinnosti kemia ja olin siinä hyvä."

Ihan inhimillistähän se on, että kiinnostavat asiat motivoivat enemmän, ei siis mikään diagnoosi. Neuroepätyypillisillä (esim. autismi tai ADHD) tämä vain voi korostua enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Täysin päinvastainen kokemus.

Minustakin tuntuu, että monelle asperger-henkilölle parisuhde on vain sitä, että nyt ollaan parisuhteessa. Se on raksi ruutuun ja elämä jatkuu entisellään, ja toinen voi tuntea olevansa hänelle aivan itsestäänselvyys. Tietysti, jos juuri parisuhteeseen liittyvät asiat sattuisivat olemaan erityinen mielenkiinnonkohde, voisi tilanne olla aivan toisinpäin ja kiinnostusta olla ahdistavuuteen asti.

Autisti kiintyy ihmiseen herkästi. Toki taustalla voi vaikuttaa myös muukin häiriö. Esim. epävakaa persoona. 

Vierailija kirjoitti:

KAPPALEJAKOA PLIIS! Ei kukaan jaksa lukea pitkää pötköä jäsentämätöntä tekstiä.

Mun kaveri kirjottaa tosi epäselvästi aina ilman pisteitä ja pilkkuja, mutta käyttää hitokseen liikaa hymiöitä. Huoh. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger-ihmisille lienee ominaista, etteivät osaa kiintyä muihin ihmisiin tai kokea empatiaa. Mulla on tähän yksi tuore esimerkki. Kiinnostuin eräästä asperger-tytöstä. En kylläkään silloin tiennyt, että hänellä on diagnoosi, koska hän oli/on erittäin viehättävä ihminen ulkoisesti eikä hänen käytöksessäänkään ollut mitään poikkeavaa. Pyysin häntä treffeille. Hän suostui. Vietimme yhden syksyisen päivän yhdessä aamusta iltaan. Ihan sellaista kaupungilla pyörimistä, ei mitään intiimiä. Seuraavana aamuna laitoin hänelle viestin ja kerroin miten mukavaa hänen kanssaan oli ollut. Hän vastasi, että hänelläkin oli ollut oikein mukavaa. Ehdotin uutta tapaamista, mutta hänellä oli jotakin muuta sovittuna. Muutaman päivän kuluttua laitoin uuden viestin ja hän ei vastannut siihen enää. Kun etsin netistä tietoa aspergerista niin luin, että aspergereiden kanssa on haastavaa, koska heillä ei ole voimakkaita kiintymystunteita.

Autistit ovat nimenomaan niitä, jotka _liimautuu_ kuin takiainen, eikä päästä irti! 

Täysin päinvastainen kokemus.

Minustakin tuntuu, että monelle asperger-henkilölle parisuhde on vain sitä, että nyt ollaan parisuhteessa. Se on raksi ruutuun ja elämä jatkuu entisellään, ja toinen voi tuntea olevansa hänelle aivan itsestäänselvyys. Tietysti, jos juuri parisuhteeseen liittyvät asiat sattuisivat olemaan erityinen mielenkiinnonkohde, voisi tilanne olla aivan toisinpäin ja kiinnostusta olla ahdistavuuteen asti.

Eikä pelkkä parisuhde, vaan myös ystävyys. Enkä nyt puhu syvästi autistisista. Ja vaikka asiaa yrittää avata, että on aika kurjaa kun otat yhteyttä vain kun tarvitset jotakin/sinulla on asiaa/haluat apua, mutta muulloin et edes vastaa viesteihisi, ei mene jakeluun. Kun ei se _häntä_ häiritse. Jos en tietäisi, väittäisin sekä ilkeäksi että vaikeasti narsistiseksi.

Vaikea sanoa tuntematta ihmistä. Ei hän välttämättä pahaa tarkoita, vaan monilla autismikirjon henkilöillä on rajalliset voimavarat sosiaalisiin suhteisiin. Itsellänikin on tarpeeksi läheinen parisuhde ja pari hyvää ystävää, mutta ei energiaa jatkuvaan häppeninkiin :D

Tietenkään diagnoosi ei oikeuta käyttäytymään ihan miten sattuu, koska ystävyyden pitää kuitenkin olla vastavuoroista. Ei ole ystävän velvollisuus olla jatkuvien palvelusten tekijä tai terapeutti.