Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen asperger-diagnosoitu ja korkeasti koulutettu. Olen kuitenkin nähnyt paljon vaivannäköä ja aikaa opintojeni edistymisen suhteen. Opiskelua itsessään en ole kokenut ylitsepääsemättömän vaikeaksi, enemmänkin sosiaalinen kanssakäyminen on tuottanut lisäongelmia. Toisinaan olen kokenut jopa katkeruutta siitä, että minulla ei ole yhtä tehokasta lukupäätä kuin ei-nepsyillä.

Miksi hakeuduit akateemiselle uralle, jos tunsit opiskelun haastavaksi? Joku käytännön työ olisi ehkä ollut sinulle toimivampi vaihtoehto.

Olisiko? Mikä? Lähtökohtaisesti kaikki on haastavaa, jos täytyy toimia itselle epäsopivassa ympäristössä, mitä suurin osa ympäristöistä neurotyypillisten muokkaamina on. Eipä sitä aina tiedä mikä sopii, tai mikä muodostuu haastavaksi. Ja kyllähän muutkin varmaan yhtä paljon yrittää, ehkä on kaikille vaikeaa ja he pääsevät sen yli. Miksi ei siis itsekin? Mistä sitä voi tietää? Koska kyllä moni haluaa yrittää ja eihän haasteet sinänsä haittaa matkan varrella, jos kuitenkin pääsee haluamaansa lopputulokseen. Vaikka sitten hitaammin tai vaivalloisemmin. Sehän se vasta suoritus onkin ja merkki periksiantamattomuudesta.

-eri

Tuossa on sellainen yhteiskunnan gaslighting -efekti, että usein niin henkilö itse kuin muutkin ajattelee, että kyse on yrittämisestä ja luonteesta. Että asiat ovat kaikille oikeasti samanlaisia kokemuksina ja jotkut vaan ovat [tähän kaikkia positiivisia luonteenpiirteitä mm. sisu] vähän enemmän kuin ne toiset, ne jotka eivät onnistu. Sitten kun joku onnistuu, mutta toteaa matkan olleen vaikea niin sitä ei olisikaan pitänyt tehdä, koska vaikeaa. Mihin silloin unohtui sen sisun arvo? Eikö se todista siitä? Eikö sitä aina peräänkuuluteta?

Onpa outo asenne. Ei siis kannata edes yrittää vaan uhriutua ja tyytyä vähään. Kaikilla on omanlaiset haasteensa turha nostaa toisten haasteita muiden yli. 

Ei se ole ihan noinkaan. Ne, jotka käyttävät pyörätuolia, eivät pääse portaita ja jos ei ole hissiä, eivät ehkä pääse ollenkaan, paitsi jos joku nostaa. Tämä on aika ääriesimerkki, mutta antaa vähän perspektiiviä. Aivotoiminnassa on samaa. Mulle on sanottu, että kaikki voivat oppia laulamaan harjoittelemalla. Mutta eipä vaan voi. Mulla on todettu ihan lääkärissä äänijänteissä vika. En voi tuottaa korkeita ääniä, sillä äänijänteet ei sulkeudu. Samasta syystä en voi koskaan oppia puhetyöläiseksi, sillä mulla lähtee ääni kokonaan jonkun ajan kuluttua. Joku leikkaus tähän voisi auttaa, mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Parempi vain etten laula ollenkaan tai hakeudu puhumaan mihinkään, kun ei ole vaan pakko. Mulla on todella koulun esitelmien jälkeen ollut ääni täysin pois seuraavana päivänä ja tämä vähän vahingossa löytynyt - angiinan tutkimuksen yhteydessä - selitti paljon. 

Selviytymiseen auttaa huomattavasti, kun tajuaa mikä se oma kykyprofiili on. Siksi kaikenlainen ulkoinen oikeasti fiksu tuki on hyväksi.

Tärkeää on siis osata erottaa mikä itseltä sujuu kevyesti, usein helpommin kuin neurotyypillisiltä, mihin tarvii omat systeeminsä ja opettelua ja toistoa ja mihin ei kannata omia voimavarojaan haaskata, koska ei vaan käytännössä tule mitään. Ulos päin voi näyttää, että heittää hanskat helposti tiskiin, mutta jos ihminen itse tietää että olis vaan pään seinään hakkaamista turhaan, niin hyvä. Ei ole luovuttamista, että tuon viimeisenkin tietää ja hyväksyy ja pyytää apua tai vaan jättää tekemättä jos voi. Voi sitten keskittyä elämässä niihin asioihn, joissa hyötysuhde on parempi.

Mun poika on melkein kuin Markus. Jos tekisi kotona töitä, ei tulis mitään. Mutta työpaikalla ohjattuna menee loistavasti. Eikä tartte sitä ohjaustakaan, vaan suunnilleen tyyliin teetkö koodin pätkän joka tekee asian X, niin hänhän tekee sen aika itsenäisesti. Mutta sitten on ne kahvitauot. Hän ei juo kahvia eikä teetä, eikä ymmärrä miksi sellainen tauko pitäisi sitten pitää. Ruokatauon kyllä pitää. Sekä hänelle tuottaa vaikeuksia tykypäivät, joissa pitää ryhmäytyä ja olla sosiaalinen. Markuksella tosiaan näyttäisi olevan työsuhde että on present ja siinä sitten ollut tauko välissä. Ehkä tässä on just se, että korona-aikaan piti olla kotona, mutta nyt saa olla työpaikalla ja silloin on rytmi helpompi pitää, ei ole niitä muita houkutuksia siinä vieressä. Kuten vaikka pelit. Tai ei ole keltä kysyä. Mun pojan yksi suurin haaste on, että hän yrittää liikaakin itse. Eli ei uskalla kysyä vaikka pitäisi kysyä ihan jotain simppeliä asiaa, kun hän ei halua häiritä muiden työntekoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla ja toki muuallakin on esitetty toiveita siitä, että esimerkiksi työelämässä pitäisi huomioida neuroepätyypilliset paremmin. Ainakin oma kokemukseni työelämästä on, että se on raskasta ihan neurotyypillisillekin. Vaatimukset ja resurssit eivät kohtaa. Tyypillistä taitaa olla, että henkilöstöä on liian vähän työn määrään nähden. Jos työpaikalle palkataan uusi työntekijä, on minusta kohtuullista toivoa, että tämä työntekijä helpottaisi muiden työtaakkaa eikä suinkaan lisäisi sitä. Tässä on tosin varmasti ispja eroja autistien ja työtehtävien välillä.

Ohjelman henkilöistä Topi vaikutti pärjäävän hienosti hyllyttäjänä, mutta Markushan irtisanottiin työstään, koska työtahti ei riittänyt, tai näin ainakin ymmärsin. Kirin minun on vaikea kuvitella tuovan oikein mitään lisäarvoa millekään työpaikalle. Tämä on ehkä ikävästi sanottu, mutta minusta pitäisi normalisoida myös sitä, ettei kaikista ole työelämään. Suomessa työnteolle osana ihmisarvoa ja identiteettiä annetaan liikaakin merkitystä. Juuri Kirin tapauksessa minusta vaikutti siltä, että ei hänellä oikein ole opintoihin tai työhön liittyviä haaveita itsellään vaan kouluun hakemisessa oli kyse muiden miellyttämisestä ja odotusten täyttämisestä.

Meinasin kommentoida samaa jo aiemmin, kun puhuttiin että enemmän pitäisi työnantajien antaa mahdollisuuksia ja tukea jne. Kuitenkin yleisesti ottaen yleensä ymmärretään, että rekrytoija valitsee työhön mielestään parhaan. Ei hän palkaa sitä, joka tarvitsee kyseistä työtä kipeimmin, vaan haluaa rahoilleen myös vastinetta. Ainakaan omalla alalla ei ole enää itsestään selvää tulla palkatuksi edes työharjoittelun kautta, vaan oma osaaminen pitää todella saada näkyväksi. Esimerkiksi jatkuvasti saikutteleva ei valitettavasti ole suurinta huutoa työmarkkinoilla, vaikka hän itse ei voisikaan tilanteelle yhtään mitään. 

Samalla työn tekeminen tekee hyvää, eikä kenenkään myöskään pidä joutua tekemään sitä ilmaiseksi, joten yhtälö on hankala. Mutta niitäkin paikkoja on, joissa piirteet voivat olla hyödyksi, kuten Juliuksen äitikin totesi. Kai se ihmiselle itselleenkin on parasta tehdä työtä, jossa oikeasti tuntee loistavansa.

Jollekin älyllisesti kehitysvammaiselle voidaan myös kuntoutusmielessä järjestää jotain leikkityötä, esimerkkinä vaikka eläinten ruokkiminen ja silittäminen kotieläinpihalla, mutta koska esimerkiksi Kiri on älyltään normaali ja hän ymmärtää hyvin sosiaalisia tilanteita, hän kyllä tajuaisi heti, onko kyse oikeasta työstä vai ohjatusta leikkityöstä.

Anteeksi mutta meitä kehitysvammaistenkin läheisiä on täällä paljon, joten itse haluan oikaista tällaisia. Lievästi kehitysvammainen voi tehdä normaaleja töitä, mutta usein suorittavan tason työtä ja osa-aikaista, sillä kuormittuvat esimerkiksi hahmotukseen liittyvistä asioista paljon. Et välttämättä edes lievästi kehitysvammaista mitenkään erityisemmin tunnista. Ja monet diagnosoimattomat ovatkin erilaisissa suorittavan työn työpaikoissa, siivoojina yms. Ja se on arvokasta ja tärkeää.

Tiedän, että monet kehitysvammaiset voivat tehdä työtä ja olen kehitysvammaisia työntekijöitä esimerkiksi hampurilaisravintolassa nähnytkin. En myöskään kyseenalaistanut kehitysvammaisten työntekijöiden työn arvoa. Olen itsekin kehitysvammaisen läheinen, sisarus tarkalleen ottaen. Minua vain kyllästyttää aiheeseen liittyvä hymistelykulttuuri ja se, että työntekoa pidetään jonain ihmisarvon mittarina Suomessa. Tämä luo paineita ja kelpaamattomuuden tunteita niille, joista ei työelämään ole.

Ok, kiitos nyt ymmärrän paremmin ja olen samaa mieltä t. Lainaamasi

Jäinkö mistään paitsi, kun en ehtinyt nähdä sarjaa loppuun ennen sensuurin iskemistä?

Vierailija kirjoitti:

Jäinkö mistään paitsi, kun en ehtinyt nähdä sarjaa loppuun ennen sensuurin iskemistä?

Et jäänyt. Ne poistetut osuudet olivat kiusallisia katsella. Joku täällä sanoi, että ulkomainen vastaava sarja oli "naittamis"-painotteinen. Tässä oli ehkä yritetty samaa. Onneksi sitä oli niin vähän ja onneksi sekin poistettiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympaattinen sarja. Toki herättää kysymyksen, miten huono-osaisten perheiden autistilapset pärjäävät itsenäistymisen kynnyksellä. 

. Olen aivan lopussa ja nuoremman lapseni itsetuhoisuus ja minuun ripustautuminen päälle.

Nytpäs en äkkiä muista! Mun ystäväni poika on as. Häneen iski pelihulluus yms. Hän sai tukea sosiaaliohjaajalta, nuorisopuolelta. Hän ohjasi peliriippuvaisiin, ohjasi asumisasioissa jnejne. Minäpäs kysyn mikä instanssi se oli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ySen l

Aivan! Vähänkö niitä lapsia hukkui, meni vahingossa junan alle, hyppi sillankaiteilta, kaahasi kännissä...luetteloa voisi jatkaa.

Mä muistan kaksi "kylähullua" meidän kylältä, ties vaikka oisivat olleet autisteja tai asseja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympaattinen sarja. Toki herättää kysymyksen, miten huono-osaisten perheiden autistilapset pärjäävät itsenäistymisen kynnyksellä. 

. Olen aivan lopussa ja nuoremman lapseni itsetuhoisuus ja minuun ripustautuminen päälle.

Nytpäs en äkkiä muista! Mun ystäväni poika on as. Häneen iski pelihulluus yms. Hän sai tukea sosiaaliohjaajalta, nuorisopuolelta. Hän ohjasi peliriippuvaisiin, ohjasi asumisasioissa jnejne. Minäpäs kysyn mikä instanssi se oli!

Äiti oli soitellut ympäri-ämpäri sosiaalipuolella kenelle kuuluu näitten nuorten auttaminen! Ja autismi-aspergerliitosta saanut lisää neuvoja. Perheneuvolastakin oli saanut tukea! Sinne ja sinne! Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäinkö mistään paitsi, kun en ehtinyt nähdä sarjaa loppuun ennen sensuurin iskemistä?

Et jäänyt. Ne poistetut osuudet olivat kiusallisia katsella. Joku täällä sanoi, että ulkomainen vastaava sarja oli "naittamis"-painotteinen. Tässä oli ehkä yritetty samaa. Onneksi sitä oli niin vähän ja onneksi sekin poistettiin.

Katsoin jaksot heti ilmestymisen jälkeen. Mitä on nyt poistettu tarkalleen?

Iiris?

Voisin uskoa tämän, koska hän ei ehkä tiennyt, että tulee "osalliseksi" enemmänkin kuin sen lyhyen jutustelun verran Traconissa.

Ja tosiaan, sarjassa näkyi myös käsikirjoitettua osuutta. Tavallaan paljonkin siinä mielessä, että järjestämällä monenlaista sisältöä henkilöiden elämään, myös sarjaan tuli muutakin kuin tavallista arkea.

Maksoikohan tuotanto lopulta esim. matkustuksen ja autokoulun?

Tämä olisi palkkio osallistujille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäinkö mistään paitsi, kun en ehtinyt nähdä sarjaa loppuun ennen sensuurin iskemistä?

Et jäänyt. Ne poistetut osuudet olivat kiusallisia katsella. Joku täällä sanoi, että ulkomainen vastaava sarja oli "naittamis"-painotteinen. Tässä oli ehkä yritetty samaa. Onneksi sitä oli niin vähän ja onneksi sekin poistettiin.

Katsoin jaksot heti ilmestymisen jälkeen. Mitä on nyt poistettu tarkalleen?

Iiris?

Voisin uskoa tämän, koska hän ei ehkä tiennyt, että tulee "osalliseksi" enemmänkin kuin sen lyhyen jutustelun verran Traconissa.

Ja tosiaan, sarjassa näkyi myös käsikirjoitettua osuutta. Tavallaan paljonkin siinä mielessä, että järjestämällä monenlaista sisältöä henkilöiden elämään, myös sarjaan tuli muutakin kuin tavallista arkea.

Maksoikohan tuotanto lopulta esim. matkustuksen ja autokoulun?

Tämä olisi palkkio osallistujille.

Eiköhän palkkio ole ollut ihan rahallinen niin kuin yleensä tällaisiin osallistujilla on. Aika kaukaa haettua, että matkat ja autokoulut olisi maksettu. Jälkimmäisen perheelle ne varaa maksaa itse ja toinen oli puolestaan ennenkin reissaillut.

Itse ajattelen, että näissä on aina käsikirjoituksia. Ne ovat tyyliä, voitko järjestää tapaamisen ystäväsi x:n kanssa ja aiheena voisitte keskustella esimerkiksi tällaisista asioista. Muuten näistä tulisi enemmän sellaista sosiaalip*rno kamaa.

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Tämä on jännä aihe. Niin sanottu eriarvoisuus. Kuitenkin kyseiset vanhemmat on omalla opiskelullaan ja työnteollaan päässeet siihen missä ovat nyt. Mitä eriarvoista siinä on? Toki lapset ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin, mutta jokainen vanhempi voi tehdä fiksuja valintoja. Aina on mahdollista tehdä JOTAIN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Tämä on jännä aihe. Niin sanottu eriarvoisuus. Kuitenkin kyseiset vanhemmat on omalla opiskelullaan ja työnteollaan päässeet siihen missä ovat nyt. Mitä eriarvoista siinä on? Toki lapset ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin, mutta jokainen vanhempi voi tehdä fiksuja valintoja. Aina on mahdollista tehdä JOTAIN.

Se on juuri näin! Mutta jostakin syystä ihmiset haluavat katsoa ns. "sosiaali p o r n o a", koska kenelläkään ei saisi olla asiat paremmin. Minusta oli todella virkistävää seurata tätä sarjaa (katsoin kaikki jaksot heti kun ne ilmestyivät) juuri sen takia, että siellä ei märehditty itsesäälissä jossain k u pp ai se ssa lähiössä vaan seurattiin sellaisten ihmisten elämää, jotka haluavat päästä eteenpäin, ja iloita elämästä sen sijaan että joka käänteessä valitettaisiin, syytettäisiin yhteiskuntaa omista huonoista valinnoistaan jne.

Hyväosaisten on helppo voida hyvin. Itsestään selvää ja epäreilua verrata huono-osaisiin, jotka eivät valinneet huono-osaisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Tämä on jännä aihe. Niin sanottu eriarvoisuus. Kuitenkin kyseiset vanhemmat on omalla opiskelullaan ja työnteollaan päässeet siihen missä ovat nyt. Mitä eriarvoista siinä on? Toki lapset ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin, mutta jokainen vanhempi voi tehdä fiksuja valintoja. Aina on mahdollista tehdä JOTAIN.

En jaksa lasteni hoitamisen ohella muuta. Elämä on selviytymistaistelua päivästä toiseen. Rahatilanne huolestuttaa. En jaksa. Toivottavasti lapset jaksavat opiskella ja löytävät paikkansa joskus, itse olen menetetty tapaus.

Nimim. Työkyvytön kuppaisesta lähiöstä

Vierailija kirjoitti:

Hyväosaisten on helppo voida hyvin. Itsestään selvää ja epäreilua verrata huono-osaisiin, jotka eivät valinneet huono-osaisuuttaan.

Sen sijaan, että tuhlaa energiaa muiden kadehtimiseen, voisi miettiä mikä omassa elämässä ja tilanteessa on hyvin ja mitä voi parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Tämä on jännä aihe. Niin sanottu eriarvoisuus. Kuitenkin kyseiset vanhemmat on omalla opiskelullaan ja työnteollaan päässeet siihen missä ovat nyt. Mitä eriarvoista siinä on? Toki lapset ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin, mutta jokainen vanhempi voi tehdä fiksuja valintoja. Aina on mahdollista tehdä JOTAIN.

En jaksa lasteni hoitamisen ohella muuta. Elämä on selviytymistaistelua päivästä toiseen. Rahatilanne huolestuttaa. En jaksa. Toivottavasti lapset jaksavat opiskella ja löytävät paikkansa joskus, itse olen menetetty tapaus.

Nimim. Työkyvytön kuppaisesta lähiöstä

Ethän sinä ole "menetetty" tapaus, koska olet lastesi tukena elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Hyväosaisten on helppo voida hyvin. Itsestään selvää ja epäreilua verrata huono-osaisiin, jotka eivät valinneet huono-osaisuuttaan.

Mutta missä se raja menee? Mitä jos on Maija ja Liisa, jotka molemmat syntyvät yh-äidille köyhään lähiöön. Maija tsemppaa koulussa, hakee kesätöitä, pääsee yliopistoon ja lukee hyvään ammattiin. Liisaa ei huvita eikä oikein kiinnosta, kun kaikki on epäreilua ja eriarvoista. Hän päätyy kortistoon ja meuhkaa netissä elämän epäreiluudesta.

Mikä on huono-osaisuuden omavastuuosuus? Kun koulutus kuitenkin on meillä maksutonta.

Vierailija kirjoitti:

Älykkäänä assina olen oppinut näyttelemään 'normaalia', jopa ylimukavaa ja hauskaa ihmistä. Tavallaan se on kivaakin, saahan sillä ihmiset tykkäämään itsestään, no, ainakin vanhoille tämä menee läpi aidosti.

Mutta kun. En aina jaksa esittää. Silloin vetäydyn keskenäni, välttelen näitä 'hyväntuulen tuttujani', en vastaa puhelimeen, poistan viestit lukematta.

Vanhemmiten välitän yhä vähemmän teeskennellä yhtään mitään. Luulen, että sama on neurotyypillisillä.

Jos nämä ihmiset tietäisivät, miten asia oikeasti on... mitähän siitä seuraisi?

Tahtoisin niin kovasti, että minulla olisi kavereita, joille ei tarvi esittää jotain superversiota itsestään.

Ystävyyssuhteethan eivät tule toimimaan niin, että olen käytettävissä vain niin kuin itse haluan ja millä tuulella satun milloinkin olemaan. Muut eivät myötäile loputtomiin eikä pidäkään. Moni temppuilija voi katsoa peiliin, kun miettivät miksi heitä ei enää jakseta.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin tuli esiin kuinka eriarvoisessa tilanteessa autistiset ihmiset ovat: Julius muutti asumaan vanhempiensa omakotitalon yhteyteen rakennettuun yksiöön jonka suunnitteluun palkattiin sisustussuunnittelija jotta materiaaleissa huomioidaan erityisherkkyydet. Omakotitalo sijaitsee järvenrannalla. Julius kertoo käyneensä pianotunneilla lapsesta asti. Omasta rannasta lähdetään veneilemään ja ajamaan vesiskootterilla. Voi vain kuvitella millaista monen köyhän perheen autistilapsen elämä on.

Helsinkiläisenä sanoisin, että Juliuksen perheen talo sijaitsi Kuusisaaressa meren rannalla. Siellä asukkailla on veneet ihan oman pihan edessä, kotirannalla.